Virossa on tänään vietetty itsenäisyyspäivää luullakseni tyytyväisenä siitä, että maa pyrki ja pääsi pian toisen itsenäistymisensä jälkeen puolustusliitto NATO:n jäseneksi. Onneksi olkoon!
Kirjoitin sivuston puolelle tekstin otsikolla Lennart Meri Koillisväylällä.
Aamupeli on aina arvoitus, mutta tänään se sopi Joukkueelle. Teemu ja Kime totesivat studiossa, että varhainen ottelun alkamisaika vähentää turhaa jännittämistä. Aikainen herätys sopi samasta syystä minullekin.
Jännitin aikanaan Torinon finaalia koko päivän, enemmän kuin yhtäkään peliä ennen sitä tai sen jälkeen. Nyt sain siirtyä hyvin nukutun yön jälkeen suoraan telkkarin ääreen. Suomi oli lopulta niin selkeästi kuskin paikalla, ettei tarvinnut jännittää edes pelin aikana.
Venäjän hengettömyys ihmetytti. Psykologikommentaattori Grönmanin sanoin pelaajat pelkäsivät häviämistä niin paljon, että suoritus jäi piippuun. Pääkopassa nakersivat ilkeästi monissa arvokisoissa nimenomaan Suomea vastaan kärsityt tappiot.
Epäilemättä tärkein yksittäinen tekijä Suomen menestyksen takana on päävalmentaja Jukka Jalonen. Hän on kovan luokan osaaja sekä pelitaktiikan luojana että joukkueen tunnetilan virittäjänä. On kiinnostavaa nähdä, missä vaiheessa hänet nähdään NHL-joukkueen penkin takana.
Odotukset olivat korkealla, mutta urheilupäivästä uhkasi tulla sysisynkkä. Rise Hakolan hiihto meni miehen omankin arvion mukaan ”päin persettä”, ja Leijonat tavoitteli toisessa erässä ”tyhmyyden maailmanennätystä”.
Päävalmentaja Jalonen tarkoitti Suomen ottamia jäähyjä, joista Tre Kronor rankaisi tylysti. Minulle riitti siinä vaiheessa, kun suosikkipelaajani Sami Vatasen jälkipelistä vihelletty jäähy kostautui ja Ruotsi johti jo 3-0.
Kaupassa tarkistin tilanteen. Suomi oli ryhdistäytynyt, ja varsinainen peliaika päättyi tasanumeroihin 3-3. Hienoa! Katsoin kolmannen erän ja jatkoajan illan uusintalähetyksestä. Nouseminen tukalasta tilanteesta oli varmasti tärkeä jatkoa ajatellen.
Iivo oli tänäänkin maaginen, mutta valitettavasti hieno hiihto meni hukkaan. Leijonista voisi nostaa esiin montakin onnistujaa, mutta poimin joukosta voittomaalin tekijän, Harri Pesosen. Kuinka ollakaan, postaukseen sopiva kuva oli netissä ja valmiiksi: Iivo ja Pessi:
Pihabongaus on mainio keksintö. Se esimerkiksi aktivoi suuren joukon kansalaisia ja tuottaa kattavaa tietoa hetkellisestä talvilintutilanteesta. Tänä vuonna havaintoja kertyi viikon ajalta 17000 havaintopisteestä 100 lintulajista ja 800000 yksilöstä. Bongata sai muuallakin kuin pihapiirissä, mikä selittää yllättäviltä tuntuvat lajit tyyppiä harmaalokki tai merikotka.
Birdlifen tulossivulta näkee talitiaisen säilyttäneen asemansa todellisena jokapihan lajina. Hyvänä kakkosena tulee sinitiainen ja kolmosena harakka. Kuluvan talven erikoisuutena on lähelle kärkiryhmää kiilannut mustarastas. Eteläisen Suomen hyvä pihlajanmarjatilanne selittää myös räkättirastaan ja tilhen hyvän sijoituksen. 50 kärkilajista esitetään numerotietojen lisäksi kuva lajista, havaintopisteet kartalla ja trendi vuodesta 2006 alkaen.
Esimerkkilaji pikkuvarpunen kuuluu linnustomme menestyjiin: se on levittäytynyt parinkymmenen vuoden aikana jopa pohjoisimpaan Lappiin ja ajanut ”tavallisen” varpusen ohi.
Koska omalta pihalta ei ole juurikaan ilmoitettavaa, en osallistunut tapahtumaan. Tarkkailen kyllä lintuja päivittäin, viime aikoina varsinkin puluja Harjulammen suunnalla. Pulut istuskelevat Kemintien katuvalolamppujen päällä näköjään täysin piittaamatta kovasta pakkasesta tai purevasta viimasta.
Mitä ihmettä linnut odottavat? Sitäkö, että alkaisi janottaa ja pääsisi juomaan? Harjulampeen laskevan putken suulla on pieni sula, josta janon voi sammuttaa. Myös Ounaskosken sula houkuttelee puluja läpi talven.
