Aihearkisto: Luonto

Onnea on

Polku polveilee kuusivaltaisessa, paikoin järeytyneessä metsässä. Pohjantikka on käynyt kopistelemassa pystyyn lahoavia runkoja. Pitkostus helpottaa kulkemista kosteiden paikkojen ja puiden kohollaan olevien juurten yli.

Kauan sitten kaatunut suurikokoinen kuusi on sammaloitunut kauttaaltaan.

Pian puiden välistä pilkottaa vettä. On makuasia, onko metsän ja kapean suon saartama vesialue järvi vai lampi. Kartan mukaan se on järvi, tavattoman kaunis joka tapauksessa. Pohjoisrannalta löytyy tulipaikka ja laituri.

Luonnonystävän onnen uudesta ympäristöstä täydentää lammella pesivä kaakkuri. Mikä parasta, kaikki tämä alle kilometrin etäisyydellä kotoa!

Sinivuokkoja ja kaakkureita

Alustavasti vaikuttaa siltä, että muuttaminen Tampereen Hervantajärvelle oli hyvä idea. Ratikan ja uuden talon lisäksi lähellä sijaitseva Makkarajärven-Hervantajärven osin suojeltu metsäalue oli keskeinen syy asettua nimenomaan tänne. Alue on ylittänyt odotukset esimerkiksi näin: Lapissa keväisin vuokkojen perään haikaillut Arja voi ihailla sinivuokkoja melkein porraspielessä!

Minulle ovat tuottaneet suurta iloa lähimetsän pohjoiset piirteet ja ”erämaisuus”, jonka tunnusmerkkejä ovat vaikkapa alueella viihtyvät pohjantikka ja korppi. Mikä parasta, olen päässyt seuraamaan kaakkureiden pariutumisseremonioita.

Aiemmin viikolla katselin kuikkaa Hervantajärven uimarannan laiturilta, ja kaukoputken läpi nähtynä lintu oli henkeäsalpaavan kaunis. Kuvat jäivät ottamatta, mutta kaakkureita olen kuvannut senkin edestä. Linnut ovat tottuneet rantapitkoksilla liikkuviin ihmisiin, ja kuvaussopimus syntyi helposti.

Nautinnon maksimointia

Nyt kun pitkään jatkunut kolea sääjakso näyttäisi ainakin hetkeksi hellittävän, keväästä kannattaa nauttia täysimääräisesti. Esimerkiksi luonnonvesien jäillä voi (täällä Lapissa) vaikkapa kävellä, hiihtää, kelkkailla, juoksuttaa koiria ja onkia. Kemijoen jäällä on pelattu jopa golfia!

Joskus takavuosina ryhmä pilkkijöitä oli asettunut Jätkänkynttilä-sillan pieleen ravintola Valdemarin edustalle. Seurasin toimintaa jonkin aikaa ja näppäsin pari kuvaa. Tärpit taisivat olla harvassa, mutta se tuskin haittasi.

Muut pilkkijät istuivat jakkaroillaan, mutta yksi oli maksimoinut nautinnon ja varannut kylkensä alle porontaljan. Käden ulottuvilla oli jallupullo ja riittävästi olutta siltä varalta, että jano yrittää yllättää.

Valoa pihalla ja Ounaskoskella

Päivä lyhenee täällä Rovaniemellä enää kahden viikon ajan, yhteensä reilun tunnin. Aika lyhyt se kieltämättä jo on: pihavalo sammuu kymmenen maissa ja syttyy jälleen kahdelta.

Kävin Ounaskoskella nauttimassa pakkassäästä ja ihastuttavista valoilmiöistä. Matalalta paistanut aurinko tuotti haloilmiön, värikkäät ”sivuauringot” kummallekin puolelleen. Tässä toinen:

Uskallan veikata, että kaikki kosken rannalle saapuneet olivat yhtä mieltä siitä, että kyllä kunnon pakkassää aina vesisateen voittaa!

Tänään pakkanen oli hieman kireämpi ja sivuauringot himmeämmät. Kiersin lyhyen siltojen lenkin ja otin kuvan Rautasillalta Kirkonjyrhämälle päin.

Erämaan laidalla

Tein viime viikolla pienoisvaelluksen Muotkatuntureille. Telttaöitä kertyi viisi ja kilometrejä viitisenkymmentä, jos päiväretket lasketaan mukaan. Sää oli hyvä ja retkiryhmä loistava.

Muotkatuntureilla on helppo tavoittaa aito erämaatunnelma, koska puhelin ei toimi eikä muita ihmisiä näe. Karigasniemen tieltä kuuden kilometrin päästä kuului yhteen leiripaikkaan rekan ääni.

Mukavin lintuhavainto oli kotka, joka kaarteli yläpuolellamme pitkän tovin. Näimme myös isokäpylintuja, lapintiaisia ja riekon. Pienemmistä siivekkäistä on mainittava polttiaiset ja ampiaiset, joita kumpiakin oli ajoittain haitaksi asti.

Kaikki mukana olleet vakuuttuivat siitä, että tervasjuurakko on maailman paras nuotiopuu – niin hyvä, että jokivarsien suosituimpien leiripaikkojen lähistöltä niitä oli turha hakea. Tilanne parani, kun työntyi syvemmälle metsään.

Koska rinkka painoi vähintään yhtä paljon kuin viimeksikin, päätimme perustaa kaksi kahden yön leiriä. Luppopäivinä nousimme tunturiin ja kiertelimme ympäristössä kevein kantamuksin.

Mustikoita ja variksenmarjoja oli mukavasti, mutta sieniä syötäväksi asti vain viimeisen leiripaikan lähistöllä. Voissa paistettuja herkkutatteja riitti vielä aamuksikin.

Tielle kävellessämme arvuuttelimme, onko auton katolle unohtunut kamera paikallaan. Olihan se, ja pääosin poutaisesta säästä johtuen vieläpä täysin toimintakuntoisena!

Lapissa kaikki…

Kesän vaihe konkretisoitui tänään Harjulammella. Lintumaailma oli hiljentynyt: pajulintu lauloi ja naurulokkikoloniasta kuului kirkumista. Jossain kauempana kaklatti lammelle pistäytynyt harmaalokki.

Turvelautalla oli kaksi vesilintukoirasta, sinisorsa ja haapana. Linnut nukkuivat silmä auki ja näkivät varmaankin päiväunia kevään kohokohdista. Nyt siitä muistutti enää juhlapuku, joka sekin oli alkanut rapistua.

Rannalta löysin ruohokanukoita. Laji on kolmas Harjulammen rantojen valkokukkainen: raate aloitti ja seuraavaksi ennätti vehka. Myös ruohokanukan kukinta oli lopuillaan. Matkalla huomasin, että pujot, pietaryrtit ja monet muut loppukesän kukkijat olivat jo nupulla.

  

Lintutornissa sain kimppuuni parven mäkäriä. Ne eivät purreet, mutta kiusasivat sen verran, että piti jatkaa matkaa.

Kirkkolammella kolmena kesänä pesinyttä silkkiuikkuparia ei ole enää näkynyt. Sitä on ollut hauska seurata senkin vuoksi, että myös koiraslintu osallistuu esimerkillisesti poikasista huolehtimiseen.

Ounasjoen pinta nousussa

Sahanperän pohjoisimmassa alikulkutunnelissa oli niin valtava lammikko, että en ryhtynyt kokeilemaan saapasvarren riittävyyttä, vaan nousin suosiolla tien penkalle. Alikulku muuttui ylikuluksi mutta lopputulos oli sama.

Seuraavaksi halusin istahtaa suosikkipenkilleni kiikaroimaan Ounasjokisuiston lintuja, mutta en sitten viitsinytkään. Istuja olisi kieltämättä lisännyt kuvan kiinnostavuutta.

Jokakeväinen tulva yllättää veneenomistajat yhtä varmasti kuin ensilumi autoilijat. Vai ajattelevatko ehkä, että vesikulkuneuvo ei saa tulvaa säikkyä. Mitä väliä!

Koska tänä keväänä ennusteet ovat maltillisia, tulvaan ei näkökään ole varauduttu mitenkään. Vuosi sitten oli toisin, kuvat Arktikumilta ja Lainaanrannasta.


Räntää ja aurinkoa

Sään odotetaan lopultakin lämpenevän, mutta vasta alkavalla viikolla. Tänään oli vielä koleaa mutta sikäli keväistä, että räntäkuurot ja aurinkoiset hetket vaihtelivat vilkkaasti. Seurasin tilannetta reilun tunnin ajan Harjulammen lintutornissa.

Tornin edusta on vielä pääosin jäässä, ja telkät sukeltelivat vaihtelevan kokoisissa avannoissa. Yksi oli pieni kuin pilkkiavanto, mutta niin vain siitäkin pulpahti telkkä pintaan. Kuvassa eri telkkä.

Toivoin näkeväni tai paremminkin kuulevani kaksi lajia, valkoviklon ja pikkulokin. Olin taas väärään aikaan liikkeellä, sillä valkoviklo kuultiin aiemmin aamulla ja Rovaniemen ensimmäinen pikkulokki pari tuntia käyntini jälkeen. Normaalikeväinä pikkulokin käkätystä kuulee Harjulammella jo vapun aikoihin.

Uusia muuttolintuja en tänään havainnut, mutta muita mukavia lintuja kyllä. Harjulammella eteeni laskeutui uivelopari, ja Kirkkolammen rantasulaan oli ilmestynyt tukkasotkapariskunta. Lammella pesivistä viidestä uimalintulajista odotellaan enää silkkuikkuja, jotka ovat jo saapuneet naapurilammelle.

Pakkasviikko Jyväskylässä

Jyväskylä on ollut viime aikoina otsikoissa ikäväksi äityneen koronatilanteensa vuoksi, mutta minä olen nauttinut talvesta!

Matkustin Rovaniemeltä etelään lauantaina halki lumisen Suomen: silmämäärin lunta oli pitkin matkaa suunnilleen saman verran, kolmisenkymmentä senttiä tai vähän enemmän. Jossain Seinäjoen ja Parkanon välillä junan ikkunasta avautui tällainen näkymä:

Täällä Jyväskylässä virheetön pakkaskeli tuntuu jatkuvan loputtomiin, ja katujen varsille on kertynyt lunta korkeiksi valleiksi. Näkymä taannoiselta kotikadultani lumisine pihamäntyineen tuo mieleen kouluaikojeni talvet. Vain kadulla lätkää pelaavat pikkupojat puuttuvat.

Kirjastot ja museot suljettiin koronan vuoksi kokonaan, mutta ulkona liikkuminen on jyrkästi sallittua. Siihen nähden että Jyväskylä mainostaa itseään urheilupääkaupunkina, ulkoliikkujia on näkynyt ihmeen vähän, viiden päivän aikana esimerkiksi vain neljä hiihtäjää. Rantaraitilla näkee kävelijjöitä, mutta itse Jyväsjärvi on ollut autio ja tyhjä. Luisteluradan jäädyttämistä ei ole voitu edes aloittaa, koska paksu lumipeite on hidastanut jään vahvistumista.

Viikkoon sisältyy mukava lintuhavainto. Joukko viiksitimaleita on viihtynyt Äijälänrannan suunnalla jo parin kuukauden ajan ja kun en ole onnistunut lajia Suomessa näkemään, päätin hyödyntää tilannetta. Ensimmäinen yritys ei onnistunut, mutta toisella kertaa onnisti. Rauhalahden sorsapaikan lähellä näin kaksi ornia kaislikon laidassa kuvaamassa. Putkien suunnassa näkyivät myös linnut eikä matkaa kuvaajiin ollut kuin kymmenen metriä.

Keskitalven retki Kekkospuistoon

Koronapandemia on lisännyt kaikenlaisen ulkoilun suosiota, myös retkeilyn. Autiotuvilla lienee juuri nyt rauhallista, mutta myöhemmin keväällä vilskettä varmasti riittää. Toivottavasti sopu antaa sijaa.

Muistelen sivuston puolella Tapion kanssa Kekkospuistoon tekemäämme retkeä, joka starttasi päivälleen kolmekymmentä vuotta sitten. Hiljaista oli: tapasimme viikon aikana neljä rajavartijaa ja yhden puiston työntekijän, mutta emme muita retkeilijöitä.

Toisin kuin ehkä luullaan, ”ennen vanhaan” kaikki talvet eivät olleet ankaria pakkastalvia. Meidän retkellämme sää oli koko ajan lauha ja yhtenä päivänä satoi vettä!

Muisteluteksti täällä.