Alisa Vainion ylivoimainen voitto Birminghamin EM-maratonilla on heittämällä kovin suomalaisen yksilöurheilijan suoritus kymmeniin vuosiin. Ihan tulivat mieleen yleisurheilumme kunnian päivät.
Alisassa on samaa vaatimattomuutta ja hiljaista päättäväisyyttä kuin Sasha Barkovissa – hienoja urheilijoita molemmat!
Kotimainen kiekkokausi käynnistyi 7.8. Raumalla ja Tampereella. Oma mielenkiintoni kohdistui Tampereen turnaukseen, missä pelataan täysiä otteluita. Ilveksen ja Tapparan tämänkertaiset vieraat HIFK ja JYP aloittivat perjantaina iltapäivällä, ja kauden ensimmäinen paikallisottelu oli vuorossa illalla.
Jalkapallomoodi taisi olla vielä päällä, koska jääkiekon seuraaminen vaati pientä totuttelua. Lisäksi kummallakin joukkueella oli rosterissaan liuta uusia pelaajia, joita ei vielä tunnistanut luistelutyylistä. JYP hankkiutui toisen erän tehohetken ansiosta 4-1 johtoon ja voitti ottelun numeroin 5-3. Pitkältä ulkomaankierrokseltaan kasvattajaseuraansa palannut Harri Pesonen viimeisteli kaksi maalia.
Ilves hankkiutui Tapparaa vastaan kahden maalin johtoon, mutta Tappara ei taipunut vaan tuli takaa rinnalle ja ohi, numerot 3-2. Lauantain jumbofinaalin ainoa maali tehtiin vasta rankkarikisassa. Maalin teki Ilveksen Matic Török. Turnausvoiton vei kolmella hyökkäysketjulla pelannut JYP voitettuaan Tapparan numeroin 2-1. Maalinteossa JYPiltä onnistuivat tutut nimet Tukiainen ja Ojantakanen, Tapparan maalin teki uusi tuttavuus Michael Lindquist.
Keskiviikkona jatkettiin Vapriikissa jääkiekon merkeissä. Jääkiekkomuseon järjestämän tilaisuuden päätähtiä olivat Suomen maailmanmestarijoukkueen kapteeni Aleksander Barkov ja museon toiminnassa mukana oleva kiekkolegenda Teppo Numminen. Aamulehden urheilun uutispäällikkö Lauri Lehtinen haastatteli Sashaa, ja tilaisuuden jälkeen kaikki halukkaat saivat nimmarin tai yhteiskuvan. Kaikki halusivat, jono oli pitkä.
Sashan jakaessa nimmareita sain tilaisuuden mukavaan juttelutuokioon Teppo Nummisen kanssa. Yhteiskuvasta tuli tällainen:
Eppu Normaali soittaa tällä viikolla kolme loppuunmyytyä jäähyväiskeikkaa Ratinan stadionilla. Tapauksen kunniaksi Hämeensillan patsaat on puettu valkoisiin t-paitoihin.
Paitojen selkäpuolella on Jäähyväiskonserttikiertueen nimi: Kaikki häipyy on vain nyt.
Neljäs patsas on puettu paitaan, jolla kunnioitetaan Pate Mustajärveä, Manserokin äskettäin edesmennyttä keskeistä merkkihenkilöä.
Ajatus karkasi entisiin aikoihin seuratessani uusitulla Harjun stadionilla käytyjä Kalevan kisoja. Asuin kaksikymmentä ensimmäistä ikävuottani Harjun urheilukentän lähituntumassa: matkaa kotoa kentälle oli vain kaksisataa metriä.
Koska kenttä toimi talvisin luistinratana, kuuluin kentän vakioasiakkaisiin. Muitakin yhtä innokkaita oli, ja höntsypelin sai käyntiin koska tahansa. Joskus kentällä käytiin myös lyseon liikuntatunneilla. Muistikuvia talvisesta kilpaurheilusta Harjun kentällä on vain yksi: lajina oli jääspeedway. Meno oli näyttävää, kuvia en vielä siihen aikaan ottanut.
Kesäisin kenttää käyttivät yleisurheilijat ja pallonlyöjät. Palloa olisi varmaankin saanut potkiakin, mutta jalkapallo saapui Jyväskylään jälkijunalla. Pesäpalloa pelasivat omiksi tarpeiksi melkein kaikki ja jos eivät pelanneet, kävivät ainakin katsomassa. Jyväskylällä oli pitkään vahva edustus ylimmällä sarjatasolla, joukkueina vähän eri aikoina Kiri, Lohi, Hongikon Nuorisoseuran Urheilijat ja Pesä-Veikot.
Harjulla pelattiin pesäpallon mestaruussarjaa vuoteen 1967, jolloin nurmikentillä pelaaminen kiellettiin. Jyväskylässä siirryttiin Hippokselle nykyisen pesäpallostadionin naapuriin.
Seurasin Kirin pelejä aktiivisesti 1960-luvulla. Kausikorteista ei vielä puhuttu, mutta Kirin jäsenkortti minulla oli ja se ajoi saman asian. Muistan ja tunnistan vuoden 1964 mestarijoukkueesta useimmat pelaajat, mutta valmentajan nimestä ei ole mitään hajua. Merkittävä ero nykypesikseen verrattuna on tarkan roolituksen puuttuminen: kaikilla pelaajilla oli ihmeen runsaasti sekä lyötyjä että tuotuja juoksuja. Naapuriseurassa pelannut lajilegenda Kaakkolahti oli tosin saanut vapautuksen etenemistehtävistä!
* * *
Lisäsin toisen kuvan vuodelta 1958, mahdollisesti myös pelistä Ilmajokea vastaan.
Kuten nähdään, Harjun pääkatsomo on täynnä yleisöä. Kiinnostava yksityiskohta on se, että syöttölautanen on kiinni kotipesän rajassa. Koska pallo ei yleensä pompannut ”mulloksesta” minkään vertaa, nykyiseen verrattuna helppoa pomppulyöntiä ei kannattanut käyttää.
Mökkiviikon sää on ollut heikkotuulinen, aurinkoinen ja sopivan lämmin. Eilen näin ensi kerran, että järvellä ”purjehdittiin”. Koska soutuveneessä ei ollut mastoa, purjeen virkaa toimittanutta lakanaa pideltiin kiinni nurkista. Vauhti ei häikäissyt, mutta tuulen voimalla siinä kiistattomasti liikuttiin. Suoritus palautti mieleen Tuukan kertoman myötätuulipurjehduksen: kun ei osattu luovia, vene työnnettiin lähtöpaikkaan uimalla.
Saavuimme paikalle maanantaina, joten viides päivä on kääntymässä iltaan. Lintujen laulukausi on päättynyt, ja äänessä ovat vain mustapääkerttu ja peukaloinen. Toukokuussa pihapiirissä ahkeroinutta kirjosieppoa ei löydy listalta, johon on kertynyt 33 lajia. Kiinnostavin pikkulintu on kolmena päivänä samassa paikassa nähty pikkulepinkäinen. Kerran paikalla oli neljä lintua, säksättävät emot ja kaksi poikasta. Koiras oli pyydystänyt melkein itsensä kokoisen sudenkorennon.
Odottamaani kuikkaparvea ei ole ainakaan vielä näkynyt, mikä on jonkinasteinen pettymys. *) Mainittavimmat uimalinnut ovat laulujoutsen (2ad+5pm) ja lähilahdelle ilmestynyt härkälintu, ensihavaintomme lajista tältä järveltä. Harmaahaikara on näyttäytynyt kahtena päivänä.
Iloisin yllätys on se, että viiden päivän aikana nähty vain yksi sääski!
*) Odottamani kuikkaparvi näyttäytyi lauantaina, lintuja oli yhteensä 19.
Olen jääkiekon ja pesäpallon suurkuluttaja, ja kiinnostun jalkapallosta vain joka neljäs vuosi. Nyt on se aika, olen katsonut alusta loppuun puolenkymmentä mm-kisojen ottelua, viimeksi eilen illalla ja viime yönä pelatut Argentiina-Egypti ja Sveitsi-Kolumbia. Ensin mainittu oli tapahtumarikas ja jännittävä, yön ottelu puuduttavan pitkäveteinen.
Ylivoimaisesti sytyttävin näkemäni ottelu on se, jossa Norja passitti Brasilian laulukuoroon. Olen muutenkin Norjan ystävä ja lähtökohtaisesti altavastaajan puolella. Paikalla olevien fanien lisäksi koko Norjan kansa on liekeissä ja joukkueen tähti Erling Haaland kisojen kiinnostavin pelaaja.
Häpeä tunnustaa, että Haaland oli minulle ennestään tuttu vain nimenä, ja olen nähnyt miehen pelaamista vain kahden ottelun ajan. Olen vaikuttunut: ensin voittomaali epäonnistuneella ”laukauksella” Norsunluurannikkoa vastaan, sitten Brasiliaa vastaan kaksi häikäisevää taidonnäytettä. Norjan voiton toinen takuumies oli loistavasti torjunut maalivahti Ørjan Nyland.
Videoissa väkevästi kamppaileva liehuletti on pelannut näkemissäni peleissä kuin Messi, suuren osan aikaa täysin näkymättömänä. Toki merkittävä ero on siinä, että hyvänä pääpelaajana Haaland on tärkeä osa Norjan puolustusta oman pään erikoistilanteissa.
Jalkapallon mm-kisat ja Haaland ovat ehtymätön lähde meeminikkareille. Brasilian putoamisesta otettiin kaikki irti esimerkiksi tähän tapaan:
Lintuhytin ja Hervantajärven väliä jo pitkään kulkenut Nysse on kiinnittänyt huomiota hupaisalla ulkonäöllään: se on kuin pyörien päällä kulkeva suuri leivänpaahdin. Nyt pantiin vielä paremmaksi: tämä Nysse kulkee ilman kuljettajaa! Ihmettä piti testata.
Nysse odotti pysäkillä ovi valmiiksi auki. Menin sisään ja maksoin matkani kortilla, maksupääte oli tuttua mallia. Kyydissä oli kaksi muuta matkustajaa, ilmapiiri uteliaan odottava. Kuulutus kehotti kiinnittämään turvavyöt, lisäksi kerrottiin mahdollisista pysähdyksistä ”jotta osaatte varautua niihin henkisesti”. Ääniyhteys valvomoon oli mikrofonista päätellen kaksisuuntainen, kuva välittyi vain yhteen suuntaan.
Lähdimme liikkeelle ja vauhti oli niin hiljainen, että ketään ei pelottanut. Ajo eteni muutenkin korostetun huolellisesti, kuin autokoulun mallioppilaalla inssiajossa.
Perillä turvavyöt aukesivat automaattisesti, ja vyön lukko-osa osui johonkin kovaan. Ääni oli niin voimakas, että kaikki säikähtivät. Siitäkin kannattaisi varoittaa matkustajia, ellei asialle voi tehdä enempää. Ehkä kannattaisi! Muuten kokemus oli oikein miellyttävä ja
mieleenjäävä.
Duunarikirjailija Hu Anyan kertoo työurastaan 2000-luvun Kiinassa: 19 lyhyehköä työrupeamaa parinkymmenen vuoden aikana vaihtelevissa tehtävissä. Millaista on työläisen arki pikalähettinä Pekingissä? Ei kehuttavaa, voisi sanoa. Työntekijöiden oikeudet ovat olemattomat ja keskinäinen solidaarisuus täysin tuntematon ilmiö.
Kiinan pakettisirkus on mieletön: viisi miljoonaa täysi- tai osa-aikaista pikalähettiä toimittaa vastaanottajille 200 miljardia lähetystä vuodessa! Pikalähettien tärkein työkalu on akkukäyttöinen kolmipyöräinen kulkuneuvo, jonka ohjaamo ja lava ovat katetut.
Joudun sanomaan, että minulle kirja oli ajoittain melkoista pakkopullaa. Onneksi työpaikat olivat lyhytaikaisia, ja toiminta yrittäjänä ja kirjoitusharrastus toivat tervetullutta vaihtelua. Täällä lännessa kiinnostava sisältö selittänee kirjan suosiota enemmän kuin kirjalliset ansiot, mutta mikä mahtaa olla kirjan suosion salaisuus Kiinassa?
Kuikka ei olisi voinut valita Suolijärveltä huonompaa paikkaa kaksimunaiselle pesälleen: etäisyyttä paljon käytettyyn polkuun oli vain pari metriä. Ihmeen luottavainen emokuikka oli rantavedessä pesän kohdalla. Otin kuvan ja ajattelin, että ennuste pesinnän onnistumiselle on todella heikko.
Viikon kuluttua (7.6.) pesässä oli kaksi kylmää munaa eikä lintuja näkynyt. Tänään järveltä ilmoitettiin Tiiraan kaksi aikuispukuista kuikkaa, mutta ei poikasia.
* * *
Kaakkureilla menee paremmin: Jyväskylässä käyntini aikana tutun perheen nokkaluku oli lisääntynyt kahdella. Totesin tilanteen 7.6. ja menin seuraavana aamuna lammelle kameran kanssa.
Emolintu oli pesällä eikä hermostunut vähääkään, kun jäin odottamaan. Käyttäytymisestä päätellen kyseessä oli Soile, tuttu jo neljän vuoden ajalta. Sää oli lämmin, tuuli heikko eikä valokaan liian jyrkkä. Pian emolintu laskeutui pesältä veteen ja piti poikasille kymmenen minuutin uinti- ja sukellusharjoituksen.
Vajaan tunnin odoteltuani koiraslintu laskeutui kala nokassaan ja ui pesälle. Toista poikasta tarjoilu ei kiinnostanut, toista vähän enemmän. Viiden minuutin suostuttelun jälkeen poikanen onnistui nielemään kalan, joka oli muutaman vuorokauden ikäisille poikasille hieman liian suuri.
Viikkoa myöhemmin poikaset olivat kasvaneet kovasti ja kaakkureiden elämä lammella näytti sujuvan kaikin puolin hyvin.
Urheilukaupunki Jyväskylän johtavat palloilujoukkueet mittelivät torstaina 4.6. paremmuudesta Hippoksen pesäpallostadionilla: normaalisti luistimet jalassa esiintyvä JYP haastoi Hippoksen emännät pesäpallossa! Kirittärien näkökulmasta katsottuna poikkeuksellista oli vastustajan lisäksi se, että pelattiin miesten rajoilla.
Tapahtuma oli täydellinen suksee, jonka kulmakiviä olivat täydellinen sää, tuhatpäinen yleisö, mainio tunnelma ja se, että JYP pystyi antamaan Kirittärille uskottavan vastuksen. Ensimmäisen jakson Kirittäret voitti selvin numeroin 5-1, mutta toisella näytti pitkään siltä, että paremmuus ratkeaa vasta kotareissa. Lopulta Kirittäret kuitenkin nousi Tinja Töyrylän kunnarin ansiosta 2-4 -tappioasemasta niukkaan voittoon.
JYPin joukkueesta löytyi pesistaustaa ja lajitaitoa sen verran, että Kirittäret joutui enimmäkseen pelaamaan melkein tosissaan. Ottelun luonteeseen toki kuului, että osa pelaajista nähtiin yllättävissä rooleissa: Tinja Töyrylä nosteli toisella jaksolla hirmutolppaa lautasen äärellä, ja koppareina ahkeroivat puolestaan yllätysnimet Sara Kujanen ja ensimmäisen jakson lukkaroinut Oona Tuuri.
JYPin avainpelaaja oli Ravintola Hurrikaanista saatu vahvistus Joni Karppanen, joka nähtiin Kirissä vielä kaudella 2023. Karppanen pelasi kolmoskopparina, loisti mailan varressa ja hoiteli kaarella tosiasiallisen pelinjohtajan tehtäviä. Virallisesti viuhkaa piteli Tomi Pettinen. Vahvasti pesistaustaustaisia jyppiläisiä olivat myös lukkarina erinomaisia otteita esittänyt Noel Koivu ja 15-vuotiaaksi pesistä pelannut Jere Lassila. Jere sai nimiinsä JYPin kaikkien aikojen ensimmäisen lyödyn juoksun.
Mikko Kaltevan pesistaustasta en tiedä, mutta hän säesti onnistuneesti Joni Karppasta vaativalla kopparin tontilla. Sama koskee kakkospesällä esiintynyttä Seppo Väliheikkiä, joka on JYPin viestintäpäällikkö eli toimistotason vahvistus.
Osa JYPin aktiivipelaajista on varmaankin pelannut pesistä vain kouluaikoinaan, sen verran hupaisalta mailan käsittely ja heittäminen näytti. Jos ensimmäinen lyöntiyritys oli huti, seuraavaksi yritettiin yleensä pystymailanäppiä. Se onnistui kaikilta ihan mukavasti. Puutteellisesta heittotekniikasta huolimatta pallo päätyi
ennemmin tai myöhemmin pesävahdin tai lukkarin räpylään, pilli soi ja ulkovuoro saatiin päätökseen.
Onnistunut tapahtuma saanee jatkoa tulevaisuudessa enkä ihmettelisi, vaikka konsepti otettaisiin käyttöön muuallakin, esimerkiksi Raumalla tai Porissa. Ottelua olisi mahdollista muokata erikoissäännöillä vielä nähtyäkin yleisöystävällisemmäksi. Ainakin kotarit voitaisiin pelata varsinaisen ottelun päätteeksi tilanteesta riippumatta.