Arkistot kuukauden mukaan: elokuu 2021

Erämaan laidalla

Tein viime viikolla pienoisvaelluksen Muotkatuntureille. Telttaöitä kertyi viisi ja kilometrejä viitisenkymmentä, jos päiväretket lasketaan mukaan. Sää oli hyvä ja retkiryhmä loistava.

Muotkatuntureilla on helppo tavoittaa aito erämaatunnelma, koska puhelin ei toimi eikä muita ihmisiä näe. Karigasniemen tieltä kuuden kilometrin päästä kuului yhteen leiripaikkaan rekan ääni.

Mukavin lintuhavainto oli kotka, joka kaarteli yläpuolellamme pitkän tovin. Näimme myös isokäpylintuja, lapintiaisia ja riekon. Pienemmistä siivekkäistä on mainittava polttiaiset ja ampiaiset, joita kumpiakin oli ajoittain haitaksi asti.

Kaikki mukana olleet vakuuttuivat siitä, että tervasjuurakko on maailman paras nuotiopuu – niin hyvä, että jokivarsien suosituimpien leiripaikkojen lähistöltä niitä oli turha hakea. Tilanne parani, kun työntyi syvemmälle metsään.

Koska rinkka painoi vähintään yhtä paljon kuin viimeksikin, päätimme perustaa kaksi kahden yön leiriä. Luppopäivinä nousimme tunturiin ja kiertelimme ympäristössä kevein kantamuksin.

Mustikoita ja variksenmarjoja oli mukavasti, mutta sieniä syötäväksi asti vain viimeisen leiripaikan lähistöllä. Voissa paistettuja herkkutatteja riitti vielä aamuksikin.

Tielle kävellessämme arvuuttelimme, onko auton katolle unohtunut kamera paikallaan. Olihan se, ja pääosin poutaisesta säästä johtuen vieläpä täysin toimintakuntoisena!

Jukolan pitkä yö

Koronan vuoksi elokuulle siirretty jukolan yö tulee olemaan poikkeuksellisen pitkä ja pimeä. Näin siitä huolimatta, että tapahtuma järjestetään Lapissa. Vielä eilen yöstä oli tulossa myös märkä, mutta ennusteet ovat onneksi kuivahtaneet.

Kuva on kesäkuulta 1994. Pyhä-Luosto Jukolan startatessa valoa oli ruhtinaallisesti, ja muutamat otsalamput herättivät lähinnä hilpeyttä. Vietin yön tunnit rastilla, ja luonnonvaloa riitti melko lyhyisiinkin valotusaikoihin. Jukolan yötunnelmia pääsin aistimaan Jyväskylässä kolme vuotta myöhemmin.

Yhteensattumuksen vuoksi en pysty seuraamaan Jukolaa edes telkkarista niin kiinteästi kuin haluaisin, mutta suunnistusaatetta kannatan tulevalla viikolla Muotkatunturin erämaassa.

Hauskanpitoa vesillä

Kävelin jo ohi mutta palasin takaisin tutkimaan aitaan kiinnitettyä mainosjulistetta: mitä ihmettä tarkoittaa wakeboarding ja millainen on sähkösurffilauta?

KVG: ensin mainittu jäi hämäräksi, mutta sähkösurffilaudan jotenkin ymmärrän, siis toimintaperiaatteen. Kyseessä on kantosiiven varassa etenevä surffilauta, jota sähkömoottori työntää eteenpäin. Kuvassa käyttö näyttää näin hurjalta:

Kun vesiskootteri parikymmentä vuotta sitten tuli markkinoille, luulin että sitä turhempaa vesikulkuneuvoa ei voida keksiä. Vähänpä ymmärsin. Vesijetin voi nähdä viranomaisten käytössä, mutta sähkösurffilautaa ei oikeasti tarvitse kukaan.

Herää myös kysymys, tekeekö sähkökäyttöisyys turhakkeesta jotenkin hyväksyttävämmän?

Namikettu

Kirjoja tuuletettaessa löytyi aarre yli kolmen vuosikymmenen takaa: kirja nimeltä Namikettu. Kyseessä on pienille lapsille tarkoitettu paksusivuinen opus, joka on painettu DDR:ssä v. 1985.

Varoitus: paljastan juonen. Päähenkilö napsii salaa herkkuja eikä oikea ruoka maistu silloin kun pitäisi.

Muistikuvani kirjasta oli hatara, mutta kuvituksen eräs yksityiskohta on pysynyt mielessä kaikki nämä vuodet: torjunta-asentoon viritetyt etukäpälät.

7-sivuinen kirja päättyy onnellisesti eli Namikettu oppii kunnon kettujen ruokatavoille.