Arkistot kuukauden mukaan: marraskuu 2016

Peliletit ja Jätkänkynttilä

Kävin lauantaina pitkästä aikaa Lappi Areenalla katsomassa jääkiekkoa.

Kaukalossa kohtasivat kotijoukkue RoKi ja JYP Jyväskylästä, siis naisten viime kauden mestarijoukkue. Pahasta pelaajakadosta johtuen JYP luopui sarjapaikastaan ja ottaa vauhtia Mestiksestä. Entisellään oli vain pelipaidan kiekuralogo.

RoKi hallitsi tapahtumia, mutta JYP vei pisteet mennessään: torjunnat 10-37, lopputulos 2-4. Istuin pelaaja-aition takana ja sain kuvan hienoista pelileteistä:

Pitkillä pelimatkoilla on aikaa askarrella. Vierasjoukkueen verkkosivuilla pelaajia kehotettiin ottamaan mukaan neuloja ja mustaa lankaa. Joukkue oli saanut uusia tukijoita, ja mainokset piti saada omatoimisesti paikalleen.

Kotiin palatessa otin kuvan Ounaskoskesta ja Jätkänkynttilästä:

Minkki mateenpyynnissä

Olin jo liikekannalla, kun Marko soitti Ounaskoskelta: täällä on minkki, joka pyydysti ison mateen. Siis sinne.

Paikalle ehdittyäni minkkiä ei enää näkynyt ja arvelimme sen keskittyvän herkutteluun piilossa sivullisten katseilta. Marko ehti saada minkin ja kalan ottelusta videokuvaa, jonka mm. Maikkari julkaisi.

Jonkin aikaa odoteltuamme minkki ilmestyi eteemme ja loikki hetken kuvaajasetiä ihmeteltyään rantasulaan Jätkänkynttilän alle. Ei mennyt minuuttiakaan, kun kamppailu oli taas käynnissä. Made oli yhtä kookas kuin edellinenkin.

Tällä kertaa minkki katsoi aiheelliseksi kätkeä saaliinsa uuteen paikkaan ja lähti kalaa retuuttaen alajuoksulle päin.

Sukelluksia venäläisyyden ytimeen

Ulkomuseo (Idiootti 2016) on Sergei Dovlatovin neljäs suomennettu teos. Takakannessa sanotaan, että kirjan päähenkilö Boris lähtee oppaaksi venäläisyyden ytimeen. Kirja on edeltäjiensä tavoin pieni herkkupala ja samalla elämyksellinen sukellus neuvostoajan arkeen.

Kirjan loppuun on koottu suomalaiskriitikoiden sanomisia Dovlatovin muista Suomessa julkaistuista teoksista Meikäläiset, Matkalaukku ja Haarakonttori. Ilona Vihonen kirjoittaa Me Naisissa:

Jos Dostojevski pölyttyy kirjahyllyssä ja Tolstoi tuuraa makuuhuoneessa rikkinäistä sängynjalkaa, Sergei Dovlatoville kannattaa vielä antaa mahdollisuus.

Sattuipa somasti! Luin viikko sitten Dostojevskin pienoisromaanin Peluri ja hieman kesken on Tolstoin tuhatsivuinen Anna Karenina: lyhyt ja pitkä sukellus venäläisyyden ytimeen sata vuotta ennen Dovlatovin aikaa.

Olen nauttinut Tolstoin järkäleestä ja päättänyt, että talven aikana luen myös Sodan ja rauhan. Paksu sekin mutta olkoon. Sen sijaan Dostojevskit ovat sen verran rankkaa luettavaa, että en uskalla luvata mitään. Ainakin pitää vielä verrytellä…

Ostin Anna Kareninan kesällä kirppikseltä, mutta tartuin siihen vasta nyt. Eino Kaliman käännös vuodelta 1911 tökki alusta asti ja kävi ylivoimaiseksi suunnilleen puolessa välissä kirjaa. Hain kirjastosta Lea Pyykön käännöksen vuodelta 1979 ja se on selvästi luettavampi. Ero tosin on pienempi kuin mitä odotin.

Eilen löysin tutun kirppiksen hyllystä molemmat suomennokset; tästä uudemmasta pyydettiin 4 euroa. Ne jäivät hyllyyn, mutta mukaan tarttui Jaan Krossin Vastatuulen laiva ja Paul Therouxin Salainen elämäni. Tarjonta oli tällä kertaa tavallista kiinnostavampi.

Kirjoitin sivuston puolelle tekstin kirjallisista jälkimarkkinoista.

Pilkkasiipi, täpläpää

Kerroin viikko sitten surkeasti epäonnistuneesta kuvausyrityksestä. Eilen onnistuin selvästi paremmin. Paikka oli edelleen Kirkkolampi, mutta kohteena nyt naurulokin asemesta pilkkasiipi. Toinen puolisko lampea oli jäässä, ja pilkkasiipi sukelteli intensiivisesti melko lähellä rantaa.

Panin telejatkeen paikalleen ja ruuvasin kameran kiinni yksijalkaiseen jalustaan. Valoa ei ollut kehuttavasti, ja väänsin herkkyyden 1250 ASAan. Samalla kävi mielessä, että filmiaikana tuollaisista lukemista nähtiin vasta unta.

Lähestyin lintua sukellusten aikana; linnun pinnalla ollessa seisoin kuin suolapatsas. Kolmen spurtin jälkeen olin jo aika lähellä. Lintu ui loitommaksi, mutta ei hermostunut pahemmin. Sen sijaan isokoskelot pitivät touhuani niin epäilyttävänä, että katsoivat parhaaksi nousta siivilleen. Sinisorsat tulivat toiveikkaasti lähemmäksi ja päätyivät samaan kuvaan pilkkasiiven kanssa. Sorsia oli kaikkiaan 37.

Lintukirjassa sanotaan, että nuorella pilkkasiivellä valkea siipilaikku on usein piilossa ja että pään valkeat kuviot ovat selvemmät kuin vanhalla naaraspukuisella linnulla. Niinpä kyllä, mutta reunoiltaan epämääräiset kuin maalipyssyllä ammutut. Siipilaikku oli pieni ja sokeripalamaisen selkeä.

Ounasjoen suistossa on näkynyt pilkkasiipiä muutaman viikon ajan, Kirkkolammessa en muista tavanneeni lajia aiemmin. Kesällä Kirkkolammelle ilmestyi yllättäen metsähanhi.