Arkistot kuukauden mukaan: huhtikuu 2021

Raikasta vappua!

Vappuna sää kuuluu olevan useammin huono kuin hyvä; tänään se on aurinkoinen, tuulinen ja hyytävän kylmä. Toisin oli keväällä 2008, lainaus silloisesta blogimerkinnästä:

Kello tulee 20, ja virallinen lämpötila Rovaniemellä on yli 18 astetta! Sää suosii lintujen muuttoa ja vapunviettoa ulkoilmassa.

Äsken Ounaskoskella käydessäni lintuja oli vähänlaisesti, mutta juhlivaa nuorisoa sitäkin runsaammin. Näin alkuillasta touhu vaikutti asialliselta ja jos oikein kuulin, uimarannan puolella vieraillutta poliisiautoa tervehdittiin hajanaisilla suosionosoituksilla.

* * *

Illan ohjelmaani kuuluu jääkiekko-ottelun seuraaminen. Pengoin arkistoa ja julkaisen Vapun ja HIFK:n kunniaksi kuvan vuodelta 2009.

Jo yhdeksättä kautta NHL-liigassa kiekkoileva Mikael Granlund siirtyi 17-vuotiaana kohun saattelemana Kärpistä IFK:n joukkueeseen ja pelasi alkukauden poikkeavassa pelipaidassa. Vieressä Lennart Petrell.

Tilatut linnut

Linturetkelle lähtiessäni ajattelen usein tiettyä lintua, jonka haluaisin nähdä. Toisinaan toive toteutuu, joskus taas ei. Lintuharrastuksessa kiehtoo juuri se, että koskaan ei voi tietää mitä retkellä tapahtuu. Liiallinen helppous tekisi touhusta tylsää!

Maanantaina meitä orneja kokoontui jäteasemalle täysi tusina sarvipöllön toivossa. Lintu oli näyttäytynyt kolmena iltana, joten toiveet tapaamisesta olivat korkealla. En nähnyt pöllöä, mutta lohdutuspalkinnoksi sain lisätä listani 20. muuttolinnuksi taivaanvuohen.

Seuraavan aamun tavoitteena oli nähdä kanadanhanhi. Suuntasin Veitikanlammelle, missä edellisen päivän aamuna oli tavattu kolme hanhea. Ei tärpännyt, ja pyöräilin seuraavaksi Harjulammen lintutornille. En löytänyt lintua sieltäkään.

Ounaskoskelle ehdittyäni taivaalta kuului outoa kaakatusta. Toivomani hanhet tekivät varmuuden vuoksi kohdallani pienen kierroksen ja jatkoivat Jätkänkynttilän suuntaan pudottaen samalla korkeutta. Sulan yläpäässä hanhia olikin kolme. Lisäksi näin kaksi isokoskeloa. Ne tulivat tilaamatta.

Toiset jatkavat…

Jääkiekkoliigan runkosarja saadaan päätökseen tänään. JYPin ja KooKoon ottelu on sikäli historiallinen, että neljä pitkään Jyväskylässä pelannutta veteraania esiintyy viimeistä kertaa kotijoukkueen paidassa.

Mikko Kalteva ja Ossi Louhivaara ripustavat hokkarinsa naulaan, Jarkko Immonen ja Jani Tuppurainen jatkavat näillä näkymin uraansa muualla. Toivon kaikille onnea ja menestystä uusiin haasteisiin!

JYP on koonnut illan otteluun poikkeuksellisen ykköskentällisen. Lisäsin kuvaan lopettavien ja/tai pois lähtevien kohdalle pelattujen kausien ja otteluiden määrän. Jos oikein laskin, pelejä näillä neljällä on JYP-paidassa yhteensä peräti 2323. Kiitän ja kumarran.

JYPin kausi on ollut monella tavoin poikkeuksellisen vaikea. Mutta vaikka urheilullinen menestys oli surkea, joitakin ilon aiheita on syytä mainita. Robert Rooba mätti maaleja ennätystahtiin (ja tänään toivottavasti vielä yhden) ja teki jatkosopimuksen. Nuoret pelaajat ovat ottaneet kauden aikana huimia kehitysaskelia!

Näin jyppiläisittäin tärkeintä on kuitenkin se, että pystyimme yhteisin ponnistuksin selviytymään talouskurimuksesta, joka pahimmillaan vaaransi koko toiminnan jatkuvuuden. Asiat voisivat siis olla paljon huonomminkin!

Mitä Liigaan muuten tulee, toivon mahdollisimman hyvää terveyttä kaikille. Suosikkini mestariksi on Rauman Lukko, joka oli sitä jo viime keväänä. Silloin sarja jouduttiin keskeyttämään ja mestaruus jäi ratkaisematta.

Epäonnistunut linturetki: ei linnun lintua

Pyöräilin Alakorkalon hyötyjäteasemalle siinä toivossa, että näen kevään ensimmäisen töyhtöhyypän. Hyvä lintupaikka tuotti pahan pettymyksen: en nähnyt puolen tunnin aikana ainuttakaan lintua, en edes varista!

Paikalle oli sentään eksynyt yksi poro. Eksynyt todellakin, sillä en ole aiemmin nähnyt poroa jäteaseman maisemissa, metsäkauriita vain muutaman kerran.

Kuvasta näkyy, että poro on merkitsemätön. Peurakorva kuten täällä päin sanotaan.

PS
Tiirasta huomasin, että töyhtöhyyppä oli näyttäytynyt tänään jäteasemalla. Kävin siis oikessa paikassa mutta väärään aikaan. Sattuuhan sitä.

PS 2
Kuten arvata saattaa, tulokset saattoivat vain parantua. Näin jo toisella yrittämällä toivomani töyhtöhyypän ja kaksi muuta lintua. Eilen (19.4.) retki tuotti neljä uutta muuttolintua, joita on nyt nähtynä 14. Poro oleskeli välillä muualla, mutta oli eilen paikalla.