Aihearkisto: Jääkiekko, urheilu

Nemon ilta

Kiekkoilta Nokia-areenalla 20.12.2022 oli onnistunut ja mieleenpainuva, vaikka itse pelistä ei jäänyt muistelemista. Ilves hallitsi tapahtumia mielin määrin ja voitti KooKoon numeroin 5-1. Ylivoimaisesti suurimmat suosionosoitukset keräsi rullatuolissa istuen aloituskiekon pudottanut Ilveksen junioripelaaja Nemo Pajula.

Nemo Pajula loukkaantui Hakametsän hallissa lokakuussa pelatussa U18-sarjan ottelussa. Olin paikalla ja kirjoitin tapauksesta blogissani näin:

Sunnuntaina näkemässäni ottelussa saatiin muistutus hienon lajin ikävästä puolesta: Ilveksen pelaaja loukkaantui niin, että tarvittiin ambulanssia. Tilanne sinänsä oli vauhdikkaaseen ja fyysiseen kontaktipeliin kuuluva eikä siitä tuomittu jäähyä.

Nemo saapui tilaisuuteen Hatanpään sairaalasta, missä hän on ollut kuntoutettavana. Toipumisennuste on hyvä ja Nemo itse uskoo vahvasti pystyvänsä vielä kävelemään normaalisti, ehkä pelaamaankin. Jos ja kun paraneminen riippuu osaltaan potilaan asenteesta, Nemon tapauksessa tämä puoli on ainakin kunnossa!

Nemon tukiotteluksi nimetyn tapahtuman yleisömäärä 6150 on arki-illaksi hyvä. Luultavasti aika monet olivat minun laillani paikalla nimenomaan Nemon vuoksi.

Kiekkoihmiset ovat tukeneet Nemon kuntoutusta osallistumalla keräyksiin, joista tarkemmin Ilveksen verkkosivuilla. Tsemppiä Nemo!

* * *

Edit 24.12.

Vain urheilua?

Aiemmista kokemuksista viisastuneena otin jalkapallon MM-kisat seurantaan vasta pudotuspelien toisella kierroksella. Puolivälierävaihe tarjosi jännitystä ja meheviä yllätyksiä, ihan parhaimmistona Brasilian ja Portugalin putoamiset. Toisaalta tiedetään, että maali-iloittelu heikompien joukkueiden kustannuksella ei ennusta mitään jatkoa ajatellen. Hyökkäämällä voitetaan yksittäisiä pelejä, mutta puolustamalla jne.

Marokko antoi myrskyvaroituksen voittamalla alkulohkon ottelussa vahvana pidetyn Belgian 2-0, ja fanit panivat ranttaliksi. Eivät kuitenkaan Belgian fanit vaikka IS näin väittikin.

Marokko teki historiaa kukistamalla puolivälieräottelussa Portugalin ja selviytymällä ensimmäisenä Afrikan maana MM-kisojen välieriin. Voittoa juhlittiin taas siihen malliin, että varsinkin Ranskassa ensi viikon keskiviikkoa odotetaan pelonsekaisin tuntein.

Kun oman joukkueen voitto riittää käynnistämään riehumisen, mitä tapahtuu jos Marokko häviää? Entä jos ranskalaisetkin saavat syyn lähteä kaduille?

Viihdyttävästi vieraissa

Tapparan ja JYP:n eilinen ottelu Nokia-areenalla meni kotijoukkueen kannalta nappiin. JYP tarjosi hallitsevalle mestarille kunnon vastuksen, mutta jätti pisteet Tampereelle. Lisäksi JYP houkutteli katsomoon mukavat 8382 katsojaa, joista huomattava osa saapui paikalle erikoisjunalla Jyväskylästä.

Punaista, mustaa ja valkoista väriä näkyi hallin käytävillä todella paljon. Ja kun JYPin tekemää maalia tarkastettiin videolta, tuomareita ohjeistaneet vierasjoukkueen kannattajat hallitsivat aika tovin hallin äänimaailmaa: ”maali, maali, maali”.

Ottelusta odotettiin vähämaalista ja tylsää, mutta saatiinkin aivan muuta. Maaleja mätettiin vuorotahtiin yhteensä yhdeksän: JYP aloitti, Tappara tasoitti, ja tämä toistui neljä kertaa! Tappara rikkoi kaavan loppuminuuteilla tekemällään voittomaalilla, lopputulos siis 5-4 kotijoukkueelle.

Loppunumeroita selittävä tekijä on maalivahtipeli. Marraskuussa JYPin maalille tulleen ja loistavasti aloittaneen Veini Vehviläisen torjuntaprosentiksi jäi vaatimattomat 80; virkaveli Heljangon lukema oli vain hitusen parempi 81,82.

Tapparan päävalmentaja Jussi Tapola kiteytti lehdistötilaisuudessa värikkään ottelun erikoislaadun tyylikkään sarkastisesti:

”Asiantuntijat tietävät, että tämä liigakiekko on tylsää. Täällä ei tapahdu mitään, pelataan pelkkää trappia, maaleja ei tule, eikä näitä pelejä kannata lähteä katsomaankaan. Siinähän oli koko totuus tältäkin illalta.”

Kiekon koti

Tampere on jääkiekon ykköskaupunki Suomessa ja kiekon koti. Jääkiekko ei ollut syy muuttaa tänne, mutta minua pitkäaikaisena lajin ystävänä ei yhtään haittaa, että näin pääsi käymään.

Jääkiekko kiinnostaa sekä livenä että telkkarista nähtynä. Puolen vuoden aikana olen nähnyt Nokiareenassa 7 peliä ja telkkarista vielä erittäin paljon useampia. Toukokuussa osallistuin kultajuhliin Hakametsän hallin parkkipaikalla, mutta sisällä hallissa en ollut ennen viime sunnuntaina käynyt muutamaan vuoteen. Jatkossa tilanne varmaankin muuttuu.

Näin sunnuntaina Ilveksen ja Oulun Kärppien B-juniorien ottelun ja nautin suunnattomasti. Ottelu oli vauhdikas, tasokas ja tasaväkinen. Ilveksen 3-1 voitto sarjakärjestä perustui hyvään puolustuspeliin ja loistavaan maalivahtiin.

Erätauolla ostin kannatusmielessä korvapuustikahvit ja huomasin vasta tiliotteesta, että kioskinpitäjä oli KOOVEE. Sai ollakin, koska kaupungin kolmosseura lienee Ilvestä enemmän pikkurahojeni tarpeessa. Pääsymaksua ei peritty ja meitä katsojia oli paikalla 70.

Tamperelaista jääkiekon historiaa esiteltiin käytävällä kookkaassa taulussa, joka paljastettiin Hakametsän hallin täyttäessä 40 vuotta. Avajaisottelussa Tampereen Allianssi kohtasi muun Suomen parhaimmiston, ja lopputuloksena on tasuri numeroin 4-4.

Sunnuntaina näkemässäni ottelussa saatiin muistutus hienon lajin ikävästä puolesta: Ilveksen pelaaja loukkaantui niin, että tarvittiin ambulanssia. Tilanne sinänsä oli vauhdikkaaseen ja fyysiseen kontaktipeliin kuuluva eikä siitä tuomittu jäähyä.

Tänään menen paikalle, kun Hakametsän hallissa kohtaavat U20-sarjan ottelussa Ilves ja KalPa. Illan tv-pelinä on herkkupala, jossa vastakkain asettuvat Liigan ”kriisijoukkueet” HIFK ja Ilves.

Tampereen derby

Menin uteliaana hallille kauden toiseen paikallisotteluun. Minulle derby oli ensimmäinen, koska olen nähnyt aiemmin vain elokuussa pelatun harjoitusottelun. Eilen lisämausteena oli Ilveksen valmentajanvaihdos, mestaruustavoitteen kannalta ehkä ymmärrettävä, mutta valitettavan tyylittömästi junailtu. Odotin tasokasta peliä ja ennen kaikkea kiihkeää tunnelmaa. Kumpaakin oli lupa odottaa, sillä loppuunmyydyssä hallissa kohtasivat sarjaa johtava Ilves ja hallitseva mestari Tappara.

Ilta oli jonkinasteinen pettymys. Tunnelmaa nostattivat vasta kolmannessa erässä Tapparan tekemä kavennusmaali ja muutamat kovat taklaukset. Tapparan fanikatsomo jaksoi kannustaa omiaan loppuun asti, ei kuitenkaan niin railakkaasti kuin keltavihreät näkemissäni Ilveksen kotiotteluissa. Pelin taso oli hyvän ja keskinkertaisen välimailla ja sitäkin lähinnä Ilveksen ansiosta.

Yksittäisistä pelaajista on mainittava Ilveksen onnistujat: kapteeni Eemeli Suomi, kaksi maalia iskenyt Les Lancaster ja maalilla loistanut Marek Langhamer. Joukkueiden kultakypäristä Ilveksen Petri Kontiola jätti mielestäni varjoonsa Tapparan Jori Lehterän. Näin siitä huolimatta, että ”Konna” Kontiola ei saanut tililleen tehopisteitä. Isot minuutit urakoinut Lehterä merkkautti syöttöpisteen Tapparan kavennusmaaliin, mutta otti sen vastapainoksi kaksi miinusta tasakentällisin.

Ilves on kulloisistakin sarjasijoituksista riippumatta hallinnut viime vuosien keskinäisiä kohtaamisia. Tämän kauden otteluissa maaliero on nyt Ipalle 7-1; Tapparan ainokainen syntyi kahden miehen ylivoimalla.

Tuomarit selviytyivät tehtävästään varsin hyvin. Keskustelua herättäneestä Salmelan ja Moilasen törmäämisestä maalin kulmalla ei kuulunutkaan antaa jäähyä, mutta Thomasin taklaus tuomittiin mielestäni väärin. Se oli mielestäni puhdas eikä siis osunut pään tai niskan alueelle.

Pesäpalloa Tallinnassa

Tallinna 18.9.

Tulin hotellille puoli kahden aikoihin ja sain avainkortin varttia vaille. Olisin voinut jäädä katsomaan läppäriltä Kirittärien ja Mansen neljättä loppuottelua, mutta en jäänyt.

Mestaruus oli katkolla Kirittärille, joka oli ryöstänyt kotiedun runkosarjan voittaneelta Manselta, voittanut kotonaan ja hävinnyt toisen vierasottelun. Tilanne muistutti kolmen vuoden takaista, jolloin vastassa oli Porin Pesäkarhut. Silloin sarja alkoi ryöstöretkellä Poriin, jatkui Hippoksen kotivoitolla ja vierastappiolla Porissa. ”Tilasin” kolmospelin tappion ehtiäkseni purjehdusretkeltä neljänteen finaalipeliin Jyväskylään.

Suuntasin Vanhaankaupunkiin. Venäjän lähetystön edessä jatkui hiljainen mielenosoitus, ja poliisiauto päivysti paikalla. Raatihuoneentorilla oli jokin yleisötapahtuma, nainen lauloi lavalla venäjäksi. Yleisöä oli niukanlaisesti. Uteliaisuus voitti ja tarkistin tilanteen: toinen vuoropari lopuillaan ja numerot edelleen 0-0. Jatkoin matkaa kohti Vabamu-museota.

Matkailuinfon risteykseen oli edellisen käyntini jälkeen pystytetty Jaan Krossin näköispatsas; mestari katseli entistä asuntoaan kirjakaupan talon ylimmässä kerroksessa. Otin kuvia patsaasta ja lopuksi selfien. Vapauden aukion laidalla talon seinään oli kiinnitetty rinnakkain Ukrainan ja Viron liput. Kirittäret oli voittanut ensimmäisen jakson niukasti mutta riittävästi 1-0.

Museolla sain kuulokkeet ja puhelimen näköisen laitteen, jonka avulla sain tietoa näyttelystä suomeksi. Vierailu oli näyttelyn uusimisen jälkeen jo kolmas, mutta yhtä vaikuttava kuin aina ennenkin. Museon wifiverkko toimi hienosti, ja jäin seuraamaan ottelun loppuvaiheita.

Juoksut olivat edelleen tiukassa. Kolmannen tasoittavalla Emma Körkkö onnistui lyömään Kirittäret 1-0 johtoon, eli Manselta vaadittiin supervuoroon pääsemiseksi vähintään kaksi juoksua.

Manse aloitti viimeisen sisävuoronsa kärjestä. Henna Peltokangas meni kentälle, mutta Venla Karttunen poltti hänet kakkoselle. Nopea Saaga-Angelia Raudasoja pääsi kentälle ja Virpi Hukka järjesti hänet kolmoselle. Hukalla itsellään oli kuitenkin liian kiire kakkoselle, ja loistavan pelin pelannut Kirittärien lukkari Mari Mantsinen teki taktisella väärällä kärpäsen.

Elli Kattelus ja Siri Eskola täyttivät pesät, ja ajoa purkamaan asettui Anna Ala-Kauhaluoma. Hän onnistui kertaalleen ja tilanne oli 1-1. Lyömään tuli Lina Olenius. Ratkaisu jäi viimeisen lyönnin varaan: kumura epäonnistui matalaksi ja jäi etulukijana pelanneen Venla Karttusen räpylään. Venla juoksi ykköspesään, ja juhlat alkoivat.

Kausi oli Kirittärille vaikea ja siksi mestaruus maistui erityisen hyvältä. Lisää makua antoi se, että Emma Körkkö ja Susanne Ojaniemi saivat päättää loistavat uransa tyylikkäimmällä mahdollisella tavalla.

Ajatuksia lajin vaihtuessa

On taas aika vaihtaa lajia. Jääkiekkoliiga käynnistyi tiistaina, ja pesäpallokausi on päättymäisillään. Naisten ja miesten finaalien kolmannet osaottelut pelataan lauantaina.

Kirittäret on onnistunut yllättämään pitkäaikaisen faninsa etenemällä voiton päähän mestaruudesta. Puolivälierävaiheen 3-0 voitto Rauman Ferasta oli odotettu, mutta yhtä puhdas 3-0 voitto Pesäkarhuista oli ainakin minulle jonkinasteinen yllätys. Koska Pesäkarhuilla oli kotietu, Kirittäret voitti Porissa kahdesti viime kauden mestarin.

Manse PP:n naisten vahvuutena finaalisarjassa piti olla ylivertainen kotiuttajaosasto, kirkkaimpana tähtenään suvereeni tilastokärki Siri Eskola. Toisaalta ns. asiantuntijoiden mukaan Kirittäret lähti tavoittelemaan mestaruutta täysin ilman varteenotettavaa kotiuttajajokeria.

No, Kirittäret on voittanut kaksi ensimmäistä finaalipeliä ja lyönyt juoksuja reilusti enemmän kuin Manse! Pelit ovat pelejä ja tilastot tilastoja. Sarja on edelleen kesken, mutta voittaakseen mestaruuden Mansen pitäisi voittaa kolme peliä putkeen. Siihen harva uskoo.

Jääkiekkoliiga avattiin tiistaina viime kauden finalistien eli Tapparan ja TPS:n ottelulla, jota edelsi mestaruusviirin nostaminen Nokia Areenan kattoon. Varsinkin puolustamisen osalta peli oli kauden avaukseksi hämmästyttävän tasokas. Ihastelin Tapparan otteita jo harjoitusturnauksessa.

Yleisömääräksi ilmoitettiin 6331, mitä voitaneen pitää vähintään tyydyttävänä. Tappara ja Ilves hinnoittelevat pääsyliput maltillisesti. Kiitollisena tästä ostin liput (eläkel+opisk) tänään pelattavaan Tapparan ja HIFK:n otteluun yläparven eturivistä hintaan 2×14€.

Manse PP on lähtenyt hinnoittelussa täysin toisenlaisille linjoille: eläkeläislippu naisten finaaliin maksaa 23€. Näillä hinnoilla valitsin jääkiekon. Tulkoon vertailun vuoksi mainituksi, että eläkeläisen lippu Kirittärien sunnuntaina mahdollisesti pelattavaan kotiotteluun maksaa kohtuulliset 15€. 

Kiekkokausi käyntiin

Tampereen kiekkokausi polkaistiin käyntiin viime viikon perjantaina, kun Nokia Areenalla pelatussa Tampere Cupin avausottelussa kohtasivat HPK Hämeenlinnasta ja JYP Jyväskylästä. Vaikka Kerho lopulta voittikin virheiden täyttämän ottelun, rajusti uusiutuneen JYPin esitys oli lupauksia antava.

Mansen kiekkoväkeä ottelu ei juurikaan kiinnostanut, koska myöhäisillassa odotti herkkupala, Tapparan ja Ilveksen paikallisottelu. Avausottelun yleisömääräksi ilmoitettiin 2150, ja puolityhjä halli tuntui hyytävän kylmältä.

Olen nähnyt Tampereella käydessäni useita Tapparan ja Ilveksen liigapelejä, mutta perjantain keskinäinen oli uusi ja mielenkiintoinen kokemus. Yleisö (5168) eli vahvasti mukana ja voin hyvin kuvitella millainen on tunnelma, kun pelataan pisteistä ja halli on loppuunmyyty.

Tappara teki kaikki kolme maaliaan jo ensimmäisessä erässä ja keskittyi loppupelin ajan estämään Ilveksen maalintekoyritykset. Ilveksen viime minuuteilla tekemä kavennus tuli tunnelman kannalta turhan myöhään. On kyllä sanottava, että ajankohtaan nähden Tapparan peli oli ihmeen valmista.

Kiekkokaupungin kuuluisa jakolinja näkyi ja kuului. Edessäni istui isä Ilves-paidassa ja tytär Tappara-väreissä: oikean tai väärän joukkueen onnistuessa reagoitiin voimakkaasti perhesovun tästä kärsimättä. Ilveksen maalilaulun soidessa tytär tunki sormet korviinsa.

Ilveksen ja JYPin pelin katsottuani kiekkoviihde riitti sillä erää. Matkalla ratikkapysäkille sain kuvan kaveruksista, joiden ystävyyttä erilaiset fanipaidat eivät selvästikään vaaranna:

Hienoa Leijonat, huikeaa!

Olympiakultaa oli jo, mutta kiekkoleijonat halusivat enemmän ja päättivät hienon kautensa maailmanmestaruuteen kotikisoissa. Kiekkokansa sai makeaa mahan täydeltä.

Loppuottelu meinasi mennä turhankin jännittäväksi. Luottoa Leijoniin vahvisti entisestään toisella erätauolla taivaalle kuin ennusmerkiksi ilmestynyt sateenkaari. Se pysyi paikallaan lähes koko kolmannen erän ajan.

Suomi ei Ruotsin tavoin lannistunut Kanadan viime hetken tasoitusmaaleista, vaan tuli jatkoerään voitto mielessä. Kanadan jäähy helpotti merkittävästi mestaruusjahtia ja pani kysymään, onko oikein ratkaista mestaruus pelaamalla jatkoerä kolmella kolmea vastaan tai kuten kävi, neljällä kolmea.

Jäähyn viheltävän tuomarin rooli nousee kohtuuttoman suureksi. Ylivoimalla ei tarvinnut pitkään pelata, ja Sakari Manninen sai viimeistellä voittomaalin Mikael Granlundin millintarkasta tarjoilusta. Loistava turnaus kummaltakin!

Suomen joukkue oli tarkoin roolitettu ja hyvin sitoutunut kooste monen ikäisiä pelimiehiä. Varmaa tietoa ei vielä ole, mutta kolme veteraania sattoi päättää maajoukkueuransa parhaalla mahdollisella tavalla: kapteeni Filppula, luottopakki Hietanen ja kansansuosikki ”Mörkö” Anttila.

En nähnyt Nokia Arenalla yhtään Suomen peliä, mutta osallistuin Hakametsän hallin paikoitusalueella järjestettyyn kansanjuhlaan. Meitä kiekkoihmisiä oli saapunut paikalle yli 30 000! Tapahtumat lavalla näkyivät ja varsinkin kuuluivat kaikkialle riittävän hyvin!

Tunteet nousivat pintaan kun tapasin yllättäen Jounin ja ajattelin, kuinka onnekas olenkaan: sain juhlia poikani kanssa Suomen tuplamestaruutta samassa paikassa, missä näin koulupoikana ensimmäiset MM-kisaotteluni keväällä 1965!

Topin debyytti

Penkkiurheilijalla on juhlapäivä, kun pikkujuniorista asti seurannassa ollut pelaaja esiintyy ensi kerran aikuisten ylimmällä sarjatasolla. Rovaniemen pesiskoulun kasvatti, 19-vuotias Topi Still pelasi eilen Pattijoen Urheilijoiden lukkarina Kempeleessä paikallista Kiriä vastaan.

Palataanpa Topin pelaajauran alkuvaiheisiin. Asuin Rovaniemellä lähellä pesäpallokenttää ja tapanani oli käydä kurkkimassa, mitä kentällä tapahtuu. Jäin usein seuraamaan junnujen pelejä tai harjoituksia. Huomasin heti, että toiminta oli laadukasta ja että kasvamassa oli lupaava pelaajasukupolvi. Stillin veljekset Topi ja Vili olivat ryhmän kantavia voimia ja heidän isänsä Veli-Pekka keskeinen taustahahmo paikkakunnan pesiksessä.

Kamera oli yleensä mukana, ja Topi ikuistui ruutuun ensi kerran heinäkuussa 2012. Napapesiksen miehet pelasivat Lapinaukean hiekkakentällä miesten suomensarjan ottelua Pattijoen Urheilijoiden kakkosjoukkuetta vastaan. Topi hoiteli tulostaulua ja kun mittaa ei vielä ollut kovin paljon, avuksi tarvittiin tuoli.

Seuraava kuva on kaudelta 2019, jolloin Topi pelasi miesten edustusjoukkueen lukkarina. Kuva on ottelusta Sotkamon Jymyn kakkosjoukkuetta vastaan, jonka Jymy voitti vasta kotareiden jälkeen. Pelin nähtyäni olin aivan varma, että jos vain harjoittelu maistuu, Topi menee vielä pitkälle.

Neljäs kuva on kesäkuulta 2021 poikien superpesisottelusta Napapiirin Pesis-Team vastaan Joensuun Maila. Joukkuekaverit onnittelevat kunnarin kumauttanutta Topia. Kotijoukkue oli iskussa ja voitti 2 -0, jaksonumerot 4-1 ja 11-0. Topi löi kunnarin lisäksi kaksi juoksua ja toi 4; tilastoon merkittiin 7 kärkilyöntiä. Hyvät lukkarit ovat usein vaatimattomia sisäpelaajia, mutta Topi on loistava poikkeus.

Topi esiintyi miehekkäästi debyyttiottelussaan eilen Kempeleessä, tänään Topi oli lukkarina Kiteellä Napapesiksen poikien superpesisjoukkueessa. Pisteet lähtivät pohjoiseen numeroin 0 – 2.

* * *

Lisäys 16.10.2022
Topin ensimmäinen kausi Superpesiksessä meni nappiin. Sen lisäksi että Topi vakiinnutti paikkansa Pattijoen pelaavassa yhdeksikössä, hänet palkittiin kauden päätösgaalassa Superpesiksen vuoden tulokkaana.
Lämpimät onnitteluni!