Arkistot kuukauden mukaan: joulukuu 2022

Keskitalven eläinhavaintoja

Hiiripöllö on viihtynyt Hatanpäällä 21.11. lähtien. Kuva on kolmannelta tapaamiselta (28.12): lintu poseerasi ensin hieman kauempana, lennähti hetkeksi pois näkyvistä ja palasi saaliin kanssa paikalla olleiden ornien ihasteltavaksi. Myyräkanta on ilmeisen hyvä eikä linnulla ole ollut tarvetta vaihtaa olinpaikkaa.

Seuraavana päivänä (29.12) kävin uudelleen Viinikanlahden sulalla toivoen näkeväni Tiiraan ilmoitetut merilokin ja kalalokit. Merilokki vaihtoi paikkaa moneen kertaan, ja sain komeasta linnusta kuvia kohtuullisen läheltä.

Kalalokkeja jouduin katselemaan kauempaa ja kunnollinen kuva jäi saamatta. Myös nuori harmaalokki ja korppi näyttäytyivät.

Lokit ovat bongauksia, mutta tiklit osuivat eteen spondena. Linnut ruokailivat takiaisilla Hatanpään puhdistamon alueella.

Metsäkauriskuva on otettu Suolijärvellä 13.12. Lyhyen harkinnan jälkeen kolmikko päätti palata takaisin metsän siimekseen. Kolmesta Tampereen kaurishavainnostani yksi on tehty ratikasta Hakametsän ja Turtolan välisellä osuudella. Kesällä näin ratikasta meriharakan nurmikolla Kalevan kirkon lähellä.

Nemon ilta

Kiekkoilta Nokia-areenalla 20.12.2022 oli onnistunut ja mieleenpainuva, vaikka itse pelistä ei jäänyt muistelemista. Ilves hallitsi tapahtumia mielin määrin ja voitti KooKoon numeroin 5-1. Ylivoimaisesti suurimmat suosionosoitukset keräsi rullatuolissa istuen aloituskiekon pudottanut Ilveksen junioripelaaja Nemo Pajula.

Nemo Pajula loukkaantui Hakametsän hallissa lokakuussa pelatussa U18-sarjan ottelussa. Olin paikalla ja kirjoitin tapauksesta blogissani näin:

Sunnuntaina näkemässäni ottelussa saatiin muistutus hienon lajin ikävästä puolesta: Ilveksen pelaaja loukkaantui niin, että tarvittiin ambulanssia. Tilanne sinänsä oli vauhdikkaaseen ja fyysiseen kontaktipeliin kuuluva eikä siitä tuomittu jäähyä.

Nemo saapui tilaisuuteen Hatanpään sairaalasta, missä hän on ollut kuntoutettavana. Toipumisennuste on hyvä ja Nemo itse uskoo vahvasti pystyvänsä vielä kävelemään normaalisti, ehkä pelaamaankin. Jos ja kun paraneminen riippuu osaltaan potilaan asenteesta, Nemon tapauksessa tämä puoli on ainakin kunnossa!

Nemon tukiotteluksi nimetyn tapahtuman yleisömäärä 6150 on arki-illaksi hyvä. Luultavasti aika monet olivat minun laillani paikalla nimenomaan Nemon vuoksi.

Kiekkoihmiset ovat tukeneet Nemon kuntoutusta osallistumalla keräyksiin, joista tarkemmin Ilveksen verkkosivuilla. Tsemppiä Nemo!

* * *

Edit 24.12.

Hiihtämään!

Avasin eilen hiihtokauden täydellisessä talvisäässä: pakkasta kymmenkunta astetta, aurinko paistoi ja lunta riittävästi, parikymmentä senttiä. Hiihdin erähiihtoladun pohjaa Siltaseen ja takaisin. Latu oli sen verran epämääräinen, että jätin alamäen laskematta.

Koska pilkkimies vakuutti jään kestävän, oikaisin paluumatkalla jäätä pitkin uimarannalle ja jatkoin kotiin tienpohjaa ja katuja pitkin. Matkalla otin kuvan kuuraisista latvoista.

Hiihtokauteni Tampereella alkoi aikaisemmin kuin kertaakaan Rovaniemellä. Tuntui ylelliseltä päästä hiihtämään suoraan kotiovelta – kuin Vuotsossa viime vuosituhannella!

Vain urheilua?

Aiemmista kokemuksista viisastuneena otin jalkapallon MM-kisat seurantaan vasta pudotuspelien toisella kierroksella. Puolivälierävaihe tarjosi jännitystä ja meheviä yllätyksiä, ihan parhaimmistona Brasilian ja Portugalin putoamiset. Toisaalta tiedetään, että maali-iloittelu heikompien joukkueiden kustannuksella ei ennusta mitään jatkoa ajatellen. Hyökkäämällä voitetaan yksittäisiä pelejä, mutta puolustamalla jne.

Marokko antoi myrskyvaroituksen voittamalla alkulohkon ottelussa vahvana pidetyn Belgian 2-0, ja fanit panivat ranttaliksi. Eivät kuitenkaan Belgian fanit vaikka IS näin väittikin.

Marokko teki historiaa kukistamalla puolivälieräottelussa Portugalin ja selviytymällä ensimmäisenä Afrikan maana MM-kisojen välieriin. Voittoa juhlittiin taas siihen malliin, että varsinkin Ranskassa ensi viikon keskiviikkoa odotetaan pelonsekaisin tuntein.

Kun oman joukkueen voitto riittää käynnistämään riehumisen, mitä tapahtuu jos Marokko häviää? Entä jos ranskalaisetkin saavat syyn lähteä kaduille?

Viihdyttävästi vieraissa

Tapparan ja JYP:n eilinen ottelu Nokia-areenalla meni kotijoukkueen kannalta nappiin. JYP tarjosi hallitsevalle mestarille kunnon vastuksen, mutta jätti pisteet Tampereelle. Lisäksi JYP houkutteli katsomoon mukavat 8382 katsojaa, joista huomattava osa saapui paikalle erikoisjunalla Jyväskylästä.

Punaista, mustaa ja valkoista väriä näkyi hallin käytävillä todella paljon. Ja kun JYPin tekemää maalia tarkastettiin videolta, tuomareita ohjeistaneet vierasjoukkueen kannattajat hallitsivat aika tovin hallin äänimaailmaa: ”maali, maali, maali”.

Ottelusta odotettiin vähämaalista ja tylsää, mutta saatiinkin aivan muuta. Maaleja mätettiin vuorotahtiin yhteensä yhdeksän: JYP aloitti, Tappara tasoitti, ja tämä toistui neljä kertaa! Tappara rikkoi kaavan loppuminuuteilla tekemällään voittomaalilla, lopputulos siis 5-4 kotijoukkueelle.

Loppunumeroita selittävä tekijä on maalivahtipeli. Marraskuussa JYPin maalille tulleen ja loistavasti aloittaneen Veini Vehviläisen torjuntaprosentiksi jäi vaatimattomat 80; virkaveli Heljangon lukema oli vain hitusen parempi 81,82.

Tapparan päävalmentaja Jussi Tapola kiteytti lehdistötilaisuudessa värikkään ottelun erikoislaadun tyylikkään sarkastisesti:

”Asiantuntijat tietävät, että tämä liigakiekko on tylsää. Täällä ei tapahdu mitään, pelataan pelkkää trappia, maaleja ei tule, eikä näitä pelejä kannata lähteä katsomaankaan. Siinähän oli koko totuus tältäkin illalta.”