Arkistot kuukauden mukaan: marraskuu 2019

Mitä ajattelen tänään

Talvisodan syttymisen 80. vuosipäivänä ajattelen kiitollisin mielin työtä ja uhrauksia, joita aiemmat sukupolvet ovat tehneet puolustaessaan Suomen itsenäisyyttä. Katselin kuvia ja kaivoin esiin kolumnin, jonka kirjoitin Uusi Rovaniemi -kaupunkilehteen itsenäisyyspäiväksi 2009.

Reetan ja Sofin Suomi

Reetta on suuren suomalaisen sanomalehden toimituspäällikkö, Sofi kohuttu menestyskirjailija. Naisia yhdistää tyytymättömyys Suomea ja suomalaisia kohtaan.

Reetta muistutti äskettäin julkaistussa kolumnissaan, että on lottovoitto syntyä Suomeen. Olkoon niin: lapsi ei todellakaan voi vaikuttaa siihen, millaiseen ympäristöön sattuu syntymään.

Seuraavaksi Reetta julisti, että se ympäristökin on jonkinlaisen arvonnan tulos:

Meillä [suomalaisilla] kävi hyvä tuuri. Emme me tätä vaurautta ole ansainneet – eivätkä nuo toiset ole syyllisiä huonoon arpaonneen.

Minä sain oman lottovoittoni aikana, jolloin sodan päättymisestä oli kulunut vain muutama vuosi.  Isä puolusti siellä jossakin Suomen itsenäisyyttä, äiti hoiti kotirintamalla sen, mitä suomalaiselta perheenäidiltä ja kansakoulunopettajalta niissä oloissa vaadittiin. Kumpikin teki parhaansa, kansa ponnisteli äärirajoillaan ja se onneksi riitti: Suomi säilytti itsenäisyytensä.

Sodan jälkeenkin tässä maassa on tehty työtä ja ponnisteltu. Reetan mielestä hyvinvointi ja yhteiskunnan vakaus johtuu siitä, että Suomella on ollut tuuria suuressa lottoarvonnassa. Minä näen asian niin, että kansakuntien, muidenkin kuin suomalaisten, pitää ottaa vastuu omasta menestymisestään sen sijaan että kiitetään tai syytetään hyvää tai huonoa arpaonnea.

Sofi katsoi oikeudekseen syyttää karkeasti yleistäen suomalaisia miehiä väkivaltaisiksi. Minä olen suomalainen mies, isäni on ja poikani. Kenellekään meistä ei ole tullut mieleenkään turvautua väkivaltaan selviteltäessä ihmisten välisiä erimielisyyksiä. Emme siis ole tyypillisiä suomalaisia miehiä Sofin tarkoittamassa mielessä.

On kuitenkin pakko myöntää, että väkivalta on muulla tavoin mukana kuvioissa. Olemme kukin vuorollamme luvanneet:

tahdon kaikkialla ja kaikissa tilanteissa, rauhan ja sodan aikana puolustaa isänmaani koskemattomuutta, sen laillista valtiojärjestystä sekä valtakunnan laillista esivaltaa.

Isä joutui lunastamaan lupauksensa sodan aikana, minä en ikäni vuoksi ole enää asevelvollinen, Jounia vakuutus sitoo vielä pitkään. Sotaan joutumisen todennäköisyys on onneksi pieni, mutta se on yhtä kaikki olemassa.

Millaista Suomea sotilasvalan vannova nuorukainen lupaa puolustaa? Luulisin, että mieluummin tätä suunnilleen nykyisen kaltaista kuin sitä, jollaiseksi Reetta ja Sofi haluaisivat tämän maan muuttaa.

Toisaalta tekee mieli kysyä, olisivatko Reetta ja Sofi itse valmiita puolustamaan minkäänlaista Suomea, missään oloissa.

Käsityksiä kaamoksesta

Twitterissä käydään keskustelua kaamoksesta. Tampereella asuva saamelainen Miisa paheksui termin holtitonta käyttöä näin:

Etelässä ei ole kaamosta. Ei ole. Etelä-Suomessa nousee tänäänkin aurinko lähes 7 tunniksi. Se ei ole kaamos. Mulla rusahtelee joka syksy, kun etelässä sönkötetään kaamoksesta jo lokakuussa.

Avauksen sävy oli sen verran ärhäkkä, että muutamat provosoituivat. Toki muistutettiin myös, että

Kielitoimiston sanakirjan mukaan kaamos tarkoittaa ensisijaisesti pohjoisen auringotonta aikaa ja laajemmin synkkää syksy- ja talviaikaa, joka vallitsee myös etelässä.

Itse puhun kaamoksesta alkuperäisessä merkityksessään, mutta ymmärrän myös näitä ”sönköttäjiä”. Jos kaamoksesta puhuminen helpottaa elämistä loskan ja vesisateen keskellä, niin siitä vaan.

Silloin minullakin rusahti oikein kunnolla, kun Voima-lehden toimittaja väitti Kalervo Palsan syntyneen 12.3. ”keskelle Lapin kaamosta”.

Polarsternin ensimmäinen silmukka

Tutkimusjäänmurtaja Polarstern kiinnittyi lokakuun alussa pohjoiseen napajäähän ja on ajautunut siitä lähtien jääkentän mukana. Aluksi suunta oli kuukauden ajan otollinen ja keskinopeus kymmenkunta kilometriä vuorokaudessa. Kaikki näytti hyvältä.

Viimeisten kahden viikon aikana alus on tehnyt 170 kilometrin mittaisen silmukan. Polarsternin reitit risteytyivät 18.11. ja tällä hetkellä Polarstern ajautuu etelään eli täsmälleen väärään suuntaan.

Takapakki oli sikäli odotettu, että Nansenin Fram-purjehduksella (1893-96) silmukoita tehtiin useita. Ja myöhemminkin eikä vain alkumatkasta. Framin miehistöllä oli todellista syytä huoleen, koska yhteydet muuhun maailmaan puuttuivat, ja matkan kestoa voitiin vain arvailla. Ruokaa oli varattu viideksi vuodeksi.

Polarstern aikoo selviytyä matkasta vuodessa. Jos aikataulu uhkaa pettää pahasti, venäläinen ydinkäyttöinen murtaja voi avustaa Polarsternin ihmisten ilmoille vaikka millaisista jäistä.

Pienet piirit

Kaunista pakkassäätä tänäänkin. Suuntasin kävelylenkkini Jääskeläiseen pyrstötiaisten toivossa: sillä suunnalla on paljon koivikoita, jollaisissa nämä linnut viihtyvät.

Kävellessäni katselin huurteisia koivuja ja ajattelin kirjallisia ajatuksia. Luin illalla loppuun Juhani Karilan romaanin Pienen hauen pyydystys ja pohdin sen mahdollisuuksia Finlandia-kisassa. Kirja on mielestäni niin hyvä, että vähintäänkin ehdokkuus olisi paikallaan. (Tänään selvisi, että raati oli toista mieltä.)

Romaanista innostuneena googlailin tietoa kirjailijasta. Kun haastattelija arvelee, että ”tyyli on sinulle kirjailijana ykkösasia, kaikki kaikessa”, kirjailija vastaa:

– Ilman muuta. Aihe on sivuseikka, joka palvelee tyyliä. 

Romaanissa mennään tyyli edellä, ja juuri se siinä eniten miellytti. Aihe on ihan ok, mutta juoni jotenkin sekava. Se täytti kuitenkin tehtävänsä eli herätti lukijan mielenkiinnon. Puoliväliin päästyäni halusin ehdottomasti tietää, miten kenellekin lopulta käy.

Kotiin päästyäni tarkistin Finlandia-ehdokasvalinnat ja silmäilin sitten päivän nettitarjontaa. Twitterissä tarjottiin linkki Image-lehden juttuun Juha Hurmeesta, ja aloin lukea sitä. Otsikon väite tuntuu liioitellulta, mutta on tosi: Suomessa järjestetään tuskin yhtäkään merkittävää tilaisuutta, jossa Juha ei paasaisi juhlapuhujana.

Olen lukenut monta juttua Juhasta, mutta parempaa ei ole tullut vastaan! Kelasin alkuun tarkistaakseni, kuka tekstin oli kirjoittanut. Pitipä sattua: Juhani Karila.

Lupaava talven alku

Ensilumi saatiin Rovaniemelle myöhemmin kuin muualle Suomeen: maa oli kunnolla valkoinen vasta 26.10. Siinä vaiheessa jokivesien jäätyminen oli vasta alullaan, ja Ounasjoen suistossa oleskeli n. 160 joutsenta.

Sitten alkoi tapahtua. 29.10. Ounasjoki oli kauttaaltaan jäässä ja viimeiset joutsenet sinnittelivät Lainaan puolella. Kemijärvellä nähtiin samana päivänä 120 joutsenen muuttoparvi. Tämän jälkeen Lapista on ilmoitettu enää harvoja joutsenia tunnetuilta talvehtimispaikoilta.

Näin ensimmäiset luistelijat Kirkkolammella 30.10. Pari päivää sitten pojat olivat kolanneet pienen alueen lumettomaksi, ja peli oli käynnissä.

Nyt virheettömästä pakkassäästä on saatu nauttia jo toista viikkoa, ja lunta on tullut ihan mukavasti. Kemijoen jäällä ei ole vielä näkynyt hiihtäjiä eikä kelkkoja, mutta avantouimarit ovat aloittaneet kautensa.

Uimalinnuista Ounaskosken sulan vaiheilla on nähty tukkasotka, isokoskelo ja sinisorsa.