Koleaa kevättä

Mökkiviikon sää on ollut pääosin poutainen, mutta todella kolea. Lämpötila on käynyt monena yönä pakkasen puolella, maa ei sentään ole ollut valkoisena. Tai itse asiassa on, valkovuokoista. Tuuli on puhaltanut koko ajan pohjoisen puolelta.

Koivu oli kaatunut tienvarren kuusikossa niin erikoisesti, että oli pakko käydä ottamassa panoraamakuva:

Koleudesta huolimatta pikkulinnut laulavat yllättävänkin aktiivisesti, lajeja on kertynyt neljäkymmentä. Omaan arvoonsa on jätetty Merlin-appin ehdottomat pussitiainen ja punarintarastas. Erikoisesti ääntelevän hanhiparven appi tunnisti aivan oikein tundrahanhiksi. Pesivä joutsenpari suvaitsee kihlaparin järvelleen, kunhan lajitoverit muistavat pysyä mahdollisimman kaukana eli meidän puolellamme.

Lähilampeen ilmestyi tänään sinisorsa kymmenen poikasensa kanssa. Siiri-koira oli kovin kiinnostunut uusista naapureista.

Vappua tungoksessa

Mukava sää houkutteli tamperelaiset sankoin joukoin kaupungin keskustaan: ratikka oli päättäriltä lähtiessään täydempi kuin kertaakaan sen kolmen vuoden aikana, jonka olen sitä käyttänyt.

Jäin kyydistä Koskipuiston pysäkillä ja kävelin Patosillan kautta Frenckellin aukiolle. Kirsikkapuu kukki todellakin täyttä päätä, varmaankin lähes ennätysmäisen aikaisin. Moni muukin kaupunkilainen oli saapunut katsomaan kukintaa.

Toinen syy lähteä keskikaupungille oli teekkarifuksien kulkue Amurista Ratinanniemeen. Marssijoiden suuri määrä yllätti, vaikka Hervannan kampuksen mittasuhteista voisi jotain päätellä. Sain viereeni osuneelta tupsulakkiselta opastusta marssijärjestyksen määräytymisestä ja haalareiden väreistä, joita pelkästään teekkareilla taisi olla kymmenkunta.

Kulkueen mentyä suuntasin Näsilinnankatua Ratinanniemen vastarannalle, mihin kokoontui melkoinen väenpaljous. Olen nähnyt itse toimituksen kerran ennenkin, silloin entisellä paikallaan Koskipuistossa. Ensimmäinen korillinen laskettiin veteen kolme kertaa, tiesivät ainakin kastuneensa!

Toimituksen nähtyäni jatkoin Sorin aukiolle vain huomatakseni, että ratikka lähti tyhjänä kohti varikkoa. Ei auttanut kuin kävellä Rautatieaseman pysäkille, missä kolmonen lähti ylimääräisen odottelun jälkeen kohti Hervantaa niin täyteen ahdettuna kuin ratikka ikinä voi olla.

Etuajassa

Käyntini Turussa ja saaristossa oli pikainen, mutta niin vain kaakkurit ehtivät sillä aikaa ilmestyä kotilammelleen – kaksi viikkoa etuajassa viime kevääseen verrattuna. Jäitä oli jäljellä enää kapea kaistale toisella rannalla.

Linnut uivat ja sukeltelivat lammella ja näyttivät nauttivan olostaan vailla huolia. Edellisen kesän pesimäkausi alkoi aivan toisenlaisissa merkeissä: silloin oikeus pesiä lammella ratkaistiin pitkällä ja tulisella tappelulla. Tulipaikalla toki touhuttiin ja volyymit nousivat ajoittain, mutta mikään kuivalla maalla tapahtuva ei kiinnosta kaakkureita.

Palasin lammelle seuraavana päivänä ja asetuin rantaan tulipaikkaa vastapäätä. Kun linnut huomasivat tutun sedän kameroineen, ne tulivat oma-aloitteisesti tervehtimään. Puolitoista tuntia istuttuani siirryin metsän kautta uuteen paikkaan. Sillä aikaa lammelle oli laskeutunut kolmas kaakkuri.

Tilanne ei miellyttänyt lammen omia lintuja: ne viestittivät voimauinnilla tunkeilijalle, että sen olisi viisainta poistua. Viesti meni perille eikä tappelua tarvittu.

Kommentteja kiekkokaudesta

Ratkaisuvaiheisiin edennyt Liigakausi on ollut kiinnostavin vuosikausiin, paljolti siksi että pitkän tauon jälkeen putoaminen ja nousu (pelaamalla) on tehty mahdolliseksi. Muutos kulminoitui runkosarjan viimeisellä kierroksella, jolloin jännitystä riitti sarjataulukon kummassakin päässä. Viime vuosina ikäväksi tavaksi tulleita joukkueiden tyhjennysmyyntejä ei nyt nähty. Karsintasarjan ensimmäinen otatus oli tyyppiä isät vastaan pojat, mutta Jokereiden voitto kakkospelissä palautti mielenkiinnon. (Blogin kuvituksena näkymiä U18 finaalisarjan otteluista Tappara vs. JYP.)

Runkosarjan lopulliset sijoitukset poikkesivat erittäin paljon ns. asiantuntijoiden syksyisistä ennakoinneista. Pahnanpohjimmaiseksi veikattu SaiPa pelaa mitaleista ja voitti eilen ensimmäisen välieräottelunsa, ja sarjatulokas Kiekko-Espoo selviytyi pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle. Tapparan dynastia mureni Ilveksen käsittelyssä numeroin 4-0 ja kahtena edellisenä keväänä finaalipeleihin yltänyt Pelicans karsii sarjapaikastaan! Suurella pelaajabudjetilla operoivista kestosuosikeista HIFK ja Kärpät floppasivat rumasti.

Jo pitkään kesälomalla olleen oman suosikkijoukkueeni JYP:n tekemiset nousivat tänään uutiseksi, kun lyhyellä varoitusajalla järjestetyn tiedotustilaisuuden ykkösasiaksi paljastui päävalmentajan vaihtuminen. Harmaanhillitty herrasmies Johan Pennerborn sai väistyä räväkänrosoisen Petu Matikaisen tieltä. Äkkiseltään arvioituna ratkaisu tuntuu oikealta: jos vaatimustasoa halutaan nostaa, viesti menee ehkä paremmin perille selkosuomeksi jyrähtämällä kuin ruotsalaisittain diskuteeraamalla.

Juuri pelatut ensimmäiset välieräottelut sopivat kiekkotalven kokonaiskuvaan: runkosarjan ykkönen ja kakkonen joutuivat nöyrtymään kotikaukaloissaan. Seurasin vuoroin kumpaakin peliä ja nautin tasokkaasta kiekkoviihteestä koko rahan edestä. Varsinkin KalPan nousu kahden maalin tappioasemasta oli vaikuttava suoritus; Saipan voittoa en osaa pitää edes suurena yllätyksenä.

Vaikka Tappara hävisikin puolivälieräsarjan Ilvekselle puhtaasti 4-0, voittolaulu soi edelleen junnupeleissä. U18-finaalisarjassa Tappara sai vastaansa JYPin ja otti vakuuttavalla tavalla tarvittavat kolme voittoa. Näin Hakametsän hallissa pelatut ensimmäisen ja kolmannen ottelun ja voin sanoa, että Tappampaakin. JYPille maalinteko oli ylivoimaisen vaikeaa, vaikka sitä päästiin yrittämään rankkarista (1. peli) ja kahden miehen ylivoimalla (3. peli).

Tappiostaan huolimatta JYPin pojat voivat olla tyytyväisiä kauteensa, sillä finaaliin selvitäkseen piti voittaa ensin runkosarjan voittanut Lukko (2-3) ja sen jälkeen runkosarjan kakkonen eli Pelicans (1-3). JYP selviytyi pudotuspeleihin runkosarjan sijaluvulta 8. JYPin tärkein yksittäinen pelaaja oli maalivahti Aarni Riihimäki, joka torjui 12 pelissä 453 kertaa kovalla prosentilla 93.0. Finaalisarjassa Tapparan William Gammals oli vielä parempi, kolmannessa ottelussa aivan ohittamaton.

Aikuisten pelit jatkuvat tänään Kisapuistossa, Niiralassa ja Isku-Areenalla Lahdessa. Mitalipeleissä huomaan olevani vahvasti pienten puolella, mutta karsintasarjaa seuraan yllättävän puolueettomasti. Playout-sarjassa kannatin Jukureita.

Edit 22.4. Saatiin toivomani keltamusta finaalisarja. Vasta pelitilanne peljastaa, kumpaako joukkuetta kannatan. Mutta hyvät fiilikset joka tapauksessa uudesta mestarista.

Kevättä Hatanpäällä

Jäin nyssestä sairaalan pysäkillä ja jatkoin kartanon ohi rantaan. Puistossa lauloi peipponen ja rannalla odotti puolenkymmentä nokikanaa. Lunta ei näkynyt missään ja jäätä vain Rantaperkiön lahdessa ja Viikinsaaren takana. Huomasin heti, että kaukoputki ja jalusta olisi kannattanut ottaa mukaan.

Naurulokit hallitsivat ilmatilaa ja äänimaailmaa, viimeisin Tiiraan ilmoitettu arvio lukumäärästä lähenteli sataa. Muitakin lokkeja näkyi, mutta paljon vähemmän: kaksi selkälokkia jään reunalla, joitakin harmaalokkeja ja pari kalalokkia. Lahdessa kahvilan kohdalla telkkä todisti uskaltavansa sukeltaa jään alle: lintu pulpahteli pintaan pienenpienessä sulassa.

Jatkoin Viinikanlahden suuntaan ja jäin tähystämään suosikkipenkilleni niemen nokkaan. Pian eteeni ilmestyi isokoskelokoiras, joka oli menettänyt juhlapukua vielä pari kuukautta sitten koristaneen lohenpunaisen värin. Komea lintu toki ilman sitäkin!

Kiikaroin aktiivisesti ja toivoin näkeväni muuttavia metsä/tundrahanhia, mutta ainuttakaan en nähnyt. En myöskään meriharakkaa tai kanadanhanhea, joita myös kaipailin. Sen sijaan eteeni ajelehtineelle jäälautalle asettui maksimaalinen määrä naurulokkeja, yhteensä 51. Lisäksi joukossa oli yksi kalalokki. Taustalle kuvaan osui ahkerasti treenannut Takon Soutaja.

Jatkoin rantaa pitkin Ratinaan ja näin nokikanat uudelleen Viinikanlahdella.

Korppikatsaus 2

Kävin pesällä puolenkymmentä kertaa ja näin emolinnut vain kerran, silloinkin vain vilaukselta. Pesä kuitenkin valmistui, joten odotin toiveikkaana tilanteen kehittymistä.

Eilen linnut ilmestyivät näkyviin jo ennen kuin ehdin tarkkailuasemiin: oletettu naaraslintu pylvään poikkipuomin päähän ja koiras vartiointipaikalleen toisen pylvään nokkaan. Naaras lähestyi pesää kiirettä pitämättä, nousi pesälle ja jäi hautomaan. Munaluvusta ei ole tietoa, mutta vähintään yksi muna pesässä varmasti jo oli.

Koiraslintu istui koko ajan viime keväältä tutussa vahtipaikassaan eikä häiriintynyt, vaikka touhusin lähistöllä pitkän objektiivin kanssa. Lienemme olleet vanhoja tuttuja. Kun lähdin kotiin, tilanne pesällä oli tällainen:

Riittävästi urheilua

Alan vähitellen palautua hengästyttävän vilkkaasta penkkiurheiluviikonlopusta, jota vietin Jyväskylässä samanmielisessä seurassa. Ajoituksen taustalla oli naisten talvisuperin päätöskierros; hiihdon MM-kisat ja halliyleisurheilun EM-kisat tulivat sattumoisin bonuksena. Päällekkäisyyksiltä ei voinut välttyä: Kirittäret ja JYP pelasivat kotiottelunsa samaan aikaan arvokisatapahtumien kanssa.

Aloitetaan paikallisista tapahtumista. Vaikka Kirittärien talvikauden kotiareena Huhtahalli oli komea ja tilava laitos, pallo kopsahteli aina välillä kattoon. Pelialusta sopinee sekä pesä- että jalkapalloilijoille, ainakaan en ole kuullut moitteita. Minulle sen sijaan halli oli paha pettymys. Pelin seuraamista vaikeutti yllättävän matala katsomo ja suojaverkko, joka oli tarpeettoman tiheäsilmäinen ja kaiken lisäksi valkoinen. Kun JoMa vielä peittosi kotijoukkueen, ensivierailu jäi miinusmerkkiseksi.

Onneksi JYP kompensoi Kirittärien kompurointia ottamalla viikonlopun otteluista tuikitarpeelliset kuusi pistettä. Jo monena keväänä merkityksettömiä otteluita pelailleen JYPin tilanne on tällä kertaa aivan toisenlainen: kun runkosarjaa on jäljellä kaksi kierrosta, JYP voi teoriassa selviytyä pudotuspeleihin tai joutua playout-sarjaan Jukureiden kanssa. Paikkakunnan valtalehden otsikko kuvaa oivallisesti JYPin tilannetta ja suorittamista: jonglöörillä on kaikki pallot ilmassa!

Trondheimin hiihtokisat menivät Iivo Niskasen sairastettua suomalaisittain alakanttiin, jos kohta ilonaiheitakin oli. Lasken mitaleiden ohella sellaisiksi Remi Lindholmin ja Krista Pärmäkosken sinnittelyt kuninkuusmatkalla. Isommassa kuvassa kisoista jäävät mieleen Kläbun kuusi kultamitalia, Norjan mäkijoukkueen vilunkipeli ja järjestäjien osaamattomuus hiihtokilpailujen järjestämisessä. Olosuhteille ei tietenkään mitään voida, ei varsinkaan jos ei välttämättä edes haluta. Eero Hirvonen kiteytti tilanteen toteamalla, että ”täällä alamäet ovat yhtä raskaita kuin ylämäet”.

Viikonlopun sykähdyttävin suomalaisurheilija oli tietysti Saga Vanninen. Suoritus oli mykistävä. Jo muutenkin mukavat fiilikset vain paranivat Erki Noolia kuunnellessa: yhteistyö ei olisi voinut alkaa lupaavammin!

Korppikatsaus

Viime talvena sain ihailla korppipariskuntaa olohuoneen ikkunasta lähes joka päivä kahden kuukauden ajan. Erehdyin luulemaan, että erikoistarjous jatkuu. Ei jatkunut, tänä talvena korppeja ei ole näkynyt kertaakaan. Pitäisi minun jo ymmärtää, että lintuharrastajalla ei ole saavutettuja etuja.

Toinen seurannassa ollut korppipari oli valinnut pesäpaikakseen voimalinjan pylvään, mutta onnistui siitä huolimatta kasvattamaan neljä poikasta. Koska lopputulos ratkaisee, pesäpaikka oli korppien katsannossa hyvin valittu. Sähkönsiirtoyhtiössä oltiin asiasta eri mieltä, ja pesä purettiin syksyn tai talven aikana. Olin pahoillani lintujen puolesta.

Sunnuntaina huomasin ratikan ikkunasta, että pylvääseen oli ilmestynyt risumytty. Koska kiikari oli mukana, jäin pois seuraavalla pysäkillä ja tarkistin tilanteen. Pylväässä oli todellakin puolitekoinen pesä. Korppeja ei näkynyt paikalla, mutta eilen näkyi. Hieno juttu, että linnut eivät antaneet takaiskun masentaa!

Kirjaston aarre

Siellä se oli Metsossa, ylähyllyllä kansi näkyvissä. Otin kirjan selailtavaksi enkä edes ajatellut lainaamista, niin kookas se oli.

Kuvat ovat mustavalkoisia ja teknisesti täydellisiä. Afrikkalaiset eläimet esiintyvät niin arvokkaasti, että mieleen tulevat Yousuf Karshin kuvat maailman merkkihenkilöistä. Tunnistin kuvaajan tyylistä: brittilähtöinen Yhdysvalloissa vaikuttava Nick Brandt. Kirjan nimi on Across the Ravaged Land.

Kansallismuseossa vuonna 2019 näkemäni Brandtin näyttely Inherit the Dust on vaikuttavimpia näkemiäni valokuvanäyttelyitä, samaa sarjaa kuin Sebastiao Salgadon ja Eugene Smithin näyttelyt. Niitä katsellessa tulee ajatelleeksi, kuinka tyhjänpäiväisiä valokuvat enimmäkseen ovat.

Kiitos, Mikke!

Olipa ihana peli eilen, tasokas ja äärimmäisen jännittävä. Vuorotahtia mentiin, ja jatkoajalla kumpi tahansa joukkue olisi voinut tehdä voittomaalin. Onneksi sen teki Mikke!

Voittomaali oli Mikael Granlundin taidonnäyte: 2-1 -ylivoimahyökkäyksessä Mikke katsoi koko ajan mukana tullutta Niko Mikkolaa, mutta laukoikin itse. Maalivahti odotti torjunta-asennossa Miken laukausta, mutta myöhästyi silti. Laukaus oli kova ja tarkka, siis mahdollisimman erilainen kuin Suomen 2-1 johtoon vienyt Rantasen ropelikiekko. Sitä maalia edelsi Laineen antama poikkisyöttö, jonka ansiosta etunurkka oli auki.

Numeroiltaan surkeassa USA-pelissä Suomi pelasi kelvollisesti kaksi ensimmäistä erää, mutta hehkutetut kärkihyökkääjämme eivät saaneet mitään aikaiseksi. Myöskään maalivahti Juuse Saros ei loistanut. Eilen onnistuivat kaikki: maalivahti Kevin Lankinen ja puolustajat hoitivat hommansa moitteettomasti, ja hyökkääjät onnistuivat realisoimaan suuret odotukset. Vain Sebastian Aholta odotin paljon enemmän.

Ruotsin taidokkaiden pelaajien suorituksista jäivät erityisesti mieleen Adrian Kempen väläytykset ja parivaljakon William Nylander – Erik Karlsson suorasta hyökkäyksestä tekemä maali. Jussi Jokinen nosti selostamosta ansiokkaasti esiin Mikko Rantasen selän suoristumisen kyseisessä tilanteessa. Täysillä luistelemalla Rantanen olisi ehkä pystynyt estämään Nylanderin syötön, jolloin olisi nähty toisenlainen ratkaisu.

Ruotsin kaataminen näin erityisessä ottelussa maistui todella hyvältä. Näin siitä huolimatta, että tavanomaista pullistelua ei tällä kertaa juurikaan esiintynyt. Esimerkkinä uudenlaisesta asenteesta ovat Suomea taannoin kyykyttäneen pelaajalegenda Mats Sundinin puheet perinteisen veljesasetelman muuttumisesta.

Joku kirjoitti ottelun jälkitunnelmissa, että Suomeen on kasvanut kokonainen sukupolvi sellaisia kiekkoihmisiä, jotka eivät tiedä miltä tuntuu hävitä Tre Kronorille!

* * *

Edit
Finaaliottelu oli äärettömän vauhdikas, mutta vähämaalisuus vähensi sen viihdearvoa. Koska jatkoaikaa olisi periaatteessa voitu tahkota tuntikausia, luovutin varsinaisen peliajan päätyttyä. Olin hienokseltaan Kanadan puolella kuten aina Kanadan pelatessa muita kuin Suomea vastaan. Lopputulos kelpasi oikein hyvin.

Voittomaalissa varsinaisella peliajalla loistavasti puolustanut USA syyllistyi pahimpaan mahdolliseen virheeseen: jätti Connor McDavidin vapaaksi parhaaseen maalintekosektoriin! Tällaiseen virheeseen syyllistyvä joukkue ei ansaitse huippupelaajien tähdittämän turnauksen voittoa!