Aihearkisto: Luonto

Kurja talvisää

Etelän talvisää on ollut viime aikoina maineensa veroinen, tänäänkin satoi silkkaa vettä melkein koko päivän. Vähän lohduttaa, että ei Rovaniemen säässäkään ole ollut kehumista.

Lintujen on hankittava ruokansa vaikka kuinka sataisi. Pieni tiaisparvi ahkeroi Makkarajärven talipötköllä: muutamia tali- ja hömötiaisia, yksi sinitiainen. Töyhtötiaista ei näkynyt, mutta kuului.

Lumi oli sulanut jäältä, ja järvi oli kauttaaltaan vesissä. Viikolla ajetut kelkan jäljet erottuivat vielä.

Tulipaikalla oli törpötelty ja jäljet jätetty siivoamatta.

Keskitalven eläinhavaintoja

Hiiripöllö on viihtynyt Hatanpäällä 21.11. lähtien. Kuva on kolmannelta tapaamiselta (28.12): lintu poseerasi ensin hieman kauempana, lennähti hetkeksi pois näkyvistä ja palasi saaliin kanssa paikalla olleiden ornien ihasteltavaksi. Myyräkanta on ilmeisen hyvä eikä linnulla ole ollut tarvetta vaihtaa olinpaikkaa.

Seuraavana päivänä (29.12) kävin uudelleen Viinikanlahden sulalla toivoen näkeväni Tiiraan ilmoitetut merilokin ja kalalokit. Merilokki vaihtoi paikkaa moneen kertaan, ja sain komeasta linnusta kuvia kohtuullisen läheltä.

Kalalokkeja jouduin katselemaan kauempaa ja kunnollinen kuva jäi saamatta. Myös nuori harmaalokki ja korppi näyttäytyivät.

Lokit ovat bongauksia, mutta tiklit osuivat eteen spondena. Linnut ruokailivat takiaisilla Hatanpään puhdistamon alueella.

Metsäkauriskuva on otettu Suolijärvellä 13.12. Lyhyen harkinnan jälkeen kolmikko päätti palata takaisin metsän siimekseen. Kolmesta Tampereen kaurishavainnostani yksi on tehty ratikasta Hakametsän ja Turtolan välisellä osuudella. Kesällä näin ratikasta meriharakan nurmikolla Kalevan kirkon lähellä.

Hiihtämään!

Avasin eilen hiihtokauden täydellisessä talvisäässä: pakkasta kymmenkunta astetta, aurinko paistoi ja lunta riittävästi, parikymmentä senttiä. Hiihdin erähiihtoladun pohjaa Siltaseen ja takaisin. Latu oli sen verran epämääräinen, että jätin alamäen laskematta.

Koska pilkkimies vakuutti jään kestävän, oikaisin paluumatkalla jäätä pitkin uimarannalle ja jatkoin kotiin tienpohjaa ja katuja pitkin. Matkalla otin kuvan kuuraisista latvoista.

Hiihtokauteni Tampereella alkoi aikaisemmin kuin kertaakaan Rovaniemellä. Tuntui ylelliseltä päästä hiihtämään suoraan kotiovelta – kuin Vuotsossa viime vuosituhannella!

Talven tuntua Tampereella

Talvi näyttää tulevan Tampereellekin. Pikkupakkanen on jatkunut puolitoista viikkoa ilman että olisi käyty kertaakaan plussalla. Makkarajärvi oli kauttaaltaan jäässä viime viikon keskiviikkona (23.11.). Lunta piti odotella, mutta viikonlopun aikana sitä satoi sen verran, että maa on kunnolla valkoisena.

Kävelin eilen Hatanpäälle ja pääsin näkemään pitkään paikalla viihtyneen hiiripöllön. Iidesjärven multakasoilla tapasin kaksi tikliä ja Viinikanojan suulla pienen parven sinisorsia. Sen sijaan toiveena ollutta koskikaraa en nähnyt. Päivän mainittavin eläinhavainto oli se, kun varis sieppasi lumella vipeltäneen myyrän tai päästäisen.

Tänään kävin Ahvenisjärvellä tarkistamassa sorsatilanteen. Yllätyksekseni laiturin kohdalla oli iso sula täynnä sorsia! Arveluni mukaan sulaa pidetään auki keinotekoisesti; muutoin Ahvenisjärvi olisi Iidesjärven tavoin kauttaaltaan jäässä. Tulipa seurattavaa kauppareissuille!

Edit 29.11.
Viidentoista vuorokauden sääennuste lupailee päivittäisiä lumisateita ja pakkasen jatkumista. Tällä menolla voisi päästä hiihtämään ennen joulua!

Edit 19.12.
Avasin hiihtokauden 17.12.

Välillä hetki aurinkoa

Lauantain (12.11.) oli määrä olla vuoden harmain päivä, mutta mitä vielä: sää oli aurinkoisin pitkään aikaan, ja loputtomalta tuntunut harmaiden päivien ketju katkesi. Eilen sää oli vielä parempi, koska kova tuuli oli laantunut.

Käytin tilaisuutta hyväkseni ja kävin kumpanakin päivänä Iidesjärvellä. Lauantaina katselin ja kuvasin uiveloita, joita oli järvellä parikymmentä, joukossa yksi lähes juhlapukuinen koiras. Enimmäkseen linnut olivat naaras- tai vaihtopukuisia. Yhdellä linnulla oli valkea otsa.

Eilen uivelot olivat edelleen paikalla, mutta pysyttelivät turhan etäällä kuvattaviksi. Tapasin multakasoilla pikkuparven tiklejä ja sain kuvan, josta suoritusta on hyvä lähteä parantelemaan. Eräs tapaamani orni kertoi kuvanneensa tiklejä kyllästymiseen asti, mutta minulle tiklikuva on ensimmäinen. Rovaniemellä tikliä on vaikea päästä näkemään.

Tänään palattiin päiväjärjestykseen. Näkymä Insinöörinkadulla oli näin harmaa.

Onnea on

Polku polveilee kuusivaltaisessa, paikoin järeytyneessä metsässä. Pohjantikka on käynyt kopistelemassa pystyyn lahoavia runkoja. Pitkostus helpottaa kulkemista kosteiden paikkojen ja puiden kohollaan olevien juurten yli.

Kauan sitten kaatunut suurikokoinen kuusi on sammaloitunut kauttaaltaan.

Pian puiden välistä pilkottaa vettä. On makuasia, onko metsän ja kapean suon saartama vesialue järvi vai lampi. Kartan mukaan se on järvi, tavattoman kaunis joka tapauksessa. Pohjoisrannalta löytyy tulipaikka ja laituri.

Luonnonystävän onnen uudesta ympäristöstä täydentää lammella pesivä kaakkuri. Mikä parasta, kaikki tämä alle kilometrin etäisyydellä kotoa!

Sinivuokkoja ja kaakkureita

Alustavasti vaikuttaa siltä, että muuttaminen Tampereen Hervantajärvelle oli hyvä idea. Ratikan ja uuden talon lisäksi lähellä sijaitseva Makkarajärven-Hervantajärven osin suojeltu metsäalue oli keskeinen syy asettua nimenomaan tänne. Alue on ylittänyt odotukset esimerkiksi näin: Lapissa keväisin vuokkojen perään haikaillut Arja voi ihailla sinivuokkoja melkein porraspielessä!

Minulle ovat tuottaneet suurta iloa lähimetsän pohjoiset piirteet ja ”erämaisuus”, jonka tunnusmerkkejä ovat vaikkapa alueella viihtyvät pohjantikka ja korppi. Mikä parasta, olen päässyt seuraamaan kaakkureiden pariutumisseremonioita.

Aiemmin viikolla katselin kuikkaa Hervantajärven uimarannan laiturilta, ja kaukoputken läpi nähtynä lintu oli henkeäsalpaavan kaunis. Kuvat jäivät ottamatta, mutta kaakkureita olen kuvannut senkin edestä. Linnut ovat tottuneet rantapitkoksilla liikkuviin ihmisiin, ja kuvaussopimus syntyi helposti.

Nautinnon maksimointia

Nyt kun pitkään jatkunut kolea sääjakso näyttäisi ainakin hetkeksi hellittävän, keväästä kannattaa nauttia täysimääräisesti. Esimerkiksi luonnonvesien jäillä voi (täällä Lapissa) vaikkapa kävellä, hiihtää, kelkkailla, juoksuttaa koiria ja onkia. Kemijoen jäällä on pelattu jopa golfia!

Joskus takavuosina ryhmä pilkkijöitä oli asettunut Jätkänkynttilä-sillan pieleen ravintola Valdemarin edustalle. Seurasin toimintaa jonkin aikaa ja näppäsin pari kuvaa. Tärpit taisivat olla harvassa, mutta se tuskin haittasi.

Muut pilkkijät istuivat jakkaroillaan, mutta yksi oli maksimoinut nautinnon ja varannut kylkensä alle porontaljan. Käden ulottuvilla oli jallupullo ja riittävästi olutta siltä varalta, että jano yrittää yllättää.

Valoa pihalla ja Ounaskoskella

Päivä lyhenee täällä Rovaniemellä enää kahden viikon ajan, yhteensä reilun tunnin. Aika lyhyt se kieltämättä jo on: pihavalo sammuu kymmenen maissa ja syttyy jälleen kahdelta.

Kävin Ounaskoskella nauttimassa pakkassäästä ja ihastuttavista valoilmiöistä. Matalalta paistanut aurinko tuotti haloilmiön, värikkäät ”sivuauringot” kummallekin puolelleen. Tässä toinen:

Uskallan veikata, että kaikki kosken rannalle saapuneet olivat yhtä mieltä siitä, että kyllä kunnon pakkassää aina vesisateen voittaa!

Tänään pakkanen oli hieman kireämpi ja sivuauringot himmeämmät. Kiersin lyhyen siltojen lenkin ja otin kuvan Rautasillalta Kirkonjyrhämälle päin.

Erämaan laidalla

Tein viime viikolla pienoisvaelluksen Muotkatuntureille. Telttaöitä kertyi viisi ja kilometrejä viitisenkymmentä, jos päiväretket lasketaan mukaan. Sää oli hyvä ja retkiryhmä loistava.

Muotkatuntureilla on helppo tavoittaa aito erämaatunnelma, koska puhelin ei toimi eikä muita ihmisiä näe. Karigasniemen tieltä kuuden kilometrin päästä kuului yhteen leiripaikkaan rekan ääni.

Mukavin lintuhavainto oli kotka, joka kaarteli yläpuolellamme pitkän tovin. Näimme myös isokäpylintuja, lapintiaisia ja riekon. Pienemmistä siivekkäistä on mainittava polttiaiset ja ampiaiset, joita kumpiakin oli ajoittain haitaksi asti.

Kaikki mukana olleet vakuuttuivat siitä, että tervasjuurakko on maailman paras nuotiopuu – niin hyvä, että jokivarsien suosituimpien leiripaikkojen lähistöltä niitä oli turha hakea. Tilanne parani, kun työntyi syvemmälle metsään.

Koska rinkka painoi vähintään yhtä paljon kuin viimeksikin, päätimme perustaa kaksi kahden yön leiriä. Luppopäivinä nousimme tunturiin ja kiertelimme ympäristössä kevein kantamuksin.

Mustikoita ja variksenmarjoja oli mukavasti, mutta sieniä syötäväksi asti vain viimeisen leiripaikan lähistöllä. Voissa paistettuja herkkutatteja riitti vielä aamuksikin.

Tielle kävellessämme arvuuttelimme, onko auton katolle unohtunut kamera paikallaan. Olihan se, ja pääosin poutaisesta säästä johtuen vieläpä täysin toimintakuntoisena!