Kirjoittajan arkistot: V.Vasama

Kansallispeliä Harjun mulloksella

Ajatus karkasi entisiin aikoihin seuratessani uusitulla Harjun stadionilla käytyjä Kalevan kisoja. Asuin kaksikymmentä ensimmäistä ikävuottani Harjun urheilukentän lähituntumassa: matkaa kotoa kentälle oli vain kaksisataa metriä.

Koska kenttä toimi talvisin luistinratana, kuuluin kentän vakioasiakkaisiin. Muitakin yhtä innokkaita oli, ja höntsypelin sai käyntiin koska tahansa. Joskus kentällä käytiin myös lyseon liikuntatunneilla. Muistikuvia talvisesta kilpaurheilusta Harjun kentällä on vain yksi: lajina oli jääspeedway. Meno oli näyttävää, kuvia en vielä siihen aikaan ottanut.

Kesäisin kenttää käyttivät yleisurheilijat ja pallonlyöjät. Palloa olisi varmaankin saanut potkiakin, mutta jalkapallo saapui Jyväskylään jälkijunalla. Pesäpalloa pelasivat omiksi tarpeiksi melkein kaikki ja jos eivät pelanneet, kävivät ainakin katsomassa. Jyväskylällä oli pitkään vahva edustus ylimmällä sarjatasolla, joukkueina vähän eri aikoina Kiri, Lohi, Hongikon Nuorisoseuran Urheilijat ja Pesä-Veikot.

Harjulla pelattiin pesäpallon mestaruussarjaa vuoteen 1967, jolloin nurmikentillä pelaaminen kiellettiin. Jyväskylässä siirryttiin Hippokselle nykyisen pesäpallostadionin naapuriin.

Seurasin Kirin pelejä aktiivisesti 1960-luvulla. Kausikorteista ei vielä puhuttu, mutta Kirin jäsenkortti minulla oli ja se ajoi saman asian. Muistan ja tunnistan vuoden 1964 mestarijoukkueesta useimmat pelaajat, mutta valmentajan nimestä ei ole mitään hajua. Merkittävä ero nykypesikseen verrattuna on tarkan roolituksen puuttuminen: kaikilla pelaajilla oli ihmeen runsaasti sekä lyötyjä että tuotuja juoksuja. Naapuriseurassa pelannut lajilegenda Kaakkolahti oli tosin saanut vapautuksen etenemistehtävistä!

* * *

Lisäsin toisen kuvan vuodelta 1958, mahdollisesti myös pelistä Ilmajokea vastaan.

Kuten nähdään, Harjun pääkatsomo on täynnä yleisöä. Kiinnostava yksityiskohta on se, että syöttölautanen on kiinni kotipesän rajassa. Koska pallo ei yleensä pompannut ”mulloksesta” minkään vertaa, nykyiseen verrattuna helppoa pomppulyöntiä ei kannattanut käyttää.

Mökkiviikon iloisin yllätys

Mökkiviikon sää on ollut heikkotuulinen, aurinkoinen ja sopivan lämmin. Eilen näin ensi kerran, että järvellä ”purjehdittiin”. Koska soutuveneessä ei ollut mastoa, purjeen virkaa toimittanutta lakanaa pideltiin kiinni nurkista. Vauhti ei häikäissyt, mutta tuulen voimalla siinä kiistattomasti liikuttiin. Suoritus palautti mieleen Tuukan kertoman myötätuulipurjehduksen: kun ei osattu luovia, vene työnnettiin lähtöpaikkaan uimalla.

Saavuimme paikalle maanantaina, joten viides päivä on kääntymässä iltaan. Lintujen laulukausi on päättynyt, ja äänessä ovat vain mustapääkerttu ja peukaloinen. Toukokuussa pihapiirissä ahkeroinutta kirjosieppoa ei löydy listalta, johon on kertynyt 33 lajia. Kiinnostavin pikkulintu on kolmena päivänä samassa paikassa nähty pikkulepinkäinen. Kerran paikalla oli neljä lintua, säksättävät emot ja kaksi poikasta. Koiras oli pyydystänyt melkein itsensä kokoisen sudenkorennon.

Odottamaani kuikkaparvea ei ole ainakaan vielä näkynyt, mikä on jonkinasteinen pettymys. *) Mainittavimmat uimalinnut ovat laulujoutsen (2ad+5pm) ja lähilahdelle ilmestynyt härkälintu, ensihavaintomme lajista tältä järveltä. Harmaahaikara on näyttäytynyt kahtena päivänä.

Iloisin yllätys on se, että viiden päivän aikana nähty vain yksi sääski!

*) Odottamani kuikkaparvi näyttäytyi lauantaina, lintuja oli yhteensä 19.

Palloilua illan ja yön tunteina

Olen jääkiekon ja pesäpallon suurkuluttaja, ja kiinnostun jalkapallosta vain joka neljäs vuosi. Nyt on se aika, olen katsonut alusta loppuun puolenkymmentä mm-kisojen ottelua, viimeksi eilen illalla ja viime yönä pelatut Argentiina-Egypti ja Sveitsi-Kolumbia. Ensin mainittu oli tapahtumarikas ja jännittävä, yön ottelu puuduttavan pitkäveteinen.

Ylivoimaisesti sytyttävin näkemäni ottelu on se, jossa Norja passitti Brasilian laulukuoroon. Olen muutenkin Norjan ystävä ja lähtökohtaisesti altavastaajan puolella. Paikalla olevien fanien lisäksi koko Norjan kansa on liekeissä ja joukkueen tähti Erling Haaland kisojen kiinnostavin pelaaja.

Häpeä tunnustaa, että Haaland oli minulle ennestään tuttu vain nimenä, ja olen nähnyt miehen pelaamista vain kahden ottelun ajan. Olen vaikuttunut: ensin voittomaali epäonnistuneella ”laukauksella” Norsunluurannikkoa vastaan, sitten Brasiliaa vastaan kaksi häikäisevää taidonnäytettä. Norjan voiton toinen takuumies oli loistavasti torjunut maalivahti Ørjan Nyland.

Videoissa väkevästi kamppaileva liehuletti on pelannut näkemissäni peleissä kuin Messi, suuren osan aikaa täysin näkymättömänä. Toki merkittävä ero on siinä, että hyvänä pääpelaajana Haaland on tärkeä osa Norjan puolustusta oman pään erikoistilanteissa.

Jalkapallon mm-kisat ja Haaland ovat ehtymätön lähde meeminikkareille. Brasilian putoamisesta otettiin kaikki irti esimerkiksi tähän tapaan:

Nysse kulkee ilman kuljettajaa

Lintuhytin ja Hervantajärven väliä jo pitkään kulkenut Nysse on kiinnittänyt huomiota hupaisalla ulkonäöllään: se on kuin pyörien päällä kulkeva suuri leivänpaahdin. Nyt pantiin vielä paremmaksi: tämä Nysse kulkee ilman kuljettajaa! Ihmettä piti testata.

Nysse odotti pysäkillä ovi valmiiksi auki. Menin sisään ja maksoin matkani kortilla, maksupääte oli tuttua mallia. Kyydissä oli kaksi muuta matkustajaa, ilmapiiri uteliaan odottava. Kuulutus kehotti kiinnittämään turvavyöt, lisäksi kerrottiin mahdollisista pysähdyksistä ”jotta osaatte varautua niihin henkisesti”. Ääniyhteys valvomoon oli mikrofonista päätellen kaksisuuntainen, kuva välittyi vain yhteen suuntaan.

Lähdimme liikkeelle ja vauhti oli niin hiljainen, että ketään ei pelottanut. Ajo eteni muutenkin korostetun huolellisesti, kuin autokoulun mallioppilaalla inssiajossa.

Perillä turvavyöt aukesivat automaattisesti, ja vyön lukko-osa osui johonkin kovaan. Ääni oli niin voimakas, että kaikki säikähtivät. Siitäkin kannattaisi varoittaa matkustajia, ellei asialle voi tehdä enempää. Ehkä kannattaisi! Muuten kokemus oli oikein miellyttävä ja
mieleenjäävä.

Silpputöitä Kiinan malliin

Duunarikirjailija Hu Anyan kertoo työurastaan 2000-luvun Kiinassa: 19 lyhyehköä työrupeamaa parinkymmenen vuoden aikana vaihtelevissa tehtävissä. Millaista on työläisen arki pikalähettinä Pekingissä? Ei kehuttavaa, voisi sanoa. Työntekijöiden oikeudet ovat olemattomat ja keskinäinen solidaarisuus täysin tuntematon ilmiö.

Kiinan pakettisirkus on mieletön: viisi miljoonaa täysi- tai osa-aikaista pikalähettiä toimittaa vastaanottajille 200 miljardia lähetystä vuodessa! Pikalähettien tärkein työkalu on akkukäyttöinen kolmipyöräinen kulkuneuvo, jonka ohjaamo ja lava ovat katetut.

Joudun sanomaan, että minulle kirja oli ajoittain melkoista pakkopullaa. Onneksi työpaikat olivat lyhytaikaisia, ja toiminta yrittäjänä ja kirjoitusharrastus toivat tervetullutta vaihtelua. Täällä lännessa kiinnostava sisältö selittänee kirjan suosiota enemmän kuin kirjalliset ansiot, mutta mikä mahtaa olla kirjan suosion salaisuus Kiinassa?

Pesinnät seurannassa

Kuikka ei olisi voinut valita Suolijärveltä huonompaa paikkaa kaksimunaiselle pesälleen: etäisyyttä paljon käytettyyn polkuun oli vain pari metriä. Ihmeen luottavainen emokuikka oli rantavedessä pesän kohdalla. Otin kuvan ja ajattelin, että ennuste pesinnän onnistumiselle on todella heikko.

Viikon kuluttua (7.6.) pesässä oli kaksi kylmää munaa eikä lintuja näkynyt. Tänään järveltä ilmoitettiin Tiiraan kaksi aikuispukuista kuikkaa, mutta ei poikasia.

* * *

Kaakkureilla menee paremmin: Jyväskylässä käyntini aikana tutun perheen nokkaluku oli lisääntynyt kahdella. Totesin tilanteen 7.6. ja menin seuraavana aamuna lammelle kameran kanssa.

Emolintu oli pesällä eikä hermostunut vähääkään, kun jäin odottamaan. Käyttäytymisestä päätellen kyseessä oli Soile, tuttu jo neljän vuoden ajalta. Sää oli lämmin, tuuli heikko eikä valokaan liian jyrkkä. Pian emolintu laskeutui pesältä veteen ja piti poikasille kymmenen minuutin uinti- ja sukellusharjoituksen.

Vajaan tunnin odoteltuani koiraslintu laskeutui kala nokassaan ja ui pesälle. Toista poikasta tarjoilu ei kiinnostanut, toista vähän enemmän. Viiden minuutin suostuttelun jälkeen poikanen onnistui nielemään kalan, joka oli muutaman vuorokauden ikäisille poikasille hieman liian suuri.

Viikkoa myöhemmin poikaset olivat kasvaneet kovasti ja kaakkureiden elämä lammella näytti sujuvan kaikin puolin hyvin.

Suosikit vastakkain

Urheilukaupunki Jyväskylän johtavat palloilujoukkueet mittelivät torstaina 4.6. paremmuudesta Hippoksen pesäpallostadionilla: normaalisti luistimet jalassa esiintyvä JYP haastoi Hippoksen emännät pesäpallossa! Kirittärien näkökulmasta katsottuna poikkeuksellista oli vastustajan lisäksi se, että pelattiin miesten rajoilla.

Tapahtuma oli täydellinen suksee, jonka kulmakiviä olivat täydellinen sää, tuhatpäinen yleisö, mainio tunnelma ja se, että JYP pystyi antamaan Kirittärille uskottavan vastuksen. Ensimmäisen jakson Kirittäret voitti selvin numeroin 5-1, mutta toisella näytti pitkään siltä, että paremmuus ratkeaa vasta kotareissa. Lopulta Kirittäret kuitenkin nousi Tinja Töyrylän kunnarin ansiosta 2-4 -tappioasemasta niukkaan voittoon.

JYPin joukkueesta löytyi pesistaustaa ja lajitaitoa sen verran, että Kirittäret joutui enimmäkseen pelaamaan melkein tosissaan. Ottelun luonteeseen toki kuului, että osa pelaajista nähtiin yllättävissä rooleissa: Tinja Töyrylä nosteli toisella jaksolla hirmutolppaa lautasen äärellä, ja koppareina ahkeroivat puolestaan yllätysnimet Sara Kujanen ja ensimmäisen jakson lukkaroinut Oona Tuuri.

JYPin avainpelaaja oli Ravintola Hurrikaanista saatu vahvistus Joni Karppanen, joka nähtiin Kirissä vielä kaudella 2023. Karppanen pelasi kolmoskopparina, loisti mailan varressa ja hoiteli kaarella tosiasiallisen pelinjohtajan tehtäviä. Virallisesti viuhkaa piteli Tomi Pettinen. Vahvasti pesistaustaustaisia jyppiläisiä olivat myös lukkarina erinomaisia otteita esittänyt Noel Koivu ja 15-vuotiaaksi pesistä pelannut Jere Lassila. Jere sai nimiinsä JYPin kaikkien aikojen ensimmäisen lyödyn juoksun.

Mikko Kaltevan pesistaustasta en tiedä, mutta hän säesti onnistuneesti Joni Karppasta vaativalla kopparin tontilla. Sama koskee kakkospesällä esiintynyttä Seppo Väliheikkiä, joka on JYPin viestintäpäällikkö eli toimistotason vahvistus.

Osa JYPin aktiivipelaajista on varmaankin pelannut pesistä vain kouluaikoinaan, sen verran hupaisalta mailan käsittely ja heittäminen näytti. Jos ensimmäinen lyöntiyritys oli huti, seuraavaksi yritettiin yleensä pystymailanäppiä. Se onnistui kaikilta ihan mukavasti. Puutteellisesta heittotekniikasta huolimatta pallo päätyi
ennemmin tai myöhemmin pesävahdin tai lukkarin räpylään, pilli soi ja ulkovuoro saatiin päätökseen.

Onnistunut tapahtuma saanee jatkoa tulevaisuudessa enkä ihmettelisi, vaikka konsepti otettaisiin käyttöön muuallakin, esimerkiksi Raumalla tai Porissa. Ottelua olisi mahdollista muokata erikoissäännöillä vielä nähtyäkin yleisöystävällisemmäksi. Ainakin kotarit voitaisiin pelata varsinaisen ottelun päätteeksi tilanteesta riippumatta.

Taidetta ja merenkulkua

Tein viikko sitten perinteisen kevätretkeni etelään. Ajankohdan määräsi toive nähdä Suomenlahdella muuttavia sepelhanhia. Retken kulttuuriantina oli tutustuminen Eero Nelimarkan taiteeseen.

Ateneumin yläkerroksessa on syyskuulle asti nähtävänä edustava näyte Eero Nelimarkan taidetta. Itselleni hieman vieraaksi jäänyt taiteilija osoittautui tekijäksi, joka on asemansa ansainnut. Omakuvat erottuivat edukseen konstailemattomista ja jotenkin varman päälle tehdyistä henkilökuvista. Muutamat väreiltään tai tyyliltään poikkeavat työt viestittivät, että taitoa irtiottoihin taiteilijalla olisi kyllä riittänyt.

Maisemia olisin katsellut enemmänkin, mutta yksi salillinen niitä sentään oli. Näkymä Kolilta oli topogafialtaan niin maltillinen, että se oli kuin kotonaan Lakeudella maalattujen maisemien joukossa.

* * *

Sepelhanhien näkeminen muuttoreitin poikki kulkevalta laivalta vaatisi ilmiömäistä tuuria, jota minulla ei taaskaan ollut. Lintujen puutteessa katselin laivoja ja illalla Suomen ja Itävallan peliä.

Tallinnassa kiertelin satama-alueella ja muistelin kuinka erilaiselta paikat näyttivät ensimmäisellä käynnilläni toukokuussa 2005. Yleisen siisteyden lisäksi huomio kiinnittyi esimerkiksi jättimäiseen valokuvaan, joka oli otettu Tallinnan laulujuhlilla vuonna 2009. Kuvassa on valtava määrä ihmisiä lähes tunnistettavan tervävänä; lukumäärää ei suoraan ilmoiteta, mutta määrän sanottiin vastaavan kymmenensosaa maan asukkaista. Miehitysajan lopulla väkeä oli vielä enemmän, noin 330000, mutta silloin vastaavaa kuvaa ei otettu.

Satama-altaan laidalla oli tällä kertaa vain yksi onkimies, jota teki mieli käydä haastattelemassa: mikä olisi toivesaalis ja kuinka usein sellainen tärppää. Käymättä kuitenkin jäi. Altaassa oli yksi erityisen kiinnostava alus: Angel-Rose -purjevene oli tyypiltään Hanse 510, hinta käytettynäkin yli puoli miljoona euroa.

Risteilijälaituriin oli kiinnittynyt suunnilleen satametrinen alus, joka oli täysvalkoinen ilman mitään tunnuksia. Outo tapaus siinäkin mielessä, että alus ei näkynyt Marinetrafficissa eikä sen ahterissa ollut lippua. Kiikarilla näin keulassa liehuivat Ranskan värit ja ryhmän keulakannella äkseeraavia perinteisiin merimiesasuihin sonnustautuneita miehistön jäseniä. Nähdyn perusteella päättelin, että kyseessä oli Tallinnassa vieraileva Ranskan laivaston koululaiva.

Liikenne Helsingin ja Tallinnan välillä on vilkasta, mutta itä-länsisuunnassa hiljaisempaa. Keskellä lahtea kiikaroin aluksia, jotka odottavat pääsyä droonihyökkäysten uhkaamiin Venäjän satamiin. Näin vain kaksi alusta, jotka saattoivat olla tihentymän läntisimmät. Melko lähellä Victorian ahterin takana näkyi vajaasti lastattu konttialus, joka oli matkalla Rotterdamista Pietariin. Aluksen nimeä en enää muista, mutta tältä se näytti:

Kevätkiireitä kiinteistönvälitysalalla

Toukokuun alku oli kiinteistöalalla kiireistä aikaa. Seurasin tilannetta Kanta-Hämeessä, ja välittäjällä oli hoidossaan kolme kohdetta. Yksi oli aivan uusi, ihmisen silmin ylivoimainen, kaksi muuta parhaat päivänsä nähnyttä. Esittelijä oli ahkera ja ilmeisen ammattitaitoinen.

Ihmisen silmään epäilyttävä ulkonäkö ei häirinnyt asiakasta. Kesäasunnoksi vanhojen kohteiden kunto oli varmasti täysin riittävä, on ollut sitä jo monena kesänä. Uusi ja kaikin puolin oikeaoppinen kohde kiinnosti jostain syystä vahnoja vähemmän.

Kaikki kohteet sijaisivat pihapiirissä, lähin alle kymmenen metrin etäisyydellä mökistä. Näköalojen puolesta paras on ripustettu rantakoivuun ja kolmannen, tiheään halavaan kiinnitetyn etuna on siedettävä lämpötila auringon räkittäessä. Etu tosin realisoituu vasta kun tilanne on päällä. Vielä ei ollut.

Game seven – edelleen terästä!

Tappara otti vuoden 2026 liigamestaruuden huikean finaalisarjan seitsemännessä ottelussa. Onneksi olkoon!

Toivoin voittoa Kouvolaan, koska mestaruus olisi ollut KooKoon ensimmäinen. Muistan hyvin, miltä JYPin ensimmäinen mestaruus keväällä 2009 tuntui. Soisin kaikkien liigajoukkueiden pelaajien ja kannattajien pääsevän kokemaan samoja tuntemuksia. KalPa sai ensimmäisensä vuosi sitten, mutta vielä ei ollut KooKoon vuoro.

Loppuun lainaus blogipostauksesta keväältä 2024. Kiitos Rike ajastasi Tapparassa!