Katukiakkoo

Vietin itsenäisyyspäivän iltaa kotona ja seurustelin vieraiden kanssa.

Avasin television vasta vieraiden lähdettyä ja katsoin Suomen ja Ruotsin finaalipelin. Jakke ja Mikke häikäisivät ja muu joukkue säesti oivallisesti.

Noteerasin Tampereen katukiakkotapahtuman vasta tänä aamuna. Jutila-naamareista oli tosin ollut puhetta pitkin viikkoa, mutta luulin väen kokoontuvan harmittomaan ilonpitoon.

Kaikkea muuta! Happening lähti lapasesta pahemman kerran ja se lienee ollut tarkoituskin. Sekavassa uutisoinnissa väitettiin mm. hevosen talloneen mielenosoittajaa.

Videolta jokainen voi nähdä, että hevonen taklaa puhtaasti. Lisäksi kohteeksi joutunut pinkkipää on selvästi ”kiekollinen” pelaaja eli taklattavissa. Jos tunkee väkivaltaiseksi riistäytyvässä mellakassa eturiviin tai suorastaan lähestyvän poliisiratsun eteen, on turha tekeytyä sivulliseksi.

Kuten asiaan kuuluu, ”kiakkoilijat” olivat varustautuneet jääkiekkomailoilla. Niitä käytettiin surutta kaikkeen muuhun paitsi pelaamiseen: poliiseja yritettiin lyödä, hevonen piestiin verille, ja kaupunkikierroksella hakattiin rikki pankin ja Stockmannin ikkunoita.

Tolkutonta touhua. Olen harmissani jääkiekon, tamperelaisten ja hevosen puolesta.

Posted in , Jääkiekko | Edit | Comments Off