Kirjoittajan arkistot: V.Vasama

Kevätkiireitä kiinteistönvälitysalalla

Toukokuun alku oli kiinteistöalalla kiireistä aikaa. Seurasin tilannetta Kanta-Hämeessä, ja välittäjällä oli hoidossaan kolme kohdetta. Yksi oli aivan uusi, ihmisen silmin ylivoimainen, kaksi muuta parhaat päivänsä nähnyttä. Esittelijä oli ahkera ja ilmeisen ammattitaitoinen.

Ihmisen silmään epäilyttävä ulkonäkö ei häirinnyt asiakasta. Kesäasunnoksi vanhojen kohteiden kunto oli varmasti täysin riittävä, on ollut sitä jo monena kesänä. Uusi ja kaikin puolin oikeaoppinen kohde kiinnosti jostain syystä vahnoja vähemmän.

Kaikki kohteet sijaisivat pihapiirissä, lähin alle kymmenen metrin etäisyydellä mökistä. Näköalojen puolesta paras on ripustettu rantakoivuun ja kolmannen, tiheään halavaan kiinnitetyn etuna on siedettävä lämpötila auringon räkittäessä. Etu tosin realisoituu vasta kun tilanne on päällä. Vielä ei ollut.

Game seven – edelleen terästä!

Tappara otti vuoden 2026 liigamestaruuden huikean finaalisarjan seitsemännessä ottelussa. Onneksi olkoon!

Toivoin voittoa Kouvolaan, koska mestaruus olisi ollut KooKoon ensimmäinen. Muistan hyvin, miltä JYPin ensimmäinen mestaruus keväällä 2009 tuntui. Soisin kaikkien liigajoukkueiden pelaajien ja kannattajien pääsevän kokemaan samoja tuntemuksia. KalPa sai ensimmäisensä vuosi sitten, mutta vielä ei ollut KooKoon vuoro.

Loppuun lainaus blogipostauksesta keväältä 2024. Kiitos Rike ajastasi Tapparassa!

Pieni vastaan suuri

Illalla nähdään, pystyykö kahdella tappiolla finaalisarjan aloittanut Tappara kääntämään kelkkansa samaan tapaan kuin välieräsarjassa Ilvestä vastaan. Onhan se mahdollista, mutta Tapparalle KooKoo on kyllä Ilvestä kovempi vastus. Oli sitä jo runkosarjassa.

Tappara tulee varmasti edelleen parantamaan peliään, mutta se ei tällä kertaa riitä: HS/IS:n asiantuntija Topi Nättinen huomautti osuvasti, että samaan aikaan KooKoon pelin olisi heikennyttävä. Tuskinpa näin käy. Tappara saattaa voittaa tänään, mutta uskon (ja toivon) KooKoon juhlivan ensimmäistä mestaruuttaan.

Tapparan ”mestaruus” oli Ilveksen pudottaminen.

Takatalvi

On makuasia, milloin säätä nimitetään takatalveksi. Riittääkö takatalven tunnusmerkiksi, että joutuu ottamaan pitkät kalsarit uudelleen käyttöön? Eletäänkö takatalvea, jos lumi peittää kukkivat sinivuokot? Oli miten oli, eilisiltana satoi räntää ja maisema muuttui pitkästä aikaa valkoiseksi.

Kävin aamulla Kaakkurilammella, ja lunta näkyi edelleen. Pitkokset olivat lumesta valkoiset, samoin tulipaikan pöytä ja penkit.

Näin lammella neljä lintulajia, kaikki pareittain: kaakkuri, tavi, sinisorsa ja kalalokki. Karaistuneita lintuja, joita lumi tai pikkupakkanen ei haittaa. Varsinaiset kesälinnut eivät ole Tampereen seudulle vielä suurin joukoin saapuneetkaan, koska kolea pohjoisvirtaus on sopivasti jarruttanut muuttoa.

Yllätys kaakkurilammella

Talvesta voi sanoa, että se oli kylmä ja vähäluminen. Pitkän pakkaskauden päätyttyä lumet tuntuivat sulaneen muutamassa päivässä. Entä jäät? Aurajoen jäistä en tiedä, mutta kaakkurilampi oli jäätön jo illalla 11.3. Kaakkureita ei vielä silloin näkynyt.

Kun palasin lammelle seuraavana aamuna, tutut linnut olivat paikalla ja soidinmenot käynnissä. Seurasin tilannetta aluksi lammen länsipäässä, mutta päätin siirtyä tulipaikalle. Kuvan nainen oli poistunut ja tilalle oli tullut isä kahden pienen lapsen kanssa.

Väki alkoi lisääntyä, ja parhaimmillaan tulilla oli kolmisenkymmentä ulkoilijaa. Ja mikä parasta, joukossa oli toistakymmentä reilusti alle kouluikäistä junioria. Kaakkureiden touhut herättivät kiinnostusta ja kerroin kokemuksiani linnuista.

Kesken puheiden melkein eteemme lammelle laskeutui kaksi joutsenta, jotka kuitenkin nousivat saman tien uudelleen lentoon. Taisivat säikähtää väenpaljoutta! Olen päivystänyt lammella satoja tunteja neljän kesän aikana, ja havainto on ensimmäinen näkemäni joutsenten vierailu. Onnittelin paikalla olijoita luontoretken hyvästä ajoituksesta.

Oli todella mukavaa nähdä joutsenet, mutta minulle päivän kovin juttu oli kaakkureiden paluu.

Pudotuspelejä ja jatkoeriä

Nyt kun pudotuspelit ovat kuumimmillaan, katsottavaa on riittänyt. Valistunut arvaukseni on, että peleissä on tarvittu tavallista useammin jatkoaikoja. Itse asiassa jatkoeriä, kun pudotuspeleistä puhutaan. Liigassa pelataan siis viidellä viittä vastaan 20 minuutin eriä siihen saakka, kunnes maali syntyy. Junioripeleissä sama käytäntö koskee vain finaalisarjaa; muutoin maalittomaksi jääneen jatkoerän jälkeen turvaudutaan voittomaalikilpailuun.

28.3. pelattu SaiPan ja Ässien ensimmäinen puolivälieräottelu päättyi vasta neljännessä jatkoerässä: kokonaispeliajaksi merkittiin huikea 124.23. Maratontapahtuma oli ihme kyllä loppuun saakka tasokas ja kohtalaisen hyvävauhtinen. Sama koskee Ruotsin puolelta näkemääni Luulajan ja Frölundan ennätyspitkää ottelua.

Olen katsonut viikon aikana kaksi ottelua paikan päällä. Ensimmäisessä kohtasivat Ilveksen ja Tapparan c-juniorit (U 16), ja panoksena oli pääsy välierävaiheeseen. Varsinainen peliaika ei riittänyt, mutta jatkoerä jäi sentään lyhyeksi. Ilves onnistui tekemään voittomaalin jo ajassa 63.01.

Ilves aloitti välieräsarjan JYPiä vastaan keskiviikkona Jyväskylässä. Jatkoerään mentiin, kuinkas muuten: JYP otti ensimmäisen kiinnityksen ensimmäisen jatkoerän lopulla ajassa 77:57. Seuraava otatus pelattiin lauantaina Sentteri-hallissa Kaukajärvellä. Maaleja tehtiin vuorotahtiin ja jatkoille mentiin tilanteessa 3-3. JYPin sataprosenttinen (3/3) ylivoima tuotti tulosta ajassa 71.10.

Kiire pohjoiseen

Ajoitukset osuivat sikäli kohdalleen, että ehdin tehdä talvimerenkulun tarkastusmatkan helmikuun lopulla pakkasten vielä jatkuessa.

Maaliskuussa pitkä pakkaskausi vaihtui suoraan kevääksi: vähät lumet hävisivät muutamassa päivässä ja lintujen kevätmuutto käynnistyi reilusti etuajassa. Esimerkiksi Pyhäjärven sulaan 15.3. ilmestynyt silkkiuikku oli vielä talvipuvussa. Ensimmäiset kukkivat sinivuokot löytyivät Suolijärven tietopaikasta 21.3.

Olen käynyt linturetkillä Hatanpäällä, Iidesjärvellä ja Hervannan Ahvenisjärvellä. Ahvenisjärven sorsat saivat 25.3. seurakseen kaksi harmaalokkia, kalalokki oli vuorossa 28.3. ja naurulokki 31.3. Telkkäpari oli asettunut sulaan 30.3.

Iidesjärvelle tuli asiaa, kun huomasin Tiirasta havainnon 13 uivelosta järvellä. Liityin sujuvasti varttuneiden lintuharrastajien päiväkerhoon, joka ihaili lintutornin edustalla viihtynyttä uiveloparvea. Minulle kevään uusia lajeja olivat lisäksi haapana ja jouhisorsa.

Tänään (31.3.) kävin Iidesjärvellä toistamiseen, tällä kertaa järven länsipäässä. Äkillinen aamusumu toi kuviin toivotun tehosteen. Jäin pitkäksi aikaa seuraamaan ja kuvaamaan lystikkäitä nokikanoja. Uusina lajeina kirjasin innokkaasti laulaneen punarinnan ja kanadanhanhen.

Korpit aikataulussa

Korppipari pesii Hervannassa kolmatta kertaa voimalinjan pylväässä. Voimansiirtoyhtiön mielestä pesä on väärässä paikassa ja se on jo kahtena talvena pudotettu. Korpit ovat jälleen rakentaneet uuden pesän entiseen paikkaan.

Viime viikon torstaina näin emolinnun pesässä ja puolison vahdissa – päivää aiemmin kuin edellisen vuoden maaliskuussa. Aikataulun tarkkuus ihmetyttää, koska korpeilla ei tiettävästi ole käytössään kalenteria.

Ihmisten antamat tyylipisteet eivät kiinnosta korppeja, niille tärkeintä on lopputulos. Koska pesältä on lähtenyt maailmalle jo kaksi poikuetta, pesäpaikka on erinomainen ja kynnys sen hylkäämiseen korkea.

Neljä vuotta Hervantajärvellä

Muutimme Tampereelle Hervantajärven kaupunginosaan vappuna 2022 eli lähes neljä vuotta sitten. Lähiympäristö oli suuri rakennustyömaa: Makkarajärvenkadun pohjoispuolen kerrostaloista ehkä puolet oli valmiina, mutta kadun pientalovaltainen eteläpuoli oli aivan alkutekijöissään. Nyt sekin on rakennettu lähes valmiiksi.

Aika on mennyt nopeasti, ja täällä on ollut hyvä asua. Asunto on uusi, talo viihtyisä, luonto ja palvelut lähellä. Linnuntietä kauppaan on 85 metriä, ratikkapysäkille 170 m, uimarantaan 700 m ja Hervantakeskukseen 1850 metriä. Sieltä löytyvät tärkeimmät palvelut, kuten terveysasema, apteekki ja kirjasto. Jos on asiaa kaupungin keskustaan (8,9 km), ratikalla pääsee nopeasti ja mukavasti.

Asuntomme sijaitsee viidennessä kerroksessa, ja iso parveke suuntautuu eteläkaakkoon. Erityisen mukava vuodenaika on keskitalvi, jolloin aamutaivas kukertaa usein värikkäänä. Tilanne paranee entisestään, kun aurinko alkaa helmikuun alussa paistaa olohuoneeseen sivuikkunasta. Kesällä parvekkeella on usein liiankin lämmintä.

Hervantajärvellä luonto on todellakin lähellä: hieno, monimuotoinen Makkarajärvi-Viitastenperän luonnonsuojelualue pitkostettuine polkuineen. Alueen helmi on Makkarajärvi, jonne on kotoa matkaa vain puoli kilometriä.

Kuvasarja Hervantajärven asuinalueen rakentumisesta.

Kysytään kapteenilta

Ihmettelin terminaalissa lasten paljoutta ja arvelin tilanteen liittyvän hiihtolomiin. Vasta laivassa selvisi, että olin lähdössä Harri Hylje -teemaristeilylle. Oma teemani oli poikkeuksellinen jäätilanne, rännissä kulkevat laivat.

Ilahduin kovin kuullessani kyselytunnista: kapteenilta sai kysyä kaikesta laivaan ja merielämään liittyvästä. Menin kiinnostuneena kuulemaan, mitä lasten mielessä liikkui. Kysymyksiä riitti koko sen puolituntisen ajan, joka tapahtumalle oli varattu. Kapteeni Juha Rossi ei häkeltynyt yllättävistäkään kysymyksistä, joista osa karkasi yksityiselämän puolelle tyyliin tykkäätkö Hevisauruksesta?

Enimmäkseen aiheessa pysyttiin hyvin: mikä on kivointa tekemistä laivassa, paljonko laiva painaa, kuinka kovaa kulkee, voiko ajaa pimeässä, miksi laiva pysyy pinnalla? Kysyttiin myös montako hyttiä on laivassa, paljonko ihmisiä, montako ihmistä mahtuu pelastusveneeseen, onko kapteenilla iso palkka ja miten kapteeniksi pääsee.

Kysyttäessä pimeässä ajamisesta Juha kertoi tutkan toimintaperiaatteesta. Yhtä vastaustaan Juha epäili kohdeyleisölle turhaan haasteelliseksi ja pyysi anteeksi, mielestäni ihan suotta. Niin vain sattuu olemaan, että pinnalla pysyäkseen laivan painon pitää olla pienempi kuin sen syrjäyttämän vesimäärän paino.

Ehkä yllättävin kysymys oli, montako televisiota laivassa on. Asiaatuntevin puolestaan kysyi, onko laivassa ruori vai joistikki. Ruori kuului olevan, ei kuitenkaan perinteisen mallinen.