Arkistot kuukauden mukaan: lokakuu 2014

Vaeltajia

Pyöräilin eilen Saarenkylän kirjastoon ja tarkistin samalla Lainaan joutsentilanteen: enää yksi perhe paikalla, emolinnut ja kaksi poikasta. Enimmillään määrä lähenteli viittäsataa.

Lainasin kahden Pentti Haanpäätä käsittelevän kirjan lisäksi näytteen Samuli Paulaharjua: Vaeltaja tunturien maassa. Kirjan kuvitus on Paulaharjun omaa tekoa ja vahva todiste miehen ällistyttävästä monipuolisuudesta. Tässä yksi näyte:

Illalla pysyttiin tuntureilla, kun valokuvaaja Jorma Luhta näytti Arktikumissa kuvia ja kertoi uusimmasta kirjastaan Vaeltajat. Nimi viittaa tunturipöllöön, tunturisopuliin ja muihin eläinmaailman vaeltajiin, mutta myös tekijään itseensä. Ilman piilokojua otetut kuvat vaativat armottomasti kävelyä (ja hiihtoa), esimerkiksi kesän 2011 tunturipöllöprojelti noin tuhat kilometriä. Nostan hattua!

Menetelmästä johtuen maisemallisia ja sisällöltään kiinnostavia eläinkuvia on paljon, mutta ihan riittävästi myös lintukuvaajien arvostamia lento- ja lähikuvia. Tekninen laatu on erinomainen siitä huolimatta, että suuri osa on kuvattu pienivalovoimaisella neljäsataamillisellä eli ”mehupillillä”. Alan käsikirjassa kyseisen objektiivin sanotaan sopivan aloittelijoille.

Kuten Luhdan kirjoissa yleensäkin, kuvat ja teksti toimivat hienosti kokonaisuutena. Lukija pääsee myötäelämään kuvausretkien ilot ja surut ja saa siinä sivussa runsaasti tietoa kohteena olleiden eläinten elintavoista.

Luhta seuraa ilmastonmuutoksen aiheuttamia muutoksia jäätiköillä ja palsasoilla ja on aidosti huolissaan tunturiluonnon tulevaisuudesta. Tunturihaukan pesintää häiritsevä holtiton huvikelkkailu sai suksilla liikkuvalta luonnonkuvaajalta tylyn tuomion, ja hyvä niin.

Sen sijaan pidin yllättävänä, että  Luhta ei kommentoinut mitenkään nykymuotoisen porotalouden ympäristövaikutuksia, vaikka niitä näkyi kuvissa ja tilanteen vakavuus on yleisesti tiedossa. Esimerkiksi ympäristö.fi -verkkosivuilla asiasta sanotaan näin:

Tunturiluonto ei kuitenkaan ole turvassa sen tilaa muuttavilta tekijöiltä, joista merkittävimmät ovat porojen ylilaidunnus ja tulevaisuudessa yhä enenevästi ilmastonmuutos.
(…)
Porot syövät halukkaasti tunturikoivun vesoja ja taimia ja koivun uudistuminen on paikoin estynyt. Tunturikoivikoista yli puolet sijaitsee kesälaidunalueilla, joissa koivu ei käytännössä uudistu.

Myös eilen esillä ollut pohjoismaisten naalikantojen tila näyttäisi olevan kytköksissä harjoitettavan porotalouden käytäntöihin. Suomessa tehokas lisäruokinta estää laajamittaiset nälkäkuolemat, mutta Ruotsissa ja Norjassa poroja ei ruokita.

Viime talvena Norjassa naaleilla riitti syötävää…

Kellot

Normaaliaikaan siirtyminen oli mahdoton ruljanssi.

Huushollista löytyi kaksitoista ajantajulla varustettua laitetta, joista viisi varsinaista kelloa. Koko joukosta vain kolme ymmärsi itse, mitä tänään kuuluu tehdä.

Työllistävin laite oli rannekello. Koska viisarit liikkuvat vain eteenpäin, niitä piti pyörittää melkein täysi kierros.

Das Auto

Kun vuokraamo luovuttaa käyttöön Volkswagen Polon, tietää mitä saa. Erona aiempiin oli se, että tällä kertaa moottorina oli pienin vaihtoehto, kolmesylinterinen 1-litrainen.

Ensimmäiset ylämäet nousivat viitosvaihteella niin rivakasti, että kuutiotilavuus piti tarkistaa rekisteriotteesta. Sitkeyttä oli ihmeteltävän paljon.

Ajo-ominaisuudet ovat tämän kokoluokan autolle hyvät ja tilaa riittävästi kahdelle miehelle ja viikon kamppeille. Yhtään enempää ei olisi mahtunut, mutta ei tarvinnutkaan.

Kulutus tuotti pettymyksen. Teknisten tietojen mukaan maantieajossa pitäisi päästä reilusti alle viiden litran, mutta meillä meni 5.3. Talvirenkaat vaikuttivat ja kuorma, mutta silti…

Lupaava talven alku

Pakkasta on lähes kymmenen astetta, ja talven alku vaikuttaa lupaavalta. Mutta yritykseksi taitaa vielä jäädä.

Seurannassa ollutta naurulokkia ei ole näkynyt enää viikkoon; eilen Kirkkolampea kiersi sauvoilla ja retkiluistimilla varustautunut kuntoilija.

Tekniikka oli kohdallaan ja vauhti sen mukainen.

Epäterävät lokit

Vuoden luontokuvaksi valittu lokkikuva palautti mieleen toukokuun yön Ahvenanmaan Långnäsissä.

Kun yhteysalus Kökarista rantautui, yö oli pimeimmillään ja aamun sarastukseen vielä monta tuntia. Jäin odottelemaan Tukholmasta tulevia lauttoja. Myös lokit odottivat niitä päästäkseen napsimaan potkureiden pohjasta nostattamaa ravintoa.

En osaa sanoa kuinka hyvin lokit näkevät pimeässä, mutta sataman valoissa ruokailu sujui tottuneesti. Minä napsin kuvia.

Jos harrastaisin vielä valokuvilla kilpailemista, olisin ehkä lähettänyt ehdolle Vuoden luontokuva -kilpailuun esimerkiksi tämän kerrotussa tilanteessa otetun kuvan:

Telttailua pikkupakkasessa

Retki Norjaan oli onnistunut ja elämyksellinen.

Tiistain valoisa aika meni ajaessa, ja ehdimme Sandfjordiin iltahämärissä. Telttaa pystyttäessä tihutteli vettä, jatkossa vähät sateet tulivat lumena. Teltta tosin kastui joka yö, mutta sisäpuolelta.

Matkailuelinkeino veti henkeä ennen keskitalvella käynnistyvää talvisesonkia. Taisimme olla Finnmarkin ainoat turistit: kuuden päivän aikana vastaan tuli pelkästään Norjan rekisterissä olevia ajoneuvoja!

Myös lintumaailma oli kesään verrattuna hiljainen. Lajilista jäi lyhyeksi ja yksilömäärät pieniksi. Merellä näkyvimpiä lajeja olivat harmaalokki, merilokki, haahka ja isokoskelo, maalla korppi. Erikseen mainittavia ovat isolokki ja yllättävän suurin joukoin talvehtimisrannoilleen saapunut merisirri.

Nisäkkäistä näimme lampaiden ja porojen lisäksi kymmenkunta hyljettä, jäniksen ja ketun. Kettu vaikutti kesyltä tai ehkä paremminkin ylimieliseltä haahuillessaan keskellä päivää Hamningbergin ainoassa tienristeyksessä.

Aiemmilta retkiltä tuttu ympäristö näyttäytyi kirjaimellisesti uudessa valossa. Kuu täyttyi retken aloituspäivänä, ja yhtenä iltana saimme ihailla revontulien leikkiä pohjoisella taivaalla.

Kolmen telttayön jälkeen kuivattelimme kamppeita Annijoen leirintäalueella kuivissa ja lämpimissä sisätiloissa.

Retken päätösherkuksi oli varattu pitkä iltapuhde tervastulilla tietopaikassa Suomen puolella.

Viivyttelijät

Kirjoitin runsas kuukausi sitten lentorajoitteisesta aikuisesta naurulokista, jonka kaverit jättivät. Lintu oleskelee edelleen Kirkkolammella: lauantaina sen seurassa oli kolme nuorta naurulokkia ja yksi niinikään nuori kalalokki.

Sunnuntaina naurulokit olivat paikalle, mutta kalalokkia ei enää näkynyt. Tänään naurulokkeja oli enää kaksi. Suunnitteilla kuuluu olevan linnun pyydystäminen ja vapauttaminen siipeen sotkeutuneesta siimasta.

* * *

Näytti jo vahvasti siltä, että tänä vuonna jää Norjassa käymättä. Vaan eipä sittenkään, aamulla lähdetään.

Kuin omat taskuni

Hesari kehotti testaamaan, ”muistatko kuka sanoi kuolemattomasti Tuntemattomassa sotilaassa”. Päätin kokeilla.

Olen lukenut kirjan monta kertaa, viimeksi kesällä. Vastatessani en muistellut yksittäisiä repliikkejä, vaan keskeisten hahmojen tapaa puhua ja ajatella. Testi tuntui helpolta ja antoi tuloksen 8/9. ”Tunnet teoksen kuin omat taskusi”, kuului arvio.

Kuudes kysymys meni väärin ja jäi kaivelemaan. Lammion väitettiin sanoneen jotain sellaista, joka ei minun mielestäni sopinut hänen sanomakseen. Kommenteissa monet ihmettelivät samaa asiaa.

Aika pian joku etsi kirjasta oikean sanojan: ei Lammio, vaan Lahtinen. Eräs kommentti oli kuin omasta kynästäni:

Onkohan testin tekijä edes lukenut Tuntematonta? Ei ainakaan sisäistänyt. Vaikka ei kirjasta muistaisi ainoatakaan sitaattia, ei tuollaista saa sopimaan sitten millään Lammion suuhun.

PS
HS näyttää korjanneen virheensä.

Kärppänä kivikossa

Nousimme Arktikumin kukkulalle nähdäksemme paremmin Ounasjoen suistoon kerääntyneet joutsenet, mutta kärppä varasti huomiomme.

Töllistelyksi meni puolin ja toisin: kuvaajasedät kameroineen olivat ehdottomasti kiinnostavinta kärpän elämässä juuri sillä hetkellä. Kiinnostusta saattoi tosin lisätä setien suunnasta kuulunut myyrän vikinä…

Sanonta ”viitenä kärppä kivikossa” ei tällä kertaa toteutunut. Notkea pikkupeto tyytyi esittämään kivikossa vain muutamia parin metrin spurtteja. Vauhti oli häikäisevä eikä näyttänyt riippuvan mitenkään siitä, kulkiko reitti kivien koloissa vai kivien päällä.

Jäimme ihmettelemään, muistaako kärppä keinorakan onkalot niin läpikotaisin, että se ei kovassakaan vauhdissa törmää luolan takaseinään tai kiilaudu liian ahtaaseen rakoon? Ehkä se seuraa aiemmin tekemiään hajujälkiä?