Arkistot kuukauden mukaan: kesäkuu 2016

Sipe ja Punahilkat

Seurasin Jukolaa toiseen vaihtoon. Haastavat radat takasivat sen, että virheettömiä suorituksia ei juurikaan nähty. Sää oli sateinen ja yö pimeä, ja lamppuja tarvittiin jo ensimmäisellä osuudella. Suunnistajat eivät sadetta säiky, mutta peltoparkissa syntyi ongelmia.

Kärjen takana haastoivat itseään ja toisiaan harrastajat, joista yksi joukkue oli otettu mukaan GPS-seurantaan. Sipe Santapukki juoksi Jukolatiimin joukkueessa avausosuuden vain puoli tuntia huippumiehiä hitaammin. Sipe oli maalissa syystäkin tyytyväinen suoritukseensa: vain yksi reitinvalinta oli jäänyt kaivelemaan. Mies lienee tarkoittanut pitkän rastivälin 6-7 loppua.

Toisin kuin useimmat huipputekijät, Sipe hyödynsi tieuria maksimaalisesti. Ylimääräisiä metrejä toki kertyi, mutta vastineeksi juoksu helpottui ja rastit löytyivät. Kerran taktiikka kuitenkin kostautui: kun tieuralta piti oikaista rastille, edessä oli paha jyrkänne.

Nousupaikan hakeminen teetti ylimääräisen mutkan ja oli lopulta sama kuin se mihin Kalevan Rastin kilpailija saapui suoraan edelliseltä rastilta. Muut kärkijoukkueet, Halden ja Koovee nousivat loivempaa reittiä.

Pitkällä yöosuudella vastaavassa tilanteessa (eri paikka) enemmistö kärkijoukkueista eteni suoraan, mutta yhdessä juosseet Elias Kuukka ja Fredric Portin päättivät tehdä ”Sipet” ja hyötyivät ratkaisustaan.

Minulle Kooveen voitto oli mieluinen lopputulos jo pelkästään vaihtelun vuoksi. Lisäksi joukkueessa juosseen Jani Lakasen oli jo aikakin päästä lisäämään meriitteihinsä Jukolan voitto. Vähintään yhtä mukava juttu oli Tampereen Pyrinnön nousu Venlojen kakkossijalle. Punahilkat poikkeaa muista huippujoukkueista siinä, että se menestyy omilla kasvateillaan.

Pingviinit päätyyn

Tasan vuosi sitten kirjoittamani postauksen aiheena oli jääkiekkokauden päättyminen. Iloitsin erityisesti siitä, että Kimmo Timonen sai nostaa urheilumaailman arvostetuimpiin kuuluvaa pokaalia pitkän ja komean uransa päätteeksi.

Viime viikolla Stanley Cup -pokaalia nostelivat Pittsburgh Penguinsin pelaajat, heidän joukossaan suomalaispuolustaja Olli Määttä. Määttä (21) on mestarijoukkueen nuorin pelaaja ja toivottavasti vasta uransa alussa. Timonen päätti maajoukkueuransa Sotshin olympialaisissa, joissa Määttä puolestaan nousi loistavilla otteillaan jääkiekkoyleisön tietoisuuteen.

Yhteistä Timoselle ja Määtälle on se, että kumpikin on joutunut kamppailemaan vakavien terveysongelmien kanssa. Niistä selviytyminen lisää urheilusuorituksen arvoa – ja auttaa ymmärtämään, että urheilu ei sittenkään ole tärkeintä elämässä.

Penguinsin sympaattinen logo muistuttaa samantyyppisestä asiasta: urheillaan tosissaan, mutta ei ryppy otsassa.

Olli Määttä on 12. suomalainen Stanley Cup -voittaja ja samalla ensimmäinen JYP-taustainen. Lämpimät onnitteluni!

Takatalvi

Heräsin torstaina viiden jälkeen ja kävelin uteliaana keittiöön. Maa oli todellakin valkoisena ja lunta tuli koko ajan lisää, lämpötila aavistuksen verran plussalla. Jäin seuraamaan tilanteen kehittymistä.

Kelikameroista näin, että lumisade oli alkanut vasta hetkeä aikaisemmin, ja sakeimman pyryn aluetta taisi olla Rovaniemen seutu. Lentoasemalla lumen syvyydeksi ilmoitettiin viisi senttiä.

Kävelin lenkin kaupungilla nähdäkseni, miten linnut suhtautuvat tilanteeseen. Naurulokit eivät odotetusti olleet moksiskaan, mutta vain kaikkein reippaimpien pikkulintujen pelihuumori riitti lauluyrityksiin: peipon ja punakylkirastaan.

Vuorenkilpi kukki lumisella pihamaalla.

Linda järjesti aikalisän

Paluu Helsinkiin aikaistui Lindan jätettyä vuoron ajamatta. Koska jatkoyhteys pohjoiseen lähti ajallaan, ylimääräinen aika piti kuluttaa jotenkin. Istuin Espan puistossa ja katselin ihmisiä.

Pukumiehiä ja rennommin pukeutuneita vaelsi kahteen suuntaan: paikallista väkeä, turisteja, ryhmä koululaisia. Muutama pyöräili, joku juoksi, yksi lensi: meriharakka.

Hjallis Harkimo käveli ohi tummassa puvussa kädet syvällä housuntaskuissa, ei uskoisi rahamieheksi. Joku miljonääri saattoi olla myös siinä porukassa, joka oli lähtenyt Länsisatamaan pysähtyneeltä loistoristeilijältä katselemaan kaupunkia.

Kiinalaiset, niin arvelen, olivat pukeutuneet Kauppatorilta ostettuihin paitoihin. Naisten paidoissa oli poroja, miehillä susi. Ensin kuvattiin naiset, sitten miehet ja lopuksi koko porukka. Yksi miehistä seisoi varpaillaan, luuli varmaankin että kukaan ei huomaa.

Tallinna päev

Viroon saapuessani juhlittiin Tallinna-päivää. Raatihuoneentorilla oli musiikki- ja tanssiesityksiä ja matkalla Viru-keskuksen kirjakauppaan osuin toiseenkin esiintymislavaan. Jäin kuuntelemaan loistavaäänistä laulajatyttöä.

Vietin omaa Tallinnapäivääni retken päätteeksi vasta viikkoa myöhemmin. Harkitsin Tallinna-kortin hankkimista, mutta valitsin kuitenkin hop-on-hop-off -kiertoajelut ja vierailun kahdessa kohteessa. Vaihtoehtoina olivat Lentosatama, Kumu, ulkoilmamuseo ja TV-torni.

Reittejä oli kolme, selostukset antoisia ja kielivaihtoehtoja kymmenen. Koska sää suosi, bussin avoimessa yläkerrassa oli mukava istua ja ottaa kuvia. Täyden kattauksen nautittuani tiedän Tallinnasta yhtä ja toista. Paketin hintakaan ei ollut paha, 35/25 €.

Lentosataman merimuseo on Viron suosituin museo. En ihmettele: aiheesta kiinnostuneille riittää nähtävää. Satavuotiaan, jo pahasti rapistuneen lentokonehallin ottaminen edustavaan uusiokäyttöön on sinällään kulttuuriteko! Näyttelyn varsinainen vetonaula on sukellusvene Lembit, johon pääsee sisälle.

Rocca al Maren ulkoilmamuseon erikoisuutena oli ajanmukaisiin asuihin pukeutunut henkilökunta, jolta sai kysellä kaikkea mieleen tulevaa. Ajokkinsa vieressä päivystänyt hevosmies olisi tosin pitänyt ensin herättää.

Vihreä reitti suuntautui ydinkeskustan koillispuolelle, Lasnamäen kaupunginosaan ja Piritan suunnalle. Lasnamäe on neuvostotyyliin rakennettu jättimäinen lähiö, jossa asuu kolmasosa Viron asukkaista. Reitin varrella sijaitsevat mm. Kadriorgin puisto, laululava, televisiotorni ja Piritan luostarin rauniot.

Kuulin bussissa järkeenkäyvän selityksen kaikkialla Virossa silmiinpistävään ilmiöön, heikossa kunnossa olevien rakennusten runsauteen. Kun miehitysaikana kansallistettua omaisuutta palautettiin alkuperäisille omistajilleen, näillä ei useinkaan ollut varoja sijoitettavaksi kiinteistöjen korjaustöihin. Ja vaikka olisikin, omistukseltaan kiistanalaisiin kohteisiin ei haluta sitoa senttiäkään oikeusprosessien ollessa kesken.