Aihearkisto: Kirjallisuus

Hyökkäys yhdisti puolustautujat

Talvisodassa – jonka päättymisen vuosipäivää vietetään tänään – ja Ukrainan sodassa on hämmästyttävän paljon yhteisiä piirteitä. Yksi niistä on tuo otsikossa mainittu. Kremlissä heikoiksi ja hajanaisiksi arvioidut kansat ovatkin yhdistäneet voimansa ja taistelevat sinnikkäästi paperilla ylivoimaista hyökkääjää vastaan. Kuvat liejuiselle tielle juuttuneesta venäläisten kolonnasta tuovat mieleen aikoinaan Raatteen tiellä otetut.

Olen lueskellut emeritusprofessori Timo Vihavainen teosta Marssi Helsinkiin – Suomen talvisota neuvostolehdistössä (Tammi 1990) ja joutunut ihmettelemään, eikö sotatalven 1939-40 arviointivirheistä opittu Moskovassa mitään. Lainaus Vihavaiselta, s. 64:

Puna-armeijan laskelmat olivat nyt selvästi pettäneet. Vihollinen oli ollut tarkoitus lyödä Kannaksella 8-10 päivässä ja hoitaa koko sotatoimi loppuun parissa viikossa. Joukoille oli annettu ohjeet olla ylittämättä Norjan ja Ruotsin rajoja ja tervehtiä kunniaa tehden näiden maiden rajavartijoita.

Endurancen hylky löytyi

BBC:n sivuilla kerrotaan, että Ernest Shackletonin retkikuntaa Etelämantereelle kuljettaneen Endurance-aluksen hylky löydettiin viikonloppuna. Marraskuussa 1915 uponnut alus lepäsi yllättävän hyväkuntoisena Weddellin meren pohjassa n. 3000 metrin syvyydessä.

Endurancen ja retkikunnan jännittävät vaiheet kerrotaan Caroline Alexanderin kirjoittamassa ja Frank Hurleyn kuvittamassa teoksessa Endurance (Otava 1999). Lainaus sivulta 109:

Marraskuun 21. päivän [1915] iltana, vähän koirien ruokkimisen jälkeen, retkikunnan lukiessa ja jutellessa rauhallisesti teltoissaan he kuulivat Shackletonin huutavan: ”Laiva on menossa”. Miehet riensivät tähystystorniin ja muille korkeammille paikoille nähdäkseen Endurancen viimeiset hetket. Sen perä nousi korkealle ilmaan, kun laiva upposi nopeasti keula edellä.

Kun jäiden puristuksiin jääneen aluksen uppoaminen alkoi näyttää todennäköiseltä, miehistö pelasti jäälle kaiken arvokkaan ja lähti veneitä vetäen etenemään kohti avovettä ja pelastusta.

Luin Alexanderin kirjan v. 2014 ja kirjoitin vaikutelmiani sivustolle. Tämän vuoden tammikuussa palasin asiaan ja lisäsin arvioon Hurleyn hienoja kuvia. Muokattu teksti ja kuvat löytyvät täältä.

Muuntamoita

Lueskelen parhaillaan puutornimuuntamoista (!) kertovaa kirjaa ja ihmettelen, että ansioitunut kirjailija tarttuu moiseen aiheeseen ja vielä innostuu siitä. Näin on kuitenkin Maarit Verroselle käynyt, ja tuloksena on teos Puutornimuuntamot – tarinoita sähkönsiirrosta (Aviador 2017).

Varttuneempi väki muistaa nämä hassut tötterörakennukset, joista harva on enää käytössä. Osa jatkaa kuitenkin maisemaelementtinä kunnostettuna ja maalattuna. Maarit Verronen on saamiensa vihjeiden perusteella kiertänyt Suomea ja selvitellyt muuntamoiden syntyvaiheita ja myöhempää historiaa. Kirja koostuu mv-kuvista ja lyhyehköistä esittelyteksteistä. Välissä on yleisluontoista sähköön liittyvää asiaa.

Teoksen kiinnostavuus riippuu lukijasta. Aihe ja rakenne voisivat tuottaa tylsän, luettelomaisen tietokirjan, mutta sellaisesta ei todellakaan ole kysymys. Verronen kirjoittaa tapansa mukaan hyvin ja keventää tekstiä vähäeleisellä huumorilla.

Yli sadasta esitellystä muuntamosta yksi, Oulun Välivainiolla sijaitseva on minulle tuttu. Otin siitä kuvan 1980-luvun alkupuolella:

Kirjassa kerrotaan, että Välivainion muuntamolla on merkittävä maamerkin rooli Kauko Röyhkän romaanissa Miss Farkku-Suomi.

Olen kuluvan syksyn aina katsellut muuntamoita itsekin, en kuitenkaan puusta rakennettuja. Joskus loppukesällä täällä Rovaniemen Kolmannessa kaupunginosassa puolenkymmentä arkisen harmaata betonikoppia muuttui ihastuttaviksi väriläiskiksi. Toivottavasti spraypurkein varustautuneet maalarit arvostavat kollegoiden työtä ja jättävät kohteet rauhaan.

Namikettu

Kirjoja tuuletettaessa löytyi aarre yli kolmen vuosikymmenen takaa: kirja nimeltä Namikettu. Kyseessä on pienille lapsille tarkoitettu paksusivuinen opus, joka on painettu DDR:ssä v. 1985.

Varoitus: paljastan juonen. Päähenkilö napsii salaa herkkuja eikä oikea ruoka maistu silloin kun pitäisi.

Muistikuvani kirjasta oli hatara, mutta kuvituksen eräs yksityiskohta on pysynyt mielessä kaikki nämä vuodet: torjunta-asentoon viritetyt etukäpälät.

7-sivuinen kirja päättyy onnellisesti eli Namikettu oppii kunnon kettujen ruokatavoille.

Vuoden päättyessä

Nyt koronavuoden päättyessä voin kiitollisin mielin todeta pysyneeni terveenä ja eläneeni jokseenkin normaalia elämää. Vastuullinen olen yrittänyt olla, muistanut turvavälin, pitänyt kasvomaskia kaupassa käydessäni ja karttanut potentiaalisia viruslinkoja. Pääsin jopa käymään kahdesti ulkomailla: tammikuussa Virossa ja elokuussa Norjassa.

Varsinkin elokuinen visiitti Finnmarkissa oli ajoituksen suhteen onnekas. Lisäksi tein kolme matkaa kotimaassa. Neljäskin oli suunnitteilla, mutta jäin kotiin kun naisten hallipesiksen lopputurnaus päätettiin perua. Vahinko kompensoitui sillä, että pesiskausi pystyttiin joka tapauksessa pelaamaan ja mitalit jakamaan.

Olen ulkoillut vähintään normaalisti. Lintuvuoden kohokohtia olivat kevättalven lapinpöllöt ja kevään harvinaiset vesilinnut. Odottamaani hyvää marjalintutalvea ei Rovaniemelle saatu, mutta sentään jonkinlainen. Tilhiä ja/tai räkättejä on päässyt näkemään lähes joka retkellä.

Myöskään kirjavuoteeni korona ei tuonut mitään mullistavaa. Luin tai kuuntelin vuoden aikana noin 70 kirjaa, enimmäkseen laaturomaaneja. Yleensä ohitan Finlandiahässäkän vähällä huomiolla, mutta tällä kertaa luin tai paremminkin kuuntelin Anni Kytömäen palkitun Margaritan. Innostuin siitä niin, että luin myös Kultarinnan ja Kivitaskun. Aivan ihastuttavia teoksia kaikki kolme!

Kytömäen jälkeen teki mieli keventää, ja siinä tarkoituksessa luin Kari Hotakaisen Tarinan ja Antti Heikkisen savolaisirrottelut Kehveli ja Maaseudun tulevaisuus. Koska savon murre ei mahdu ummikon suuhun, kirjailija luki itse tarinansa äänikirjaversion.

Kolmas kirja Heikkiseltä oli Einari, vieremäläisen monitoimimies Einari Vidgrenin elämäkerta. Se on kuin Hotakaisen teos Kimi Räikkösestä: vaikka päähenkilön tekemiset eivät erityisesti kiinnostaisikaan, hyvin kirjoitettu elämäntarina tempaisee mukaansa.

Punaiset kirjat – kirjastopalvelua huonomuistisille

Rovaniemen pääkirjaston lainausosastolla on hylly, johon on koottu pelkästään punakantisia kirjoja. (kuvan tekstiä suurennettu)

Kirjasto haluaa palvella niitä(kin) asiakkaita, jotka muistavat tavoittelemastaan kirjasta vain kannen värin. Loistava idea!

Monista syksyn aikana lainaamistani kirjoista vaikuttavin, Viv Groskopin teos Älä heittäydy junan alle ja muita elämänoppeja venäläisistä klassikoista, voisi kuulua joukkoon:

Kirja itsessään on hyvä, mutta erityisen vaikuttava se oli käynnistämänsä kirjallisen ketjureaktion ansiosta. Innostuin lukemaan aikanaan avaamatta jääneitä klassikoita, esimerkiksi Boris Pasternakin Tohtori Zivagon.

Kirjoitin lukuelämyksestä tekstin sivuston puolelle.

Kaukainen Kamøyvær

Wikipedia:
Kamøyvær is a fishing village in Nordkapp Municipality in Troms og Finnmark. The village lies along the Kamøyfjorden on the east side of the island of Magerøya, about 10 kilometres (6.2 mi) northwest of the town of Honningsvåg.

Samuli Paulaharju vieraili vaimonsa Jennyn kanssa Kamøyværin kalastajakylässä kaksi kertaa, otti valokuvia ja piirteli, esimerkiksi kartan. Ennen kaikkea hän haastatteli kylän asukkaita.

Sammu Iversen oli yksi haastatelluista. Koska Sammu asui vaimonsa ja poikiensa kanssa Krikanniemellä, kyläläiset käyttivät hänestä nimeä Krikan Sammu. Paulaharju kertoo Krikanniemen elämänmenosta teoksessaan Ruijan äärimmäisillä saarilla (WSOY 1935).

Lisäksi Sammu esiintyy Paulaharjun fiktiivisessä tarinakokoelmassa Tunturien yöpuolta (WSOY 1934).

Lisää Sammusta sivuston puolella.

Veljekset kadehtivat oravaa

Pekka Ervasti kysyy Twitterissä Aleksis Kiven päivään liittyen suosikkisitaattia kirjailijan teoksista. Omani on Seitsemästä veljeksestä.

Veljekset ovat aapisineen matkalla hirmuisuudestaan kuulun lukkarin luo opettelemaan lukutaidon alkeita. Tunnelma on masentunut ja pelihuumori nollassa.

Timo olisi mielellään vaihtanut osia jäniksen poikasen kanssa välttyäkseen kohtaloltaan:

– Miksi en avannut ennen silmiäni halkihuulisena jäniksen poikasena tuon näreen alla tuossa?

Juhani huomaa puussa oravan ja avautuu:

– Tai minä tuona oravana, joka männyn haarukalla häntä pystyssä virskuttelee?          Suruton leipänsä on käpy ja kuusen parta lämmin peittonsa sammaleisessa tuvassa.

Timo täsmentää:

– Eikä tarvitse hänen lukea.

Kielineroja

Jaan Krossin tänä vuonna julkaistun romaanin Taivaankivi yhtä päähenkilöä voi hyvällä syyllä luonnehtia kielineroksi: runoilija Kristjan Jaak Peterson sanoo ”tulevansa toimeen” kuudellatoista kielellä – jos kuolleet kieletkin lasketaan!

Nuorena kuollut Peterson (1801-1822) kirjoitti runoja viron kielellä ja siksi hänen syntymäpäivänsä 14.4. on nimetty virolaisen kirjallisuuden päiväksi. Petersonin vaikuttava patsas löytyy Tartton Toomemäeltä.

Keskikesäni kirjailijoita ovat Ivan Turgenev ja Joseph Conrad.  Alkujaan puolalainen Joseph Conrad (1857-1924)  lähti jo nuorena maailmalle: aluksi Ranskaan ja 16-vuotiaana pitkäksi aikaa merille. Kirjailija asettui pysyvästi Englantiin vuonna 1894 ja julkaisi seuraavana vuonna ensimmäisen kirjansa. 

Conradin kuuluisimpia teoksia ovat Pimeyden ydin, Lordi Jim ja Hopealaiva. Minä kuitenkin pidän enemmän hänen meriaiheisista pienoisromaaneistaan (esim. Liekaköyden pää) ja nostan Conradin Melvillen rinnalle merikirjallisuuden mestariluokkaan. Kumpikin kirjailija hyödynsi omia kokemuksiaan ja nousi maailmanmaineeseen vasta kuolemansa jälkeen. 

Omissa silmissäni Conradin arvoa kirjailijana lisää entisestään se, että hän kirjoitti teoksensa englanniksi – siis kielellä, jonka hän oppi vasta kolmantena kielenään! 

Bernie – nuorten suosikki

Ilta-Sanomissa 16.2. julkaistu kuva vähän hymyilytti: demokraattien presidenttiehdokkaaksi pyrkivä 78-vuotias Bernie Sanders on esivaalissa nuorison suosikki. Varteeotettavin vastaehdokas Joe Biden on saman ikäinen. Mikään pojankloppi ei ole myöskään Trump. Ei tarvitse ihmetellä, miksi Suomen nuori ja nätti pääministeri herättää ihastusta Yhdysvalloissa!

IS:n uutisessa viitataan arvioihin, joiden mukaan sosialistiksi julistautuneen Sandersin ”vanhat puheet Neuvostoliitosta” saattavat nousta ongelmaksi. Sanders kävi v. 1988 Neuvostoliitossa yhdistetyllä hää- ja tutustumismatkalla ja taisi pitää näkemästään aika tavalla. Matkalta palattuan hän nimittäin toivoi otettavan käyttöön ”molempien maiden systeemien vahvuuksia”.

Neuvostoliitto veteli viimeisiään Sandersin vierailun aikana ja hajosi lopullisesti kolme vuotta myöhemmin. Lännen valtionpäämiehistä Sandersin suosikkeja ovat olleet esimerkiksi Kuubaa ja Venezuelaa johtaneet kommunistipresidentit Fidel Castro ja Hugo Chavez.

* * *

Nobel-kirjailija Halldor Laxness vieraili ensi kerran Neuvostoliitossa vuonna 1932. Avoimin mielin ja suurin odotuksin matkaan lähteneelle Laxnessille vierailu oli monin tavoin kitkerä pettymys. Tuoreeltaan julkaistua matkakirjaa I I Austurvegi ei ole suomennettu, mutta kirjailija kertoo vaikutelmistaan muistelu- ja esseekokoelmassa Tunnustan maata (WSOY 1966).

Asiaan liittyvä teksti löytyy sivuston puolelta.