Kirjoittajan arkistot: V.Vasama

Itsenäinen Islanti

Sain kesäkuun lopulla kuulla lähteväni parin kuukauden kuluttua Islantiin.

Ensihämmennyksestä toivuttuani marssin kirjastoon ja lainasin valikoiman Islantiin liittyvää kirjallisuutta. Luin uudestaan Antti Tuurin matkakirjan Suuri pieni maa, Tuurin kääntämän Poltetun Njallin saagan, Satu Rämön Islantilaisen kodinonnen ja Halldor Laxnessin Salka Valkan. (Matkan jälkeen luin Laxnessin kaksi muuta kirjaa ja Tapio Koivukarin uusimman, mutta niistä myöhemmin)

Toki lainasin varsinaisia matkaoppaitakin, esimerkiksi Berlitzin Islanti -matkaoppaan.

Tämän pienen opaskirjan Islannin historiaa ja itsenäisyyttä käsittelevä osio teki vaikutuksen, ja kun näin Jon Sigurdssonin kuvan Grindavikissa ensimmäisen majapaikkamme seinällä, tunnistin miehen heti. Sama mies oli saanut kuvansa myös 500 kruunun seteliin. Toisin kuin Suomella, Islannilla on oma raha aidon itsenäisyyden yhtenä tunnusmerkkinä.

Matkaoppaassa Islannin ulkopolitiikan pääperiaate on muotoiltu näin:

Kuvasarja Islannista:

Islannin ympäri 5 päivässä

Junalla etelään

Junamatka Rovaniemeltä Jyväskylään kesti kauemmin ja oli kaikin tavoin raskaampi kuin vielä tuoreessa muistissa ollut matka Tampereelta Keflavikiin. Lisäksi juna oli koko ajan myöhässä.

Syyksi lähdön myöhästymiseen ilmoitettiin ruuhkainen ratapiha; jatko Tampereelta Jyväskylään myöhästyi kalusto-ongelmien vuoksi. Kuinka ollakaan, kalustona oli sääherkkä Pendolino. No, moni muukin juna oli eilisiltana myöhässä.

Jyväskylässä sää tuntui kylmemmältä kuin Rovaniemellä kertaakaan koko syksynä. Pakkasta oli vain pari astetta, mutta ilkeä tuuli tehosti vaikutelmaa. Pientä tuiskun poikastakin oli havaittavissa.

Eilisten havaintojen mukaan lumitilanne on samanlainen Keski-Suomessa ja Lapin eteläosissa: heikko. Uutiset kertovat, että brittiläiset matkanjärjestäjät ovat peruneet lumen puutteen vuoksi matkoja Lappiin, yksi kone oli kääntynyt paluumatkalle kesken lennon. Ehkä koneessa oli järjestetty huutoäänestys.

Tänään kävimme Haukanniemessä, mutta toiveena olleita tiklejä ei löydetty. Vesisateesta huolimatta sää tuntui miellyttävämmältä kuin illalla. Tuomiojärvi oli kauttaaltaan jäässä, kun taas Jyväsjärvi kuuluu olevan keskiosistaan sula. Järvien syvyysero selittää tilanteen.

Valaat ja Lehtinen

Aamurutiineihini kuuluu tarkistaa kahdesta trakkerista, mitä kuuluu ryhävalaille ja Tapio Lehtiselle.

Tromssan yliopiston tutkijat kiinnittivät syyskuussa Huippuvuorten itäpuolella kymmeneen ryhävalaaseen satelliittilähettimen, joiden avulla seurataan valaiden liikkeitä. Odotettavissa oli, että valaat suuntaavat jo lokakuussa Norjan rannikon silliapajille. Avaran luonnon Atlantti-trilogian ykkösosassa nähtiin huikea kohtaus, missä ryhä- ja miekkavalaat ahdistivat ja ahmivat kutemaan tulleita sillejä. Tilanne lokakuun lopulla oli tällainen:

Nyt kuukautta myöhemmin vain yksi valas on käväissyt Norjan rannikon tuntumassa, mutta sekin kääntyi takaisin ulkomerelle. Toinen liikkuu etäällä rannikosta Lofoottien suuntaan ja kolmas porhaltaa kohti Islantia. Muu joukko pyorii edelleen Huippuvuorten tuntumassa. On huomattava, että valaita on todennäköisesti paljon enemmän kuin seurannassa olevat kymmenen yksilöä.

Valaiden käyttäytyminen lienee yllätys tutkijoillekin. Marraskuun lopulla v.2015 saimme seurata vilkasta valassesonkia Tromssan länsipuolen vuonoilla, mutta nyt valaat ovat mikä missäkin, samoin sillit.

* * *

Tapio Lehtisen matka GGR-yksinpurjehduksessa mutkistui merkittävästi Uuden Seelannin eteläpuolella. Ongelmana ovat veneen pohjaan kiinnittyneet barnakkelit (nilviäiset), jotka hidastavat veneen vauhtia ja tekevät luovimisen kovassa tuulessa lähes mahdottomaksi. Purjehdi siinä sitten! Lehtisen reitistä viime päivien ajalta on mahdotonta päätellä, mihin mies on matkalla.

Kilpailua ylivoimaisesti johtava Jean-Luc van den Heede on jo kiertänyt Kap Hornin ja purjehtii parhaillaan Falklandin saarten pohjoispuolella. Hän joutuu jännittämään, kestääkö merellä korjattu masto maaliin saakka.

Ihan hyvä lintupäivä (ja yö)

Vielä eilen Lainaalla oli yhdeksän joutsenta, mutta tänään puolilta päivin tehty tarkistuskäynti tuotti vesiperän: ei enää yhtään.

Juuri kun olin ilmoittanut Tiiraan nollahavainnon, ylitseni lensi korppi ja istahti vajaan sadan metrin päässä katulampun päälle. Tapaus on täällä kaupungissa niin erikoinen, että kaivoin kameran esiin ja otin kaksi kuvaa.

Ajattelin yrittää lähemmäksi, mutta lintu ei hyväksynyt aikeitani vaan pakeni paikalta. Siis sittenkin oikea korppi!

Kolmannen ”havainnon” tein yöllä, ja sain kirjata aamulla lapinpöllön uutena lajina unipinnalistaani.

Edelleen paikalla

Otsikko tarkoittaa joutsenia. Olen käynyt päivittäin tarkistamassa joutsentilanteen jo kahden viikon ajan. Lintujen määrä on toki ollut laskussa, mutta ei suoraviivaisesti. Kaappaus Tiirasta näyttää tältä;

Tarkkailujakson aikana Ounasjoen suisto jäätyi kauttaaltaan, ja joutsenet siirtyivät Kemijoen puolelle Koivusaaren matalikolle ja/tai Saarenkylään. Kun lauha sää sulatti suiston, linnut palasivat takaisin.

Pidin kurjasta säästä johtuneen välipäivän 15.11; silloin muutkaan eivät ilmoittaneet nähneensä joutsenia. Ainoan vesiperän (12.11.) ilmoitin Tiiraan nollana Ihan taulukkoa ajatellen. Joinakin päivinä sumu oli niin sakea, että lintuja oli vaikea nähdä. Nollatulos on kuitenkin todellinen, koska sinä päivänä näkyvyys oli hyvä.

Tänään joutsenia oli 10: 8 aikuista ja 2 poikasta kolmena ryhmänä. Viivyin rannalla vajaan tunnin, ja sinä aikana linnut ehtivät lähteä. Suuntana ei kuitenkaan ollut Kemi, vaan Ylikylä. Kuva on otettu tänään aamupäivällä.

Myös muualta Lapista joutsenet ovat käyneet vähiin. Kemijärvellä niitä on perinteisesti ollut koko ajan ollut enemmän kuin täällä Rovaniemellä, esimerkiksi tänään 25 yksilöä. Torniojoen alajuoksulla on nähty viikon aikana muutamia joutsenia, mutta Enontekiöllä ja Inarissa ei enää ainuttakaan marraskuun puolella.

Tänään piisami ui Madesaaresta Sahanperän puolelle. Sain siitä kuvan:

Tykitettyä lyriikkaa

Kävin eilisiltana Lordin aukiolla tutustumassa uuteen tapaan julkaista lyriikkaa: runot projisoitiin Koskikadun yli Sampokeskuksen seinään. Koska dataprojektoria sanotaan myös datatykiksi, puhun runojen tykittämisestä.

Runoutta tykitettiin jo 1800-luvulla, silloin käytössä oli Yhdysvaltain laivaston fregatti Neversinkin laivatykki. Lainaus Herman Melvillen teoksesta Valkotakki:

Sotalaivan suurissa tykeissä on mustiksi maalatut puiset mötikät, niin sanotut suutulpat. Ne työnnetään putken suuhun suojaamaan meriveden pärskeiltä ja tulppien laitto ja poisto käy yhtä kätevästi kuin voiastian kannen käsittely.

Koska Lemsford pelkäsi käsikirjoitustensa häviävän, hän oli ruvennut ystävänsä neuvosta säilyttämään niitä tietyn tykin sisällä.
(…)
Aamiaisen jälkeen loikoilimme Lemsfordin kanssa isomärssyssä, minne olin kutsunut hänet jalon esimieheni Jack Chasen luvalla. Yhtäkkiä ammuttiin tykillä – meidän laivastamme.

”Ne vastasivat kunnialaukaukseen, joka ammuttiin eilen rannalta”, yksi märssymiehistä sanoi.

”Hyvä luoja, miten Seireenien lauluilleni mahtoi käydä?” Lemsford huusi ja laskeutui kiireimmän kaupalla patterikannelle. Juuri kun hän pääsi alas, tykki numero 20, hänen kirjallinen kassakaappinsa päästi hirveän pamauksen.

Kun Lemsford oli palannut hitaasti märssykoriin, Jack Chase sanoi: ”No, sinä ahteriryhmän Vergilius, saitko ne talteen?” Tai ei sinun tarvitse vastata, näkyy päältä että myöhästyit. Mutta älä huoli, poika. Yksikään kustantaja ei olisi toiminut yhtä hyvin.” Sitten Jack kääntyi sanomaan minulle: ”Juuri noin runoutta pitääkin julkaista, Valkotakki, ampua suoraan kohti. Joka laulusta on tehtävä kahdenkymmenenneljän naulan posaus, pöljiä kohti on ammuttava, tahtoivat ne runoja tai ei. Jos laukauksesi todella tehoavat, Lemsford, vihollisesta ei kuulla enää mitään. Kuollut mies ei edes sopertele.

Lainaus sisältyy tekstiin Valkotakki – märssymies Melville muistelee, jonka julkaisin sivuston puolella kesäkuussa 2014.

Joutsenpäivitys

Olen käynyt päivittäin tarkistamassa joutsentilanteen.

Perjantaina lintuja oli 137, lauantaina illansuussa laskin 83 lintua ja eilen puolilta päivin 10. Ajattelin jo, että loputkin linnut olisivat lähteneet eilisen päivän aikana, mutta näin ei käynyt.

Tänään aamulla viivyttelijöitä oli vielä 28: kaksi lintua osittain sulaneen Ounasjoen suiston puolella, perhe (2+3) Koivusaaren matalikolla ja 21 aikuista lintua Saarenkylän puolella paikassa, jonka Tiiran mobiilisovellus nimesi Likasaareksi.

Koivusaaressa nähtyä

Joutsentilanne kiinnosti, ja kävelin jokirantaan. Sumu oli sen verran tiheä, että jotain nähdäkseen piti jatkaa Koivusaareen. Joutsenia oli 137, joista poikasia 28. Määrä on yllättävän suuri siihen nähden, että eletään jo marraskuuta.

Näin jo venerannasta, että varis nokki vaaleaa myttyä hiekkasärkän kärjessä Ounasjoen sillan pielessä. Poikkesin katsomassa lähempää: joutsenelle oli käynyt kalpaten. Tapaus oli aivan tuore ja kyseessä tämän vuoden poikanen.

Minulla on aiemmilta vuosilta riittävästi kuvia Rovaniemen kaupunkijoutsenista, mutta en malttanut olla ottamatta muutamaa lisäkuvaa. Yksinhuoltajaemolla oli neljä poikasta, jotka kaikki eivät mahtuneet rajaukseen. Käsitykseni mukaan yksikin emolintu pystyy opastamaan poikaset talvehtimispaikoille ja neuvomaan parhaat levähdysalueet matkan varrelta.

Retken toinen haaska löytyi Koivusaaren rantavedestä. Mahdollisesti heikkoihin jäihin sortunut hirvenvasa oli ajelehtinut virran mukana ja tarttunut Koivusaaren rantamatalikkoon.

Yksin maapallon ympäri

Golden Globe Race -on purjehduskilpailu, jossa purjehditaan pallon ympäri – yksin ja ilman ulkopuolista apua. Jotta ei menisi liian helpoksi, vene ja teknologia ovat 50 vuoden takaa, ajalta jolloin kilpailu purjehdittiin ensi kerran. Hätätilanteiden varalta veneissä on satelliittipuhelimet, joita käytetään vain lyhyisiin veneestä kilpailukeskukseen annettaviin tiedonantoihin.

Vuosina 1968-69 purjehdittuun vastaavaan kilpailuun osallistui 9 purjehtijaa, joista maaliin pääsi vain yksi, Robin Knox-Johnston, sittemmin Sir. Hänen veneensä Suhaili näkyy lokikirjan mukaan lasketuin arvoin käynnissä olevan kilpailun trakkerissa.

Minua GGR kiinnostaa erityisesti siksi, että veneet ovat suunnilleen samaa koko- ja ikäluokkaa kuin äskettäisellä purjehdusretkellä tutuksi tullut 32-jalkainen Contessa. Valtamerille veneet ovat pieniä.

Puoliväliään lähestyvä purjehdus starttasi 1. heinäkuuta Ranskan rannikolta. Kilpailu seurailee taannoisten viljalaivojen reittiä: Hyväntoivonniemen ympäri Australiaan ja sieltä Kap Horn kiertäen takaisin Eurooppaan.

Kahdeksasta vielä mukana olevasta kipparista neljä on ohittanut Tasmanian; kilpailua ylivoimaisesti johtava ranskalainen Jean-Luc van den Heede (73 v!) seilaa Uuden Seelannin ja , Kap Hornin puolivälin tienoilla. Viimeisenä purjehtiva Igor Zaretskiy pinnistelee keskellä Intian valtamerta tasatahtia kuvitellun Suhailin kanssa. Suomalainen Tapio Lehtinen purjehtii kuudentena ja lähestyy Tasmaniaa.

Kilpailun kovuudesta kertoo se, että matkaan lähteneistä 18 kilpailijasta yli puolet on jo joutunut jättämään kisan kesken. Yleisimpänä syynä keskeyttämisiin ovat mastovauriot, joissa kipparit itsekin ovat olleet vaarassa. Toistaiseksi ehkä kriittisin tilanne oli syyskuussa, kun Abilash Tomy ja Gregor McGuckin ajelehtivat ilman mastoa Intian valtamerellä, Tomy parin päivän ajan liikuntakyvyttömänä. Veneet ajelehtivat edelleen, mutta miehet on pelastettu.

Kun erityisen kova myrsky koetteli kilpailijoita pari viikkoa sitten, kilpailun ainoa naiskippari Susie Goodall sai järjestäjiltä ohjeen tehdä väistöliike. Susie teki trakkerissa näkyvän silmukan, mutta joutui silti melkoisen kovaan keliin. Pahimmasta selvittyään Susie ihasteli, että 35 solmun tuuli tuntuu lähes tyveneltä. Niinpä varmaan, kun tuulta oli enimmillään yli 60 solmua! Metrijärjestelmässä lukemat ovat 18 ja 30 m/sek!

Tapio Lehtinen ei joutunut aivan vastaaviin tuuliin, mutta myrskystä voitaneen hänenkin osaltaan puhua. Twiitissään Tapio kommentoi tilannetta suomeksi: ”Tuulee niin että lutinat lähtee pullatta”! Pelihuumoria tuntuisi toistaiseksi riittävän.

PS
Kirjoitin sivuston puolelle raportin syyskuisesta purjehdusretkestä Tukholman saaristossa: Lokikirja 2.

Lappajärvi maailmankartalle

Kovan luokan urheilusuoritukset sykähdyttävät, olipa laji mikä hyvänsä. Onneksi olkoon Petra Olli!

Lappajärvi lienee murtautunut yleiseen tietoisuuteen ennen muuta urheilijoiden ansiosta, lähinnä Petra Ollin ja Elmo Savolan. Mutta maailmankartalle Lappajärvi tuli jo 76 miljoonaa vuotta sitten, ja ryminällä tulikin!

Kun läpimitaltaan 1.5 km:n meteoriitti törmäsi Maahan, vapautuneen energian arvioidaan vastanneen 17 miljoonaa Hiroshiman atomipommia. Vaikutukset tuntuivat satojen kilometrien etäisyydellä. Jos Helsinki olisi ollut olemassa, paineaalto olisi repinyt irti talojen katot!

Törmäyksessä syntyi kraatteri, jonka halkaisija oli 22 kilometriä ja syvyys 750 metriä. Paikalle syntynyt Lappajärvi on Pohjanmaan suurin järvi, laaja mutta verrattain matala. Syvin kohta on 38 metriä.

Koska olen lähtöisin Järvi-Suomesta, arvostelen järviä tiukalla asteikolla. Lappajärvi on toki ollut listoilla, mutta lähinnä erikoisen syntyhistoriansa ansiosta. Tilanne muuttui kertaheitolla, kun pääsin kesällä 2016 käymään järvellä. Kyseessä on upea suurjärvi!

Järveltä palattuani katselin vaakunaviiriäkin uusin silmin: se taitaa olla lajissaan Suomen kaunein!