Aihearkisto: Luonto

Junalla etelään

Junamatka Rovaniemeltä Jyväskylään kesti kauemmin ja oli kaikin tavoin raskaampi kuin vielä tuoreessa muistissa ollut matka Tampereelta Keflavikiin. Lisäksi juna oli koko ajan myöhässä.

Syyksi lähdön myöhästymiseen ilmoitettiin ruuhkainen ratapiha; jatko Tampereelta Jyväskylään myöhästyi kalusto-ongelmien vuoksi. Kuinka ollakaan, kalustona oli sääherkkä Pendolino. No, moni muukin juna oli eilisiltana myöhässä.

Jyväskylässä sää tuntui kylmemmältä kuin Rovaniemellä kertaakaan koko syksynä. Pakkasta oli vain pari astetta, mutta ilkeä tuuli tehosti vaikutelmaa. Pientä tuiskun poikastakin oli havaittavissa.

Eilisten havaintojen mukaan lumitilanne on samanlainen Keski-Suomessa ja Lapin eteläosissa: heikko. Uutiset kertovat, että brittiläiset matkanjärjestäjät ovat peruneet lumen puutteen vuoksi matkoja Lappiin, yksi kone oli kääntynyt paluumatkalle kesken lennon. Ehkä koneessa oli järjestetty huutoäänestys.

Tänään kävimme Haukanniemessä, mutta toiveena olleita tiklejä ei löydetty. Vesisateesta huolimatta sää tuntui miellyttävämmältä kuin illalla. Tuomiojärvi oli kauttaaltaan jäässä, kun taas Jyväsjärvi kuuluu olevan keskiosistaan sula. Järvien syvyysero selittää tilanteen.

Edelleen paikalla

Otsikko tarkoittaa joutsenia. Olen käynyt päivittäin tarkistamassa joutsentilanteen jo kahden viikon ajan. Lintujen määrä on toki ollut laskussa, mutta ei suoraviivaisesti. Kaappaus Tiirasta näyttää tältä;

Tarkkailujakson aikana Ounasjoen suisto jäätyi kauttaaltaan, ja joutsenet siirtyivät Kemijoen puolelle Koivusaaren matalikolle ja/tai Saarenkylään. Kun lauha sää sulatti suiston, linnut palasivat takaisin.

Pidin kurjasta säästä johtuneen välipäivän 15.11; silloin muutkaan eivät ilmoittaneet nähneensä joutsenia. Ainoan vesiperän (12.11.) ilmoitin Tiiraan nollana Ihan taulukkoa ajatellen. Joinakin päivinä sumu oli niin sakea, että lintuja oli vaikea nähdä. Nollatulos on kuitenkin todellinen, koska sinä päivänä näkyvyys oli hyvä.

Tänään joutsenia oli 10: 8 aikuista ja 2 poikasta kolmena ryhmänä. Viivyin rannalla vajaan tunnin, ja sinä aikana linnut ehtivät lähteä. Suuntana ei kuitenkaan ollut Kemi, vaan Ylikylä. Kuva on otettu tänään aamupäivällä.

Myös muualta Lapista joutsenet ovat käyneet vähiin. Kemijärvellä niitä on perinteisesti ollut koko ajan ollut enemmän kuin täällä Rovaniemellä, esimerkiksi tänään 25 yksilöä. Torniojoen alajuoksulla on nähty viikon aikana muutamia joutsenia, mutta Enontekiöllä ja Inarissa ei enää ainuttakaan marraskuun puolella.

Tänään piisami ui Madesaaresta Sahanperän puolelle. Sain siitä kuvan:

Koivusaaressa nähtyä

Joutsentilanne kiinnosti, ja kävelin jokirantaan. Sumu oli sen verran tiheä, että jotain nähdäkseen piti jatkaa Koivusaareen. Joutsenia oli 137, joista poikasia 28. Määrä on yllättävän suuri siihen nähden, että eletään jo marraskuuta.

Näin jo venerannasta, että varis nokki vaaleaa myttyä hiekkasärkän kärjessä Ounasjoen sillan pielessä. Poikkesin katsomassa lähempää: joutsenelle oli käynyt kalpaten. Tapaus oli aivan tuore ja kyseessä tämän vuoden poikanen.

Minulla on aiemmilta vuosilta riittävästi kuvia Rovaniemen kaupunkijoutsenista, mutta en malttanut olla ottamatta muutamaa lisäkuvaa. Yksinhuoltajaemolla oli neljä poikasta, jotka kaikki eivät mahtuneet rajaukseen. Käsitykseni mukaan yksikin emolintu pystyy opastamaan poikaset talvehtimispaikoille ja neuvomaan parhaat levähdysalueet matkan varrelta.

Retken toinen haaska löytyi Koivusaaren rantavedestä. Mahdollisesti heikkoihin jäihin sortunut hirvenvasa oli ajelehtinut virran mukana ja tarttunut Koivusaaren rantamatalikkoon.

Lappajärvi maailmankartalle

Kovan luokan urheilusuoritukset sykähdyttävät, olipa laji mikä hyvänsä. Onneksi olkoon Petra Olli!

Lappajärvi lienee murtautunut yleiseen tietoisuuteen ennen muuta urheilijoiden ansiosta, lähinnä Petra Ollin ja Elmo Savolan. Mutta maailmankartalle Lappajärvi tuli jo 76 miljoonaa vuotta sitten, ja ryminällä tulikin!

Kun läpimitaltaan 1.5 km:n meteoriitti törmäsi Maahan, vapautuneen energian arvioidaan vastanneen 17 miljoonaa Hiroshiman atomipommia. Vaikutukset tuntuivat satojen kilometrien etäisyydellä. Jos Helsinki olisi ollut olemassa, paineaalto olisi repinyt irti talojen katot!

Törmäyksessä syntyi kraatteri, jonka halkaisija oli 22 kilometriä ja syvyys 750 metriä. Paikalle syntynyt Lappajärvi on Pohjanmaan suurin järvi, laaja mutta verrattain matala. Syvin kohta on 38 metriä.

Koska olen lähtöisin Järvi-Suomesta, arvostelen järviä tiukalla asteikolla. Lappajärvi on toki ollut listoilla, mutta lähinnä erikoisen syntyhistoriansa ansiosta. Tilanne muuttui kertaheitolla, kun pääsin kesällä 2016 käymään järvellä. Kyseessä on upea suurjärvi!

Järveltä palattuani katselin vaakunaviiriäkin uusin silmin: se taitaa olla lajissaan Suomen kaunein!

Terveiset Tunturiteatterista!

Palasin hetki sitten Pihtsusjärveltä. Reitti Guolasjärven kautta osoittautui hyväksi: kilometrejä poluttomassa maastossa kertyi 20 suuntaansa, pahoja rakkoja ei ollut ja korkeuserot jäivät maltillisiksi. Muutamaan kertaan piti kahlata ja kahdesti ryömiä poroaidan ali.

Esitykset olivat korkeatasoisia kuten aina, näyttämö/katsomo erinomaiset ja tausta aivan mahtava. Tarvittavaan vaivannäköön suhteutettuna ensi-illan yleisömäärä 75 on uskomaton!

Juha kertoi, että alkujaan viisivuotiseksi aiottu projekti saa sittenkin jatkoa. Vuoden kuluttua tapaamme Vätsärin erämaassa.

Lämmin kiitos työryhmälle ja kanssavaeltajille kesän kohokohdasta!

Vesireittiä Tampereelta pohjoiseen

Nelipäiväinen veneretki Tampereelta Virroille on alkukesäni kohokohta. Sää oli aurinkoinen, poutainen ja lämmin. Miinusta tulee vain heikoista tuulista ja niistäkin vain siksi, että tarkoitus oli liikkua tuulen voimalla. Nyt meni moottorilla ajeluksi; onneksi yhtenä päivänä päästiin kunnolla purjehtimisen makuun.

Vesireitti oli upea kokemus. Selkävedet seurasivat toistaan, kanavat ja kapeikot rytmittivät menoa. Yritimme kuvitella, mitä kyytiin osunut suuren maailman cityihminen olisi sanonut näkemästään. Ehkä ihmetellyt, onko kaikki vesi ympärillä todellakin makeaa! Ei kai sentään juomakelpoista?

Yövyimme veneessä: kolmesti luonnonsatamassa ankkurissa tai keula maissa, kerran laiturin ja poijun välissä. Sääskien paljous tuli ikävänä yllätyksenä. Myös joutsenten määrä yllätti, koska järvet olivat karuja ja kalliorantaisia. Yhdestäkään pesinnästä ei tosin saatu varmuutta. Kuikkia näkyi ilahduttavan runsaasti, alkumatkalta ilmoitettiin Tiiraan merimetso ja neljä kanadanhanhea.

Kanavat ja kääntösillat olivat minulle uutta. Murolen kanava oli miehitetty, mutta Herraskoskella toimittiin itsepalveluperiaatteella. Narusta nykäisemällä sulku avautui ja silta kääntyi pois edestä. Paluumatkalla yövyimme kanavan suulla ja vierailimme kanavamuseossa. Myös se oli miehittämätön.

Herraskoskella on myös kaarisilta, jonka alituskorkeudeksi Liikenneviraston sivuilla ilmoitetaan 7 metriä. Toisvesi oli vähällä jäädä näkemättä, sillä veneemme masto yltää 8.5 metriin. Päätimme kuitenkin kokeilla, ja alitus onnistui. Maston tyveltä oli mahdotonta arvioida, paljonko pelivaraa jäi.

Ruovedellä hyödynsimme kulkutapaamme ja poikkesimme Kalelassa, mihin autolla ei pääse. Tämä Akseli Gallen-Kallelan vuonna 1895 valmistunut erämaa-ateljee on vaikuttava oman aikansa kulttuurimuistomerkki.

Virroilla pääsimme näkemään kuuluisan höyrylaiva Tarjanteen, joka on kulkenut Tampereen ja Virtain väliä yli sadan vuoden ajan. Aluksesta purkautuneet matkustajat olivat kauttaaltaan varttuneempaa väkeä; kaikki näyttivät nauttineen kiireettomästä päivästä Runoilijan tiellä. Bussi odotti rannassa, ja suuri osa jatkoi välittömästi matkaansa – ehkä takaisin Tampereelle.

Viron kuuluisin suo ja putous

Viron matkamme maaseutuosuus käynnistyi Lennart Meren mukaan nimetyltä lentoasemalta, mistä vuokrasimme auton. Golfin keula suunnattiin kohti Lahemaan kansallispuistoa ja Viron kuuluisinta suota.

Viru raba on metsien ympäröimä räme, jonka keskellä on kaunis keidassuo. Viru raban suosio perustuu osaltaan saavutettavuuteen ja hyviin rakenteisiin: tunnin ajoaika Tallinnasta ja perillä hyväkuntoinen pitkospolku. Lämmin kevätpäivä innosti rohkeimmat käväisemään allikossa.

Seuraava kohteemme oli Lahemaan kansallispuiston opastuskeskus, joka on rakennettu Palmsen moision entiseen talli- ja vaunurakennukseen.

Tila oli upea ja näyttely tyylikäs, samaan aikaan moderni ja vanhanaikainen. Moision päärakennus on itsessään nähtävyys, samoin sitä ympäröivä puisto. Lammessa polskahtanut kala saattoi olla karppi.

Vierastalo olisi ollut mieluisa majoituspaikka, mutta koska huomasimme asian liian myöhään, yövyimme Vosu-nimisessä pikkukylässä Suomenlahden rannalla. Oikein mukava paikka sekin, ja hiekkaranta oli rankattu Visit Estonia -sivustolla Viron kymmenen parhaan joukkoon.

Aamulla jatkoimme Haapsaluun ja Hiidenmaalle. Poikkesimme matkalla Jägala-joen putoukselle, joka oli vähävetisenäkin mainittava nähtävyys. Pystypudotusta on kahdeksan metriä ja leveyttä vielä enemmän.

Pakkasmuisteluksia

Pysyttelen sään ilmiöissä.  Eilen ja tänään Rovaniemellä saatiin nauttia aurinkoisesta pakkassäästä, ja siksi on luontevaa muistella kohdalleni osuneita kunnon pakkasia.

Ilmatieteen laitoksen verkkosivujen alasivulla sääennätyksiä todetaan, että Suomen yli satavuotisen mittaushistorian kylmin tammikuu on eletty Kuusamossa vuonna 1985. Keskilämpötila oli tuolloin -29.7 astetta. Minulla on hyvät perusteet olettaa, että ennätystulos on noteerattu Oulangan biologisen aseman mittauspisteessä. Olin paikalla enkä suinkaan sattumalta!

Pakkanen jatkui kireänä useita viikkoja, ja kuun loppupäivinä lähenneltiin haamurajaa eli viittäkymmentä astetta. Aika lähelle päästiin: alin lukema Tauno Sillanpään havaintokirjassa on -47.7. Biologisella asemalla talvehtinut amerikkalaistutkija ei ollut pakkasista moksiskaan, mutta ihmetteli autonsa jäykistymistä lähes ohjauskelvottomaksi.

Minä liikuin suksilla ja nautiskelin tilanteesta. Ihan aatetta kannattaakseni nousin kaikkein kylmimpänä päivänä Kiutavaaralle, missä inversiosta johtuen tarkeni hyvin. Kylmä ilma valui jokilaakson pohjalle, ja siellä henki salpautui aamulla ulos mennessä. 

Edellä mainitulla sääennätyksiä-sivulla kerrotaan, että Suomen pakkasennätys on Kittilän Pokassa 28.1.1999 mitattu -51.5 astetta. Asuimme siihen aikaan Sodankylässä, ja kylmää oli sielläkin kuten koko Lapissa: lähelle viittäkymmentä päästiin. Remontoidussa omakotitalon yläkerrassa tarkeni hyvin, alakerrassa huonommin.

Meillä apuna oli vasta hankittu vuolukiviuuni, mutta pelkän sähkölämmityksen varassa sinnitelleet olivat pulassa. Sähkölinjat eivät kestäneet jatkuvasti päällä olevien kiukaiden aiheuttamaa ylikuormitusta, ja seurauksena oli pitkiä sähkökatkoksia muistaakseni ainakin Inarissa.

Elämäntilanteeni oli sillä tavoin muuttunut, että talonmiehen vastuu painoi. En voinut iloita ennätyspakkasista enkä lähteä retkelle vaikka mieli teki. Auton kanssa minulla ei ollut ongelmia, vaikka monilla muilla oli, osittain ennenkuulumattomia. Kuulin esimerkiksi renkaista, jotka muuttuivat kantikkaista pyöreiksi vasta pienen ajon jälkeen. 

Veikonpäivän aurinko

Tammikuun yhdeksäs on minulle erityinen päivä eikä pelkästään siksi, että se sattuu olemaan nimipäiväni. Miksi sitten?

Palataan ajassa vuoden 1991 tammikuuhun, jolloin asuimme Vuotsossa ensimmäistä talveamme. Pilviset säät olivat jatkuneet viikkokausia, ja keskipäivän hetket olivat masentavan harmaita. Paikalliset kertoivat, että aurinko näkyy ensi kerran tammikuun yhdeksäntenä

Veikonpäivän sää oli kuin tilauksesta pilvetön ja pakkasta sopivasti, parikymmentä astetta. Hiihdin Nalka-aavalle, pystytin jalustan ja jäin odottamaan. Toden totta, pääsin näkemään auringon!

Oli helppo kuvitella, millainen juhlahetki kaamoksen päättyminen on Finnmarkin rannikolla tai vielä pohjoisempana.

Jälkiä jäällä

Etelästä palattuani kiiruhdin jokirantaan katsomaan Ounaskosken sulaan ilmestynyttä pilkkasiipeä. En nähnyt lintua, mutta panin merkille jäälle ilmestyneet jäljet. Joku – arvelen että jokijään petollisuudesta tietämätön turisti – oli käynyt ihmettelemässä virtaavaa vettä. Olisikohan aika tehostaa varotoimia?

Seuraavana päivänä onnistuin paremmin. Pilkkasiipi sukelteli Jätkänkynttilän yläpuolella lähellä kaupungin puoleista rantaa. Tiirasta katsottuna lähimmät lajitoverit löytyvät Raahen eteläpuolelta. Edellinen havainto Lapista on ilmoitettu Kemijärveltä marraskuun puolivälissä.

Lähellä lintua jäällä huomasin ilokseni tuoreet saukon jäljet. Jälkiin on ollut tyytyminen jo pitkään, saukon itsensä olen nähnyt Ounaskoskella viimeksi joulukuussa 2013. Havaintoa edelsi poikkeuksellisen vilkas saukkosyksy, jonka aikana saukko oli melkeinpä jokaviikkoinen näky kaupunkimme keskustassa.

Näin saukon Ounaskoskella ensimmäisen kerran 16.1.2010. Nykyinen tilanne muistuttaa aikaa ennen sitä: vain jälkiä näkyy ja niitäkin harvakseen.