Arkistot kuukauden mukaan: toukokuu 2021

Tulva jäi vaisuksi

Rovaniemen tulvahuippu ajoittui viime viikonloppuun ja jäi melko vaisuksi: viime keväänä vesi nousi esimerkiksi Arktikumin rannassa noin metrin korkeammalle. Lainaan mittauspisteen käyrä tässä.

Oma tarkkailupisteenikin oli tällä kertaa Lainaanrannassa, penkit ja roskapönttö niiden välissä. Kuvat on otettu maanantaina ja keskiviikkona. Nouseva vesi irrottaa rannoilta mukaansa kaiken mikä kelluu ja on irti.

Penkkien edessä hiljalleen pyörinyt törkylautta oli vesipääskyjen mielestä oivallinen ruokailupaikka. Havainto oli siinä mielessä mukava, että en ole aiemmin nähnyt vesipääskyjä näin keskellä kaupunkia.

Ounasjoen pinta nousussa

Sahanperän pohjoisimmassa alikulkutunnelissa oli niin valtava lammikko, että en ryhtynyt kokeilemaan saapasvarren riittävyyttä, vaan nousin suosiolla tien penkalle. Alikulku muuttui ylikuluksi mutta lopputulos oli sama.

Seuraavaksi halusin istahtaa suosikkipenkilleni kiikaroimaan Ounasjokisuiston lintuja, mutta en sitten viitsinytkään. Istuja olisi kieltämättä lisännyt kuvan kiinnostavuutta.

Jokakeväinen tulva yllättää veneenomistajat yhtä varmasti kuin ensilumi autoilijat. Vai ajattelevatko ehkä, että vesikulkuneuvo ei saa tulvaa säikkyä. Mitä väliä!

Koska tänä keväänä ennusteet ovat maltillisia, tulvaan ei näkökään ole varauduttu mitenkään. Vuosi sitten oli toisin, kuvat Arktikumilta ja Lainaanrannasta.


Jäät sulavat

Kemijoella nähtiin ennen vappua jonkinlainen jäidenlähtö, joka kasasi jäitä Kirkonjyrhämään. Nyt Jyrhämän jäät ovat täysin sulaneet. Ounasjoen suiston jäät ovat sulaneet paikoilleen, tilanteesta yläjuoksulla en osaa sanoa.

Lampien jäätilanne vaihtelee. Kirkkolampi on toista päivää jäätön, Harjulampi on vielä puoliksi jään kattama. Eri suunnassa sijaitseva Ruokolampi on jäänyt viime aikoina vähälle huomiolle, mutta tänä iltana päivitin tilanteen. Lammen eteläreuna oli jäässä, pohjoisreuna sula koko lammen pituudelta.

Näin lammella kuusi vesilintua, kolme telkkää (2/1), taviparin ja sinisorsakoiraan. Yksinäisten lintujen puolisot olivat varmaankin munimassa tai jo hautomassa.

Kuvassa näkyvä kerrostalo valmistunee kesän kuluessa.

Edit
Seuraavana aamuna (15.5.) Harjulampi oli jäätön.

Räntää ja aurinkoa

Sään odotetaan lopultakin lämpenevän, mutta vasta alkavalla viikolla. Tänään oli vielä koleaa mutta sikäli keväistä, että räntäkuurot ja aurinkoiset hetket vaihtelivat vilkkaasti. Seurasin tilannetta reilun tunnin ajan Harjulammen lintutornissa.

Tornin edusta on vielä pääosin jäässä, ja telkät sukeltelivat vaihtelevan kokoisissa avannoissa. Yksi oli pieni kuin pilkkiavanto, mutta niin vain siitäkin pulpahti telkkä pintaan. Kuvassa eri telkkä.

Toivoin näkeväni tai paremminkin kuulevani kaksi lajia, valkoviklon ja pikkulokin. Olin taas väärään aikaan liikkeellä, sillä valkoviklo kuultiin aiemmin aamulla ja Rovaniemen ensimmäinen pikkulokki pari tuntia käyntini jälkeen. Normaalikeväinä pikkulokin käkätystä kuulee Harjulammella jo vapun aikoihin.

Uusia muuttolintuja en tänään havainnut, mutta muita mukavia lintuja kyllä. Harjulammella eteeni laskeutui uivelopari, ja Kirkkolammen rantasulaan oli ilmestynyt tukkasotkapariskunta. Lammella pesivistä viidestä uimalintulajista odotellaan enää silkkuikkuja, jotka ovat jo saapuneet naapurilammelle.