Katukiakkoo

Vietin itsenäisyyspäivän iltaa kotona ja seurustelin vieraiden kanssa.

Avasin television vasta vieraiden lähdettyä ja katsoin Suomen ja Ruotsin finaalipelin. Jakke ja Mikke häikäisivät ja muu joukkue säesti oivallisesti.

Noteerasin Tampereen katukiakkotapahtuman vasta tänä aamuna. Jutila-naamareista oli tosin ollut puhetta pitkin viikkoa, mutta luulin väen kokoontuvan harmittomaan ilonpitoon.

Kaikkea muuta! Happening lähti lapasesta pahemman kerran ja se lienee ollut tarkoituskin. Sekavassa uutisoinnissa väitettiin mm. hevosen talloneen mielenosoittajaa.

Videolta jokainen voi nähdä, että hevonen taklaa puhtaasti. Lisäksi kohteeksi joutunut pinkkipää on selvästi ”kiekollinen” pelaaja eli taklattavissa. Jos tunkee väkivaltaiseksi riistäytyvässä mellakassa eturiviin tai suorastaan lähestyvän poliisiratsun eteen, on turha tekeytyä sivulliseksi.

Kuten asiaan kuuluu, ”kiakkoilijat” olivat varustautuneet jääkiekkomailoilla. Niitä käytettiin surutta kaikkeen muuhun paitsi pelaamiseen: poliiseja yritettiin lyödä, hevonen piestiin verille, ja kaupunkikierroksella hakattiin rikki pankin ja Stockmannin ikkunoita.

Tolkutonta touhua. Olen harmissani jääkiekon, tamperelaisten ja hevosen puolesta.

Posted in , Jääkiekko | Edit | Comments Off

Yksin maapallon ympäri

Tuesday, August 14th, 2012

Viime viikko kului kesäflunssan vuoksi sisäruokinnassa: katselin olympialaisia ja värkkäsin kuvien kanssa. Kun Arja lähti kirjastoon ja kysyi toivomuksia, pyysin tuomaan “jotain purjehdukseen liittyvää” ja jäin uteliaana odottamaan.

Tuomisina oli kaksi kirjaa, joista tartuin ensimmäiseksi Joshua Slocumin klassikkoon nimeltä Yksinpurjehdys maapallon ympäri. Slocum oli ensimmäinen yksin pallomme ympäri purjehtinut; merikarhu lähti matkalleen Bostonista huhtikuussa 1895 ja palasi samaan paikkaan kesäkuussa 1898.

Slocumin kirja on hyvin kirjoitettu ja käännetty (Eino Koivistoinen), paras mahdollinen valinta viime viikolla luettavaksi! Pidin kovasti Slocumin tavasta häivyttää oma roolinsa taka-alalle ja korostaa joka käänteessä purtensa Sprayn erinomaisuutta. Lukijan tehtäväksi jää sen tosiasian ymmärtäminen, että ilman Slocumin perusteellista ja monipuolista merikokemusta projekti olisi tökännyt alkuunsa.

Spray miehistöineen purjehti aluksi Atlantin yli Gibraltariin, palasi Etelä-Amerikan rannikolle ja jatkoi sitä seuraillen etelään. Jostain syystä kippari pyrki Tyynelle Valtamerelle Magalhaesin salmen kautta, vaikka Kap Hornin kiertäminen olisi tuntunut luontevammalta vaihtoehdolta. Näin varsinkin siksi, että salmessa odottivat koko matkan suurimmat ongelmat.

Myrskyjä oli tiedossa Kap Hornin vesilläkin, mutta tämä reitinvalinta olisi säästänyt kohtaamiselta salmessa saalista väijyneiden paikallisten merirosvojen kanssa.

Sandy Pointin (Punta Arenas) satamakapteeni varoitti heistä ja neuvoi Slocumia palkkaamaan miehiä, jotka taistelisivat salmen läntisessä osassa asustavia intiaaneja vastaan. Hän yritti myös suostutella purjehtijaa viipymään satamassa, kunnes jokin tykkivene ajaisi salmen kautta ja hinaisi Sprayn perässään. Kun Slocum piti päänsä eikä halunnut jäädä odottamaan, satamakapteeni

neuvoi minua ampumaan kohti ja ajoissa, mutta välttämään mikäli mahdollista villien tappamista, jos nämä yrittäisivät piirittää minut kanooteillaan, ja tämän neuvon lupasin ottaa varteen.

Kippari selviytyi tiukoista tilanteista henkilövahinkoja aiheuttamatta, koska keihäin ja jousipyssyin asestautuneet “villit” eivät uskaltautuneet winchesterillä ja revolverilla varustautuneen purjehtijan ulottuville.

Sprayn ilmiömäinen kyky pysyä suunnassa ruori sidottuna oli matkan onnistumisen kannalta ratkaisevan tärkeää. Kippari pystyi keskittymään muuhunkin kuin ohjaamiseen ja purjeiden hoitoon, esimerkiksi nukkumaan riittävästi tai vaikkapa lueskelemaan hereillä ollessaan.

Intian Valtamerta ylittäessään Slocum teki ylittämättömän ennätyksen purjehtimisessa ruoriin koskematta:

Noiden kahdenkymmenen kolmen vuorokauden aikana en ollut oleillut kauempaa kuin yhteensä kolme tuntia ruorissa, mihin sisältyi luoviminen Keelingin satamaan. Sidoin ruorin kiinni ja annoin purren mennä; eipä väliä, oliko tuuli sivulta tai suoraan perästä: pursi kulki aina suuntaansa.

Kuulostaa helpolta: 2700 meripeninkulmaa “automaattiohjauksella”! Ei ihme, että Sprayn mallin mukaan on rakennettu sadan vuoden aikana suuri määrä aluksia, uusimmat tietenkin nykyaikaisista materiaaleista.

Kirja on julkaistu piirroksin kuvitettuna netissä nimellä Sailing Alone Around The World.

Posted in , Matkailu, Taide, kulttuuri | Edit | Comments Off

Outoa Taigaa -blogi täytti 10 vuotta

Törmäsin kesällä 2002 sattumoisin Sami Köykän Pinseri-blogiin, joka oli avattu saman vuoden huhtikuussa. Päätin siltä istumalta aloittaa omani, ja kirjoitin ensimmäisen postauksen 16.8.2002.

Poimin merkkipäivän kunniaksi loppuvuoden 2002 jokaiselta kuukaudelta yhden postauksen ja liitin siihen aiheeseen sopivan kuvan.

* * *

Suunnitellun Vuotoksen altaan alueella parhaillaan retkeilevältä KHO:lta odotetaan päätöstä, joka lopettaisi Lappia kohtuuttoman pitkään jäytäneen riidan.

Maan hallitus oli tekevinään lopullisen ratkaisun, kun se syyskuussa 1982 päätti ettei allasta rakenneta. Mutta radikaalisti ympäristöä muuttavista hankkeista puhuttaessa vain rakentamispäätös voi olla sanan täydessä merkityksessä lopullinen, koska se on peruuttamaton.

Itse allasalueella on toimittu kulloisenkin tilanteen mukaan. On istutettu metsää ja raivattu altaan pohjaa. Hyvä esimerkki kahtaalle vetämisestä tulee Savukosken Viitarannalta, missä rakennettiin elvytysvaroin silta yli Kemijoen. Lossi jäi törmälle kuivumaan.

Jos Vuotoksen allas lopulta rakennetaan, lossista tulee yhteiskunnallisen farssin kelluva muistomerkki. Toivottavasti kalat keksivät myös sillalle uuden käyttötarkoituksen.
(28.8.2002)

* * *

Lähipiirissä viljelty puolileikillinen luonnehdinta pönttöpää on saanut uutta sisältöä, kun Frodo kahistelee näyttävä muovitötterö päässään. Kyseessä on sukupuolenloivennusleikkauksen jälkeinen varotoimi, joka estää asianomaista repimästä auki leikkausarpea.

Operaation toivotaan auttavan ns. yhdenasianmiestä havaitsemaan, että maailmassa on muutakin kuin se yksi asia.
(9.9.2002)

* * *
Eiliset kuvauspuuhat eivät rajoittuneet pistäytymiseen ensilumen koristelemalla rannalla ja Arktikumin kukkuloilla. Nousimme Jukan kanssa illan kähmässä Ounasvaaran näkötorniin odottamaan kaupungin valojen syttymistä.

Lapin maakuntamuseon uudessa perusnäyttelyssä tarvitaan 18-metrinen jättikuva. Se on tarkoitus yhdistää kolmesta rinnakkain kuvatusta 9×12 cm:n ruudusta.

Kesken valotusten torniin nousseet tytöt seurasivat kiinnostuneina valokuvaajasetien touhuja. Hengittää sai mutta ei liikkua, sillä valotusaika täydellä aukolla (8) oli puoli minuuttia.
(15.10.2002)

* * *

Juha Suonpää oli alun alkaenkin erikoislaatuinen tapaus luontovalokuvaajien joukossa. Kun muu porukka hakeutui “koskemattomaan” luontoon kuvaamaan uljaita ja harvinaisia eläimiä, Juhaa kiinnostivat kaatopaikat. Viisas mies mutta vähän outo, monet ajattelivat. Kyllä minäkin ihmettelin, kun Juha yhteisellä retkellämme ilmoitti tavoittelevansa epäterävää kuvaa jäniksestä.

Jatkossa kuvaaminen jäi vähemmälle ja Juha keskittyi pohdiskelemaan suomalaisen luontokuvan kirjoittamattomia sääntöjä ja yhteiskunnallista merkitystä. Tänään tarkastettavaa väitöskirjaansa Petokuvan raadollisuus. Luontokuvan yhteiskunnallisten merkitysten metsästys Juha luonnehtii pitkiksi jäähyväisiksi luontokuvaajataustalle.

“Minulla on takanani tulevaisuus luontokuvaajana”, Juha sanoo Vihreän langan (45/02) haastattelussa ja jatkaa: “Kuvia, joita minä haluan ottaa, ei kukaan halua ostaa.”

Lämpimät onnitteluni tohtorille!
(9.11.2002)

* * *

Toivottavasti joulupukki ei pahastu: korkkasin eilen saapuneen paketin välittömästi, panin akun latautumaan ja lueskelin käyttöohjeita. Nyt on jo muutama kuvakin otettu. Uskomattoman monipuolinen vehje kokoisekseen tuo geekolmonen.
(22.12.2002)

Kuvaajan parhaat kaverit

Saturday, November 22nd, 2008

Olin jo kävelemässä ohi, kun puistosta huudettiin:

Tule ottamaan meistä kuvia!

Kehotus tuli lintujen äänellä ja kielellä, mutta ymmärsin aivan hyvin. Pihlajassa mussutti viisi taviokuurnaa nokat törsteessä mutta muuten edustavina. Kaksi punaista ja kolme kellertävää.

Näppäilin aluksi kauempaa ja linnut poseerasivat mallikkaasti. Syytä olikin, kun kerran itse ehdottivat kuvaamista. Valoa oli niukanlaisesti, mutta se taas ei ollut kuvattavien vika.

Käytin kameran pikkusalamaa, vaikka piireissä sellainen lienee jyrkästi kiellettyä tai ainakin paheksuttua. Pääasia sentään kai, ettei kuvan ainoa valo ole peräisin salamasta.

Linnut laskeutuivat alemmas ja piti säätää kolmesatasen lyhyin tarkennusetäisyys kolmesta puoleentoista metriin. Viimeiset kuvat otin laajakulmazoomilla puolesta metristä.

Taviokuurnat ovat lintuja kuvaavan parhaita kavereita.

Ruotsalaisten asumistoiveita

Friday, October 24th, 2008

Täällä Suomessa on käyty vilkasta keskustelua siitä, miten ja missä suomalaiset tulevaisuudessa asuvat. Vanhasella on asiasta omat ajatuksensa ja Soininvaaralla omansa, mutta en ole huomannut kummankaan erityisesti painottavan asumisympäristön turvallisuutta.

Ruotsissa tässäkin asiassa ollaan askel tai kaksi edellä. Tuoreen selvityksen mukaan 33 prosenttia ruotsalaisista asuisi mieluiten aidatulla alueella, jonne pääsyä valvotaan.

Yhteiskuntasuunnittelun professori Göran Carsin mukaan “amerikkalaistyyppiset vartioidut ja aidatut asuinalueet tulevat yleistymään myös Ruotsissa”.

YLE:n sivuilla julkaistu uutinen kertoo karulla tavalla kansankodin nykytodellisuudesta.

Uutisesta ei selviä, millaisissa taloissa siellä sähköaidan takana sitten asuttaisiin. Onko perinteinen ykkössuosikki vielä voimissaan: rantasaunalla varustettu omakotitalo rauhallisella paikalla keskellä kaupunkia?

Posted in , Politiikka, yhteiskunta | Edit | Comments Off

Liro ja minä

Friday, May 23rd, 2008

Eilen lämpötila nousi lopultakin hieman kesäisempiin lukemiin, melkein kymmeneen asteeseen! Illalla yritin kiertää Koivusaaren luontopolun.

Aikeeksi kuitenkin jäi: saapasvarsi olisi saattanut riittää, mutta käännyin takaisin. Toinenkin asiakas oli liikkeellä, kahlausalan täysammattilainen.

Linnut | Edit | Comments Off

Katjan kiva työpaikka

Sunday, March 30th, 2008

Olen käyttänyt toimittaja Katja Marteliusta (HS) esimerkkinä suhteellisuudentajunsa kadottaneesta toimittajasta, joka toitottaa estottomasti omaa poliittista sanomaansa valtakunnan ykköslehdessä.

Eilen Martelius kauhisteli kolumnissaan poliisia, joka rohkenee kysellä ulkomaalaisen näköisiltä ihmisiltä heidän henkilötodistuksiaan ja oleskeluoikeuksiaan Suomessa.

Martelius päättelee poliisin toimivan rasistisesti keskittyessään ulkomaalaisvalvontatyössään ulkomaalaisilta vaikuttaviin asiakkaisiin. Aivan samaa epäili äskettäin vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpää, ikään kuin virkansa puolesta hänkin.

Asiasta käytiin HS:n palstoilla laaja keskustelu, jossa myös järjen ääni pääsi kuuluville. Torstaina 13.3.2008 Päivän kysymykseen vastanneista yli 8800 lukijasta selvä enemmistö piti poliisin toimintaa asianmukaisena.

Marteliuksen eilinen kolumni palautti mieleen viime joulukuussa samalla kolumnipalstalla julkaistun kiukuttelun. Sillä kertaa aiheena oli se, että Suomen viranomaiset (aiemmista kokemuksista viisastuneina) eivät päästäneet yli tuhatta (1000) nigerialaista Haaga-Helian ammattikorkeakouluun “opiskelemaan” liiketaloutta ja tietotekniikkaa. Näin Martelius:

Ollaanko tässä enää siinä asemassa, että on varaa nirsoilla? Luulisi pikemminkin, että työministeri olisi nigerialaisia vastassa Helsinki-Vantaalla ja puristaisi jokaisen kättä henkilökohtaisesti, ilon kyyneleet silmissään.

Marteliuksen työtoveri Maija Aalto esitti 20.3. HS:n uutistoimittajien yhteisblogissa kuuman kysymyksen: “Saako toimittaja olla poliitikko?” Aikansa pyöriteltyään Aalto muotoilee:

Kun pyritään objektiivisuuteen (uutiset), toimittajan kanta ei saa näkyä. Kun ote on henkilökohtaisempi (kolumnit), kantaa pitää ottaa. On ammattitaidosta kiinni, kuinka tässä onnistutaan.

Kaikki kriittisesti Hesaria lukevat tietävät, että Aallon linjauksesta ei pidetä kiinni. Kantaa saa ottaa uutisissakin, kunhan on “oikeaa” mieltä asioista. Ikään kuin auttaakseen lähisokeudesta kärsivää Maija Aaltoa JSN oli edellisenä päivänä tulkinnut, että työtoveri Tanja Aitamurrolta toimittajan ja poliitikon roolit olivat päässeet hämärtymään.

Poliittisia palopuheita ja räikeää yksisilmäisyyttä ei kannattaisi suosia kolumneissakaan, ei ainakaan jos Hesari haluaa pitää kiinni ohenevasta maineestaan poliittisesti riippumattomana laatulehtenä. Jos toimittajan on aivan pakko päästää valloilleen poliittiset intohimonsa, puolue- ja mielipidelehdet tarjoavat Hesaria sopivamman foorumin.

Mutta kuten Maija Aalto muistuttaa, toimittajatkin ovat ihmisiä. Suurilevikkinen Helsingin Sanomat on täydellinen työpaikka kirjoitustaitoisille, jotka haluavat parantaa maailmaa hyvällä kuukausipalkalla.

Palaan vielä nigerialaisiin maahanpyrkijöihin, joille Katja Martelius toivoo avoimia ovia ja ministeritasoista vastaanottokomiteaa. Lainaus Iltalehden 19.3.2008 julkaisemasta uutisesta, jossa kerrotaan nigerialaisryhmän puuhista laittoman maahanmuuton toimialalla:

Oppilaitosten opiskelijahakuun liittyen ryhmän epäillään laatineen valheellisiin ja väärennettyihin todistuksiin perustuen satoja hakemuksia kymmeniin oppilaitoksiin eri puolilla Suomea.

Lasitalon valaistunein väki ei tunnetusti halua tietää tai uutisoida tämäntyyppisestä rikollisuudesta, mutta nigerialaisten moniosaajien maine lienee sentään tuttu muista yhteyksistä.

Posted in , Media | Edit | Comments Off

Kirjailijat varkaissa

Wednesday, February 20th, 2008

Helsingin Sanomat paljasti eilen kirjallisen varkauden: dekkarikirjailija Maija Porma on kopioinut toiselta rikoskirjailijalta Outi Pakkaselta lukuisia kohtia romaaniinsa. HS:n selvityksen mukaan Porman romaanissa Pohjalainen pankkiryöstö on ainakin kuusi kohtaa, jotka ovat lähes sanasta sanaan samanlaisia kuin Pakkasen romaanissa Pelistä pois.

Kirjailija itse ei myönnä syyllistyneensä plagiointiin, mutta Porman kirjan julkaisseen Pilot-kustannuksen kustannuspäällikkö Timo Määttä on eri mieltä: “Ei tässä ole sanan sijaa”. HS:n julkaiseman näytteen perusteella Määtän arvioon on helppo yhtyä.

Pilot-kustannus vetää kirjan pois markkinoilta. Porman edellinen kustantaja Averssi on ilmoittanut vetävänsä markkinoilta tekijän kolme edellistä kirjaa.

Kirjailija Outi Pakkanen sanoo olevansa tyrmistynyt, ja hänen kustantajansa Otavan kustannusjohtaja pitää tapausta ennenkuulumattomana:

“Minulle ei tule mieleen, että olisi ollut käsissä tällaista tapausta aikaisemmin.”

HS:n kirjallisuuskriitikko Vesa Karonen kirjoitti 12.3.2003 aivan vastaavasta tapauksesta otsikolla Toisen poroilla. Karosen mukaan paremmin Lapin maaherrana tunnetun Hannele Pokan v.2002 julkaistuun kirjaan Sau-herra sisältyy jaksoja, jotka löytyvät Sakari Kännön jo vuonna 1992 julkaisemasta elämäkertakirjasta Mosku. Näin Karonen:

Pokka hyödyntää Kännön työtä hieman muuntaen. Tällaisia kohtia on enemmänkin. Pokka mainitsee Kännön Moskun kirjallisuusluettelossaan, mutta olisi hän voinut myös kiittää lainasta.

Vastaavia tapauksia ilmenee silloin tällöin. Auton anastuksessa olisi kyseessä kai luvaton käyttöönotto. Mutta kun Lapin kuvauksista on kysymys, nimitykseksi sopii kirjallinen porovarkaus.

Kirjailija Sakari Kännö kommentoi asiaa Lapin Kansassa 19.3.2003. Hänen valitsemassaan esimerkkitapauksessa alkuperäinen ja plagioitu teksti ovat lähes identtisiä.

Plagiointi ohitettiin aikanaan vähin äänin varmaankin siksi, että kummankin kirjailijan kustantaja on WSOY.

Posted in , Taide, kulttuuri | Edit | Comments Off

Pakkasmuistoja

Friday, January 16th, 2009

Sodankylässä noteerattiin toissa yönä talven pakkasennätys, 35.8 astetta. Tänäänkin oli raikas keli vielä aamupäivällä, mutta nyt on alkanut lauhtua.

Sodankylä on tunnetusti kylmä paikka. Rovaniemeläinen Antti Liikkanen kehuskelee blogissaan:

Tasan 10 vuotta sitten ajoin Fiat Marealla Rovaniemeltä Sodankylään. Puolimatkassa auton mittari näytti ulkolämpötilaksi -55C.

Tuohan täsmää. Oman kokemukseni mukaan Fiatin mittarit näyttävät 10% liikaa tai liian vähän, ja tammikuussa 1999 Sodankylän virallisella mittausasemalla alitettiin 50 asteen haamuraja muutamalla kymmenyksellä.

Asuin noihin aikoihin Sodankylässä ja muistan hirmupakkaset oikeinkin hyvin. Mökin kanssa oli ongelmia, mutta auton kanssa ei: Corolla pelasi mainiosti pakkasellakin. Heikoin lenkki oli lämmityslaite. Jos oli kylmempää kuin -40, teho ei riittänyt pitämään koko tuulilasia kirkkaana.

Auton pakkasmittarin tarkkudesta äärioloissa en voi sanoa sitä enkä tätä, sillä näyttö päättyi -30 asteeseen.

Siis hetkinen. Siperian oloihinko Fiat Marea on varsinaisesti tarkoitettu, jos kylmän pään mittausalue on lähes kaksi kertaa laajempi kuin Corollassa? Onkohan Antti katsonut oikeaa mittaria!

Posted in , Lappi | Edit | Comments Off

Turhaa teatteria

Monday, January 26th, 2009

Professoriliiton ja Tieteentekijöiden liiton mielestä yliopistojen henkilöstön lausunnoilla ei ole ollut vaikutusta uuden yliopistolain sisältöön.

Liitot epäilevät yhteisessä tiedotteessaan lausuntokierroksen olleen teatteria:

henkilöstölle hyvin keskeiset ongelmat ovat säilyneet esityksessä kiveen hakattuina niitä vastaan esitetyistä lähes sadasta lausunnosta huolimatta.

Suututtaahan se, että poliitikot teettävät täyspäisillä kansalaisilla työtä, jonka ei ole tarkoituskaan vaikuttaa mihinkään.

Oma kokemukseni po. teatterista on 1980-luvun lopulta ja liittyy erämaalain säätämiseen. Tein parin vuoden ajan töitä lähes päätoimisesti, jotta erämaalakiin olisi kirjattu selkeä hakkuukielto ja Lappiin perustettavien erämaa-alueiden rajaukset olisivat olleet vähemmän mielivaltaisia.

Erämaaliike jätti komitemietintöön laajan eriävän mielipiteen, joka sai lausuntokierroksella tukea monilta merkittävinä pidetyiltä lausunnonantajilta. Käytännössä keskeiset asiat oli kuitenkin hakattu kiveen hyvissä ajoin.

Monet saamelaispaliskunnat osoittivat ymmärtävänsä kupletin juonen luovuttamalla lausuntoinaan yhteisellä sapluunalla tehtyjä muutaman virkkeen mittaisia sepustuksia.

Suomen Luonnonsuojeluliitto päätyi lausunnossaan keskeisimmän kiistakysymyksen osalta eri linjoille kuin komiteassa istunut liiton edustaja.

Posted in , Politiikka, yhteiskunta | Edit | Comments Off