Kirjoittajan arkistot: V.Vasama

Joet täynnä vettä

Kotipihan lumet kävivät vähiin ennen kuin hävisivät toissapäivänä lopullisesti. Samoin kävi seurannassa olleen Ylitornion Meltosjärven lumien. Otin paikan seurantaan 14.4. kun lunta oli tasan metri. 23.5. senttiäkään ei ollut enää jäljellä.

Pohjoisessa lunta vielä riittää, mutta sulaminen on ollut viime päivinä vauhdikasta. Ounasjoen Marraskoskella virtaama kasvoi neljän päivän aikana yli kaksinkertaiseksi ja on tällä hetkellä reilusti yli 1000 kuutiometriä sekunnissa. Kemijoen virtaama on vielä suurempi jo ennen kuin joet yhtyvät.

Rovaniemellä varaudutaan suurtulvaan. Saarenkylässä on rakenneltu tulvavalleja ja Lapin maakuntamuseon kokoelmia evakuoitu Arktikumin pohjakerroksesta. Kuva on Ounasjoen rannasta tältä aamulta.

Tulvan kehittyminen kiinnostaa kaupunkilaisia, ja iltaisin jokirannoilla on riittänyt väkeä. Lapin jokien tulvailannetta voi seurata myös Ympäristökeskuksen verkkosivuilta. 

Lörppösorsa ja isokaskelotti

Mukavan lintupäivän mainittavimpia löydöksiä ovat nuo otsikossa mainitut.

Lörppösorsapari – nykyiseltä nimeltään harmaasorsa – löytyi Kuolajoen suulta eilen, mutta minä näin linnut vasta tänään. Erikoistarjouksesta ei voinut kieltäytyä, kun lörppikset asettuivat Harjulammen lintutornin juurelle.

Kuten näkyy, naarasta voisi helposti luulla sinisorsan puolisoksi. Koiras puolestaan taitaa olla ulkonäöksellisesti – anteeksi vain – sorsakoiraiden pahnanpohjimmainen.

Otsikon toinen nimi on lainattu Iirikseltä, joka teki äitinsä kanssa linturetken ja onnistui bongaamaan isokaskelotin. Kuulin havainnosta isältä. Nimi on mielestäni niin oivallinen, että sen voisi ottaa käyttöön ornislangissa.

Miljonäärien laiva

Norjan tieverkon rakentaminen on ollut mieletön jättiurakka, sekä maanteiden että rautateiden. Yle Areenalla nähtävillä oleva viisiosainen sarja Mahdoton maa on meille Norjan ystäville mielenkiintoista seurattavaa.

Erilaiset rakennusprojektit ovat keskeisessä osassa, mutta muustakin puhutaan. Viidennessä osassa pureudutaan turismin historiaan ja matkataan Oslosta Songnevuonolle vuoden 1901 mallin Cadillacilla. Sylintereitä on yksi ja voimaa niin vähän, että jyrkimmissä nousuissa tarvitaan veto- tai työntöapua.

Ohjelma vei paikoille, missä kävin sisareni kanssa kesäkuussa 2008. Flåmissa oli tarkoitus tehdä edestakainen junamatka Myrdaliin: juna nousee parinkymmenen kilometrin matkalla lähes 900 metriä. Tunneleita on yhteensä 20, joista yksi tekee silmukan tunturin sisällä.

Elämys jäi kuitenkin kokematta, ja se harmittaa vieläkin. Kävi nimittäin niin, että kuvassa oleva loistoristeilijä Oceana sattui samaan aikaan Flåmiin, ja meidän kannaltamme kriittinen junavuoro oli varattu kokonaisuudessaan risteilyturisteille. Taviksia ei päästetty kyytiin, vaikka tilaa olisi ollut ruhtinaallisesti. Miljonäärejä junamatka ei nyt vain sattunut sillä kertaa kiinnostamaan.

Me olimme varanneet seuraavaksi yöksi majoituksen Runden lintusaarelta emmekä voineet jäädä odottamaan seuraavaa junaa. Katselimme kylää, junaa ja museota ja jatkoimme kohti Rundea. Sitä ennen tapasimme yllättäen veljenpoikamme, joka oli kyydittämässä bussilastillista kiinalaisia turisteja. Jos olisimme päässeet junaan, Olli olisi jäänyt näkemättä.

Ornin kiireisintä aikaa

Päivittäiset linturetket tuottivat vappuun mennessä vain kymmenkunta muuttolintulajia, mutta sitten alkoi tapahtua. Muutaman viime päivän aikana listani on karttunut 46 lajin mittaiseksi.

Linnut ovat tapansa mukaan järjestäneet harrastajille mukavia yllätyksiä. Sellainen oli esimerkiksi 29.4. Ounaskoskelle ilmestynyt luotokirvinen. Ulkosaaristossa viihtyvä laji on Lapissa harvinainen vieras: Tiiraan on ilmoitettu kaikkiaan 19 havaintoa, joista lähes puolet tänä keväänä.

Seuraava yllätys koettiin 2.5. Veitikanlammella. Monta viikkoa lammella viihtyneet joutsenet, telkät ja sinisorsat olivat saaneet seurakseen neljä kanadanhanhea ja neljä uutta joutsenta. Lajikirjon täydensivät lapasorsa, haapana, tavi ja tukkasotka.

Tämän päivän uutuuksia olivat liro, sepelrastas ja aina yhtä mukava pikkulokki, Lapin ensimmäinen.

Palaneen käryä, vaihe 2

Kirjoitin viikko sitten käryävästä tietokoneesta. Uskoin paikallistaneeni ongelman ja kuvittelin osaavani korjata koneen omakätisesti. Piti siis vaihtaa prosessoria jäähdyttävä tuulettimen ja siilin yhdistelmä.

Taustaksi on hyvä mainita, että sorkin pöytäkoneeni sisuskaluja nyt neljännen kerran: olen vaihtanut rikkoutuneen virtalähteen, lisännyt tallennustilaa kolmeteraisella kovalevyllä ja asentanut firewiren vaatiman kortin. Kokemukset ovat olleet rohkaisevia ja ajattelen, että minulle tämä rautapuoli on softajuttuja ymmärrettävämpi osa tietokoneiden maailmaa. Jouni on toiminut operaatioissa korvaamattomana etäapuna.

Uusi jäähdytin on iso ja tehokkaan oloinen, aivan eri kaliiperia kuin se toimintansa lopettanut. Kiinnittäminen emolevyyn tapahtui metallihenkselin ja neljän muovinipsun avulla. Koska paikat olivat ahtaat, jouduin näpräämään pitkään. Lopuksi piti käyttää voimaa. Siinä vaiheessa oli tärkeää tietää, että emolevyn taipuminen kuuluu asiaan.

Jännitti aika tavalla, kun sain kuulerin paikalleen ja kytkin virran koneeseen. Prossujäähyn ropeli lähti iloisesti pyörimään, samoin kaikki kolme koteloon kuuluvaa. Suljin tyytyväisenä kylkilevyn, kytkin piuhat ja jatkoin kesken jääneitä hommia. Toistaiseksi kone toimii moitteettomasti eikä käryä enää… (kop, kop)

Palaneen käryä

Nykymuotoisen blogin ensimmäinen merkintä on tehty marraskuussa 2013. Aiheena on (pöytä)tietokone ja sen kanssa tehty pikavierailu Jounin luo Tampereelle. Alkuhankaluuksien jälkeen kokoonpano on palvellut moitteettomasti kaikki nämä vuodet; läppäreiden kanssa häikkää on ollut senkin edestä.

Kone toimii edelleen, mutta viime viikolla sen sisältä alkoi tulla palaneen käryä. Tänään avasin kopan ja toivon paikallistaneeni ongelman: prosessoria viilentävä tuuletin ei pyörinyt kunnolla. Yritti kyllä mutta ei päässyt vauhtiin.

Rikkinäisen osan irrottaminen onnistui niin helposti, että uskon saavani paikalleen uuden. Jouni löysi sen pelukopastaan ja tuli samalla todistaneeksi, että mitään joskus mahdollisesti tarvittavaa ei koskaan kannata heittää pois!

Jos vika korjautuu jäähdytintä vaihtamalla, toivoin koneen palvelevan vielä pitkään. Käyttis on päivitetty kympiksi, ja vääntö riittää vaativaan kuvankäsittelyyn.

Talven ote pitää

Lauantaipäivä oli aurinkoinen ja heikkotuulinen, mutta hyytävän kylmä. Rovaniemen rautatieaseman mittauspisteessä oli aamukuudelta 9 astetta pakkasta, iltapäivällä päästiin pari astetta plussalle. Hiihtokelit ovat loistavat ja luistelukelit yhtä hyvät, myös joella.

Tiistaina ja keskiviikkona saatiin nauttia lyhyeksi jääneestä lauhan sään jaksosta. Näin Ounaskoskella kevään ensimmäiset potnapekat eli koskikorennot, uusina muuttolintuina uivelon, naurulokin ja sinisorsan.

Lapissa lunta on paljon ja lisää on luvattu. Kylmä sää hidastaa sulamista ja lisää suurtulvan riskiä. Jossain vaiheessa oletettavasti lämpenee ja silloin vettä riittää joka paikkaan. Viitteitä tulevasta nähtiin keskiviikkona kotikadulla.

Pulmusennustukseni meni pahasti metsään. Pulmuset eivät ole lisääntyneet Rovaniemellä, mutta Hailuodossa nähtiin perjantaina 18 000 yksilön jättiparvi. Etujoukot ovat selvästi viestittäneet pääjoukkojen päälliköille, että Lappiin ei kannata kiirehtiä.

Mestaruus livenä & tallenteena

Palloiluväellä oli seurapäivä jo tiistaina, mutta minulla lisäksi eilen. Seurasin Telia-TV:sta jääkiekon neljättä liigafinaalia keväältä 2009: JYP ratkaisi finaalisarjan tylysti 4-0. Meni tunteisiin silloin ja meni nyt.

Rovaniemeltä Jyväskylään on pitkä matka, ja etäfanille livepelit ovat harvinaista herkkua. Erityisesti sellaiset, joissa mitalit ratkeavat.  Paikan päällä nähtyjä JYPin ratkaisupelejä ovat kevään 2010 pronssipeli ja naisten finaali keväällä 2016.

Sama juttu pesäpallossa. Syksyllä 2016 seurasin Hippoksella Kirittärien ja Lapuan Virkiän kolmatta finaalipeliä. Mestaruus oli katkolla, ja mitalit kimaltelivat kentän laidalla. Kirittäret hallitsi selkeästi ensimmäistä jaksoa ja toisen alkua, mutta sitten ajatukset karkasivat. Mestaruus ratkesi seuraavassa pelissä Lapuan Lukkarilassa.

Viime syksynä tilanteeni oli erikoinen. Finaalisarja ja purjehdusretki menivät päällekkäin, ja tunnelmaan päästäkseni toivoin ratkaisun pitkittyvän neljänteen peliin. Oli raastavaa toivoa Pesäkarhujen voittoa, mutta muukaan ei auttanut.

Asiat menivät juuri niin kuin olin suunnitellutkin eli Kirittäret juhli mestaruutta kotikentällään. Taiston tauottua kävin onnittelemassa Upia ja ottamassa selfien. Tallennetta katsoessani huomasin päässeeni Ruutuun.

Onneksi tulevat linnut

Ihmisten asiat ovat ennennäkemättömän oudolla mallilla, mutta muuttolinnut tulevat ajallaan tänäkin keväänä. Etelässä lajilista on jo pitkä, Lapissa lyhyempi ja minulla vasta kolmen lajin mittainen.

Näin ensimmäiset harmaalokit toista viikkoa sitten, kyseessä oli toinen havainto Lapista. Sittemmin harmaalokkeja on ilmoitettu Kemijokivarresta päivittäin, enimmillään nelisenkymmentä. Muita lokkeja Lapissa ei ole vielä nähty.

Toiseksi omalle listallani ehti pulmunen, joita tapasin keskiviikkona Jängislahdessa 25 yksilöä. Sään kylmeneminen ei haittaa pulmusta, ja viikon kuluttua lintuja lienee jo sata tai vielä enemmän.

Monena keväänä seurannassa ollut joutsenpari (mahdollisesti samat linnut) ilmestyi Veitikanlammelle tänään. Jukka näki linnut aamulla, minä kävin paikalla illansuussa. Sula ei ole suuri, mutta ilmeisen houkutteleva muuten kovin talvisessa ympäristössä.

Riittääkö turvaväli?

En ole käynyt viikkoon kaupassa, mutta kävelyllä joka päivä. Myös tänään, piittaamatta toimittaja Marja Sannikan julmistelusta. PYSYKÄÄ SISÄLLÄ! Marja huutaa Twitterissä.

Toimittajasisko Maria Pettersson näyttäisi sallivan ulkoilun, kunhan pysytellään riittävän etäällä muista ihmisistä. Esimerkkitapauksessa turvaväli on 15 metriä.

Helsingin Sanomien tänäinen lähestymiskulma panee kysymään, mitä ”ulos” lähteminen itse kellekin tarkoittaa. Toimittaja ehkä lähtee kauppakeskukseen, kahvilaan tai karaokebaariin. Entä jos lähtee ulos tositarkoituksella, pysyäkseen ulkona?

Minulle ulkoileminen on harvoin sosiaalinen tapahtuma. Nautin raittiista ilmasta, liikunnasta ja mahdollisuuksien mukaan auringosta. Toki toivon näkeväni lintuja ja joskus onnistunkin: keskiviikkona ylitseni lensi neljä harmaalokkia, kevään ensimmäiset muuttolinnut.

Päivittäinen kävely on näihin asti ollut iloinen asia, mutta tilanne saattaa muuttua. Ristiriitainen ohjeistus harmittaa ja hämmentää, lisäksi vaivaa syyllinen ja epävarma olo. Entä jos turvaväli jää korkeiden lumivallien välissä metriin tai kahteen?

Jos bilettäjiä ja muita ongelmatapauksia ei saada muuten kuriin, järeimpänä keinona on mainittu kaikkia koskeva ulkonaliikkumiskielto. Mielestäni olisi kohtuutonta ulottaa sellainen koskemaan meitä yksin liikkuvia lintuharrastajia.