Kirjoittajan arkistot: V.Vasama

Lunta meillekin!

Hartaasti odotettu lumisade alkoi ennustettuun aikaan vähän ennen aamuyhdeksää ja jatkuu yhä. Pikaisen kelikamerakierroksen perusteella voin sanoa, että Näätämön aluetta lukuun ottamatta koko Lappi on valkoisena.

Kävin aamupäivällä katsomassa, onko Kirkkolampi jäässä: mitä kuuluu isokoskeloille, joita lammella on nähty viime päivinä kymmenittäin, enimmillään peräti 81. Tänään koskeloita oli neljä, ja nekin lähtivät joelle päin pitäessämme palaveria Jukan ja Jarnon kanssa. Lammelle tullessani lumisella nurmikolla hyppeli viluisen oloinen laulurastas.

Tänään Tiiraan ei toistaiseksi (klo 17) ole ilmoitettu ainuttakaan laulujoutsenta. Vielä eilen Andreas laski Niskanperän tornista 233 aikuista joutsenta ja 89 poikasta. Poikkeuksellinen syystulva vaikeutti ruokailua ja ajoi joutsenet liikkeelle Ounasjoen suistosta. Koskeloita ja sukeltajasorsia veden nousu ei häiritse, mutta vesistöjen jäätyminen sitä enemmän.

Kansallispelin historiaa

Superpesis-sivusto muistutti viikko sitten, että naisten mestaruus ratkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1931 – 90 vuotta sitten. Finaalissa vastakkain olivat Lahden Maila-Veikkojen ja Viipurin Pallonlyöjien joukkueet, ja lahtelaiset voittivat numeroin 5-3. Hieman epäselvästä kuvasta näkee, että peliasut poikkeavat melko paljon nykyisin käytössä olevista.

Ensimmäinen pesäpallo-ottelu pelattiin Helsingissä marraskuussa 1920, ja miehet pelasivat mestaruudesta jo vuonna 1922.

Koska kyseessä on kansallinen laji, sääntöjä on voitu kehittää tarpeen mukaan. Pidän tärkeimpänä muutoksena v.1994 tapahtunutta siirtymistä jaksopeliin. Jokeripelaajat, aluksi yksi per joukkue, ilmestyivät kentille vuonna 1985, ja paljon puhuttanut sopupeliskandaali tapahtui kaudella 1998.

Muistan hyvin ajat ennen mainittuja muutoksia: olin lähes aina paikalla kun paremmuutta ratkottiin Harjun nurmikentällä. Pelialusta oli haasteellinen kuivallakin kelillä, mutta sateella aivan sietämätön. Olisikohan ollut jokin erityisen merkittävä ottelu alkamassa, kun kotipesän seutua yritettiin kuivattaa bensiiniä polttamalla. Savupatsas nähtiin varmasti Muuramessa saakka!

Koska valokuvausharrastukseni on myöhempää perua, vanhin kuvani Kirittäristä on vuodelta 1990. Kaarella näkyvistä pelaajista kannattaa mainita jääkiekkoa maajoukkuetasolla pelannut Kirsi Hänninen ja mestaruuden kolmella vuosikymmenellä voittanut Hanna Airaksinen. Jokeripaidassa nähdään ensin pelaajana ja myöhemmin pelinjohtajana kunnostautunut Armi Ahola.

Kouluaikoina pelasin pesistä kaiket kesät, mutta mihinkään joukkueeseen en kuulunut. Kiinnostus lajiin on tullut sillä tavoin sukuperintöna, että äitini pelasi pesistä jo 1920-luvun puolivälin tienoilla. Jämsän yhteiskoulussa oli tuohon aikaan asiasta innostunut opettaja. Äidillä oli ikää jo yli kahdeksankymmentä, kun me lapset onnistuimme houkuttelemaan hänet pesisharkkoihin Kortepohjan kentälle.

Pesiskausi päätökseen

Viimeiset finaalipelit päättyivät hetki sitten, ja samalla saatiin vuoden 2021 pesiskausi pakettiin. Onnittelut mestareille, joita olivat Rauman Fera (B-tytöt), Sotkamon Jymy (B-pojat), Porin Pesäkarhut (naiset) ja Manse PP (miehet).

Lainasin asiaan liittyvän kuvan selityksineen Napa-Pesiksen naisjoukkueen Instagramista elokuun alkupuolelta:

 

Uljasta menoa

Tamperelaiset ovat ylpeitä ratikoistaan, jotka kuuluvat olevan paljon hienompia kuin Helsingin vastaavat. Kokeilematta vielä jäivät; Helsingissä ratikat seisoivat kuskien lakon vuoksi juuri niinä päivinä kun tarvetta olisi ollut.

Ylivoimaisesti sykähdyttävin Tampereella näkemäni kulkuneuvo oli katettu kärry, jota veti uljas parivaljakko.

Kannatti käydä Turussa

Käyn Turussa pari kertaa vuodessa, mutta yleensä läpikulkumatkalla. Perjantaina jäin yöksi. Matkasuunnitelmani olivat muuttuneet, ja saavuin kaupunkiin jo aamulaivalla. Tuli tarve tappaa aikaa ennen museoiden aukeamista. Ihan ensin piti päästä eroon matkatavaroista.

Olin valinnut majapaikakseni minulle entuudestaan tutun hostellilaiva Boren, joka oli ja on Suomen paras hostelli. Sinne siis. Tiedustelin varovaisesti, olisiko mitään mahdollisuutta saada hytti käyttöön etuajassa. Kyllä oli: pikkuruinen hytti kannella 2 tarjosi sen mitä juuri silloin eniten kaipasin, vessan ja sängyn.

Lepäilin hetken ja lähdin Aurajoen vartta kohti kaupungin keskustaa. Purjealus Sigynin kohdalla nousin Läntiselle Rantakadulle ja pian näkyviin ilmestyi Turun puhutuin nähtävyys. Käyttöhäiriöistä ei ollut tietoakaan, kun funikulaari kipusi ylös Kakolanmäen rinnettä. Ei ihme, että Tampereella ollaan kateellisia!

Siirryin Martinsiltaa pitkin tois pual jokke, ja nyt tavoitteena oli Aboa Vetus -museo. Kävellessäni katselin Aurajoen vettä ja ihmettelin, miten kalat tulevat toimeen niin savisessa ympäristössä.

Aboa Vetus (Ars Nova jäi odottamaan vuoroaan) oli mykistävän hieno elämys. Aitoon ympäristöön perustetut laadukkaat museot ovat aina miellyttäneet, ja tämä oli juuri sellainen. Tutkin näyttelyn tarkasti kaikessa rauhassa.

Kansantajuinen ja hauska kertomus Aurajoen varresta kaupunkiin muuttaneen Matin vaiheista auttoi sisäistymään keskiaikaisen Turun elämänmenoon. Piirretyt kuvat elävöittivät mainiosti tarinaa, esimerkiksi tämä piirros oman aikansa ”kurakenkiin” sonnustautuneesta turuttaresta.

Paluumatkalla ylitin Aurajoen pienoislossi Förillä, joka on tietääkseni turkulainen erikoisuus.

Illalla katselin läppäriltä JYPin ja HIFK:n pelin. Boren nopea WiFi ei ryppyillyt kertaakaan, ja JYP kaiken lisäksi voitti!

Erämaan laidalla

Tein viime viikolla pienoisvaelluksen Muotkatuntureille. Telttaöitä kertyi viisi ja kilometrejä viitisenkymmentä, jos päiväretket lasketaan mukaan. Sää oli hyvä ja retkiryhmä loistava.

Muotkatuntureilla on helppo tavoittaa aito erämaatunnelma, koska puhelin ei toimi eikä muita ihmisiä näe. Karigasniemen tieltä kuuden kilometrin päästä kuului yhteen leiripaikkaan rekan ääni.

Mukavin lintuhavainto oli kotka, joka kaarteli yläpuolellamme pitkän tovin. Näimme myös isokäpylintuja, lapintiaisia ja riekon. Pienemmistä siivekkäistä on mainittava polttiaiset ja ampiaiset, joita kumpiakin oli ajoittain haitaksi asti.

Kaikki mukana olleet vakuuttuivat siitä, että tervasjuurakko on maailman paras nuotiopuu – niin hyvä, että jokivarsien suosituimpien leiripaikkojen lähistöltä niitä oli turha hakea. Tilanne parani, kun työnnyimme syvemmälle metsään.

Koska rinkka painoi vähintään yhtä paljon kuin viimeksikin, päätimme perustaa kaksi kahden yön leiriä. Luppopäivinä nousimme tunturiin ja kiertelimme ympäristössä kevein kantamuksin.

Mustikoita ja variksenmarjoja oli mukavasti, mutta sieniä syötäväksi asti vain viimeisen leiripaikan lähistöllä. Voissa paistettuja herkkutatteja riitti vielä aamuksikin.

Tielle kävellessämme arvuuttelimme, onko auton katolle unohtunut kamera paikallaan. Olihan se, ja pääosin poutaisesta säästä johtuen vieläpä täysin toimintakuntoisena!

Jukolan pitkä yö

Koronan vuoksi elokuulle siirretty jukolan yö tulee olemaan poikkeuksellisen pitkä ja pimeä. Näin siitä huolimatta, että tapahtuma järjestetään Lapissa. Vielä eilen yöstä oli tulossa myös märkä, mutta ennusteet ovat onneksi kuivahtaneet.

Kuva on kesäkuulta 1994. Pyhä-Luosto Jukolan startatessa valoa oli ruhtinaallisesti, ja muutamat otsalamput herättivät lähinnä hilpeyttä. Vietin yön tunnit rastilla, ja luonnonvaloa riitti melko lyhyisiinkin valotusaikoihin. Jukolan yötunnelmia pääsin aistimaan Jyväskylässä kolme vuotta myöhemmin.

Yhteensattumuksen vuoksi en pysty seuraamaan Jukolaa edes telkkarista niin kiinteästi kuin haluaisin, mutta suunnistusaatetta kannatan tulevalla viikolla Muotkatunturin erämaassa.

Hauskanpitoa vesillä

Kävelin jo ohi mutta palasin takaisin tutkimaan aitaan kiinnitettyä mainosjulistetta: mitä ihmettä tarkoittaa wakeboarding ja millainen on sähkösurffilauta?

KVG: ensin mainittu jäi hämäräksi, mutta sähkösurffilaudan jotenkin ymmärrän, siis toimintaperiaatteen. Kyseessä on kantosiiven varassa etenevä surffilauta, jota sähkömoottori työntää eteenpäin. Kuvassa käyttö näyttää näin hurjalta:

Kun vesiskootteri parikymmentä vuotta sitten tuli markkinoille, luulin että sitä turhempaa vesikulkuneuvoa ei voida keksiä. Vähänpä ymmärsin. Vesijetin voi nähdä viranomaisten käytössä, mutta sähkösurffilautaa ei oikeasti tarvitse kukaan.

Herää myös kysymys, tekeekö sähkökäyttöisyys turhakkeesta jotenkin hyväksyttävämmän?

Namikettu

Kirjoja tuuletettaessa löytyi aarre yli kolmen vuosikymmenen takaa: kirja nimeltä Namikettu. Kyseessä on pienille lapsille tarkoitettu paksusivuinen opus, joka on painettu DDR:ssä v. 1985.

Varoitus: paljastan juonen. Päähenkilö napsii salaa herkkuja eikä oikea ruoka maistu silloin kun pitäisi.

Muistikuvani kirjasta oli hatara, mutta kuvituksen eräs yksityiskohta on pysynyt mielessä kaikki nämä vuodet: torjunta-asentoon viritetyt etukäpälät.

7-sivuinen kirja päättyy onnellisesti eli Namikettu oppii kunnon kettujen ruokatavoille.

Pyy pokkarilla

Näin Jääskeläisen suoralla linnun, joka ehti hävitä ennen kuin sain kiikarin esiin. Jatkoin kävelyä ja kohdalle ehdittyäni laji selvisi. Kyseessä oli pyy, ensimmäinen tänä vuonna näkemäni. Itse asiassa pyitä oli viisi, emo ja neljä poikasta.

Poikaset olivat rastaan kokoisia ja täysin lentotaitoisia. Yksi jäi oksalle odottamaan, että otan kameran taskusta ja näppään kuvan. Siitä tuli tällainen:

Kuvasta näkee, että poikasella on hassu töyhdönaihio terhakkaasti pystyssä.