Aihearkisto: Luonto

Polarsternin ensimmäinen silmukka

Tutkimusjäänmurtaja Polarstern kiinnittyi lokakuun alussa pohjoiseen napajäähän ja on ajautunut siitä lähtien jääkentän mukana. Aluksi suunta oli kuukauden ajan otollinen ja keskinopeus kymmenkunta kilometriä vuorokaudessa. Kaikki näytti hyvältä.

Viimeisten kahden viikon aikana alus on tehnyt 170 kilometrin mittaisen silmukan. Polarsternin reitit risteytyivät 18.11. ja tällä hetkellä Polarstern ajautuu etelään eli täsmälleen väärään suuntaan.

Takapakki oli sikäli odotettu, että Nansenin Fram-purjehduksella (1893-96) silmukoita tehtiin useita. Ja myöhemminkin eikä vain alkumatkasta. Framin miehistöllä oli todellista syytä huoleen, koska yhteydet muuhun maailmaan puuttuivat, ja matkan kestoa voitiin vain arvailla. Ruokaa oli varattu viideksi vuodeksi.

Polarstern aikoo selviytyä matkasta vuodessa. Jos aikataulu uhkaa pettää pahasti, venäläinen ydinkäyttöinen murtaja voi avustaa Polarsternin ihmisten ilmoille vaikka millaisista jäistä.

Lupaava talven alku

Ensilumi saatiin Rovaniemelle myöhemmin kuin muualle Suomeen: maa oli kunnolla valkoinen vasta 26.10. Siinä vaiheessa jokivesien jäätyminen oli vasta alullaan, ja Ounasjoen suistossa oleskeli n. 160 joutsenta.

Sitten alkoi tapahtua. 29.10. Ounasjoki oli kauttaaltaan jäässä ja viimeiset joutsenet sinnittelivät Lainaan puolella. Kemijärvellä nähtiin samana päivänä 120 joutsenen muuttoparvi. Tämän jälkeen Lapista on ilmoitettu enää harvoja joutsenia tunnetuilta talvehtimispaikoilta.

Näin ensimmäiset luistelijat Kirkkolammella 30.10. Pari päivää sitten pojat olivat kolanneet pienen alueen lumettomaksi, ja peli oli käynnissä.

Nyt virheettömästä pakkassäästä on saatu nauttia jo toista viikkoa, ja lunta on tullut ihan mukavasti. Kemijoen jäällä ei ole vielä näkynyt hiihtäjiä eikä kelkkoja, mutta avantouimarit ovat aloittaneet kautensa.

Uimalinnuista Ounaskosken sulan vaiheilla on nähty tukkasotka, isokoskelo ja sinisorsa.

Viikko Saaristomerellä

Tampereelle päästyään veneessä kovia kokenut läppäri virkistyi. Sen kunniaksi lisään muutaman kuvan retkeltämme.

Ensimmäinen täysi meripäivä oli sunnuntai. Lähdimme Airisto Marinasta ja vietimme vesillä yli kymmenen tuntia, pääosin luovien. Loppumatka oli pakko ajaa koneella, koska muuten pimeä olisi yllättänyt ennen rantautumista Örön saarelle. Matkalla tuli vastaan yli viisikymmentä purjevenettä, joista kolmella oli spinaakkeri vedossa ja muutamalla purjeet virsikirjalla. Merivartioston vartiolaiva Tursas valvoi viikonlopun paluuliikennettä.

Örö osoittautui erittäin mukavaksi paikaksi: hyvä satama, rikas luonto ja kiinnostava historia. Koska olimme tulleet jo yllättävän pitkästi, päätimme viettää luppopäivän saarta tutkien. Käytössä oli hyväkuntoisia Jopo-pyöriä. Tapasimme kahdeksan harmaahaikaraa ja ilmoitin linnut Tiiraan. Merellä runsaslukuisin lintu taisi olla merimetso, niitä näkyi todella paljon.

Luppopäivän jälkeen jatkoimme navakassa vastatuulessa kohti Jurmoa, ja loppumatka piti taas ajaa koneella. Viikonlopun mentyä vesiliikenne oli vähentynyt rajusti.

Olin käynyt Jurmossa aiemminkin, mutta keskitalvella ja lintuasioissa. Klasun kaupan avautumista odotellessamme kävimme Högbergetillä katselemassa kesäisiä maisemia. Satamassa oli lisäksemme kaksi purjevenettä, joista toinen Öröstä tuttu. Lähtiessämme Eivor tuli vastaan sataman edustalla.

Jurmosta Björkön saarelle saimme purjehtia lupsakassa sivutuulessa. Nautinnollista menoa, valitettavasti matka oli kovin lyhyt! Byvikenin maisemia kehuin jo edellisessä postauksessa, muita veneitä ei näkynyt.

Yöllä tuuli kiihtyi vähän liiankin kovaksi, ja aamulla ankkuri lähti laahaamaan. Pääsimme kuitenkin irtautumaan ilman isompia vahinkoja ja jatkoimme matkaa saman tien. Koska halusimme pois tuulen armoilta, suuntana oli Nauvon venesatama.

Retken viimeisen yön vietimme Merimaskussa, jo lähellä Naantalia ja veneen kotisatamaa.

Merimasku

Syksyn purjehdusretki on lopuillaan. Lähdimme viikko sitten Naantalista ja kiersimme melkoisen lenkin Saaristomerellä. Kaukaisimmat kohteet olivat Örön linnoitussaari ja Jurmo. Eilen purjehdimme Nauvosta tänne Merimaskuun.

Toisin kuin joskus aiemmin, tuulta on riittänyt eikä moottorilla ole tarvinnut ajella. Kolmena päivänä on luovittu, yksi päivämatka tultu leppoisassa sivutuulessa ja yksi lasketeltu yli kymmenen metrin myötäisessä. Nopeus nousi hetkellisesti yli yhdeksän solmun, vaikka vedossa oli vain kaistale genuaa. Enimmäkseen on pidellyt poutaa, mutta kerran saatiin vettä niskaan kuin saavista kaatamalla.

Tukholman saariston hienot luonnonsatamat ovat vaihtuneet mukaviin vierassatamiin, vain yhden yön vietimme maasähkön ulottumattomissa. Björkön saari Jurmon koillispuolella oli luontonsa puolesta mykistävän hieno ja kaikin tavoin maineensa veroinen.

Pääosin sileille kallioille merkitty luontopolku kiersi 250 vuotta sitten järveksi kuroutuneen merenlahden. Ihastelimme näkymiä ja minä seurasin Pesäkarhujen ja Kirittärien ensimmäisen finaalipelin tapahtumia. Ottelu venyi kotareihin ja päättyi Kirittärien riemukkaisiin voitontunnelmiin.

Tarkoitus oli tehdä retkeltä kuvitettu postaus, mutta se ei nyt onnistu. Läppäri mykistyi enkä ryhdy kuvahommiin puhelimen kanssa. Mutta perästä kuuluu…

Junalla etelään

Junamatka Rovaniemeltä Jyväskylään kesti kauemmin ja oli kaikin tavoin raskaampi kuin vielä tuoreessa muistissa ollut matka Tampereelta Keflavikiin. Lisäksi juna oli koko ajan myöhässä.

Syyksi lähdön myöhästymiseen ilmoitettiin ruuhkainen ratapiha; jatko Tampereelta Jyväskylään myöhästyi kalusto-ongelmien vuoksi. Kuinka ollakaan, kalustona oli sääherkkä Pendolino. No, moni muukin juna oli eilisiltana myöhässä.

Jyväskylässä sää tuntui kylmemmältä kuin Rovaniemellä kertaakaan koko syksynä. Pakkasta oli vain pari astetta, mutta ilkeä tuuli tehosti vaikutelmaa. Pientä tuiskun poikastakin oli havaittavissa.

Eilisten havaintojen mukaan lumitilanne on samanlainen Keski-Suomessa ja Lapin eteläosissa: heikko. Uutiset kertovat, että brittiläiset matkanjärjestäjät ovat peruneet lumen puutteen vuoksi matkoja Lappiin, yksi kone oli kääntynyt paluumatkalle kesken lennon. Ehkä koneessa oli järjestetty huutoäänestys.

Tänään kävimme Haukanniemessä, mutta toiveena olleita tiklejä ei löydetty. Vesisateesta huolimatta sää tuntui miellyttävämmältä kuin illalla. Tuomiojärvi oli kauttaaltaan jäässä, kun taas Jyväsjärvi kuuluu olevan keskiosistaan sula. Järvien syvyysero selittää tilanteen.

Edelleen paikalla

Otsikko tarkoittaa joutsenia. Olen käynyt päivittäin tarkistamassa joutsentilanteen jo kahden viikon ajan. Lintujen määrä on toki ollut laskussa, mutta ei suoraviivaisesti. Kaappaus Tiirasta näyttää tältä;

Tarkkailujakson aikana Ounasjoen suisto jäätyi kauttaaltaan, ja joutsenet siirtyivät Kemijoen puolelle Koivusaaren matalikolle ja/tai Saarenkylään. Kun lauha sää sulatti suiston, linnut palasivat takaisin.

Pidin kurjasta säästä johtuneen välipäivän 15.11; silloin muutkaan eivät ilmoittaneet nähneensä joutsenia. Ainoan vesiperän (12.11.) ilmoitin Tiiraan nollana Ihan taulukkoa ajatellen. Joinakin päivinä sumu oli niin sakea, että lintuja oli vaikea nähdä. Nollatulos on kuitenkin todellinen, koska sinä päivänä näkyvyys oli hyvä.

Tänään joutsenia oli 10: 8 aikuista ja 2 poikasta kolmena ryhmänä. Viivyin rannalla vajaan tunnin, ja sinä aikana linnut ehtivät lähteä. Suuntana ei kuitenkaan ollut Kemi, vaan Ylikylä. Kuva on otettu tänään aamupäivällä.

Myös muualta Lapista joutsenet ovat käyneet vähiin. Kemijärvellä niitä on perinteisesti ollut koko ajan ollut enemmän kuin täällä Rovaniemellä, esimerkiksi tänään 25 yksilöä. Torniojoen alajuoksulla on nähty viikon aikana muutamia joutsenia, mutta Enontekiöllä ja Inarissa ei enää ainuttakaan marraskuun puolella.

Tänään piisami ui Madesaaresta Sahanperän puolelle. Sain siitä kuvan:

Koivusaaressa nähtyä

Joutsentilanne kiinnosti, ja kävelin jokirantaan. Sumu oli sen verran tiheä, että jotain nähdäkseen piti jatkaa Koivusaareen. Joutsenia oli 137, joista poikasia 28. Määrä on yllättävän suuri siihen nähden, että eletään jo marraskuuta.

Näin jo venerannasta, että varis nokki vaaleaa myttyä hiekkasärkän kärjessä Ounasjoen sillan pielessä. Poikkesin katsomassa lähempää: joutsenelle oli käynyt kalpaten. Tapaus oli aivan tuore ja kyseessä tämän vuoden poikanen.

Minulla on aiemmilta vuosilta riittävästi kuvia Rovaniemen kaupunkijoutsenista, mutta en malttanut olla ottamatta muutamaa lisäkuvaa. Yksinhuoltajaemolla oli neljä poikasta, jotka kaikki eivät mahtuneet rajaukseen. Käsitykseni mukaan yksikin emolintu pystyy opastamaan poikaset talvehtimispaikoille ja neuvomaan parhaat levähdysalueet matkan varrelta.

Retken toinen haaska löytyi Koivusaaren rantavedestä. Mahdollisesti heikkoihin jäihin sortunut hirvenvasa oli ajelehtinut virran mukana ja tarttunut Koivusaaren rantamatalikkoon.

Lappajärvi maailmankartalle

Kovan luokan urheilusuoritukset sykähdyttävät, olipa laji mikä hyvänsä. Onneksi olkoon Petra Olli!

Lappajärvi lienee murtautunut yleiseen tietoisuuteen ennen muuta urheilijoiden ansiosta, lähinnä Petra Ollin ja Elmo Savolan. Mutta maailmankartalle Lappajärvi tuli jo 76 miljoonaa vuotta sitten, ja ryminällä tulikin!

Kun läpimitaltaan 1.5 km:n meteoriitti törmäsi Maahan, vapautuneen energian arvioidaan vastanneen 17 miljoonaa Hiroshiman atomipommia. Vaikutukset tuntuivat satojen kilometrien etäisyydellä. Jos Helsinki olisi ollut olemassa, paineaalto olisi repinyt irti talojen katot!

Törmäyksessä syntyi kraatteri, jonka halkaisija oli 22 kilometriä ja syvyys 750 metriä. Paikalle syntynyt Lappajärvi on Pohjanmaan suurin järvi, laaja mutta verrattain matala. Syvin kohta on 38 metriä.

Koska olen lähtöisin Järvi-Suomesta, arvostelen järviä tiukalla asteikolla. Lappajärvi on toki ollut listoilla, mutta lähinnä erikoisen syntyhistoriansa ansiosta. Tilanne muuttui kertaheitolla, kun pääsin kesällä 2016 käymään järvellä. Kyseessä on upea suurjärvi!

Järveltä palattuani katselin vaakunaviiriäkin uusin silmin: se taitaa olla lajissaan Suomen kaunein!

Terveiset Tunturiteatterista!

Palasin hetki sitten Pihtsusjärveltä. Reitti Guolasjärven kautta osoittautui hyväksi: kilometrejä poluttomassa maastossa kertyi 20 suuntaansa, pahoja rakkoja ei ollut ja korkeuserot jäivät maltillisiksi. Muutamaan kertaan piti kahlata ja kahdesti ryömiä poroaidan ali.

Esitykset olivat korkeatasoisia kuten aina, näyttämö/katsomo erinomaiset ja tausta aivan mahtava. Tarvittavaan vaivannäköön suhteutettuna ensi-illan yleisömäärä 75 on uskomaton!

Juha kertoi, että alkujaan viisivuotiseksi aiottu projekti saa sittenkin jatkoa. Vuoden kuluttua tapaamme Vätsärin erämaassa.

Lämmin kiitos työryhmälle ja kanssavaeltajille kesän kohokohdasta!

Vesireittiä Tampereelta pohjoiseen

Nelipäiväinen veneretki Tampereelta Virroille on alkukesäni kohokohta. Sää oli aurinkoinen, poutainen ja lämmin. Miinusta tulee vain heikoista tuulista ja niistäkin vain siksi, että tarkoitus oli liikkua tuulen voimalla. Nyt meni moottorilla ajeluksi; onneksi yhtenä päivänä päästiin kunnolla purjehtimisen makuun.

Vesireitti oli upea kokemus. Selkävedet seurasivat toistaan, kanavat ja kapeikot rytmittivät menoa. Yritimme kuvitella, mitä kyytiin osunut suuren maailman cityihminen olisi sanonut näkemästään. Ehkä ihmetellyt, onko kaikki vesi ympärillä todellakin makeaa! Ei kai sentään juomakelpoista?

Yövyimme veneessä: kolmesti luonnonsatamassa ankkurissa tai keula maissa, kerran laiturin ja poijun välissä. Sääskien paljous tuli ikävänä yllätyksenä. Myös joutsenten määrä yllätti, koska järvet olivat karuja ja kalliorantaisia. Yhdestäkään pesinnästä ei tosin saatu varmuutta. Kuikkia näkyi ilahduttavan runsaasti, alkumatkalta ilmoitettiin Tiiraan merimetso ja neljä kanadanhanhea.

Kanavat ja kääntösillat olivat minulle uutta. Murolen kanava oli miehitetty, mutta Herraskoskella toimittiin itsepalveluperiaatteella. Narusta nykäisemällä sulku avautui ja silta kääntyi pois edestä. Paluumatkalla yövyimme kanavan suulla ja vierailimme kanavamuseossa. Myös se oli miehittämätön.

Herraskoskella on myös kaarisilta, jonka alituskorkeudeksi Liikenneviraston sivuilla ilmoitetaan 7 metriä. Toisvesi oli vähällä jäädä näkemättä, sillä veneemme masto yltää 8.5 metriin. Päätimme kuitenkin kokeilla, ja alitus onnistui. Maston tyveltä oli mahdotonta arvioida, paljonko pelivaraa jäi.

Ruovedellä hyödynsimme kulkutapaamme ja poikkesimme Kalelassa, mihin autolla ei pääse. Tämä Akseli Gallen-Kallelan vuonna 1895 valmistunut erämaa-ateljee on vaikuttava oman aikansa kulttuurimuistomerkki.

Virroilla pääsimme näkemään kuuluisan höyrylaiva Tarjanteen, joka on kulkenut Tampereen ja Virtain väliä yli sadan vuoden ajan. Aluksesta purkautuneet matkustajat olivat kauttaaltaan varttuneempaa väkeä; kaikki näyttivät nauttineen kiireettomästä päivästä Runoilijan tiellä. Bussi odotti rannassa, ja suuri osa jatkoi välittömästi matkaansa – ehkä takaisin Tampereelle.