Ratkaisuvaiheisiin edennyt Liigakausi on ollut kiinnostavin vuosikausiin, paljolti siksi että pitkän tauon jälkeen putoaminen ja nousu (pelaamalla) on tehty mahdolliseksi. Muutos kulminoitui runkosarjan viimeisellä kierroksella, jolloin jännitystä riitti sarjataulukon kummassakin päässä. Viime vuosina ikäväksi tavaksi tulleita joukkueiden tyhjennysmyyntejä ei nyt nähty. Karsintasarjan ensimmäinen otatus oli tyyppiä isät vastaan pojat, mutta Jokereiden voitto kakkospelissä palautti mielenkiinnon. (Blogin kuvituksena näkymiä U18 finaalisarjan otteluista Tappara vs. JYP.)

Runkosarjan lopulliset sijoitukset poikkesivat erittäin paljon ns. asiantuntijoiden syksyisistä ennakoinneista. Pahnanpohjimmaiseksi veikattu SaiPa pelaa mitaleista ja voitti eilen ensimmäisen välieräottelunsa, ja sarjatulokas Kiekko-Espoo selviytyi pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle. Tapparan dynastia mureni Ilveksen käsittelyssä numeroin 4-0 ja kahtena edellisenä keväänä finaalipeleihin yltänyt Pelicans karsii sarjapaikastaan! Suurella pelaajabudjetilla operoivista kestosuosikeista HIFK ja Kärpät floppasivat rumasti.

Jo pitkään kesälomalla olleen oman suosikkijoukkueeni JYP:n tekemiset nousivat tänään uutiseksi, kun lyhyellä varoitusajalla järjestetyn tiedotustilaisuuden ykkösasiaksi paljastui päävalmentajan vaihtuminen. Harmaanhillitty herrasmies Johan Pennerborn sai väistyä räväkänrosoisen Petu Matikaisen tieltä. Äkkiseltään arvioituna ratkaisu tuntuu oikealta: jos vaatimustasoa halutaan nostaa, viesti menee ehkä paremmin perille selkosuomeksi jyrähtämällä kuin ruotsalaisittain diskuteeraamalla.

Juuri pelatut ensimmäiset välieräottelut sopivat kiekkotalven kokonaiskuvaan: runkosarjan ykkönen ja kakkonen joutuivat nöyrtymään kotikaukaloissaan. Seurasin vuoroin kumpaakin peliä ja nautin tasokkaasta kiekkoviihteestä koko rahan edestä. Varsinkin KalPan nousu kahden maalin tappioasemasta oli vaikuttava suoritus; Saipan voittoa en osaa pitää edes suurena yllätyksenä.

Vaikka Tappara hävisikin puolivälieräsarjan Ilvekselle puhtaasti 4-0, voittolaulu soi edelleen junnupeleissä. U18-finaalisarjassa Tappara sai vastaansa JYPin ja otti vakuuttavalla tavalla tarvittavat kolme voittoa. Näin Hakametsän hallissa pelatut ensimmäisen ja kolmannen ottelun ja voin sanoa, että Tappampaakin. JYPille maalinteko oli ylivoimaisen vaikeaa, vaikka sitä päästiin yrittämään rankkarista (1. peli) ja kahden miehen ylivoimalla (3. peli).

Tappiostaan huolimatta JYPin pojat voivat olla tyytyväisiä kauteensa, sillä finaaliin selvitäkseen piti voittaa ensin runkosarjan voittanut Lukko (2-3) ja sen jälkeen runkosarjan kakkonen eli Pelicans (1-3). JYP selviytyi pudotuspeleihin runkosarjan sijaluvulta 8. JYPin tärkein yksittäinen pelaaja oli maalivahti Aarni Riihimäki, joka torjui 12 pelissä 453 kertaa kovalla prosentilla 93.0. Finaalisarjassa Tapparan William Gammals oli vielä parempi, kolmannessa ottelussa aivan ohittamaton.

Aikuisten pelit jatkuvat tänään Kisapuistossa, Niiralassa ja Isku-Areenalla Lahdessa. Mitalipeleissä huomaan olevani vahvasti pienten puolella, mutta karsintasarjaa seuraan yllättävän puolueettomasti. Playout-sarjassa kannatin Jukureita.

Alan vähitellen palautua hengästyttävän vilkkaasta penkkiurheiluviikonlopusta, jota vietin Jyväskylässä samanmielisessä seurassa. Ajoituksen taustalla oli naisten talvisuperin päätöskierros; hiihdon MM-kisat ja halliyleisurheilun EM-kisat tulivat sattumoisin bonuksena. Päällekkäisyyksiltä ei voinut välttyä: Kirittäret ja JYP pelasivat kotiottelunsa samaan aikaan arvokisatapahtumien kanssa.

Aloitetaan paikallisista tapahtumista. Vaikka Kirittärien talvikauden kotiareena Huhtahalli oli komea ja tilava laitos, pallo kopsahteli aina välillä kattoon. Pelialusta sopinee sekä pesä- että jalkapalloilijoille, ainakaan en ole kuullut moitteita. Minulle sen sijaan halli oli paha pettymys. Pelin seuraamista vaikeutti yllättävän matala katsomo ja suojaverkko, joka oli tarpeettoman tiheäsilmäinen ja kaiken lisäksi valkoinen. Kun JoMa vielä peittosi kotijoukkueen, ensivierailu jäi miinusmerkkiseksi.

Onneksi JYP kompensoi Kirittärien kompurointia ottamalla viikonlopun otteluista tuikitarpeelliset kuusi pistettä. Jo monena keväänä merkityksettömiä otteluita pelailleen JYPin tilanne on tällä kertaa aivan toisenlainen: kun runkosarjaa on jäljellä kaksi kierrosta, JYP voi teoriassa selviytyä pudotuspeleihin tai joutua playout-sarjaan Jukureiden kanssa. Paikkakunnan valtalehden otsikko kuvaa oivallisesti JYPin tilannetta ja suorittamista: jonglöörillä on kaikki pallot ilmassa!

Trondheimin hiihtokisat menivät Iivo Niskasen sairastettua suomalaisittain alakanttiin, jos kohta ilonaiheitakin oli. Lasken mitaleiden ohella sellaisiksi Remi Lindholmin ja Krista Pärmäkosken sinnittelyt kuninkuusmatkalla. Isommassa kuvassa kisoista jäävät mieleen Kläbun kuusi kultamitalia, Norjan mäkijoukkueen vilunkipeli ja järjestäjien osaamattomuus hiihtokilpailujen järjestämisessä. Olosuhteille ei tietenkään mitään voida, ei varsinkaan jos ei välttämättä edes haluta. Eero Hirvonen kiteytti tilanteen toteamalla, että ”täällä alamäet ovat yhtä raskaita kuin ylämäet”.

Viikonlopun sykähdyttävin suomalaisurheilija oli tietysti Saga Vanninen. Suoritus oli mykistävä. Jo muutenkin mukavat fiilikset vain paranivat Erki Noolia kuunnellessa: yhteistyö ei olisi voinut alkaa lupaavammin!

Olipa ihana peli eilen, tasokas ja äärimmäisen jännittävä. Vuorotahtia mentiin, ja jatkoajalla kumpi tahansa joukkue olisi voinut tehdä voittomaalin. Onneksi sen teki Mikke!

Voittomaali oli Mikael Granlundin taidonnäyte: 2-1 -ylivoimahyökkäyksessä Mikke katsoi koko ajan mukana tullutta Niko Mikkolaa, mutta laukoikin itse. Maalivahti odotti torjunta-asennossa Miken laukausta, mutta myöhästyi silti. Laukaus oli kova ja tarkka, siis mahdollisimman erilainen kuin Suomen 2-1 johtoon vienyt Rantasen ropelikiekko. Sitä maalia edelsi Laineen antama poikkisyöttö, jonka ansiosta etunurkka oli auki.

Numeroiltaan surkeassa USA-pelissä Suomi pelasi kelvollisesti kaksi ensimmäistä erää, mutta hehkutetut kärkihyökkääjämme eivät saaneet mitään aikaiseksi. Myöskään maalivahti Juuse Saros ei loistanut. Eilen onnistuivat kaikki: maalivahti Kevin Lankinen ja puolustajat hoitivat hommansa moitteettomasti, ja hyökkääjät onnistuivat realisoimaan suuret odotukset. Vain Sebastian Aholta odotin paljon enemmän.

Ruotsin taidokkaiden pelaajien suorituksista jäivät erityisesti mieleen Adrian Kempen väläytykset ja parivaljakon William Nylander – Erik Karlsson suorasta hyökkäyksestä tekemä maali. Jussi Jokinen nosti selostamosta ansiokkaasti esiin Mikko Rantasen selän suoristumisen kyseisessä tilanteessa. Täysillä luistelemalla Rantanen olisi ehkä pystynyt estämään Nylanderin syötön, jolloin olisi nähty toisenlainen ratkaisu.

Ruotsin kaataminen näin erityisessä ottelussa maistui todella hyvältä. Näin siitä huolimatta, että tavanomaista pullistelua ei tällä kertaa juurikaan esiintynyt. Esimerkkinä uudenlaisesta asenteesta ovat Suomea taannoin kyykyttäneen pelaajalegenda Mats Sundinin puheet perinteisen veljesasetelman muuttumisesta.

Joku kirjoitti ottelun jälkitunnelmissa, että Suomeen on kasvanut kokonainen sukupolvi sellaisia kiekkoihmisiä, jotka eivät tiedä miltä tuntuu hävitä Tre Kronorille!

* * *

Edit
Finaaliottelu oli äärettömän vauhdikas, mutta vähämaalisuus vähensi sen viihdearvoa. Koska jatkoaikaa olisi periaatteessa voitu tahkota tuntikausia, luovutin varsinaisen peliajan päätyttyä. Olin hienokseltaan Kanadan puolella kuten aina Kanadan pelatessa muita kuin Suomea vastaan. Lopputulos kelpasi oikein hyvin.

Voittomaalissa varsinaisella peliajalla loistavasti puolustanut USA syyllistyi pahimpaan mahdolliseen virheeseen: jätti Connor McDavidin vapaaksi parhaaseen maalintekosektoriin! Tällaiseen virheeseen syyllistyvä joukkue ei ansaitse huippupelaajien tähdittämän turnauksen voittoa!

Jussi Kankaan ottama helmikuun kuva Tampere-seuran kalenterissa on vuodelta 1959: ”Jääkiekkoa Paltsussa”. Viehättävä kuva!

Mikä Paltsu ja missä, ajattelin ensin. Erisnimenä käytetty (Tammelan) pallokenttää tarkoittava sana oli minulle aivan outo; meillä Jyväskylässä kentistä puhuttiin sijainnin mukaan. Jääkiekkoa harrastettiin Harjulla tai Hippoksella, viralliset ottelut pelattiin Nisulan montun kaukalossa.

Jos kuva olisi Harjulta, olisin suurella todennäköisyydellä mukana yhtenä pojista. Asuin kentän vieressä ja kävin pelailemassa lähes joka päivä. Suoralapaiset puumailat ja putkihokkarit näyttävät kovin tutuilta!

Jääkiekon SM-Liiga ei ole vuosiin ollut yhtä kiinnostava kuin tällä kaudella. Keskeinen syy tähän on uusi sarjajärjestelmä: yksikään joukkue ei voi olla sataprosenttisen varma siitä, että pelit ylimmällä sarjatasolla jatkuvat myös ensi kaudella. Käytännössä mikä tahansa joukkue on voinut voittaa kenet tahansa: viimeksi eilen sarjajumbo Jukurit voitti Tapparan eli hallitsevan mestarin. Joukkueiden tyhjennysmyyntejä ei ole nähty.

Liigan sivuilta löytyvä kuntopuntari paljastaa armottomasti, mihin suuntaan joukkueet ovat menossa. Kymmenen ottelun otannassa kärkipaikkaa pitää yllättäen KooKoo ja hännänhuippuna majailee Tappara. Tapparalla on meneillään historiallisen synkkä jakso: kymmeneen peliin vain yksi kolmen pisteen voitto ja kolme jatkoajalla hävittyä tasuria.

Tapparan tilanne on kiinnostava mysteeri. Huippujoukkue kyntää syvällä, vaikka valmennusryhmä on käytännössä ennallaan eikä rosteri todellakaan ole huono. Vain maalivahtiosasto on heikentynyt viime kauden mestariryhmään verrattuna. Joukkueella on kuuppa pahasti jumissa ja nähtäväksi jää, ehtiikö laiva kääntyä ennen runkosarjan päättymistä. Nykytahdilla Tappara saattaa pudota pois pudotuspeleistä ja se olisi skandaali.