Arkistot kuukauden mukaan: tammikuu 2019

Koulutie

Viimeksi Jyväskylässä käydessäni tarkistin, mitä koulutieni varrella on runsaan 60 vuoden aikana tapahtunut. Kartalla reitti kotoa koululle ja Nisulan monttu, JyP:n ensimmäinen kotikaukalo:

Lähtöpaikka, Nisulan omakotialueella sijaitseva Sopukatu oli nimensä mukaisesti rauhallinen ja lienee sitä edelleen; taloja on remontoitu, muutamia kokonaan purettu ja rakennettu tilalle uusia. Komea kolmihaarainen mänty seisoo maamerkkinä taannoisella kotipihalla.

Alakoulussa ollessani melkein naapurissa asui hevonen! Hevosen nimen olen unohtanut, mutta omistaja oli Varjonen.

Omakotialue päättyi maisemoidun hiekkakuopan laitaan. Vasemmalla, Nisulankadun varrella oli leipomo, josta sopivalla tuulella tuli huumaava leivän tuoksu. Aukion toista laitaa hallitsi Keski-Suomen keskusammattikoulu, jättimäinen rakennuskompleksi, johon on ammattikoulun lisäksi sijoitettu kolme lukiota.

Kuvan metsä on kasvanut paikalle kouluaikojeni jälkeen; ammattikoulu oikealla.

Muisti saattaa tehdä tepposet, mutta loppumatka Sepänkadulta koululle tuntuu muuttuneen ihmeen vähän.

Jyväskylän keskuskansakoulu oli aikanaan oppilasmäärältään Suomen suurin. Koulua käytiin kahdessa vuorossa, ja rinnakkaisluokkia saattoi olla peräti 9. Muistan tämän siitä, että sisareni oli i-luokalla. Aloitin opintieni (1+2 lk) matalassa osassa vasemmalla ja jatkoin (3+4) oikeanpuoleisessa rakennuksessa.

Entisissä keskuskansakoulun tiloissa toimii nykyisin ammattikorkeakoulu.

Ihmeen korkealla

Nautin kauniista pakkassäästä kunnon kävelylenkillä. Lintuja ei juurikaan näkynyt, muuta mainittavaa kyllä: näin auringon ja auton. Kuten näkyy, auto oli yllättävän korkealla.

Aurinkokin kipusi reilusti horosontin yläpuolelle ja mikä parasta, se oli näkyvissä vielä kun kello lähenteli kahta! Päivä on pidentynyt Rovaniemellä yli tunnin.

Kannatti valvoa

Upeaa Nuoret Leijonat! Erityiskiitoksen ansaitsette siitä, että ratkaisitte mestaruuden varsinaisella peliajalla. Jännitystä oli ihan riittävästi näinkin.

Suomen U20-joukkueeseen pesiytynyt voittamisen kulttuuri näkyi esimerkiksi siinä, että joukkue palautti voittavan peli-ilmeen USA:n tasoituksen jälkeen. Ei merkkiäkään alistumisesta tai jatkoajan odottelusta! Se taas on inhimillistä, että 2-0 johtomaalin jälkeen ajatukset karkasivat hetkeksi.

Direktoraatti lienee taas valinnut turnauksen parhaat pelaajat ennen loppuottelua. Mielestäni arvokkaimman pelaajan titteli olisi kuulunut ehdottomasti Ukko-Pekka Luukkoselle. Muista valinnoista voidaan keskustella.

Omiksi suosikeikseni nousivat Luukkosen lisäksi puolustajista Urho Vaakanainen ja hyökkääjistä Eeli Tolvanen. Tolvanen on joukkueelle arvokas pelaaja silloinkin, kun maaliverkko ei soi.

Kaukainen Kervanto

Tänään vaihdoin linturetken museoretkeksi ja suuntasin Arktikumiin.

Maakuntamuseon matkailuaiheinen näyttely oli näkemättä ja aluksi tutkin sen. Seuraavaksi siirryin viereisen tilan Petsamo-näyttelyyn. Sieltä löytyivät ensimmäiset tutut kuvat.

Kirjailijana, sotilaana ja seikkailijana tunnettu K.M. Wallenius oli myös taitava valokuvaaja, jonka alkuperäisnegatiiveja skannasin ja käsittelin työskennellessäni museolla. Esimerkiksi kalankäsittelykuvaan ihastuin ensi silmäyksellä.

Peremmällä vastassa olivat insinöörimunkki Parmen ja muut Valto Pernun kesällä 1930 kuvaamat petsamolaiset. Parmen oli oman aikansa legenda, jonka värikkäistä vaiheista Petsamossa syntynyt kirjailija Tuulikki Soini kertoo teoksessaan Petsamo, tuulien kotimaa (Gummerus 1985).

Valto matkusti Liinahamarista laivalla ulompana sijaitseviin kyliin ja kuvasi mm. suosikkeihini kuuluvan kuvan kervantolaisista heinätöiden tauolla. Kirjoitin tähän kuvaan liittyvän blogitekstin marraskuussa 2009, ja se on odottanut arkistossa sopivaa tilaisuutta aktivoitua.

* * *

Haastatteluhetkellä Torniossa asunut ja silloin 88-vuotias Helmi Hakola muisteli Lapin Radion verkkosivuilla Talvisodan alkamispäivän tapahtumia Kervannon kylässä Petsamon Kalastajasaarennolla.

Kervannon kylässä oli kymmenkunta taloa ja viiden kilometrin päässä Vaitolahdessa enemmän. Siellä oli koulu, kaupat ja kalanostokeskus.

Kylän miehet ja pieni määrä rajamiehiä oli kaivamassa rinteessä asemia. Kylässä oli enimmäkseen vanhoja miehiä, naisia ja lapsia.

Ihmiset piiloutuivat kellareihin ja mikä mihinkin. Helmi Hakola oli panemassa pyykkiä kuivumaan, kun venäläiset saapuivat pihamaalle.

En ollut heitä huomaavinaan. En muka nähnyt tai kuullut mitään. Äiti oli pirtissä, sylissään kaksivuotias nuorimmainen. Hän aikoi kuolla kotonaan. Toiset lapsista piiloutuivat saunaan.

Miehittäjät antoivat asukkaiden asua kylässä valvonnan alaisina. Vasta helmikuussa Hakolan perhe ja muut kuljetettiin Neuvostoliittoon, Hiipinän lähellä olevalle leirille.

Helmi Hakola siirrettiin keväällä 1940 Murmanskiin, missä hänet lastattiin laivaan ja matka Suomeen alkoi. Kotiin ei kuitenkaan ollut paluuta. Kalastajasaarento menetettiin rauhanteossa.

Lisää Valto Pernun valokuvia Petsamosta VP-verkkosivuilla.