Kirjoittajan arkistot: V.Vasama

Paksuja kirjoja

Kazuo Ishiguron Surullinen pianisti on paksu kirja eikä tekijänsä parhaita (sivuja 656). Mutta en halunnut luovuttaa, ja lopussa kiitos seisoi. Olin tyytyväinen suoritukseen ja lupasin itselleni palkinnon.

Perille kannusti kaksi seikkaa: olin pitänyt kahdesta aiemmin lukemastani Ishigurosta, ja mies on sentään Nobelisti. Lisäksi halusin tietää, selviytyykö päähenkilö tukalasta tilanteestaan. Lukijallekin tilanne oli painajaismainen, taidokkaasti kehitelty mutta tarpeettoman pitkä.

Pianistin oli määrä toimia juhlakaluna, soittaa ja pitää puhe, mutta tilaisuudesta tuli fiasko. Ishihuron taituruutta on, että kirja päättyy kaikesta huolimatta valoisissa tunnelmissa.

Surullinen pianisti on julkaistu englanniksi jo vuonna 1995, mutta suomeksi vasta viime vuonna. Ehkäpä Ishiguron v. 2017 saama Nobelin kirjallisuuspalkinto edisti julkaisupaitsioon ajautuneen teoksen ”löytymistä”.

Keksin mielestäni hyvän ja ajankohtaisen palkinnon sinnikkäästä taistelusta Ishiguron kanssa: luen toiseen kertaan Uppiniskaisuuden kronikan (1245 sivua). Kevättalvella 2016 olin lukenut Jaan Krossilta vasta kolme novellikokoelmaa ja yhden romaanin. Vauhtiin päästyäni luin Krossin koko suomennetun tuotannon, 17 teosta. Ehkä siitäkin jo palkinnon ansaitsee!

Rovaniemen kirjaston kappale oli lainassa, mutta teos tilattiin Kemistä. Kiitos kirjasto, loistavaa palvelua taas kerran! Mitä Jaan Krossiin tulee, kirjailijamestarin syntymästä tulee tänään kuluneeksi täydet sata vuotta.

Kallen kyydissä

Törmäsin joitakin vuosia sitten youtube-videoon, jossa iloinen pojanvesseli antaa jääradalla kyytiä tutun näköiselle toimittajalle. Koska kuljettajapoika on pahasti alamittainen, hän joutuu etulasista jotain nähdäkseen istumaan ison vaatemytyn päällä.

Kyyti on hallittua mutta niin hurjaa, että toimittaja on kiitollinen päästessään lopulta ulos autosta. Huhtikuussa 2012 julkaistun videon kuski on Kalle Rovanperä, ikä 11 vuotta.

Tänään Kalle ajoi kolmanneksi uransa toisessa WRC-rallissa. Sijoitus edellytti kuusinkertaisen maailmanmestarin lyömistä päivän rypistyksessä: Kalle pystyi siihen ja oli erikoiskokeen nopein. Kalle on kaikkien aikojen nuorin WRC-sarjassa podiumsijoitukseen yltänyt kuljettaja.

Kallen isä on Harri Rovanperä, rallin ex-ammattilainen. Hän ajoi 90 rallin WRC-luokan kilpailua ja saavutti 15 podiumsijoitusta. Voittoja tuli yksi. Kallella on vielä matkaa isänsä saavutuksiin, mutta alku näyttää lupaavalta!

Tiainen ja orava

Talvi jatkuu lumisena ja lauhana. Huomiseksi Rovaniemellekin ennustetaan vesisadetta.

Lauantain merkkitapauksia olivat töyhtötiaisen tapaaminen Ounasvaaran ruokinnalla ja oravan vierailu parvekkeemme kaiteella:

Talvi toisilla

Tällainen talvi tällä kertaa. Meillä lappilaisilla ihan kohtuullinen, mutta etelässä aivan olematon. Pakkasia täälläkään ei ole juuri pidellyt, mutta lunta on lienee paikoin jopa keskimääräistä enemmän.

Talven pakkasennätys on mitattu Kevolla, 38 astetta. Lunta on esimerkiksi Vuotsossa metri, täällä Rovaniemelläkin yli puoli metriä. Kuvan otin keittiön ikkunasta viime viikolla.

PS
Kokosin sivuston puolelle sarjan Virossa ottamiani kuvia. Helmikuussa 2012 sielläkin oli kunnon talvi! Kuva Piritasta kaupungin suuntaan.

Uusitaanko ikkunat?

Maalaisjärkiset suomalaiset kieltäytyvät ymmärtämästä, miksi moitteettomasti toimiva Windows 7 -käyttöjärjestelmä pitäisi vaihtaa versioon Win 10 ja vielä maksaa siitä.

Microsoft yritti vauhdittaa operaatiota tarjoamalla Win kymppiä maksutta, mutta täkyyn ei tartuttu: hyväksi havaittu Win 7 pyörii edelleen yli kolmasosassa koneista. Vastaavassa tilanteeessa oltiin silloinkin, kun lähes legendaarinen XP pakkovaihdatettiin Vistaan.

Microsoftin sivuilla asiakkaan vaihtoehdot esitetään näin:

Windows 10:n maksuton päivitystarjous päättyi 29. heinäkuuta 2016. Saat Windows 10:n käyttöösi joko ostamalla uuden laitteen tai – jos käytössäsi on yhteensopiva tietokone – ostamalla ohjelmiston täyden version, jolla päivität nykyisen laitteesi.

Tietoturvaongelmilla uhkaileminen tuotti tulosta, ja meillä toisen läppärin ja pöytäkoneen seiskat päivitettiin viikonlopun aikana kympeiksi. Mutta toisin kuin Microsoft antaa ymmärtää, maksuton päivittäminen on edelleen mahdollista. Tarvittava latauslinkki löytyy esim. tästä Kotimikro-lehden jutusta. Päivitys sujui ongelmitta, mutta vei aikaa, läppärillä kaksi tuntia.

Olen joutunut viime aikoina pähkäilemään toisenkin tietokoneongelman kanssa. Vuodenvaihteen tienoilla pimeni läppäri ja siinä samalla uusin käytössäni oleva Photoshopin versio, kaverilta saatu CS5. Koska ohjelma saa olla asennettuna vain kahdelle koneelle, läppärille jäänyt piti deaktivoida. Adoben sivuilla tämä ei onnistunut, siellä suositettiin uusimman ohjelman hankkimista. Asiakastuki (englanninkielinen) ei osannut tai halunnut auttaa. Vielä jokunen vuosi sitten ongelma ratkesi soittamalla Suomen Adobelle. Lisäksi ihmettelen, onko Adoben sivuilla linkkejä vanhojen Photareiden lataamiseen. En ainakaan löytänyt.

Aivan kädetön en onneksi ole, sillä CS5 pyörii edelleen pöytäkoneella ja uusitulle läppärille asensin levykkeeltä Photoshop-version CS4. Kuvankäsittelyyn se riittää ihan hyvin, mutta nykyisten kameroideni raw-tiedostoja CS4 ei suostu avaamaan, ei myöskään niistä muunnettuja DNG-tiedostoja.

Näin Adobe kohtelee pitkäaikaista asiakastaan.

Operaatio Paulaharjun jatkot – poroksi Niilaksen tokkaan?

Juha Hurmeen vetämä erämaateatteri lopetti toimintansa juuri kun esityksestä oli tullut meille asiaan vihkiytyneille jokavuotinen merkkitapaus. Nyt moni ihmettelee, onko muitakin syitä odottaa kesää!

Sodankyläläinen Jukka Tarkiainen on tehnyt teatteriretkistään ja näkemistään esityksistä kolme hienoa elokuvaa, jotka ovat YouTubessa kaikkien kiinnostuneiden nähtävissä. Linkit elokuviin ja kertomus projektin taustoista löytyvät Jukan blogitekstistä.

Elokuvat nähtyäni kaipuu erämaateatteriin kouraisi niin syvältä ja kovaa, että asialle oli pakko tehdä jotain. Onneksi lääke on jo olemassa, sitä pitää vain uskaltaa kokeilla! Murhahaarassa keksittiin, että pitää kokoontua tulevan elokuun lopulla tutulla porukalla ja teemalla jossain sopivassa paikassa.

Otsikon porojuttu vaatii selityksen. Neljän vuoden esitykset nähtyäni sain päähäni juhlistaa merkkipäivääni Pitsusjärvellä esittämällä Niilaksen poroa Talmulahden papin omanaan pitämällä niityllä. Arvelin näyttelijäntaitojeni riittävän kertaluontoiseen rooliin häiriköivänä porona. Pupu meni kuitenkin pöksyyn siinä vaiheessa, kun idea olisi pitänyt esittää Juhalle.

Viime yönä (en ole varma olinko hereillä vai näinkö unta) keksin, että tilanne on korjattavissa: vetäisemme omin voimin suosikkikappaleen Niilas Saaran kiroissa. Kaikki paikalle saapuvat pääsevät esiiintymään vähintään seurakuntalaisena tai porona, ja päärooleista voidaan äänestää.

On mahdollista, että tältä pohjalta esitys ja varsinkin kuoro-osuudet jäävät hieman amatöörimäisiksi. Tästä ei kuitenkaan kannata huolestua, koska paikalla ei ole yleisöä eikä varsinkaan kriitikoita.

Sain Murhahaarassa tehtäväkseni tehdä alustavia tunnusteluja. Jos Paulaharjun jatkot kiinnostavat, pyydän ottamaan yhteyttä. Sp-osoite löytyy sivuston infosta.

Teatterikuvia vuosilta 2014-2019

Talviretki etelään

Kun matkustin äskettäin Jyväskylään, lumisia maisemia riitti vain Kemiin saakka. Parkanon ja Tampereen välillä näkyi osittain sulia järviä. Jyväsjärvi oli sentään kauttaaltaan jäässä mutta niin heikossa, että järvellä hohaillut uskalikko päätyi Keskisuomalaisen uutisaiheeksi.

Lintuhavainnot jäivät vähiin. Päijänteen rannoilta ilmoitettiin Tiiraan vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen paljon isokoskeloita, mutta kaupungissa näkyi vain sinisorsia. Emme ryhtyneet edes arvailemaan Rauhalahden sorsaparven nokkalukua, mutta joku viitseliäämpi oli päätynyt viiteensataan. Lähellä Helsinkiä näin junan ikkunasta kyhmyjoutsenperheen ja muutamia kanadanhanhia. Siinä mainittavimmat lintuhavainnot sitten ovatkin.

Ennen laivan lähtöä ehdin käymään kahdessa kulttuurikohteessa, joiksi olin valinnut Luomuksen ja Ateneumin. Olin luullut, että luurangot eivät kiinnosta, mutta juuri ne olivat mielestäni talon parasta antia! Kun lisäksi itse rakennus osoittautui sisältä vähintään yhtä vaikuttavaksi kuin ulkoa, vierailu (kyseessä ensivisiitti) oli retken positiivisin yllätys.

Ateneumissa kiersin katsomassa muutamat suosikit ja paneuduin sitten Schjerfbeck-näyttelyyn. Se oli laajempi kuin olin odottanut ja täytti kovat odotukset sataprosenttisesti. Väkeä riitti vaikka oli tavallinen arkipäivä.

Yövyin laivassa ja suunnistin aamulla Viru-hotellille, jonka olin valinnut ihmeen edullisen hinnan vuoksi seuraavan yön majapaikaksi. Pyhien mentyä matkailijoita oli liikkeellä poikkeuksellisen vähän. Sain huoneen käyttööni jo aamupäivällä, ja pääsin saman tien tutustumaan ylimmän kerroksen KGB-museoon. Se oli toinen syy hotellin valintaan.

Muukin päivä kului kulttuurin parissa. Kumuun houkutteli näyttely Valloittajan katse ja sen osana uusiseelantilaisen Lisa Reihanan panoraamavideoteos In Pursuit of Venus. Pakko hehkuttaa: harvoin olen katsellut visuaalista taidetta yhtä lumoutuneena kuin tätä.

Jatkoin Kadriorgin puistoon ja tutustuin 1700-luvulla rakennettuun palatsiin. Rakennus teki suuren vaikutuksen, varsinkin korkea keskisali ja pienempien salien komeat uunit. Toki ihailin myös maalauksia. Upeaan ja hyvin hoidettuun puistoon kannattaa tutustua mieluummin keskellä kesää kuin talvea!

Päivän kolmantena kohteena oli Tammsaare-museo vanhassa puutalossa Lydia Koidulan mukaan nimetyn kadun varrella. Kun muita vieraita ei ollut, sain erityispalvelua. Valvojatäti nousi perässäni yläkertaan tuoden käyttööni täppärin, josta sain lukea kirjailijan vaiheista suomeksi. Museo oli sympaattisesti vanhanaikainen kuten kotimuseoiden kuuluu ollakin.

Kaupunkiin palattuani ehdin vielä käväistä Miehitysmuseossa, joka on tekniikan puolesta tarjonnan toinen ääripää. Mukavia museoita molemmat! Illalla katselin kaupungin valoja huoneestani 21. kerroksesta.

Juhlahetki jäähallissa

Eilen Hippoksen jäähallissa pelattua JYPin ja Pelicansin välistä ottelua edelsi tunteikas seremonia, jossa nostettiin kattoon pelaajalegenda Riikka Sallisen pelipaita. Riikalla on Suomen mestaruuksia neljässä lajissa, joista minulle läheisimpiä ovat jääkiekko ja pesäpallo.

Tapahtuma oli historiallinen silläkin tavoin, että naispelaajan paita nousi ensi kertaa suomalaisen liigahallin kattoon. Numeron jäädyttäminen tarkoitti käytännössä sitä, että JYPin edustusjoukkueessa numerolla 13 pelannut Anton Stråka luovutti käyttämänsä pelipaidan Riikalle. Nimi oli vaihdettu.

Pitkäaikaiselle Riikan fanille paitaseremonia oli eilisen kiekkopäivän kohokohta. Sen rinnalla oli toisarvoista, miten JYPin ja Suomen U20-joukkueille otteluissaan kävi. (JYP voitti, Suomi hävisi)

Teksti maaliskuulta 2016

Kirjavuosi 2019

Kiitos kysymästä, olen jatkanut tänäkin vuonna lukuharrastusta entiseen tapaan ja tahtiin. Luettuja kirjoja on 48, niistä kymmenkunta prosenttia naisten kirjoittamia.

Kesällä 2018 tehdyn Islannin-retken kirjalliset jälkimainingit keinuttivat vielä alkuvuodesta: olen nyt lukenut Halldor Laxnessin koko suomennetun tuotannon, 12 teosta. Niiden myötä minulle aiemmin vieraaksi jäänyt kirjailija nousi suosikkien kärkijoukkoon.

Ennen v. 1955 saamaansa Nobel-palkintoa Laxness kirjoitti pääosin laajakaarista epiikkaa, ja tuotannon tästä osasta nostan suosikikseni teoksen Maan valo. Esiin pyrki kuitenkin jo toisenlainen tapa kirjoittaa, josta esimerkkejä ovat teokset Atomiasema ja Laulu sankareista. Jälkimmäinen on eräänlainen saaga, varmaankin huvin vuoksi tehty korkeatasoinen kirjallinen harjoitelma.

Vuoden 2018 lopulla luettu Tapio Koivukarin romaani Poltetun miehen tytär on Islantiin sijoittuva historiallinen romaani ja ”kilpailee” samassa sarjassa Laxnessin kanssa. Kirjaan tarttuessani ajattelin Laxnessin vievän mittelön kotikenttäedun turvin ja muutenkin 6-0, mutta toisin kävi. Myös Koivukari on hyvä Islannin historiaan syvällisesti perehtynyt kirjailija ja pystyi tasapäiseen otatukseen nobelistin kanssa: numerot 6-4.

Kesällä kokeilin hetken asiakkuutta kahdessa äänikirjafirmassa eli nautin kaunokirjallisuudesta uudella tavalla. Kanta-asiakasta minusta tuskin tulee, mutta kokemus oli mielenkiintoinen. Nyt ymmärrän kuunneltujen kirjojen suosion kasvun ja niiden valtavan kaupallisen potentiaalin. Äänikirja olisi verraton seuralainen pitkillä ajomatkoilla, jos joutuisin sellaisia harrastamaan.

Loppuvuoden aikana olen lukenut poikkeuksellisen paljon uusia kirjoja, joista Juhani Karilan hauenpyydystysromaania olen jo kehunut. Olin pettynyt, kun sitä ei kelpuutettu Finlandia-ehdokkaaksi. Sittemmin teoksesta myönnetty Jäntin palkinto palautti uskoani palkitsijoiden arvostelukykyyn.

Finlandia-ehdokkaista luin JM Koskisen Tulisiiven. Kirja miellytti kyllä, mutta pidin tarinaa kiusallisen epäuskottavana. Ehkä ei olisi pitänyt verrata sitä kahteen samasta ajanjaksosta kertovaan teokseen, joissa tämä puoli oli mielestäni paremmalla tolalla: Antti Tuurin Ikitiessä ja Sirpa Kähkösen Graniittimiehessä.

Romaani saa ja sen pitääkin aina olla osin fiktiivinen, mutta mieluusti kuviteltavuuden rajoissa! Tässä katsannossa uudet historialliset romaanit tarjoavat mielenkiintoisia valintoja. Siinä missä Koskisen mielikuvitus lähtee laukalle, Aura Koivisto pitäytyy teoksessaan Mies ja merilehmä tosiasioissa niin tarkoin kuin mahdollista. Koivisto on kirjoittanut minunkin ihailemani Georg Stellerin, 1700-luvulla eläneen luonnontutkijan elämäkerran. Kirk Wallace Johnsonin kiehtova teos Sulkavaras on enemmän tietokirja kuin romaani, vaikka kirjassa kerrottu rikos onkin mahdollisimman mielikuvituksellinen.

Lappilaiskirjailija Seppo Saraspään uusin teos Kaulahopeiden taru on täysin uskottava kuvitelma hopeisten kaulakorujen joutumisesta inarilaiseen kivenkoloon, mistä kirjailija 900 vuotta myöhemmin ne löysi. Saraspään romaani on vetävä seikkailukertomus, jossa onnistunut lopputulos perustuu yhtä paljon mielikuvitukseen kuin perusteelliseen taustatyöhön. Kaiken kaikkiaan komea kirja ja onnistunut aluevaltaus eräkirjailijana aloittaneelta Saraspäältä!

Runsauden sarvi on vaatinut ajoittaista asteikon kalibrointia. Tässä tarkoituksessa ovat palvelleet vuorollaan luottokirjailijani Dovlatov, Haanpää ja Kross.

Aaton arvoitus

Jouluaaton sää täällä Rovaniemellä on sumuisenharmaa ja lauha. Hyvä keli kävellä, ei ollenkaan liukas. Näin kiinnostavan eläimen, joka kuuluu kaupunkiympäristössä kategoriaan ”ihan kiva”. Arvaatko minkä eläimen näin?

5 pisteen vihje: eläimellä ei ollut siipiä

4 p v: jalkoja oli neljä

3 p v: häntä oli lyhyt (ei siis orava)

2 p v: väri ei ollut valkoinen (ei siis jänis)

1 p v: iältään eläin oli kermikkä

Jos vihjeet eivät auttaneet, näet arvoituksen ratkaisun täällä.

Toivotan blogin lukijoille Hyvää ja Rauhallista Joulua