Arkistot kuukauden mukaan: kesäkuu 2023

Geelin voimalla

Roskajuoksija nosti 25.6. Twitterissä esiin Jukolan viestiin liittyvän minulle uuden ongelman, roskaantumisen. Sittemmin Iltapäivälehdet ja HS ovat tarttuneet asiaan, esimerkiksi IS tänään hyvinkin näyttävästi:

Olen yllättynyt ja pettynyt, koska olen pitänyt suunnistusväkeä fiksuna joukkona. Kun Jukolan viesti järjestettiin v. 1994 Sodankylän-Pelkosenniemen maisemissa, seurasin tapahtumia kilpailun aikana ja sen jälkeen. Muistan hyvin, kuinka siistiin kuntoon alue jäi massatapahtuman jäljiltä. Edes kilpailukeskuksessa roskia ei näkynyt, maastosta nyt puhumattakaan.

Mitä sitten on tapahtunut vuoden 1994 jälkeen? Ainakin energiageelit ovat tulleet ja tapahtuman osanottajamäärä on kasvanut valtavasti. Keskustelun aloittanut Kaisu Paulanto nostaa tikun nokkaan puulaakiporukat, joilla ”ei ole käytöstapoja”. Herää kysymys, näkyykö tämä muutenkin kuin roskaamisena.

Ongelman ratkaisukeinoksi on esitetty esim. sitä, että geelipusseihin pitäisi merkitä käyttäjän nimi. Merkintää valvottaisiin pistokokein lähtöpaikalla, ja maastosta löytyvä pussi johtaisi joukkueen hylkäämiseen tai vähintäänkin tuntuvaan sakkoon.

* * *

Vuonna 1994 Jukolan viestin voitti Turun Suunnistajat ankkurinaan jo pitkään tv-kommentaattorina loistanut Janne Salmi. Suomeen tuli kolmoisvoitto, ja kymmenen parhaan joukkoon mahtui viisi suomalaisjoukkuetta.

Venlojen viestin voitti Tampereen Pyrintö, ja kymmenen parhaan joukkoon kiilasivat myös Angelniemen Ankkuri (6.) ja Rastikarhut (9.).

Kotiseuturetki Lempäälään

Matka lähijunalla Tampereelta Lempäälään maksoi eläkeläiseltä 2.30 € ja kesti 15 minuuttia. Raiteelta 1 keskikaupungille ja radan itäpuolelle mentiin tunnelista, josta kulki muukin liikenne.

Ensimmäinen liikenneympyrä oli jättikokoinen tikkataulu sen kunniaksi, että vieressä oli johtavan tikanheittovälineiden valmistajan toimitalo. Se on tosin jäänyt muuhun käyttöön, koska Piippo OY:n tuotantotilat sijaitsevat nykyisin Akaassa.

Varsinainen kohteeni oli Ahtialanjärvi ja lintutorni sen rannalla. Lintuelo olikin vilkasta, mutta se keskittyi tekosaaren tuntumaan, ja jotain nähdäkseen olisi tarvinnut kaukoputken. Sellaisella varustautuneelle torni on sopivaan aikaan vuodesta mainio lintupaikka.

Putkettomalle lintuja kiinnostavampi nähtävyys oli itse torni, joka toimii samalla linja-autopysäkkinä. Keskustaan palatessa piti ylittää salmi; sillalta näin kaksi silkkiuikkuemoa, joista toisella oli kaksi ja toisella yksi poikanen. Poikaset olivat jo niin isoja, että niillä tuskin oli enää pääsyä emon selkään.

Ehdin kanavalle puoli tuntia ennen Silver Moonin saapumista. Laivankatsojien lisäksi paikalla oli kaksi kalamiestä. Sulku tyhjennettiin valmiiksi hyvissä ajoin ennen laivan saapumista, ja lokit parveilivat innostuneesti vettä laskettaessa. Nopeusrajoituskyltin päällä istui kalatiira.

Loistavasta säästä huolimatta matkustajia oli valitettavan vähän. Laivan ajaessa sulkuun jouduin nokatusten yhden matkustajan kanssa, joka epäili kanavaa liian kapeaksi. Kerroin olleeni kyydissä viikko sitten ja silloin kaikki sujui hyvin, ”hirveellä tuurilla” tosin, kuten kapteeni vitsaili. Kuusi vesiskootteria tuli sulkuun laivan perässä, ja trubaduuri nousi laivaan styyrpuurin puoleiselta rannalta.

Asemalle mennessä matkan varrella odotti Lempäälän toinen nähtävyys, Pyhän Birgitan kirkko. Suosiolla mitattuna se ensimmäinen on Ideapark.

Palasin Tampereelle juuri kun olin paistua paahteessa. Mörkö Anttilan patsas jäi näkemättä, vai joko sellainen on pystytetty?

Vesireittiä Tampereelta Hämeenlinnaan

Kartalta pikaisesti vilkaistuna laivamatka Tampereelta Hämeenlinnaan ei tunnu mahdolliselta. Mutta kyllä se on, tutustuin reittiin tiistaina. Kaikenlaisia kapeikkoja on selvästi enemmän kuin aiemmin testatulla reitillä Tampereelta Virroille. Yhteistä kummallekin on, että matkaan pitää varata aikaa koko päivä. Halutessaan laivalla voi nauttia maittavan lounaan.

Alkumatkan kohokohta on Lempäälän kanava, joka on varsinkin ensikertalaisille mielenkiintoinen kokemus. Kanava on yksisulkuinen ja sen verran kapea, että vapaata tilaa Silver Moonin laidoille ei liiemmälti jäänyt. Yli sadan metrin pituinen sulku täyttyi yllättävän nopeasti, vaikka ala- ja yläpuolisen vesistön korkeusero on yli kaksi metriä. Kanava on rakennettu v. 1867-73 ja uusittu 1958-61.

Visavuori ennen Sääksmäen siltaa on paikka, missä pidetään reilun tunnin tauko ja Hämeenlinnaan menijät vaihtavat Silver Moonista S. Stariin. Visavuoressa sijaitsevat kuvanveistäjä Emil Wikströmin taiteilijakoti ja ateljee; samalta mäeltä löytyy Kari-paviljonki ja pilapiirtäjä Kari Suomalaisen parhaiden töiden näyttely. Alakerrassa on nähtävänä Karin kanssa samaan aikaan Ateneumissa opiskelleiden taiteilijoiden töitä.

Visavuoren jälkeen ylitetään laaja Vanajanselkä, jonka jälkeen jatketaan salmivesissä. Reitin ykkösnähtävyys eli Hämeen linna ilmestyy styyrpuurin puolelta näkyviin vasta kaupungissa. Paluu Tampereelle tapahtuu kätevästi lähijunalla, joka lähtee sopivasti laivan saavuttua. Matka satamasta asemalle ei ole pitkä.

Lippujuhla Jyväskylässä, jatkot Tampereella

Vietin lippujuhlaviikonlopun Jyväskylässä eikä ajoitus ollut sattumaa. Kävin paikan päällä Lutakonaukion kalustonäyttelyssä ja Lounaispuiston Miljazz-konsertissa, mutta paraatia seurasin telkkarista. Vastoin ennusteita sää poutaantui sen verran, että ylilento voitiin suorittaa. Sen sijaan Hawk-taitolentoesityksestä luovuttiin, koska se olisi mennyt harakoille. Kun ylilentoon osallistuneet helikopterit jatkoivat ulos tv-kuvasta, siirryin parvekkeelle ja otin tämän kuvan:

Kalustoa esitelleet varusmiehet ja -naiset olivat aivan huippuja, asiaa tuntevia ja sanavalmiita. Esitin paljon kysymyksiä ja sain kaikkiin vastaukset. Yllättävän vaikeaksi osoittautui aamujen määrän muistaminen niissä tapauksissa, kun oltiin vielä sadan pahemmalla puolella. Järeää kenttäkanuunaa esitelleellä kersantilla aamuja oli enää 11!

Koleaksi ja epävakaiseksi muuttunut sää verotti Lounaispuiston konsertin yleisömäärää, mutta ei haitannut soittamista. Ilmavoimien Big Band koostuu musiikin täysammattilaisista, jotka soittavat monenlaista musiikkia aina tilanteen mukaan.

Ensimmäinen setti koostui lähinnä jazz-klassikoista. Kuuntelin niitä mielikseni, vaikka en musiikista mitään ymmärräkään. Pienen väliajan jälkeen lavalle nousi ”Soulin Kummisedäksi” tituleerattu Sami Saari, joka kehaisi lavalla ollutta kokoonpanoa genressään maan parhaaksi.

Vaikka Samin ja bandin yhteissointi oli nautittavaa, jouduin luovuttamaan ja siirtymään kuiviin ja lämpimiin sisätiloihin. Toivoin parempaa säätä tiistaiksi Tampereelle. Toive toteutui, ja konsertti jatkui suunnilleen siitä mihin se minun osaltani Lounaispuistossa jäi.

Varusmiessoittokunta oli minulle uusi tuttavuus, fiksu mahdollisuus suorittaa asevelvollisuus taipumuksiaan vastaavalla tavalla. Kyseessä on Hämeenlinnaan sijoitettu tarkoin valittu noin sadan nuoren joukko, johon kuuluu soittajien ja laulajien lisäksi esimerkiksi esitystekniikan ja viestinnän osaajia. Soittajista kootaan kokoonpanoja kulloiseenkin tarpeeseen. Show Band esittää kevyttä musiikkia, jos kohta rokki voi olla melko heviäkin.

Edelleen vajavaisella ymmärrykselläni arvioituna Show Band piti tapahtuman musiikillisen tason korkealla. Erityisesti solistit ihastuttivat; he olivat todennäköisesti siviilipuolella jo kannuksensa ansainneita esiintyjiä. Erityiskiitokset saa vakinaisesta väestä vieraillut kosketinsoittaja illan poikkitaiteellisesta piristysruiskeesta.