Aihearkisto: Lappi

Erämaan laidalla

Tein viime viikolla pienoisvaelluksen Muotkatuntureille. Telttaöitä kertyi viisi ja kilometrejä viitisenkymmentä, jos päiväretket lasketaan mukaan. Sää oli hyvä ja retkiryhmä loistava.

Muotkatuntureilla on helppo tavoittaa aito erämaatunnelma, koska puhelin ei toimi eikä muita ihmisiä näe. Karigasniemen tieltä kuuden kilometrin päästä kuului yhteen leiripaikkaan rekan ääni.

Mukavin lintuhavainto oli kotka, joka kaarteli yläpuolellamme pitkän tovin. Näimme myös isokäpylintuja, lapintiaisia ja riekon. Pienemmistä siivekkäistä on mainittava polttiaiset ja ampiaiset, joita kumpiakin oli ajoittain haitaksi asti.

Kaikki mukana olleet vakuuttuivat siitä, että tervasjuurakko on maailman paras nuotiopuu – niin hyvä, että jokivarsien suosituimpien leiripaikkojen lähistöltä niitä oli turha hakea. Tilanne parani, kun työntyi syvemmälle metsään.

Koska rinkka painoi vähintään yhtä paljon kuin viimeksikin, päätimme perustaa kaksi kahden yön leiriä. Luppopäivinä nousimme tunturiin ja kiertelimme ympäristössä kevein kantamuksin.

Mustikoita ja variksenmarjoja oli mukavasti, mutta sieniä syötäväksi asti vain viimeisen leiripaikan lähistöllä. Voissa paistettuja herkkutatteja riitti vielä aamuksikin.

Tielle kävellessämme arvuuttelimme, onko auton katolle unohtunut kamera paikallaan. Olihan se, ja pääosin poutaisesta säästä johtuen vieläpä täysin toimintakuntoisena!

Tulva jäi vaisuksi

Rovaniemen tulvahuippu ajoittui viime viikonloppuun ja jäi melko vaisuksi: viime keväänä vesi nousi esimerkiksi Arktikumin rannassa noin metrin korkeammalle. Lainaan mittauspisteen käyrä tässä.

Oma tarkkailupisteenikin oli tällä kertaa Lainaanrannassa, penkit ja roskapönttö niiden välissä. Kuvat on otettu maanantaina ja keskiviikkona. Nouseva vesi irrottaa rannoilta mukaansa kaiken mikä kelluu ja on irti.

Penkkien edessä hiljalleen pyörinyt törkylautta oli vesipääskyjen mielestä oivallinen ruokailupaikka. Havainto oli siinä mielessä mukava, että en ole aiemmin nähnyt vesipääskyjä näin keskellä kaupunkia.

Epäonnistunut linturetki: ei linnun lintua

Pyöräilin Alakorkalon hyötyjäteasemalle siinä toivossa, että näen kevään ensimmäisen töyhtöhyypän. Hyvä lintupaikka tuotti pahan pettymyksen: en nähnyt puolen tunnin aikana ainuttakaan lintua, en edes varista!

Paikalle oli sentään eksynyt yksi poro. Eksynyt todellakin, sillä en ole aiemmin nähnyt poroa jäteaseman maisemissa, metsäkauriita vain muutaman kerran.

Kuvasta näkyy, että poro on merkitsemätön. Peurakorva kuten täällä päin sanotaan.

PS
Tiirasta huomasin, että töyhtöhyyppä oli näyttäytynyt tänään jäteasemalla. Kävin siis oikessa paikassa mutta väärään aikaan. Sattuuhan sitä.

PS 2
Kuten arvata saattaa, tulokset saattoivat vain parantua. Näin jo toisella yrittämällä toivomani töyhtöhyypän ja kaksi muuta lintua. Eilen (19.4.) retki tuotti neljä uutta muuttolintua, joita on nyt nähtynä 14. Poro oleskeli välillä muualla, mutta oli eilen paikalla.

Keskitalven retki Kekkospuistoon

Koronapandemia on lisännyt kaikenlaisen ulkoilun suosiota, myös retkeilyn. Autiotuvilla lienee juuri nyt rauhallista, mutta myöhemmin keväällä vilskettä varmasti riittää. Toivottavasti sopu antaa sijaa.

Muistelen sivuston puolella Tapion kanssa Kekkospuistoon tekemäämme retkeä, joka starttasi päivälleen kolmekymmentä vuotta sitten. Hiljaista oli: tapasimme viikon aikana neljä rajavartijaa ja yhden puiston työntekijän, mutta emme muita retkeilijöitä.

Toisin kuin ehkä luullaan, ”ennen vanhaan” kaikki talvet eivät olleet ankaria pakkastalvia. Meidän retkellämme sää oli koko ajan lauha ja yhtenä päivänä satoi vettä!

Muisteluteksti täällä.

Valoa tunnelin päässä

Syksy on ollut aivan toivoton, pitkä ja pimeä kun norjalainen tietunneli, sellainen vanha. Uudet ovat väljiä ja valoisia.

Täällä Rovaniemellä näyttäisi olevan toivoa talven alkamisesta tällä viikolla. Lämpötila painuu nollan alapuolelle keskiviikkoiltana ja pysyy pakkasella ainakin ennustusjakson ajan. Luntakin on luvattu.

Toivottavasti ennuste pitää paikkansa. Pahoittelut siitä, että kylmää ilmaa ei taida riittää koko Suomeen.

Muistelutalkoot Tsarminkairassa

Edellisestä käynnistäni oli neljännesvuosisata, mutta ranta järven takana näytti jotenkin tutulta. Ainakin se vaikutti houkuttelevalta ja tarkistamisen arvoiselta; menimme sinne ja panimme teltat pystyyn.

Paikka osoittautui samaksi, jonka olin pannut merkille käydessäni lasten kanssa Tsarmissa kesäkuussa 1995. Silloin leirimme oli järvien välisellä harjulla, ja teimme sieltä päiväretken Akalauttapäälle. Lapset kävelivät reippaasti, vaikka Maarit oli vasta kahdeksan ja Jouni kuuden ikäinen.

Nyt meitä oli viisi aikuista muistelemassa Operaatio Paulaharjun kuutena kesänä tarjoamia elämyksiä. Tunturiteatterin merkeissä olimme tutustuneetkin, ennestään toisillemme aivan vieraat ihmiset. Muut olivat alueella ensimmäistä kertaa, minä kuudetta. Mieleen pulpahteli muistumia aiemmilta retkiltä.

Kaverina oli Jouko, kun kävin Tsarmissa ensi kerran alkukesällä 1980. Metsäautotie Nangujärven eteläpuolitse itään oli juuri valmistunut, mutta hakkuita ei ollut vielä aloitettu. Silloinen yöpymispaikka Pahakurun länsipuolisen lammen rannalla ei osunut silmiin, vaikka pidimme kunnon ruokatauon saman lammen rannalla. Jossain lähellä sen täytyi olla.

Perustimme retken toisen leirin pienen lammen rantaan Akalauttapään juurelle. Paikka oli ”ihan kiva”, mutta ei läheskään täydellinen: esimerkiksi juurakot ja maapuut puuttuivat. Veden haimme varmuuden vuoksi pikkupurosta hieman kauempaa.

Luppopäivän ohjelmassa oli käynti Akalauttapäällä, joka on seutukunnan korkein tunturi. Sää oli poutainen ja muuten mukava, mutta näkyvyys olisi saanut olla parempi. Hiipinän tunturit jäivät näkemättä, puhumattakaan yhden laelle rakennetusta tutka-asemasta. Kiikaroimme sitä Jaskan kanssa syyskuussa 1993.

Puhelin oli ollut mykkänä koko ajan, mutta virkosi tunturin rinteessä. Laella tolppaa oli vaikka kuinka, mutta itänaapuri painoi päälle, ja nettiyhteydet jäivät hetkellisiksi. Onneksi Mika sai siepatuksi naisten Superpesiksen sarjatilanteen. Siitä näin, että Kirittäret oli voittanut Mansen Tampereella ja samalla runkosarjan.

Leiriin palattuamme saimme kokea erikoisen sääilmiön. Ukkonen räsähti aivan päällä, vaikka aurinko paistoi kirkkaasti. Pikkuruisesta pilvestä putosi leiriin parikymmentä suurta ja kimaltelevaa vesipisaraa.

Illalla luin Samuli Paulaharjun kirjoittaman Krikan Sammun tarinan, joka löytyy Tunturien yöpuolta -teoksesta nimellä Vantus meren rannalla. Juha Hurmeen johtama työryhmä esitti sen Sallan Murhahaarassa vuosi sitten, ja siihen päättyi Operaatio Paulaharju.

Meille muutamille tilanne oli kestämätön. Päätimme kokoontua Paulaharjun merkeissä pienellä porukalla ainakin vielä yhtenä kesänä.

Toinen kevät

Vietin viikonloppuna koronakevään päättäjäisiä Piesjängän poroaidalla Utsjoella. Samalla näin toisen kevään: lunta oli paljon ja koivuissa olemattoman pieni hiirenkorva. Välillä sakea sumu haittasi toden teolla lintujen tarkkailemista, joka oli pääasiallista ohjelmaani.

Yhden mainittavan lintuhavainnon tein jo matkalla pohjoiseen: vähän Pokan pohjoispuolella tiellä oli käynnissä suokukkojen turnajaiset. Katselin touhua ”piilokojusta” ja otin muutamia kuvia. Mahtaakohan olla olemassa kahta asultaan samanlaista koiraslintua! Katso nyt vaikka näitä.

Piesjängän poroaidan ympäristö vetää puoleensa lintuja ja linnuista kiinnostuneita ihmisiä. Tapasin monia tuttuja ja juutuin puheisiin tuntemattomien kanssa. Pirkka ja Allu olivat aikoneet aloittaa pinnarallin Ailigaksella, mutta kun kiirunaa ei löytynytkään, kello pantiin käyntiin vasta Piesjängällä.

Useimpien etelästä tulleiden ykköstoiveena oli tunturikihu, joita kaikki pääsivätkin näkemään. Minun listaykköseni punakuiri näyttäytyi vasta vuorokauden paikalla oltuani, lensi teltan yli ja mekasti mennessään. En saanut kuvaa kuirista, mutta tässä tunturikihu:

Sää oli suuren osan aikaa märkä, sumuinen ja/tai sateentihkuinen, ja tällaisissa oloissa teltta ei ole mukavin majoittumisvaihtoehto. Lieventävänä seikkana oli erillinen kuiva olohuone, jonka ikkunasta näkyi Ailigas – silloin kun näkyi.

Operaatio Paulaharjun jatkot – poroksi Niilaksen tokkaan?

Juha Hurmeen vetämä erämaateatteri lopetti toimintansa juuri kun esityksestä oli tullut meille asiaan vihkiytyneille jokavuotinen merkkitapaus. Nyt moni ihmettelee, onko muitakin syitä odottaa kesää!

Sodankyläläinen Jukka Tarkiainen on tehnyt teatteriretkistään ja näkemistään esityksistä kolme hienoa elokuvaa, jotka ovat YouTubessa kaikkien kiinnostuneiden nähtävissä. Linkit elokuviin ja kertomus projektin taustoista löytyvät Jukan blogitekstistä.

Elokuvat nähtyäni kaipuu erämaateatteriin kouraisi niin syvältä ja kovaa, että asialle oli pakko tehdä jotain. Onneksi lääke on jo olemassa, sitä pitää vain uskaltaa kokeilla! Murhahaarassa keksittiin, että pitää kokoontua tulevan elokuun lopulla tutulla porukalla ja teemalla jossain sopivassa paikassa.

Otsikon porojuttu vaatii selityksen. Neljän vuoden esitykset nähtyäni sain päähäni juhlistaa merkkipäivääni Pitsusjärvellä esittämällä Niilaksen poroa Talmulahden papin omanaan pitämällä niityllä. Arvelin näyttelijäntaitojeni riittävän kertaluontoiseen rooliin häiriköivänä porona. Pupu meni kuitenkin pöksyyn siinä vaiheessa, kun idea olisi pitänyt esittää Juhalle. 

Viime yönä (en ole varma olinko hereillä vai näinkö unta) keksin, että tilanne on korjattavissa: vetäisemme omin voimin suosikkikappaleen Niilas Saaran kiroissa. Kaikki paikalle saapuvat pääsevät esiiintymään vähintään seurakuntalaisena tai porona, ja päärooleista voidaan äänestää. 

On mahdollista, että tältä pohjalta esitys, ehkä erityisesti kuoro-osuudet jäävät hieman amatöörimäisiksi. Tästä ei kuitenkaan kannata huolestua, koska paikalla ei ole yleisöä eikä varsinkaan kriitikoita.

Sain Murhahaarassa tehtäväkseni tehdä alustavia tunnusteluja. Jos Paulaharjun jatkot kiinnostavat, pyydän ottamaan yhteyttä. Sp-osoite löytyy sivuston infosta.

Teatterikuvia vuosilta 2014-2019

Aaton arvoitus

Jouluaaton sää täällä Rovaniemellä on sumuisenharmaa ja lauha. Hyvä keli kävellä, ei ollenkaan liukas. Näin kiinnostavan eläimen, joka kuuluu kaupunkiympäristössä kategoriaan ”ihan kiva”. Arvaatko minkä eläimen näin?

5 pisteen vihje: eläimellä ei ollut siipiä

4 p v: jalkoja oli neljä

3 p v: häntä oli lyhyt (ei siis orava)

2 p v: väri ei ollut valkoinen (ei siis jänis)

1 p v: iältään eläin oli kermikkä

Jos vihjeet eivät auttaneet, näet arvoituksen ratkaisun täällä.

Toivotan blogin lukijoille Hyvää ja Rauhallista Joulua

Muistelus Matti Ahteesta ympäristöministerinä

Äskettäin edesmennyt Matti Ahde oli merkittävä yhteiskunnallinen vaikuttaja, mm. pitkäaikainen kansanedustaja ja eduskunnan puhemies. Lisäksi hän oli maan ensimmäinen ympäristöministeri. YM aloitti toimintansa 1.10.1983. Lainaan Wikipediaa:

Uusi ministeriö ja sen johdossa ollut ympäristöasioissa kokematon ministeri herättivät vahvoja epäluuloja. […]

Ministeri Ahde rakensi ministeriöstään nopeasti hovikelpoisen ja kehittyi itsekin samalla virkamiestensä kovassa koulussa ympäristöalan asiantuntijaksi. Ahde onnistui luomaan luottamusta herättävän yhteistyöverkoston yhteiskunnan muihin toimijoihin, mikä varmisti ympäristöministeriön kehittymisen uskottavaksi viranomaiseksi.

Muistelen mielihyvällä Matti Ahteen toimintaa ympäristöministerinä. Erityisen kiitollinen olen hänen ryhdikkäästä toiminnastaan Urho Kekkosen kansallispuistoon suunnitellun konesavotan torppaamiseksi.

Kun Sirkka-myrsky kaatoi lokakuussa 1985 laajalti metsää Jaurujoen laaksossa, erinäiset vanhan liiton metsäherrat halusivat hakea kumoon menneet puut (saha)teollisuuden raaka-aineeksi. Hanke paljasti, että kansallispuiston perimmäinen idea oli jäänyt epäselväksi. Tai ehkä kyse oli paremminkin siitä, että suojelun rajat ja pitävyys haluttiin tilaisuuden tullen koeponnistaa.

Luonnonsuojelijat ja Ympäristöministeriö vastustivat hakkuuhanketta, kun taas kansallispuistoja hallinnoivasta Metsähallituksesta löytyi väkeä barrikadin molemmille puolille: Jaurun konesavottaa suunniteltiin silloisessa Sodankylän hoitoalueessa.

Minua asia liippasi läheltä. Muutimme Lappiin aiemmin samana syksynä, ja Lapin metsäkysymykset kiinnostivat. Lisäksi olin vaimoni kanssa sattumoisin vaelluksella UK-puistossa juuri Sirkka-myrskyn aikana. Taivallus Lankojärveltä ja varsinkin yöpyminen myrskytuulen ravistelemassa Rautulammen tuvassa oli mieleenjäävä elämys. Maaliskuussa hiihdin Riston kanssa Kemihaarasta Kiilopäälle ja näin myrskyn jälkiä Jaurujoen laaksossa.

Puiden korjuusta käytiin kova vääntö, jonka yhteydessä puhuttiin paljon sahapuun arvosta ja sen alenemisesta korjuutöiden viivästyessä.  Metsämiehillä oli siis kiire saada savotta käyntiin, YM ja suojelijat halusivat odottaa kaikessa rauhassa puiden sinistymistä…

Lopulta järki voitti ja hakkuista päätettiin luopua. Luonnontilaan jätetyt myrskyalueet tuovat kansallispuistoon talousmetsistä puuttuvaa biologista monimuotoisuutta ja suojelullista lisäarvoa. Kuva Jaurujoen varresta syyskuulta 1996.