Aihearkisto: Jääkiekko, urheilu

Hienoa Leijonat, huikeaa!

Olympiakultaa oli jo, mutta kiekkoleijonat halusivat enemmän ja päättivät hienon kautensa maailmanmestaruuteen kotikisoissa. Kiekkokansa sai makeaa mahan täydeltä.

Loppuottelu meinasi mennä turhankin jännittäväksi. Luottoa Leijoniin vahvisti entisestään toisella erätauolla taivaalle kuin ennusmerkiksi ilmestynyt sateenkaari. Se pysyi paikallaan lähes koko kolmannen erän ajan.

Suomi ei Ruotsin tavoin lannistunut Kanadan viime hetken tasoitusmaaleista, vaan tuli jatkoerään voitto mielessä. Kanadan jäähy helpotti merkittävästi mestaruusjahtia ja pani kysymään, onko oikein ratkaista mestaruus pelaamalla jatkoerä kolmella kolmea vastaan tai kuten kävi, neljällä kolmea.

Jäähyn viheltävän tuomarin rooli nousee kohtuuttoman suureksi. Ylivoimalla ei tarvinnut pitkään pelata, ja Sakari Manninen sai viimeistellä voittomaalin Mikael Granlundin millintarkasta tarjoilusta. Loistava turnaus kummaltakin!

Suomen joukkue oli tarkoin roolitettu ja hyvin sitoutunut kooste monen ikäisiä pelimiehiä. Varmaa tietoa ei vielä ole, mutta kolme veteraania sattoi päättää maajoukkueuransa parhaalla mahdollisella tavalla: kapteeni Filppula, luottopakki Hietanen ja kansansuosikki ”Mörkö” Anttila.

En nähnyt Nokia Arenalla yhtään Suomen peliä, mutta osallistuin Hakametsän hallin paikoitusalueella järjestettyyn kansanjuhlaan. Meitä kiekkoihmisiä oli saapunut paikalle yli 30 000! Tapahtumat lavalla näkyivät ja varsinkin kuuluivat kaikkialle riittävän hyvin!

Tunteet nousivat pintaan kun tapasin yllättäen Jounin ja ajattelin, kuinka onnekas olenkaan: sain juhlia poikani kanssa Suomen tuplamestaruutta samassa paikassa, missä näin koulupoikana ensimmäiset MM-kisaotteluni keväällä 1965!

Topin debyytti

Penkkiurheilijalla on juhlapäivä, kun pikkujuniorista asti seurannassa ollut pelaaja esiintyy ensi kerran aikuisten ylimmällä sarjatasolla. Rovaniemen pesiskoulun kasvatti, 19-vuotias Topi Still pelasi eilen Pattijoen Urheilijoiden lukkarina Kempeleessä paikallista Kiriä vastaan.

Palataanpa Topin pelaajauran alkuvaiheisiin. Asuin Rovaniemellä lähellä pesäpallokenttää ja tapanani oli käydä kurkkimassa, mitä kentällä tapahtuu. Jäin usein seuraamaan junnujen pelejä tai harjoituksia. Huomasin heti, että toiminta oli laadukasta ja että kasvamassa oli lupaava pelaajasukupolvi. Stillin veljekset Topi ja Vili olivat ryhmän kantavia voimia ja heidän isänsä Veli-Pekka keskeinen taustahahmo paikkakunnan pesiksessä.

Kamera oli yleensä mukana, ja Topi ikuistui ruutuun ensi kerran heinäkuussa 2012. Napapesiksen miehet pelasivat Lapinaukean hiekkakentällä miesten suomensarjan ottelua Pattijoen Urheilijoiden kakkosjoukkuetta vastaan. Topi hoiteli tulostaulua ja kun mittaa ei vielä ollut kovin paljon, avuksi tarvittiin tuoli.

Seuraava kuva on kaudelta 2019, jolloin Topi pelasi miesten edustusjoukkueen lukkarina. Kuva on ottelusta Sotkamon Jymyn kakkosjoukkuetta vastaan, jonka Jymy voitti vasta kotareiden jälkeen. Pelin nähtyäni olin aivan varma, että jos vain harjoittelu maistuu, Topi menee vielä pitkälle.

Neljäs kuva on kesäkuulta 2021 poikien superpesisottelusta Napapiirin Pesis-Team vastaan Joensuun Maila. Joukkuekaverit onnittelevat kunnarin kumauttanutta Topia. Kotijoukkue oli iskussa ja voitti 2 -0, jaksonumerot 4-1 ja 11-0. Topi löi kunnarin lisäksi kaksi juoksua ja toi 4; tilastoon merkittiin 7 kärkilyöntiä. Hyvät lukkarit ovat usein vaatimattomia sisäpelaajia, mutta Topi on loistava poikkeus.

Topi esiintyi miehekkäästi debyyttiottelussaan eilen Kempeleessä, tänään Topi oli lukkarina Kiteellä Napapesiksen poikien superpesisjoukkueessa. Pisteet lähtivät pohjoiseen numeroin 0 – 2.

Kisakokemuksia

Pitkään jääkiekkoa seuranneiden tavoin muistan Tampereen MM-kisat vuodelta 1965, varsinkin ottelun Neuvostoliitto-Tsekkoslovakia. Lopputuloksesta ei ole hajuakaan, mutta tunnelma oli mieletön. Meitä katsojia oli ahtautunut Hakametsän vasta valmistuneeseen halliin yhteensä 10200, huomattava osa seisomapaikoille.

Tuohon aikaan Suomi tavoitteli voittoa lajin suurmaista. Vielä Tampereella ei ihan onnistunut, mutta Mölli Keinosen johdolla saavutettu tasapeli Ruotsia vastaan nostatti tunteita ja odotuksia.

Joukkueen tamperelaisia kärkipelaajia olivat Lasse Oksanen ja Jarmo Wasama, kesken uransa auto-onnettomuudessa menehtynyt huippupakki.

En ole enää kisaturisti, kun mestaruus ”taas” ratkaistaan Tampereella. Tunnelmat hallissa jäävät tosin enimmäkseen kokematta, koska Suomen pelien seuraaminen paikan päällä on minulle liian kallista lystiä. Mutta on muitakin pelejä! Aatetta kannattaakseni kävin sunnuntaina katsomassa Norjan ja Iso-Britannian ottelun.

Kahden erän ajan tapahtuma näytti urheilijoiden ja puulaakitason höntsäilijöiden kohtaamiselta. Mutta tilanteessa 3-0 Iso-Britannia onnistui tekemään maalin, joka sytytti sekä joukkueen että yleisön. Mentiin pitkän kaavan mukaan, ja Norja voitti vasta rankkarikisan jälkeen.

Oli mukavaa seurata ilman paineita ottelua, jonka lopputukoksella ei ollut suurta väliä. Kannatin ensin Norjaa, mutta loppuvaiheessa altavastaajaa. Laji näytti parhaat puolensa: kun tunnetaso napsahtaa kohdalleen, mitä vain voi tapahtua hyvinkin nopeasti.

Täällä Hervannan takamailla kisat eivät näy muualla kuin ratikan kyljessä…

…mutta kaupungin keskustassa meno on värikästä. Eilen iltapäivällä tapasin asioilla käydessäni mölyävän ruotsalaisen faniryhmän ja runsaasti yksittäisiä asianharrastajia. Hämeensillan kiviveistokset on puettu kisojen ajaksi Suomen pelipaitoihin. Numerolla 95 ”pelaava” Timo Jutila löytyy Teatterin nurkalta.

Aloittelua tamperelaisena

Matkustin perjantaina Rovaniemeltä Tampereelle, tällä kertaa jäädäkseni. Avaimen saatuani kävin Hervantajärvellä tutustumassa uuteen kotiini. Talo näytti hyvältä sisältä ja ulkoa, muuttohässäkkä oli hyvässä vauhdissa. Sitten piti kiirehtiä Tapparan kultajuhliin.

Muuttoauton kuljettaja soitti Orivedeltä: tunti menee vielä. Tilanne oli vielä rauhallinen, mutta pian alkoi ilmestyä muitakin muuttajia. Puljulan iskuryhmä hoiti hommansa hienosti, ja viiden tunnin uurastuksen jälkeen kuorma oli purettu. Kiusallisen suuri osa aikaa kului hissin odotteluun.

Vappupäivän aamuna suuntasin Iidesjärvelle. Lintutornia lähestyessäni rantakaislikossa puhalteli kaulushaikara. Näin ja kuulin parin tunnin aikana suuren määrän mukavia lajeja ja sain paikallisilta orneilta hyviä neuvoja vastaisen varalle.

Illan kähmässä tein pienen kierroksen läheisellä luonnonsuojelualueella. Lapin väljiin metsiin tottuneelle näkymät tuntuivat turhan peitteisiltä, mutta maasto oli mukavan vaihtelevaa ja polut hyviä. Makkarajärvellä tapasin västäräkin ja koiranulkoiluttajan.

Tulipaikan jälkeen viitta neuvoi suunnan ratikkapysäkille ja Hervantajärven asuinalueelle. Eipä tarvinnut pelätä eksyvänsä!

Uusi asunto on tilava ja nykyaikainen, ja talo vaikuttaa rauhalliselta. Parveke saisi olla korkeammalla kuin viidennessä kerroksessa. Tämä parantaisi mahdollisuuksia saada Tampereen kautta muuttavia lintuja kaukoputken näkökenttään.

Tavoitteena torijuhlat

Panin kiertoon Jääkiekkolehden kausiennakkonumerot tältä vuosituhannelta. Mainoskuvan kansikuvapojaksi päätyi Timo Pärssinen, jonka lehden toimitus rankkasi liigan ykköspelaajaksi syksyllä 2004.

Kuten tiedetään, Timon poika Juuso johtaa Turin Palloseuran tulikuumaa ykkösketjua finaalisarjassa Tapparaa vastaan. Juusolle povataan menestyksekästä uraa NHL-kaukaloissa.

Jos finaalisarja pitkittyy, mahdollinen seitsemäs ottelu pelataan Tampereella toukokuun puolella. Koska olen pitkän linjan jääkiekkomies ja lisäksi tuore tamperelainen, menen luonnollisesti paikalle.  Tappara johtaa sarjaa 3-0 ja on mahdollista, että mestaruus ratkeaa jo tänään.

Tampereelle muuttava joutuu ensi töikseen valitsemaan puolensa: Ilves vai Tappara? Minun valintani näistä kahdesta on Ilves. Perusteluksi saa riittää, että ilves on hieno eläin ja tupsukorvalogo mahdottoman tyylikäs. Koska Ilveksestä ei vielä ollut haastajaksi, toivon Tapparan vievän mestaruuden. (Liigajoukkueista ykkössuosikki on edelleen JYP).

Päättymäisillään oleva kausi on ollut tamperelaisittain mainio: Ilves palasi mitalikantaan yllättävän pitkän tauon jälkeen (edellinen mitali vuodelta 2001)! Niinikään Ilvestä kannattava, jo toistakymmentä vuotta tampereella asunut Jouni-poikani huomautti, että Tapparan ja Ilveksen välinen finaalisarja olisi koetellut ehkä liikaa perhesopuja ja ihmissuhteita. Eli ehkä hyvä näin.

Tampere on tehnyt väkevän paluun jääkiekon ykköskaupungiksi. Perinteitähän paikkakunnalla on vaikka kuinka. Muun Suomen kiekkoväki katselee kateellisena mestaruusviirien rivistöjä.

PS
Torijuhlilla tarkoitin alkujaan Leijonien juhlia. Vasta myöhemmin tuli mieleen, että Tampereella saatetaan kevään aikana nähdä kahdet mestaruusjuhlat!

Muikku ja Mörkö

Matkustin Jyväskylästä Tampereelle lauantaina ja käväisin ensi töikseni uusilla kotinurkilla. Talo näytti hienolta, mutta ympäristö ei: se on vielä pitkään suuri rakennustyömaa. Plussaa voi antaa ratikasta ja lähellä sijaitsevasta luonnonsuojelualueesta. Hervantajärvi ja uimarantakaan eivät ole kaukana.

Iltapäivän päätteeksi hakeuduin Pirkkahalliin, missä näin naisten hallipesiksen välieräottelun Kirittäret vastaan Seinäjoen Mailajussit. Kirittäriltä puuttui useita avainpelaajia, mutta toisaalta Emma Körkkö ja Laura ”Muikku” Toikkanen palasivat kentille pitkältä tauota. Kumpikin onnistui kertaalleen kotiutuksessa.

Finaaliin menijä ratkottiin pitkän kaavan mukaan, ja vasta kotiutuslyöntien kahdeksas pari tuotti kiriläisittäin toivotun tuloksen. Sara Kujanen löi ja Viivi Partanen toi. Kotiutuksilla mitattuna ottelun tähtipelaajia olivat Sara Kujanen ja SMJ:n Aino-Kaisa Mantere.

Sunnuntain ohjelmassa oli tutustuminen Nokia Arenaan, missä pelasivat Ilves ja Vaasan Sport. Halli oli järkyttävän suuri ja upea, valoshow melkeinpä mykistävä.

Itse pelin taso oli vaatimaton, selvästi huonompi kuin samalla viikolla Jyväskylässä näkemässäni JYPn ja HIFKn kohtaamisessa. Kotiyleisön riemuksi ottelun ratkaisijaksi nousi  Jokereista Ilvekseen siirtynyt ”Mörkö” Anttila tehoin 1+1.

Saimme kohtuuhintaiset paikat yläparvelta Ilveksen fanikatsomon päältä. Fanit jaksoivat kannustaa kotijoukkuetta koko ottelun ajan, ja lopuksi maalivahti Langhamer könysi pömpelinsä päälle kiittämään.

Kannatusta ja kiusantekoa

Eilinen peli oli JYP:lle ”merkityksetön”, mutta menin paikalle kun satuin olemaan Jyväskylässä. Kyseessä oli kauden viimeinen kotiottelu ja vastassa HIFK. Yleisöä oli mukavasti, lähes 3000 – luultavasti aika moni oli liikkeellä kannatuksen vuoksi. Fiilikset pelin jälkeen olivat yllättävän hyvät.

JYP hallitsi ensimmäisen erän tapahtumia, mutta onnistui maalinteossa vasta toisessa erässä siirtyen saman tien 2-0 johtoon. IFK kavensi ja toiselle erätauolle mentiin numeroissa 2-1. Vieraiden tasoitus tuli ajassa 47.45. Jatkoaikaa odoteltiin jo, kun JYP-hyökkääjät Severi Lahtinen ja Samuel Valkeejärvi onnistuivat tekemään voittomaalin.

Tapahtuman päätteeksi pelaajat kiittivät tyylikkäästi uskollista yleisöä. Huonosti sujuneesta kaudesta jäi yhtä kaikki hyvä jälkimaku. Kiitos JYP!

Sarjataulukon tyvipäähän juuttuneiden joukkueiden roolina on kiusata parempiaan. Kun sarjasta ei voi pudota, karsintapelit jäävät pelaamatta, ja joukkueet voivat halutessaan myydä tai lainata parhaita pelaajiaan. Esimerkiksi JYPin maaliruisku Reid Gardiner pelasi eilen IFK:n paidassa omaa joukkuettaan vastaan!

Peliuransa tähän kauteen päättävä kaukaloiden väriläiskä Jonne Virtanen avautui asiasta MTV-uutisissa.

Karhu pelkäsi leijonaa

Aamupeli on aina arvoitus, mutta tänään se sopi Joukkueelle. Teemu ja Kime totesivat studiossa, että varhainen ottelun alkamisaika vähentää turhaa jännittämistä. Aikainen herätys sopi samasta syystä minullekin.

Jännitin aikanaan Torinon finaalia koko päivän, enemmän kuin yhtäkään peliä ennen sitä tai sen jälkeen. Nyt sain siirtyä hyvin nukutun yön jälkeen suoraan telkkarin ääreen. Suomi oli lopulta niin selkeästi kuskin paikalla, ettei tarvinnut jännittää edes pelin aikana.

Venäjän hengettömyys ihmetytti. Psykologikommentaattori Grönmanin sanoin pelaajat pelkäsivät häviämistä niin paljon, että suoritus jäi piippuun. Pääkopassa nakersivat ilkeästi monissa arvokisoissa nimenomaan Suomea vastaan kärsityt tappiot.

Epäilemättä tärkein yksittäinen tekijä Suomen menestyksen takana on päävalmentaja Jukka Jalonen. Hän on kovan luokan osaaja sekä pelitaktiikan luojana että joukkueen tunnetilan virittäjänä. On kiinnostavaa nähdä, missä vaiheessa hänet nähdään NHL-joukkueen penkin takana.

Iivo ja Pessi

Odotukset olivat korkealla, mutta urheilupäivästä uhkasi tulla sysisynkkä. Rise Hakolan hiihto meni miehen omankin arvion mukaan ”päin persettä”, ja Leijonat tavoitteli toisessa erässä ”tyhmyyden maailmanennätystä”.

Päävalmentaja Jalonen tarkoitti Suomen ottamia jäähyjä, joista Tre Kronor rankaisi tylysti. Minulle riitti siinä vaiheessa, kun suosikkipelaajani Sami Vatasen jälkipelistä vihelletty jäähy kostautui ja Ruotsi johti jo 3-0.

Kaupassa tarkistin tilanteen. Suomi oli ryhdistäytynyt, ja varsinainen peliaika päättyi tasanumeroihin 3-3. Hienoa! Katsoin kolmannen erän ja jatkoajan illan uusintalähetyksestä. Nouseminen tukalasta tilanteesta oli varmasti tärkeä jatkoa ajatellen.

Iivo oli tänäänkin maaginen, mutta valitettavasti hieno hiihto meni hukkaan. Leijonista voisi nostaa esiin montakin onnistujaa, mutta poimin joukosta voittomaalin tekijän, Harri Pesosen. Kuinka ollakaan, postaukseen sopiva kuva oli netissä ja valmiiksi: Iivo ja Pessi:

Kansallispelin historiaa

Superpesis-sivusto muistutti viikko sitten, että naisten mestaruus ratkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1931 – 90 vuotta sitten. Finaalissa vastakkain olivat Lahden Maila-Veikkojen ja Viipurin Pallonlyöjien joukkueet, ja lahtelaiset voittivat numeroin 5-3. Hieman epäselvästä kuvasta näkee, että peliasut poikkeavat melko paljon nykyisin käytössä olevista.

Ensimmäinen pesäpallo-ottelu pelattiin Helsingissä marraskuussa 1920, ja miehet pelasivat mestaruudesta jo vuonna 1922.

Koska kyseessä on kansallinen laji, sääntöjä on voitu kehittää tarpeen mukaan. Pidän tärkeimpänä muutoksena v.1994 tapahtunutta siirtymistä jaksopeliin. Jokeripelaajat, aluksi yksi per joukkue, ilmestyivät kentille vuonna 1985, ja paljon puhuttanut sopupeliskandaali tapahtui kaudella 1998.

Muistan hyvin ajat ennen mainittuja muutoksia: olin lähes aina paikalla kun paremmuutta ratkottiin Harjun nurmikentällä. Pelialusta oli haasteellinen kuivallakin kelillä, mutta sateella aivan sietämätön. Olisikohan ollut jokin erityisen merkittävä ottelu alkamassa, kun kotipesän seutua yritettiin kuivattaa bensiiniä polttamalla. Savupatsas nähtiin varmasti Muuramessa saakka!

Koska valokuvausharrastukseni on myöhempää perua, vanhin kuvani Kirittäristä on vuodelta 1990. Kaarella näkyvistä pelaajista kannattaa mainita jääkiekkoa maajoukkuetasolla pelannut Kirsi Hänninen ja mestaruuden kolmella vuosikymmenellä voittanut Hanna Airaksinen. Jokeripaidassa nähdään ensin pelaajana ja myöhemmin pelinjohtajana kunnostautunut Armi Ahola.

Kouluaikoina pelasin pesistä kaiket kesät, mutta mihinkään joukkueeseen en kuulunut. Kiinnostus lajiin on tullut sillä tavoin sukuperintöna, että äitini pelasi pesistä jo 1920-luvun puolivälin tienoilla. Jämsän yhteiskoulussa oli tuohon aikaan asiasta innostunut opettaja. Äidillä oli ikää jo yli kahdeksankymmentä, kun me lapset onnistuimme houkuttelemaan hänet pesisharkkoihin Kortepohjan kentälle.