Arkistot kuukauden mukaan: huhtikuu 2025

Etuajassa

Käyntini Turussa ja saaristossa oli pikainen, mutta niin vain kaakkurit ehtivät sillä aikaa ilmestyä kotilammelleen – kaksi viikkoa etuajassa viime kevääseen verrattuna. Jäitä oli jäljellä enää kapea kaistale toisella rannalla.

Linnut uivat ja sukeltelivat lammella ja näyttivät nauttivan olostaan vailla huolia. Edellisen kesän pesimäkausi alkoi aivan toisenlaisissa merkeissä: silloin oikeus pesiä lammella ratkaistiin pitkällä ja tulisella tappelulla. Tulipaikalla toki touhuttiin ja volyymit nousivat ajoittain, mutta mikään kuivalla maalla tapahtuva ei kiinnosta kaakkureita.

Palasin lammelle seuraavana päivänä ja asetuin rantaan tulipaikkaa vastapäätä. Kun linnut huomasivat tutun sedän kameroineen, ne tulivat oma-aloitteisesti tervehtimään. Puolitoista tuntia istuttuani siirryin metsän kautta uuteen paikkaan. Sillä aikaa lammelle oli laskeutunut kolmas kaakkuri.

Tilanne ei miellyttänyt lammen omia lintuja: ne viestittivät voimauinnilla tunkeilijalle, että sen olisi viisainta poistua. Viesti meni perille eikä tappelua tarvittu.

Kommentteja kiekkokaudesta

Ratkaisuvaiheisiin edennyt Liigakausi on ollut kiinnostavin vuosikausiin, paljolti siksi että pitkän tauon jälkeen putoaminen ja nousu (pelaamalla) on tehty mahdolliseksi. Muutos kulminoitui runkosarjan viimeisellä kierroksella, jolloin jännitystä riitti sarjataulukon kummassakin päässä. Viime vuosina ikäväksi tavaksi tulleita joukkueiden tyhjennysmyyntejä ei nyt nähty. Karsintasarjan ensimmäinen otatus oli tyyppiä isät vastaan pojat, mutta Jokereiden voitto kakkospelissä palautti mielenkiinnon. (Blogin kuvituksena näkymiä U18 finaalisarjan otteluista Tappara vs. JYP.)

Runkosarjan lopulliset sijoitukset poikkesivat erittäin paljon ns. asiantuntijoiden syksyisistä ennakoinneista. Pahnanpohjimmaiseksi veikattu SaiPa pelaa mitaleista ja voitti eilen ensimmäisen välieräottelunsa, ja sarjatulokas Kiekko-Espoo selviytyi pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle. Tapparan dynastia mureni Ilveksen käsittelyssä numeroin 4-0 ja kahtena edellisenä keväänä finaalipeleihin yltänyt Pelicans karsii sarjapaikastaan! Suurella pelaajabudjetilla operoivista kestosuosikeista HIFK ja Kärpät floppasivat rumasti.

Jo pitkään kesälomalla olleen oman suosikkijoukkueeni JYP:n tekemiset nousivat tänään uutiseksi, kun lyhyellä varoitusajalla järjestetyn tiedotustilaisuuden ykkösasiaksi paljastui päävalmentajan vaihtuminen. Harmaanhillitty herrasmies Johan Pennerborn sai väistyä räväkänrosoisen Petu Matikaisen tieltä. Äkkiseltään arvioituna ratkaisu tuntuu oikealta: jos vaatimustasoa halutaan nostaa, viesti menee ehkä paremmin perille selkosuomeksi jyrähtämällä kuin ruotsalaisittain diskuteeraamalla.

Juuri pelatut ensimmäiset välieräottelut sopivat kiekkotalven kokonaiskuvaan: runkosarjan ykkönen ja kakkonen joutuivat nöyrtymään kotikaukaloissaan. Seurasin vuoroin kumpaakin peliä ja nautin tasokkaasta kiekkoviihteestä koko rahan edestä. Varsinkin KalPan nousu kahden maalin tappioasemasta oli vaikuttava suoritus; Saipan voittoa en osaa pitää edes suurena yllätyksenä.

Vaikka Tappara hävisikin puolivälieräsarjan Ilvekselle puhtaasti 4-0, voittolaulu soi edelleen junnupeleissä. U18-finaalisarjassa Tappara sai vastaansa JYPin ja otti vakuuttavalla tavalla tarvittavat kolme voittoa. Näin Hakametsän hallissa pelatut ensimmäisen ja kolmannen ottelun ja voin sanoa, että Tappara oli selvästi parempi. JYPille maalinteko oli ylivoimaisen vaikeaa, vaikka sitä päästiin yrittämään rankkarista (1. peli) ja kahden miehen ylivoimalla (3. peli).

Tappiostaan huolimatta JYPin pojat voivat olla tyytyväisiä kauteensa, sillä finaaliin selvitäkseen piti voittaa ensin runkosarjan voittanut Lukko (2-3) ja sen jälkeen runkosarjan kakkonen eli Pelicans (1-3). JYP selviytyi pudotuspeleihin runkosarjan sijaluvulta 8. JYPin tärkein yksittäinen pelaaja oli maalivahti Aarni Riihimäki, joka torjui 12 pelissä 453 kertaa kovalla prosentilla 93.0. Finaalisarjassa Tapparan William Gammals oli vielä parempi, kolmannessa ottelussa aivan ohittamaton.

Aikuisten pelit jatkuvat tänään Kisapuistossa, Niiralassa ja Isku-Areenalla Lahdessa. Mitalipeleissä huomaan olevani vahvasti pienten puolella, mutta karsintasarjaa seuraan yllättävän puolueettomasti. Playout-sarjassa kannatin Jukureita.

Edit 22.4. Saatiin toivomani keltamusta finaalisarja. Vasta pelitilanne peljastaa, kumpaako joukkuetta kannatan. Mutta hyvät fiilikset joka tapauksessa uudesta mestarista.