Kaksi lintuhavaintoa

Tämän päivän lintu on tukkasotka, sen toisen näin päivälleen kymmenen vuotta sitten Rovaniemellä.

Lähdin tapaamaan pitkään Viinikanojalla viihtynyttä pikku-uikkua, joka on uikkujemme pienin ja karaistunein. En nähnyt lintua, mutta joku onnekkaampi näki. Havainto ilmestyi Tiiraan heti kotiin palattuani. Olin oikeassa paikassa mutta väärään aikaan, ajoitus 40 minuuttia pielessä.

Näitä sattuu, muuan harrastaja oli jo neljättä kertaa yrittämässä, minä sentään vasta ensimmäistä.

* * *

Yöllä oli satanut reilusti lunta, mutta sade oli tauonnut aamulla. Lähdin vakioreitilleni Korkalovaaran suuntaan. Evakkotiellä täti kopisteli pitkän kepin kanssa lumia pihapihlajasta ”että linnut pääsevät syömään”. Kysyin taviokuurnista, mutta laji ei ollut tuttu. Selitin mistä kuurnan tuntee ja mainostin samalla suosikkilintuani.

Sata metriä käveltyäni tuli mieleen, että selitysten sijaan olisi varmaankin kannattanut näyttää kamerasta hetkeä aiemmin otettu kuva!

Vauhdikasta menoa päättärin pihlajissa

Olen odottanut koko syksyn ja alkutalven marjalintuja tyhjentämään pihlajia, joita on pitkä rivi ratikkakiskojen ja jalkakäytävän välissä. Aina päättäriltä kotiin kävellessäni katselen mehevänpunaisia marjoja ja ihmettelen, miksi ne eivät kiinnosta lintuja. Tänään näin olohuoneen ikkunasta rastaiden panneen lopultakin toimeksi. Otin kameran ja menin katsomaan lähempää.

Paikalla touhusi iso parvi räkättirastaita ja muutama mustarastas. Linnut lensivät koko ajan pihlajien ja lähimetsän väliä ja lukumäärän arvioiminen oli vaikeaa. Ilmoitin Tiiraan 40 räkättiä ja 4 mustarastasta.

Kuvauspäivä Hirvisuolla

Kuvat Hirvisuolta ovat vuoden ensimmäinen ja toinen, mutta minkä vuoden?

Kuusamoon matkaavat näkevät auton ikkunasta laajan avosuon tien pohjoispuolella Oulun ja Pudasjärven rajalla. Paikka tuntui sopivalta harjoitella täysin uudentyyppisen kameran käyttöä. Edellisen vuoden lopulla hankittu kamera oli paljekameran sukuinen ns. field-kamera, kuvakooltaan 9x12cm.

Harjoittelua vaati erityisesti ylösalaisin näkyvän etsinkuvan hahmottaminen ja tarkentaminen lumen pintaan takalauta kallistettuna. Pimennyshupusta olisi ollut apua, mutta sellaista ei vielä ollut. Ei myöskään luppia tai edes vahvoja tiimarityyppisiä lähilaseja, joita kokeneemmat kuvaajat käyttävät.

Kun etsinkuva pitkällisen säätämisen jälkeen vastasi odotuksia, asetettiin valotusaika ja himmenninaukko valotusmittarin suosittamiin lukemiin, työnnettiin kasetti paikalleen, vedettiin suojalevy pois filmin edestä – ja laukaistiin kamera.

Äkkinäiselle kaikki oli mahdottoman hidasta ja vaivalloista, ja keskitalven lyhyen päivän aikana syntyi kaksi kuvaa. Tässä se toinen:

Vuosi oli 1977.

Eläimiä tiellä ja tien vieressä

Harmauden keskellä on mukava muistella toisenlaisia sydäntalven päiviä, joita niitäkin on osunut kohdalle. Yksi parhaita on marraskuulta 2015.

Olimme Raunon kanssa palaamassa Rovaniemelle onnistuneelta valasretkeltä Tromssasta. Sää oli selkeä ja pakkaslukema muistaakseni kahdenkymmenen paremmalla puolella. Jäimme Kilpisjärvelle yöksi. Järvi oli vielä sula, mutta maisema muuten talvinen. Saana näytti upealta järven takana.

Jatkoimme matkaa heti päivän valjettua. Sää jatkui kylmänä, ja järvi oli jäätynyt yön aikana. Ensimmäisen pysähdyksen aiheutti tiellä oleskellut kettu, jota oli ihan pakko jäädä hetkeksi kuvaamaan.

Seuraava kuvattava oli koivun latvassa istunut hiiripöllö.

Muoniota lähestyessämme vastaan tulleet autot vilkuttelivat valoja sen merkiksi, että tiellä oli poroja.

Tiesimme Kutunivassa talvehtivista joutsenista ja poikkesimme katsomaan niitä. Lintuja oli kymmenen, yksi poikanen aikuispukuisten joukossa.

* * *

Lumipyry

Alkutalven punaisin aamurusko on kuvattu eilen hieman kymmenen jälkeen. Puoli tuntia myöhemmin taivas oli aivan harmaa ja lumisade alkoi kahden tunnin kuluttua. Lumipeitteen syvyys Härmälän säähavaintopisteessä oli silloin 8 cm.

Pyry on nyt jatkunut lähes yhtäjaksoisesti vuorokauden ja 9 tuntia, ja lunta on Härmälässä 35 cm. Otin toisen kuvan tänään klo 20.30.

Kävin päivällä katsomassa, miten Ahvenisjärven sorsien pelihuumori kestää. Ihan hyvin: eläimet ovat oppineet sietämään kaikenlaisia säitä. Jos sorsilta kysytään, ikävin keli lienee hirmupakkanen.

Sunnuntaina lumitilanne on tällainen. Valtakunnan lumisin paikka oli Kilpisjärvi, kakkosena ja kolmosena Lappeenrannan ja Tampereen seudut. Lapissa lunta on vähän, mutta pakkasta sitä enemmän: esimerkiksi Rovaniemellä 5 cm ja Savukoskella -32 astetta.

Ratsuväki mukana paraatissa

Osallistuin eilen kunniakäyntiin Kalevankankaan sankarihaudoilla. Tilaisuus oli arvokas ja onnistunut siitä huolimatta, että yli lentäneestä Hornetista kuului vain ääni.

Juhlallisuuksiin osallistui myös neljä hevosta ratsastajineen, joita ensin luulin poliiseiksi. Sammonkadulla sain ryhmästä kuvan, josta huomasin ratsastajien punaiset housut. Ihmettelin asiaa, koska olisin odottanut housujen olevan keltaiset.

Wikipedia tietää, että ratsuväki liikkuu ja taistelee ratsain. Keltahousuiset rakuunat puolestaan ovat ratsain siirtyvää, mutta jalkaisin taistelevaa jalkaväkeä. Lisäksi kerrottiin, että nykyisin hevosia käytetään vain juhlatilaisuuksissa.

Luonnollinen ruokinta-automaatti

Etukäteen hieman harmitti, että mökin pihapiirissä ei harrasteta lintujen talviruokintaa. En muistanut, että rannassa on ruokinta-automaatti! Tehotarkkailu tuotti viikon aikana tulokseksi seitsemän lajia, joista osa oli mukavia yllätyksiä.

Odotetuimmat lajit olivat räkätti- ja mustarastas, sinitiainen ja punatulkku. Rastaita oli marjojen kimpussa parhaimmillaan kymmenkunta, aktiivisimmin heti aamulla. Jonkinasteisia yllätyksiä olivat närhi, pyy ja varsinkin palokärki.

Ilman pihlajaa lajivalikoima olisi jäänyt vähäiseksi: korppeja sentään näkyi ja kuului päivittäin, ja perjantaina mökin yli lensi viisi joutsenta.

Nelijalkaisista läsnäoleviksi ilmoittautuivat lumikko, kettu ja valkohäntäpeura. Viimeksi mainitut kaksi päätyivät riistakameran kuviin.

Myrskyviikko mökillä

Viikko alkoi normaalilla syyssäällä, mutta ennuste lupaili myrskyä keskiviikon-torstain vaiheille. Todellista myrskyä ei lopulta saatu, navakkaa tuulta toki ja ajoittain sakeaa lumipyryä. Eniten huolta aiheutti sähkön katkeaminen, ja sitä paikalliset pitivät todennäköisenä. Ari kävi keskiviikkona auraamassa tien ja jätti meille kaiken varalta Trangian.

Ensimmäinen varoitus saatiin illalla kesken liigapelin. Kaikki valot sammuivat, mutta peli jatkui koska katselin sitä läppärin ruudulta. Katkos kesti vajaan tunnin. Ehdimme tutustua sähköyhtiön katkokarttaan, ja siinä majapaikkamme näkyi punaisena pallona. Yöllä oli toinen katkos, jonka kesto ei selvinnyt.

Aamulla herättyämme sähköt olivat poikki, mutta palautuivat juuri kun olin saanut Trangian tulille. Keittimestä oli siis hyötyä! Koillistuuli jatkui aluksi navakkana, mutta ei yltänyt lähellekään myrskylukemia. Ilalla alkanut lumisade jatkui koko päivän, mutta tuuli alkoi laantua iltaa kohti eikä meillä enää ollut ongelmia. Monet naapurit eivät olleet yhtä onnekkaita: joillakin katkos kesti kaksi vuorokautta ja eräässä 6 km:n päässä sijaitsevassa kohteessa vielä kauemmin.

Perjantai oli pakkaspäivä, ja tuulelta suojaiset rantavedet jäätyivät hyvää vauhtia. Avovettä oli kuitenkin riittävästi vesilintujen tarpeisiin: aamulla näyttäytyi viiden isokoskelon parvi ja puolilta päivin yksinäinen sinisorsanaaras.

Lauantaina järvi oli kauttaaltaan jäässä.

Yksinpurjehdus Hankoniemen ympäri

Äskettäinen isänpäivä tarjosi kahdenlaista erityisherkkua, oikeastaan kolmen-, kun lasten viikon etuajassa tapahtunut yllätysvierailu otetaan huomioon. Ne kaksi muuta?

Jääkiekon ystävien isänpäivään kuuluu Karjala-turnauksen päätösottelu Suomi-Ruotsi. Suomi oli voittanut kaksi ottelua, mutta Ruotsin kanssa teki tiukkaa. Suomi pystyi kääntämään ottelun voitokseen vasta 0-2 tappioasemassa käynnistyneen ryhtiliikkeen ansiosta. Katselin mielikseni Suomen uudenlaista peliä, josta pelaajatkin näyttivät innostuneen. Leijonien päävalmentaja Antti Pennanen hiljensi epäilijöiden joukon, johon itsekin tunnustan kuuluvani.

Toinen herkku oli Antti Tuurin purjehdusaiheinen uutuuskirja Yksinpurjehdus Hankoniemen ympäri. Varasin sen kirjastosta heti julkistuksen jälkeen ja sain luettavakseni yllättävän pian. Kirjan aihe ei varmaankaan puhuttele kaikkia Tuurin tuotannosta innostuneita, mutta minulle se on pelkkää plussaa.

Lokikirjamerkintöihin perustuvasta tekstistä tulee väkisin jossain määrin luettelomainen, jos haluataan kertoa lyhyenkin purjehduksen reitti, tuulitiedot ja käytössä olleet purjeet. Purjehtimiseen paneudutaan täysillä, ja kirjailijan varsinainen työ näkyy vain mainintoina kulloinkin työn alla tai valmistumassa olleista teoksista.

Saatan olla väärässä, mutta minusta Tuuri palkitsee aihetta ja tyylilajia vierastavat ystävänsä viljelemällä ehkä hieman tavanomaista enemmän omanlaistaan huumoria. Todellinen helmi on tapaus Uudenkaupungin satamasta. Tuuri osalistui Haukka-veneellään jokavuotiseen Scylla-regattaan ja päättää saunoa urakan jälkeen. Lainaus sivulta 205:

Miesten saunavuoro oli loppumassa, kävin äkkiä löylyissä ja suihkussa, ja istuin sitten pukuhuoneessa aikoen jo pukeutua, kun sisään ryntäsi tukevahko naisihminen, joka kysyi minulta tiukkaan sävyyn: ”Nyt on naistenvuoro, etkö osaa lukea?”

Tuollaisessa tilanteessa yleensä jotakin nokkelaa sanottavaa keksii vasta, kun tilanne on ohi. Nyt kuitenkin merituulen raikastamat aivoni löysivät vastauksen heti. ”Anteeksi rouva, osaan kyllä lukea ja myös kirjoittaa. Naistenvuoro ei ole vielä alkanut, minä sanoin.”

Ruskossa palaa

Sain tiistaina iltapäivällä Rovaniemeltä viestin, jossa kysyttiin näkyykö Ruskon tulipalon savu meille. Hyökkäsin parvekkeelle ja toden totta: nurkan takaa tuprutti mustaa savua, jota tuuli työnsi etelään. Valtava kasa biojätettä oli syttynyt yöllä palamaan Ruskon jätteidenkäsittelyasemalla, jonne tarkkailupaikalta on matkaa vähän reilu kilometri.

Vaarailmoitus koski aluksi Ruskon ja Lintuhytin alueita, mutta tuulen suunnan muututtua se laajennettiin koskemaan myös Kaukajärveä ja Annalaa. Ongelmallisen ja paljon keskustelua herättäneen laitoksen tulevaisuus joutuu entistä kriittisempään tarkasteluun.

Täällä Hervantajärvellä Ruskon haitoilta on onneksi vältytty, mutta Lintuhytissä asuvia ei käy kateeksi: vaikka savua ei tulisikaan, hajuhaitta on jatkuva.

Lisäys
Pitkään jatkuneen palon sammuttaminen vaati suunnattoman määrän sammutusvettä. Sitä saatiin letkulla luonnonlähteestä (!) palopaikan lähistöltä ja kuljetettiin tankkiautoilla Ahvenisjärvestä.

Kävin eilen Ahvenisjärvellä tarkistamassa tilanteen. Vedenotto oli jo päättynyt, mutta letkut olivat vielä paikalla. Järven pinta oli laskenut arviolta puoli metriä.