Arkistot kuukauden mukaan: syyskuu 2021

Pesiskausi päätökseen

Viimeiset finaalipelit päättyivät hetki sitten, ja samalla saatiin vuoden 2021 pesiskausi pakettiin. Onnittelut mestareille, joita olivat Rauman Fera (B-tytöt), Sotkamon Jymy (B-pojat), Porin Pesäkarhut (naiset) ja Manse PP (miehet).

Lainasin asiaan liittyvän kuvan selityksineen Napa-Pesiksen naisjoukkueen Instagramista elokuun alkupuolelta:

 

Uljasta menoa

Tamperelaiset ovat ylpeitä ratikoistaan, jotka kuuluvat olevan paljon hienompia kuin Helsingin vastaavat. Kokeilematta vielä jäivät; Helsingissä ratikat seisoivat kuskien lakon vuoksi juuri niinä päivinä kun tarvetta olisi ollut.

Ylivoimaisesti sykähdyttävin Tampereella näkemäni kulkuneuvo oli katettu kärry, jota veti uljas parivaljakko.

Kannatti käydä Turussa

Käyn Turussa pari kertaa vuodessa, mutta yleensä läpikulkumatkalla. Perjantaina jäin yöksi. Matkasuunnitelmani olivat muuttuneet, ja saavuin kaupunkiin jo aamulaivalla. Tuli tarve tappaa aikaa ennen museoiden aukeamista. Ihan ensin piti päästä eroon matkatavaroista.

Olin valinnut majapaikakseni minulle entuudestaan tutun hostellilaiva Boren, joka oli ja on Suomen paras hostelli. Sinne siis. Tiedustelin varovaisesti, olisiko mitään mahdollisuutta saada hytti käyttöön etuajassa. Kyllä oli: pikkuruinen hytti kannella 2 tarjosi sen mitä juuri silloin eniten kaipasin, vessan ja sängyn.

Lepäilin hetken ja lähdin Aurajoen vartta kohti kaupungin keskustaa. Purjealus Sigynin kohdalla nousin Läntiselle Rantakadulle ja pian näkyviin ilmestyi Turun puhutuin nähtävyys. Käyttöhäiriöistä ei ollut tietoakaan, kun funikulaari kipusi ylös Kakolanmäen rinnettä. Ei ihme, että Tampereella ollaan kateellisia!

Siirryin Martinsiltaa pitkin tois pual jokke, ja nyt tavoitteena oli Aboa Vetus -museo. Kävellessäni katselin Aurajoen vettä ja ihmettelin, miten kalat tulevat toimeen niin savisessa ympäristössä.

Aboa Vetus (Ars Nova jäi odottamaan vuoroaan) oli mykistävän hieno elämys. Aitoon ympäristöön perustetut laadukkaat museot ovat aina miellyttäneet, ja tämä oli juuri sellainen. Tutkin näyttelyn tarkasti kaikessa rauhassa.

Kansantajuinen ja hauska kertomus Aurajoen varresta kaupunkiin muuttaneen Matin vaiheista auttoi sisäistymään keskiaikaisen Turun elämänmenoon. Piirretyt kuvat elävöittivät mainiosti tarinaa, esimerkiksi tämä piirros oman aikansa ”kurakenkiin” sonnustautuneesta turuttaresta.

Paluumatkalla ylitin Aurajoen pienoislossi Förillä, joka on tietääkseni turkulainen erikoisuus.

Illalla katselin läppäriltä JYPin ja HIFK:n pelin. Boren nopea WiFi ei ryppyillyt kertaakaan, ja JYP kaiken lisäksi voitti!