Kevät on ehtinyt jo niin pitkälle, että otin tänään käyttöön kilolasit. Aurinko taltutti aamun ärhäkän pakkasen miellyttäväksi ulkoilusääksi.
Eilen otettu kuva kertoo oleellisen: lunta on mukavasti, ja vaatimattoman lintutalven parhaita sulostuttajia ovat varikset.
Huomenna alkava maaliskuu tuonee Lappiin ensimmäiset muuttolinnut; etelään niitä lienee jo saapunut.
Juhlistin Viron itsenäisyyspäivää käymällä kirjastossa.
Vuodenvaihteessa käynnistynyt kirjallisuusprojekti on hyvässä vauhdissa. Sain eilen luetuksi Jaan Krossin kaksiosaisen muistelmateoksen Rakkaat kanssavaeltajat. Kross päättää muistelmansa ystävälleen Lennart Merelle 26.3.2006 lausumiinsa muistosanoihin:
Olette tulossa koulusta, Kirovin oblastissa. Sinä ja veljesi. Jaranskin koulusta. Metsään tultuanne huomaatte susilauman tarkkailevan teitä. Päätätte jatkaa matkaa, koska teillä on kiire; pojillahan on aina kiire. Te panette toivonne yhden asian varaan – teillä on puoli rasiaa tulitikkuja. Te revitte kouluvihkosta sivuja ja heitätte niitä palavina susien tielle.
Sudetkaan eivät liene kovin varmoja aikeistaan ja tuhlaavat aikaa jokaisen palavan paperin kohdalla, Kunnes lähestyvän kylän hajut pakottavat ne vetäytymään metsään.
Kuusikymmentä vuotta minulle on ollut tärkeä vertaus – vaikka ei olisi toivon pilkahdustakaan, on silti uskottava, että jumalallinen oikeudenmukaisuus on kerran palautuva,
Niin hekin uskoivat.
Miehitysaikaa käsitellessään Kross käyttää muistelmissa kitkerämpää kieltä kuin omaelämäkerrallisissa novelleissaan. Paljon pahemminkin hän toki osaisi sanoa. Georg Meren. Lennartin isän, kohtalosta Kross kirjoittaa näin:
Georg Meri oli useiden kansainvälisten Shakespeare-seurojen kunniajäsen, vaikka hänen ei sallittu kertaakaan osallistua niiden toimintaan. Hän kirjoitti aina tieteellisen alustuksensa valmiiksi seuraavaa konferenssia varten, mutta hän ei saanut kertaakaan lupaa matkustaa tilaisuuteen, esittää luentoaan ja ottaa osaa sitä seuranneeseen ajatustenvaihtoon.
Mikään ei voita kylmän oluen ensi puraisua
Tämä Nobel-kirjailija John Steinbeckin kirjaama toteamus teoksesta Hyvien ihmisten juhla tuli mieleen nähtyäni Iltalehden lööpin.
Pilaako yllätys nautinnon, jos purkit ja sisukset ovat menneet sekaisin? Kumpiko yllättyy enemmän, olutta vai kolajuomaa kielelleen odottanut? Voiko yllätys olla iloinen?
Lintutalvi on ollut hiljainen. Normaalin kaupunkilenkin lajimäärä jää helposti viiteen tai vieläkin pienemmäksi. Pienenä erikoisuutena on torin vaiheilla pitkään viihtynyt risasiipinen varis. Pysyäkseen ilmassa linturiepu joutuu räpyttämään siipiään selvästi lajitovereitaan tiuhempaan tahtiin.
Viikonloppuna pääsin käymään Ylitornion Pessalompolossa hyväksi tiedetyllä koskikarapaikalla. Karoja oli nyt neljä, mutta tammikuun pakkaskauden aikana määrä nousi kymmeneen. Sulaa vettä oli todella paljon niin koskessa kuin suvantopaikoissakin. Vesilintuja ei kuitenkaan näkynyt, sen sijaan saukon jäljet ilahduttivat.
Pohjois-Suomen tunnetuin koskikarapaikka lienee Kuusamon Kiveskoski. Birdlifen Tiiraa selailemalla näin, että koskikarojen määrä nousee joinakin talvina jopa 60 yksilöön. Tuntuu pieneltä ihmeeltä, että koskessa riittää ravintoa noin suurelle joukolle.
Buy it once -aattetta kannattava bloggaajakollega laati oman listansa kestävistä tuotteista. Puhelimista näytämme olevan täsmälleen samaa mieltä:
Itse en tule koskaan ostamaan älypuhelinta (vaikka joku nero äsken sanoi, että kohta kaikkipuhelimet ovat älyjä). Tulen mainiosti toimeen sillä nokialla ja sen lisäksi on pöytä-pc ja tabletti. Minun puhelimeni on ainoastaan soittamista ja tekstiviestejä varten ja akku kestää jopa viikon.
Mikä parasta, tämän myynnistä poistuneen puhelimen voi edelleen ostaa uutena vähän päälle sadan euron hintaan. Ohjeet löytyvät linkatun blogin kommenteista.
Oma puhelimeni ei ole kehuttu nokialainen, vaan ominaisuuksiltaan ja ulkonäöltään kovastikin sitä muistuttava kilpailevan firman tuote. Se on vastannut odotuksia kaikin puolin.
Listan muista tuotteista minulle ei ole omakohtaista kokemusta. Valokuva- ja tietokonepuolella on tullut vastaan monia hienoja ja kestäviä laitteita, joiden käyttöikää lyhennetään keinotekoisesti ”kehittämällä” käyttiksiä ja ohjelmia. Se suututtaa.
Uutiset kertoivat viikolla ravintolaan eksyneestä merileijonasta. Tapaus synnytti aamukahvipöydässämme vilkkaan keskustelun älyttömistä eläinten nimistä.
Mitä tekemistä merileijonalla on oikean leijonan kanssa? No ei todellakaan mitään. Samaan sarjaan kuuluu melkoinen joukko eläimiä, joiden nimi on meri-alkuinen: merihevonen, merileopardi, merinorsu ja kaiken huippuna merilehmä.
Stellerinmerilehmä (stellerindugongi) oli ihmisiin luottavaisesti suhtautunut merieläin, jonka lihaa saattoi verrata maultaan naudanlihaan. Rasva oli kuin voita ja sitä saattoi käyttää myös polttoaineena. Ei ihme, että näin ”hyödyllinen” laji onnistuttiin metsästämään sukupuuttoon ennätysajassa: laji löydettiin Beringinsalmen suunnalta vuonna 1741 ja viimeinen havainto tehtiin 27 vuotta myöhemmin.
Kirjailijapresidentti Lennart Meri (1929-2006) mainitsee merilehmän kiehtovassa matkakirjassaan Revontulten porteilla. Meri nousi lukulistalleni osana sattumalta käynnistynyttä kirjallista ketjureaktiota, josta kirjoitin sivuston puolelle.