Arkistot kuukauden mukaan: elokuu 2019

Teatteritaidetta kuusen per***ssä

Tuntsan erämaassa Sallassa sijaitseva Murhahaara on niin syrjäinen paikka, että siellä vierailuun tarvitaan erityisen painava syy. Tarkkaan ottaen mikään muu syy kuin Operaatio Paulaharjun kuudes ja viimeiseksi jäävä kokoontuminen ei olisi riittänyt!

Esityspaikat ovat tarjonneet monipuolisen kattauksen lappilaisia maisemia: koivikkoa, männikköä ja avotunturia. Yhtä on kuitenkin puuttunut ja siksi kuusen perse Murhahaaranaavan laidalla sopii paremmin kuin hyvin tämän positiivisella tavalla pähkähullun kiertueen päätepisteeksi. Keskiviikon ensi-iltaan meitä asiaan vihkiytyneitä saapui ennätykselliset 80.

Operaation ympärillä on alusta asti väreillyt ainutlaatuisen upea ilmapiiri, jonka on mahdollistanut samanhenkisen seurakunnan kiireetön yhdessäolo. Nyt vuosien jälkeen monet eri puolilta Suomea lähteneet, alkujaan vieraat ihmiset ovat enemmän kuin pelkkiä tuttuja. Lappilaisittain ilmaistuna heistä on tullut väärtejä.

Operaation keskeisintä antia on kuitenkin korkeatasoinen näyttämötaide. Se koukutti heti Hannukurussa, minne vaelsin hieman epäilevin mielin. Yksikään esitys ei ole tuottanut pettymystä, ja suosikkeja on vaikka kuinka monta. Minulle kovin rakas Niilas Saaran kiroissa jäi tällä kertaa kokematta ja se vähän harmittaa. Olisin halunnut nähdä, millaisen pyssyn, raamatun ja liperit Matti on tällä kertaa askarrellut. Kuulen sen myöhemmin, ja että miten Eetu onnistui täyttämään Jounin jättämät suuret saappaat Niilaksen roolissa.

Tämänkertainen kantaesitys kiinnosti tavanomaista enemmän, koska työryhmä oli ottanut ensi kertaa käsittelyyn veneympäristöön sijoittuvan tarinan. Kun kysyin kolme vuotta sitten niiden ottamisesta ohjelmistoon, Juha vastasi että ei taida onnistua. Ehkä tarvittiin ylimääräinen vuosi asian kypsyttelyyn.

Saimme nähdä, että merellinen meininki tavoitettiin loistavasti jängän laidassa, Paulaharjun vastine Hemingwaylle: Vantus ja meri. (Juhan kirjallista huumoria, oikeasti näytöskappaleen nimi on Vantus meren rannalla.)

Kun dramaturgi ja esiintyjät osaavat asiansa, lavasteita ei tarvita ja rekvisiitta on minimissään: se rannalta löytyvä vantus. Erityiskiitokseni menevät (musiikki-) ja äänivastaava Iida Savolaiselle ja ”lokkiparvelle”, joka loihti ääntelyllään lähes autenttisen Jäämeren tunnelman! Krikan Sammun roolissa loisti Anna Kuusamo, joka on jäänyt mieleen vahvasta roolityöstään Hailuodon teatteritapahtumassa muutama vuosi sitten.

Keskiviikkoillan ohjelmaan kuului kantaesityksen lisäksi kansanooppera Suongil, suuri noita (Petra Poutanen/Antti Laukkarinen), vuosi sitten Pihtsusjärvelle valmistuneet Reitari (Rosa Liksom/Roosa Söderholm) ja Juteini-lauluesitys (Piispanen/Laukkarinen/Hurme). Ensi-iltatapahtuman päätti Rauno Lahden mukaan nimetty vapaan tyylin etenemiskilpailu, johon osallistui yli puolet yleisöstä ja melkein kaikki esiintyjät. Muu väki kannusti raivokkaasti.

Kiitos taas hienosta elämyksestä esiintyjille ja kanssavaeltajille. Toki haikeuttakin oli ilmassa: tähänkö Paulaharjuherkku tosiaankin päättyy? Virallisesti kyllä, mutta mikään ei estä meitä fanittajia jatkamasta kokoontumisia. Taisi olla Mika, joka tulilla istuessamme lausui ääneen tämän muidenkin mielessä pyörineen ajatuksen. Siemen jää itämään…

Kuvia
ja
tarinoita
aiemmista OP-tapahtumista

Haikaran näkee, kun…

Postaus on taas lintuaiheinen. Kiljuhanhi on sls-kamaa, mutta käsitellään se ensin alta pois.

Rovaniemen kesävieraat ovat edelleen maisemissa, ja näin ne tänään jo 12. kerran. Suosikkipaikaksi on vakiintunut Nätynginniemen nurmikko, mistä linnut lentävät välillä Harjulammelle sulattelemaan syömisiään.

Viikko sitten joukkoon liittyi neljäs lintu, jolla on selvästi pienempi otsakilpi kuin muilla. Voisikohan syynä olla se, että taustasta löytyy hieman tundrahanhea… Spekulaatiot renkaattoman yksilön pinnakelpoisuudesta saivat ansaitun täystyrmäyksen, kun kiljuhanhityöryhmän puheenjohtaja tulkitsi lintujen kuuluvan samaan porukkaan.

Sitten otsikkoon. Minua neuvottiin aamukahvipöydässä, että paras keino nähdä viidettä päivää paikkakunnalla viihtyvä harmaahaikara on ”mennä rannalle kököttämään”. Paikan valitsin itse ja se oli Arktikumin kukkula.

Ehdin istua kymmenkunta minuuttia, kun näin kaksi haikaraa lentämässä Erkkilänsaaresta kaupunkiin päin. Valittettavasti linnut häipyivät puiden taakse, mutta vilahtivat vielä hetkeksi näkyviin. Mahdollinen laskeutuminen jäi näkemättä. Kuva ei ole kummoinen, mutta metadatasta voi ainakin tarkistaa päivämäärän ja kellonajan.

Olen nähnyt Ahvenanmaalla paljonkin harmaahaikaroita, mutta Manner-Suomesta havainto taisi olla ensimmäinen. Lokakuussa 2002 näin Arktikumin rannassa Rovaniemelle harhautuneen kattohaikaran. Lisäsin havainnon Tiiraan vasta tänä kesänä.

Kiljukkaiden liikuntapäivä

Viisi päivää seurannassa olleet kiljuhanhet lopettivat turhanaikaisen piilossa juromisen ja lähtivät tutustumaan lähiympäristöön kaikilla osaamillaan tavoilla: ne kävelivät, lensivät ja uivat. Todellinen liikuntapäivä siis!

Aamulla Kirkkolammella hanhet oleskelivat vuoroin ajotiellä, jalkakäytävällä ja nurmikkokaistaleella. Nimenomaan oleskelivat; ruokailu ei niitä tänään tuntunut kiinnostavan. Kävelevistä ihmisistä hanhet eivät paljoa perustaneet, autoja sentään väistivät.

Kun pyöräpoika ajoi turhan läheltä, linnut nousivat lentoon, mutta laskeutuivat pienen kierroksen tehtyään Kirkkolammen saaren rantaan.

Sieltä kolmikko jatkoi tuumaustauon pidettyään kohti jäätelökioskia. Uikunpoikanen seurasi hetken vierailevia tähtiä, mutta päätti sitten palata perheensä pariin.

Melkein oikeita kiljuhanhia

WWF:n sivuilla sanotaan, että kiljuhanhi on uhanalaisin arktinen hanhilaji koko Euraasiassa. Kiljuhanhia arvioidaan olevan maapallolla 28 000 – 33 000 yksilöä, joista Pohjoismaissa pesii joitakin kymmeniä pareja. Kyseessä on siis äärimmäisen harvinainen lintulaji, jonka näkeminen on todellinen onnenpotku. Luulin onnen potkaisseen Hornøyan lintusaarella kesäkuussa 2007.

Kahdeksan aikoihin aamulla huomasin auramuodostelmaksi ryhmittyneen lintuparven, joka lensi Reinøyan ja Hornøyan välisen salmen yläpuolella määrätietoisesti avomerelle päin, kohti koillista. Kiikarilla katsottuna linnut näyttivät harmailta hanhilta, erityisiä tuntomerkkejä ei näkynyt. Kaksi muita pienempää hanhea huomasin vasta kuvasta.

Kummastelin parven lentosuuntaa ja yritin muistella ajankohtaa, jolloin vuosi aiemmin erityisseurannassa olleet kiljuhanhet Imre, Nieida ja Finn starttasivat kohti itäisiä sulkimisalueitaan.

Kiljuhanhiasiantuntija Petteri Tolvanen määritti kuvasta metsähanhien parveen liittyneet valko-otsaiset linnut tundrahanhiksi.

Nyt olen saanut ihailla kiljuhanhia täällä Rovaniemellä! Iloa himmentää kuitenkin tieto siitä, että linnut ovat ruotsalaisia tarhakarkulaisia, jotka nähtiin samaisella Harjulammella jo 11. heinäkuuta. Tällä kertaa hanhet ovat viihtyneet kerrostalon pihanurmikolla jo kolmen päivän ajan.