Kirkkolammella näkyi tänään kymmenkunta nuorta, tänä vuonna syntynyttä naurulokkia ja niiden joukossa yksi aikuispukuinen lintu.
Havaintojeni mukaan aikuiset naurulokit viivyttelevät Rovaniemellä elo-syyskuun vaihteessa vain jos jokin erityinen syy estää niitä lähtemästä etelään.
Tällä kertaa syynä on siipeen sotkeutunut siima, joka haittaa lentämistä merkittävästi.
Tauko päivityksissä johtuu siitä, että käväisin teatterissa.
Näyttämönä toimi harva tunturikoivikko, johon oli juurtunut yksittäisiä männyntarreja. Yleisö istui varvikossa, ja moni sai variksenmarjoista takamuksiinsa sinisen osallistumisleiman.
Operaatio Paulaharju on niin pähkähullu idea, että innostuin siitä heti. En ole kummoinen teatterimies, mutta tapahtuma tarjosi oivallisen tekosyyn palata pitkän tauon jälkeen monilla kuvausretkillä rakkaaksi tulleelle alueelle. Lisäksi olin utelias näkemään, mitä ammattitaitoinen dramaturgi ja osaava työtyhmä saa irti teksteistä, joita ainakin minun oli vaikea kuvitella esitettäväksi näyttämöllä.
Oman arvioni mukaan tapahtuma oli täydellinen suksee taiteellisesti ja kaikella muullakin tavalla! Ilmapiiri oli innostunut, ja osallistujamäärä ylitti rohkeimmatkin odotukset. Laskujeni mukaan perjantain ensi-illassa oli väkeä 48 henkeä ja lauantain näytöksessä vielä enemmän, 72!
Tieto tapahtumasta levisi tehokkaasti vaelluspolkua pitkin etelään ja pohjoiseen, kun esityksen nähneet mainostivat sitä jokaiselle vastaantulijalle. Nammalakurun iltanuotiolla ei juuri muusta puhuttukaan.
Hankkeen takana on kulttuurin moniottelija Juha Hurme työryhmineen, johon kuuluu kymmenen taiteilijaa ja koira. Juha korosti tapahtuman erityistä luonnetta: teatteri ei käynnisty pillin vihellyksestä, vaan vaadittava patikointi kuuluu olennaisena osana kokonaisuuteen.
Totta! Oma elämykseni alkoi ja päättyi tunnelmoinnilla kansallispuiston poluttomassa osassa. Retken viimeisenä iltana pystytin telttani paikkaan, missä yövyimme tyttäreni kanssa kesäkuussa 1989. Maarit oli silloin kolmen ikäinen. Kuvan otin aamulla.
Lähdin viime perjantaina Prismaan ihan asialliselle asialle, mutta eilen silkasta uteliaisuudesta. Halusin nähdä, oliko myyntiin tullut uusia Putin-tuotteita. Ei ollut tai en ainakaan huomannut.
Sen sijaan löysin poistomyynnistä kiinnostavia kirjoja, esimerkiksi kuvassa näkyvän teoksen. Uudemman version olisi saanut samalla hinnalla, mutta JYP voitti liigamestaruuden keväällä 2012 eikä vuotta myöhemmin.
Kuten näkyy, kirja on maksanut aluksi 34.90€, sitten 10€ ja nyt minulle sopivat 3€. Jukka Raution kuvat ovat erinomaisia, mutta sen tiesin kirjaa avaamatta.
Samasta kaupunginosasta löytyy SPR:n ylläpitämä Kontti ja sieltä vieläkin edullisempia kirjoja. Viimeksi käydessäni ostin nämä kaksi, ja hinta oli yhteensä kaksi euroa.
Kun huomasin retkivarusteiden kaipaavan ompelutöitä, muistin syövereistä pulpahti pintaan vetolujuudeltaan lyömätön ja helposti käsiteltävä karhulanka. Piti selvittää, vieläkö sellaista on olemassa.
Suunnistin Prismaan ja heti tärppäsi: ostin 150 metriä ”erikoisvahvaa”, Unkarissa valmistettua Bear-lankaa.
Ruokaosastolla myytiin pilkkahintaan Oltermannia venäläisin tekstein. Köyhät kiittivät ja tarttuivat hanakasti tarjoukseen: 1000 juustoa hävisi hyllystä parissa tunnissa.
Matkustin keskiviikkona junalla Jyväskylästä Kuopion kautta Rovaniemelle. Matka sujui mukavasti ja kesti 8 tuntia 40 minuuttia.
Joudun ikäväkseni myöntämään, että tyhjänpäiväinen surffailu on pitkälti syrjäyttänyt lukemisen ja muut kehittävät tavat kuluttaa aikaa pitkillä junamatkoilla. Jyväskylän ja Pieksämäen väli on niin lyhyt, että en viitsinyt kaivaa läppäriä esiin.
Niinpä katselin maisemia ja pohdiskelin arkisen lähiluonnon ihmeellisyyttä vastapainoksi illalla esitetylle televisioluonnolle: näin vajaassa tunnissa miljoonia koivunlehtiä. Ihmeellistä asiassa on se, että lehdet puhkeavat joka kevät ja varisevat maahan joka syksy. Vielä paljon suurempi ihme on lehtien solukoissa kesän aikana tapahtuva biokemiallinen prosessi!
Pieksämäellä asetuin IC-junan toiseen kerrokseen, ja sorruin hyödyntämään hyvin toiminutta junan lähiverkkoa.
Kajaanin asemalla odotti kuusi vanhaa sinistä vaunua, joiden eteen valjastettiin kahden sähköveturin parivaljakko. Matka jatkui puolen tunnin odottelun jälkeen. Pitkässä vaunuosastossa oli minun lisäkseni vain neljä matkustajaa, Paltamon jälkeen enää kaksi.
Ilmastoitujen IC-junien jälkeen juna tuntui tukalan kuumalta, vaikka tuuletus oli täysillä: merkkivalo paloi ja kaikki avattavat ikkunat olivat auki. Lepattavia verhoja katsellessani ymmärsin päässeeni aikamatkalle rautateiden lähihistoriaan.
Kuvattuani matkustamon kävin ikuistamassa toimintavarmuuden perikuvan, legendaarisen junan vessan. Maineensa veroinen oli tämäkin vanha palvelija; alhaalla vilkkuneet betoniset ratapölkyt edustivat nykyaikaa.
Saranoitu ovi toimi moitteettomasti – toisin kuin IC-junan paikalleen juuttunut liukuovi. On makuasia, oliko ovi koko ajan puoliksi auki vai kiinni.
Olisin päässyt nettiin mokkulan avulla, mutta käytettävissä ei ollut ainuttakaan matkustajille tarkoitettua pistorasiaa. Miettikääpä sitä!
Jos tämän päivän matkustajien krooninen sähkön tarve olisi ollut tiedossa 1980-luvulla, uusiin sinisiin vaunuihin olisi varmaankin voitu helposti asentaa riittävä määrä pistorasioita ilman merkittäviä lisäkustannuksia.
Säästin läppärin akkua voidakseni seurata matkan loppuvaiheissa Bittilähteestä Kirittärien superpesisottelua.
JYP pelasi eilen Hippoksen hallissa kauden ensimmäisen harjoitusottelunsa. Vastassa oli keskikastin KHL-joukkue Torpedo Nizhny Novgorod. Halli oli aluksi mukavan viileä, mutta jo kolmannessa erässä lähestyttiin viime aikoina tutuiksi tulleita lukemia.
Maksuton ottelu houkutteli paikalle 3100 jääkiekon ystävää. Hetken helpotuksen lisäksi lisähoukuttimena oli tilaisuus nähdä Jarkko Immonen entisessä kotikaukalossaan. Arvostettu ja pidetty pelaaja sai jäälle tullessaan raikuvat suosionosoitukset.
Varsinaisen peliajan päätyttyä oltiin tasanumeroissa 2-2, ja paremmuus ratkaistiin rankkareilla. Vierasjoukkueen valmentaja määräsi suorittajiksi joukkueen kolme suomalaishyökkääjää. Kukaan heistä ei onnistunut: kuvassa JYP-maalivahti Tuomas Tarkki torjuu mailalla tuikkaamalla Sakari Salmisen yrityksen.
Kolmannessa kuvassa Jarkko Immonen tulkkaa joukkuekavereilleen tuomareiden päätöksiä.
Lähdin Lutakkoon norkoilemaan ja osuin autojen pesupaikalle. Ensin tulivat Huyndait, sitten Fordit ja Sitikka, lopuksi Volkkarit. Kuvassa pestään Jari-Matti Latvalan voittaja-autoa.
Latvala joutui ajamaan lauantaipäivän päätteeksi kolmisenkymmentä EK-kilometriä autolla, jonka oikean etupyörän jarru oli kokonaan pois pelistä. Puolen minuutin johto kutistui 3.4 sekunniksi.
Harjulla ajettiin pitkän tauon jälkeen kahtena iltana. Väkeä kuuluu olleen valtavasti, mutta tänään paikalla käydessäni roskat oli kerätty pois. Kilvanajosta muistuttivat enää sorapintaisille osuuksille syöpyneet syvät ajourat.
Poliisi kiittää ralliyleisöä asiallisesta käyttäytymisestä.