Suosikit vastakkain

Urheilukaupunki Jyväskylän johtavat palloilujoukkueet mittelivät torstaina 6.6. paremmuudesta Hippoksen pesäpallostadionilla: normaalisti luistimet jalassa esiintyvä JYP haastoi Hippoksen emännät pesäpallossa! Kirittärien näkökulmasta katsottuna poikkeuksellista oli vastustajan lisäksi se, että pelattiin miesten rajoilla.

Tapahtuma oli täydellinen suksee, jonka kulmakiviä olivat täydellinen sää, tuhatpäinen yleisö, mainio tunnelma ja se, että JYP pystyi antamaan Kirittärille uskottavan vastuksen. Ensimmäisen jakson Kirittäret voitti selvin numeroin 5-1, mutta toisella näytti pitkään siltä, että paremmuus ratkeaa vasta kotareissa. Lopulta Kirittäret kuitenkin nousi Tinja Töyrylän kunnarin ansiosta 2-4 -tappioasemasta niukkaan voittoon.

JYPin joukkueesta löytyi pesistaustaa ja lajitaitoa sen verran, että Kirittäret joutui enimmäkseen pelaamaan melkein tosissaan. Ottelun luonteeseen toki kuului, että osa pelaajista nähtiin yllättävissä rooleissa: Tinja Töyrylä nosteli toisella jaksolla hirmutolppaa lautasen äärellä, ja koppareina ahkeroivat puolestaan yllätysnimet Sara Kujanen ja ensimmäisen jakson lukkaroinut Oona Tuuri.

JYPin avainpelaaja oli Ravintola Hurrikaanista saatu vahvistus Joni Karppanen, joka nähtiin Kirissä vielä kaudella 2023. Karppanen pelasi kolmoskopparina, loisti mailan varressa ja hoiteli kaarella tosiasiallisen pelinjohtajan tehtäviä. Virallisesti viuhkaa piteli Tomi Pettinen. Vahvasti pesistaustaustaisia jyppiläisiä olivat myös lukkarina erinomaisia otteita esittänyt Noel Koivu ja 15-vuotiaaksi pesistä pelannut Jere Lassila. Jere sai nimiinsä JYPin kaikkien aikojen ensimmäisen lyödyn juoksun.

Mikko Kaltevan pesistaustasta en tiedä, mutta hän säesti onnistuneesti Joni Karppasta vaativalla kopparin tontilla. Sama koskee kakkospesällä esiintynyttä Seppo Väliheikkiä, joka on JYPin viestintäpäällikkö eli toimistotason vahvistus. Osa JYPin aktiivipelaajista on varmaankin pelannut pesistä vain kouluaikoinaan, sen verran hupaisalta mailan käsittely ja heittäminen näytti. Jos ensimmäinen lyöntiyritys oli huti, seuraavaksi yritettiin yleensä pystymailanäppiä. Se onnistui kaikilta ihan mukavasti. Puutteellisesta heittotekniikasta huolimatta pallo päätyi
ennemmin tai myöhemmin pesävahdin tai lukkarin räpylään, pilli soi ja ulkovuoro saatiin päätökseen.

Onnistunut tapahtuma saanee jatkoa tulevaisuudessa enkä ihmettelisi, vaikka konsepti otettaisiin käyttöön muuallakin, esimerkiksi Raumalla tai Porissa. Ottelua olisi mahdollista muokata erikoissäännöillä vielä nähtyäkin yleisöystävällisemmäksi. Ainakin kotarit voitaisiin pelata varsinaisen ottelun päätteeksi tilanteesta riippumatta.

Taidetta ja merenkulkua

Tein viikko sitten perinteisen kevätretkeni etelään. Ajankohdan määräsi toive nähdä Suomenlahdella muuttavia sepelhanhia. Retken kulttuuriantina oli tutustuminen Eero Nelimarkan taiteeseen.

Ateneumin yläkerroksessa on syyskuulle asti nähtävänä edustava näyte Eero Nelimarkan taidetta. Itselleni hieman vieraaksi jäänyt taiteilija osoittautui tekijäksi, joka on asemansa ansainnut. Omakuvat erottuivat edukseen konstailemattomista ja jotenkin varman päälle tehdyistä henkilökuvista. Muutamat väreiltään tai tyyliltään poikkeavat työt viestittivät, että taitoa irtiottoihin taiteilijalla olisi kyllä riittänyt.

Maisemia olisin katsellut enemmänkin, mutta yksi salillinen niitä sentään oli. Näkymä Kolilta oli topogafialtaan niin maltillinen, että se oli kuin kotonaan Lakeudella maalattujen maisemien joukossa.

* * *

Sepelhanhien näkeminen muuttoreitin poikki kulkevalta laivalta vaatisi ilmiömäistä tuuria, jota minulla ei taaskaan ollut. Lintujen puutteessa katselin laivoja ja illalla Suomen ja Itävallan peliä.

Tallinnassa kiertelin satama-alueella ja muistelin kuinka erilaiselta paikat näyttivät ensimmäisellä käynnilläni toukokuussa 2005. Yleisen siisteyden lisäksi huomio kiinnittyi esimerkiksi jättimäiseen valokuvaan, joka oli otettu Tallinnan laulujuhlilla vuonna 2009. Kuvassa on valtava määrä ihmisiä lähes tunnistettavan tervävänä; lukumäärää ei suoraan ilmoiteta, mutta määrän sanottiin vastaavan kymmenensosaa maan asukkaista. Miehitysajan lopulla väkeä oli vielä enemmän, noin 330000, mutta silloin vastaavaa kuvaa ei otettu.

Satama-altaan laidalla oli tällä kertaa vain yksi onkimies, jota teki mieli käydä haastattelemassa: mikä olisi toivesaalis ja kuinka usein sellainen tärppää. Käymättä kuitenkin jäi. Altaassa oli yksi erityisen kiinnostava alus: Angel-Rose -purjevene oli tyypiltään Hanse 510, hinta käytettynäkin yli puoli miljoona euroa.

Risteilijälaituriin oli kiinnittynyt suunnilleen satametrinen alus, joka oli täysvalkoinen ilman mitään tunnuksia. Outo tapaus siinäkin mielessä, että alus ei näkynyt Marinetrafficissa eikä sen ahterissa ollut lippua. Kiikarilla näin keulassa liehuivat Ranskan värit ja ryhmän keulakannella äkseeraavia perinteisiin merimiesasuihin sonnustautuneita miehistön jäseniä. Nähdyn perusteella päättelin, että kyseessä oli Tallinnassa vieraileva Ranskan laivaston koululaiva.

Liikenne Helsingin ja Tallinnan välillä on vilkasta, mutta itä-länsisuunnassa hiljaisempaa. Keskellä lahtea kiikaroin aluksia, jotka odottavat pääsyä droonihyökkäysten uhkaamiin Venäjän satamiin. Näin vain kaksi alusta, jotka saattoivat olla tihentymän läntisimmät. Melko lähellä Victorian ahterin takana näkyi vajaasti lastattu konttialus, joka oli matkalla Rotterdamista Pietariin. Aluksen nimeä en enää muista, mutta tältä se näytti:

Kevätkiireitä kiinteistönvälitysalalla

Toukokuun alku oli kiinteistöalalla kiireistä aikaa. Seurasin tilannetta Kanta-Hämeessä, ja välittäjällä oli hoidossaan kolme kohdetta. Yksi oli aivan uusi, ihmisen silmin ylivoimainen, kaksi muuta parhaat päivänsä nähnyttä. Esittelijä oli ahkera ja ilmeisen ammattitaitoinen.

Ihmisen silmään epäilyttävä ulkonäkö ei häirinnyt asiakasta. Kesäasunnoksi vanhojen kohteiden kunto oli varmasti täysin riittävä, on ollut sitä jo monena kesänä. Uusi ja kaikin puolin oikeaoppinen kohde kiinnosti jostain syystä vahnoja vähemmän.

Kaikki kohteet sijaisivat pihapiirissä, lähin alle kymmenen metrin etäisyydellä mökistä. Näköalojen puolesta paras on ripustettu rantakoivuun ja kolmannen, tiheään halavaan kiinnitetyn etuna on siedettävä lämpötila auringon räkittäessä. Etu tosin realisoituu vasta kun tilanne on päällä. Vielä ei ollut.

Game seven – edelleen terästä!

Tappara otti vuoden 2026 liigamestaruuden huikean finaalisarjan seitsemännessä ottelussa. Onneksi olkoon!

Toivoin voittoa Kouvolaan, koska mestaruus olisi ollut KooKoon ensimmäinen. Muistan hyvin, miltä JYPin ensimmäinen mestaruus keväällä 2009 tuntui. Soisin kaikkien liigajoukkueiden pelaajien ja kannattajien pääsevän kokemaan samoja tuntemuksia. KalPa sai ensimmäisensä vuosi sitten, mutta vielä ei ollut KooKoon vuoro.

Loppuun lainaus blogipostauksesta keväältä 2024. Kiitos Rike ajastasi Tapparassa!

Pieni vastaan suuri

Illalla nähdään, pystyykö kahdella tappiolla finaalisarjan aloittanut Tappara kääntämään kelkkansa samaan tapaan kuin välieräsarjassa Ilvestä vastaan. Onhan se mahdollista, mutta Tapparalle KooKoo on kyllä Ilvestä kovempi vastus. Oli sitä jo runkosarjassa.

Tappara tulee varmasti edelleen parantamaan peliään, mutta se ei tällä kertaa riitä: HS/IS:n asiantuntija Topi Nättinen huomautti osuvasti, että samaan aikaan KooKoon pelin olisi heikennyttävä. Tuskinpa näin käy. Tappara saattaa voittaa tänään, mutta uskon (ja toivon) KooKoon juhlivan ensimmäistä mestaruuttaan.

Tapparan ”mestaruus” oli Ilveksen pudottaminen.

Takatalvi

On makuasia, milloin säätä nimitetään takatalveksi. Riittääkö takatalven tunnusmerkiksi, että joutuu ottamaan pitkät kalsarit uudelleen käyttöön? Eletäänkö takatalvea, jos lumi peittää kukkivat sinivuokot? Oli miten oli, eilisiltana satoi räntää ja maisema muuttui pitkästä aikaa valkoiseksi.

Kävin aamulla Kaakkurilammella, ja lunta näkyi edelleen. Pitkokset olivat lumesta valkoiset, samoin tulipaikan pöytä ja penkit.

Näin lammella neljä lintulajia, kaikki pareittain: kaakkuri, tavi, sinisorsa ja kalalokki. Karaistuneita lintuja, joita lumi tai pikkupakkanen ei haittaa. Varsinaiset kesälinnut eivät ole Tampereen seudulle vielä suurin joukoin saapuneetkaan, koska kolea pohjoisvirtaus on sopivasti jarruttanut muuttoa.

Yllätys kaakkurilammella

Talvesta voi sanoa, että se oli kylmä ja vähäluminen. Pitkän pakkaskauden päätyttyä lumet tuntuivat sulaneen muutamassa päivässä. Entä jäät? Aurajoen jäistä en tiedä, mutta kaakkurilampi oli jäätön jo illalla 11.3. Kaakkureita ei vielä silloin näkynyt.

Kun palasin lammelle seuraavana aamuna, tutut linnut olivat paikalla ja soidinmenot käynnissä. Seurasin tilannetta aluksi lammen länsipäässä, mutta päätin siirtyä tulipaikalle. Kuvan nainen oli poistunut ja tilalle oli tullut isä kahden pienen lapsen kanssa.

Väki alkoi lisääntyä, ja parhaimmillaan tulilla oli kolmisenkymmentä ulkoilijaa. Ja mikä parasta, joukossa oli toistakymmentä reilusti alle kouluikäistä junioria. Kaakkureiden touhut herättivät kiinnostusta ja kerroin kokemuksiani linnuista.

Kesken puheiden melkein eteemme lammelle laskeutui kaksi joutsenta, jotka kuitenkin nousivat saman tien uudelleen lentoon. Taisivat säikähtää väenpaljoutta! Olen päivystänyt lammella satoja tunteja neljän kesän aikana, ja havainto on ensimmäinen näkemäni joutsenten vierailu. Onnittelin paikalla olijoita luontoretken hyvästä ajoituksesta.

Oli todella mukavaa nähdä joutsenet, mutta minulle päivän kovin juttu oli kaakkureiden paluu.

Pudotuspelejä ja jatkoeriä

Nyt kun pudotuspelit ovat kuumimmillaan, katsottavaa on riittänyt. Valistunut arvaukseni on, että peleissä on tarvittu tavallista useammin jatkoaikoja. Itse asiassa jatkoeriä, kun pudotuspeleistä puhutaan. Liigassa pelataan siis viidellä viittä vastaan 20 minuutin eriä siihen saakka, kunnes maali syntyy. Junioripeleissä sama käytäntö koskee vain finaalisarjaa; muutoin maalittomaksi jääneen jatkoerän jälkeen turvaudutaan voittomaalikilpailuun.

28.3. pelattu SaiPan ja Ässien ensimmäinen puolivälieräottelu päättyi vasta neljännessä jatkoerässä: kokonaispeliajaksi merkittiin huikea 124.23. Maratontapahtuma oli ihme kyllä loppuun saakka tasokas ja kohtalaisen hyvävauhtinen. Sama koskee Ruotsin puolelta näkemääni Luulajan ja Frölundan ennätyspitkää ottelua.

Olen katsonut viikon aikana kaksi ottelua paikan päällä. Ensimmäisessä kohtasivat Ilveksen ja Tapparan c-juniorit (U 16), ja panoksena oli pääsy välierävaiheeseen. Varsinainen peliaika ei riittänyt, mutta jatkoerä jäi sentään lyhyeksi. Ilves onnistui tekemään voittomaalin jo ajassa 63.01.

Ilves aloitti välieräsarjan JYPiä vastaan keskiviikkona Jyväskylässä. Jatkoerään mentiin, kuinkas muuten: JYP otti ensimmäisen kiinnityksen ensimmäisen jatkoerän lopulla ajassa 77:57. Seuraava otatus pelattiin lauantaina Sentteri-hallissa Kaukajärvellä. Maaleja tehtiin vuorotahtiin ja jatkoille mentiin tilanteessa 3-3. JYPin sataprosenttinen (3/3) ylivoima tuotti tulosta ajassa 71.10.

Kiire pohjoiseen

Ajoitukset osuivat sikäli kohdalleen, että ehdin tehdä talvimerenkulun tarkastusmatkan helmikuun lopulla pakkasten vielä jatkuessa.

Maaliskuussa pitkä pakkaskausi vaihtui suoraan kevääksi: vähät lumet hävisivät muutamassa päivässä ja lintujen kevätmuutto käynnistyi reilusti etuajassa. Esimerkiksi Pyhäjärven sulaan 15.3. ilmestynyt silkkiuikku oli vielä talvipuvussa. Ensimmäiset kukkivat sinivuokot löytyivät Suolijärven tietopaikasta 21.3.

Olen käynyt linturetkillä Hatanpäällä, Iidesjärvellä ja Hervannan Ahvenisjärvellä. Ahvenisjärven sorsat saivat 25.3. seurakseen kaksi harmaalokkia, kalalokki oli vuorossa 28.3. ja naurulokki 31.3. Telkkäpari oli asettunut sulaan 30.3.

Iidesjärvelle tuli asiaa, kun huomasin Tiirasta havainnon 13 uivelosta järvellä. Liityin sujuvasti varttuneiden lintuharrastajien päiväkerhoon, joka ihaili lintutornin edustalla viihtynyttä uiveloparvea. Minulle kevään uusia lajeja olivat lisäksi haapana ja jouhisorsa.

Tänään (31.3.) kävin Iidesjärvellä toistamiseen, tällä kertaa järven länsipäässä. Äkillinen aamusumu toi kuviin toivotun tehosteen. Jäin pitkäksi aikaa seuraamaan ja kuvaamaan lystikkäitä nokikanoja. Uusina lajeina kirjasin innokkaasti laulaneen punarinnan ja kanadanhanhen.

Korpit aikataulussa

Korppipari pesii Hervannassa kolmatta kertaa voimalinjan pylväässä. Voimansiirtoyhtiön mielestä pesä on väärässä paikassa ja se on jo kahtena talvena pudotettu. Korpit ovat jälleen rakentaneet uuden pesän entiseen paikkaan.

Viime viikon torstaina näin emolinnun pesässä ja puolison vahdissa – päivää aiemmin kuin edellisen vuoden maaliskuussa. Aikataulun tarkkuus ihmetyttää, koska korpeilla ei tiettävästi ole käytössään kalenteria.

Ihmisten antamat tyylipisteet eivät kiinnosta korppeja, niille tärkeintä on lopputulos. Koska pesältä on lähtenyt maailmalle jo kaksi poikuetta, pesäpaikka on erinomainen ja kynnys sen hylkäämiseen korkea.