Arkistot kuukauden mukaan: lokakuu 2017

Kaikkea muuta kuin turha!

Elokuvakriitikko Juho Typpö kirjoitti Hesarissa, että Tuntematon sotilas on ”turha” elokuva. Otsikon luettuani ensimmäinen ajatus oli, että taidan jättää väliin. Katsoin sitten kuitenkin, ehkä vähän uhmamielellä.

Ikitie-elokuvan olen nähnyt jo aiemmin. Ihastuin Tuurin kirjaan ja halusin ehdottomasti katsoa sen pohjalta tehdyn elokuvan. HS:n kriitikko Miska Rantanen luonnehti Ikitietä ”loistavaksi”, joten kollegat operoivat arvosteluasteikon ääripäissä.

Kannatti luottaa itseensä enemmän kuin Typpöön: aivan erinomaisia elokuvia kumpikin ja ehdottomasti katsomisen arvoisia! On makuasia kummasta pitää enemmän. Jos antaisin tähtiä, Ikitie voisi saada viisi. Vaan enpä anna, en varsinkaan Tuntemattomalle sotilaalle. Se on meille suomalaisille niin erityinen elokuva, että tähtien jakaminen tuntuu, kuinka sanoisi … turhalta.

Tuntemattomasta on nyt tehty kolme elokuvaa. Näin Laineen version vuodelta 1955 ensi kerran varusmiehenä Oulun kasarmilla ja silloin se teki voimakkaan vaikutuksen.  Myöhemmin olen nähnyt elokuvan telkkarista muutaman kerran kokonaan ja lukemattomia kertoja osia siitä.

Mollbergin vuonna 1985 valmistunutta versiota en ole nähnyt teatterissa, telkkarissa kyllä. Muistikuvaa siitä hallitsee äärimmilleen viety realismi, jota käsikameran käyttö tehostaa entisestään. Päällimmäiseksi on jäänyt mieleen ilmahyökkäys, jonka aikana sotamies Korpela päästää hevosen valjaista ja huutaa:

Täällä kiusataan järjettömiä luontokappaleitakin niinkuin ne olisivat jollekkin pahaa tehneet. Lähre pois!

Louhimiehen versio on Hesarin Typön sanoin ”turvallinen, riskitön ja kaikkia miellyttämään pyrkivä”. Elokuva ei varmaankaan ole kriitikon toiveiden mukainen, mutta tällä perusteella on kohtuutonta leimata se ”turhaksi”.

Uusi Tuntematon on parhaalla käytettävissä olevalla taidolla ja tekniikalla toteutettu elokuva tärkeästä aiheesta. Ei ole yhtään liikaa, että Linnan mestariteoksen pohjalta tehdään elokuva kolmenkymmenen vuoden välein ja että tämä uusin ajoittuu itsenäisyyden juhlavuoteen!

Juho Typön 27.10. julkaistu tyrmäävä arvostelu herätti odotetusti vilkkaan keskustelun, jossa asiaa käsiteltiin monipuolisesti ja ansiokkaasti. Lainaan nimimerkki milla kuun mielipidettä:

Olen toiminut kauan lukion äidinkielenopettajana. Vielä 80-luvun loppupuolella TS kuului niihin kaikkien muistamiin ”pakkoluetettaviin” kirjoihin. Monet pitivät, useimmat kokivat kirjan lähinnä liian paksuksi ja tylsäksi, osa lintsasi lukemisen. Sitkeästi ja syystä klassikko säilyi lukuohjelmassa. 90-luvulla alkoi tulla uudenlaisia vaikeuksia. Nuoret lukijat valittivat, että eivät erota miehiä toisistaan, pitivät kirjaa hankalana eivätkä kelpuuttaneet jatkosodan tapahtumia juoneksi: ”Tässä ei tapahdu mitään.” Vähitellen TS:n lukeminen sitten hiipui, ja muutenkin ”kaikki lukevat saman kirjan” -systeemi mureni. Toki nykyäänkin joku joskus teokseen tarttuu. Joillakin se on edelleen luetettu peruskoulussa, mutta tämä on havaintojeni mukaan hyvin harvinaista.

Louhimiehen Tuntemattomassa ei unohdeta, että sotaa käytiin muuallakin kuin etulinjassa. Kotirintamalle sijoittuvat kohtaukset ovat uutta aeiempiin versioihin verrattuna ja ne syventävät merkittävästi elokuvan välittämää kuvaa sotaan joutuneestsa suomalaisesta miehestä.

Katsomoissa on nähty ilahduttavan runsaasti nuoria ihmisiä. Monille heistä Louhimiehen Tuntematon on se ensimmäinen. Luultavasti osa katsojista innostuu lukemaan myös Linnan romaaniin, jolloin elokuva ei ole tässäkään mielessä turha.

Uutuuselokuva muistuttaa vaikuttavalla tavalla siitä, että Suomi ja suomalaiset ovat joutuneet maksamaan itsenäisyydestä kovan hinnan.

Pirttipäivän ratoksi urheilua

Ensimmäinen talvenyritys meni läskiksi: plussalla ollaan ja vettä tihuttelee. Ikävä sää on pidätellyt pirtissä. Ennen jääkiekkopelien alkua olen seurannut VOR-purjehdusta ja Vuokatilla järjestettyjä hiihtokilpailuja. Etenkin Mari Laukkasen vauhdikasta menoa kelpasi katsella.

Viime sunnuntaina Alicantesta startannut VOR-kilpailun ensimmäinen osuus saadaan päätökseen tänään. Maali sijaitsee Lissabonissa, ja Vestas 11th Hour ylittää näillä hetkillä maalilinjan. Vestas otti johtopaikan välittömästi eikä ole luopunut siitä koko aikana.

Syynä ylivoimaan lienevät  navigaattorin onnistuneet reitinvalinnat yhdistyneenä miehistön taitoon ja aktiivisuuteen. Legin kakkossijan nappaava MAPFRE on tehnyt omia ratkaisuja, mutta muut ovat tyytyneet peesaamaan. Jumbosijasta kamppailevat veneet ovat purjehtineet Madeiralta saakka näköetäisyydellä toisistaan. Se ei ole ihan sitä mitä tämäntyyppisessä kilpailussa voisi odottaa.

Veneiden nopeudet lähentelivät Gibraltarin salmen jälkeen kolmeakymmentä solmua, mutta sitten meno alkoi rauhoittua. Lopulta lilluttiin tyvenessä. Vestaksen kipparilla oli aikaa loikoilla kannella ja ihailla auringonnousua.

Lisäys
Kulku-urasta päätellen voittajaveneen loppumatka oli melko vaikea. Vastatuuli pakotti tietysti luovimaan, mutta varsinaisena riesana lienevät olleet vastaiset virtaukset. Kun vuorovesi ja jokisuun pysyvä virtaus yhdistivät voimansa, Vestas ajelehti hetken aivan väärään suuntaan.

Tällaisessa tilanteessa ajetaan yleensä moottorilla, mutta se on kilpailun aikana kiellettyä. Joskus on jouduttu pudottamaan ankkuri juuri ennen maalia!

Eräs kilpailija muistaa ensimmäisen legin aikanaan kiikkutuolissa ehkä parhaiten siitä, että kesken kaiken pikkulintu laskeutui hänen päähänsä. Hauska sattumus sisältyy VOR-sivustolta löytyvään koosteeseen, (Youtube, kesto 3:51)

Erikoinen lintupäivä

Eilinen olisi ollut hyvä lintupäivä pelkästään lintujen ansiosta, mutta kirsikkana kakun päällä oli Lintu.

Tähän aikaan vuodesta on harvinaista nähdä kolme petolintulajia yhden päivä aikana. Niistä ensimmäinen lensi Kairatien yli kun olin kävelemässä Jängislahteen. Oikeastaan lintu vain vilahti, mutta ehdin tunnistaa lajin: kanahaukka.

Jängislahdessa ei näkynyt mainittavaa, mutta kaupunkiin kävellessäni huomasin petolinnun lentävän tien toisella puolella Ylikylään päin. Kyseessä oli piekana. Iltapäivällä sama lintu nähtiin Madesaaren rannassa paikalla, missä on kuollut joutsen.

Päivän kolmas petolintu oli merikotka. Se lensi Ounasjokea seuraillen alajuoksulle päin ja saimme Reijon kanssa ihailla sitä kohtalaisen läheltä. Satuimme seisomaan juuri sopivasti Arktikumin kukkulalla.

Sitten olikin jo kiire kotiin katsomaan, miten Hjallis Harkimon kipparoimat julkkismaakravut viihtyivät Atlantin aalloilla. Ihmeen hyvin kunhan alkuhämmennyksestä selviytyivät. Joku aiemmin purjehtinut totesi osuvasti, että tuuli on aina liian kova tai liian heikko, harvoin sopiva. Nyt kovin keli osui heti alkuun. Ihan hyvä oli ohjelmakin eikä seitsemän tunnin katselumaraton tuntunut liian pitkältä.

Atlanttia ylitetään monenlaisilla purtiloilla, mutta Harkimon porukka purjehti asiallisella aluksella. 57 jalan (17.5m) Swan ei ollut enää aivan uusi, mutta lähes legendaarinen laatuvene joka tapauksessa.

Mukana ollut Lintu-veneen omistaja joutui silti ahertamaan korjaustöissä, joista osa tuotti toivotun tuloksen. Lakkoillut moottori alkoi toimia, samoin kuvausryhmän akkujen lataamisessa välttämätön generaattori. Sen sijaan merivedestä ei saatu juomakelpoista vettä koko aikana, mutta pullovesi riitti säästeliäästi käytettynä.

Maanpäällisissä askareissa usein jotenkin toistaitoiselta vaikuttava Hjallis Harkimo oli merellä vakuuttava, kipparin roolissa kaikkea sitä mitä matkan onnistuminen suinkin vaati. Moni on saattanut unohtaa, että hän erittäin kokenut avomeripurjehtija ja todellinen merikarhu. Se näkyi ja kuului.

Jossain vaiheessa maratonia tuli mieleen, että Volvo Ocean Race starttasi eilen Espanjan Alicantesta. Purjehdusta oli tullut tarpeeksi yhden päivän osalle, mutta tänään olen seurannut kilpailua ja aion pysyä kanavalla jatkossakin. Tätä kirjoittaessani veneet ovat saapuneet Gibraltarin salmeen, mistä ne jatkavat varsinaiselle valtamerelle. Ensimmäisen legin maali on Lissabonissa, mutta ennen sinne pääsyä on käväistävä Madeiralla.

Kilpailua johtavan veneen reitinvalintoja on joutunut ihmettelemään. Avotuulesta huolimatta jälki on kuin kryssitty eikä salmeenkaan voinut mennä suoraan. Kaikesta päätellen  ammattilaiset tietävät mitä tekevät. Vauhti on ainakin ollut hyvä ellei hirmuinen.

PS
Enimmäkseen pimeänä ollut Marinetraffic virkistyi sopivaan aikaan. Salmessa lienee tuullut kunnolla, ja Vestaksen nopeudeksi ilmoitetaan huimat 22.8 solmua. Kovaa tulevat muutkin.

Juhlapuku vaiheessa

Yöllä oli sen verran pakkasta, että sade tuli lumena. Täällä Lapissa ensilumi lienee useimmille iloinen asia, vaikka ilmiöön liittyvä liukkaus tuottaakin ongelmia liikkujille.

Rannoilla kävellessä tulee tuumailleeksi kaikenlaista, usein lintuihin liittyvää. Kuten nyt vaikka sitä, miksi vesilintukoiraat elvistelevät parhaimmissaan koko talven, vaikka juhlat käynnistyvät vasta keväällä!

Näin toissapäivänä Ruokolammella neljä telkkää, joista yksi oli lähes juhlapuvussa. Muut olivat naaraspukuisia ja taitavat sellaisina pysyäkin. Kuten näkyy, puku on muuten varsin edustava, mutta täplä nokan pielessä on huomattavan himmeä.

Kirkkolammella olen nähnyt, että isokoskelokoiraiden puvunvaihto on vielä pahasti kesken, mutta sinisorsilla se on huomattavan pitkällä.

 

Epäkirjallisissa maisemissa

”Tämä on ollut meille epäkirjallisiin maisemiin etsiytyneille mukava kirja”

SKS:n kirjallisuuspalkinnon eilen Aleksis Kiven päivänä saanut Eeva Kilpi (onnittelut!) retkeili edesmenneen ex-miehensä Mikon kanssa Koilliskairassa heinäkuussa 1960 ja kirjoitti Muorravaarakan Ruoktun vieraskirjaan edelle lainatun tunnustuksen. Epäkirjallisuus on tässä yhteydessä syytä ymmärtää kirjaimellisesti.

Merkintä löytyi etsiessäni taannoin UK-kansallispuiston vanhimpien autiotupien vieraskirjoista kiinnostavia merkintöjä käytettäväksi Tankavaaran opastuskeskuksen näyttelyssä. Mieleen se tuli äskettäisellä purjehdusretkellä Tukholman saaristossa: veneessä oli kaksi kirjaa ja niistäkin vain toista tarvittiin.

Luimme iltaisin ääneen Joshua Slocumin kertomusta 1890-luvulla tekemästään purjehduksesta maapallon ympäri. Kirja on hyvä ja Slocumin suoritus ensimmäinen lajissaan. Slocum ylistää joka välissä Spray-purttaan, mutta myös kipparilla itsellään oli omat ansionsa retken onnistumisessa…

Yövyimme saariston hienoissa luonnonsatamissa, mutta lauantain ja sunnuntain välisen yön vietimme Tukholman keskustassa Wasahamnenin vierasvenesatamassa. Muutamien veneiden näkeminen sykähdytti, mutta päällimmäiseksi jäi mieleen vessa.

Riemullani ei ollut rajoja, kun ”epäkirjallisen” viikon päätteeksi luksustasoisen vessan nurkasta löytyi kirjasto ja sen helmenä Ulla-Lena Lundbergin upea laivatrilogia!

PS
Purjehdusretken kolmas kirja tallentui sanelimelle ja valmistui viikko sitten. Lokikirjan lyhennetty ja kuvitettu versio löytyy sivuston puolelta.

Joutsenpäivitys

Kirjoitin edellisessä postauksessani, että Rovaniemen toiselle sadalle kasvaneessa joutsenparvessa ei ole ainuttakaan tämän vuoden poikasta. Ei syytä huoleen, viikon aikana tilanne muuttui merkittävästi.

Kävin aamupäivällä Koivusaaren lintutornissa ja näin kolmessa parvessa alun toistasataa aikuispukuista joutsenta ja yhdeksän poikasta.

Oli vaikuttava hetki, kun Ounasjokisuiston joutsenet nousivat siivilleen pelästyttyään vauhdikkaasti liikkunutta venettä.

Lähimmän parven emolinnut ja poikanen jäivät siinä vaiheessa veteen, mutta lähtivät jonkin ajan kuluttua muiden lintujen perään. Poikasen lentoonlähtö näytti melko vaivalloiselta. Opeteltavaa riittää vielä.

Jukka Simula laski aamulla jokisuiston ja Lainaan joutsenet ja ilmoitti Tiiraan ilahduttavan tuloksen: 179 aikuispukuista ja 16 poikasta.