Arkistot kuukauden mukaan: heinäkuu 2020

Tästä kun painaa…

Tamperelainen bussinkuljettaja Mats Karlsson osoitti loistavaa pelinlukutaitoa järjestäessään junioriasiakkailleen onnistumisen elämyksen. Joku ehti painaa pysäytysnappia ennen lapsia, mutta kuljettaja huomasi tilanteen ja kuittasi painalluksen, vieläpä kahteen kertaan!

Lapsille nappien paineleminen on niin kova juttu, että se kannattaa ottaa huomioon aina kun mahdollista. Talvella Tallinnassa käydessäni huomasin ilokseni Viru-hotellin hississä tämän toimintaohjeen:

Kävellen kotiin

Pesäpallossa kentällä oleva etenijä saa vapaataipaleen, jos lukkari syöttää samassa lyöntivuorossa kaksi väärää. Kun kenttä on tyhjä, ykköselle pääsee yhdellä väärällä. Normaalisti vahinkovääriä lipsahtelee lukkarilta harvakseltaan, varsinkin niitä juoksun arvoisia.

Joskus syöttökäteen kuitenkin iskee kramppi. Näin viime viikolla Rovaniemellä tällaisen tapauksen: vierasjoukkueen pelaaja käveli kotiin peräti 13 kertaa.

Tilanne ei ollut mukava kenenkään kannalta. Silti lukkari kamppaili urhoollisesti, joukkuetoverit yrittivät kannustaa, yleisö malttoi olla huutelematta.

Odotin lukkarin vaihtamista jo ensimmäisellä jaksolla tai viimeistään tauolla, mutta mitään ei tapahtunut. Jos ennalta sovittua varalukkaria ei ole eikä vapaaehtoista tuuraajaa löydy, lautasen ääreen olisi mielestäni joka tapauksessa pitänyt määrätä joku toinen pelaaja. Kun näin ei tehty, ongelmiin joutunutta pelaajaa nöyryytettiin tarpeettomasti.

Kielineroja

Jaan Krossin tänä vuonna julkaistun romaanin Taivaankivi yhtä päähenkilöä voi hyvällä syyllä luonnehtia kielineroksi: runoilija Kristjan Jaak Peterson sanoo ”tulevansa toimeen” kuudellatoista kielellä – jos kuolleet kieletkin lasketaan!

Nuorena kuollut Peterson (1801-1822) kirjoitti runoja viron kielellä ja siksi hänen syntymäpäivänsä 14.4. on nimetty virolaisen kirjallisuuden päiväksi. Petersonin vaikuttava patsas löytyy Tartton Toomemäeltä.

Keskikesäni kirjailijoita ovat Ivan Turgenev ja Joseph Conrad.  Alkujaan puolalainen Joseph Conrad (1857-1924)  lähti jo nuorena maailmalle: aluksi Ranskaan ja 16-vuotiaana pitkäksi aikaa merille. Kirjailija asettui pysyvästi Englantiin vuonna 1894 ja julkaisi seuraavana vuonna ensimmäisen kirjansa. 

Conradin kuuluisimpia teoksia ovat Pimeyden ydin, Lordi Jim ja Hopealaiva. Minä kuitenkin pidän enemmän hänen meriaiheisista pienoisromaaneistaan (esim. Liekaköyden pää) ja nostan Conradin Melvillen rinnalle merikirjallisuuden mestariluokkaan. Kumpikin kirjailija hyödynsi omia kokemuksiaan ja nousi maailmanmaineeseen vasta kuolemansa jälkeen. 

Omissa silmissäni Conradin arvoa kirjailijana lisää entisestään se, että hän kirjoitti teoksensa englanniksi – siis kielellä, jonka hän oppi vasta kolmantena kielenään! 

Eteenpäin on menty!

Rovaniemeläisestä pesäpallosta puhuttaessa voi hyvällä syyllä lainata Timo Jutilan legendaarista lausuntoa keväältä 2011. Sanottu koskee varmuudella myös naisia, joskaan en ole vielä nähnyt heidän pelaamistaan. Ensimmäinen kotiottelu on huomenna.

Napapesiksen pojat pelaavat poikien superissa. Eilisiltana vastassa oli kuuluisa Sotkamon Jymy, jolle pojat antoivat tiukan vastuksen. Yksi piste oli otettavissa, mutta pojat lahjoittivat jaksovoiton vieraille harhaheitolla, numerot 0-1.

Toisen jakson vieraat veivät mielestäni ansaitusti 0-3. Kotijoukkue kehitteli kolmostilanteita vastustajaa enemmän, mutta kotiutusten laatu jäi heikoksi. Aiemmissa peleissä vakuuttavasti esiintynyt lyöjäjokeri Joona Nousiainen oli tällä kertaa vaisu. Toki myös vastustajan tiiviillä ulkopelillä oli osuutta asiaan.

Kotijoukkueesta palkittiin hyvin kentälle mennyt Veeti Hakola ja ulkopelissä väläytellyt Vili Still. Velipoika Topi oli lukkarina totutun hyvä. Kuvassa Vili näyttää syöksymisen mallia.

Vieraiden peliä johti naisten ja miesten superin kaarelta tuttu Teemu Körkkö, (joka on toiminut ainakin Kirittärien ja Jymyn kakkospelinjohtajana). Lisäksi Teemu on Emma Körkön aviomies.

Emma ilmoitti syksyllä Kirittärien mestaruusjuhlissa lopettavansa loistavan uransa, mutta perui päätöksen kauden kynnyksellä. Viimeksi tänään nähtiin, että Emma on vajaaksi jääneestä talviharjoittelusta huolimatta huippuiskussa. Viisi Hippoksen illassa lyötyä juoksua nosti supernaisen lyöjätilaston ykköspaikalle. Kärkilyöntitilastossa sijoitus on kolmas ja etenijätilastossa 9 tuodulla juoksulla 11.

Eilen Emma julkaisi twitterissä hauskan muistuman uraltaan:

Polarstern loppusuoralla

Lokakuun alussa napajäähän kiinnittyneen tutkimusjäänmurtaja Polarsternin ajelehtiminen on lopuillaan. Näyttää siltä, että alus pääsee avoveteen jo kuukauden sisällä eli reilusti etuajassa.

Myös reitti poikkeaa aika tavalla ennakkoon arvioidusta. Itse asiassa Polarstern lähestyy paikkaa, missä kuuluisa esikuva Fram vapautui jäistä 13.8.1896 ajelehdittuaan jäiden vankina lähes kolme vuotta.

Mosaic-tutkimusretken kolmas ja viimeinen miehistönvaihto tehtiin Huippuvuorilla kesäkuun alussa. Sitä varten Polarstern jätti kuukauden ajaksi sijoituspaikkansa, matkasi Longyearbyeniin ja palasi takaisin kohdattuaan Saksasta paikalle saapuneet tukialukset.