Murtajat kohtasivat napajäällä

Edellisestä Polarstern-päivityksestä on kolme ja puoli viikkoa. Sinä aikana napajäähän kiinnittynyt tutkimusjäänmurtaja on ajelehtinut n. 280 km:n matkan sattumanvaraiseen suuntaan. Kartalla reitti on huima syherö.

Juuri nyt kaamoksen keskellä on ylimääräistä aksioonia. Joulukuun alussa Tromssasta lähtenyt venäläismurtaja Kapitan Dranitsyn puski jään halki Polarsternin luo ja toi tullessaan kaikkea tarvittavaa ja joukon tutkijoita. Nämä päästävät ensimmäisen tutkijaryhmän ihmisten ilmoille ja jäävät jatkamaan alulle pantuja töitä.

Ministerit ja Kärnä* vaalikoneessa ja arvokartalla (YLE ja HS)

Vaalikoneiden kysymyksiä on kritisoitu laajalti ja mielestäni syystäkin. Toisaalta paljon puhuttu arvopohja, varsinkin sen erot ja yhtäläisyydet suhteessa muihin poliitikkoihin selviävät ehkä paremmin vastauksista tehdyistä yhteenvedoista. Linkki > selaa ehdokkaita.

Yleisesti ottaen hallituksen vihervasemmiston kärkinimet vetävät vahvasti yhtä köyttä, mutta Kulmuni (kesk) ja Henriksson (rkp) näyttävät olevan aivan eri kartalla.

Otetaan ensiksi tarkasteluun Sanna Marin, maailman nuorin vallassa oleva pääministeri. On myös sanottu, että hän on Suomen itsenäisyyden ajan vasemmistolaisin pääministeri. (KU)

Kuten näkyy, Marinilla ykkösenä on yllättäen feministipuolue (kuten myös Ohisalolla ja Anderssonilla). Oma puolue sdp löytyy vasta sijaluvulta 5 edellään vasemmistoliitto, vihreät ja EOP. Hallituskumppani keskusta on sijaluvulla 10 edellään kaksi kommunistipuoluetta, rkp ja piraatit. Perussuomalaiset löytyvät sijaluvulta 19.

Sitten Katri Kulmuni:

Kulmuni saa ykkösvaihtoehdokseen järkeenkäyvästi oman puolueensa keskustan. Hallitustovereista sdp kiilaa kakkoseksi, mutta muut jäävät kauas kärjestä: rkp:lle lohkeaa sijaluvuksi 9 ja vasureille 10. Vihreiden (sijaluku 14) edelle sijoittuvat oppositioon jääneet kristilliset, kokoomus, perussuomalaiset (6-8) ja kaksi ryhmää kommunisteja.

Anna-Maja Henriksson:

Henrikssonilla viiden kärki on mielenkiintoinen. Ykkösenä oma puolue rkp, mutta seuraavina kokoomus ja kristilliset ennen keskustaa ja demareita. Vasemmistoliitto löytyy sijaluvulta 10, perussuomalaiset sijalta 13 ja vihreät 14.

Mielenkiintoinen havainto on se, että kun Marin saa lähestulkoon näppylöitä perussuomalaisista ja kokoomuksesta, Kulmunin ja Henrikssonin vastauksissa kumpikin sijoittuu hallituskumppani vihreiden edelle.

Marin, Ohisalo ja Andersson asemoituvat omissa puolueissaan arvokartan vasempaan alanurkkaan. Kulmuni ja Henriksson lienevät puolueidensa keskivertoehdokkaita ”liberaalimpia”, mutta vasemmisto-oikeisto -akselilla he tuskin erottuvat muusta joukosta ainakaan yhtä selvästi kuin virkasiskot vasemmalla.

Lopuksi vielä Sipilän ja Rinteen hallituksen ministerit HS:n arvokartalla:

*)
Lisäsin tarkasteluun lappilaisedustaja Mikko Kärnän (kesk) YLE-vaalikonevastausten yhteenvedon. Varsinkin kolmen kärki on mielenkiintoinen. On toki muistettava, että vastaukset annettiin ennen vaaleja eikä Kärnä voinut aavistaa joutuvansa tukemaan Rinteen/Marinin vasemmistolaista feministihallitusta. 

Juhlapäivä

Itsenäisyyspäivää on vietetty Rovaniemellä täydellisessä säässä: heikkoa tuulta, pakkasta ja pari tuntia aurinkoa.

Kävin päivällä Ounaskoskella

ja illalla sankarihaudoilla.

Mitä ajattelen tänään

Talvisodan syttymisen 80. vuosipäivänä ajattelen kiitollisin mielin työtä ja uhrauksia, joita aiemmat sukupolvet ovat tehneet puolustaessaan Suomen itsenäisyyttä. Katselin kuvia ja kaivoin esiin kolumnin, jonka kirjoitin Uusi Rovaniemi -kaupunkilehteen itsenäisyyspäiväksi 2009.

Reetan ja Sofin Suomi

Reetta on suuren suomalaisen sanomalehden toimituspäällikkö, Sofi kohuttu menestyskirjailija. Naisia yhdistää tyytymättömyys Suomea ja suomalaisia kohtaan.

Reetta muistutti äskettäin julkaistussa kolumnissaan, että on lottovoitto syntyä Suomeen. Olkoon niin: lapsi ei todellakaan voi vaikuttaa siihen, millaiseen ympäristöön sattuu syntymään.

Seuraavaksi Reetta julisti, että se ympäristökin on jonkinlaisen arvonnan tulos:

Meillä [suomalaisilla] kävi hyvä tuuri. Emme me tätä vaurautta ole ansainneet – eivätkä nuo toiset ole syyllisiä huonoon arpaonneen.

Minä sain oman lottovoittoni aikana, jolloin sodan päättymisestä oli kulunut vain muutama vuosi.  Isä puolusti siellä jossakin Suomen itsenäisyyttä, äiti hoiti kotirintamalla sen, mitä suomalaiselta perheenäidiltä ja kansakoulunopettajalta niissä oloissa vaadittiin. Kumpikin teki parhaansa, kansa ponnisteli äärirajoillaan ja se onneksi riitti: Suomi säilytti itsenäisyytensä.

Sodan jälkeenkin tässä maassa on tehty työtä ja ponnisteltu. Reetan mielestä hyvinvointi ja yhteiskunnan vakaus johtuu siitä, että Suomella on ollut tuuria suuressa lottoarvonnassa. Minä näen asian niin, että kansakuntien, muidenkin kuin suomalaisten, pitää ottaa vastuu omasta menestymisestään sen sijaan että kiitetään tai syytetään hyvää tai huonoa arpaonnea.

Sofi katsoi oikeudekseen syyttää karkeasti yleistäen suomalaisia miehiä väkivaltaisiksi. Minä olen suomalainen mies, isäni on ja poikani. Kenellekään meistä ei ole tullut mieleenkään turvautua väkivaltaan selviteltäessä ihmisten välisiä erimielisyyksiä. Emme siis ole tyypillisiä suomalaisia miehiä Sofin tarkoittamassa mielessä.

On kuitenkin pakko myöntää, että väkivalta on muulla tavoin mukana kuvioissa. Olemme kukin vuorollamme luvanneet:

tahdon kaikkialla ja kaikissa tilanteissa, rauhan ja sodan aikana puolustaa isänmaani koskemattomuutta, sen laillista valtiojärjestystä sekä valtakunnan laillista esivaltaa.

Isä joutui lunastamaan lupauksensa sodan aikana, minä en ikäni vuoksi ole enää asevelvollinen, Jounia vakuutus sitoo vielä pitkään. Sotaan joutumisen todennäköisyys on onneksi pieni, mutta se on yhtä kaikki olemassa.

Millaista Suomea sotilasvalan vannova nuorukainen lupaa puolustaa? Luulisin, että mieluummin tätä suunnilleen nykyisen kaltaista kuin sitä, jollaiseksi Reetta ja Sofi haluaisivat tämän maan muuttaa.

Toisaalta tekee mieli kysyä, olisivatko Reetta ja Sofi itse valmiita puolustamaan minkäänlaista Suomea, missään oloissa.

Käsityksiä kaamoksesta

Twitterissä käydään keskustelua kaamoksesta. Tampereella asuva saamelainen Miisa paheksui termin holtitonta käyttöä näin:

Etelässä ei ole kaamosta. Ei ole. Etelä-Suomessa nousee tänäänkin aurinko lähes 7 tunniksi. Se ei ole kaamos. Mulla rusahtelee joka syksy, kun etelässä sönkötetään kaamoksesta jo lokakuussa.

Avauksen sävy oli sen verran ärhäkkä, että muutamat provosoituivat. Toki muistutettiin myös, että

Kielitoimiston sanakirjan mukaan kaamos tarkoittaa ensisijaisesti pohjoisen auringotonta aikaa ja laajemmin synkkää syksy- ja talviaikaa, joka vallitsee myös etelässä.

Itse puhun kaamoksesta alkuperäisessä merkityksessään, mutta ymmärrän myös näitä ”sönköttäjiä”. Jos kaamoksesta puhuminen helpottaa elämistä loskan ja vesisateen keskellä, niin siitä vaan.

Silloin minullakin rusahti oikein kunnolla, kun Voima-lehden toimittaja väitti Kalervo Palsan syntyneen 12.3. ”keskelle Lapin kaamosta”.

Polarsternin ensimmäinen silmukka

Tutkimusjäänmurtaja Polarstern kiinnittyi lokakuun alussa pohjoiseen napajäähän ja on ajautunut siitä lähtien jääkentän mukana. Aluksi suunta oli kuukauden ajan otollinen ja keskinopeus kymmenkunta kilometriä vuorokaudessa. Kaikki näytti hyvältä.

Viimeisten kahden viikon aikana alus on tehnyt 170 kilometrin mittaisen silmukan. Polarsternin reitit risteytyivät 18.11. ja tällä hetkellä Polarstern ajautuu etelään eli täsmälleen väärään suuntaan.

Takapakki oli sikäli odotettu, että Nansenin Fram-purjehduksella (1893-96) silmukoita tehtiin useita. Ja myöhemminkin eikä vain alkumatkasta. Framin miehistöllä oli todellista syytä huoleen, koska yhteydet muuhun maailmaan puuttuivat, ja matkan kestoa voitiin vain arvailla. Ruokaa oli varattu viideksi vuodeksi.

Polarstern aikoo selviytyä matkasta vuodessa. Jos aikataulu uhkaa pettää pahasti, venäläinen ydinkäyttöinen murtaja voi avustaa Polarsternin ihmisten ilmoille vaikka millaisista jäistä.

Pienet piirit

Kaunista pakkassäätä tänäänkin. Suuntasin kävelylenkkini Jääskeläiseen pyrstötiaisten toivossa: sillä suunnalla on paljon koivikoita, jollaisissa nämä linnut viihtyvät.

Kävellessäni katselin huurteisia koivuja ja ajattelin kirjallisia ajatuksia. Luin illalla loppuun Juhani Karilan romaanin Pienen hauen pyydystys ja pohdin sen mahdollisuuksia Finlandia-kisassa. Kirja on mielestäni niin hyvä, että vähintäänkin ehdokkuus olisi paikallaan. (Tänään selvisi, että raati oli toista mieltä.)

Romaanista innostuneena googlailin tietoa kirjailijasta. Kun haastattelija arvelee, että ”tyyli on sinulle kirjailijana ykkösasia, kaikki kaikessa”, kirjailija vastaa:

– Ilman muuta. Aihe on sivuseikka, joka palvelee tyyliä. 

Romaanissa mennään tyyli edellä, ja juuri se siinä eniten miellytti. Aihe on ihan ok, mutta juoni jotenkin sekava. Se täytti kuitenkin tehtävänsä eli herätti lukijan mielenkiinnon. Puoliväliin päästyäni halusin ehdottomasti tietää, miten kenellekin lopulta käy.

Kotiin päästyäni tarkistin Finlandia-ehdokasvalinnat ja silmäilin sitten päivän nettitarjontaa. Twitterissä tarjottiin linkki Image-lehden juttuun Juha Hurmeesta, ja aloin lukea sitä. Otsikon väite tuntuu liioitellulta, mutta on tosi: Suomessa järjestetään tuskin yhtäkään merkittävää tilaisuutta, jossa Juha ei paasaisi juhlapuhujana.

Olen lukenut monta juttua Juhasta, mutta parempaa ei ole tullut vastaan! Kelasin alkuun tarkistaakseni, kuka tekstin oli kirjoittanut. Pitipä sattua: Juhani Karila.

Lupaava talven alku

Ensilumi saatiin Rovaniemelle myöhemmin kuin muualle Suomeen: maa oli kunnolla valkoinen vasta 26.10. Siinä vaiheessa jokivesien jäätyminen oli vasta alullaan, ja Ounasjoen suistossa oleskeli n. 160 joutsenta.

Sitten alkoi tapahtua. 29.10. Ounasjoki oli kauttaaltaan jäässä ja viimeiset joutsenet sinnittelivät Lainaan puolella. Kemijärvellä nähtiin samana päivänä 120 joutsenen muuttoparvi. Tämän jälkeen Lapista on ilmoitettu enää harvoja joutsenia tunnetuilta talvehtimispaikoilta.

Näin ensimmäiset luistelijat Kirkkolammella 30.10. Pari päivää sitten pojat olivat kolanneet pienen alueen lumettomaksi, ja peli oli käynnissä.

Nyt virheettömästä pakkassäästä on saatu nauttia jo toista viikkoa, ja lunta on tullut ihan mukavasti. Kemijoen jäällä ei ole vielä näkynyt hiihtäjiä eikä kelkkoja, mutta avantouimarit ovat aloittaneet kautensa.

Uimalinnuista Ounaskosken sulan vaiheilla on nähty tukkasotka, isokoskelo ja sinisorsa.

Taiteilijaelämää Lappajärvellä

Kun tasan vuosi sitten kirjoitin blogitekstin Lappajärvi maailmankartalle, virikkeen antoi Petra Ollin maailmanmestaruus. Tällä kertaa virikkeenä on Antti Tuurin uusin romaani Levoton mieli: kirja kertoo taiteilija Arvid Bromsin elämästä Lappajärvellä.

Kirjassa on vilisemällä tuttuja paikkoja ja henkilöitä. Kun postin lähellä asuva maanmittari mainittiin ensi kerran, ymmärsin puhuttavan kirjailijan isästä:

Postin luona Matti näyttää minulle vastapäistä vaaleaa taloa, sanoo maanmittarin muuttaneen siihen kesällä Vimpelistä. Matti arvelee, että maanmittarillakin voisi olla sen verran irtorahaa, että sille voisi taulun kaupata.

Tapio näytti talon kun ajoimme venesatamaan. Järveltä palatessa pysähdyimme ja otin kuvan.

Luottotaksikuski Matin arvio osuu oikeaan, ja maanmittarista tulee taiteilijan vakioasiakas. Aina ”irtorahaa” ei kuitenkaan löydy, ja taiteilija joutuu tyytymään henkeviin keskusteluihin.

Maanmittari ei ole kuitenkaan leikkituulella ja sanoo heti, ettei sillä ole ylimääräisiä rahoja taulujen ostoon, vanhin poika on lähetetty Saksaan kieltä oppimaan ja matka on maksanut paljon, eikä maanmittari ole varma, onko pojalle Saksan-matkasta mitään hyötyä.

Tuurini lukeneena tiesin heti, että Saksaan lähetetty poika on kirjailija itse.

Kirjan kantta hallitsee Arvid Bromsin omakuva vuodelta 1948, jolloin taiteilija oli 38-vuotias ja tuloksesta päätellen luovassa vireessä. Lappajärvelle muuttaessaan Bromsin viisikymppiset lähestyivät, ja taiteilija oli ohittanut uransa huippuvaiheen.

Broms asui Lappajärvellä yhdessä maalaamista harrastaneen 5. vaimonsa Helvi Inkerin kanssa. Tauluja syntyi ja kauppa kävi kohtuullisen hyvin, tosin vain Arvidin töitä ostettiin. Viina vei kuitenkin miestä yhä väkevämmin, ja vaimo joutui hillitsemään toisinaan pahapäiseksi äityvää miestään rauhoittavilla ruiskeilla.

Aina välillä tehtiin kuitenkin töitä ihan tosissaan, ja jaksot kankaan äärellä Tuuri kuvaa yhtä uskottavasti kuin hauskoittelutkin. Taiteellinen kunnianhimo nosti päätään viimeisiä kertoja. Hartaasti odotettu talvi Italiassa meni mönkään, ja Strindbergillä Helsingissä pidetty yhteisnäyttely vaimon kanssa oli katkera pettymys.

Romaanissa Tuuri hahmottelee Bromsista kuvan värikkäänä tyyppinä, joka on paitsi lahjakas, myös lyhytjänteinen, heikkoluonteinen ja sutki; ei ihme että suurpiirteinen taloudenpito johti pahimmillaan leivättömiin pöytiin. Henkilökuva lienee näköinen ja osuva.

Seniorisarjaan jo aikapäiviä sitten siirtynyt Antti Tuuri osoittaa olevansa edelleen niin hyvässä iskussa, että eläkeläiseksi ei kannata jättäytyä. Romaanin huumori on tuurimaista ja sitä viljellään tavallista enemmän. Sanailussa Helvi Inkeri peittoaa miehensä mennen tullen eikä kalpene vähääkään vertailussa Tuurin romaanien parhaisiin suunsoittajiin.