Aihearkisto: Valokuvaus

Riisit ja Lumix

Kun maanantaina huomasin että pokkarikamerani ei toimi, arvelin akun tyhjentyneen. Vaihdoin akun, mutta kamera ei siitä virkistynyt. Kävelin sunnuntaina Ounasvaaran Välirakan ruokintapaikalle ja näkötornin kautta tien varteen. Liikuntasuoritus hikoilutti sen verran, että povitaskussa pitämäni kamera otti kosteutta.

Oma hölmöys harmitti. Tarkistin kameran hinnan ja ihmettelin haitarin leveyttä: halvin 350 ja kallein yli 600 euroa. Halpaa ei taitaisi olla korjaaminenkaan.

Vanha konsti kuulostaa amatöörimäiseltä, mutta on näyttänyt toimivuutensa moneen kertaan: suljin kameran ja kourallisen riisiä kahdeksi päiväksi muovipussiin.

Kuinka ollakaan, kamera toimii taas!

Nähtävää Arktikumissa

Arktikumissa Rovaniemellä riittää nähtävää monelle käyntikerralle. Itse rakennuskin on näkemisen arvoinen ulkoa ja sisältä. Tuubin alla on pitkä käytävä, jonka molemmin puolin sijaitsevat kahdessa kerroksessa näyttelyt, vasemmalla Arktisen keskuksen ja oikealla Lapin maakuntamuseon.

Vielä työelämässä ollessani osallistuin maakuntamuseon perusnäyttelyn rakentamiseen, ja aina talossa käydessäni katselen ympärilleni hyvillä mielin. Näyttelyistä löytyy runsaasti kuviani, maakuntamuseosta yksi aivan erityinen. Kirjoitin aikanaan sivuston puolelle kertomuksen sen ottamisesta.

Sain kimmokkeen blogitekstin kirjoittamiseen Tiina Itkosen valokuvanäyttelystä, joka on nähtävillä Arktikumissa vielä tämän kuun ajan. Itkonen on kulkenut kuvaamassa Grönlannissa yli kahdenkymmenen vuoden ajan ja koonnut uusimmista kuvistaan näyttelyn Piniatoq – Hunter. Näyttelyn nimi on sikäli harhaanjohtava, että esillä on upea ja monipuolinen sarja elämästä Grönlannissa. Metsästyskuvien lisäksi on kuvia ihmisistä, koirista, taloista ja maisemista. Lasken ansioksi sen, että kuvaaja on pitänyt päänsä kylmänä eikä ole hurahtanut revontuliin.

Itkosen kuvista välittyy luottamuksellinen suhde kuvattaviin. Kuvaaja on hyväksytty osaksi yhteisöä ja hän on luontevasti läsnä pyyntiretkillä ja ihmisten arjessa. Kuva koirien piirittämästä jääkarhusta on perinteinen miehen näkemys asiasta, mutta kuva hylkeestä keittiössä olisi saattanut jäädä useimmilta miehiltä ottamatta. Sama koskee ihastuttavaa kuvaa Williamin kylvettämisestä.

Näyttelyn taustat selviävät lyhyistä tekstitauluista, kuvien yhteydessä mainitaan vain paikka ja vuosiluku. Kuvauspaikat sijaitsevat Grönlannin länsi- ja itärannikolla kaukana turistien suosimista kohteista. Asiasta kiinnostuneet löytävät lisää tietoa Tiina Itkosen verkkosivuilta ja Instagram-tililtä.

Haluan kiittää Tiina Itkosta vaikuttavasta näyttelystä!

Missä muistitikku?

Googlailin tietoa suurista merinisäkkäistä ja jouduin sivupoluille. Itse asiassa olin aikanaan nähnyt HS:n kolme vuotta sitten julkaiseman artikkelin, mutta kokonaan unohtanut.

Uusseelantilaiset tutkijat löysivät vuoden pakastettuna olleesta merileopardin ulostenäytteestä muistitikun ja tikulta kajakista kuvatun videon. Kuvaaja ilmoittautui nähtyään telkkarissa esitetyn videon.

Tikun arveltiin päätyneen petohylkeen mahaan välivaiheen kautta: lintu oli nielaissut muistitikun ja leopardihylje puolestaan linnun. Kiinnostavaa tietysti on, että erikoisten vaiheiden jälkeen tikku toimi edelleen moitteettomasti.

* * *

Jokin aika sitten kadotin monista muistitikuistani sen, jota olin viimeksi käyttänyt. Luulin etsineeni sitä joka paikasta, mutta en sitten kuitenkaan. Tikku löytyi paidan taskusta siinä vaiheessa kun pyykkiä ripustettiin kuivamaan. Pesuohjelma oli 40 asteen eko.

Viikkoa tai kahta myöhemmin saman pesuohjelman läpikäyneiden toppahousujen taskusta löytyi järkkärikameran akku. Se oli vara-akku, jota en ollut pitkään aikaan tarvinnut.

Tikku ei ollut pesusta moksiskaan, mutta akku ei suostunut enää toimimaan.

Silloin ennen

Kerroin blogipostauksessani 15.12.2002, että sumun seasta on kuulunut pitkin päivää lentomelua. Syynä eivät olleet Hornetit, vaan kaupunkiin laskeutuneet 23 charterkonetta. Joulukuun 2002 aikana Lapin kentille laskeutui kaikkiaan 340 tilauslentoa, joista yli puolet Rovaniemelle.

Samoihin aikoihin ostin ensimmäisen digikamerani (Canon Powershot G3), ja oheinen Airbus-kuva on otettu sillä.

Historiallisia kuvia

Ollakseen historiallinen kuvan ei tarvitse olla erityisen vanha.

Otin tämän kuvan heinäkuussa 2006. Sen jälkeen Roimunrotko Rovaniemellä on muuttunut perusteellisesti, tänään näkymä oli tällainen:

* * *

Julkaisin ensimmäisen nettikuvasarjani kesällä 2002. Otsikko oli ”Maisemia ja ihmisiä”, ja kuvat ovat edelleen nähtävissä alkuperäisessä galleriassa. Pitää vain vierittää valikkoa tarpeeksi. 

Aivan alimmaisena on tänään lisätty sarja ”Historiallisia kuvia”, joka koostuu paria poikkeusta lukuun ottamatta 1970-luvun alkuvuosina otetuista vanhimmista värikuvistani.

Olen syksyn aikana nykyaikaistanut nettigalleriaani siten, että kuvia voi katsella puhelimella ja täppärillä. Kuvasarjoja on yhteensä 25 ja kuvia 436. Koska siunatusta metadatasta ei osattu vielä edes uneksia,  vuosiluvuissa saattaa olla pieniä epätarkkuuksia.

Julkaisin syksyllä neljä uudenlaisella tekniikalla toteutettua kuvasarjaa, jotka löytyvät sivuston aloitussivun valikosta nimellä uudet kuvat.

Kuvia muistikortille

Eilen tuli kuluneeksi päivälleen 15 vuotta siitä, kun ostin ensimmäisen digikamerani. Tykästyin kameraan välittömästi, ja tällä hetkellä käytössä on jo neljäs Powershot-sarjaan kuuluva pokkari.

Kuvan iso kamera on 9×12 -koon Linhof, jota aikanaan kanniskelin pitkin Lappia. Se oli sitä aikaa kun vaativaan käyttöön tarkoitetut kuvat piti ottaa ison negakoon kameroilla. Nyt täyden kennon digikamera ajaa saman asian.

Ostin ensimmäisen digijärkkärin toukokuussa 2005, ja samalla loppui filmille kuvaaminen. Kameroissa olleet filmit jäivät kehittämättä.

Epäkirjallisissa maisemissa

”Tämä on ollut meille epäkirjallisiin maisemiin etsiytyneille mukava kirja”

SKS:n kirjallisuuspalkinnon eilen Aleksis Kiven päivänä saanut Eeva Kilpi (onnittelut!) retkeili edesmenneen ex-miehensä Mikon kanssa Koilliskairassa heinäkuussa 1960 ja kirjoitti Muorravaarakan Ruoktun vieraskirjaan edelle lainatun tunnustuksen. Epäkirjallisuus on tässä yhteydessä syytä ymmärtää kirjaimellisesti.

Merkintä löytyi etsiessäni taannoin UK-kansallispuiston vanhimpien autiotupien vieraskirjoista kiinnostavia merkintöjä käytettäväksi Tankavaaran opastuskeskuksen näyttelyssä. Mieleen se tuli äskettäisellä purjehdusretkellä Tukholman saaristossa: veneessä oli kaksi kirjaa ja niistäkin vain toista tarvittiin.

Luimme iltaisin ääneen Joshua Slocumin kertomusta 1890-luvulla tekemästään purjehduksesta maapallon ympäri. Kirja on hyvä ja Slocumin suoritus ensimmäinen lajissaan. Slocum ylistää joka välissä Spray-purttaan, mutta myös kipparilla itsellään oli omat ansionsa retken onnistumisessa…

Yövyimme saariston hienoissa luonnonsatamissa, mutta lauantain ja sunnuntain välisen yön vietimme Tukholman keskustassa Wasahamnenin vierasvenesatamassa. Muutamien veneiden näkeminen sykähdytti, mutta päällimmäiseksi jäi mieleen vessa.

Riemullani ei ollut rajoja, kun ”epäkirjallisen” viikon päätteeksi luksustasoisen vessan nurkasta löytyi kirjasto ja sen helmenä Ulla-Lena Lundbergin upea laivatrilogia!

PS
Purjehdusretken kolmas kirja tallentui sanelimelle ja valmistui viikko sitten. Lokikirjan lyhennetty ja kuvitettu versio löytyy sivuston puolelta.

Lapset töissä

Saavuin Tampereelle puoli yhden aikoihin, vein tavarat aseman säilytyslokeroon ja suuntasin kohti Työväenmuseo Werstasta. Olin käynyt siellä toukokuussa, mutta Lewis Hinen valokuvat lapsityöläisistä viime vuosisadan alun Yhdysvalloissa houkuttelivat vierailemaan näin pian uudelleen.

Kehnosta palkkatasosta johtuen perheet eivät tulleet toimeen isän palkalla, ja lastenkin oli osallistuttava rahan hankkimiseen. Kun päivät kuluivat töissä, koulunkäynti jäi retuperälle.

Näyttelyn nuorin lapsityöläinen oli juurikaspellolla ahertanut Hilda, ikää kolme vuotta. Muita maatalouden työpaikkoja olivat esimerkiksi marjojen ja puuvillan poimiminen.

Myös tehtaissa käytettiin lapsityövoimaa, esimerkiksi Hinen tunnetuimpiin kuuluvassa kuvassa lapset työskentelevät kutomossa puolanvaihtajana. Kun mittaa on vähänlaisesti, ylös yltääkseen työn sankarit ovat kiivenneet koneen päälle.

Koneiden suojalaitteet olivat usein puutteelliset, ja näyttelyn ehkä riipaisevinta antia ovat kuvat työssä kätensä tai jalkansa menettäneistä lapsista.

Aiheesta johtuen näyttelystä ei löydy kauniita tai positiivisia kuvia. Huumoria, jos kohta mustaa edustaa kuva arviolta 10-vuotiaista lehdenmyyjäpojista taukoa viettämässä. Kaikki pössyttävät tupakkaa posket lommolla ja savupilvi on muhkea.

Hinen kuvat ja projekti kaikkineen on mielestäni parasta, mitä kameran avulla voi tehdä. Myöhemmistä kuvaajista Sebastiao Salgado kuuluu samaan sarjaan. Miehiä yhdistää perusteellisuus ja yliopistotausta: Hine on alkujaan sosiologi, Salgado taloustieteiljä.

Tämän päivän hifistelijöiden olisi hyvä huomata, että lopputuloksen kannalta hienoja välineitä monin verroin tärkeämpää on se, mitä kuvaajan päässä liikkuu.

Lisää Hinen ja Salgadon kuvia

Pilkkasiipi, täpläpää

Kerroin viikko sitten surkeasti epäonnistuneesta kuvausyrityksestä. Eilen onnistuin selvästi paremmin. Paikka oli edelleen Kirkkolampi, mutta kohteena nyt naurulokin asemesta pilkkasiipi. Toinen puolisko lampea oli jäässä, ja pilkkasiipi sukelteli intensiivisesti melko lähellä rantaa.

Panin telejatkeen paikalleen ja ruuvasin kameran kiinni yksijalkaiseen jalustaan. Valoa ei ollut kehuttavasti, ja väänsin herkkyyden 1250 ASAan. Samalla kävi mielessä, että filmiaikana tuollaisista lukemista nähtiin vasta unta.

Lähestyin lintua sukellusten aikana; linnun pinnalla ollessa seisoin kuin suolapatsas. Kolmen spurtin jälkeen olin jo aika lähellä. Lintu ui loitommaksi, mutta ei hermostunut pahemmin. Sen sijaan isokoskelot pitivät touhuani niin epäilyttävänä, että katsoivat parhaaksi nousta siivilleen. Sinisorsat tulivat toiveikkaasti lähemmäksi ja päätyivät samaan kuvaan pilkkasiiven kanssa. Sorsia oli kaikkiaan 37.

Lintukirjassa sanotaan, että nuorella pilkkasiivellä valkea siipilaikku on usein piilossa ja että pään valkeat kuviot ovat selvemmät kuin vanhalla naaraspukuisella linnulla. Niinpä kyllä, mutta reunoiltaan epämääräiset kuin maalipyssyllä ammutut. Siipilaikku oli pieni ja sokeripalamaisen selkeä.

Ounasjoen suistossa on näkynyt pilkkasiipiä muutaman viikon ajan, Kirkkolammessa en muista tavanneeni lajia aiemmin. Kesällä Kirkkolammelle ilmestyi yllättäen metsähanhi.

Kuvaaja rysän päällä

Lumoavan kaunis kansikuva vetosi, ja lainasin katseltavaksi Sergey Gorshkovin kirjan Kamtsatkan karhut. Kuvat karhuista ja kuningasmerikotkista olivat upeita, mutta minulle vähintään yhtä sykähdyttäviä olivat kuvat purkautuvista tulivuorista.

Gorshkovin kuvien teho perustuu tilanteiden ainutlaatuisuuteen:  kuvaaja on päässyt rysän päälle. Tällaisia kuvia katsellessa tulee miettineeksi, saisiko Gorshkov mitään erityistä irti kaikkien ulottuvilla olevista aiheista! Eipä toisaalta ole tarvettakaan. Teksti taustoittaa kuvaustoimia eikä pyri yhtään enempään. Lukijalle selviää, että Nikonilla kuvataan ja kopterilla kuljetaan.

Kamtsatkasta puhuttaessa on syytä nostaa esiin kaksi kirjailijaa ja heidän teoksensa: Sakari Pälsi / Pohjankävijän päiväkirjasta  ja Lennart Meri / Kamtsatka – Tulivuorten maa.

Pälsi  teki vuosina 1917-1919 kansatieteellisen tutkimusmatkan Koillis-Siperiaan ja tutustui tässä yhteydessä Kamtsatkan niemimaahan. Kirjailijapresidentti Lennart Meri johti v. 1960 Kamtsatkalle suuntautunutta virolaisten nuorten tutkijoiden retkikuntaa. Hän kertoo kirjassaan omasta matkastaan, mutta tekee myös kauniilla tavalla kunniaa aiemmin alueella liikkuneille.

Erityisen kiinnostava henkilö on Vitus Beringin (1681-1741) toisella tutkimusmatkalla mukana ollut saksalainen luonnontieteilijä Georg Wilhelm Steller (1709-1746). Lainaus Meren teoksesta:

Tällä retkellä Bering pääsi Amerikan rannikolle, mutta koska purjehduskausi oli lopuillaan hän ei halunnut viivytellä Uudella mantereella. Steller sai vasta pitkän suostuttelun jälkeen luvan mennä maihin – kuudeksi tunniksi!

Mitä kuudessa tunnissa ehtii tehdä? Steller ehti kuvailla 160 kasvilajia, koota ainutlaatuisen kansatieteellisen aineiston, löytää lintulajin, joka nykyään on Stellerin töyhtöharakka (Cyanocitta stelleri) ja esittää hypoteesin saaren asukkaiden, tlingitin sukuhaaran intiaanien ja Kamtsatkan alkuperäisväestön läheisestä sukulaisuudesta!

Muuttoaikoina ja talvisin Suomenkin alueella näyttäytyvä allihaahka (Polysticta stelleri) kuuluu Stellerin tieteelle kuvaamiin eläinlajeihin.