Jännitystä ja gps-viihdettä

Jukolassa muistutettiin taas vanhasta aapistotuudesta: avausosuudella kilpailua ei voi voittaa, mutta mahdollisuuden voittoon voi hukata. Esimerkkinä ovat Tampereen Pyrinnön ja SK Pohjantähden Venlat.

Pyrintö selviytyi parhaana suomaisjoukkueena kolmanneksi eli ei todellakaan ”hävinnyt”. Ensimmäisen osuuden takamatka (5.50 min kärkeen) oli kuitenkin niin suuri, että täysin otettavissa ollut voitto luisui käsistä. Studion asiantuntijat ihmettelivät Pyrinnön avausta, mutta selitys saatiin vasta kun gps-seurannat julkaistiin sunnuntaina aamupäivällä.

Joukkueet lähestyivät ykkösrastia kahtena jonona. Vasemman jonon joukkueet ovat menossa hajonnoille A ja D, oikean jonon hajonnoille B ja C. Pyrinnön viestinviejä juoksee Haldenin ja Stora Tunan perässä väärässä jonossa.

Pyrintö ja Halden saapuvat hajonnoille yhtä matkaa. Halden käy leimaamassa hajonnalla B ja jatkaa kohti kakkosrastia, Pyrintö ohittaa hajonnan B, mutta käy hajonnoilla C ja A. Kun oikea hajonta D lopulta löytyy, muut kärkijoukkueet leimaavat jo kakkosrastilla. Aikaa tuhrautuu noin kolme minuuttia. Loppumatkalla ei tule enää suuria virheitä, mutta vaihdossa ero kärjessä olleeseen Haldeniin on 5.50. Se on paljon.

SK Pohjantähden ensimmäisen osuuden viestinviejä selvitti ykkösrastin mallikkaasti, mutta epäonnistui pahasti nelosella. Vaihdossa sijaluku oli 110 ja ero kärkeen yli kahdeksan minuuttia. Muu joukkue taisteli hienosti ja nosti joukkueen lopputuloksissa sijaluvulle 10 (vuosi sitten 12.) Pohjantähdellä oli täydet mahdollisuudet kolmen parhaan joukkoon.

Pyrinnöllä oli Venlojen viestissä peräti 30 joukkuetta. Jossiteltavaa valinnoista taisi jäädä, sillä kakkosjoukkueen Anni-Maija Fincke oli avausosuuden toiseksi nopein.

Patarei

Vuonna 1840 valmistunut Patarei Tallinnan kupeessa oli alkujaan linnoitus, sitten kasarmi ja vuodesta 1920 vankila, missä käytössä se oli vuoteen 2002. Katselin monet vuodet laivasta massiivista rakennuskompleksia tietämättä mitään sen synkästä historiasta. Tilanne muuttui kun tartuin Jaan Krossin kirjoihin.

Aloitin novellikokoelmasta Silmien avaamisen päivä (WSOY 1989, suom. Juhani Salokannel). Kokoelman kahdessa novellissa Kross kertoo ajastaan Patarein sellissä, ensin Natsi-Saksan miehityksen aikana ja sitten Neuvostoliiton. Jälkimmäisen tutkintavankeuden päätteeksi kirjailija passitettiin kahdeksaksi vuodeksi Siperiaan.

Jo pelkästään Krossin vuoksi olen halunnut käydä Patarein vankilassa, mutta opastetut kierrokset eivät ole sopineet aikatauluihini. Tuorein takaisku on toukokuulta: olisin voinut lykätä viikolla matkaani, jos olisin kuullut ajoissa Patarein avaavan kesän ajaksi ovensa kiinnostuneille. Osa vankilaa ja näyttely ovat avoinna syyskuun loppuun saakka.

Näin joka tapauksessa Vabamu-museon uuden, erittäin kovatasoisen näyttelyn. Miehitysajan historiasta kiinnostuneiden kannattaa lisäksi vierailla autenttisissa tiloissa toimivissa NKVD/KGB:n tutkintavankiloissa
Tallinnassa ja Tartossa.

PS
Kirjoitin sivuston puolelle tekstin kolmen virolaiskirjailijan kokemuksista ja kohtelusta miehitetyssä kotimaassaan: Kross, Smuul, Meri ja Neuvostoliitto

Takarajalla tapahtui

Kun Purjehtija pääsi maaliin ja jääkiekkokausi on melkein ohi, voin suunnata päähuomioni pesäpalloon. Ruutu plus tarjoaa sitä riittävästi kohtuuhintaan.

Viikolla pelatun Kankaanpään ja Seinäjoen välinen ottelu ratkesi upealla läpilyönnillä, jollaisista pasäpalloväki käyttää termiä pajatson tyhjennys: kunnari ja kolme tavallista. Pesät kiertänyt onnistuja jää kolmospesälle odottamaan tilaisuutta lisäjuoksuun.

Pajatson tyhjensi kotijoukkueen Miikka Riikonen, vieraiden koppareista tyhjää kauhaisi Vimpelistä täksi kaudeksi naapuriseuraan siirtynyt Henri Puputti. Kakkospuolen kollega Tuomas Raunio pinkoi pallon perään.

Spekuloidaan. Kentän lähellä asuva täti oli iltalenkillään ja nautiskeli kauniista kesäillasta, kun muutaman metrin päästä juoksi hirmuista vauhtia omituiseen asuun pukeutunut mies. Kävelijä vilkaisi miehen perään ja kääntyi seuraavaksi katsomaan, mistä tämä oli tulossa niin kovalla kiireellä. Kentällä oli käynnissä jokin urheilutapahtuma, katsomossa istui yleisöä ja liput liehuivat.

Paikalliset järjestysmiehet taisivat nukahtaa, mutta tilanteesta onneksi selvittiin ehjin nahoin. Täti pääsi aitiopaikalle ja telkkariin. 

Äskettäin Jyväskylässä käydessäni talvi- ja kesäurheilu kohtasivat hyvinkin konkreettisesti: JYPillä oli Hippoksen hallissa kick off -tilaisuus ja siinä vieressä Kirittärillä peli Lappajärven Veikkoja vastaan. 

Vaikka JYPin kausi jäi vaisuimmaksi pitkään aikaan, hallissa oli väkeä oikein mukavasti. Kuulin uuden toimitusjohtajan puheenvuoron ja kävin juttusilla Opa Louhivaaran kanssa. Halusin kuulostella pelaajan mielialoja kauden jälkeen. Tunnelma joukkueessa kuului olevan hyvä, ja eteenpäin mentiin. Oikein, fanikin odottaa syksyä hyvillä fiiliksillä!

Kirittäret ja JYP, kaupungin kärkiseurat, tekevät monipuolista yhteistyötä. Muistutuksena tästä pelaajat juoksevat tauolta kentälle JYPin pelipaidoissa.

Ottelusta kehkeytyi juoksujuhla, jollaista en muista aiemmin nähneeni: kotijoukkue takoi toisella jaksolla peräti 25 juoksua! Kunnareita nähtiin kaksi, ja takarajan tuntumassa riitti aksioonia tässäkin tapahtumassa! Vieraat saivat ainoan juoksunsa harhaheitolla.

Blogissani ennenkin esillä olleet Virpi Hukka ja Marjukka Urpelainen palkittiin kotijoukkueen parhaina. Kävin onnittelemassa Upia ja kiitin samalla koko viime kaudesta ja niistä lukuisista ilon hetkistä, joita joukkue on etäfanilleen järjestänyt.

Väriä siivellä

Jääkiekon maailmanmestaruuden voittaminen oli kaikkia suomalaisia yhdistävä ja voimaannuttava suoritus, mutta juhlimisesta puhuttaessa kuultiin soraääniä.

Ilmavoimat ilmoitti maanantaina aamupäivällä, että Hornetit eivät lennä tervehtimään kotimaahan palaavia mestareita. Kun toimittaja Timo Haapala (IS) reagoi asiaan, päätöstä muutettiin. Hornetteja (2011) ei kuitenkaan luvattu, vaan kaksi Hawk-harjoitushävittää; keväällä 1995 saattajina nähtiin kaksi Drakenia.

Nyt reklamoi vuorostaan toimittaja Elisa Rimaila (HS) Twitterissä: ”En haluaisi olla hauskuuden pilaaja, mutta hävittäjäsaattue näinä #ilmastoahdistusaikoina?” Toisessa tweetissä Rimaila kysyy, voisiko Ilmavoimat ajatella kompensoivansa ilmastolle saattuelentelyn.

Rimailalta jäi ahdistuksessaan huomaamatta, että konetyypin vaihtaminen Hornetista Hawkiin on jo sinällään merkittävä kompensaatio. Bonuksena saatiin sinivalkoista väriä siivelle!

Leijonien uroteko todistaa oikeaksi tutun sanonnan: hyökkäämällä voitetaan pelejä, mutta puolustamalla mestaruuksia. Päävalmentaja Jalonen kuittasi Suomen pelitavasta kitisseelle Venäjän valmentajalle, että voittaakseen on osattava sekä hyökätä että puolustaa.

Juhlahumun keskellä mieltäni lämmitti aivan erityisesti ruotsalaisten kyky iloita Suomen menestyksestä. Tilannetta tosin helpottaa se, että naapureilla on mestaruus kaksista viime kisoista.

Askelia ja ajatuksia Tallinnassa

Olen huomannut, että Tallinnassa askelia kertyy helposti paljon ja usein huomaamatta. Ennätys on viime vuoden toukokuulta, jolloin otin päivän aikana 32800 askelta.

Kyse on ilmiöstä, josta kirjoitin blogin syyskuussa 2011, tilan ottamisesta haltuun. Jos ”tila” tarkoittaa vierasta kaupunkia, parhaat menetelmät ovat käveleminen tai pyöräily.

Äskettäin Tallinnassa käydessäni jatkoin harrastusta. Ensimmäisen päivän askeleet (22 981) kertyivät seuraavasti: Kävelin Rahumäen hautausmaalta Nommeen, mistä jatkoin bussilla sotilashautausmaalle Juhkentalin kaupunginosaan. Pronssisoturi on kiinnostanut pitkään, mutta näin sen nyt ensi kertaa. Ilmeisesti voitonpäivästä johtuen muistomerkille oli saapunut paikallisia ihmisiä kukkalaitteineen.

Jatkoin muistomerkiltä outoja katuja kohti kaupungin keskustaa. Erään kerrostalon päätyä koristi muraali, jonka aiheena oli mäkihyppääjä. Yritin muistella virolaisia lajin taitajia, mutta yhtään nimeä ei tullut mieleen.

D-terminaalin lähellä sijaitsevalle hotellille päästyäni olin kävellyt sen verran, että teki mieli oikaista hetkeksi.

Iltapäivällä palasin keskustaan katsoakseni Totuus ja oikeus -elokuvan, jota esitettiin yhdellä Coca Cola Plazan monista näyttämöistä. Elokuva kesti melkein kolme tuntia, ja pitkän istumisen jälkeen jaloittelin mutkan Tammsaare-puistossa ennen paluuta majapaikkaan.

Seuraavana päivänä kävelyt jäivät vähemmälle. Suunnistin aluksi Harjukadun Infopisteeseen, ostin Tallinna-kortin ja jatkoin Raatihuoneentorin kautta Pyhän Hengen kirkkoon. Se oli hyvä paikka hiljentyä ja suunnitella päivän ohjelmaa.

Sain myös uutta tietoa. Tämä kirkko oli ensimmäinen Virossa, missä saarnattiin kansankielellä. Toisin kuin olin luullut, saarnaaja ei ollut Balthasar Russow, vaan hänen edeltäjänsä.

Tallinnan-matkallani oli tällä kertaa kaksi päätavoitetta, nähdä aiemmin mainittu elokuva ja tutustua Vabamu-miehitysmuseon uusittuun näyttelyyn. Vanha näyttely oli perinteisellä tavalla hyvä, mutta tämä uusi mielestäni loistava. Pidin erityisesti siitä, että tekijöillä oli riittänyt malttia pitää tekniikka sille kuuluvassa roolissa. Pääosassa oli näyttelyn kiinnostava sisältö. Tiskiltä sai mukaan älylaitteen ja kuulokkeet, joiden avulla kuuli suomeksi johdannot ja selostukset näyttelyesineistä.

Lentosatama tuntui kävelijälle turhan kaukaiselta kohteelta enkä saanut busseista selvää, joten päätin suunnata pohjoisiin kaupunginosiin. Teletorni oli ennestään tuttu paikka, ja nousin korkeuksiin lähinnä saadakseni katetta Tallinna-kortille. Muut tämän suunnan nähtävyydet kiinnostivat selvästi enemmän.

Kävelin tornilta Metsakalmistuun, kävin Lennart Meren haudalla ja jatkoin bussilla Piritaan luostarin raunioille. Luostari oli ollut yllättävän suuri rakennus enkä enää ihmettele, että päätykolmio näkyy niin hyvin laivaan. Tallinnaa piirittäneet venäläiset hävittivät luostarin vuonna 1577 ja purkivat kattorakenteita polttopuiksi; seinäkivistä muotoiltiin kuulia ammuttaviksi tykeillä muurien yli kaupunkiin.

Seuraava kohteeni oli Maarjamäelle Viron itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi valmistunut Kommunismin uhrien muistomerkki. Vaikuttava monumentti on kaksiosainen: ”Matka” on pitkä käytävä, jonka seinillä on 20 000 uhrin nimet; viereinen alue ”Kotipiha” on turvan vertauskuva.

Nimilista ei ole kattava eikä lopullinen, sillä osa uhreista lepää edelleen nimettöminä joukkohaudoissa vieraalla maalla. Testasin verkkosivujen nimihakua kirjoittamalla kenttään tutun nimen. Osumia tulee kaksi: Jaan Kross vanhempi (alempi nimi), kirjailijan isä, menehtyi Mordvan vankileirillä Siperiassa 16.2.1946.

Hotellille palattuani ajattelin elämysten riittävän. Katselin laivoja ja sulattelin päivän antia.

Pallonkiertäjä perillä

Tapio Lehtinen saapui hetki sitten maaliin pitkältä purjehdukseltaan. Hetki on riemukas paitsi Purjehtijalle itselleen, myös hänen tänään 86 vuotta täyttävälle äidilleen.

Tapio sijoittui viidenneksi, mutta mielestäni kaikki rankasta kilpailusta hengissä selviytyneet ovat voittajia.

Lämpimät onnitteluni!

PS
Vaihdoin aamulla kuvan ja lisäsin linkin videoon.

Tapio saapuu satamaan. (GGR-kilpailuorganisaation video, josta kaappasin kuvan)

Jaan ja Ellen

Jaan Krossin novellikokoelma Sattumien summa (Moreeni 2013, suom. Jouko Vanhanen) alkaa kertomuksella, jossa kirjailija kertoo kymmenvuotiaana tekemästään käynnistä Rahumäen hautausmaalla. Ukki, Hinrik Uhlberg (novellissa Urban), oli ostanut sieltä palstan sukuhautaa varten.

Ukki arvioi yhden yhteisen ristin riittävän ja sitä oltiin kuljettamassa sijoituspaikalleen. Matkaan oli ollut tarkoitus lähteä junalla Balti Jaamin asemalta, mutta pahimmoilleen paikalle osunut tärkeilevä rautateiden pikkupomo esti parivaljakon pääsyn junaan. Hänen mielestään suurikokoinen risti olisi pitänyt kuljettaa tavaraosastossa. Ukki suuttui ja päätti kävellä.

Minä pääsin keskiviikkona vaikeuksitta Rahumäelle menevään junaan, mutta odotin mielenkiinnolla konduktöörin vierailua. Istuin nimittäin väärässä junassa. Netistä ostamani lippu oikeutti matkaan sillä junalla, jonka näin lähtevän ajallaan raiteelta 9. Konnari tuli, tarkisti lippuni eikä tehnyt asiasta numeroa. Ehkä hän arvosti sitä, että olin ainakin yrittänyt. Uuden lipun ostaminen ei olisi vienyt perikatoon, sillä netistä ostettu seniorilippu maksoi kohtuulliset 77 senttiä.

Perillä hakukone ohjasi sivustolle, missä virolaisten merkkihenkilöiden hautapaikat löytyivät karttaan merkittynä. Toisin kuin vuosi sitten kävelin suoraan haudalle. Krossien sukuhauta oli muuten ennallaan, mutta kirjailija oli saanut vierelleen puolisonsa Ellenin, ja uusi hautakivi oli pystyasennossa.

Olin vielä haudalla, kun paikalle saapui mies ja tarjoutui raaputtamaan sammelet kivestä. Viittasin taakseni ja kerroin tulleeni tervehtimään suosikkikirjailijaani; Ellenistä en puhunut mitään, koska hänen kirjojaan en ole lukenut. Mies tiesi kirjailijapariskunnan ja toivotti minulle hyvää päivänjatkoa.

Kävelin Nommeen, nautin kahvit mainiossa Söörikukohvikissa ja palasin kaupunkiin. Ennen elokuvan alkua ehdin käväistä hotellilla. Yksi syy matkaan oli halu nähdä A.E.Tammsaaren viisiosaisen klassikkoteoksen ykkösosan pohjalta toteutettu suurelokuva Tode ja Oigus. Elokuva sai ensi-iltansa helmikuussa ja on tällä hetkellä kaikkien aikojen katsotuin virolaiselokuva. Koskahan se nähdään Suomessa!

Elokuva oli tekstitetty englanniksi (ja venäjäksi), mutta keskityin katselemaan ja kuuntelemaan. Olin ennen lähtöäni lukenut kirjan toiseen kertaan, ja pysyin ihan hyvin kärryillä ymmärtämättä paljoakaan ihmisten puheista. Elokuva täytti komeasti odotukseni, mutta monia muita tämäntapaiset elokuvat eivät innosta. Kolme katsojaa jätti katsomisen kesken.

Kävin elokuvan jälkeen Tammsaaren puistossa ja kuvasin kirjailijan. Valo oli nyt sopivampi kuin iltapäivällä.

Totta ja tarua

Maanantai oli merkittävien tapahtumien päivä: Kemijoen ja Ounasjoen jäät lähtivät kaupungin kohdalla liikkeelle. Kun kävin tänään Jängislahdessa,(kurjassa säässä lähinnä solidaarisuudesta lintuja kohtaan), Ounasjoki oli täynnä jäitä.

Palataanpa reilu viikko taaksepäin. Kevät rynnisti Lappiin pääsiäisenä, ja seuraava viikko oli pääosin uskomattoman lämmin. Ounaskosken uimarannalla näyttäytyivät ensimmäiset paidattomat auringonpalvojat, ja uusia muuttolintuja sai kirjata puoli tusinaa päivässä. Juuri nyt lajeja on koossa 34, uusimpana tänään kuultu valkoviklo. Erityisen mukaviakin lajeja kuuluu joukkoon, esimerkiksi tunturikiuru ja täällä Lapissa harvinainen hemppo

Mieltä lämmitti nähdä, että pari päivää Harjulammen sulassa yksikseen uiskennellut silkkiuikku sai vierelleen puolison! Cityjoutsenpari on näyttäytynyt päivittäin, mutta pesimisestä ei näytä taaskaan tulevan totta: ilmeisesti kyseessä on kihlapari.

Maanantain toinen merkkitapaus oli maailmanlaajuinen: Game of Thrones -sarjassa nähtiin hartaasti odotettu sotajoukkojen yhteenotto ja sen osana lohikäärmeiden ilmataistelu. Minua kiehtoo sarjan visuaalisuus, ja siinä mielessä yöaikaan ajoittuneet tapahtumat tuottivat pettymyksen. Silti kotikatsomo kohahti, kun suosikkihahmo Arya Stark onnistui iskemään säpäleiksi pelätyn Yön kuninkaan.

Se vähän pyrkii huvittamaan, että Helsingin Sanomissa kuvitteellisen sarjan tapahtumia analysoidaan tarkemmin kuin EU-politiikkaa. Myös kommentointi osoittaa syvällistä perehtyneisyyttä asiaan.

Muuttolintukatsaus

Lintutalvi oli melkoisen vaisu ja samaa voi toistaiseksi sanoa keväästäkin. Perjantain tulokas tiltaltti on 13. tänä keväänä näkemäni muuttolintu. Samalla kyseessä on ensimmäinen aito kesälintu, toki sen joukon karaistuneimpia edustajia.

Pitkään jatkuneista yöpakkasista johtuen muuttolintujen määrät ovat edelleen erittäin pieniä. Esimerkiksi Alakorkalon hyötyjäteaseman maisemiin huhtikuun 10. päivän tienoilla ilmestyneet töyhtöhyyppä ja kiuru joutuivat odottelemaan lajitovereita viikon päivät.

Harmaalokki on normaalisti lokkien ykkönen, mutta tänä keväänä kala- ja naurulokki ehtivät ensin. (puhun omista havainnoistani) Ounaskosken sulan reunalla istui pitkäperjantai-iltana 57 naurulokkia ja kaksi kalalokkia.

Antti laski lokit lauantai-iltana ja sai tulokseksi 420 naurulokkia ja 10 kalalokkia. Tarkka työ palkitsi tekijänsä: sivutuotteena lokkiparvesta löytyi nuori pikkukajava. Huomasin asiaa koskevan viestin niin myöhään, että en viitsinyt enää lähteä liikkeelle. Aamulla koskella käydessäni kajavaa ei enää näkynyt.

Lintujen pesintä on hyvässä vauhdissa. Esimerkiksi naakat kuljettivat pesämateriaalia jo maaliskuun puolella, ja nyt ehtivimmät ovat päässeet sisustuksen viimeistelyvaiheeseen. Hitaammat, kuten kotikadun alapäässä pesää rakentava lintu kuljetti eilen risua.

Otin oheiset kuvat 11.4. Kemintien opastepalkissa pesivästä naakasta. Paikalle tullessani lintu istui palkin päällä risu nokassa ja tuntui miettivän, onko viisasta paljastaa pesän sijainti ohi kulkeneelle harmaapartaiselle papalle.

Ilmeisesti olin linnun mielestä niin harmittoman oloinen, että se päätti käynnistää projektin vaativimman vaiheen. Pesän kapea suuaukko sijaitsee palkin alapinnalla joten ei ole ihme, että piti yrittää monta kertaa.

Kierros kaupungilla

Pähkäilin aamulla, lähdenkö jalkaisin, pyörällä ja minne. Valitsin pyörän ja tein kierroksen kaupungilla. Nauhoitin reitin: punaiset numerot viittaavat kuviin ja selityksiin.

1. Joutsenpari löytyi vakiopaikalta isommalta Veitikanlammelta. Linnut ovat tottuneet ihmisiin eivätkä olleet moksiskaan, kun kävelin lammen rantaan yrittämättäkään hiipiä. Naaras vain vilkaisi minua ja jatkoi nukkumista luottaen täysin vartiointitehtävää hoitaneeseen puolisoonsa. Toivon lintujen jäävän pesimään Veitikanlammelle tai Harjulammelle.

2. Löysin Harjulammen rannasta parittoman Nike-tossun, jota oli käytetty roskakorina.

3. Jätkänkynttilän sillan alla on taidokkaasti tehtyjä graffiteja, joista tässä yksi.

Sulapaikka sillan kohdalla Ounaskoskessa on kaupunkiin saapuneiden naurulokkien suosiossa; tänään paikalla käydessäni laskin 112 lintua. Myöhemmin iltapäivällä lokkeja oli parisataa.

4. Sanna Luoma erottui ehdokkaiden massasta. Suuri ja edustava kokovartalokuva ilmestyi Lordin aukiolle ensimmäisenä, aluksi ilman ehdokasnumeroa.

Tänään Sanna sinnitteli talkooryhmän unohtamana Arktikumin suunnalla. Ääniä kertyi mukavasti, ei kuitenkaan riittävästi valintaa ajatellen.