Arkistot kuukauden mukaan: heinäkuu 2023

Viinijärvellä

Tiesin Viinijärven taajaman naisten pesäpallosta, mutta puhun nyt järvestä. Se oli minulle uusi tuttavuus, asiallisen kokoinen ja maisemiltaan miellyttävä. Saaria oli runsaasti eikä hakkuuaukkoja näkynyt häiritsevästi. Mökki oli saaressa, kuten mökit mielellään saavat ollakin. Venepaikkoja oli kaksi, joista toinen suojassa kaikilta tuulilta. Kuvasin maiseman venepaikan laiturilta illalla ja aamulla.

Järven kalakannasta saimme ja söimme edustavan näytteen, kun Lauri pyydysti, fileoi ja paistoi yhden kuhan ja neljälle riittävän määrän kookkaita ahvenia. Vieläkin herahtaa vesi kielelle.

Mainittavimmiksi lintuhavainnoiksi jäivät yksinäinen laulujoutsen ja useaan kertaan näyttäytynyt ruskosuohaukka.

Loppulausuntona totean, että Viinijärvi on ihan kelpo järvi muuten, mutta vesi on kovin ruskeaa ja näkösyvyys sen vuoksi vaatimaton. Jos annan Päijänteelle kouluarvosanan 10, Viinijärvi saa kahdeksikon.

Järvistä parhain

Meitä oli iso joukko kokoontuneena Vaherin koululle viettämään Matin synttäreitä. Vaikka useimmat paikallaolijat olivat minulle ventovieraita, tunsin olevani omieni joukossa.

Olisi typerää yrittää panna Suomen järviä paremmuusjärjestykseen, mutta oma suosikkijärvi on lähes jokaisella. Jos sitä olisi kysytty Vaherissa, ylivoimainen ykkönen olisi varmasti ollut Päijänne. Se on minunkin suosikkini, järven perusmalli johon muita vertaan. Myönnän mielihyvin, että Suomessa on vaikka kuinka monta melkein yhtä hienoa järveä!

Isäni synnyinkoti, Kukkarosalo, sijaitsee Kukkaro-nimisessä Päijänteen saaressa. Koulupoikana ennen kesätöiden aloittamista ehdin viettää monta mukavaa mökkikesää pienessä Mertasaaressa ison Kukkaron kyljessä. Niinä kesinä tutustuin Mattiin.

Vaherissa ylistettiin Päijännettä unohtamatta järven taannoista alennustilaa: Jämsän ja Jämsänkosken puunjalostustehtaiden jätevedet saastuttivat pahoin Tiirinselän ja vaikuttivat Keski-Päijänteen suurille selkävesille saakka. Onneksi vesistöjen suojelutyö tuotti tulosta ja järvet pelastuivat – Päijänne muiden mukana.

* * *

Tässä vielä kesäkuussa 2000 kirjoitettu Päijänne-aiheinen kirja-arvostelu:

Päijänne jylhä

Näköispainoksena julkaistu Aaro A. Nuutisen ”Terveisiä Päijänteeltä” (WSOY 2000) on kertomus heinäkuisesta risteilystä höyrylaiva Tehillä. Kirjan ensimmäinen painos ilmestyi v.1938.

Tehi-laivan rakennutti v.1875 legendaarinen jämsäläispatruuna Severus Konkola. Liikematkoillaan patruuna liikkui kansanomaisesti pukeutuneena mukanaan riittävä määrä rahaa – tuohikonttiin pakattuna. Käteisellä ostetun Tehin pituus oli 100 jalkaa ja konetehoa löytyi kunnioitettavat 45 hv. Ei ihme, että se oli aikanaan Päijänteen nopein höyrylaiva.

Nuutisen teksti välittää oivallisesti upean suurjärven herättämän innostuksen ja letkeän lomatunnelman. Kun matkustajat haluavat ihailla kalasääksen pesää kaikessa rauhassa, laiva pysäytetään. Olutta tarvitaan tunnelman nostattamiseen vain kerran, silloinkin löylynheittoon savusaunassa.

Seurue ei tyydy ihailemaan Päijännettä pelkästään laivasta käsin, vaan kiipeilee väsymättä näköalapaikoilla ja tutustuu paikallisen väen elämänmenoon. Lukijalle tarjotaan mittava määrä oheistietoa ja tarinoita alueen luonnosta ja rantapitäjien historiasta.

Kirjaan sisältyy 70 valokuvaa, jotka esittelevät Päijännettä ja sen ranta-alueita monipuolisesti ja kohtuullisen tasokkaasti. Tarkkasilmäinen Päijännefani panee merkille, että hakkuuaukot eivät nykytyyliin pykälöi rantametsiä ja saarten siluetteja. Huviloita on niin vähän, että niiden omistajat tiedetään ja kiinnostavimmat esitellään lukijalle.

Tämän päivän kaukomatkaajille Nuutisen kirja antaa ajattelemisen aihetta. Lontoon Maantieteellisen Seuran pääsihteeri, professori Arthur Hinks kirjoitti 1930-luvulla Tehin vieraskirjaan mm:

…on liian paljon sellaisia suomalaisia, jotka lähtevät merta edemmäksi kalaan, matkustavat ulkomaille, vaikka heillä on suurenmoinen matkailujärvi aivan läheisyydessään.

Hinksin ranskalainen virkaveli Charles Nicolle puolestaan hehkuttaa:

Jo yksistään Päijänteen takia kannattaa Ranskasta matkustaa Suomeen.

Vanha ja uusi Hippos

Kirittäret pelasi eilen ensimmäisen ottelunsa Hippoksen uudella pesäpallostadionilla. Katsojamääräksi ilmoitettiin 1608 ja joku arveli, että vanhalle stadionille olisi sateenuhkaisessa säässä saapunut tuhat katsojaa vähemmän.

Pesisfoorumilla uutta stadionia on nimitetty kaukaloksi, missä läpilyönnit pysähtyvät aitaan tai betonivalliin. Tämä on totta, mutta vain jos puhutaan kunnarin arvoisista läpäreistä. Esimerkiksi Viivi Partasen eilinen kakkosrajapuhkaisu olisi tuottanut monella muulla kentällä kunnarin. Hippoksella pallo kimposi ennustettavasti betonimuurista, joka on mielestäni tarpeeton tai ainakin liian korkea. Aitaan osuessaan pallo kimpoaa sattumanvaraiseen suuntaan ja lisää kiinniottamisen vaikeutta.

Kunnarit tulevat olemaan tiukassa, mutta tavallisia juoksuja uudella stadionilla tehtäneen aivan normaalisti. Esimerkiksi Kirin ja Haminan ykköspesisottelussa lauantaina tehtiin 12 juoksua ja naisten yp-pelissä sunnuntaina 17 (ja supervuorossa vielä 7 lisää)! Eilisen huippupelin vähäjuoksuisuus ei johdu kentästä, vaan joukkueiden laadukkaasta ulkopelistä. Lisäksi mielestäni ei yhtään haittaa, että stadioneissa on eroja!

65 vuotta palvellut vanha stadion muistetaan varsinkin Kirittärien pitkästä menestysputkesta. Miesten puolella on ollut hiljaisempaa, sillä Kirin viimeisin mestaruus on vuodelta 1984. Vanhan stadionin yleisöennätys on tehty v. 1979: vastakkain Kiri ja Hyvinkään Tahko, yleisöä 5496.

Seurasin pesistä hyvinkin aktiivisesti siihen aikaan, kun pelattiin vielä Harjun nurmikentällä. Muutin pois Jyväskylästä sen jälkeen, kun alettiin pelata Hippoksella ja näin enää yksittäisiä pelejä. Vanhalta Hippokselta ehti kuitenkin kertyä paljon muistoja, Kirittärien ansiosta enimmäkseen hyviä.

On yksi päinvastainenkin tapaus. Kirittärien ja Pesäkarhujen ensimmäinen finaalipeli syksyllä 2021 oli kaikin tavoin surkein pesäpallotapahtuma, missä olen ollut mukana. Vettä tuli niin että kenttäkin lainehti, ja kaiken lisäksi Kirittäret hävisi.

Edit 10.7.
Uuden stadionin ensimmäinen kunnari nähtiin eilen, kun Tinja Töyrylä onnistui lyönnissään täydellisesti: takaa läpi ja pallo parkkipaikalle. Suoritus  (1+2) toi Kirittärille kolmen pisteen voiton Rauman Ferasta.