Aihearkisto: Jääkiekko, urheilu

Paluu Naganoon (nosto helmikuulta 2012)

Katselin eilen naisten jääkiekkoa, muistelin vanhoja pelejä ja kaivoin esiin blogipostauksen helmikuulta 2012, jolloin käynnissä olivat Vancouverin olympialaiset. Lainaan postausta:

Vuonna 1998 Naganon olympialaisissa pelattiin hienot ja historialliset jääkiekkoturnaukset: naiset olivat mukana ensi kertaa, samoin NHL-ammattilaiset miesten turnauksessa. Kuten muistetaan, Suomi sai pronssimitalin kummastakin. Se oli kova saavutus, joka vaati miesten puolella voittoa Ruotsista ja Kanadasta.

Vancouverin joukkueissa on seitsemän Naganossa mukana ollutta pelaajaa, kaksi naista ja viisi miestä. Toinen naisista on Emma Laaksonen. Naganossa 16-vuotias Emma oli joukkueen kuopus ja hän lienee edelleen kaikkien aikojen nuorin suomalainen olympiamitalisti. Nyt Emma on joukkueen kapteeni.

Vertasin eilen näkemääni peliä siihen, mitä pelattiin Naganossa. Tämän päivän pelaajat ovat epäilemättä nopeampia ja voimakkaampia ja peli fyysisempää. Eilisen kaltaisia nyrkkitappeluja nähtiin enintään finaalissa, kun Kanada ja USA ratkoivat paremmuuden pelatessaan omilla säännöillään.

Terävimmän kärjen takana pelin taso ei ole mielestäni kovinkaan merkittävästi noussut. Naganon tähdet, keskushyökkääjä Riikka Nieminen ja puolustaja Kirsi Hänninen olisivat tähtiä myös tämän päivän joukkueessa. Emma Laaksonen arvioi, että nykymaajoukkue pystyisi voittamaan sen, jonka osana hän Naganossa pelasi.

Vancouverissa sekä naisten että miesten ylivoimakentällisistä on puuttunut viivapelaajia, jotka pystyvät laukomaan suoraan syötöstä kovaa ja tarkasti. Naganossa Kirsi Hänninen oli tällainen pelaaja; Sami Salo ja vaikkapa Jere Karalahti ovat parhaimmillaan olleet. Näissä kisoissa Samin laukaukset paukkuvat päätypleksiin tai vastapuolen pelaajan polkkareihin.

Uskallan sanoa, että Kirsin lämäri oli laadukkaampi kuin useimpien tämän päivän liigapelaajien. Kun kiekon vauhtia mitattiin tutkalla, Kirsi päihitti maajoukkueessa esiintyneen miespuolustajan.

Sitten tähän päivään. Edellä mainituista pelaajista Riikka Nieminen (nyk. Sallinen) teki paluun ykkösketjun sentteriksi oltuaan välillä 10 vuotta sivussa edustustehtävistä. Kolmet olympialaiset käynyt Emma Laaksonen (Terho) lausui urheilujohtajan roolissa kisojen avaussanat.

Suomi esitti USA:ta vastaan vajaat kaksi erää parasta peliään koskaan, mutta kolmannessa USA meni menojaan. Eilen Kanada ja USA häikäisivät keskinäisessä ottelussaan: kärkimaiden voimasuhteet näyttäisivät pysyneen ennallaan.

Suomen kannalta parasta on ollut nuorten pelaajien esiinmurtautuminen. Petra Nieminen on loistanut kummassakin pelissä, eilen liekeissä oli Suomen vauhdikas nelosketju. Teini-ikäisten Elisa Holopaisen ja Viivi Vainikan mukana viiletti minulle JYP-ajoiltaan tuttu Sanni Hakala. Puolustuspään avainpelaajia ovat jo Vancouverissa mukana olleet Noora Räty ja Jenni Hiirikoski.

Yksi ylitse muiden

Kanadalaispelaaja Eric Perrin päätti eilen 19 kautta kestäneen uransa jääkiekkoammattilaisena. Eric on harvinaislaatuinen tapaus kiekkopiireissä: pelaajana äärimmäisen arvostettu ja ihmisenä suorastaan rakastettu. Ja kumpaakin yli joukkuerajojen.

Eric pelasi Suomen pääsarjassa 12 kautta, joiden aikana hän voitti kertaalleen mestaruuden ja nousi ulkomaalaispelaajien tilastoykköseksi pelattujen pelien määrässä, tehopisteissä ja tehdyissä maaleissa. Olisin toivonut JYPin eilen päättyneestä kaudesta parempaa kuin millainen lopulta nähtiin. Merkittävää kuitenkin on, että Eric pelasi omalla kovalla tasollaan ja oli joukkueen kolmanneksi paras pistemies. Häntä ei voi moittia.

Näin Ericin ensi kertaa jäällä Jyväskylässä joulukuussa 2002 ja ihastuin välittömästi. Parasta oli säkenöivä peliäly ja maaginen taito tehdä joukkuetovereista hyviä. Lisäksi tulee kaikki se mikä ei näy katsomoon. Nostan Ericin Reksa Ruotsalaisen rinnalle kaikkien aikojen suosikkipelaajieni jaetulle kärkipaikalle.

Olin paikalla neljä vuotta sitten, kun Ericin luultiin pelaavan viimeistä runkosarjan kotiotteluaan JYPn paidassa. Mitä vielä! Eric pelasi sen illan jälkeen kolme kautta Turussa ja palasi vielä vuodeksi Jyväskylään meidän Jyppiläisten iloksi. Kiitos siitä, Merci Eric!

Liikuntaa

Viimeksi kuluneeseen viikkoon on sisältynyt runsaasti penkkiurheilua, mutta myös aktiivista liikuntaa.

Viikko sitten näin Lappi Areenalla jääkiekko-ottelun, joka oli historiallinen kahdella tavalla. Rovaniemellä karsittiin ensi kertaa pääsystä (naisten) jääkiekkoliigaan. Vastakkain olivat paikallinen RoKi ja HIFK Helsingistä. Vieraat voittivat 2-4 ja varmistivat samalla nousunsa pääsarjaan. Kuvassa loppusummeri on soinut ja Stadin Gimmat juhlivat.

Palasin hallilta Jätkänkynttilän kautta, ja askelia tuli yli 10 000. Ihan mukava lenkki! Perjantaina avasin hiihtokauden Ounasjoen jäällä. Onneksi perjantaina, sillä sää oli satumaisen hyvä.

Tänään sää ei houkutellut hiihtosuorituksiin, mutta ennen telkkarin ääreen jumittumista kävelin Eteläkeskuksen lenkin. Korppeja ei taaskaan näkynyt.

Palattuani seurasin Holmenkollenin kisoja ja odottelin naisten hallipesiksen välieräpelien alkamista. Manse PP:n ja Pesäkarhujen paremmuus ratkesi vasta pitkittyneissä kotareissa, ja Pesäkarhut selviytyi huomiseen finaaliin.

Minua kiinnosti enemmän jälkimmäinen peli, jossa kohtasivat Kirittäret ja Lapuan Virkiä. Kirittäret voitti ansaitusti 2-0, ja varsinkin toisella jaksolla (5-1) sekä sisä- että ulkopeli oli ajoittain nautittavan laadukasta.

Kuvassa Virkiän lyöjäjokeri Janette Lepistö purkaa ajoa, syöttämässä viime kauden parhaaksi lukkariksi valittu Mari Mantsinen. Lepistö ei onnistunut kuvan tilanteessa, vaikka löikin tavanomaisen hyvin. Hallimestari selviää huomenna.

Samaan aikaan pesäpallon kanssa Lappeenrannan Veiterä ja JPS Jyväskylästä pelasivat jääpallon eli bandyn Suomen mestaruudesta. Seurasin jälkilähetystä ja iloitsin JPS:n voitosta. Mestaruus on jyväskyläläisten ensimmäinen. Onneksi olkoon!

Kisaviikko urheiluopistolla

Jos Suomen menestys olisi ollut vähänkään parempi, viikko urheilulle pyhitetyssä ympäristössä olisi varmaankin ollut elämys. Mutta kun mitalitoiveet pettivät yksi toisensa jälkeen, parasta antia oli urheiluun liittymätön kurssi mukavassa porukassa.

Olen asunut pitkään Rovaniemellä, mutta Urkalle ei ole ollut aiemmin asiaa. Moneen kertaan laajennettu rakennus osoittautui niin monisokkeloiseksi, että osasimme omin avuin ruokasaliin vasta kolmantena päivänä. Siksi ex-päävalmentaja Reijo Jylhän kohtelias opastus tuli tarpeeseen.

Kun muu ryhmä kokeili lumikenkäilyä, minä livahdin luontopolulle. Sen varressa on hyvin hoidettu lintujen ruokintapaikka, joka oli jäänyt käymättä. Näin retkelläni kolme korppia, kaksi pähkinähakkia ja läskipyörän.

Keskiviikkona kävin katsomassa RoKin ja SaPKon pelin. Käyn Lappi Areenalla muutaman kerran kaudessa, mutta yleensä naisten tai junnujen peleissä. RoKi meni menojaan jo ensimmäisessä erässä ja loppuaika vain pelailtiin. Maksaneita katsojia oli lisäkseni 1323, mukava määrä arki-iltana.

Kannatti valvoa

Upeaa Nuoret Leijonat! Erityiskiitoksen ansaitsette siitä, että ratkaisitte mestaruuden varsinaisella peliajalla. Jännitystä oli ihan riittävästi näinkin.

Suomen U20-joukkueeseen pesiytynyt voittamisen kulttuuri näkyi esimerkiksi siinä, että joukkue palautti voittavan peli-ilmeen USA:n tasoituksen jälkeen. Ei merkkiäkään alistumisesta tai jatkoajan odottelusta! Se taas on inhimillistä, että 2-0 johtomaalin jälkeen ajatukset karkasivat hetkeksi.

Direktoraatti lienee taas valinnut turnauksen parhaat pelaajat ennen loppuottelua. Mielestäni arvokkaimman pelaajan titteli olisi kuulunut ehdottomasti Ukko-Pekka Luukkoselle. Muista valinnoista voidaan keskustella.

Omiksi suosikeikseni nousivat Luukkosen lisäksi puolustajista Urho Vaakanainen ja hyökkääjistä Eeli Tolvanen. Tolvanen on joukkueelle arvokas pelaaja silloinkin, kun maaliverkko ei soi.

Valaat ja Lehtinen

Aamurutiineihini kuuluu tarkistaa kahdesta trakkerista, mitä kuuluu ryhävalaille ja Tapio Lehtiselle.

Tromssan yliopiston tutkijat kiinnittivät syyskuussa Huippuvuorten itäpuolella kymmeneen ryhävalaaseen satelliittilähettimen, joiden avulla seurataan valaiden liikkeitä. Odotettavissa oli, että valaat suuntaavat jo lokakuussa Norjan rannikon silliapajille. Avaran luonnon Atlantti-trilogian ykkösosassa nähtiin huikea kohtaus, missä ryhä- ja miekkavalaat ahdistivat ja ahmivat kutemaan tulleita sillejä. Tilanne lokakuun lopulla oli tällainen:

Nyt kuukautta myöhemmin vain yksi valas on käväissyt Norjan rannikon tuntumassa, mutta sekin kääntyi takaisin ulkomerelle. Toinen liikkuu etäällä rannikosta Lofoottien suuntaan ja kolmas porhaltaa kohti Islantia. Muu joukko pyorii edelleen Huippuvuorten tuntumassa. On huomattava, että valaita on todennäköisesti paljon enemmän kuin seurannassa olevat kymmenen yksilöä.

Valaiden käyttäytyminen lienee yllätys tutkijoillekin. Marraskuun lopulla v.2015 saimme seurata vilkasta valassesonkia Tromssan länsipuolen vuonoilla, mutta nyt valaat ovat mikä missäkin, samoin sillit.

* * *

Tapio Lehtisen matka GGR-yksinpurjehduksessa mutkistui merkittävästi Uuden Seelannin eteläpuolella. Ongelmana ovat veneen pohjaan kiinnittyneet barnakkelit (nilviäiset), jotka hidastavat veneen vauhtia ja tekevät luovimisen kovassa tuulessa lähes mahdottomaksi. Purjehdi siinä sitten! Lehtisen reitistä viime päivien ajalta on mahdotonta päätellä, mihin mies on matkalla.

Kilpailua ylivoimaisesti johtava Jean-Luc van den Heede on jo kiertänyt Kap Hornin ja purjehtii parhaillaan Falklandin saarten pohjoispuolella. Hän joutuu jännittämään, kestääkö merellä korjattu masto maaliin saakka.

Yksin maapallon ympäri

Golden Globe Race -on purjehduskilpailu, jossa purjehditaan pallon ympäri – yksin ja ilman ulkopuolista apua. Jotta ei menisi liian helpoksi, vene ja teknologia ovat 50 vuoden takaa, ajalta jolloin kilpailu purjehdittiin ensi kerran. Hätätilanteiden varalta veneissä on satelliittipuhelimet, joita käytetään vain lyhyisiin veneestä kilpailukeskukseen annettaviin tiedonantoihin.

Vuosina 1968-69 purjehdittuun vastaavaan kilpailuun osallistui 9 purjehtijaa, joista maaliin pääsi vain yksi, Robin Knox-Johnston, sittemmin Sir. Hänen veneensä Suhaili näkyy lokikirjan mukaan lasketuin arvoin käynnissä olevan kilpailun trakkerissa.

Minua GGR kiinnostaa erityisesti siksi, että veneet ovat suunnilleen samaa koko- ja ikäluokkaa kuin äskettäisellä purjehdusretkellä tutuksi tullut 32-jalkainen Contessa. Valtamerille veneet ovat pieniä.

Puoliväliään lähestyvä purjehdus starttasi 1. heinäkuuta Ranskan rannikolta. Kilpailu seurailee taannoisten viljalaivojen reittiä: Hyväntoivonniemen ympäri Australiaan ja sieltä Kap Horn kiertäen takaisin Eurooppaan.

Kahdeksasta vielä mukana olevasta kipparista neljä on ohittanut Tasmanian; kilpailua ylivoimaisesti johtava ranskalainen Jean-Luc van den Heede (73 v!) seilaa Uuden Seelannin ja , Kap Hornin puolivälin tienoilla. Viimeisenä purjehtiva Igor Zaretskiy pinnistelee keskellä Intian valtamerta tasatahtia kuvitellun Suhailin kanssa. Suomalainen Tapio Lehtinen purjehtii kuudentena ja lähestyy Tasmaniaa.

Kilpailun kovuudesta kertoo se, että matkaan lähteneistä 18 kilpailijasta yli puolet on jo joutunut jättämään kisan kesken. Yleisimpänä syynä keskeyttämisiin ovat mastovauriot, joissa kipparit itsekin ovat olleet vaarassa. Toistaiseksi ehkä kriittisin tilanne oli syyskuussa, kun Abilash Tomy ja Gregor McGuckin ajelehtivat ilman mastoa Intian valtamerellä, Tomy parin päivän ajan liikuntakyvyttömänä. Veneet ajelehtivat edelleen, mutta miehet on pelastettu.

ul

Kun erityisen kova myrsky koetteli kilpailijoita pari viikkoa sitten, kilpailun ainoa naiskippari Susie Goodall sai järjestäjiltä ohjeen tehdä väistöliike. Susie teki trakkerissa näkyvän silmukan, mutta joutui silti melkoisen kovaan keliin. Pahimmasta selvittyään Susie ihasteli, että 35 solmun tuuli tuntuu lähes tyveneltä. Niinpä varmaan, kun tuulta oli enimmillään yli 60 solmua! Metrijärjestelmässä lukemat ovat 18 ja 30 m/sek!

Tapio Lehtinen ei joutunut aivan vastaaviin tuuliin, mutta myrskystä voitaneen hänenkin osaltaan puhua. Twiitissään Tapio kommentoi tilannetta suomeksi: ”Tuulee niin että lutinat lähtee pullatta”! Pelihuumoria tuntuisi toistaiseksi riittävän.

PS
Kirjoitin sivuston puolelle raportin syyskuisesta purjehdusretkestä Tukholman saaristossa: Lokikirja 2.

 

Kirittärillä asiaa Köyhälampeen

Näin 15.6. Kaupin urheilupuistossa Manse PP:n  ja Kirittärien ensimmäisen kohtaamisen, jonka Kirittäret voitti antamatta kotijoukkueelle juoksuakaan (jaksot 0-3 ja 0-3). Kävin pelin jälkeen kiittämässä Virpi Hukkaa ja Marjukka Urpelaista hienosta pesiselämyksestä ja sanoin, että tällaisella pelillä mennään päätyyn asti. Huge ja Upi olivat samaa mieltä.

Samat joukkueet kohtasivat tänään kolmannessa finaaliottelussa, ja taaskaan Manse ei onnistunut löytämään aukkoja Kirittärien ulkokentästä: ottelu Kirittärille 2-0 (jaksot 2-0 ja 1-0). Tulos merkitsi sitä, että Kirittäret voitti mestaruuden suoraan kolmella voitolla. Jossiteltavaa ei jäänyt.

Tampereen kesäkuisen ottelun sykähdyttävin hetki oli ensimmäistä Superpesisotteluaan pelanneen, vasta 15-vuotiaan Venla Karttusen kunnari. Tänään Venla loisti Kirittärien linjassa ja oli yksi niistä joukkueen kahdeksasta pelaajasta, jotka saivat ensimmäisen Superpesis-mitalinsa. Se oli heti kultainen.

Näin kauden aikana paikan päällä neljä Kirittärien ottelua ja melkein kaikki muut Ruutu-palvelun välittämänä. Voin sanoa nauttineeni näkemästäni erittäin paljon. On aika onnitella mestaruudesta ja kiittää loistavasta kaudesta kaikkia pelaajia, valmennusta ja muuta taustajoukkoa. Kiitos!

PS
Mestaruusmitalit jaettiin jo ja Taina kylvetettiin asianmukaisesti, mutta kauden parhaat pelaajat palkitaan vasta lokakuussa päätösristeilyllä. Minun mielestäni kauden 2018 paras naispesäpalloilija on Virpi Hukka ja paras lukkari Mari Mantsinen.

Mestarillista menoa

Eilinenkään ei ollut Berliinissä suomalaisten päivä, vaikka jotkut sellaista odottivat. Kun tilanne on mikä on, penkkiurheilijan kannattaa vaihtaa lajia tai opetella uutta asennetta. Tähän tapaan: on hienoa kun naapurit onnistuvat, vaikkapa Viron keihäänheittäjä Magnus Kirt tai Ingebrigtsenin veljekset Norjasta. Upeastihan pitkä ilta lopulta päättyi!

No vaihdetaan sitten lajia. Taas kerran saatiin nähdä, että suunnistuksessa pelkällä jalkatyöllä ei pitkälle potkita. Tai pötkitään kyllä, mutta väärään suuntaan!  Ruotsin Tove Alexandersson lähti tiistaina keskimatkan kisaan puolustamaan mestaruutta, mutta eksyi metsään. Melkoinen suoritus puhuttaessa tämän hetken parhaasta naissuunnistajasta!

Jo rastit 1 ja 2 tuottivat vaikeuksia, mutta kolmonen osoittautui täysin ylivoimaiseksi. Huolellinen hortoilu meni sikälikin hukkaan, että kilpailusuoritus tietenkin hylättiin. GPS-seurannasta näkee mitä metsässä tapahtui.

Tove juoksi rastin ohi, luuli löytämäänsä nelosta kolmoseksi ja jatkoi matkaa väärään suuntaan. Syntyi kaikkien aikojen syherö. Viitosrasti löytyi kun kolmosen ohituksesta oli kulunut 13 minuuttia. Hopealle juossut Marika Teini selvitti saman neljän rastin ryhmän alle kolmessa minuutissa

Viestin ankkuriosuudella torstaina Tove menetti viime hetkellä varman tuntuisen viestivoiton, mutta tänään Mestari oli palannut omalle tasolleen. Pitkällä matkalla ero kakkossijaan oli puolitoista minuuttia.

Nyt käynnissä on miesten kilpailu. Jukolasta tuttu Olav Lundanes huohottaa keulassa, ja Leonid Novikov yllättää reitinvalinnoillaan.

* * *

Takaisin Berliiniin.  Jakob Ingebrigtsen (17v) voitti äsken toisen mestaruutensa, tällä kertaa matkana oli 5000 m. Isoveli Henrik otti hopeaa. Uskomaton veljessarja!

Paineetonta pesisherkkua

Urheilua olisi tullut suoranakin, mutta minä katselin uusintana eilisen pesäpallopelin huikeat ratkaisuvaiheet. Lapuan Virkiä voitti ensimmäisen jakson ja toinen jakso oli tasanumeroissa Kirittärien tullessa viimeiseen sisävuoroonsa. Niillä numeroilla vieraat olisivat vieneet mennessään kaksi sarjapistettä.

Ei näyttänyt hyvältä: palo taululla ja lyöjät alkoivat olla vähissä. Mutta sitten Virpi Hukka kumautti kolmospuolelta läpi kunnarin arvoisesti ja mentiin supervuoroon. Siinä Kirittäret näytti vanhalle kiistakumppanilleen pelaamisen mallia ja tehtaili peräti kahdeksan juoksua! Lapualaisten vastaus jäi pahasti piippuun eikä etenijä päässyt edes kakkospesälle.

Kirittäret ratkaisi runkosarjan voiton hyvissä ajoin eikä eilisen ottelun tuloksella ollut merkitystä. Muut ovat joutuneet jännittämään: ennen eilisiä pelejä sijoitukset 2-4 olivat vielä jaossa, samoin viimeisenä pudotuspeleihin selviytyvä joukkue. Siltä osin tilanne on vielä avoin, mutta kärkinelikon järjestys on selvä. Porin Pesäkarhut jätti Manse PP:n kolmanneksi ja Virkiä jäi neljänneksi. Viimeisestä pudotuspelipaikasta käyvät kiistaa Lappeenrannan Pesä Ysien ja Oulun Lipottarien joukkueet.

* * *

Kävin viikonloppuna Aronperällä. Lammikot olivat ehtineet kuivaa eikä kahlaajalintuja näkynyt tälläkään kertaa. Sen sijaan tapasin amiraaliperhosen, joka ei ole näillä leveyksillä läheskään jokakesäinen näky. Perhonen oli kovin arka ja lepatti tiehensä kun yritin sitä lähestyä. Kuva on elokuulta 2011.