Teknisiä ongelmia ei pääse karkuun lomallakaan. Olen kuvitellut että prepaid-liittymän ostaminen ja käyttöönotto on helppoa kuin mikä. Ei ole. Jostakin käsittämättömästä syystä (terroristilait?) ei liittymää voi ottaa käyttöön kirjautumatta, rekisteröitymättä ja antamatta kaikenlaisia id-tietoja. Olen tähän mennessä kirjautunut netissä, puhelimitse robotti-Laralle ja lopulta myös oikealle Andrewille, joka lupasi kaksi tuntia sitten että liittymä on puolen tunnin kuluttua käytössä. Viimeinen mitä puhelimesta saan irti, on ilmoitus että account ei saada käyttöön. En halua mitään tilejä, haluan vain käyttää puheaikaa sen 30 AuD edestä minkä liittymä maksoi. Palveluun tietysti kuuluu että on täysin mahdotonta soittaa uudelleen mukavalle Andrewille ja kysyä miksi hän ei saanut asiaa kuntoon. En todellakaan jaksa tälle illalle enää toista keskustelua pirteän robotti-Laran kanssa.

Päivän uutisia täällä on delfiinin raaka tappo. Asiasta kerrottiin radiouutisissa ja juttu oli myös ilmaisjakelulehden etusivulla. Kaupungin edustan lahdella asustelee pysyvästi n. 90 delfiiniä, joista nyt yksi, 12-vuotias naaras oli tapettu veitsillä tai vastaavilla aseilla. Mieltäni lämmittää asiasta noussut kohu, osoittaahan se, että ympäristörikoksiin suhtaudutaan vakavasti. Lehdessä sanottiin, että teosta voi seurata sekä vankeutta että suuret sakot. Mielenkiintoista nähdä saadaanko tekijä/tekijät kiinni ja mitä sitten oikeasti tapahtuu.

Päivän kaupunkikierrokseen sisältyi ostosmatka kirjakauppaan. Poistuin kolmen kirjan kanssa: nisäkäsopas, lintukirja ja "Dangerous Australians", kirja täkäläisistä tappavista tai muuten vaan vaarallisista eläimistä. Toivottavasti en törmää niistä yhteenkään...

Täällä on ymmärretty julkisen liikenteen tärkeys. Raitiovaunuilla ja paikallisjunilla on helppoa kulkea, vaikka tasoristeyksien suuri määrä hämmästyttää. Vastikään teinityttö sai surmansa raiteita ylittäessään ja lehdissä käydään kovaa keskustelua liikenneturvallisuuden unohtamisesta. Aika hurjaltahan tuo tuntuu kun junia kulkee varttitunnin välein vilkasliikenteisten teiden yli. Sähköporttien ja puomien pitäisi turvata kulkua, mutta kaikkia onnettomuuksia ne eivät estä. Jalankulkijalla on muitakin ongelmia. Vasemmanpuoleiseen liikenteeseen tottuminen vie aikaa, ja läheskään aina ei tiedä mistä oikein kuuluisi ylittää katu. Liikennevaloja ja suojateitä on harvemmassa kuin koti-Suomessa.

Melbournen hyvin hoidetut puistot tarjoavat loistavia mahdollisuuksia urbaaneihin luontoretkiin. Tänään vietin monta tuntia kasvitieteellisessä puutarhassa. Koulujen syys- anteeksi kevätloman takia siellä oli erittäin paljon muitakin kävijöitä. Varsinainen väentungos on odotettavissa nyt viikonloppuna kun urheilun vuotuinen huippuhetki, australialaisen jalkapallon loppuottelu, pelataan täällä Melbournessa. Huomenna on kaupungilla suuri paraati ja itse ottelu pelataan lauantaina.

Melbourne on puistojen kaupunki - ja pilvenpiirtäjien

Tänään tein retken Melbournen lähellä sijaitsevaan Dandenong Ranges -kansallispuistoon. Kohteen valintaan vaikutti, että sinne pääsee paikallisjunalla. Vuoren ympäristössä on suojeltu edustavia näytteitä alkuperäisestä sademetsästä. Paikannimi Ferntree viittaa saniaispuihin, joiden suomalaista nimeä en valitettavasti tiedä. Olo oli kuin satumetsässä. Suurimmat eukalyptukset olivat valtavia, ja niiden kolot tarjoavat hyviä pesäpaikkoja niin linnuille kuin muillekin eläimille.

Lintujen konsertti sai syksyisestä Suomesta lähteneen täydelliseen ekstaasiin. Näin viikolla kultatöyhtökakaduparven kasvitieteellisessä puutarhassa, mutta metsässä niitä tuntui olevan joka puolella. Niiden räääkyminen ei ole mitenkään kaunista! Punarosellat, toinen yleinen papukaijalaji, oli vähän vähemmän äänekäs mutta samoin erinomaisen näyttävä lintu. Muita tunnistamiani ihmeitä olivat punahelttamesikko, ilmeisesti keltavatsamaluri, ihastuttava sinikurkkumaluri ja kookaburra, eli isonauraja. Ja eastern whipbird, jonka ääni on kuin piiskan sivallus, ja jolle en löytänyt vielä suomenkielistä nimeä. Oikeasti en ole mikään hyvä lintujen tuntija, mutta nämä olivat niin selvästi esillä tai laulusta niin helposti tunnettavissa, että uskallan esittää ne varmoina havaintoina. Sitä paitsi kansallispuiston opaslehtisen mukaan juuri näitä täällä tapaa...

Sademetsän viehätystä lisää tietysti se, että tietää siellä asustavan monia muitakin eläimiä kuin lintuja. Valitettavasti yhtään nokkasiiliä tai kengurua ei vieläkään näkynyt. Olisi pitänyt mennä aikaisin aamulla tai jäädä iltahämäriin. Sää oli harmaa ja minulle sopivan viileä. Kuljin ylös tuhannen portaan reittiä ja alas lyyrypyrstön reittiä, ja kun en vieläkään saanut tunnelmasta tarpeekseni, kuljin vielä kolmen kilometrin luontopolun. Jo pelkästään tätä yhtä päivää varten kannatti tulla Australiaan!

Kun on ollut kansallispuistossa pitkään työssä, katselee monia asioita varmaan eri tavoin kuin useimmat. Kiinnitti huomiotani, että puistossa ei ollut yhtään roskapönttöä. Ei missään. BBQ- eli picnic-alueille tai hyvin lähelle niitä pääsi autolla, eli huolto olisi helppo järjestää, mutta joka paikassa luki vain "vie roskat mennessäsi". Niinpä näkyivät vieneen. Yhden pullonkorkin huomasin maasssa. BBQ-paikoilla oli kaasugrillit, vai miksi niitä sanoisi, katoksia ja pöytiä ja penkkejä. Hyvin siistissä kunnossa kaikki, mutta en tiedä sanoa (vielä), johtuuko se pontevista puiston huoltojoukoista vai siitä että ihmiset todellakin käyttäytyvät ihmisiksi. Täällä voi periaatteessa saada 200 dollarin sakon mistä hyvänsä roskien heitosta, ehkä silläkin on vaikutusta.

Kun käy ulkomailla kansallispuistossa, ymmärtää paremmin kaikkia ulkomaalaisten mielestäni outoja kysymyksiä suomalaisista puistoista. Kun olet ensi kertaa aivan uudenlaisessa metsässä, vieraiden äänten, tuoksujen ja muun keskellä, saattaa mieleen tulla monenlaisia kysymyksiä. Dandenongissa ei olisi tullut mieleenkään poiketa polulta. Paitsi että se oli kiellettyä, se oli enimmäkseen mahdotonta tai ajatuskin tuntui hyvin epämukavalta. Mitä öttiäisiä saattaisikaan pudota niskaan? Kun kuljet muutaman kilometrin päähän lähimmältä autotieltä, alkaa tuntua hyvin olennaiselta onko tienviittoja harvoin vai vielä harvemmin. Olen jo monta kertaa ajatellut että olisi ollut viisasta ottaa kompassi mukaan, auringon sijainnistakaan kun ei täällä osaa päätellä oikein mitään! Muita kulkijoita oli sen verran, että saattoi aina tarkistaa olenko menossa oikeaan suuntaan. Paitsi viimeisellä polulla, jolla en tavannut ketään muuta, ja joka polku yhtäkkiä pudotti minut autotielle sen sijaan että olisi kuljettanut kauniisti ympyräreittiä takaisin lähtöpaikkaan, niinkuin kartalta näytti.

Tänään en ole vielä lukenut päivän lehteä. Eilisen lehdestä jäi mieleen tiedemiesten arviot ilmaston lämpenemisen vaikutuksesta ihmisten terveyteen Australiassa. Ilmastonmuutos on täälläkin jatkuvasti tiedotusvälineissä. Nyt julkistettu tutkimus ennakoi ongelmia trooppisten tautien, erityisesti moskiittojen levittämän dengue-kuumeen suhteen ja lämpötilan nousun arvioitiin lisäävän kuumuudesta johtuvia kuolemia huomattavasti. Pääministeri on puolestaan aloittanut kovan kampanjan etanolin lisäämiseksi bensiiniin. Normaalibensan sekaan voi ongelmitta lisätä 5-10 % etanolia, ilman että auton moottori siitä säikähtäisi. Pontimena on nyt tietenkin öljyn hinnannousu, mutta asiaa perustellaan myös ilmastonsuojelulla. Australia johtaa päästötilastoja per capita, täällä käytetään surutta vielä kivihiiltäkin.

Sunnuntaipäivänä oli jo kulttuurin vuoro. Immigration museossa kului huomaamatta tuntikausia. Näyttely oli kiinnostavasti toteutettu ja siirtolaisuusteemaa valotettiin monipuolisesti. Monet asiat ovat yleismaailmallisia. Australiankin siirtolaispolitiikassa on valikoitu valkoisia, pisteytetty hyviä työntekijöitä, kielletty kokonaan tietynväristen maahanmuutto etc. Jotenkin tuntui tutulta kun kerrottiin kuinka maahat muuttaneet korkeasti koulutetutkin päätyivät 50-luvulla hanttihommiin ja niihin raskaisiin töihin joihin australialaiset eivät halunneet. Varsinkin jos eivät olleet brittejä, tai edes valkoisia.

Toisen maailmansodan jälkeen on luovuttu valkoisen Australian periaatteesta, mutta turvapaikanhakijoiden kohtelu on aika tylyä. Museossa asiaan otettiin hienovaraisesti kantaa sanomalla, että turvapaikan hakeminen Australiasta ei ole rikos. Ihmisiä kuitenkin on suljettu leireille, jotka muistuttavat vankiloita. Tiukin linja on ilmeisesti nyt joutunut antamaan periksi kansalaisten painostuksesta.

Australiassa on noin 19 miljoonaa asukasta, ja tulijoita olisi enemmän kuin halutaan ottaa vastaan. Enää ei ole tarvetta mainostaa tai maksaa siirtolaisten kustannuksia, kuten vielä 1970-luvulla monelle suomalaisellekin tehtiin. Museossa oli esillä monta todellista siirtolaiskohtaloa. Matkanteon hankaluudet purjelaivojen aikakaudella esiteltiin suorastaan naturalistisesti. Voi hyvin kuvitella millaista oli sulkeutua viikoiksi ahtaisiin tiloihin myrskyävällä merellä. Varsin hyvin esiteltiin myös Australian asuttamisen synkkä kääntöpuoli, satojen alkuperäisasukasheimojen tahallinen ja tahaton tuhoaminen.

Uutismaailmasta tarttui silmiin metsäsota, jota käydään Tasmaniassa. TV-uutiset kertoivat asiasta lyhyesti. Täkäläisessä Hesarissa (?), Age-lehdessä, jatkuu juttusarja ja keskustelu ilmastonmuutoksesta, myös pääkirjoitus käsitteli tänään asiaa. Lehti pyytää lukijoitaan kertomaan mitä he olisivat valmiita tekemään ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. Odotan mielenkiinnolla. On kummalllista että maassa jossa aurinko paistaa jossakin päin aina, ei puhuta enempää aurinkoenergiasta. Myös on kummallista että valtaosa autoista kulkee bensalla, vaikka suuressa osassa maata on kattava kaasuasemaverkosto ja kaasu on huomattavan halpaa (ja kotimaista) bensaan verrattuna. Kuulema kaikki taksit Victoriassa olivat jo 20 vuotta sitten kaasuautoja. Liekö öljybisneksellä jotakin osaa siihen etteivät kaasuautot ole syrjäyttäneet bensa-autoja?

Tekee hyvää Eurooppasentriselle maailmankuvalleni joutua välillä maapallon toiselle puolen. Täällä tietysti Aasian tapahtumat ovat paljon lähempänä. Lintuinfluenssaa seurataan hyvin tarkkaan. Indonesiahan on ihan naapurissa. Suomesta en ole huomannut tiedotusvälineissä uutisia, mutta tänään käynyt putkimies oli vieraillut Rovaniemellä 1980-luvun alussa. Moskiitot oli hyvin muistissa, ja Joulupukki.

Viikko ehti kulua Melbournessa ennen kuin ehdin rannalle. Tänään otin kohteeksi St Kilda Beachin, suositun rannan lähellä kaupungin keskustaa. Näin keväällä saattoi vain kuvitella millainen kuhina siellä on lämpiminä kesäpäivinä. Nyt uimassa näkyi vain koiria eikä auringonpalvontakaan ole vielä ajankohtaista. Aurinko kuitenkin paistoi ja oli hyvä päivä käydä pienellä sightseeing-risteilyllä kaupungin edustalla ja katsella pilvenpiirtäjien siluetteja mereltä päin. Ja tietysti myös lintuja. Valitettavasti merilintuja tunnen vielä huonommin kuin muita, ja kiikari ja silmälasit-yhdistelmällä ehdin harvoin edes saada lentäviä lintuja näkökenttääni, mutta oli siellä onneksi muutamia paikallaan istuviakin, joita sai tarkkailla rauhassa.

Laiturilla istuskeli kahdenlaisia merimetsoja, yksi musta ja valkoisen ja mustan kirjavia. Nimekseen laittaisin mustamerimetso ja australianmerimetso. Lokkien lisäksi näkyi kookkaita tiiroja ja kotoiselta tuntui nähdä pääskyjä, lintukirjasta näille pääskyille löytyi niin hauska nimi kuin Welcome Swallow. Rannalta kävelin Albert Parkin poikki raitiovaunulle ja varmistin ennenkin tapaamani mutaharakan sekä yhden monista korpinnäköisistä, huilukorpin.

Juuri kun kuvittelin tottuneeni vasemmanpuoleiseen liikenteeseen, nolasin itseni pyrkimällä tarmokkaasti väärältä puolelta ulos raitiovaunusta. Taas löytyi ystävällinen paikallinen ohjaamaan oikeasta ovesta. Oikein pelästyin päivällä kun katselin karttaa suojatiellä ja valoihin pysähtyneen auton kuljettajakin oli heti tarjoamassa apuaan. Olenko keskimääräistä avuttomamman näköinen vain ovatko ihmiset täällä aina näin ystävällisiä? Harvoin olen itse tarjonnut oma-alotteisesti apua lukuisille Arktikumia etsiville turisteile, joita kotimme naapurustossa pyörii. Voisinkohan itsekin opetella vähän avuliaammaksi?

Sateisena keskiviikkopäivänä oli hyvää aikaa osallistua Suomi-lehden postitustalkoisiin. Vuonna 1926 perustettu Suomi Newspaper on Australian vanhimpia etnisiä lehtiä ja sillä on noin 3500 lukijaa. Lehden tärkein tehtävä on tietenkin toimia suomalaisten yhdyssiteenä ja kertoa eri puolilla Australiaa toimivien Suomi-seurojen ja suomalaisten seurakuntien kuulumisia ja muutenkin ulkosuomalaisten elämästä, mutta paljon on myös uutisjuttuja ympäri maailmaa. Osa jutuista on englanniksi. Uusin numero kertoo mm. Sydneyn Suomi-koulusta ja Ylen talousvaikeuksista (miten käy ulkosuomalaisille suunnattujen lähetysten).

Lehtiä postittaessa oli aikaa jutella monenlaista. Oli kiinnostavaa kuulla ihmisiltä mikä heidät toi Australiaan esimerkiksi 40 vuotta sitten, ja millaista elämä on ollut.

Keskiviikkoillan ukkosmyrsky kulki aivan lähiömme yli. Salamointi oli kieltämättä komeannäköistä, mutta vähän pelottavaa. Aamun lehti kertoi, että tuhansista taloista oli mennyt sähköt. Vettä tuli kuin Helsingissä mm-kisojen aikaan. Tuli viimeistään selväksi että matkaoppaiden kuvat ei kerro koko totuutta lomamaan ilmastosta...

Tämän päivän matkaelämyksiin kuului aussihammaslääkäri ja puutarhanhoitoa. Hammaslääkäri oli samanlainen kuin kotimaassa, mutta puutarhanhoito täällä vaikuttaa aika erilaiselta kuin aikoinaan Sodankylässä. Jotkut rikkaruohot olivat aivan tutun näköisiä, siis taas niitä tulokaslajeja, mutta paljon kasvaa sellaista mistä en ymmärrä pitäisikö se repiä irti vai tehdä sille tilaa kasvaa. Kun tuntisi edes noita kauniisti kukkivia puita. Katselin pihalla maahan muutenkin ja löytyihän niitä, jonkun otuksen papanoita puiden alta. Opossumi? pitäisi koettaa taskulampun kanssa hiiviskellä tuolla pimeän aikaan, mutta kylmät yöt eivät ole houkutelleet siihen. Joskus myöhään illalla joku on liikkunut "sunroomin" katolla, mutta ei ole tullut mieleeni että se on saattanut olla nisäkäs eikä lintu.

Huomenna pitäisi nähdä viimein kenguruita kun lähdemme päiväretkelle Healesvillen eläinpuistoon. Syytä varmistaa että niitä näkee edes siellä, siltä varalta että loppujen lopuksikaan ei törmää eläimiin villissä luonnossa. No, monikos innokas keskieurooppalainen oikeasti näkee hirven Suomenmatkallaan, vaikka niitä on metsät täynnä.

Kengurut jäivät edelleen odottamaan myöhempää ajankohtaa kun päivä meni kiertäessa Yarra Ranges kansallispuiston ympäri. Kirjaimellisesti, ajoimme pitkän lenkin, jonka sisälle puisto suunnilleen jäi. Pysähdyksiä tehtiin joissakin kiinnostavissa kohteissa. Rainforest gallery tarjosi hyvän näköalan ihanaan täkäläiseen sademetsään, mutta olin odottanut pidempää kuin 300 m polkua. Ilmeisesti luin ohjeita taas kerran huonosti, mistä myöhemmin kärsimme myös ohittaessamme huomaamatta P-paikan, josta olisi voinut käydä tervehtimässä Victorian osavaltion korkeinta puuta. Se tosin on menettänyt myrskyssä kahdeksan metriä ja korkeutta on enää 84 m. Mountain Ash jättiläiseukalyptuksesta väitetään että se voi kasvaa 114 metrin korkuiseksi. Kaatuneet puunrungot ja kannot olivat uskomattoman jyhkeitä.

Marysvillen pikkukaupungin liepeillä bongasimme vesiputouksen, jonne mennessä oli tämän päivän highlight, lyrebird, lyyrypyrstö. Kirjoissa sitä sanotaan ujoksi ja piileskeleväksi, mutta tämä yksilö oli ehkä suorastaan palkattu paikalle houkuttelemaan turisteja. Lyyrypyrstö on etevä matkija, ja toivon että reissullani kuulen vielä jossakin sen ääntä. Nyt tapaamani yksilö etsi vain ruokaa, enkä edes tiedä oliko se naaras vai koiras.

Putouksen jälkeen ajoimme Black Spur-nimisen paikan läpi, missä jättipuut reunustavat ajotietä kunnioitusta herättävällä tavalla. Puut ovat vedonneet matkailijoihin jo sukupolvien ajan. Fernshawn P-paikalla kerrottiin, kuinka ihmiset tulivat Melbournesta nauttimaan luonnosta jo 1800-luvun lopulla. Hienoa että jo silloin on ollut paljon ihmisiä jotka eivät arvioineet puita vain kiintokuutiometreinä.

Päivästä jäi taas kerran mieleen kuinka loputtomasti täällä olisi mielenkiintoisia paikkoja koluttavaksi. Monen polun pää houkutteli jatkamaan enkä voinut välttyä kiusaukselta ostaa retkeilykartta tuolle alueelle. Mistäpä sitä tietää jos joskus vielä palaisi...

PS
Lehdestä luettua: jo toinen krokotiilin uhri Pohjoisterritoriossa viiden päivän sisään on käynnistänyt keskustelun krokotiilikannan pienentämisestä. Suolaisen veden krokotiilit ovat todella vaarallisia ja onnettomuuksia näyttää sattuvan, vaikka vaara on yleisesti tiedossa.