Aihearkisto: Jääkiekko, urheilu

Kirittärillä asiaa Köyhälampeen

Näin 15.6. Kaupin urheilupuistossa Manse PP:n  ja Kirittärien ensimmäisen kohtaamisen, jonka Kirittäret voitti antamatta kotijoukkueelle juoksuakaan (jaksot 0-3 ja 0-3). Kävin pelin jälkeen kiittämässä Virpi Hukkaa ja Marjukka Urpelaista hienosta pesiselämyksestä ja sanoin, että tällaisella pelillä mennään päätyyn asti. Huge ja Upi olivat samaa mieltä.

Samat joukkueet kohtasivat tänään kolmannessa finaaliottelussa, ja taaskaan Manse ei onnistunut löytämään aukkoja Kirittärien ulkokentästä: ottelu Kirittärille 2-0 (jaksot 2-0 ja 1-0). Tulos merkitsi sitä, että Kirittäret voitti mestaruuden suoraan kolmella voitolla. Jossiteltavaa ei jäänyt.

Tampereen kesäkuisen ottelun sykähdyttävin hetki oli ensimmäistä Superpesisotteluaan pelanneen, vasta 15-vuotiaan Venla Karttusen kunnari. Tänään Venla loisti Kirittärien linjassa ja oli yksi niistä joukkueen kahdeksasta pelaajasta, jotka saivat ensimmäisen Superpesis-mitalinsa. Se oli heti kultainen.

Näin kauden aikana paikan päällä neljä Kirittärien ottelua ja melkein kaikki muut Ruutu-palvelun välittämänä. Voin sanoa nauttineeni näkemästäni erittäin paljon. On aika onnitella mestaruudesta ja kiittää loistavasta kaudesta kaikkia pelaajia, valmennusta ja muuta taustajoukkoa. Kiitos!

PS
Mestaruusmitalit jaettiin jo ja Taina kylvetettiin asianmukaisesti, mutta kauden parhaat pelaajat palkitaan vasta lokakuussa päätösristeilyllä. Minun mielestäni kauden 2018 paras naispesäpalloilija on Virpi Hukka ja paras lukkari Mari Mantsinen.

Mestarillista menoa

Eilinenkään ei ollut Berliinissä suomalaisten päivä, vaikka jotkut sellaista odottivat. Kun tilanne on mikä on, penkkiurheilijan kannattaa vaihtaa lajia tai opetella uutta asennetta. Tähän tapaan: on hienoa kun naapurit onnistuvat, vaikkapa Viron keihäänheittäjä Magnus Kirt tai Ingebrigtsenin veljekset Norjasta. Upeastihan pitkä ilta lopulta päättyi!

No vaihdetaan sitten lajia. Taas kerran saatiin nähdä, että suunnistuksessa pelkällä jalkatyöllä ei pitkälle potkita. Tai pötkitään kyllä, mutta väärään suuntaan!  Ruotsin Tove Alexandersson lähti tiistaina keskimatkan kisaan puolustamaan mestaruutta, mutta eksyi metsään. Melkoinen suoritus puhuttaessa tämän hetken parhaasta naissuunnistajasta!

Jo rastit 1 ja 2 tuottivat vaikeuksia, mutta kolmonen osoittautui täysin ylivoimaiseksi. Huolellinen hortoilu meni sikälikin hukkaan, että kilpailusuoritus tietenkin hylättiin. GPS-seurannasta näkee mitä metsässä tapahtui.

Tove juoksi rastin ohi, luuli löytämäänsä nelosta kolmoseksi ja jatkoi matkaa väärään suuntaan. Syntyi kaikkien aikojen syherö. Viitosrasti löytyi kun kolmosen ohituksesta oli kulunut 13 minuuttia. Hopealle juossut Marika Teini selvitti saman neljän rastin ryhmän alle kolmessa minuutissa

Viestin ankkuriosuudella torstaina Tove menetti viime hetkellä varman tuntuisen viestivoiton, mutta tänään Mestari oli palannut omalle tasolleen. Pitkällä matkalla ero kakkossijaan oli puolitoista minuuttia.

Nyt käynnissä on miesten kilpailu. Jukolasta tuttu Olav Lundanes huohottaa keulassa, ja Leonid Novikov yllättää reitinvalinnoillaan.

* * *

Takaisin Berliiniin.  Jakob Ingebrigtsen (17v) voitti äsken toisen mestaruutensa, tällä kertaa matkana oli 5000 m. Isoveli Henrik otti hopeaa. Uskomaton veljessarja!

Paineetonta pesisherkkua

Urheilua olisi tullut suoranakin, mutta minä katselin uusintana eilisen pesäpallopelin huikeat ratkaisuvaiheet. Lapuan Virkiä voitti ensimmäisen jakson ja toinen jakso oli tasanumeroissa Kirittärien tullessa viimeiseen sisävuoroonsa. Niillä numeroilla vieraat olisivat vieneet mennessään kaksi sarjapistettä.

Ei näyttänyt hyvältä: palo taululla ja lyöjät alkoivat olla vähissä. Mutta sitten Virpi Hukka kumautti kolmospuolelta läpi kunnarin arvoisesti ja mentiin supervuoroon. Siinä Kirittäret näytti vanhalle kiistakumppanilleen pelaamisen mallia ja tehtaili peräti kahdeksan juoksua! Lapualaisten vastaus jäi pahasti piippuun eikä etenijä päässyt edes kakkospesälle.

Kirittäret ratkaisi runkosarjan voiton hyvissä ajoin eikä eilisen ottelun tuloksella ollut merkitystä. Muut ovat joutuneet jännittämään: ennen eilisiä pelejä sijoitukset 2-4 olivat vielä jaossa, samoin viimeisenä pudotuspeleihin selviytyvä joukkue. Siltä osin tilanne on vielä avoin, mutta kärkinelikon järjestys on selvä. Porin Pesäkarhut jätti Manse PP:n kolmanneksi ja Virkiä jäi neljänneksi. Viimeisestä pudotuspelipaikasta käyvät kiistaa Lappeenrannan Pesä Ysien ja Oulun Lipottarien joukkueet.

* * *

Kävin viikonloppuna Aronperällä. Lammikot olivat ehtineet kuivaa eikä kahlaajalintuja näkynyt tälläkään kertaa. Sen sijaan tapasin amiraaliperhosen, joka ei ole näillä leveyksillä läheskään jokakesäinen näky. Perhonen oli kovin arka ja lepatti tiehensä kun yritin sitä lähestyä. Kuva on elokuulta 2011.

Kahdenasianmies

Venäjän ja Kroatian välisen puolivälieräottelun varsinainen peliaika on lopuillaan, tilanne tasan 1-1. Kroatia on hallinnut ottelun toista puoliaikaa, ja pallon perässä juokseminen alkaa tuntua Venäjän pelaajien jaloissa. Toivon Kroatiaa jatkoon.

Tämä ottelu ei herätä suuria tunteita. Toisin oli eilen kun Brasilia ja Belgia taistelivat välieräpaikasta. Fanitan Belgiaa, joka on tehnyt positiivisen vaikutuksen: pelataan eikä pelleillä.

Neymar on loistava pelaaja, mutta valitettavasti vielä loistavampi näyttelijä. Kuvan kaatuminen on toiselta puoliajalta, jolloin Belgia johti vielä kahdella maalilla. Hidastus paljasti kaikille Neymarin kalastelleen rankkaria filmaamalla. Brasilian valmentaja halusi videotarkastusta, mutta Neymar ei. Hän todennäköisesti tajusi, että mahdollinen varoitus tilanteesta olisi tullut nimenomaan hänelle. (Hups, Kroatia teki maalin!)

Filmaaminen on jalkapallon vitsaus, jonka kitkemiseen odotin – näköjään turhaan – apua videotarkastuksesta. Kirjoitin asiasta neljä vuotta sitten. Kun kortti pitäisi nostaa tähtipelaajalle, tuomarin kantti ei yleensä riitä.

Neymarin loikka palautti mieleen tilanteen vuoden 1998 turnauksesta. Ottelussa Englantia vastaan Romanian tähtipelaaja Gheorghe Hagi kalasteli rankkaria aivan kuin Neymar eilen. Tuomari nosti keltaisen, ja kun se oli toinen samassa pelissä, väri vaihtui punaiseksi. Täydet pisteet sille tuomarille!

Sitten selitys otsikkoon. Viikon ajan päällimmäisenä ajatuksissani on ollut kaksi asiaa, jotka Hugleikur Dagsson yhdistää nerokkaasti tässä piirroksessa. Olemme Jounin kanssa lähdössä Islantiin elokuun lopulla.

PS Venäjä tasoitti jatkoajalla, mutta Kroatia voitti rankkarit. Hieno peli!

Palloilua urakalla

Kuluva kesä on minulle ennätysmäisen vilkas palloilukesä. Ruutu-palvelun ansiosta saan katsella pesäpalloa kyllikseni: kaikki suosikkijoukkueeni pelit ja lisäksi muiden kiinnostavimmat. Livenä näin Kaupissa pelatun naisten kärkiottelun Manse PP vs. Kirittäret.

Kirittäret ei antanut viime kauden mestareille juoksun juoksua ja teki itse 2-0 voittoon tarvittavat. Illan sykähdyttävin hetki oli vasta toista superpesisotteluaan pelanneen 15-vuotiaan Venla Karttusen komea kunnari. Kuvassa Venla kolmospesällä odottamassa onnittelijoita.

Viime viikonloppuna pelattiin pesiksen jokavuotiset arvo-ottelut, kun idän ja lännen joukkueet kohtasivat Joensuussa. Jos jalkapalloa pelattiin samaan aikaan, jouduin valitsemaan. Valitsin pesäpallon. Kuvan tilanteessa Belgian kavennusmaali oli jo lähellä.

Eilen keskityin jalkapalloon ja nautin täysillä Belgian ja Japanin ottelusta, jossa draaman kaari oli kohdallaan. Olisin toki suonut Japanin menevän jatkoon. Kummankin joukkueen fair play -asenne miellytti: ei rapattu rumasti eikä kieriskelty nurmen pinnassa.

Katsomistani alkusarjan peleistä jäi mieleen Saksan ja Korean peli. Korea nöyryytti hallitsevaa mestaria melkein kuin Saksa Brasiliaa edellisissä kisoissa. Korean toinen maali tehtiin lajille poikkeuksellisesti tyhjiin; jos oikein näin, hyökkäysalueella seikkailleen Saksan maalivahdin pallonmenetys pohjusti tilanteen.

Tänään katsoin ensimmäisen puolikkaan Ruotsin ja Sveitsin ottelua, ja juuri nyt vuorossa ovat Englanti ja Kolumbia. Melkoista nyhjäämistä tämäkin. Siinä välissä näin hyvätasoista naisten pesäpalloa.

Toimittajan muisti oli 7 viikon mittainen

Suosikkijoukkueeni JYPin kesäloma alkoi eilen, kun HIFK otti puolivälieräsarjassa neljännen voittonsa. Pitkään JYPin otteita seuranneita tulos ei yllätä.

Risto Dufvan ja Jyrki Ahon luotsaama JYP muistetaan joukkueena, joka pystyi turvaamaan johtoasemansa pelin kolmannessa erässä. Marko Virtasen JYP tullaan muistamaan sulamisista, joista torstain suoritus Jyväskylässä on vertaansa vailla: viiden maalin johto sössittiin tappioksi.

Aktiivinen sometoimija, paremmin liigakiekkoilijana tunnettu Teemu Ramstedt (Rauman Lukko) löysi herkullisen kuvaparin, jolla räväköitä klikkiotsikoita harrastava toimittaja todistaa muistinsa seitsemän viikon mittaiseksi. Ensin hehkutuksella ei ole mitään rajaa, sitten CHL-mestaruus pitäisi unohtaa.

Kaikesta huolimatta on syytä muistaa, että JYP pelaa kauden jossain vaiheessa Suomen tai jopa Euroopan parasta kiekkoa, mutta ongelmana on Virtasen kyvyttömyys ajoittaa joukkueen paras tekeminen kevään ratkaisupeleihin. Traktorikiekossa sinänsä ei ole mitään vikaa, mutta sitäkin voi pelata hyvin tai huonosti.

Palloa, kiekkoa ja lintuja

Viikon kestänyt retkeni etelään on loppusuoralla, ja istun junassa Oulun ja Kemin välillä. Junanetti toimii hyvin.

Retken urheilutarjontaan kuului kaksi palloilulajia, joista jääkiekkoa katselin Jyväskylässä: JYPin A-nuoret vastaan Lukko ja JYP Naiset vs. KalPa Akatemia. Torstain värikäs liigapeli jäi näkemättä. Pesäpalloa pelattiin sisätiloissa, naisten hallipesiksen lopputurnaus Tampereella. Houkuttelin Jounin mukaan, ja kokemus oli kummallekin ensimmäinen laatuaan.

Näimme kaksi tasokasta ja jännittävää ottelua. Kirittäret voitti kotareissa vanhan kiistakumppaninsa Lapuan Virkiän ja sai samana päivänä pelattuun loppuotteluun vastaansa Porin Pesäkarhut. Tasainen oli sekin peli: eka jakso 3-3 ja toinen 3-2 Pesäkarhuille. Lyöjäjokeri Susanna Puisto väläytti hirmuista kevätvirettään ja löi voittajien kuudesta juoksusta neljä.

Tilaa oli mukavasti, joten (ensisijaisesti jalkapalloilijoita palvelevan) pelipaikan ongelmana oli niukan tuntuinen valaistus ja kentän pehmeä pinta. Hallipesiksen erikoissäännöt tuottivat ylimääräisiä yllätyksiä. Mutta urheilupäivä oli kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen ja hauska, myös Jounin mielestä!

Vietin viime yön hyvässä ja edullisessa ”laivahotellissa” Tallinnassa ja Suomenlahdella. Vastoin odotuksia jäätä näkyi vain Suomen aluevesillä. Kun Helsingissä jäi sopivasti aikaa ennen junan lähtöä, kävin Tokoinrannassa katsomassa talvehtivia vesilintuja. Sinisorsaparvessa oli yli 700 yksilöä ja niiden joukossa kaksi valkoposkihanhea. Satamissa lenteli harmaalokkeja.

Maaritin ja Laurin ruokinnalla kävi kuusitiainen ja puukiipijä; myös harmaapäätikka oli näyttäytynyt muutaman kerran, mutta sitä en päässyt näkemään. Maisemat Sipoossa olivat ilahduttavan talviset.

Riikka, Eeli ja Ilya

Minulle Olympialaisten kiinnostavimmat lajit ovat murtomaahiihto ja jääkiekko. Miesten turnaus tosin lässähti pannukakuksi, kun NHL-pelaajat jäivät pois kisoista. Naisten puolella parhaat pelaajat osallistuvat kisoihin, mutta ongelmana on Kanadan ja USA:n ylivoimaisuus.

Tasoero näkyi karusti tänään pelatuissa välieräottelussa. Joku kommentoi, että Suomella oli ykkösluokan maalipaikkoja vähemmän kuin USA:lla tehtyjä maaleja. Positiivista on sentään se, että törkeän polvitaklauksen kohteeksi joutunut Ronja Savolainen pystyi jatkamaan peliä. Häntä tarvitaan pronssiottelussa.

Miesten puolella Ruotsi tukki Suomen maalihanat, mutta kaikki on vielä mahdollista. Eeli Tolvanen tekee kansainvälistä läpimurtoa ja johtaa pistepörssiä. Kakkosena on kuuluisa kaima itänaapurista, Ilya Kovaltchuk. Ilyalla on ansiolistallaan yli 800 NHL-tehopistettä, Eelillä ei vielä yhtään. Pian on.

Naisten pistepörssin paras suomalainen on Riikka Välilä. Siltä osin tilanne on sama kuin Naganon kisoissa 20 vuotta sitten.

Kuolemanlaakso – pelin pimeä puoli

Keskitalven aikana lukemistani kirjoista kaksi käsittelee jääkiekkoa. Tuomas Nyholm on työstänyt kirjaksi kaukaloiden agitaattorin saavutukset: Jarkko Ruutu – Jumalainen näytelmä (Otava 2016). Tommi Kovasen ja Jenny Rosteinin Kuolemanlaakso (Bazar 2017) on kertomus kiekkoilijan taklauksenjälkeisestä elämästä. Viimeksi mainittu teos valittiin vuoden urheilukirjaksi. Kovanen tekee palveluksen lajille kertomalla avoimesti tarinansa: kirja on hieno ja ajatuksia herättävä.

Kummassakin kirjassa käsitellään pelaajan näkökulmasta lajin pimeää puolta, jolla tarkoitan vaarallisia taklauksia. Ruutu harrasti niitä, Kovanen joutui sellaisen uhriksi. Pelaajatyyppeinä miehet olivat melko tarkasti toistensa vastakohtia: Ruutu oli kaukalossa valmis melkeinpä mihin tahansa, myös törkeyksiin ja raukkamaisiin tekoihin, Kovanen muistetaan fiksuna pelimiehenä, jonka ei syyllistynyt ylilyönteihin.

Yli 500 liigaottelua kiekollisen puolustajan roolissa urakoineen Tommi Kovasen pelit päättyivät tammikuussa 2013 taklauksesta aiheutuneeseen aivovammaan, jonka vakavuutta ei aluksi ymmärretty. Oireita ”hoidettiin” normaalina aivotärähdyksenä, ja aivokuvat otettiin vasta kuukausi tapahtuman jälkeen.

Jarkko Ruutu toteaa kirjassaan, että kovien taklausten tarkoituksena ei ole vahingoittaa vastustajaa, ainoastaan satuttaa. Suhtautuminen paljastaa karusti, kuinka vähän Ruutu ja hänenlaisensa pelaajat kunnioittavat kanssapelaajia ja heidän terveyttään. Aivan liian usein satuttamaan tarkoitettu taklaus on niin raju, että jonkinasteinen loukkaantuminen on väistämätöntä. Loukkaantumisen riski kasvaa, jos taklaus tulee kuolleesta kulmasta lähellä kaukalon laitaa. Tommi Kovasen vammautumisen aiheuttanut taklaus oli juuri tällainen vaarallinen törkytaklaus.

Kovanen taisteli oman maalin takana kiekosta vastustajan kanssa, kun Tommi Huhtala ajoi selkään ylimääräisenä pelaajana. Kovasella ei ollut mitään mahdollisuutta nähdä lähestyvää taklaajaa. Huhtala olisi voinut ”himmata” tai jättää kokonaan taklaamatta, mutta hän päättikin viedä taklauksen loppuun. Kovanen lensi päin laitaa kohtalokkain seurauksin. Liiga voisi halutessaan karsia tämäntyyppiset törkeydet riittävän pitkillä pelikielloilla, mutta sellaisia ei ole nähty. Huhtalakin pääsi kuin koira veräjästä.

Tuoreempi esimerkki vaarallisesta pelitavasta on viime talvena Jyväskylässä tapahtunut slovakkihyökkääjä Michel Miklikin taklaaminen sairaalakuntoon. Tommi Kovanen arvioi taklausta Iltalehdessä  ja tarkensi Twitterissä, mikä hänen mielestään oli Liigan viesti kiekkoväelle:

Liiga siis määräsi pelikieltoa vaarattomasta painiottelusta, mutta itse taklaus tulkittiin ”puhtaaksi” eikä siitä tuomittu lisäsanktioita.

Jääkiekkolehden kausiennakkonumerossa 2012-13 sanotaan Huhtalasta: ”Rämäpäinen jätkä ajelee toisinaan vaikka veskarin yli. Toteuttaa erinomaisesti espoolaista ajokoirakiekkoa. Joukkueelleen arvokas kahden ensimmäisen ketjun voimalaituri. Vastustajien inhokkilistoilla.”

Kovanen tähdentää kirjassaan, että vaarallisten taklausten karsiminen ei tarkoita taklauksista luopumista. Urheilulliset taklaukset kuuluvat lajiin.

Em. Jääkiekkolehdessä sanotaan, että Tommi Kovasen ”taklausvoima on lähes olematonta”. Siksi haluankin muistaa aikanaan JYPin kapteenina pelanneen Kovasen suorituksista Hipposhallissa näkemäni komean taklauksen. Vastassa oli HIFK.

JYP pyöritti ylivoimalla pakkopeliä, ja Kovanen pelasi viivassa vasempana pakkina.  Lennart Petrell sai irtokiekon ja yritti livahtaa läpiajoon laidan ja Tommin välistä. Tommi päätti, että siitä ei mennä ja rymäytti Lennun seinälle miehekkäästi ja oikeaoppisesti. Tapauksen erikoisutta lisäsi se, että pleksi hajosi taklauksen voimasta!

Jarkko Ruudun taklauksia ja temppuja muistan paljon enemmän, ja usein olen niistä kirjoittanutkin. Tässä yhteydessä esiin nostettavaksi sopii blogimerkintä helmikuulta 2013 otsikolla Rotta ei pääse karvoistaan.

Rotta ei pääse karvoistaan

Eläimiä ei pitäisi syyllistää ihmisten tekemisistä, mutta tämä on pakko sanoa: Jarkko Ruutu on Suomen kiekkokaukaloiden ykkösrotta.

Kuva on Ilta-Sanomista joulukuulta 2011, jolloin Ruutu kuumensi tunteet Helsingin paikallisottellussa ottamalla Ilari Melartin taklauksen vastaan kyykistymällä viime hetkellä. Kun kuittivihko kaivettiin esiin, “mies” ryhtyi etsimään piilolinssiä jään pinnasta.

Ottelun jälkeen Ruutu kommentoi touhujaan näin:

Teen saman uudelleen, jos tarvitsee. Tämä on osa peliä. Kun yritetään voittaa, kaikki on sallittua.

Lauantaina pelatussa Jokereiden ja KalPan välisessä ottelussa nähtiin esimerkki Ruudun pimeästä puolesta. Ruutu taklasi KalPan Artturi Lehkosta sillä seurauksella, että Lehkonen sai aivotärähdyksen ja huilaa vähintään viikon.

Taklauksessa sinänsä ei ollut muuta vikaa kuin Lehkosen kiekottomuus. Lisäksi Ruutu meni tilanteeseen ns. kolmantena pelaajana: Lehkosen huomio oli kiinnittynyt lähempänä kohti luistelleeseen Semir Ben-Amoriin, joka kuitenkin jätti tilanteessa taklaamatta. Näin Ruutu pääsi yllättämään puun takaa.

Miksi piti taklata törkeästi, vaikka Jokerit oli käytännössä jo voittanut pelin? Kolmas erä oli jo ohittanut puolivälinsä ja Jokerit johti 3-0. Todennäköisesti Ruutu haki asetelmia pudotuspelejä varten, joissa joukkueet voivat hyvinkin joutua vastakkain. Toinen kysymys on sitten se, toimiko Ruutu oma-aloitteisesti vai käskytettynä.

SM-liigan kurinpitäjä ilmoitti lisäsanktiosta aamulla: penaltia kolme peliä. Lainaus päätöksestä:

Kiekottoman pelaajan taklaaminen on törkeä ja jääkiekkoon kuulumaton teko ja osoittaa taklauksen suorittajassa vastustajan kunnioittamisen puutetta.

Juuri näin. Jarkko Ruutu on parhaimmillaan kovan luokan pelimies, mutta pahimmillaan häpeäksi hienolle lajille.

Tuesday, February 19th, 2013