Aihearkisto: Jääkiekko, urheilu

Pesiskausi pakettiin

Koronan uhkaama pesäpallokausi vietiin onnistuneesti läpi ja saatiin päätökseen perjantaina. Palkintogaala järjestettiin tällä kertaa kuivalla maalla, kun jo perinteeksi muodostuneesta risteilystä oli koronan vuoksi luovuttu.

Minulle mennyt pesiskesä oli kaikkien aikojen vilkkain. Ruutu-tarjonnan ansiosta katsoin kaikki Kirittärien pelit, lisäksi näin paikan päällä lähes kaikki Napapesiksen joukkueiden ottelut. Lisäherkkuna olivat Arctic Battle -stadiontapahtuma Rovaniemen keskuskentällä ja Kirittärien välieräpeli Lapuan Virkiää vastaan Jyväskylässä. Aika monta peliä!

Naisten palkinnot menivät tällä kertaa mielestäni oikeille pelaajille, myös ennakkoon suurinta kiinnostusta herättänyt parhaan pelaajan valitseminen. Pokaalin sai syksyllä uransa lopettanut, mutta keväällä kentille palannut Kirittärien Emma Körkkö. Emman kovin kilpailija oli Manse PP:n Virpi Hukka, jonka kausi päättyi ikävästi akillesjänteen katkeamiseen ensimmäisessä finaaliottelussa. Kaksikon ylivertaisesta tasosta kertoo se, että pelaajakollegat äänestivät Virpin parhaaksi sisä- ja Emman parhaaksi ulkopelaajaksi.

Vuoden lukkari oli Kirittärien Mari Mantsinen, jokeripelaaja Lapuan Virkiän kärkietenijä Kaisa-Leena Rautakorpi, tyttöpelaaja Kirittärien Venla Karttunen ja tulokas Seinäjoen Maila-Jussien Saaga-Angelia Raudasoja ja paras (naisten) pelinjohtaja jo kuudennen kerran Kirittärien Nalle Viljanen. Pudotuspelien arvokkaimmaksi pelaajaksi valittiin finaalisarjan ratkettua Kirittärien ykköskärki Ella Korpela.

Rovaniemen pesisbuumi sai ansaitsemaansa huomiota, tuloksena kunniamaininta harrastajien määrän kasvusta. Itselleni suuri ilon aihe oli napapesiksen poikien loistava suoriutuminen B-poikien supersarjassa. Mestaruuden voittanut Jymykin kaatui kertaalleen!

Vielä yksi palkinto on syytä mainita, vaikka sellaista ei juhlassa jaettukaan. Kauden epäilemättä kovin juttu oli koronan haasteista selviytyminen. Iso käsi ja virtuaalinen pokaali koko pesisyhteisölle vastuullisesta toiminnasta!

Syysretki etelään

Päättymäisillään oleva viikon rupeama sisälsi seurustelua sukulaisten kanssa, vierailut neljässä museossa ja yhden pesäpallo-ottelun seuraamisen. Myös jääkiekkopeliin oli lippu hankittuna, mutta tapahtuma peruttiin koronan takia.

Kirittäret ja Lapuan Virkiä pelasivat Hippoksella kolmannen välieräottelun. Lapualaiset onnistuivat yllättämään hallitsevan mestarin ensimmäisessä kohtaamisessa, mutta muita Kirittäret hallitsi selvästi.

Niin näkemäänikin. Ensimmäisessä vuoroparissa kummankin sisäpeli takelteli, mutta toisessa lyöjäjokeri Janette Lepistö onnistui kertaalleen. Kirittärien vastaus oli kärkietenijä Ella Korpelan tyhjään kenttään lyömä kunnari. Pääsin näkemään livenä kesän aikana tutuksi tulleen hajautetun kunnarituuletuksen.

Seuraavana päivänä matkustin Helsinkiin katsomaan kuvia, tekijöinä Vilho Lampi, Sanna Kannisto ja Vincent van Gogh. Koiviston kuvat poikkesivat täysin vallitsevasta tavasta kuvata eläimiä ja miellyttivät kovasti. Oman tiensä kulkijoita olivat kaksi muutakin taiteilijaa…

Menin Ruoholahteen metrolla, kävin Valokuvataiteen museolla ja jatkoin Espoon puolelle. Metrossa melkein kaikki matkustajat olivat varustautuneet maskilla. Keilaniemen metroasemalla olo oli kuin ulkomailla.

Kävelin Keilaniemestä Kuusisaareen, käymättömiä paikkoja kumpikin. Ihmettelin mahtoiko Espoon jäähalli olla jossakin lähistöllä; siellä olen joskus käynyt. Matkan varteen sattui pelifirma Rovion päämaja.

Kuusisaaressa katselin Vincent van Goghin työt ja nousin bussiin. Pasilan asemalla olin hetken hukassa: tarkoitus oli jatkaa matkaa Z-junalla, mutta valitsin väärän raiteen.

Tapasin Maaritin Haarajoen asemalla ja jatkoimme Pohjois-Paippisiin. Paljon oli saatu aikaan edellisen käyntini jälkeen, eläimet olivat lisääntyneet ja hevoset kasvaneet. Sain pussillisen valkosipuleita Rovaniemelle tuotavaksi. Illalla Jyväskylän junaan päästyäni tuntui kuin olisin tehnyt täyden työpäivän.

Sunnuntaina tutustuin Keski-Suomen museon uusittuun näyttelyyn. Se oli tasokas ja minulle 20 ensimmäistä ikävuottani Jyväskylässä asuneelle äärimmäisen kiinnostava.

Syksyn merkkejä

Tänne junaan näkyvät syksyn merkit ovat värillisiä. Koivut ovat alkaneet kellastua ja pihlajissa marjat punoittavat. Sää on ollut vaihteleva mutta lämmin: auringon paistaessa on päästy melkeinpä kesäisiin lukemiin.

Rovaniemen syksyyn kuuluu joutsenten kokoontuminen Ounasjoen suistoalueelle. Määrät liikkuvat toistaiseksi kymmenissä, ja kaikki linnut ovat aikuispukuisia. Poikasten osuus lisääntyy syksyn edetessä.

Kesällä kaupunkikuvaa elävöittävät naurulokit ovat hävinneet vähin äänin. Kirkkolammella viivyttelee kaksi yksilöä, joista toinen riiputtaa siipeään. Lokit ovat vaihtamassa talvipukuun, syksyn merkki sekin.

Oma pesiksentäyteinen kesäni jatkuu vielä Kirittärien osalta, mutta paikallisen kauden päätti viime lauantain tapahtumapäivä. Puulaakisarjan paremmuudet ratkottiin, ja aktiivipelaajien otattelussa nuoret osoittautuivat vanhoja etevämmiksi.

Supersarjaa pelanneiden Napapesiksen b-poikien kausi oli upea. Joukkue päätyi tasapisteisiin Oulun Lipon kanssa, mutta voittojen määrä ratkaisi lopputurnauspaikan oululaisille. Pohjoislohkon ykkönen oli Sotkamon Jymy, jonka Napapesis pystyi voittamaan kotikentällään. Se peli kuuluu pesiskesäni ehdottomiin kohokohtiin.

Yllä olevassa kuvassa viuhkaa pitelee Veli-Pekka Still, vaihteeksi siis puulaakijoukkueen pelinjohtajana. Vellulle lauantai oli kiireinen, koska hän osallistui johtotehtävien lisäksi kahteen otteluun pelaajana.

Pesäpallo on joukkueurheilua myös taustatyön osalta mutta uskallan silti sanoa, että ilman Vellua Rovaniemen pesäpallo tuskin olisi noussut valtakunnan pesisväen tietoisuuteen. Kiitos Vellu!

Kotipesäkoppi

Eilinen ilta oli niitä, jolloin suosikkijoukkueeni Kirittäret ja Napapesiksen Superpojat pelasivat samaan aikaan. Ratkaisin ongelman niin, että katsoin poikien ensimmäisen jakson paikan päällä ja Kirittärien toisen jakson telkkarista.

Aamulla huomasin Twitteristä, että Tahkon ensimmäisellä sisävuorollaan harhaheitolla saamaa juoksua pidettiin kiistanalaisena. Kiinnostuin asiasta, kelasin tallennetta ja teen siitä oman tulkintani. Ensin pysäytyskuva:

Kuvassa Mari on siepannut pallon reilusti kentän päältä ja on kääntymässä heittääkseen sen kakkospesälle. Jalka on kuitenkin edelleen kotipesän etukaaren päällä ja sehän tarkoittaa, että kyseessä on kotipesäkoppi. Etenijä sai edetä, ja tilannetta seuranneen harhaheiton avulla Tahko sai juoksun.

Kirittärien pelinjohtaja Nalle Viljanen riitautti tulkinnan ja keskusteli tovin päätuomarin kanssa. Tuomari kiitti Twitterissä Nallea asiallisesta keskustelusta ja myönsi, että kopinottohetki ”ei tarttunut”. Syötönvalvojan tulkinta jäi voimaan.

Ensimmäisellä jaksolla päädyttiin tasatulokseen 2-2, joten tulkinta vaikutti pisteiden jakautumiseen. Kirittäret voitti lopulta ottelun ja sai kaksi pistettä, se jaossa ollut kolmas ”meni liitolle”.

Jälkipuheisiin ei siis ole aihetta muuten kuin Kirittärien peliesityksen osalta: sisäpeli oli luvalla sanoen heikkoa. Kotiutustilanteita rakenneltiin 14, mutta onnistuneita purkuja nähtiin vain 4. Paljon pitää parantaa, jotta Manse kaatuu huomenna Hippoksella pelattavassa kärkiottelussa. Jos ja kun Kirittäret pääsee omalle tasolleen, Manse saa mukaansa enintään pisteen!

Ja lopuksi kiitokset, Nalle ja Ari, tilanteen herrasmiesmäisestä käsittelystä!

edit 9.8.
Katselin Kirittäret-Manse -ottelun loppuvaiheet majapaikassamme Lyngseidetissa. Kirittäret oli taas kerran parhaimmillaan tiukassa paikassa ja vei ansaitusti kolme pistettä. Onnittelut voitosta koko joukkueelle ja erityiset kunnarista Kati Tanhualle!

Kävellen kotiin

Pesäpallossa kentällä oleva etenijä saa vapaataipaleen, jos lukkari syöttää samassa lyöntivuorossa kaksi väärää. Kun kenttä on tyhjä, ykköselle pääsee yhdellä väärällä. Normaalisti vahinkovääriä lipsahtelee lukkarilta harvakseltaan, varsinkin niitä juoksun arvoisia.

Joskus syöttökäteen kuitenkin iskee kramppi. Näin viime viikolla Rovaniemellä tällaisen tapauksen: vierasjoukkueen pelaaja käveli kotiin peräti 13 kertaa.

Tilanne ei ollut mukava kenenkään kannalta. Silti lukkari kamppaili urhoollisesti, joukkuetoverit yrittivät kannustaa, yleisö malttoi olla huutelematta.

Odotin lukkarin vaihtamista jo ensimmäisellä jaksolla tai viimeistään tauolla, mutta mitään ei tapahtunut. Jos ennalta sovittua varalukkaria ei ole eikä vapaaehtoista tuuraajaa löydy, lautasen ääreen olisi mielestäni joka tapauksessa pitänyt määrätä joku toinen pelaaja. Kun näin ei tehty, ongelmiin joutunutta pelaajaa nöyryytettiin tarpeettomasti.

Eteenpäin on menty!

Rovaniemeläisestä pesäpallosta puhuttaessa voi hyvällä syyllä lainata Timo Jutilan legendaarista lausuntoa keväältä 2011. Sanottu koskee varmuudella myös naisia, joskaan en ole vielä nähnyt heidän pelaamistaan. Ensimmäinen kotiottelu on huomenna.

Napapesiksen pojat pelaavat poikien superissa. Eilisiltana vastassa oli kuuluisa Sotkamon Jymy, jolle pojat antoivat tiukan vastuksen. Yksi piste oli otettavissa, mutta pojat lahjoittivat jaksovoiton vieraille harhaheitolla, numerot 0-1.

Toisen jakson vieraat veivät mielestäni ansaitusti 0-3. Kotijoukkue kehitteli kolmostilanteita vastustajaa enemmän, mutta kotiutusten laatu jäi heikoksi. Aiemmissa peleissä vakuuttavasti esiintynyt lyöjäjokeri Joona Nousiainen oli tällä kertaa vaisu. Toki myös vastustajan tiiviillä ulkopelillä oli osuutta asiaan.

Kotijoukkueesta palkittiin hyvin kentälle mennyt Veeti Hakola ja ulkopelissä väläytellyt Vili Still. Velipoika Topi oli lukkarina totutun hyvä. Kuvassa Vili näyttää syöksymisen mallia.

Vieraiden peliä johti naisten ja miesten superin kaarelta tuttu Teemu Körkkö, (joka on toiminut ainakin Kirittärien ja Jymyn kakkospelinjohtajana). Lisäksi Teemu on Emma Körkön aviomies.

Emma ilmoitti syksyllä Kirittärien mestaruusjuhlissa lopettavansa loistavan uransa, mutta perui päätöksen kauden kynnyksellä. Viimeksi tänään nähtiin, että Emma on vajaaksi jääneestä talviharjoittelusta huolimatta huippuiskussa. Viisi Hippoksen illassa lyötyä juoksua nosti supernaisen lyöjätilaston ykköspaikalle. Kärkilyöntitilastossa sijoitus on kolmas ja etenijätilastossa 9 tuodulla juoksulla 11.

Eilen Emma julkaisi twitterissä hauskan muistuman uraltaan:

Mestaruus livenä & tallenteena

Palloiluväellä oli seurapäivä jo tiistaina, mutta minulla lisäksi eilen. Seurasin Telia-TV:sta jääkiekon neljättä liigafinaalia keväältä 2009: JYP ratkaisi finaalisarjan tylysti 4-0. Meni tunteisiin silloin ja meni nyt.

Rovaniemeltä Jyväskylään on pitkä matka, ja etäfanille livepelit ovat harvinaista herkkua. Erityisesti sellaiset, joissa mitalit ratkeavat.  Paikan päällä nähtyjä JYPin ratkaisupelejä ovat kevään 2010 pronssipeli ja naisten finaali keväällä 2016.

Sama juttu pesäpallossa. Syksyllä 2016 seurasin Hippoksella Kirittärien ja Lapuan Virkiän kolmatta finaalipeliä. Mestaruus oli katkolla, ja mitalit kimaltelivat kentän laidalla. Kirittäret hallitsi selkeästi ensimmäistä jaksoa ja toisen alkua, mutta sitten ajatukset karkasivat. Mestaruus ratkesi seuraavassa pelissä Lapuan Lukkarilassa.

Viime syksynä tilanteeni oli erikoinen. Finaalisarja ja purjehdusretki menivät päällekkäin, ja tunnelmaan päästäkseni toivoin ratkaisun pitkittyvän neljänteen peliin. Oli raastavaa toivoa Pesäkarhuille yhtä voittoa, mutta muukaan ei auttanut.

Asiat menivät juuri niin kuin olin suunnitellutkin eli Kirittäret juhli mestaruutta kotikentällään. Taiston tauottua kävin onnittelemassa Upia ja ottamassa selfien. Tallennetta katsoessani huomasin päässeeni Ruutuun.

Kallen kyydissä

Törmäsin joitakin vuosia sitten youtube-videoon, jossa iloinen pojanvesseli antaa jääradalla kyytiä tutun näköiselle toimittajalle. Koska kuljettajapoika on pahasti alamittainen, hän joutuu etulasista jotain nähdäkseen istumaan ison vaatemytyn päällä.

Kyyti on hallittua mutta niin hurjaa, että toimittaja on kiitollinen päästessään lopulta ulos autosta. Huhtikuussa 2012 julkaistun videon kuski on Kalle Rovanperä, ikä 11 vuotta.

Tänään Kalle ajoi kolmanneksi uransa toisessa WRC-rallissa. Sijoitus edellytti kuusinkertaisen maailmanmestarin lyömistä päivän rypistyksessä: Kalle pystyi siihen ja oli erikoiskokeen nopein. Kalle on kaikkien aikojen nuorin WRC-sarjassa podiumsijoitukseen yltänyt kuljettaja.

Kallen isä on Harri Rovanperä, rallin ex-ammattilainen. Hän ajoi 90 rallin WRC-luokan kilpailua ja saavutti 15 podiumsijoitusta. Voittoja tuli yksi. Kallella on vielä matkaa isänsä saavutuksiin, mutta alku näyttää lupaavalta!

Juhlahetki jäähallissa

Eilen Hippoksen jäähallissa pelattua JYPin ja Pelicansin välistä ottelua edelsi tunteikas seremonia, jossa nostettiin kattoon pelaajalegenda Riikka Sallisen pelipaita. Riikalla on Suomen mestaruuksia neljässä lajissa, joista minulle läheisimpiä ovat jääkiekko ja pesäpallo.

Tapahtuma oli historiallinen silläkin tavoin, että naispelaajan paita nousi ensi kertaa suomalaisen liigahallin kattoon. Numeron jäädyttäminen tarkoitti käytännössä sitä, että JYPin edustusjoukkueessa numerolla 13 pelannut Anton Stråka luovutti käyttämänsä pelipaidan Riikalle. Nimi oli vaihdettu.

Pitkäaikaiselle Riikan fanille paitaseremonia oli eilisen kiekkopäivän kohokohta. Sen rinnalla oli toisarvoista, miten JYPin ja Suomen U20-joukkueille otteluissaan kävi. (JYP voitti, Suomi hävisi)

Teksti maaliskuulta 2016