Arkistot kuukauden mukaan: huhtikuu 2014

Harvinaisia siivekkäitä, osat 1 ja 2

Rovaniemi 6.9.2012

Rengastaja löysi tänään Jängislahdessa verkosta harvinaisen taigauunilinnun ja lähetti asiaankuuluvan tekstarin. Ei aikaakaan, kun toimistona palvelleen auton ympärillä parveili kahdeksan alan miestä ja yksi nainen.

Sain eliksen pöljän tuurilla: en kuulu hälytysjärjestelmään, mutta olin sattumalta paikalla.

Harvinaista lintua ihmetellessämme taivaalta alkoi kuulua kovaa kohinaa. Sen sai aikaan toinen yllätysvieras, USA:n ilmavoimien nelimoottorinen suihkukone. Muut paikallaolijat tyytyivät vilkaisemaan sitä, mutta Vesa ja minä töllistelimme sitäkin hartaammin.

Selitys löytyi kotona netistä: kyseessä oli kuuden maan Nordic Air Meet -harjoitukseen osallistunut tankkauskone tyypiltään Boeing KC-135 Stratotanker.

Rovaniemi 30.4.2014

Tiiraan ilmestyi illalla tieto Jängislahdessa tavatusta harvinaisesta linnusta. Laji oli jäänyt hieman epäselväksi, mutta vaihtoehdot olivat sepeltasku tai mustapäätasku.

Seuraavana päivänä lintu oleskeli edelleen paikalla, ja nyt Tiirassa oli siitä kuva. Lajiksi oli varmistunut mustapäätasku. Vastoin tapojani kävin bongaamassa linnun ja sain eliksen.

Päivän toinen erikoisuus oli se, että elikseen liittyy jälleen havainto Rovaniemellä harvakseen vierailevasta nelimoottorisesta tankkauskoneesta.

Kun Lapin lennoston Hornetit harjoittelevat seuraavan kerran tankkaamista ilmassa, minun kannattaa hakeutua Jängislahteen.

Ukkomiehiä & irtoisäntiä

Telkkiä oli toistakymmentä, enemmistö aivan täpinöissään. Kevään riemu oli käsinkosketeltavan voimakas, mutta valitettavasti onnea ei riittänyt täysimääräisesti läheskään kaikille.

Neljästä paikalla olleesta naarastelkästä kolme oli jo valinnut puolison, ja pariskunnat olivat vetäytyneet omiin oloihinsa. Yksi naaraslintu oli joutunut tai päässyt tapahtumien keskipisteeseen: sitä piiritti peräti kahdeksan irtoisäntää!

Ihmettelin sulhasen jaksamista. Sen päätyönä oli torjua innokkaimpien kilpailijoiden lähentely-yrityksiä. Mutta koska parinmuodostus oli edelleen vaiheessa, morsiamelle piti ehtiä jossain välissä antamaan muunkinlaisia lisänäyttöjä omasta erinomaisuudesta.

Fanin muuttuva mieli

Tuttua kevään ääntä kuuluu tällä kertaa Oulusta: itketään tuomareista ja vastustajan pelitavasta.

Nimimerkki Fullhazard kirjoittaa tänään Jatkoajassa:

En näitä ketjuja kovin tarkasti ole lukenut, mutta muistelisin miten Kärppä-fanit ja muut hehkutti miten viihdyttävää peliä ensimmäinen peli oli. Korjatkaa, jos olen väärässä.

Nimimerkki Apheu vastaa:

Tämä. Luin monia viestejä tuon pelin jälkeen, että nyt on hienoa lätkää, kaksi parasta vastakkain ja näin edespäin. Kärpät oli tuttuun tyyliinsä napauttanut voiton viimeisillä minuuteilla Tapparan hallintajakson aikana. Peli oli tapahtumarikasta Metsolan epäonnistumisineen ja Saravo-Aalto kaksikon mokailujen keskellä. Peli oli tällöin monen mielestä kauden paras ja loistava matsi, muutama kommentti oli, että ”linja on hieman löystynyt” ja että ”saapa estää paljon”, mutta silti peliä pidettiin loistavana. Kärppäfanit myhäilivät tyytyväisinä, että näinpä taas voitto kairattiin, kyllä oli mahtava peli!

Mikä nyt on muuttunut?

Ainut asia, joka game 1:n jälkeen on muuttunut, on voittajajoukkue. Tappara vienyt sen jälkeen jokaisen pelin, jonka jälkeen on alkanut pikkuhiljaa tulla purnausta linjasta. Samat henkilöt, jotka vielä viikko sitten toitottivat loistavan finaalisarjan ja -matsin puolesta, puhuvat nyt jotain sen suuntaista, että eihän tuota kestä katsoa, väärin voitettu mestaruus ja en aio enää Liiga-kiekkoa seurata.

Nimim. Lomppi kirjoitti Kärppien ja SaiPan neljännen välieräpelin jälkeen (8.4.):

Kauhea ininä täällä kun on ollut tuomarit pelissä. Itsekin toivoin tiukempaa linjaa eilisen pelin aikana (ihan viihtyvyyssyistä), mutta tää on tätä. Kärpät vaan osaa kokeneena käyttää tätä pillipiiloonlinjaa paremmin hyväkseen. Jopa paremmin kuin Tappara, IMO.

Sitten kun SaiPakin saa joskus kokemusta oikeasta menestysestä ja siitä mitä se vaatii, ei täälläkään enää inistä, vaan pelataan sen mukaan. Ja ehkä voitetaan lisää. Menestykseksi ei lasketa häviöitä välierissä tai finaaleissa. Menestykseksi lasketaan meneminen päätyyn asti tasaisin väliajoin.

Lomppi on merkinnyt suosikkijoukkueekseen Kärpät; kaksi muuta nimimerkkiä kuuluu Tapparan kannattajille.

Sulan vaiheilla

Kovien yöpakkasten päätyttyä Ounaskoskella on alkanut tapahtua.

Näin eilen sulan vaiheilla 22 naurulokkia, 3 harmaalokkia, 15 telkkää, 7 sinisorsaa, kaksi joutsenta ja 19 pulmusta. Tänään lokit ja pienemmät vesilinnut olivat paikalla, mutta joutsenia ja pulmusia ei näkynyt.

Yleensä rantatörmillä ja jyväruokinnoilla viihtyvät pulmuset olivat tulleet Ounaskoskelle herkuttelemaan koskikorennoilla. Monet muutkin linnut napsivat jäällä ja lumen pinnalla vaeltavia korentoja: esimerkiksi varikset, naurulokit ja västäräkit (sitten kun saapuvat paikalle). Tänään näin ensi kertaa sinisorsan niissä puuhissa.

Eilen ja tänään Lapin muuttolintulistaan on lisätty monta lajia. Omista havainnoistani toistaiseksi mainittavin on eilen nähty kurki. Se viiletti myötätuulessa kaupungin keskustan yli pohjoiseen.

Muiden Tiiraan ilmoittamista havainnoista ehdottomasti hupaisin on Äkäslompoloon etsiytynyt nokikana. Lintu oli pyrkinyt 1.4.2014 takaoven kautta Hotelli Ylläskaltioon.

Eilen sankari, tänään konna

Ennakkoon välieräparin altavastaajaksi arvioitu Lukko sinnitteli Tapparaa vastaan niin miehekkäästi, että finaaliin menijä selvisi vasta sarjan seitsemännessä pelissä. Sen Tappara voitti.

Perjantaina Raumalla edukseen esiintyneet Erik Riska ja Petteri Nummelin olivat näkyvästi esillä tänäänkin, eri mielessä tosin. Peli jäi kummaltakin kesken: Riska taklasi Pasi Puistolaa ulosajon arvoisesti, ja Nummelinin ohi mennyt taklausyritys aiheutti loukkaantumisen.

Riskan taklaukseen pätee se, mitä kirjoitin maaliskuun 27. päivänä SaiPan ja JYPin ottelussa nähdystä laitataklauksesta:

Pitkällä vauhdilla tehty laitataklaus eroaa avojään pommista siinä, että taklaajalla on runsaasti aikaa ajatella tekonsa seurauksia. Hän ehtii myös nähdä, ketä on taklaamassa. Flinck (Riska) varmasti huomasi, että Löfman (Puistola) ei ollut valmis ottamaan vastaan taklausta. Siitä huolimatta hän ”vei taklauksen loppuun”, kuten kiekkokielellä kauniisti sanotaan. Pelaajien painoero tehosti vaikutusta: Löfman 80, Flinck 92 kg.

Lauantain taklauksessa pelaajien painoero oli vielä suurempi, Liigan sivujen mukaan 18 kiloa. Ei ihme, että tuli rumaa jälkeä.

Taas huudetaan joustokaukalon perään, sinänsä ihan aiheesta. Minä toistan edelleen, että joustokaukalo ei takaa pelaajien työturvallisuutta, jos pelaajat eivät kunnioita toistensa terveyttä.

 

Lintukatsaus

Maaliskuun lämpöaallon jälkeinen kylmä kausi jatkuu ties monettako viikkoa. Lintujen muutto on Lapissa lähes täysin pysähdyksissä, mutta se on pelkästään hyvä asia. Parempi saapua vasta sitten, kun täällä tarkenee ja löytyy syötävää.

Listallani on vasta neljä muuttolintua: harmaalokki, laulujoutsen, telkkä ja pulmunen. Tilanne ei poikkea merkittävästi vuoden takaisesta, vaikka edeltävät talvet ovat täysin erilaiset.

Pulmusia on kertynyt Jängislahteen parvi, josta on parhaimmillaan laskettu toistasataa yksilöä. Tänään näin lintuja arviolta puolet täästä määrästä, kuvaan pääsi 48.

Näin aikaa sitten variksen ja harakan kantavan risua pesänrakennustyömaalle, ja liikenneopasteiden kiinnityspalkista kuului äänekästä naakkapariskunnan ilakoitia. Jokohan siellä jatkettiin sukua piilossa sivullisten katseilta!

Viime viikolla linnut poseerasivat pesäkolon ulkopuolella.