Arkistot kuukauden mukaan: helmikuu 2020

Lapinpöllötalvi

Jo nyt uskaltaa sanoa, että kuluva talvi tulee jäämään Lapin lintuharrastajien mieleen lapinpöllöistä. Isoja harmaita on nähty eri puolilla lääniä lähes päivittäin monen kuukauden ajan. Edellisen kerran lapinpöllöjä näkyi yhtä runsaasti kevättalvella 2012.

Kun lapinpöllö ilmoitettiin Tiiraan Saarenkylästä vajaa kuukausi sitten, lähdin katsomaan lintua. Kävin oikeassa paikassa väärään aikaan. Lintu nähtiin kävelyreittini varralla pari tuntia myöhemmin.

Toisella yrityksellä tärppäsi. Aluksi meitä katselijoita oli kaksi, enimmillään puolen tusinaa. Muutamille ohi kävelleille paikallisille kyseessä oli tuttu lintu. Pöllö viihtyi aluksi koivuissa pellon laidalla, mutta lensi pian lähemmäksi.

Pöllö kuunteli myyrän ääniä lumen sisästä ja varmaan kuulikin, mutta paksu lumipeite ja suojasäillä muodostuneet kovat kerrokset tekivät saalistuksesta tavallistakin haasteellisempaa.

Näin reilun tunnin aikana vain yhden saalistusyrityksen, joka ei kuitenkaan onnistunut. Oli surullista mutta ei kovin yllättävää, että pöllö löytyi menehtyneenä vielä saman päivän iltana. Lintu oli pahoin nälkiintynyt. Tähän viittasi aktiivinen saalistaminen keskellä päivää.

Viime viikolla Ounasvaaran luontopolun varressa nähty lapinpöllö lienee ollut kylläinen: varhain aamupäivällä havaittu lintu istui samalla oksalla vielä neljä tuntia myöhemmin.

Paksuja kirjoja

Kazuo Ishiguron Surullinen pianisti on paksu kirja eikä tekijänsä parhaita (sivuja 656). Mutta en halunnut luovuttaa, ja lopussa kiitos seisoi. Olin tyytyväinen suoritukseen ja lupasin itselleni palkinnon.

Perille kannusti kaksi seikkaa: olin pitänyt kahdesta aiemmin lukemastani Ishigurosta, ja mies on sentään Nobelisti. Lisäksi halusin tietää, selviytyykö päähenkilö tukalasta tilanteestaan. Lukijallekin tilanne oli painajaismainen, taidokkaasti kehitelty mutta tarpeettoman pitkä.

Pianistin oli määrä toimia juhlakaluna, soittaa ja pitää puhe, mutta tilaisuudesta tuli fiasko. Ishihuron taituruutta on, että kirja päättyy kaikesta huolimatta valoisissa tunnelmissa.

Surullinen pianisti on julkaistu englanniksi jo vuonna 1995, mutta suomeksi vasta viime vuonna. Ehkäpä Ishiguron v. 2017 saama Nobelin kirjallisuuspalkinto edisti julkaisupaitsioon ajautuneen teoksen ”löytymistä”.

Keksin mielestäni hyvän ja ajankohtaisen palkinnon sinnikkäästä taistelusta Ishiguron kanssa: luen toiseen kertaan Uppiniskaisuuden kronikan (1245 sivua). Kevättalvella 2016 olin lukenut Jaan Krossilta vasta kolme novellikokoelmaa ja yhden romaanin. Vauhtiin päästyäni luin Krossin koko suomennetun tuotannon, 17 teosta. Ehkä siitäkin jo palkinnon ansaitsee!

Rovaniemen kirjaston kappale oli lainassa, mutta teos tilattiin Kemistä. Kiitos kirjasto, loistavaa palvelua taas kerran! Mitä Jaan Krossiin tulee, kirjailijamestarin syntymästä tulee tänään kuluneeksi täydet sata vuotta.

Kallen kyydissä

Törmäsin joitakin vuosia sitten youtube-videoon, jossa iloinen pojanvesseli antaa jääradalla kyytiä tutun näköiselle toimittajalle. Koska kuljettajapoika on pahasti alamittainen, hän joutuu etulasista jotain nähdäkseen istumaan ison vaatemytyn päällä.

Kyyti on hallittua mutta niin hurjaa, että toimittaja on kiitollinen päästessään lopulta ulos autosta. Huhtikuussa 2012 julkaistun videon kuski on Kalle Rovanperä, ikä 11 vuotta.

Tänään Kalle ajoi kolmanneksi uransa toisessa WRC-rallissa. Sijoitus edellytti kuusinkertaisen maailmanmestarin lyömistä päivän rypistyksessä: Kalle pystyi siihen ja oli erikoiskokeen nopein. Kalle on kaikkien aikojen nuorin WRC-sarjassa podiumsijoitukseen yltänyt kuljettaja.

Kallen isä on Harri Rovanperä, rallin ex-ammattilainen. Hän ajoi 90 rallin WRC-luokan kilpailua ja saavutti 15 podiumsijoitusta. Voittoja tuli yksi. Kallella on vielä matkaa isänsä saavutuksiin, mutta alku näyttää lupaavalta!

Tiainen ja orava

Talvi jatkuu lumisena ja lauhana. Huomiseksi Rovaniemellekin ennustetaan vesisadetta.

Lauantain merkkitapauksia olivat töyhtötiaisen tapaaminen Ounasvaaran ruokinnalla ja oravan vierailu parvekkeemme kaiteella: