Suomen kannalta alavireisesti sujuneista jääkiekon MM-kisoista jää vähän eri syistä mieleen kolme nimeä: Rantanen, Onninen ja Grimaldi.

Monesti on nähty, että kaikki MM-kisoihin saapuvat NHL-pelaajat eivät ole tähtiä tai edes vahvistuksia, mutta tällä kertaa tilanne oli toinen. Mikko Rantanen on oikeasti supertähti ja muutkin kovia pelimiehiä. Vastaavasti mediassa vähäteltiin USA:n ja Kanadan joukkueita sillä perusteella, että ne olivat ”nimettömiä”. Vähälle huomiolle jäi, että esimerkiksi USA:n joukkueessa 13 pelaajalla on NHL-kokemusta.

Rantanen ei tehnyt yhtään maalia, mutta oli 9 syötöllään Suomen paras pistemies. Ei siis todellakaan floppi, mutta ei myöskään sateentekijä, jollaista monet taisivat odottaa. Tähtistatuksestaan huolimatta Rantanen pelasi joukkueelle, ja näin jälkikäteen arvioituna häntä olisi varmaankin kannattanut kokeilla NHL-ketjun sentterinä laidoillaan Kakko ja Kapanen.

Onninen ei ole pelaaja laisinkaan, vaikka nimi toistui Rantasta useammin fanipaitojen selässä. Putkifirma tarjosi yhteistyökumppaneilleen 700 lippua jokaiseen Suomen peliin ja kun erikoistarjoukseen kuului myös fanipaita, ”Onniset” näkyivät katukuvassa ja katsomossa. Sanomista tuli siitä, että eivät kuuluneet. Minulla ei ole valittamista, mielestäni mainostemppu oli oikein näppärä.

Näin paikan päällä Ranska-USA -ottelun ja kiinnitin huomiota USA:n pelaajaan, joka kääntyi vauhdissa ”postimerkin kokoisella” alueella vieläpä niin, että kiekko pysyi mukana. Ihastuin tyyppiin ja katsoin keskeiset tiedot jo ottelun aikana. Ikää 30 vuotta, pituutta 168cm eli vähemmän kuin JYPin Jerry Turkulaisella, mutta painoa yli kymmenen kiloa enemmän. Vahva jässikkä siis, erinomaisesti luisteleva ja rightiltä tulisesti laukova. Myös pelisilmä oli kohdallaan.

Monikohan suomalaistoimittaja tiesi Rocco Grimaldista mitään ennen kisoja? Nyt ehkä tietää: taskuraketti voitti kisojen pistepörssin tehden 10 ottelussa 7 maalia ja antamalla 7 maalisyöttöä. Eilen päättyneet MM-kisat olivat Grimaldille ensimmäiset aikuisten tasolla, mutta takavuosilta tilillä on kahdet U-18 ja yhdet U-20 -kisat, tuloksena kolme kultamitalia.

Kirjoitin vuosi sitten blogipostauksen MM-fiiliksistäni ja totesin, että ”Täällä Hervannan takamailla kisat näkyvät vain ratikan kyljessä…”

Tunnetut tamperelaiset mainostavat tälläkin kertaa kiekkokisoja ratikan kyljissä. Olen tunnistanut Raipen, Heljangon ja Topin.

Raipen tietävät kaikki, Heljangon kaikki kiekkoa seuraavat, mutta kuka on Topi?

Katson Suomen pelit televisiosta, mutta menen paikan päälle tulevan sunnuntain iltapeliin. Siinä kohtaavat Ranska ja USA. Jo marraskuussa ostamani päivälipun iltapäiväottelussa kohtaavat Saksa ja Unkari; tämän eksoottisen herkkupalan jätän Jounin nautittavaksi.

Suomi aloitti tappiolla avausottelussa USA:ta vastaan, mutta on parempi hävitä turnauksen alussa kuin lopussa. Jos suorittaminen paranee peli peliltä koko kisojen ajan, pudotusvaiheessa ollaan jo lähellä totuttua tasoa. En ihmettelisi, vaikka USA tulisi vastaan toistamiseen, toivottavasti loppuottelussa! Suomea vastaan USA pelasi niin hyvin, että ihan kateeksi kävi.

Matkustin Tampereelle päivälleen vuosi sitten, hain uuden asunnon avaimet ja kiiruhdin aatetta kannattaakseni Tapparan mestaruusjuhliin. Silloin tilaisuus järjestettiin Frenckellin aukiolla, tänään Hakametsän jäähallin paikoitusalueella. Paikka vaihtui, juhlakalu ei.

Nyt joukkue oli paljon tutumpi kuin vuosi sitten: nähtynä oli muutamia pelejä Nokiareenalla ja monta C Morella. Hieno joukkue, vaikka ei ykkössuosikki olekaan. Kun suosikkeja on kolme, joukkoon mahtuu yksi joka menestyy…

Eilen Tampereella pelattu Ilveksen ja HIFK:n välinen pronssipeli oli enimmäkseen väsynyttä läpsyttelyä. Suuria ei tosin voi odottaakaan, kun pettyneet ja kautensa tosiasiassa jo viikkoa aiemmin päättäneet joukkueet kohtaavat. Ero pelin intensiteetissä verrattuna edellisenä iltana pelattuun finaalisarjan ensimmäiseen otteluun oli järkyttävän suuri.

Ottelutapahtuman luonteeseen sopii hyvin, että katsomoon vaivautui vain 8000 katsojaa. Suuri osa yläkatsomoa oli suljettuna. Seurasin peliä katsomosta C 7 vasen, missä olimme Jounin kanssa lähes kahdestaan.

Tunnelmaa nostatti hetkeksi tilanne, jossa Ilveksen maalivahti Marek Langhamer kopautti edessään maannutta IFK:n Åstenia mailansa lavan kärjellä suoraan kasvoihin. Mielestäni Langhamerin temppu oli törkeä, koska se oli selkeästi tahallinen. Tuomarit eivät reagoineet, mutta tilannehuone lähetti tapauksen kurinpidon käsittelyyn. Langhamerille saatetaan kauden päätteeksi määrätä pelikieltoa.

Lainaukset Aamulehden otteluseurannasta ja Iltalehden uutisesta kertovat vahvoista värilaseista. Ensin Aamulehti:
”Suomen [Eemeli] jäähy kuumentaa tunteita katsomossa. Kyseessä oli Langhamerin maila, joka osui kevyesti IFK-pelaajaa kasvoihin.”

Sitten Iltalehti:
”Kolmannessa erässä tunteet kuumenivat toden teolla. HIFK:n Micke-Max Åsten kaatui maalin edustalla, ja Ilves-vahti Marek Langhamer löi hyökkääjää suoraan mailalla hampaisiin.”

Myös IFK:n valmentaja Ville Peltonen kuuluu käyneen kuumana enkä ihmettele. Ville  pystyy katsomaan tilanteita ilman värilaseja: aiemmin keväällä hän suolasi filmaamiseen syyllistyneen oman pelaajansa. Pelaaja oli sattumoisin tällä kertaa ottavana osapuolena ollut IFK:n ykköshämmentäjä Micke-Max Åsten.

Ilves voitti ottelun numeroin 3-2 ja sai viime kevään tavoin pronssimitalit. Illan muistettavinta antia oli se, että veteraanipelaajat Petri Kontiola ja Jarno Koskiranta pelasivat viimeiset liigaottelunsa.

Härdelli maalin edustalla oli hirmuinen ja mahdollisen viime hetken tasoituksen syntyminen vaati videotarkistusta. Harva kuitenkaan tiesi, mitä tuomarit tarkkaan ottaen katsoivat. Lähes täyden Nokiareenan yleisö tuijotti toimitsija-aitioon ja odotti ratkaisua henkeään pidättäen.

Lopulta päätuomari Aleksi Rantala asetteli kypärän päähänsä, astui jäälle, liukui kohti keskiympyrää – ja levitti kätensä: ei maalia, kädellä tehty!

Muistan pelin keväältä 2003. Kärpät ja Jokerit pelasivat Raksilassa välieräsarjan neljättä ottelua. Siihen aikaan jatkoon pääsi kolmella voitolla.

Ratkaisu tuli erikoisella tavalla toisessa jatkoerässä. Sittemmin lempinimellä Raksilan Maradona tunnettu Kärppien hyökkääjä Pekka Saarenheimo heitti kiekon maaliin.

Jokerit voitti sarjan katkaisupelin Helsingissä ja meni finaaliin, mutta hävisi Tapparalle suoraan 3-0. Oikeus voitti.

Hervannan Suolijärvellä järjestettiin sunnuntaina lasten hiihtotapahtuma, jonka seuraaminen tuotti poikkeuksellisen hyvän mielen. Suurin näkemäni kilpailunumero oli 86, eli osanotto oli ilahduttavan runsas. Jäällä nähtiin toki väkeä paljon enemmän, koska paikalla tarvittiin kannustajia ja avustajia. He esimerkiksi nostelivat hitaampia kilpailijoita hetkeksi sivuun, jotta takaa tulevat pääsivät ohittamaan.

Suosikikseni nousi porukan pienin ja nuorin, numerolla 13 hiihtänyt kilpailija. Äidiltä tarkistettu ikä oli paria viikkoa vaille 2 vuotta! Numeroliivin helma ulottui reilusti polvien alapuolelle. Nuorimpien sarjassa matka taisi olla heille pitkähkö 250 metriä, mutta kaikki hiihtivät maaliin asti.

Tapahtuma palautti mieleen Sodankylän Vuotsossa kevättalvella 1993 järjestetyn hiihtotapahtuman, jossa oma poikamme Jouni (4 v) niitti kuihtumattomat laakerit.

* * *

PS
Onnittelut Tapparalle CHL-mestaruudesta!

Aiemmista kokemuksista viisastuneena otin jalkapallon MM-kisat seurantaan vasta pudotuspelien toisella kierroksella. Puolivälierävaihe tarjosi jännitystä ja meheviä yllätyksiä, ihan parhaimmistona Brasilian ja Portugalin putoamiset. Toisaalta tiedetään, että maali-iloittelu heikompien joukkueiden kustannuksella ei ennusta mitään jatkoa ajatellen. Hyökkäämällä voitetaan yksittäisiä pelejä, mutta puolustamalla jne.

Marokko antoi myrskyvaroituksen voittamalla alkulohkon ottelussa vahvana pidetyn Belgian 2-0, ja fanit panivat ranttaliksi. Eivät kuitenkaan Belgian fanit vaikka IS näin väittikin.

Marokko teki historiaa kukistamalla puolivälieräottelussa Portugalin ja selviytymällä ensimmäisenä Afrikan maana MM-kisojen välieriin. Voittoa juhlittiin taas siihen malliin, että varsinkin Ranskassa ensi viikon keskiviikkoa odotetaan pelonsekaisin tuntein.

Kun oman joukkueen voitto riittää käynnistämään riehumisen, mitä tapahtuu jos Marokko häviää? Entä jos ranskalaisetkin saavat syyn lähteä kaduille?