Kirjoittajan arkistot: V.Vasama

Teatteritaidetta kuusen per***ssä

Tuntsan erämaassa Sallassa sijaitseva Murhahaara on niin syrjäinen paikka, että siellä vierailuun tarvitaan erityisen painava syy. Itse asiassa mikään muu kuin Operaatio Paulaharjun kuudes ja viimeiseksi jäävä kokoontuminen ei olisi riittänyt!

Esityspaikat ovat tarjonneet monipuolisen kattauksen lappilaisia maisemia: koivikkoa, männikköä ja avotunturia. Yhtä on kuitenkin puuttunut ja siksi kuusen perse Murhahaaranaavan laidalla sopii paremmin kuin hyvin tämän positiivisella tavalla pähkähullun kiertueen päätepisteeksi. Keskiviikon ensi-iltaan meitä asiaan vihkiytyneitä saapui ennätykselliset 80.

Operaation ympärillä on alusta asti väreillyt ainutlaatuisen upea ilmapiiri, jonka on mahdollistanut samanhenkisten ihmisten kiireetön yhdessäolo. Nyt vuosien jälkeen monet eri puolilta Suomea lähteneet alkujaan vieraat ihmiset ovat enemmän kuin pelkkiä tuttuja. Lappilaisittain ilmaistuna heistä on tullut väärtejä.

Operaation keskeisintä antia on kuitenkin korkeatasoinen näyttämötaide. Se koukutti heti Nammalakurussa, minne vaelsin hieman epäilevin mielin. Yksikään esitys ei ole tuottanut pettymystä, ja suosikkeja on vaikka kuinka monta. Minulle erityisen rakas Niilas Saaran kiroissa jäi tällä kertaa kokematta ja sekös vähän harmittaa. Olisin halunnut nähdä, millaisen pyssyn, raamatun ja liperit Matti oli tällä kertaa askarrellut. Ja miten Eetu täyttää Jounin isot saappaat Niilaksen roolissa.

Tämänkertainen kantaesitys kiinnosti tavanomaista enemmän, koska työryhmä oli ottanut ensi kertaa käsittelyyn veneympäristöön sijoittuvan tarinan. Kun kysyin kolme vuotta sitten näiden ottamisesta ohjelmistoon, Juha väitti että ei taida onnistua. En oikein uskonut.

No nythän sitten nähtiin, että merellinen meininki tavoitettiin loistavasti jängän laidassa, Paulaharjun vastine Hemingwaylle: Vantus ja meri. (Juhan kirjallista huumoria, oikeasti näytöskappaleen nimi on Vantus meren rannalla.

Rannalta löytynyt vantus oli oikea, muusta vastasivat dramaturgi J.Hurme ja osaava työryhmä. Erityiskiitokset laulu- ja äänivastaava Iida Savolaiselle, jonka valmentama ”lokkiparvi” loihti ääntelyllään autenttisen Jäämeren tunnelman! Krikan Sammun roolissa loisti Anna Kuusamo, joka on jäänyt mieleen vahvasta roolityöstään Hailuodon teatteritapahtumassa muutama vuosi sitten.

Keskiviikon ohjelmaan kuului kantaesityksen lisäksi pienoisooppera Suongil, suuri noita (Petra Poutanen/Antti Laukkarinen), vuosi sitten Pihtsusjärvellä nähty Reitari (Rosa Liksom/Roosa Söderholm) ja Juteini-lauluesitys (Piispanen/Laukkarinen/Hurme. Ensi-iltatapahtuman päätti Rauno Lahden mukaan nimetty vapaan tyylin etenemiskilpailu, johon osallistui yli puolet yleisöstä ja melkein kaikki esiintyjät. Muu väki kannusti raivokkaasti.

Kiitos taas hienosta elämyksestä esiintyjille ja kanssavaeltajille. Toki haikeuttakin oli ilmassa: tähänkö tämä Paulaharjuherkku tosiaankin päättyy? Virallisesti kyllä, mutta mikään ei estä meitä fanittajia jatkamasta kokoontumisia. Taisi olla Mika, joka lausui ääneen tämän muidenkin mielessä pyörineen ajatuksen. Siemen jää itämään…

Kuvia
ja
tarinoita
aiemmista OP-tapahtumista

Haikaran näkee, kun…

Postaus on taas lintuaiheinen. Kiljuhanhi on sls-kamaa, mutta käsitellään se ensin alta pois.

Rovaniemen kesävieraat ovat edelleen maisemissa, ja näin ne tänään jo 12. kerran. Suosikkipaikaksi on vakiintunut Nätynginniemen nurmikko, mistä linnut lentävät välillä Harjulammelle sulattelemaan syömisiään.

Viikko sitten joukkoon liittyi neljäs lintu, jolla on selvästi pienempi otsakilpi kuin muilla. Voisikohan syynä olla se, että taustasta löytyy hieman tundrahanhea… Spekulaatiot renkaattoman yksilön pinnakelpoisuudesta saivat ansaitun täystyrmäyksen, kun kiljuhanhityöryhmän puheenjohtaja tulkitsi lintujen kuuluvan samaan porukkaan.

Sitten otsikkoon. Minua neuvottiin aamukahvipöydässä, että paras keino nähdä viidettä päivää paikkakunnalla viihtyvä harmaahaikara on ”mennä rannalle kököttämään”. Paikan valitsin itse ja se oli Arktikumin kukkula.

Ehdin istua kymmenkunta minuuttia, kun näin kaksi haikaraa lentämässä Erkkilänsaaresta kaupunkiin päin. Valittettavasti linnut häipyivät puiden taakse, mutta vilahtivat vielä hetkeksi näkyviin. Mahdollinen laskeutuminen jäi näkemättä. Kuva ei ole kummoinen, mutta metadatasta voi ainakin tarkistaa päivämäärän ja kellonajan.

Olen nähnyt Ahvenanmaalla paljonkin harmaahaikaroita, mutta Manner-Suomesta havainto taisi olla ensimmäinen. Lokakuussa 2002 näin Arktikumin rannassa Rovaniemelle harhautuneen kattohaikaran. Lisäsin havainnon Tiiraan vasta tänä kesänä.

Kiljukkaiden liikuntapäivä

Viisi päivää seurannassa olleet kiljuhanhet lopettivat turhanaikaisen piilossa juromisen ja lähtivät tutustumaan lähiympäristöön kaikilla osaamillaan tavoilla: ne kävelivät, lensivät ja uivat. Todellinen liikuntapäivä siis!

Aamulla Kirkkolammella hanhet oleskelivat vuoroin ajotiellä, jalkakäytävällä ja nurmikkokaistaleella. Nimenomaan oleskelivat; ruokailu ei niitä tänään tuntunut kiinnostavan. Kävelevistä ihmisistä hanhet eivät paljoa perustaneet, autoja sentään väistivät.

Kun pyöräpoika ajoi turhan läheltä, linnut nousivat lentoon, mutta laskeutuivat pienen kierroksen tehtyään Kirkkolammen saaren rantaan.

Sieltä kolmikko jatkoi tuumaustauon pidettyään kohti jäätelökioskia. Uikunpoikanen seurasi hetken vierailevia tähtiä, mutta päätti sitten palata perheensä pariin.

Melkein oikeita kiljuhanhia

WWF:n sivuilla sanotaan, että kiljuhanhi on uhanalaisin arktinen hanhilaji koko Euraasiassa. Kiljuhanhia arvioidaan olevan maapallolla 28 000 – 33 000 yksilöä, joista Pohjoismaissa pesii joitakin kymmeniä pareja. Kyseessä on siis äärimmäisen harvinainen lintulaji, jonka näkeminen on todellinen onnenpotku. Luulin onnen potkaisseen Hornøyan lintusaarella kesäkuussa 2007.

Kahdeksan aikoihin aamulla huomasin auramuodostelmaksi ryhmittyneen lintuparven, joka lensi Reinøyan ja Hornøyan välisen salmen yläpuolella määrätietoisesti avomerelle päin, kohti koillista. Kiikarilla katsottuna linnut näyttivät harmailta hanhilta, erityisiä tuntomerkkejä ei näkynyt. Kaksi muita pienempää hanhea huomasin vasta kuvasta.

Kummastelin parven lentosuuntaa ja yritin muistella ajankohtaa, jolloin vuosi aiemmin erityisseurannassa olleet kiljuhanhet Imre, Nieida ja Finn starttasivat kohti itäisiä sulkimisalueitaan.

Kiljuhanhiasiantuntija Petteri Tolvanen määritti kuvasta metsähanhien parveen liittyneet valko-otsaiset linnut tundrahanhiksi.

Nyt olen saanut ihailla kiljuhanhia täällä Rovaniemellä! Iloa himmentää kuitenkin tieto siitä, että linnut ovat ruotsalaisia tarhakarkulaisia, jotka nähtiin samaisella Harjulammella jo 11. heinäkuuta. Tällä kertaa hanhet ovat viihtyneet kerrostalon pihanurmikolla jo kolmen päivän ajan.

Tom Saha seikkailee

Petteri Järvinen kysyy Twitterissä, eikö [nettikirjakauppa] Adlibris oppinut Moby Dickistä mitään. Firma pilaa mainettaan myymällä koneella käännettyä kaunokirjallisuutta, esimerkkinä Melvillen klassikkoromaani (nimellä Valas). Pitkään puhuttanut ongelma nousi jälleen esiin toukokuussa, kun käännöksen laatuun tyytymätön asiakas ilmoittautui Twitterissä. Minun tietoisuuteeni ilmiö tuli PJ:n ansiosta vasta tällä viikolla.

MTV:n uutisten tartuttua räväkästi aiheeseen Adlibris veti painetun kirjan pois markkinoilta (nettiversio on edelleen myynnissä). Monet muut nettifirmat myyvät ”teoksen” painettua versiota edelleen, esimerkiksi Saksan Amazon hintaan 21.10 €.

Google osaa kääntää yksittäisiä sanoja tai parhaimmillaan jopa selkokielisen lauseen, mutta pelkkä ajatuskin kaunokirjallisuuden kääntämisestä tällä menetelmällä pöyristyttää. Lopputuloksessa ei ole päätä eikä häntää. Po. tapauksessa jo aloitus puhuu puolestaan: Soita minulle ismaeliksi.

Jotain Adlibris on siis oppinut, mutta panee silti koukkuun uutta matoa. Mark Twainin klassikkoromaani Tom Sawyerin seikkailut on ”käännetty” uudelleen ja sitä kaupitellaan hintaan 14,40 hupaisalla nimellä Tom-Sahan Seikkailut. 

* * *

Klassikkokirjoja voi tilata luettavakseen kirjastoista ja jos välttämättä haluaa niitä omaan hyllyynsä, kannattaa tarkistaa Antikvaarin tarjonta. Kelvottoman uutuustekeleen hinnalla saa hyväkuntoisen käytetyn kirjan kotiin kuljetettuna. Moby Dick näyttää olevan kiven alla, mutta Tom Sawyerin seikkailut löytyy hintaan 5€ plus postikulut.

Kupoli poksahti

Sääennuste toteutui aivan pilkulleen, ja tukala helle vaihtui yön aikana normaaliksi kesäsääksi. Muutos käynnistyi illalla kahdeksan aikoihin. Lämpötila Rovaniemellä on tänään toistakymmentä astetta eilistä alempi.

Uskoin ennustetta ja avasin uimakauteni eilen. Siihenpä ne uinnit saattavat sitten jäädäkin, koska maltillisesti asetettuna tavoitteena on yksi uintikerta kesässä. Jokivesi oli selvästi vilpoisempaa kuin vuosi sitten.

Jokirantaa parin vuoden ajan somistanutta saunaa oli viritelty sitten viime näkemän. Hökötys saattaa olla turisteille eksoottinen nähtävyys, mutta ei varsinainen ilo silmälle. Kauankohan sitä joutuu katselemaan!

Arktikumin uopajassa näin vesikulkuneuvon, jollaisiin täällä ei ole totuttu. Otin kuvan juuri kun se lipui kivisillan alle. Meloja oli valmiiksi matalana, muuten alitus ei olisi onnistunutkaan.

Sivuraiteilla

Rovaniemen ratapiha on minulle mieluinen päivittäisten kävelyretkien kohde. Käyn paikalla katsomassa lintuja, mutta vierailuihin on muitakin syitä. Esimerkiksi se, että ratapölkkyjen kyllästysaineen ominaishaju palauttaa mieleen positiivisia fiiliksiä lapsuusaikojen ratapihoilta. Avainasia on siis ympäristö, ei junalla matkustaminen.

Viime viikolla löysin purkamista odottavan tavara-aseman edestä asvaltilta naulan, josta ajatukset karkasivat kirjallisuuteen. Järeä ruosteinen naula toi mieleen Anton Tsehovin hykerryttävän hauskan tarinan Pahantekijä, joka sisältyy vaikkapa Kirjayhtymän v.1965 julkaisemaan kokoelmaan Tarpeettomia ihmisiä. Kirja löytyi omasta hyllystä.

Ratavartija oli tavannut Denis Grigorjevin 141. virstanpylvään lähellä ”irrottamassa mutteria, jolla kiskot kiinnitetään pölkkyihin”. Käräjillä tuomari epäilee tihutyötä, ehkä suorastaan sabotaasin yritystä ja kysyy, miksi Denis irrotti mutterin. Syytetty selittää, että mutteria tarvitaan kalastuksessa painona ja että ”Ei ole parempaa kuin mutteri… Se on painava ja siinä on valmis reikäkin.”

Tuomarin mielestä mutterin varastaessaan Denis voi aiheuttaa junan suistumisen raiteilta ja sitä myötä monien ihmishenkien menetyksen. Denis torjuu kauhistuneena ajatuksen ja puolustautuu huomauttamalla, että hänellä on toiminnassa järki mukana: osa muttereista jätetään tietysti paikoilleen.

Tässä välissä on syytä huomauttaa, että kiskot kiinnitetään pölkkyihin nauloilla, ja muttereita käytetään kiskojen liitoskohdissa. Kuva on uusi, mutta menetelmä lienee ollut käytössä koko rautateiden historian ajan. Se on lähes 200 vuoden mittainen.

Kuvasta näkee, että maalaisjärkinen Denis ymmärtää asian paremmin kuin lakipykäliin rakastunut tuomari. Tarkoin valittujen muttereiden varastaminen ei todellakaan aiheuta vaaraa kiskoilta suistumisesta.

Pesispäivä

Eilinen päiväni oli pesiksentäyteinen. Seurasin paikan päällä Napa-Pesiksen miesten Suomensarjan ottelun, jossa sarjataulukon alapäähän ankkuroitunut kotijoukkue kohtasi sarjaa johtavan maineikkaan Sotkamon Jymyn kolmosjoukkueen.

Kesän aikana pelkästään Superin otteluita seuranneena olin utelias näkemään, miltä peli näyttää kahta sarjatasoa alempana. Voin sanoa, että yllätyin positiivisesti. Ihastelin varsinkin ensimmäisen jakson railakasta lyöntipeliä ja sitä, että kotijoukkue nousi vaisun toisen jakson jälkeen taistelemaan tosissaan voitosta.

Lappilaiset voittivat ensimmäisen jakson lukemin 13-7, toinen jakso meni vieraille 2-7, supervuoro pelattiin 0-0 ja kotarit 1-2.

Toinen ihastelun kohde oli syöttölautasen ääressä hienoja otteita esittänyt Topi Still, jonka pelaamista olen aiemmin nähnyt vain junioripeleissä. Topi selviytyi loistavasti aikuisten joukossa: pelinäkemys on erinomainen, tolpat pysyivät lautasella ja lyhyiden haut olivat sähäköitä. Myös mailan varressa Topi täytti paikkansa mallikkaasti.

Heti pelin päätyttyä kiiruhdin kotiin telkkarin ääreen, koska Hippoksella peli oli jo alkanut. Kirittäret, naisten hallitseva mestari ei ole viimekesäisessä iskussa, mutta syksyn ratkaisupeleihin on vielä aikaa. Voitto seinäjokisista toki väännettiin, mutta yksi sarjapiste jäi liitolle.

Muistin katsomossa istuessani, että Topi on esiintynyt aiemminkin kuvissani. Heinäkuussa 2012 pelattiin viimeistä kesää Lapinaukean hiekkakentällä. Kirjoitin Pattijoen vierailun jälkeen tämän tekstin.

Topilla pesis on geeneissä. Kesällä 2012 isä (Veli-Pekka Still) pelasi ja poika vastasi tulostaulusta, eilen Topi pelasi ja isä johti peliä.

Hakki hakkaa

Pähkinähakki on lintu ja nimensä mukaisesti hakkuri. Täällä Rovaniemellä ei ole pähkinöitä hakattavaksi, mutta sembramännyn käpyjä on. Niiden käsittelyssä itäisen alalajin pähkinähakki on mestari.

Takavuosina pähkinähakkeja pääsi Rovaniemellä näkemään vain harvakseltaan itänaapurista Suomeen ulottuneiden vaellusten aikana, mutta nykyisin keskikesällä nähtävät yksilöt ovat todennäköisesti paikallista pesivää kantaa.

Kuluvana kesänä hakit ilmestyivät Rovaniemen keskustaan viikko sitten: löysin käsitellyn kävyn sembramännyn juurelta 3.7. Paikka oli linja-autoaseman puisto. Ensimmäiset näköhavainnot jokakesäisestä käpysavotasta ilmoitettiin Tiiraan 7.7. Oman ensihavaintoni tein eilen: kolme lintua sembroissa Hallituskadun ja kirjaston välisessä puistossa. Tänään näin samassa paikassa kaksi hakkia.

Toinen hakki askarteli puun latvassa, toinen maassa lähellä Hallituskadun jalkakäytävän reunaa. Satuin kuulemaan lasten kanssa ohi kävelleen rouvan ihmettelevän, mikä lintu tuo tuollainen on? Kerroin linnun nimen, ja hain puiden alta kaksi käpyä, hakin ja oravan käsittelemät. Myös lapset olivat nähneet oravan ja antaneet sille mansikan.

Keskikesän lintuhavaintoja

Silkkiuikku pesi vuosi sitten ensi kerran Kirkkolammella, lähellä Rovaniemen kaupungin keskustaa. Itse pesä sijaitsi pienellä mättäällä ilman kaislikon suojaa, ja jo vähäinenkin aallokko olisi riittänyt huuhtomaan munat veteen.

Uikut eivät onneksi tavoittele tyylipisteitä: pesintä onnistui kuluvana kesänä jo toistamiseen. Jos aallot eivät tuhoa pesää, lampi on oikein hyvä paikka kasvattaa poikasia. Vesiliikennettä ei ole, ja sopivan kokoista kalaa näyttää riittävän.

Pari viikkoa sitten tapasin ratapihalla korppiperheen, talvella tutuiksi tulleet emolinnut ja niiden neljä jo hyvin lentänyttä poikasta. Poikaset olivat korpeiksi ihmeen luottavaisia, ovat päästäneet lähimmillään parinkymmenen metrin päähän. Ensi tapaamisella emolinnut tarkkailivat kauempaa jälkikasvun edesottamuksia.

Viime viikolla näin Santamäen puuvarastollla huterasti lentäneen käpytikan poikasen, josta en kuitenkaan onnistunut saamaan kuvaa. Olen melko varma, että poikanen oli lähtenyt maailmalle Ruokolammella sijainneesta pesästä. Matkaa pesältä havaintopaikalle oli reilusti alle kilometri.