Arkistot kuukauden mukaan: kesäkuu 2018

Vesireittiä Tampereelta pohjoiseen

Nelipäiväinen veneretki Tampereelta Virroille on alkukesäni kohokohta. Sää oli aurinkoinen, poutainen ja lämmin. Miinusta tulee vain heikoista tuulista ja niistäkin vain siksi, että tarkoitus oli liikkua tuulen voimalla. Nyt meni moottorilla ajeluksi; onneksi yhtenä päivänä päästiin kunnolla purjehtimisen makuun.

Vesireitti oli upea kokemus. Selkävedet seurasivat toistaan, kanavat ja kapeikot rytmittivät menoa. Yritimme kuvitella, mitä kyytiin osunut suuren maailman cityihminen olisi sanonut näkemästään. Ehkä ihmetellyt, onko kaikki vesi ympärillä todellakin makeaa! Ei kai sentään juomakelpoista?

Yövyimme veneessä: kolmesti luonnonsatamassa ankkurissa tai keula maissa, kerran laiturin ja poijun välissä. Sääskien paljous tuli ikävänä yllätyksenä. Myös joutsenten määrä yllätti, koska järvet olivat karuja ja kalliorantaisia. Yhdestäkään pesinnästä ei tosin saatu varmuutta. Kuikkia näkyi ilahduttavan runsaasti, ja alkumatkalta ilmoitimme Tiiraan merimetson ja neljä kanadanhanhea.

Kanavat ja kääntösillat olivat minulle uutta. Murolen kanava oli miehitetty, mutta Herraskoskella toimittiin itsepalveluperiaatteella. Narusta nykäisemällä sulku avautui ja silta kääntyi pois edestä. Paluumatkalla yövyimme kanavan suulla ja vierailimme kanavamuseossa. Myös se oli miehittämätön.

Herraskoskella on myös kaarisilta, jonka alituskorkeudeksi Liikenneviraston sivuilla ilmoitetaan 7 metriä. Toisvesi oli vähällä jäädä näkemättä, sillä veneemme masto yltää 8.5 metriin. Päätimme kuitenkin kokeilla, ja alitus onnistui. Maston tyveltä oli mahdotonta arvioida, paljonko pelivaraa jäi.

Ruovedellä hyödynsimme kulkutapaamme ja poikkesimme Kalelassa, mihin autolla ei pääse. Tämä Akseli Gallen-Kallelan vuonna 1895 valmistunut erämaa-ateljee on vaikuttava oman aikansa kulttuurimuistomerkki.

Virroilla pääsimme näkemään kuuluisan höyrylaiva Tarjanteen, joka on kulkenut Tampereen ja Virtain väliä yli sadan vuoden ajan. Aluksesta purkautuneet matkustajat olivat kauttaaltaan varttuneempaa väkeä; kaikki näyttivät nauttineen kiireettomästä päivästä Runoilijan tiellä. Bussi odotti rannassa, ja suuri osa jatkoi välittömästi matkaansa – ehkä takaisin Tampereelle.

Viron kuuluisin suo ja putous

Viron matkamme maaseutuosuus käynnistyi Lennart Meren mukaan nimetyltä lentoasemalta, mistä vuokrasimme auton. Golfin keula suunnattiin kohti Lahemaan kansallispuistoa ja Viron kuuluisinta suota.

Viru raba on metsien ympäröimä räme, jonka keskellä on kaunis keidassuo. Viru raban suosio perustuu osaltaan saavutettavuuteen ja hyviin rakenteisiin: tunnin ajoaika Tallinnasta ja perillä hyväkuntoinen pitkospolku. Lämmin kevätpäivä innosti rohkeimmat käväisemään allikossa.

Seuraava kohteemme oli Lahemaan kansallispuiston opastuskeskus, joka on rakennettu Palmsen moision entiseen talli- ja vaunurakennukseen.

Tila oli upea ja näyttely tyylikäs, samaan aikaan moderni ja vanhanaikainen. Moision päärakennus on itsessään nähtävyys, samoin sitä ympäröivä puisto. Lammessa polskahtanut kala saattoi olla karppi.

Vierastalo olisi ollut mieluisa majoituspaikka, mutta koska huomasimme asian liian myöhään, yövyimme Vosu-nimisessä pikkukylässä Suomenlahden rannalla. Oikein mukava paikka sekin, ja hiekkaranta oli rankattu Visit Estonia -sivustolla Viron kymmenen parhaan joukkoon.

Aamulla jatkoimme Haapsaluun ja Hiidenmaalle. Poikkesimme matkalla Jägala-joen putoukselle, joka oli vähävetisenäkin mainittava nähtävyys. Pystypudotusta on kahdeksan metriä ja leveyttä vielä enemmän.

Sillä aikaa kun…

Viroon lähtiessämme Lapin joet tulvivat ja tilanteen pelättiin edelleen pahenevan. Paluun jälkeen kiiruhdin Kivisillalle katsomaan, joko aukko näkyy. Joen pinta oli laskenut parilla metrillä ja oltiin lähellä normaalia kesän tasoa. Kuvat on otettu 14.5 ja 28.5.

Kirjoitan Viron vaikutelmista erikseen, mutta tässä pieni ennakkomaistiainen. Lupasin Saarilla ja Länsi-Virossa ensi kertaa käyneelle Arjalle kaksi uutta lintua: avosetin ja kattohaikaran.

Avosetteja nähtiin tietopaikassa Hiidenmaalla ja kattohaikaroita kahdessa paikassa mantereella. Kuvan kattohaikara tuli iloisena yllätyksenä matkalla Paldiskista Tallinnaan. Kyseessä lienee pesää vartioiva koiraslintu. Hautova naaras ei varmaankaan ollut kaukana, mutta pesää ei jääty etsimään.