Pesäpalloa Nokiareenassa

Sunnuntain urheilutapahtuma Tampereen Nokia Arenassa oli täysin poikkeuksellinen: yleisö katsoi mediakuutiolta naisten viidettä finaalipeliä samaan aikaan kun Tapparan ja KalPan pelaajat ottivat alkulämpöjä jäällä.

Olisin nähnyt ottelun telkkaristakin, mutta historiallinen tilanne houkutteli hallille. Kun finaalipeli alkoi klo 14, paikalla oli arviolta tuhat pesiksen ystävää. Pääsymaksua ei peritty, mutta normaali turvatarkastus tehtiin. Kiekkokansa alkoi valua katsomoihin neljän jälkeen, joukossa äänijänteitään availlut KalPan huutosakki. Pesispeli ratkesi onneksi reilut puoli tuntia ennen kiekkopelin alkua, joten istumapaikoista ei tarvinnut kiistellä.

Yleisö kannusti Manse PP:n joukkuetta äänekkäästi ja lähes yksituumaisesti: huomasin joukossa kaksi Pesäkarhujen kannattajaa, joista toinen näytti tunteensa yhtään ujostelematta. Kävin pelin päätyttyä onnittelemassa ja kuulin naisen fanittavan Pesäkarhuja edelleen asuttuaan Tampereella jo 29 vuotta. Kerroin olevani Tampereella asuva pitkäaikainen Kirittärien kannattaja, ja olimme yhtä mieltä siitä, että suosikkijoukkuetta ei vaihdeta vaikka asuinpaikka vaihtuisikin!

Mökkiviikolla nähtyä

Koska sain vapautuksen sienten poimimisesta, vein rantaan tuolin ja keskityin katselemaan järvelle. Varusteina oli kiikari, kaukoputki ja kamera. Niin, sieniä oli aivan mahdottomasti ja lintujakin ihan mukavasti.

Heti ensimmäisenä päivänä selvisi, että kolme isokoskeloa oli ottanut urakakseen järven kiertämisen. Kolmikko näyttäytyi kahdesti joka päivä. Vielä näkyvämpi vesilintulaji oli kuikka, joita seilasi selällä enimmillään 20. Ensimmäisenä aamuna yksinäinen kuikka viihtyi kotilahdella niin hyvin, että pelkäsin sen kumppanin joutuneen katiskaan. Ei onneksi sentään, ehkäpä katiska pikkukaloineen oli linnulle uusi ilmiö. Muita nähtyjä vesilintuja olivat laulujoutsen, sinisorsa ja telkkä.

Järven päällä lentäneistä linnuista on mainittava varpushaukka, ruskosuohaukka, harmaahaikara, korppi, närhi ja palokärki. Käpytikan ääntä kuului yhtenään, pikkulinnuista äänessä olivat esimerkiksi rastaat, punarinta ja peukaloinen. Koska sää oli enimmäkseen kesäinen, korennot ja ampiaiset pörräsivät ahkerasti, ja järveltä liihotteli amiraaliperhonen. Se istahti veneen airolle ehkä kyytiä odottelemaan.

Pitkään jatkunut eteläinen ilmavirtaus kääntyi hetkeksi, kun torstaille ennustettu pohjoistuuli toteutui ja käynnisti kurkien muuton. Seurasin tilannetta Tiiran sivuilta ja mökin rannasta.

Muuttava kurkiparvi ilmoitettiin Tiiraan Oulusta heti aamulla, minun näköpiiriini ensimmäinen parvi ehti vähän myöhemmin, klo 10.30. Linnut ottivat korkeutta järven yläpuolella, järjestäytyivät auraksi ja lähtivät kohti etelää. Laskin kurjet kuvasta, niitä oli 44.

Toinen, hieman pienempi parvi näyttäytyi puolelta päivin ja sen jälkeen kurkia vain kuului, iltaan mennessä neljän parven ääntelyä. Tiiraan ilmoitettiin päivän aikana satoja kurkihavaintoja. Yli 10 000 kurkea havaittiin kuudella paikkakunnalla, jotka ovat Nokia, Kangasala, Ylöjärvi, Raasepori, Tampere ja Hämeenlinna. Monissa havaintopisteissä muutto oli vilkkaimmillaan vasta illan suussa.

Torstain jälkeen tilanne rauhoittui, ja Tiiraan ilmoitetut kurkihavainnot koskevat enimmäkseen paikallisia lintuja.

Laivoja pohjoisessa

Huomasin uutisen, jonka mukaan kiinalainen jäänmurtaja Xue Long 2 kävi elokuussa Pohjoisnavalla. Kiinnostuin asiasta ja etsin aluksen sijainnin kahdesta laivatrakkerista. Marine Traffic näyttää murtajan pelkästään sinisenä erikoisaluksena ilman nimeä ja muuta dataa, mutta onhan myös Cruise Mapper. Se palvelee jäänmurtajista ja risteilyaluksista kiinnostuneita selvästi paremmin: näyttää sijainnin lisäksi myös tietoa aluksesta, suunnan ja nopeuden, jopa lämpötilan. XL2 etenee kohti Beringin salmea yhden asteen pakkasessa 13 solmun nopeudella.

Jäätilanteesta Cruise Mapper ei kerro, mutta juuri nyt merenkulku on pohjoisimmilla merialueilla helpoimmillaan. Läpi talven Siperian rannikolla operoivat venäläiset ydinkäyttöiset murtajat näyttäisivät olevan satamissa, mutta Huippuvuorten ja Grönlannin väliseltä alueelta löytyy norjalaismurtaja Kronprins Haakon. Huippuvuorten vesillä liikkui aiemmin kesällä jopa kaksikymmentä risteilyalusta, nyt enää neljä. Yksi niistä on minulle tuttu Hurtigruten-varustamon perinnealus Nordstjernen.

Tarkistin samalla tilanteen Luoteisväylällä. Amundsenin Gjøa-aluksen taannoisen talvehtimispaikan länsipuolella oli liikkeellä kolme risteilyalusta. Kaksi niistä noudatti Amundsenin 1903 löytämää reittiä, mutta yksi oli oikaissut Kuningas Williamin saaren länsipuolitse ja kulkenut läheltä paikkaa, missä Franklinin retkikunnan alukset Erebus ja Terror 1800-luvun puolivälissä haaksirikkoutuivat ja yli 160 vuotta myöhemmin löytyivät.

Hervanta 50 vuotta

Tampereen varttunut väki muistaa Hervannan erämaisena retkikohteena ja Ahvenisjärven suosittuna leiripaikkana. Peruskarttaan vuodelta 1960 ”Ahvenusjärven” rantaan on merkitty maja ja sauna; Kantosen tila pienine peltotilkkuineen sijaitsi nykyisen paloaseman ja Duon välimailla, ja minulle kovin tärkeäksi tullut Makkarajärvi näkyy kartan oikeassa alakulmassa.

Nopea muutos alkoi 1970-luvun alussa, ja ensimmäiset asukkaat muuttivat kerrostaloon Orivedenkadun varrelle loppukesällä 1973. Kymmenen vuotta myöhemmin Hervannassa oli jo 17 000 asukasta.

Hervannan viisikymppisiä on juhlittu monin tavoin kuluvalla viikolla. Tein asiaan liittyen pienen kierroksen Hervannan vanhimmassa osassa. Reittini varrelle osui Hervannan kauas näkyvä maamerkki, v. 1983 valmistunut vesitorni, joka on jo pitkään ollut yleisöltä suljettu.

Varsinainen kohteeni oli vuotta vesitornia myöhemmin syvälle maan uumeniin valmistunut jäähalli, joka oli kuitenkin tilapäisesti kiinni. Eräällä aiemmalla käynnillä pääsin sisään, mutta tyrmäävä pukukopin haju käännytti takaisin eteistiloista. Ilman kylttiä pienen rakennuksen katolla sivullinen ei tietäisi jäähallista mitään.

Koska Hervannan vanhin rakennuskanta on laatikkoarkkitehtuuria masentavimmillaan, kaupungin päättäjät tilasivat arkkitehtipariskunta Reima ja Raili Pietilältä piristystä näkymiin. Vuonna 1989 valmistui Keskusakseli: kaarevia linjoja ja söpöjä punatiilirakennuksia.

Käsittääkseni Pietilöiden ehdotuksesta tai vaatimuksesta toimintakeskuksen ja vapaa-ajankeskuksen väliin säästettiin Käärmekallio, jonne riittävän laihat voivat nousta kaupungin kapeimpia portaita pitkin.

Retkellä erämaassa

Luontoon.fi -sivustolla todetaan osuvasti, että pienehkön Tsarmitunturin erämaa-alueen kauniista maisemista löytyvät kaikki Lapin luonnon piirteet, joita kulkija etsii.

Täydellisessä säässä tehty retkemme kesti viisi vuorokautta ja kilometrejä kertyi nelisenkymmentä. Se ei kuulosta paljolta, mutta lenkki oli kelpo suoritus valtaosin poluttomassa maastossa. Koska sopivia leiripaikkoja oli niukasti, jäimme Kyörtisjärvelle kolmeksi yöksi. Päiväretket suuntautuivat Vanhapäälle ja Artankämpälle, yhdelle alueen harvoista tuvista.

Kyörtisjärven leiripaikalta löytyi kaikki tarvittava: riittävästi tasaista varvikkoa teltoillemme, vettä maun mukaan järvestä tai purosta ja tervasjuurakoita poltettavaksi. Maisema oli mukava ja savun ansiosta polttiaisten kanssa tuli jotenkin toimeen. Toisena iltana huomasimme yllättäen, että yhdellä puhelimella sai yhteyden ihmisten ilmoille. Muut puhelimet toimivat vain Vanhapäällä.

Heti paluumatkan aluksi pääsimme Kyörtisjärven itärannalla ihmettelemään erikoista nikkarointitaidon ja viitseliäisyyden riemuvoittoa. Riukukeloista kyhätty sohva oli mitoitettu viidelle ja sen katteena oli ollut huopanauloilla tukirakenteisiin kiinnitetty kevytpeite. Tulisijan toiselle puolelle oli järjestetty lisää istumapaikkoja lapiolla kaivetun kuopan ja kahden veistetyn hirren avulla.

Facebookin Vaellus-ryhmään lähetetty tiedustelu käynnisti vilkkaan keskustelun, mutta ei tuottanut lisätietoa rakennelman alkuperästä.

Retken kaksi mukavinta lintuhavaintoa ilmoitettiin Tiiraan. Tässä niistä toinen:

Kiekkokausi käynnistyi

Tampere Cup käynnisti perjantaina Tampereen jääkiekkokauden. Joukkueita oli perinteiseen tapaan neljä: Ilveksen ja Tapparan lisäksi tällä kertaa Porin Ässät ja Timrå IK Ruotsista. Vierasjoukkueet kohtasivat eräänlaisessa esiottelussa, jonka Timrå voitti numeroin 4-1. Katsojia oli vain hieman toista tuhatta ja halli hyytävän kylmä, mutta erätauolla pääsi onneksi käytävälle lämmittelemään.

Päivän odotettua pääottelua seurasi 5274 maksanutta katsojaa. Mukava määrä siksikin, että Iives ja Tappara lahjoittivat puolet lipputuloista Ukrainan Jääkiekkoliitolle. Ottelua edelsi lyhyt seremonia, jossa puheenvuoron käyttivät pormestari Kalervo Kummola ja Ukrainan suurlähettiläs Olga Dibrova. Suurlähettiläs pudotti ottelun aloituskiekon.

Itse ottelu oli vauhdikas, jännittävä ja tavattoman intensiivinen. Tasainen koitos ratkesi vasta viime minuuteilla: ensin Tapparan Petteri Puhakka ei pystynyt maalintekoon rankkarista ja pian sen jälkeen ajassa 57.47 muutenkin edukseen esiintynyt tsekkisentteri Petr Kodytek viimeisteli Ilveksen voittonumeroiksi 2-1.

Ruotsalaisvieraat voittivat turnauksen peittoamalla päätösottelussa Ilveksen selkeästi 6-1. Lauantain toisessa ottelussa Tappara voitti Ässät 4-1. Keskinäisessä ottelussaan Ilves ja Tappara pelasivat lähes parhailla miehistöillä, ja lauantaina oli kokeilujen vuoro.

Oppimisen ylistys – kaakkurilammen kesä

Kaakkureiden kesä oli hyvä. Pesintä onnistui, ja poikaset ovat lähteneet kotilammelta suuremmille vesille, vanhempi viime viikon perjantaina ja nuorempi tämän viikon tiistaina. On todistettu oppimisen ihmettä: kaakkurit oppivat lentämään ja minä opin lajista paljon uutta!

Palataan ajassa heinäkuun loppupuolelle. Vanhempi poikanen teki 19.7. ensimmäisen näkemäni lentoyrityksen: emo näytti mallia ja poikanen räpisteli parhaansa mukaan perässä. Ilmaan se ei vielä noussut, mutta pärske oli mahtava. Tuloksena oli poikaselle voimaannuttava kokemus ja lammen pintaan kymmenen metrin kuplavana.

Viikkoa myöhemmin sama poikanen nousi viiden metrin korkeuteen ja lensi lammen toiseen päähän. Hetkeä myöhemmin suoritus oli vielä mykistävämpi: poikanen teki vastarannalla tyylikkään kaarroksen ja palasi lähelle lähtöpaikkaa! Lennolle kertyi mittaa monta sataa metriä.

Lammen maine kasvoi, ja seuraavan päivän (28.7.) aamuna lammella nähtiin peräti kahdeksan aikuista kaakkuria. Emolinnut eivät pitäneet tilanteesta ja ohjeistivat poikaset piiloon rantaveteen ja rahkamättäille. Ilmiö oli minulle uusi: viime kesänä poikanen oli aina avovedessä, silloinkin kun emolinnut lähtivät yhdessä kalastamaan. Lentoharjoittelu luonnollisesti kärsi paljosta piilossa olemisesta.

Kun häiritsijät perjantaina poistuivat, emo järjesti poikasille lentoharjoituksen. ”Kiitoradan” päässä linnut keskittyivät hetken ja sitten emo lähti liikkeelle veden roiskuessa. Vanhempi poikanen ampaisi perään ja nousi vaivattoman näköisesti monen metrin korkeuteen ja lensi lammen toiseen päähän. Nuorempi poikanen seurasi toisten esimerkkiä, mutta lento jäi vielä vaatimattoman mittaiseksi. Yritystä oli kiitettävästi.

Kun kävin seuraavana päivänä tarkistamassa tilanteen, lammella oli enää nuorempi poikanen.

Sunnuntai-iltana (30.8.) emolintu kierteli pitkään lammen yläpuolella ja motivoi kuuluvasti poikasta harjoittelemaan. Kun mitään ei tapahtunut, emo laskeutui ja nousi uudelleen ilmaan. Tällä kertaa poikanen seurasi mukana ja paransi ennätystään, tulos lupaavat 70 metriä.

Tiistai, elokuun ensimmäinen oli nuoremman poikasen suuri päivä ja muutenkin tapahtumarikas. Aamulla ylimääräisiä lintuja oli jälleen kosolti, ja poikanen pysytteli piilossa. Kerran se tosin ilmestyi lähelleni kuin turvaa hakemaan, mutta piiloutui uudelleen pitkän sukelluksen päätteeksi.

Lammella liiankin hyvin viihtyneen haastajaparin koiras järjesti isännän kanssa näyttävän kahinan. Terävät nokat eivät onneksi olleet käytössä eivätkä linnut aiheuttaneet toisilleen todellista vaaraa. Keväällä on ehkä toisin.

Rauhan palattua lentoharjoitukset käynnistyivät. Poikanen nousi ilmaan kolmesti, ja pisin lento jatkui yhtäjaksoisesti kolme lammen mittaa. Suoraksi oikaistuna se olisi melkein riittänyt lähimmälle isolle järvelle. Emolinnut kannustivat raivokkaasti, toinen ilmasta ja toinen lammen pinnalta. Suoritus oli lupaava mutta niin rasittava, että sen jälkeen piti nousta rannalle lepäämään. Lopullinen lähtö näytti olevan lähellä.

Illalla emoa ja poikasta ei enää näkynyt, ja haastajapari oli ottanut lammen hallintaansa.

Viinijärvellä

Tiesin Viinijärven taajaman naisten pesäpallosta, mutta puhun nyt järvestä. Se oli minulle uusi tuttavuus, asiallisen kokoinen ja maisemiltaan miellyttävä. Saaria oli runsaasti eikä hakkuuaukkoja näkynyt häiritsevästi. Mökki oli saaressa, kuten mökit mielellään saavat ollakin. Venepaikkoja oli kaksi, joista toinen suojassa kaikilta tuulilta. Kuvasin maiseman venepaikan laiturilta illalla ja aamulla.

Järven kalakannasta saimme ja söimme edustavan näytteen, kun Lauri pyydysti, fileoi ja paistoi yhden kuhan ja neljälle riittävän määrän kookkaita ahvenia. Vieläkin herahtaa vesi kielelle.

Mainittavimmiksi lintuhavainnoiksi jäivät yksinäinen laulujoutsen ja useaan kertaan näyttäytynyt ruskosuohaukka.

Loppulausuntona totean, että Viinijärvi on ihan kelpo järvi muuten, mutta vesi on kovin ruskeaa ja näkösyvyys sen vuoksi vaatimaton. Jos annan Päijänteelle kouluarvosanan 10, Viinijärvi saa kahdeksikon.

Järvistä parhain

Meitä oli iso joukko kokoontuneena Vaherin koululle viettämään Matin synttäreitä. Vaikka useimmat paikallaolijat olivat minulle ventovieraita, tunsin olevani omieni joukossa.

Olisi typerää yrittää panna Suomen järviä paremmuusjärjestykseen, mutta oma suosikkijärvi on lähes jokaisella. Jos sitä olisi kysytty Vaherissa, ylivoimainen ykkönen olisi varmasti ollut Päijänne. Se on minunkin suosikkini, järven perusmalli johon muita vertaan. Myönnän mielihyvin, että Suomessa on vaikka kuinka monta melkein yhtä hienoa järveä!

Isäni synnyinkoti, Kukkarosalo, sijaitsee Kukkaro-nimisessä Päijänteen saaressa. Koulupoikana ennen kesätöiden aloittamista ehdin viettää monta mukavaa mökkikesää pienessä Mertasaaressa ison Kukkaron kyljessä. Niinä kesinä tutustuin Mattiin.

Vaherissa ylistettiin Päijännettä unohtamatta järven taannoista alennustilaa: Jämsän ja Jämsänkosken puunjalostustehtaiden jätevedet saastuttivat pahoin Tiirinselän ja vaikuttivat Keski-Päijänteen suurille selkävesille saakka. Onneksi vesistöjen suojelutyö tuotti tulosta ja järvet pelastuivat – Päijänne muiden mukana.

* * *

Tässä vielä kesäkuussa 2000 kirjoitettu Päijänne-aiheinen kirja-arvostelu:

Päijänne jylhä

Näköispainoksena julkaistu Aaro A. Nuutisen ”Terveisiä Päijänteeltä” (WSOY 2000) on kertomus heinäkuisesta risteilystä höyrylaiva Tehillä. Kirjan ensimmäinen painos ilmestyi v.1938.

Tehi-laivan rakennutti v.1875 legendaarinen jämsäläispatruuna Severus Konkola. Liikematkoillaan patruuna liikkui kansanomaisesti pukeutuneena mukanaan riittävä määrä rahaa – tuohikonttiin pakattuna. Käteisellä ostetun Tehin pituus oli 100 jalkaa ja konetehoa löytyi kunnioitettavat 45 hv. Ei ihme, että se oli aikanaan Päijänteen nopein höyrylaiva.

Nuutisen teksti välittää oivallisesti upean suurjärven herättämän innostuksen ja letkeän lomatunnelman. Kun matkustajat haluavat ihailla kalasääksen pesää kaikessa rauhassa, laiva pysäytetään. Olutta tarvitaan tunnelman nostattamiseen vain kerran, silloinkin löylynheittoon savusaunassa.

Seurue ei tyydy ihailemaan Päijännettä pelkästään laivasta käsin, vaan kiipeilee väsymättä näköalapaikoilla ja tutustuu paikallisen väen elämänmenoon. Lukijalle tarjotaan mittava määrä oheistietoa ja tarinoita alueen luonnosta ja rantapitäjien historiasta.

Kirjaan sisältyy 70 valokuvaa, jotka esittelevät Päijännettä ja sen ranta-alueita monipuolisesti ja kohtuullisen tasokkaasti. Tarkkasilmäinen Päijännefani panee merkille, että hakkuuaukot eivät nykytyyliin pykälöi rantametsiä ja saarten siluetteja. Huviloita on niin vähän, että niiden omistajat tiedetään ja kiinnostavimmat esitellään lukijalle.

Tämän päivän kaukomatkaajille Nuutisen kirja antaa ajattelemisen aihetta. Lontoon Maantieteellisen Seuran pääsihteeri, professori Arthur Hinks kirjoitti 1930-luvulla Tehin vieraskirjaan mm:

…on liian paljon sellaisia suomalaisia, jotka lähtevät merta edemmäksi kalaan, matkustavat ulkomaille, vaikka heillä on suurenmoinen matkailujärvi aivan läheisyydessään.

Hinksin ranskalainen virkaveli Charles Nicolle puolestaan hehkuttaa:

Jo yksistään Päijänteen takia kannattaa Ranskasta matkustaa Suomeen.

Vanha ja uusi Hippos

Kirittäret pelasi eilen ensimmäisen ottelunsa Hippoksen uudella pesäpallostadionilla. Katsojamääräksi ilmoitettiin 1608 ja joku arveli, että vanhalle stadionille olisi sateenuhkaisessa säässä saapunut tuhat katsojaa vähemmän.

Pesisfoorumilla uutta stadionia on nimitetty kaukaloksi, missä läpilyönnit pysähtyvät aitaan tai betonivalliin. Tämä on totta, mutta vain jos puhutaan kunnarin arvoisista läpäreistä. Esimerkiksi Viivi Partasen eilinen kakkosrajapuhkaisu olisi tuottanut monella muulla kentällä kunnarin. Hippoksella pallo kimposi ennustettavasti betonimuurista, joka on mielestäni tarpeeton tai ainakin liian korkea. Aitaan osuessaan pallo kimpoaa sattumanvaraiseen suuntaan ja lisää kiinniottamisen vaikeutta.

Kunnarit tulevat olemaan tiukassa, mutta tavallisia juoksuja uudella stadionilla tehtäneen aivan normaalisti. Esimerkiksi Kirin ja Haminan ykköspesisottelussa lauantaina tehtiin 12 juoksua ja naisten yp-pelissä sunnuntaina 17 (ja supervuorossa vielä 7 lisää)! Eilisen huippupelin vähäjuoksuisuus ei johdu kentästä, vaan joukkueiden laadukkaasta ulkopelistä. Lisäksi mielestäni ei yhtään haittaa, että stadioneissa on eroja!

65 vuotta palvellut vanha stadion muistetaan varsinkin Kirittärien pitkästä menestysputkesta. Miesten puolella on ollut hiljaisempaa, sillä Kirin viimeisin mestaruus on vuodelta 1984. Vanhan stadionin yleisöennätys on tehty v. 1979: vastakkain Kiri ja Hyvinkään Tahko, yleisöä 5496.

Seurasin pesistä hyvinkin aktiivisesti siihen aikaan, kun pelattiin vielä Harjun nurmikentällä. Muutin pois Jyväskylästä sen jälkeen, kun alettiin pelata Hippoksella ja näin enää yksittäisiä pelejä. Vanhalta Hippokselta ehti kuitenkin kertyä paljon muistoja, Kirittärien ansiosta enimmäkseen hyviä.

On yksi päinvastainenkin tapaus. Kirittärien ja Pesäkarhujen ensimmäinen finaalipeli syksyllä 2021 oli kaikin tavoin surkein pesäpallotapahtuma, missä olen ollut mukana. Vettä tuli niin että kenttäkin lainehti, ja kaiken lisäksi Kirittäret hävisi.

Edit 10.7.
Uuden stadionin ensimmäinen kunnari nähtiin eilen, kun Tinja Töyrylä onnistui lyönnissään täydellisesti: takaa läpi ja pallo parkkipaikalle. Suoritus (1+2) toi Kirittärille kolmen pisteen voiton Rauman Ferasta.