Saturday, November 22nd, 2008
Olin jo kävelemässä ohi, kun puistosta huudettiin:
Tule ottamaan meistä kuvia!
Kehotus tuli lintujen äänellä ja kielellä, mutta ymmärsin aivan hyvin. Pihlajassa mussutti viisi taviokuurnaa nokat törsteessä mutta muuten edustavina. Kaksi punaista ja kolme kellertävää.
Näppäilin aluksi kauempaa ja linnut poseerasivat mallikkaasti. Syytä olikin, kun kerran itse ehdottivat kuvaamista. Valoa oli niukanlaisesti, mutta se taas ei ollut kuvattavien vika.
Käytin kameran pikkusalamaa, vaikka piireissä sellainen lienee jyrkästi kiellettyä tai ainakin paheksuttua. Pääasia sentään kai, ettei kuvan ainoa valo ole peräisin salamasta.
Linnut laskeutuivat alemmas ja piti säätää kolmesatasen lyhyin tarkennusetäisyys kolmesta puoleentoista metriin. Viimeiset kuvat otin laajakulmazoomilla puolesta metristä.
Taviokuurnat ovat lintuja kuvaavan parhaita kavereita.