Kaikki aikanaan

Tohmajärven mestariheittäjä Seppo Räty arvioi takavuosina parikymppisen huippu-urheilijan keskittymiskykyä tähän tapaan:

Se jaksaa keskittyä kahteen asiaan. Jos yrittää opiskella, urheilla ja naida, niin siinä on yksi liikaa. Opiskelemaan ehtii myöhemminkin.

Esimerkkitapauksena oli mäkihyppääjä Harri Olli, jota odotti opiskelupaikka yliopistossa.

IS uutisoi tänään, että Harri Olli on valmistunut diplomi-insinööriksi.
Onneksi olkoon!

 

Parasta aikaa mökillä

Parasta tekemistä mökillä on järvelle katseleminen. Ehkä pitää lisätä, että kesäisin: talvella voisi aika käydä pitkäksi. Järvi on sama, jonka rannalla tähystin viime syksynä.

Vesilinnut hallitsevat vahvasti lintuhavaintoja, mutta jotain merkittävää tapahtui kuivalla maallakin. Kirjosieppokoiras toi koko aamupäivän ahkarasti ruokaa pöntölle, jonka suuaukolla näyttäytyi aika-ajoin pesänjättöikäiseksi varttunut poikanen. Se saattoi olla poikueen nälkäisin tai ehkä paremminkin viimeinen pöntössä juronut. Ainakin toiminta pöntöllä hiljeni kokonaan iltapäivällä.

Syksyllä järveä hallitsi suuri kuikkaparvi, nyt kuikkia näkyi vain yksi perhekunta, emolinnut ja kaksi poikasta. Poikaset olivat selvästi kehittyneempiä kuin seurannassa oleva kotilammen kaakkuri. Lentoharjoituksia ei vielä näkynyt, mutta huuto oli jo aika hyvin hallinnassa. Kuikat oleskelivat aluksi mökkilahdella, mutta emolinnut nousivat yllättäen siivilleen ja lensivät järven yli vastarannalle. Poikaset seurasivat perässä uimalla ja sukeltamalla.

Iltapäivällä kaukoputken kenttään lipui yllätyslaji, kanadanhanhipari kolmen poikasensa kanssa. Linnut ilmestyivät illansuussa kotilahdelle helpommin kuvattaviksi. Kyseessä saattaa olla ensimmäinen pesintähavainto tältä järveltä. Poikasten kokoerot olivat yllättävän suuret.

Laulujoutsen on jo pitkään kuulunut järven pesimälinnustoon, poikasia on tällä kertaa kaksi. Perhe pysytteli koko päivän kaukoputkietäisyydellä, mutta suostui illalla kuvattavaksi kohtuulliselta etäisyydeltä.

Kylliksi palloilua

Näinä aikoina television palloilutarjonta on niin ylenpalttinen, että jotain kiinnostavaakin jää väkisin näkemättä. On pakko panna lajit tärkeysjärjestykseen.

Jalkapallo ei kuulu suosikkeihini, ja katson oikeastaan vain arvokisojen pudotuspelejä ja niitäkin valikoidusti. Eilinen Ranskan ja Espanjan välieräottelu oli ensimmäinen käynnissä olevien kisojen peli, jonka seurasin kiinnostuneena alusta loppuun. Kaikki kolme maalia tehtiin pelitilanteissa kauniiden yhdistelmien päätteeksi, ja Espanjan nuorisotähden voittomaali oli häikäisevä taidonnäyte.

Kesäinen ykköslajini on pesäpallo. Maksukanavan ansiosta nähtävissäni ovat kaikki superin ja ykköspesiksen ottelut. Katson kaikki Kirittärien pelit ja niiden lisäksi valikoidusti naisten ja miesten superia. Ykköspesiksestä kiinnostavat varsinkin jyväskyläläisten Kirin ja Lohen keskinäiset ottelut.

Joudun katsomaan Ruutu plussaa läppäriltä, koska ns. fanikanavalähetykset eivät näy vanhanaikaisesta telkkarista. Tänään voin maksimoida pesisnautinnon ja seurata kahta peliä samanaikaisesti: telkkarin kakkoskanava näyttää Mansen ja Pesäkarhujen ottelun, ja läppärin ruudulla Kirittäret kohtaa JoMan. Arvostan Ritarin ja Tokkarin asiantuntemusta, joten mykistän fanikameralähetyksen äänet.

Ymmärrys lajista tuo urheilun seuraamiseen mukavan lisäulottuvuuden. Pesäpallon ja jääkiekon lisäksi olen aikanaan pelannut myös tennistä sen verran, että osaan nauttia tosiosaajien teknisistä suorituksista. Eläytymistä helpottaa, että voittajalla ei yleensä ole suurta väliä.

Jääkiekkokausi jäi onneksi pienelle tauolle. NHL-finaalipeleistä katsoin vain seiskapelin alusta loppuun. Jos yöllä pelattava Iso peli päättyy toivottuun lopputulokseen, olo on niin auvoinen että unien jatkaminen ei enää onnistu. Nyt kävi niin.

Oheisia

Eläinten kuvaaminen on enimmäkseen odottelua. Odotetaan ihan mitä tahansa tapahtuvaksi, mielellään tietysti jotain yllättävää. Lammella näköpiiriin ilmestyy jokin muu lintu kuin kaakkuri, varsinainen syy odotteluun. Viime kesän mainittavin vieraileva tähti oli vesimyyrä.

Kun jäät sulivat vapun tienoilla, kevättunnelmissaan kurnuttavat sammakot hallitsivat ajoittain äänimaailmaa. Yhdellä uimarilla oli matkustaja selässään!

Korennot ovat niin haasteellisia kuvattavia, että kelvollista esitettävää ei vielä ole. Päiväperhoset ovat paljon helpompia. Tänä kesänä on näkynyt esimerkiksi karttaperhosia.

Kaikki yllättäjät eivät ole eläimiä. Tämän vuoden toukokuussa kaakkurilammen yli jyrisi parvi Nato-sotaharjoituksiin osallistuneita Apache-taisteluhelikoptereita. Jos laajakulmainen objektiivi olisi ollut valmiiksi paikallaaan, olisin ehkä saanut kopterit ja lentävän kaakkurin samaan kuvaan.

Poikaselle kalaa!

Kaakkurilammen asukasluku on lisääntynyt yhdellä, näin poikasen ensi kerran torstaina. Vuosi sitten poikasia oli kaksi, samoin kesällä 2022. Silloin toinen poikanen menehtyi tuntemattomasta syystä varhaisessa vaiheessa.

Aluksi poikanen viihtyi pesässä emon lämpimissä. Syytä olikin, sillä tuuli puhalteli yllättävän koleana. Uimaan poikanen piti erikseen houkutella. Kun kalastamassa ollut puoliso saapui lammelle pikkukala nokassaan, kumpikin emolintu ui pesän ympärillä houkuttelemassa. Lopulta poikanen uskaltautui veteen, nieli kalan ja könysi emon perässä takaisin pesään.

Sittemmin poikasen uintiretket ovat pidentyneet, ja jo kolmantena päivänään se seurasi emoa keskelle lampea. Myös parin sekunnin sukellukset onnistuivat. Kaakkureiden päiväjärjestys on sellainen, että emolinnut käyvät vuorotellen jossain isommalla järvellä, syövät itse ja sieppaavat lopuksi sopivan pikkukalan poikaselle tuotavaksi.

Tuomisina on ollut alle kymmenen sentin mittaisia, lähes läpikuultavilta näyttäviä kaloja. Hoikka muoto ja kuvassa näkynyt rasvaevä viittaavat kuoreeseen. Koolla on väliä, koska kaakkurit nielevät pyydystämänsä kalat kokonaisina. Edellisinä kesinä on muutaman kerran käynyt niin, että tuotu kala on ollut liian suuri poikasen nieltäväksi. Tällöin emolintu syö kalan itse.

Tänään odottelin kolme tuntia kalastusvuorossa ollutta lintua ja kun se lopulta saapui, nokassa kimalteli hopeanvärinen kala, minun mielestäni aivan liian suuri. Ensimmäinen nielemisyritys jäikin kesken, mutta ilmeisesti nälkä oli kova eikä poikanen luovuttanut. Suoritus kesti monta minuuttia, mutta onnistui lopulta jotenkin: kalan pyrstö jäi törröttämään poikasen nokasta.

Yhteislähtö

Urheilun maailmassa on poikkeuksellista, että huiput ja harrastajat osallistuvat samaan kilpailuun. Parhaillaan käynnissä olevassa Jukola-tapahtumassa näin tapahtuu. Käytäntö näkyy rasteilla: huiput hidastavat juoksuaan enintään leimauksen ajaksi, karttaa luetaan vauhdissa. Osa kilpailijoista etenee kävellen ja pysähtyy kokonaan leimauksen ja kartanluvun ajaksi.

Kun Jukolan viestin kärkijoukkueet saapuvat maaliin aamulla kuuden aikoihin, metsässä vilisee kaikkien osuuksien suunnistajia. Jos kilpailu vietäisiin päätökseen normaalina viestinä, aikaa pitäisi varata monta päivää. Mutta koska suunnistusjuhlaa ei haluta venyttää näin mittavaksi, peli vihelletään poikki ja vielä vuoroaan odottavat suunnistajat lähetetään matkaan samanaikaisesti klo 8.45.

Kaikki pääsevät siis suorittamaan oman osuutensa. Kun yhteislähdön osuusajat lasketaan yhteen, joukkueet saadaan paremmuusjärjestykseen. Ratkaisu on hieno ja kilpailun luonteeseen sopiva.

Teksti kirjoitettu kesäkuussa 2007, kuva Jyväs-Jukolasta vuodelta 1997

Ministeri ja kuovin nokka

Biologian opintoihini Oulun yliopistossa kuului tilastotieteen peruskurssi. Siitä on ollut paljon hyötyä.

Professori kertoi meille opiskelijoille, miten voidaan selvittää kohtuullisin kustannuksin mutta silti luotettavasti vaikkapa suomalaisten kuovien nokan pituus. Ei tarvitse mitata populaation jokaista kuovia; kohtuullisen kokoinen otanta riittää, kunhan se on satunnainen eikä valikoitunut.

Kurssilla siis opittiin, millaisesta määrästä yksittäisiä havaintoja on lupa tehdä yleistäviä johtopäätelmiä. Koska tieto pätee lähes kaikilla elämänaloilla, jokaisen osanottajan suhteellisuudentaju parani merkittävästi.

Viime viikolla uutisoitiin, että julkisuudessa esitettyjä väitteitä poliittisten nuorisojärjestöjen haamujäsenyyksistä ei ole aihetta selvittää pintaa syvemmältä. Tämä ministeri Arhinmäen ohjauksessa syntynyt johtopäätös ei ole yllättävä, mutta perustelu ihmetyttää ja herättää myötähäpeää. Näin HS:

Ministeriö toteaa raportissaan, että haamujäsenten löytämiseksi olisi pitänyt tavoittaa kaikki järjestöjen 41 656 jäsentä.

Ministeri Arhinmäki arvioi, että tämä olisi ollut täysin mahdotonta.

Niin olisikin, melkein yhtä mahdotonta kuin Suomen kaikkien kuovien pyydystäminen nokan mittaamista varten – ja täsmälleen yhtä tarpeetonta.

Mutta mistäpä tämän voisi tietää, jos ei ole käynyt tilastotieteen peruskurssia!

(teksti elokuulta 2014, löytyi pöytälaatikosta)

Asiaa Stadiin

Heti kun tilanne kaakkurilammella antoi mahdollisuuden, käväisin Jyväskylässä ja Helsingissä. Varsinanen syy matkustaa etelään oli Järnefeltin näyttely Ateneumissa, mutta lisäksi toivoin näkeväni muuttavia sepelhanhia. Olen bongannut sepelhanhen Rovaniemellä kesäkuussa 2012, joten tavoittelin elämystä enkä elistä.

Hanhien osalta ajoitus ei taaskaan onnistunut. Matkaani edeltäneenä päivänä Tiiraan ilmoitettiin Suomenlahdelta tuhansia sepelhanhia, mutta tiistai-iltana Helsingin edustalla oli hiljaista ja keskiviikkoaamuna Tallinnassa vielä hiljaisempaa. Kotiuduttuani hanhet muuttivat taas aktiivisesti.

Ehdottomasti kiinnostavinta merellä nähtyä oli merivartioston helikopterin pelastusharjoitus ja Suomenlinnan suunnalla seilannut kaksimastoinen purjevene, äskettäin maapallonympäryspurjehdukselta kotisatamaan palannut Galiana WithSecure. Erikoisesta reitistä päätellen silläkin oli käynnissä jonkinlainen harjoitus.

Tallinnassa päivystin kannella aamukuudesta seitsemään. Ainuttakaan hanhea ei näkynyt, ja kohokohtana oli Viking XPRS:n reilusti etuajassa tapahtunut lähtö kohti Helsinkiä. Kuvasin lähdettyämme omalta laivaltani Victorialta sataman ja cityn pilvenpiirtäjät; laivat kuvassa ovat Tallinkin Baltic Queen ja MyStar.

* * *

Järnefeltin laajassa näyttelyssä oli runsaasti minulle uusia töitä. Tutut klassikkomaisemat mäntyineen muistuttivat mestarin taidosta saada puiden oksat levittäytymään kaikkiin ilmansuuntiin. Sen sijaan savolaismallinen vene näyttää epäsymmetriseltä ja ikävältä soudettavalta. Ehkä vika on katsojan silmässä?

Ensimmäisessä kunnolla pysäyttäneessä työssä Järnefelt yhdistää suosimistaan aihepiireistä maiseman ja maaseudum ihmiset: jyrkkä ylämäki on saanut ajomiehen armahtamaan hevostaan. Olin näkevinäni vähän vastaavanlaista tilannetajua myös työssä, missä isäntä katselee pihamaalla pitkin pituuttaan retkottavia renkejä. Mitähän mahtaa ajatella!

Maisemamaalausten joukossa talvinen merimaisema teki erityisen vaikutuksen tekijälleen epätyypillisen ympäristön vuoksi. Lieneekö Järnefeltin ainoa maisemamaalaus ilman ensimmäistäkään puuta!

Kierros päättyi edustavaan kattaukseen muotokuvia. En yhtään tiedä, miten asiantuntijat niitä arvioivat, mutta minulle menivät kyllä täydestä – olivat melkein yhtä vaikuttavia kuin samassa tilassa vuosi sitten nähdyt Edelfeltin vastaavat työt!

Pesistä koko rahalla

Käväisin Jyväskylässä, ja ohjelmaan kuului tutustuminen Hippoksen pesäpallostadioniin. Kotijoukkue Kirittäret oli saanut vieraakseen kauden pirteästi aloittaneen Rauman Feran. Lämmin sää houkutteli paikalle 742 katsojaa.

Lähes kolme tuntia kestänyt ottelu oli tasokas ja jännittävä. Kahden tasatulokseen päättyneen jakson jälkeen voittaja ratkesi vasta kotiutuslyöntikilpailussa: Kirittärien viidestä suorittajaparista onnistui neljä, raumalaisista kaksi.

Viime kesänä valmistunutta Hippoksen pesisstadionia on haukuttu kaukaloksi, missä läpilyönnit ovat mahdottomia. Pallo on kuitenkin löytänyt aukot aidasta ja vierinyt parhaimmillaan Köyhälammen rantaan asti. Näin kävi Kirittärien ja JoMan välisessä ottelussa. Tuloksena oli kotarit ratkaissut ottelun toinen kunnari; ensimmäisen löi toista superpesisotteluaan pelannut Kirittärien huippulahjakas Selina Similä (18v). Myös perjantain ottelussa nähtiin kunnari.

Kaiken kaikkiaan Hippoksen ilta oli mukava, katsomo erinomainen ja ”kaukalo” selvästi mainettaan parempi. Kaikkien pesiskenttien ei tarvitse olla samanlaisia!

Kaakkurilammen kuulumisia

Vielä vappuaattona pesälammen jäät näyttivät lujilta, mutta sitten tapahtui ihme. Vappupäivänä avovettä oli jo niin pitkästi, että arvelin sulan riittävän kaakkureiden tarpeisiin. Illalla lintuja ei kuitenkaan vielä näkynyt, mutta seuraavana aamuna puoli seitsemältä tuttu pari oli paikalla.

Olin suorastaan pettynyt, kun linnut käyttivät ensimmäiset paluunsa jälkeiset tunnit pääosin nukkumiseen. Yli lentäneiden lajitovereiden kaakatukseen kuitenkin vastattiin kiljumalla: ”Älä edes suunnittele laskeutuvasi tälle lammelle!” Tulkinta voisi olla tällainenkin: ”Laskeudu ihmeessä jos haluat kunnolla turpiisi!”

Viesti meni perille ja yksinäiset linnut jatkoivat matkaansa. Mutta sitten lammelle laskeutui kaksi kaakkuria, luultavasti sama pari, joka ”valtasi” lammen elokuussa vakioasukkaiden siirryttyä poikasineen muihin maisemiin. Koiraslinnut mittelivät voimiaan alustavasti jo silloin, joten jatkoa oli odotettavissa. Tappelu alkoikin heti.

Koiraat tappelivat keskenään ja puolisot kannustivat vieressä. Välillä nekin tosin kävivät hetkeksi toistensa kimppuun. Kiljunta oli kova ja vesi pärskyi niin voimakkaasti, että yksi osanottaja pääsi huomaamattani livahtamaan kahakasta. Koska en nähnyt lentoonlähtöä, oletan irtautumisen tapahtuneen pitkällä sukelluksella rannan tuntumaan. Tappion kärsinyt koiraslintu poistui taistelusta yhtä huomaamattomasti. Lammen omat linnut juhlistivat torjuntavoittoaan näyttävällä ”voimauinnilla”.

Kaksi päivää tappelun jälkeen linnut tulivat tervehtimään niin lähelle, että tappelun jäljet näkyivät yksityiskohtaisesti koiraslinnun vasemmassa poskessa. Silmäkin oli ollut vaarassa. Missähän kunnossa hävinnyt osapuoli mahtoi olla!

Hurjaa tappelua seuratessani toivoin, että lintujen välit tulisivat kerralla selviksi. Niin näyttää käyneen. Viikko on eletty rauhassa eikä lammella ole kertaakaan näkynyt ylimääräisiä kaakkureita. Linnut myös uskaltavat viipyä kalavesillä yllättävän pitkään (ilman pelkoa joutumisesta uuteen taisteluun). Muninta tapahtunee ehkä jo viikon kuluttua, jonka jälkeen yhteistä vapaa-aikaa ei käytännössä ole ennen elokuun loppua.