Kaakkurilammen asukasluku on lisääntynyt yhdellä, näin poikasen ensi kerran torstaina. Vuosi sitten poikasia oli kaksi, samoin kesällä 2022. Silloin toinen poikanen menehtyi tuntemattomasta syystä varhaisessa vaiheessa.

Aluksi poikanen viihtyi pesässä emon lämpimissä. Syytä olikin, sillä tuuli puhalteli yllättävän koleana. Uimaan poikanen piti erikseen houkutella. Kun kalastamassa ollut puoliso saapui lammelle pikkukala nokassaan, kumpikin emolintu ui pesän ympärillä houkuttelemassa. Lopulta poikanen uskaltautui veteen, nieli kalan ja könysi emon perässä takaisin pesään.

Sittemmin poikasen uintiretket ovat pidentyneet, ja jo kolmantena päivänään se seurasi emoa keskelle lampea. Myös parin sekunnin sukellukset onnistuivat. Kaakkureiden päiväjärjestys on sellainen, että emolinnut käyvät vuorotellen jossain isommalla järvellä, syövät itse ja sieppaavat lopuksi sopivan pikkukalan poikaselle tuotavaksi.

Tuomisina on ollut alle kymmenen sentin mittaisia, lähes läpikuultavilta näyttäviä kaloja. Hoikka muoto ja kuvassa näkynyt rasvaevä viittaavat kuoreeseen. Koolla on väliä, koska kaakkurit nielevät pyydystämänsä kalat kokonaisina. Edellisinä kesinä on muutaman kerran käynyt niin, että tuotu kala on ollut liian suuri poikasen nieltäväksi. Tällöin emolintu syö kalan itse.

Tänään odottelin kolme tuntia kalastusvuorossa ollutta lintua ja kun se lopulta saapui, nokassa kimalteli hopeanvärinen kala, minun mielestäni aivan liian suuri. Ensimmäinen nielemisyritys jäikin kesken, mutta ilmeisesti nälkä oli kova eikä poikanen luovuttanut. Suoritus kesti monta minuuttia, mutta onnistui lopulta jotenkin: kalan pyrstö jäi törröttämään poikasen nokasta.