Kaipaan varsinkin talvella lintuharrastukseeni pelkän katselemisen lisäksi muutakin sisältöä, projektin tynkää. Tänä talvena seurannassa ovat olleet kaupunkikorpit. Näin ensimmäisen yllättävän luottavaisen korpin marraskuun lopulla, projektiksi homma eskaloitui joulukuussa.
Olin menossa Prismaan, kun kuulin korpin ääntä. Lintu istui Oijustien varressa korkeassa mastossa ja halusi ääntelyllään varmistaa, että huomaan hänet. (Vierastan persoonapronominin käyttöä eläinyhteyksissä, mutta linnustomme älyköstä puhuttaessa se on paikallaan.) Päivämäärä oli 12.12.
Viikkoa myöhemmin tapasin samalla suunnalla korppiparin. Linnut istuivat katulampun varrella niin toisiinsa keskittyneinä, että pääsin lähestymään 60 metrin päähän. Se oli aivan ennenkuulumatonta!
Aloin suunnata päiväkävelyni Eteläkeskukseen, ja tänään oli vuorossa 40. tarkistuskäynti. Korppipari oli taas paikalla, on ollut tätä ennen jo 13 kertaa. Ennen paikalta poistumistaan linnut tekivät pari kunniakierrosta ja tapailivat hetken soidinlennon kuvioita.
Pariskunnan lisäksi olen tavannut yksittäisen korpin 11 kertaa ja kolme (2+1) korppia kahdesti. Kerran paikalla oli parikymmenpäinen naakkaparvi. Mukavana sivulajina on nuori kanahaukka, jonka olen päässyt näkemään kahdesti.
Näin monen tapaamisen jälkeen korppipari tietenkin tuntee minut jo kaukaa. Luottamus välillämme ei kuitenkaan ole lisääntynyt, vaan päinvastoin vähentynyt. Pakoetäisyys on kasvanut ensi kerrasta suunnilleen kolminkertaiseksi!
