Aihearkisto: Jääkiekko, urheilu

Toiset jatkavat…

Jääkiekkoliigan runkosarja saadaan päätökseen tänään. JYPin ja KooKoon ottelu on sikäli historiallinen, että neljä pitkään Jyväskylässä pelannutta veteraania esiintyy viimeistä kertaa kotijoukkueen paidassa.

Mikko Kalteva ja Ossi Louhivaara ripustavat hokkarinsa naulaan, Jarkko Immonen ja Jani Tuppurainen jatkavat näillä näkymin uraansa muualla. Toivon kaikille onnea ja menestystä uusiin haasteisiin!

JYP on koonnut illan otteluun poikkeuksellisen ykköskentällisen. Lisäsin kuvaan lopettavien ja/tai pois lähtevien kohdalle pelattujen kausien ja otteluiden määrän. Jos oikein laskin, pelejä näillä neljällä on JYP-paidassa yhteensä peräti 2323. Kiitän ja kumarran.

JYPin kausi on ollut monella tavoin poikkeuksellisen vaikea. Mutta vaikka urheilullinen menestys on ollut surkea, joitakin ilon aiheita on syytä mainita. Robert Rooba mätti maaleja ennätystahtiin (ja tänään toivottavasti vielä yhden) ja teki jatkosopimuksen. Nuoret pelaajat ovat ottaneet kauden aikana huimia kehitysaskelia!

Näin jyppiläisittäin tärkeintä on kuitenkin se, että pystyimme yhteisin ponnistuksin selviytymään talouskurimuksesta, joka pahimmillaan vaaransi koko toiminnan jatkuvuuden. Asiat voisivat siis olla paljon huonomminkin!

Mitä Liigaan muuten tulee, toivon mahdollisimman hyvää terveyttä kaikille. Suosikkini mestariksi on Rauman Lukko, joka oli sitä jo viime keväänä. Silloin sarja jouduttiin keskeyttämään ja mestaruus jäi ratkaisematta.

40 vuotta Kärppien ensimmäisestä mestaruudesta

Aika rientää – Oulun Kärppien ensimmäistä mestaruutta juhlittiin neljä vuosikymmentä sitten, 22.3.1981. Finaalisarjassa vastassa oli Tappara, ja mestaruuteen tarvittiin kolme voittoa. Sarja oli sujunut kotijoukkueiden komennossa, mutta viidennen ottelun voiton Kärpät ryösti Hakametsästä.

Liigan sivuilta löytyy hyvä selonteko ottelusta. Tappara onnistui pimittämään Mikko Leinosen ja Reksa Ruotsalaisen tähdittämän Kärppien ykköskentän, mutta tämä ei riittänyt. Ratkaisevaan rooliin nousi Kari Jalosen johtama kakkonen.

Tilaston kärkinimet ovat todella kovia. Silmään pistää Reksa Ruotsalaisen hurja tehtyjen maalien määrä runkosarjassa, 28 täysosumaa 36 ottelussa. Suuri osa Reksan maaleista syntyi suoraan syötöstä ammutuilla siniviivalämäreillä, ja syöttäjänä oli usein Mikko Leinonen.  Kari Jalonen loisti pudotuspeleissä ja teki 12 pelissä tehot 7+14.

Leinonen ja Ruotsalainen lähtivät NHL-liigan NY Rangersiin ja pelasivat hyvän tulokaskauden. Jalonen kävi kokeilemassa myöhemmin, mutta palasi Suomeen ja teki loistavan uran pelaajana ja valmentajana. Lisäksi joukkueessa oli iso liuta maajoukkuetason pelaajia.

Muistan mestariryhmän hyvin, koska asuin tuohon aikaan Oulussa ja olin seurannut Kärppien vaiheita tarkasti jäähallin valmistumisesta (1975) lähtien. Jalkeilla oli erinomaisesti luisteleva, vauhdikasta taitokiekkoa pelannut  joukkue.  15-vuotiaana edustusjoukkueeseen nostettu Reksa Ruotsalainen häikäisi taidoillaan niin perusteellisesti, että nousi ykkössuosikikseni kaikista maailman jääkiekkoilijoista! Sitä Reksa on edelleen.

Vuoden 1981 mestareiden ja Kärppien myöhempien menestysjoukkueiden vertaileminen on vaikeaa ja onneksi turhaa.  Yksi merkittävä ja uskomattomalta kuulostava ero on kuitenkin syytä mainita. Kärppien ensimmäinen mestaruus saavutettiin joukkueella, johon kuului vain kaksi muualla kuin Oulussa kiekko-oppinsa saanutta pelaajaa: Mikko Leinonen ja maalivahti Ari Hellgren.

* * *

Eilisen päivän mukavin urheiluun liittyvä uutinen tulee Jyväskylästä. Kaupunginvaltuusto päätti, että Hippokselle valmistuu kauden 2022 alkuun mennessä ajanmukainen pesäpallostadion. Hienoa!

Maaliintuloja

Eilen hiihdetty naisten viesti ja varsinkin ankkuri Krista Pärmäkosken taistelu oli sykähdyttävä suoritus. Krista jätti kaiken ladulle, huusi maaliviivan ylitettyään suoraa huutoa ja vajosi hetkeksi hämärän rajamaille. Tuloksena kolmas sija ja pronssimitalit joukkueelle.

Ari Huusela pääsi maaliin pitkältä purjehdukseltaan tänään klo 9.35 Suomen aikaa. Kilpailusuoritus oli mahdollisimman erilainen kuin Kristalla, samoin sijoitus: joukon viimeinen sijaluvulla 25. Sankareita silti kumpikin, Krista ja Ari, unohtamatta tietenkään viestijoukkueen muita jäseniä.

Myös maalilinja ylittyi kovin eri tyylillä: Arilla oli ollut aikaa miettiä koreografiaa

Miesten viesti on ankkuriosuudella ja juuri nyt näyttää siltä, että Suomella ei ole asiaa kärkisijoille. Venäjän Boshunov on kirinyt Kläbon kantaan ja veikkaukseni on, että voitto ratkeaa Norjalle maalisuoralla.

Pahvina katsomossa

Eilinen jääkiekkoilta oli sikäli erikoinen, että seurasin JYPin ja KalPan ottelua samaan aikaan telkkarista kotisohvalla ja paikan päällä Hipposhallissa.

Toivoin tutun naaman vilahtavan lähetyksessä ja näin kävikin, istuin eturivissä pelaaja-aition takana. En olisi ehtinut saada kuvaa tilanteesta, vaikka kamera olisi ollut valmiina. Siksi oheinen kuvakaappaus on JYPin Instagramista.

Liigaa on viime ajat pelattu tyhjille katsomoille, ja saamatta jääviä lipputuloja yritetään paikata esimerkiksi katsomoon sijoitettavilla pahvifiguureilla.

Suomessa pahvikatsojia nähdään ainakin Kouvolan, Kuopion, Vaasan ja Jyväskylän liigahalleissa. Kätevää: pääsen kolmeen JYPin kotiotteluun yhden normaalihintaisen lipun hinnalla, tuen vaikeuksiin joutunutta suosikkiseuraani ja saan pahvihemmon muistoksi korona-ajan kiekko-ottelusta.

Larionov ja tyylipisteet

Igor Larionovin ura jääkiekkoilijana on pitkä ja häikäisevä: 26 vuotta huipulla kahdella mantereella, 12 kautta Neuvostoliitossa ja 14 NHL-kaukaloissa. Palkintokaappi pullistelee arvometalleja.

Valmentajana Larionov vasta aloittelee. Viime kaudella hän toimi Venäjän U20-joukkueen apuvalmentajana ja sai MM-kisoissa kaulaansa hopeamitalin. Finaalissa Kanada voitti Venäjän numeroin 4-3. Hetki sitten päättyneissä kisoissa Larionov ja Venäjä halusivat kirkastaa mitalin kullaksi.

Kiekkoväki ihmetteli ja vähän purnasikin, kun Venäjä ilmoitti lähettävänsä marraskuussa pelattuun Karjala-turnaukseen nuorisomaajoukkueen. Puheet hiljenivät, kun nuoret taiturit tyylittelivät Leijonat jään rakoon numeroin 6-2.

Venäjä voitti kaikki kolme peliään ja nousi monien papereissa vuodenvaihteessa pelattavan MM-turnauksen suurimmaksi mestarisuosikiksi. Päävalmentajaksi nousseen Larionovin tyylikäs ja hillitty esiintyminen penkin takana herätti ihastusta.

Edmontonissa Venäjä aloitti urakkansa voittamalla USA:n, mutta jo seuraavassa pelissä tuli yllätystappio Tsekkiä vastaan. Alkusarjan muissa otteluissa Venäjä kaatoi Ruotsin jatkoajalla ja Itävallan selvin numeroin.

Toisin kuin Suomi, Venäjä ei pystynyt parantamaan peliään turnauksen aikana. Puolivälieräottelun Saksaa vastaan Venäjä vielä selvitti, mutta välierässä Kanadaa vastaan tuli kylmää kyytiä numeroin 5-0.

Suomi voitti alkulohkonsa ”helpommat” ottelut, mutta Kanada osoittautui liian kovaksi. Itse asiassa en muista koskaan nähneeni Leijonajoukkuetta niin purjeessa kuin välieräpelin ensimmäisessä erässä. Jatkossa voimasuhteet hieman tasoittuivat, ja Suomikin onnistui tekemään yhden maalin Kanadan neljää vastaan.

Suomi osoitti ilahduttavaa nousujohteisuutta sekä pelien sisällä että turnauksen edistyessä. Puolivälierässä Ruotsia vastaan joukkue pystyi nousemaan kahden maalin tappioasemasta riemukkaaseen voittoon viime minuutin maalilla.

Komea nousu nähtiin myös välieräottelussa USA:ta vastaan, mutta siinä pelissä viime hetken maalin teki vastustaja. USA oli mielestäni numeroiden verran parempi ja ansaitsi pääsyn finaaliin.

Pronssi kiinnosti kumpaakin joukkuetta, mutta pelin intensiteetti oli ymmärrettävästi laimea finaaliin verrattuna. Suomi ei hätkähtänyt Venäjän tekemää avausmaalia ja paransi totutusti peliään loppua kohti. Voitto oli lopulta ansaittu ja selvä.

Igor Larionov esiintyi penkin takana tyylikkäänä kuten aina, mutta pettymys purkautui ottelun jälkeen. Lajilegenda sanoi Iltalehden mukaan, että ”emme halua nähdä tylsää jääkiekkoa”. Pitäisikö uskoa: Venäjän joukkue tavoitteli tyylipisteitä kun muut pelasivat voitosta.

Kiitos, Leijonat!

Pesiskausi pakettiin

Koronan uhkaama pesäpallokausi vietiin onnistuneesti läpi ja saatiin päätökseen perjantaina. Palkintogaala järjestettiin tällä kertaa kuivalla maalla, kun jo perinteeksi muodostuneesta risteilystä oli koronan vuoksi luovuttu.

Minulle mennyt pesiskesä oli kaikkien aikojen vilkkain. Ruutu-tarjonnan ansiosta katsoin kaikki Kirittärien pelit, lisäksi näin paikan päällä lähes kaikki Napapesiksen joukkueiden ottelut. Lisäherkkuna olivat Arctic Battle -stadiontapahtuma Rovaniemen keskuskentällä ja Kirittärien välieräpeli Lapuan Virkiää vastaan Jyväskylässä. Aika monta peliä!

Naisten palkinnot menivät tällä kertaa mielestäni oikeille pelaajille, myös ennakkoon suurinta kiinnostusta herättänyt parhaan pelaajan valitseminen. Pokaalin sai syksyllä uransa lopettanut, mutta keväällä kentille palannut Kirittärien Emma Körkkö. Emman kovin kilpailija oli Manse PP:n Virpi Hukka, jonka kausi päättyi ikävästi akillesjänteen katkeamiseen ensimmäisessä finaaliottelussa. Kaksikon ylivertaisesta tasosta kertoo se, että pelaajakollegat äänestivät Virpin parhaaksi sisä- ja Emman parhaaksi ulkopelaajaksi.

Vuoden lukkari oli Kirittärien Mari Mantsinen, jokeripelaaja Lapuan Virkiän kärkietenijä Kaisa-Leena Rautakorpi, tyttöpelaaja Kirittärien Venla Karttunen ja tulokas Seinäjoen Maila-Jussien Saaga-Angelia Raudasoja ja paras (naisten) pelinjohtaja jo kuudennen kerran Kirittärien Nalle Viljanen. Pudotuspelien arvokkaimmaksi pelaajaksi valittiin finaalisarjan ratkettua Kirittärien ykköskärki Ella Korpela.

Rovaniemen pesisbuumi sai ansaitsemaansa huomiota, tuloksena kunniamaininta harrastajien määrän kasvusta. Itselleni suuri ilon aihe oli napapesiksen poikien loistava suoriutuminen B-poikien supersarjassa. Mestaruuden voittanut Jymykin kaatui kertaalleen!

Vielä yksi palkinto on syytä mainita, vaikka sellaista ei juhlassa jaettukaan. Kauden epäilemättä kovin juttu oli koronan haasteista selviytyminen. Iso käsi ja virtuaalinen pokaali koko pesisyhteisölle vastuullisesta toiminnasta!

Syysretki etelään

Päättymäisillään oleva viikon rupeama sisälsi seurustelua sukulaisten kanssa, vierailut neljässä museossa ja yhden pesäpallo-ottelun seuraamisen. Myös jääkiekkopeliin oli lippu hankittuna, mutta tapahtuma peruttiin koronan takia.

Kirittäret ja Lapuan Virkiä pelasivat Hippoksella kolmannen välieräottelun. Lapualaiset onnistuivat yllättämään hallitsevan mestarin ensimmäisessä kohtaamisessa, mutta muita Kirittäret hallitsi selvästi.

Niin näkemäänikin. Ensimmäisessä vuoroparissa kummankin sisäpeli takelteli, mutta toisessa lyöjäjokeri Janette Lepistö onnistui kertaalleen. Kirittärien vastaus oli kärkietenijä Ella Korpelan tyhjään kenttään lyömä kunnari. Pääsin näkemään livenä kesän aikana tutuksi tulleen hajautetun kunnarituuletuksen.

Seuraavana päivänä matkustin Helsinkiin katsomaan kuvia, tekijöinä Vilho Lampi, Sanna Kannisto ja Vincent van Gogh. Koiviston kuvat poikkesivat täysin vallitsevasta tavasta kuvata eläimiä ja miellyttivät kovasti. Oman tiensä kulkijoita olivat kaksi muutakin taiteilijaa…

Menin Ruoholahteen metrolla, kävin Valokuvataiteen museolla ja jatkoin Espoon puolelle. Metrossa melkein kaikki matkustajat olivat varustautuneet maskilla. Keilaniemen metroasemalla olo oli kuin ulkomailla.

Kävelin Keilaniemestä Kuusisaareen, käymättömiä paikkoja kumpikin. Ihmettelin mahtoiko Espoon jäähalli olla jossakin lähistöllä; siellä olen joskus käynyt. Matkan varteen sattui pelifirma Rovion päämaja.

Kuusisaaressa katselin Vincent van Goghin työt ja nousin bussiin. Pasilan asemalla olin hetken hukassa: tarkoitus oli jatkaa matkaa Z-junalla, mutta valitsin väärän raiteen.

Tapasin Maaritin Haarajoen asemalla ja jatkoimme Pohjois-Paippisiin. Paljon oli saatu aikaan edellisen käyntini jälkeen, eläimet olivat lisääntyneet ja hevoset kasvaneet. Sain pussillisen valkosipuleita Rovaniemelle tuotavaksi. Illalla Jyväskylän junaan päästyäni tuntui kuin olisin tehnyt täyden työpäivän.

Sunnuntaina tutustuin Keski-Suomen museon uusittuun näyttelyyn. Se oli tasokas ja minulle 20 ensimmäistä ikävuottani Jyväskylässä asuneelle äärimmäisen kiinnostava.

Syksyn merkkejä

Tänne junaan näkyvät syksyn merkit ovat värillisiä. Koivut ovat alkaneet kellastua ja pihlajissa marjat punoittavat. Sää on ollut vaihteleva mutta lämmin: auringon paistaessa on päästy melkeinpä kesäisiin lukemiin.

Rovaniemen syksyyn kuuluu joutsenten kokoontuminen Ounasjoen suistoalueelle. Määrät liikkuvat toistaiseksi kymmenissä, ja kaikki linnut ovat aikuispukuisia. Poikasten osuus lisääntyy syksyn edetessä.

Kesällä kaupunkikuvaa elävöittävät naurulokit ovat hävinneet vähin äänin. Kirkkolammella viivyttelee kaksi yksilöä, joista toinen riiputtaa siipeään. Lokit ovat vaihtamassa talvipukuun, syksyn merkki sekin.

Oma pesiksentäyteinen kesäni jatkuu vielä Kirittärien osalta, mutta paikallisen kauden päätti viime lauantain tapahtumapäivä. Puulaakisarjan paremmuudet ratkottiin, ja aktiivipelaajien otattelussa nuoret osoittautuivat vanhoja etevämmiksi.

Supersarjaa pelanneiden Napapesiksen b-poikien kausi oli upea. Joukkue päätyi tasapisteisiin Oulun Lipon kanssa, mutta voittojen määrä ratkaisi lopputurnauspaikan oululaisille. Pohjoislohkon ykkönen oli Sotkamon Jymy, jonka Napapesis pystyi voittamaan kotikentällään. Se peli kuuluu pesiskesäni ehdottomiin kohokohtiin.

Yllä olevassa kuvassa viuhkaa pitelee Veli-Pekka Still, vaihteeksi siis puulaakijoukkueen pelinjohtajana. Vellulle lauantai oli kiireinen, koska hän osallistui johtotehtävien lisäksi kahteen otteluun pelaajana.

Pesäpallo on joukkueurheilua myös taustatyön osalta mutta uskallan silti sanoa, että ilman Vellua Rovaniemen pesäpallo tuskin olisi noussut valtakunnan pesisväen tietoisuuteen. Kiitos Vellu!

Kotipesäkoppi

Eilinen ilta oli niitä, jolloin suosikkijoukkueeni Kirittäret ja Napapesiksen Superpojat pelasivat samaan aikaan. Ratkaisin ongelman niin, että katsoin poikien ensimmäisen jakson paikan päällä ja Kirittärien toisen jakson telkkarista.

Aamulla huomasin Twitteristä, että Tahkon ensimmäisellä sisävuorollaan harhaheitolla saamaa juoksua pidettiin kiistanalaisena. Kiinnostuin asiasta, kelasin tallennetta ja teen siitä oman tulkintani. Ensin pysäytyskuva:

Kuvassa Mari on siepannut pallon reilusti kentän päältä ja on kääntymässä heittääkseen sen kakkospesälle. Jalka on kuitenkin edelleen kotipesän etukaaren päällä ja sehän tarkoittaa, että kyseessä on kotipesäkoppi. Etenijä sai edetä, ja tilannetta seuranneen harhaheiton avulla Tahko sai juoksun.

Kirittärien pelinjohtaja Nalle Viljanen riitautti tulkinnan ja keskusteli tovin päätuomarin kanssa. Tuomari kiitti Twitterissä Nallea asiallisesta keskustelusta ja myönsi, että kopinottohetki ”ei tarttunut”. Syötönvalvojan tulkinta jäi voimaan.

Ensimmäisellä jaksolla päädyttiin tasatulokseen 2-2, joten tulkinta vaikutti pisteiden jakautumiseen. Kirittäret voitti lopulta ottelun ja sai kaksi pistettä, se jaossa ollut kolmas ”meni liitolle”.

Jälkipuheisiin ei siis ole aihetta muuten kuin Kirittärien peliesityksen osalta: sisäpeli oli luvalla sanoen heikkoa. Kotiutustilanteita rakenneltiin 14, mutta onnistuneita purkuja nähtiin vain 4. Paljon pitää parantaa, jotta Manse kaatuu huomenna Hippoksella pelattavassa kärkiottelussa. Jos ja kun Kirittäret pääsee omalle tasolleen, Manse saa mukaansa enintään pisteen!

Ja lopuksi kiitokset, Nalle ja Ari, tilanteen herrasmiesmäisestä käsittelystä!

edit 9.8.
Katselin Kirittäret-Manse -ottelun loppuvaiheet majapaikassamme Lyngseidetissa. Kirittäret oli taas kerran parhaimmillaan tiukassa paikassa ja vei ansaitusti kolme pistettä. Onnittelut voitosta koko joukkueelle ja erityiset kunnarista Kati Tanhualle!

Kävellen kotiin

Pesäpallossa kentällä oleva etenijä saa vapaataipaleen, jos lukkari syöttää samassa lyöntivuorossa kaksi väärää. Kun kenttä on tyhjä, ykköselle pääsee yhdellä väärällä. Normaalisti vahinkovääriä lipsahtelee lukkarilta harvakseltaan, varsinkin niitä juoksun arvoisia.

Joskus syöttökäteen kuitenkin iskee kramppi. Näin viime viikolla Rovaniemellä tällaisen tapauksen: vierasjoukkueen pelaaja käveli kotiin peräti 13 kertaa.

Tilanne ei ollut mukava kenenkään kannalta. Silti lukkari kamppaili urhoollisesti, joukkuetoverit yrittivät kannustaa, yleisö malttoi olla huutelematta.

Odotin lukkarin vaihtamista jo ensimmäisellä jaksolla tai viimeistään tauolla, mutta mitään ei tapahtunut. Jos ennalta sovittua varalukkaria ei ole eikä vapaaehtoista tuuraajaa löydy, lautasen ääreen olisi mielestäni joka tapauksessa pitänyt määrätä joku toinen pelaaja. Kun näin ei tehty, ongelmiin joutunutta pelaajaa nöyryytettiin tarpeettomasti.