Olympiakultaa oli jo, mutta kiekkoleijonat halusivat enemmän ja päättivät hienon kautensa maailmanmestaruuteen kotikisoissa. Kiekkokansa sai makeaa mahan täydeltä.

Loppuottelu meinasi mennä turhankin jännittäväksi. Luottoa Leijoniin vahvisti entisestään toisella erätauolla taivaalle kuin ennusmerkiksi ilmestynyt sateenkaari. Se pysyi paikallaan lähes koko kolmannen erän ajan.

Suomi ei Ruotsin tavoin lannistunut Kanadan viime hetken tasoitusmaaleista, vaan tuli jatkoerään voitto mielessä. Kanadan jäähy helpotti merkittävästi mestaruusjahtia ja pani kysymään, onko oikein ratkaista mestaruus pelaamalla jatkoerä kolmella kolmea vastaan tai kuten kävi, neljällä kolmea.

Jäähyn viheltävän tuomarin rooli nousee kohtuuttoman suureksi. Ylivoimalla ei tarvinnut pitkään pelata, ja Sakari Manninen sai viimeistellä voittomaalin Mikael Granlundin millintarkasta tarjoilusta. Loistava turnaus kummaltakin!

Suomen joukkue oli tarkoin roolitettu ja hyvin sitoutunut kooste monen ikäisiä pelimiehiä. Varmaa tietoa ei vielä ole, mutta kolme veteraania sattoi päättää maajoukkueuransa parhaalla mahdollisella tavalla: kapteeni Filppula, luottopakki Hietanen ja kansansuosikki ”Mörkö” Anttila.

En nähnyt Nokia Arenalla yhtään Suomen peliä, mutta osallistuin Hakametsän hallin paikoitusalueella järjestettyyn kansanjuhlaan. Meitä kiekkoihmisiä oli saapunut paikalle yli 30 000! Tapahtumat lavalla näkyivät ja varsinkin kuuluivat kaikkialle riittävän hyvin!

Tunteet nousivat pintaan kun tapasin yllättäen Jounin ja ajattelin, kuinka onnekas olenkaan: sain juhlia poikani kanssa Suomen tuplamestaruutta samassa paikassa, missä näin koulupoikana ensimmäiset MM-kisaotteluni keväällä 1965!

Pitkään jääkiekkoa seuranneiden tavoin muistan Tampereen MM-kisat vuodelta 1965, varsinkin ottelun Neuvostoliitto-Tsekkoslovakia. Lopputuloksesta ei ole hajuakaan, mutta tunnelma oli mieletön. Meitä katsojia oli ahtautunut Hakametsän vasta valmistuneeseen halliin yhteensä 10200, huomattava osa seisomapaikoille.

Tuohon aikaan Suomi tavoitteli voittoa lajin suurmaista. Vielä Tampereella ei ihan onnistunut, mutta Mölli Keinosen johdolla saavutettu tasapeli Ruotsia vastaan nostatti tunteita ja odotuksia.

Joukkueen tamperelaisia kärkipelaajia olivat Lasse Oksanen ja Jarmo Wasama, kesken uransa auto-onnettomuudessa menehtynyt huippupakki.

En ole enää kisaturisti, kun mestaruus ”taas” ratkaistaan Tampereella. Tunnelmat hallissa jäävät tosin enimmäkseen kokematta, koska Suomen pelien seuraaminen paikan päällä on minulle liian kallista lystiä. Mutta on muitakin pelejä! Aatetta kannattaakseni kävin sunnuntaina katsomassa Norjan ja Iso-Britannian ottelun.

Kahden erän ajan tapahtuma näytti urheilijoiden ja puulaakitason höntsäilijöiden kohtaamiselta. Mutta tilanteessa 3-0 Iso-Britannia onnistui tekemään maalin, joka sytytti sekä joukkueen että yleisön. Mentiin pitkän kaavan mukaan, ja Norja voitti vasta rankkarikisan jälkeen.

Oli mukavaa seurata ilman paineita ottelua, jonka lopputukoksella ei ollut suurta väliä. Kannatin ensin Norjaa, mutta loppuvaiheessa altavastaajaa. Laji näytti parhaat puolensa: kun tunnetaso napsahtaa kohdalleen, mitä vain voi tapahtua hyvinkin nopeasti.

Täällä Hervannan takamailla kisat eivät näy muualla kuin ratikan kyljessä…

…mutta kaupungin keskustassa meno on värikästä. Eilen iltapäivällä tapasin asioilla käydessäni mölyävän ruotsalaisen faniryhmän ja runsaasti yksittäisiä asianharrastajia. Hämeensillan kiviveistokset on puettu kisojen ajaksi Suomen pelipaitoihin. Numerolla 95 ”pelaava” Timo Jutila löytyy Teatterin nurkalta.

Matkustin perjantaina Rovaniemeltä Tampereelle, tällä kertaa jäädäkseni. Avaimen saatuani kävin Hervantajärvellä tutustumassa uuteen kotiini. Talo näytti hyvältä sisältä ja ulkoa, muuttohässäkkä oli hyvässä vauhdissa. Sitten piti kiirehtiä Tapparan kultajuhliin.

Muuttoauton kuljettaja soitti Orivedeltä: tunti menee vielä. Tilanne oli vielä rauhallinen, mutta pian alkoi ilmestyä muitakin muuttajia. Puljulan iskuryhmä hoiti hommansa hienosti, ja viiden tunnin uurastuksen jälkeen kuorma oli purettu. Kiusallisen suuri osa aikaa kului hissin odotteluun.

Vappupäivän aamuna suuntasin Iidesjärvelle. Lintutornia lähestyessäni rantakaislikossa puhalteli kaulushaikara. Näin ja kuulin parin tunnin aikana suuren määrän mukavia lajeja ja sain paikallisilta orneilta hyviä neuvoja vastaisen varalle.

Illan kähmässä tein pienen kierroksen läheisellä luonnonsuojelualueella. Lapin väljiin metsiin tottuneelle näkymät tuntuivat turhan peitteisiltä, mutta maasto oli mukavan vaihtelevaa ja polut hyviä. Makkarajärvellä tapasin västäräkin ja koiranulkoiluttajan.

Tulipaikan jälkeen viitta neuvoi suunnan ratikkapysäkille ja Hervantajärven asuinalueelle. Eipä tarvinnut pelätä eksyvänsä!

Uusi asunto on tilava ja nykyaikainen, ja talo vaikuttaa rauhalliselta. Parveke saisi olla korkeammalla kuin viidennessä kerroksessa. Tämä parantaisi mahdollisuuksia saada Tampereen kautta muuttavia lintuja kaukoputken näkökenttään.

Panin kiertoon Jääkiekkolehden kausiennakkonumerot tältä vuosituhannelta. Mainoskuvan kansikuvapojaksi päätyi Timo Pärssinen, jonka lehden toimitus rankkasi liigan ykköspelaajaksi syksyllä 2004.

Kuten tiedetään, Timon poika Juuso johtaa Turin Palloseuran tulikuumaa ykkösketjua finaalisarjassa Tapparaa vastaan. Juusolle povataan menestyksekästä uraa NHL-kaukaloissa.

Jos finaalisarja pitkittyy, mahdollinen seitsemäs ottelu pelataan Tampereella toukokuun puolella. Koska olen pitkän linjan jääkiekkomies ja lisäksi tuore tamperelainen, menen luonnollisesti paikalle.  Tappara johtaa sarjaa 3-0 ja on mahdollista, että mestaruus ratkeaa jo tänään.

Tampereelle muuttava joutuu ensi töikseen valitsemaan puolensa: Ilves vai Tappara? Minun valintani näistä kahdesta on Ilves. Perusteluksi saa riittää, että ilves on hieno eläin ja tupsukorvalogo mahdottoman tyylikäs. Koska Ilveksestä ei vielä ollut haastajaksi, toivon Tapparan vievän mestaruuden. (Liigajoukkueista ykkössuosikki on edelleen JYP).

Päättymäisillään oleva kausi on ollut tamperelaisittain mainio: Ilves palasi mitalikantaan yllättävän pitkän tauon jälkeen (edellinen mitali vuodelta 2001)! Niinikään Ilvestä kannattava, jo toistakymmentä vuotta tampereella asunut Jouni-poikani huomautti, että Tapparan ja Ilveksen välinen finaalisarja olisi koetellut ehkä liikaa perhesopuja ja ihmissuhteita. Eli ehkä hyvä näin.

Tampere on tehnyt väkevän paluun jääkiekon ykköskaupungiksi. Perinteitähän paikkakunnalla on vaikka kuinka. Muun Suomen kiekkoväki katselee kateellisena mestaruusviirien rivistöjä.

PS
Torijuhlilla tarkoitin alkujaan Leijonien juhlia. Vasta myöhemmin tuli mieleen, että Tampereella saatetaan kevään aikana nähdä kahdet mestaruusjuhlat!