Aihearkisto: Luonto

Yllätys kaakkurilammella

Talvesta voi sanoa, että se oli kylmä ja vähäluminen. Pitkän pakkaskauden päätyttyä lumet tuntuivat sulaneen muutamassa päivässä. Entä jäät? Aurajoen jäistä en tiedä, mutta kaakkurilampi oli jäätön jo illalla 11.3. Kaakkureita ei vielä silloin näkynyt.

Kun palasin lammelle seuraavana aamuna, tutut linnut olivat paikalla ja soidinmenot käynnissä. Seurasin tilannetta aluksi lammen länsipäässä, mutta päätin siirtyä tulipaikalle. Kuvan nainen oli poistunut ja tilalle oli tullut isä kahden pienen lapsen kanssa.

Väki alkoi lisääntyä, ja parhaimmillaan tulilla oli kolmisenkymmentä ulkoilijaa. Ja mikä parasta, joukossa oli toistakymmentä reilusti alle kouluikäistä junioria. Kaakkureiden touhut herättivät kiinnostusta ja kerroin kokemuksiani linnuista.

Kesken puheiden melkein eteemme lammelle laskeutui kaksi joutsenta, jotka kuitenkin nousivat saman tien uudelleen lentoon. Taisivat säikähtää väenpaljoutta! Olen päivystänyt lammella satoja tunteja neljän kesän aikana, ja havainto on ensimmäinen näkemäni joutsenten vierailu. Onnittelin paikalla olijoita luontoretken hyvästä ajoituksesta.

Oli todella mukavaa nähdä joutsenet, mutta minulle päivän kovin juttu oli kaakkureiden paluu.

Hyvä päivä muistella

Päivälleen 40 vuotta sitten lähdimme Arjan kanssa Kiilopäältä erityisen muistettavalle retkelle vasta perustettuun Urho Kekkosen kansallispuistoon. Ajatuksena oli kävellä Tuiskukurun kautta Luirojärvelle ja palata Lankojärven ja Rautulammen kautta takaisin. Reitti on mahdollisimman tavanomainen, mutta erikoisesta ajankohdasta johtuen emme tavanneet viikon aikana ainuttakaan ihmistä! Säiden haltija esitteli koko arsenaalinsa.

Aluksi sää oli niin sateisen harmaa, että jäimme Suomun Ruoktuun kahdeksi yöksi. Luppopäivän kävelyksi riitti pistäytyminen vanhalla kämpällä, joka rakennettiin kultamiesten saunaksi jo vuonna 1935. Puiston muut tämän ikäiset rakennukset olivat aikaa sitten maatuneet. Kun jatkoimme seuraavana päivänä Tuiskukuruun, sää poutaantui ja viileni voimakkaasti. Illalla taivaan merkit lupailivat pakkasyötä.

Merkit eivät pettäneet, ja aamulla oli kahdeksan astetta pakkasta. Puronvarren jänkä sädehti kuuraisena. Pakkasyö näkyi myös Luirojärvellä, kun se aikanaan ilmestyi näkyviin: järvi oli suurelta osin jäässä. Lähestyvä talvi innosti luusuaan asettuneen koskikaran visertelemään iloisesti. Reipas lintu!

Luirojärvellä toteutui maisemien kuvaajan toiveuni, vieläpä ihan kirjaimellisesti. Yöllä satoi ensilumen! Lumi ei ehkä ollut syksyn ensimmäinen, mutta joka tapauksessa sulaan maahan satanut. Maisema muuttui kertahaitolla.

Jäimme Luirojärvelle toiseksikin yöksi. Kuvasin ahneesti ympäristössä, Arja lueskeli kämpän vieraskirjaa ja kirjoitti vihkoon omia vaikutelmiaan, oli innostunut kaikesta kokemastaan. Kirjoittipa niinkin, että olisi mukavaa olla puistossa töissä…

Matka tuntureiden yli Lankojärvelle oli retken rasittavin. Ylimääräistä haastetta aiheuttivat jokien ylitykset: ensin piti päästä Palovanganjoen yli ja sitten vielä Suomun. Ensin mainittu joki ylitettiin niin arveluttavan oloista siltaa pitkin, että oli otettava avuksi salainen ase, säästelty Toblerone-suklaa. Suomujoelta löytyi hyvä kahlauspaikka, missä oli tasainen pohja ja vettä vain vähän polven yläpuolelle.

Ennen kuin jatkoimme matkaa, kävin Meänteis-erakon asuinpaikalla Lankojärven niemessä. Kammi oli vielä kohtuullisessa kunnossa, samoin paksusta kelosta koverrettu kiikkerän oloinen ruuhi, nimikoidut melatkin vielä tallessa. Panin aamupäivän aikana merkille tuulen voimistumisen; kun reippaan kävelyn jälkeen saavuimme Rautulammelle, voitiin hyvällä syyllä puhua jo myrskystä. Vaahtopäät vyöryivät lammen yli, ja kaarelle taipuneiden koivujen latvat lähentelivät maata. Vaijereilla varmistettu kämppä tutisi ja natisi koko yön, pysyi sentään paikallaan.

Tuuli jatkui läpi yön, mutta aallokon kohina taukosi jossain vaiheessa. Aamulla ulos mentyäni en ollut uskoa silmiäni: lampi oli kauttaaltaan jäässä. Olin tottunut siihen, että lammet ja pikkujärvet vaativat jäätyäkseen tyvenen pakkasyön. Täällä oli toisin. Tuuli oli edelleen navakka, mutta ei enää lähelläkään myrskylukemia. Pakkasta lienee ollut kymmenkunta astetta.

Kävelimme onnistuneen retken päätteeksi Kiilopäälle. Lehdessä kerrottiin, että myrsky oli nimetty Sirkaksi ja että se oli kaatanut Jaurujoen laaksossa suuren määrän metsää.

Kuikkajärven kuulumisia

Lintujen osalta koiranhoitoviikko on alkanut vaisusti: mainittavia lajeja ovat vasta nuolihaukka ja mustalintu. Erikoista on korpin täydellinen puuttuminen, koska aiemmimmin olemme olleet jatkuvan tarkkailun kohteena.

Kuikkajärven nimikkolaji on tälläkin kertaa vahvasti edustettuna: enimmillään lintuja seilasi selällä peräti 18! Parvi on täysimäärainen vain ajoittain; viiden yksilön ryhmä on näyttäytynyt monta kertaa, ja tänään mökkilahdella oleskeli kaksi lintua:

Ylivoimaisesti puhutuin siivekäs on ollut hirvikärpänen, todella ikävä otus varsinkin kun emme ole niihin tottuneet. Täällä niin pientä metsälenkkiä ei voi tehdä, ettei ilkiöitä joutuisi pyydystämään hiuskuontalostaan. Muutamat malttavat pysytellä ennen aktivoitumistaan tuntikausia ihan hissukseen.

Toistaiseksi mukavin eläinhavainto on keskiviikolta, jolloin tien laidassa oleskeli ehjä mutta elottoman oloinen vaskitsa. Hieman heinällä provosoituna eläin luikerteli mittansa eteenpäin turvallisempaan paikkaan. Tätä ennen olen nähnyt vaskitsan vain kerran aiemmin. Tämä tapahtui vuosia sitten Jämsässä ja kyseessä oli auton alle jäänyt eläin.

Kuikkajärvi

Mökkijärvi on nimetty linnun mukaan mutta sellaisen linnun, joka ei järvellä asu eikä edes vieraile. Paljon osuvampi nimi olisi Kuikkajärvi.

Järvellä pesii vähintään yksi kuikkapari, jota ei kuitenkaan ole tänä kesänä näkynyt. Vuosi sitten parilla oli kaksi poikasta, jotka vierailivat emojen johdolla mökin rannassa. Lisäksi järvellä oleskelee pitkin kesää vaihteleva määrä pesimättömiä kuikkia, tällä hetkellä yhdeksän. Koska kuikka alkaa pesiä ilmeisesti vasta aikaisintaan kolmen vuoden ikäisenä, ”ylimääräisiä” lintuja riittää, ja luontevinta on viettää vapaita kesiä synnyinseudun tutuissa maisemissa.

Muita viikon aikana nähtyjä uimalintuja ovat laulujoutsen, kanadanhanhi, telkkä, isokoskelo, sinisorsa ja tavi. Kaikki nämä pesivät järvellä; arvattavasti niemen takana viihtyvää joutsenpoikuetta ei ole vielä näkynyt, mutta kanadanhanhet esittelivät eilen kuusi poikastaan. Vuosi sitten poikasia oli kolme.

Lintulajeja on kertynyt toistaiseksi 44, suunnilleen sama määrä kuin toukokuun mökkiviikolla, jolloin muutto oli vielä monien lajien osalta vaiheessa. Nyt laulukausi on lopuillaan, ja emolinnut uurastavat pitkää päivää ruokkiessaan poikasia.

Kävin heti paikalle tultuamme tarkistamassa neuvotun kanahaukan pesän. Se oli sakeassa kuusikossa niin pimeässä paikassa, että huomasin yhden kolmesta isosta poikasesta vasta kuvia tutkiessani. Kiitos digitekniikan ja Photoshopin, sain tilanteesta julkaisukelpoisen kuvan:

Pesiä löytyy lähempääkin, itse asiassa saman katon alta. Haarapääskyt ovat rakentaneet pesänsä epätyypillisen paikkaan räystään alle, hirren päälle kuitenkin. Talitiainen vie ruokaa koloon, joita hirsistä rakennettu talo tarjoaa. Lähinaapurina asuu kirjosieppo, jonka tekemisiä olen seurannut mökin kuistilta.

Naapurin kirjosieppojen perhe-elämä on sellaisella mallilla, että koiraslintu on junaillut itsensä kahden perheen loukkuun: se hoitaa velvollisuuksiaan kahdella pöntöllä. Tässä lähipöntöllä lintu näyttää tekevän iltavuoroa esimerkillisen ahkerana sen ajan, minkä ehtii tähän perheeseen panostaa.

Eilen korotin haastetta ja yritin kuvata lammella pörrääviä korentoja. Kameran tarkennus on nopea, mutta lentokuvat osoittautuivat silti ylivoimaisiksi. Lentävä pääskykin on helpompi kuvattava!

Koleaa kevättä

Mökkiviikon sää on ollut pääosin poutainen, mutta todella kolea. Lämpötila on käynyt monena yönä pakkasen puolella, maa ei sentään ole ollut valkoisena. Tai itse asiassa on, valkovuokoista. Tuuli on puhaltanut koko ajan pohjoisen puolelta.

Koivu oli kaatunut tienvarren kuusikossa niin erikoisesti, että oli pakko käydä ottamassa panoraamakuva:

Koleudesta huolimatta pikkulinnut laulavat yllättävänkin aktiivisesti, lajeja on kertynyt neljäkymmentä. Omaan arvoonsa on jätetty Merlin-appin ehdottomat pussitiainen ja punarintarastas. Erikoisesti ääntelevän hanhiparven appi tunnisti aivan oikein tundrahanhiksi. Pesivä joutsenpari suvaitsee kihlaparin järvelleen, kunhan lajitoverit muistavat pysyä mahdollisimman kaukana eli meidän puolellamme.

Lähilampeen ilmestyi tänään sinisorsa kymmenen poikasensa kanssa. Siiri-koira oli kovin kiinnostunut uusista naapureista.

Kirjaston aarre

Siellä se oli Metsossa, ylähyllyllä kansi näkyvissä. Otin kirjan selailtavaksi enkä edes ajatellut lainaamista, niin kookas se oli.

Kuvat ovat mustavalkoisia ja teknisesti täydellisiä. Afrikkalaiset eläimet esiintyvät niin arvokkaasti, että mieleen tulevat Yousuf Karshin kuvat maailman merkkihenkilöistä. Tunnistin kuvaajan tyylistä: brittilähtöinen Yhdysvalloissa vaikuttava Nick Brandt. Kirjan nimi on Across the Ravaged Land.

Kansallismuseossa vuonna 2019 näkemäni Brandtin näyttely Inherit the Dust on vaikuttavimpia näkemiäni valokuvanäyttelyitä, samaa sarjaa kuin Sebastiao Salgadon ja Eugene Smithin näyttelyt. Niitä katsellessa tulee ajatelleeksi, kuinka tyhjänpäiväisiä valokuvat enimmäkseen ovat.

Eläimiä tiellä ja tien vieressä

Harmauden keskellä on mukava muistella toisenlaisia sydäntalven päiviä, joita niitäkin on osunut kohdalle. Yksi parhaita on marraskuulta 2015.

Olimme Raunon kanssa palaamassa Rovaniemelle onnistuneelta valasretkeltä Tromssasta. Sää oli selkeä ja pakkaslukema muistaakseni kahdenkymmenen paremmalla puolella. Jäimme Kilpisjärvelle yöksi. Järvi oli vielä sula, mutta maisema muuten talvinen. Saana näytti upealta järven takana.

Jatkoimme matkaa heti päivän valjettua. Sää jatkui kylmänä, ja järvi oli jäätynyt yön aikana. Ensimmäisen pysähdyksen aiheutti tiellä oleskellut kettu, jota oli ihan pakko jäädä hetkeksi kuvaamaan.

Seuraava kuvattava oli koivun latvassa istunut hiiripöllö.

Muoniota lähestyessämme vastaan tulleet autot vilkuttelivat valoja sen merkiksi, että tiellä oli poroja.

Tiesimme Kutunivassa talvehtivista joutsenista ja poikkesimme katsomaan niitä. Lintuja oli kymmenen, yksi poikanen aikuispukuisten joukossa.

* * *

Lumipyry

Alkutalven punaisin aamurusko on kuvattu eilen hieman kymmenen jälkeen. Puoli tuntia myöhemmin taivas oli aivan harmaa ja lumisade alkoi kahden tunnin kuluttua. Lumipeitteen syvyys Härmälän säähavaintopisteessä oli silloin 8 cm.

Pyry on nyt jatkunut lähes yhtäjaksoisesti vuorokauden ja 9 tuntia, ja lunta on Härmälässä 35 cm. Otin toisen kuvan tänään klo 20.30.

Kävin päivällä katsomassa, miten Ahvenisjärven sorsien pelihuumori kestää. Ihan hyvin: eläimet ovat oppineet sietämään kaikenlaisia säitä. Jos sorsilta kysytään, ikävin keli lienee hirmupakkanen.

Sunnuntaina lumitilanne on tällainen. Valtakunnan lumisin paikka oli Kilpisjärvi, kakkosena ja kolmosena Lappeenrannan ja Tampereen seudut. Lapissa lunta on vähän, mutta pakkasta sitä enemmän: esimerkiksi Rovaniemellä 5 cm ja Savukoskella -32 astetta.

Myrskyviikko mökillä

Viikko alkoi normaalilla syyssäällä, mutta ennuste lupaili myrskyä keskiviikon-torstain vaiheille. Todellista myrskyä ei lopulta saatu, navakkaa tuulta toki ja ajoittain sakeaa lumipyryä. Eniten huolta aiheutti sähkön katkeaminen, ja sitä paikalliset pitivät todennäköisenä. Ari kävi keskiviikkona auraamassa tien ja jätti meille kaiken varalta Trangian.

Ensimmäinen varoitus saatiin illalla kesken liigapelin. Kaikki valot sammuivat, mutta peli jatkui koska katselin sitä läppärin ruudulta. Katkos kesti vajaan tunnin. Ehdimme tutustua sähköyhtiön katkokarttaan, ja siinä majapaikkamme näkyi punaisena pallona. Yöllä oli toinen katkos, jonka kesto ei selvinnyt.

Aamulla herättyämme sähköt olivat poikki, mutta palautuivat juuri kun olin saanut Trangian tulille. Keittimestä oli siis hyötyä! Koillistuuli jatkui aluksi navakkana, mutta ei yltänyt lähellekään myrskylukemia. Ilalla alkanut lumisade jatkui koko päivän, mutta tuuli alkoi laantua iltaa kohti eikä meillä enää ollut ongelmia. Monet naapurit eivät olleet yhtä onnekkaita: joillakin katkos kesti kaksi vuorokautta ja eräässä 6 km:n päässä sijaitsevassa kohteessa vielä kauemmin.

Perjantai oli pakkaspäivä, ja tuulelta suojaiset rantavedet jäätyivät hyvää vauhtia. Avovettä oli kuitenkin riittävästi vesilintujen tarpeisiin: aamulla näyttäytyi viiden isokoskelon parvi ja puolilta päivin yksinäinen sinisorsanaaras.

Lauantaina järvi oli kauttaaltaan jäässä.

Viikonlopun kovat jutut

Minulle viikonlopun kovimmat jutut olivat ensilumi ja kiekkomiljonäärien vierailu Tampereella. Joka paikassa hehkutettu halloween ei yllä edes samalle asteikolle.

Lumipyry oli välillä sakeaa, ja Aamulehden mukaan lunta kertyi jonnekin jopa 10 senttiä. Välillä keli meni loskaiseksi, mutta maa on edelleen valkoisena. Makkarajärvellä näytti tänään tältä:

NHL-ottelut pelattiin loppuunmyydyssä Nokia Arenassa eilen ja tänään. Suomalaispelaajia oli jäällä poikkeuksellisen paljon, Florida Panthersilla 4 ja Dallas Starsilla 3. Erikoista oli sekin, että joukkueiden ykkössentterit Barkov ja Hintz ovat Tampereen poikia.

Samaan aikaan katseltujen NHL- ja Liigapelien tasoero näkyi mainiosti kotisohvalta: kiekkomiljonäärien luisteluvauhti ja lajitaidot olivat eri planeetalta. Panthers voitti molemmat ottelut, ja kapteeni Barkov esiintyi vakuuttavasti. Hintz jäi kokonaan ilman tehopisteitä.