Aihearkisto: Jääkiekko, urheilu

Jännitystä ja gps-viihdettä

Jukolassa muistutettiin taas vanhasta aapistotuudesta: avausosuudella kilpailua ei voi voittaa, mutta mahdollisuuden voittoon voi hukata. Esimerkkinä ovat Tampereen Pyrinnön ja SK Pohjantähden Venlat.

Pyrintö selviytyi parhaana suomaisjoukkueena kolmanneksi eli ei todellakaan ”hävinnyt”. Ensimmäisen osuuden takamatka (5.50 min kärkeen) oli kuitenkin niin suuri, että täysin otettavissa ollut voitto luisui käsistä. Studion asiantuntijat ihmettelivät Pyrinnön avausta, mutta selitys saatiin vasta kun gps-seurannat julkaistiin sunnuntaina aamupäivällä.

Joukkueet lähestyivät ykkösrastia kahtena jonona. Vasemman jonon joukkueet ovat menossa hajonnoille A ja D, oikean jonon hajonnoille B ja C. Pyrinnön viestinviejä juoksee Haldenin ja Stora Tunan perässä väärässä jonossa.

Pyrintö ja Halden saapuvat hajonnoille yhtä matkaa. Halden käy leimaamassa hajonnalla B ja jatkaa kohti kakkosrastia, Pyrintö ohittaa hajonnan B, mutta käy hajonnoilla C ja A. Kun oikea hajonta D lopulta löytyy, muut kärkijoukkueet leimaavat jo kakkosrastilla. Aikaa tuhrautuu noin kolme minuuttia. Loppumatkalla ei tule enää suuria virheitä, mutta vaihdossa ero kärjessä olleeseen Haldeniin on 5.50. Se on paljon.

SK Pohjantähden ensimmäisen osuuden viestinviejä selvitti ykkösrastin mallikkaasti, mutta epäonnistui pahasti nelosella. Vaihdossa sijaluku oli 110 ja ero kärkeen yli kahdeksan minuuttia. Muu joukkue taisteli hienosti ja nosti joukkueen lopputuloksissa sijaluvulle 10 (vuosi sitten 12.) Pohjantähdellä oli täydet mahdollisuudet kolmen parhaan joukkoon.

Pyrinnöllä oli Venlojen viestissä peräti 30 joukkuetta. Jossiteltavaa valinnoista taisi jäädä, sillä kakkosjoukkueen Anni-Maija Fincke oli avausosuuden toiseksi nopein.

Takarajalla tapahtui

Kun Purjehtija pääsi maaliin ja jääkiekkokausi on melkein ohi, voin suunnata päähuomioni pesäpalloon. Ruutu plus tarjoaa sitä riittävästi kohtuuhintaan.

Viikolla pelatun Kankaanpään ja Seinäjoen välinen ottelu ratkesi upealla läpilyönnillä, jollaisista pasäpalloväki käyttää termiä pajatson tyhjennys: kunnari ja kolme tavallista. Pesät kiertänyt onnistuja jää kolmospesälle odottamaan tilaisuutta lisäjuoksuun.

Pajatson tyhjensi kotijoukkueen Miikka Riikonen, vieraiden koppareista tyhjää kauhaisi Vimpelistä täksi kaudeksi naapuriseuraan siirtynyt Henri Puputti. Kakkospuolen kollega Tuomas Raunio pinkoi pallon perään.

Spekuloidaan. Kentän lähellä asuva täti oli iltalenkillään ja nautiskeli kauniista kesäillasta, kun muutaman metrin päästä juoksi hirmuista vauhtia omituiseen asuun pukeutunut mies. Kävelijä vilkaisi miehen perään ja kääntyi seuraavaksi katsomaan, mistä tämä oli tulossa niin kovalla kiireellä. Kentällä oli käynnissä jokin urheilutapahtuma, katsomossa istui yleisöä ja liput liehuivat.

Paikalliset järjestysmiehet taisivat nukahtaa, mutta tilanteesta onneksi selvittiin ehjin nahoin. Täti pääsi aitiopaikalle ja telkkariin. 

Äskettäin Jyväskylässä käydessäni talvi- ja kesäurheilu kohtasivat hyvinkin konkreettisesti: JYPillä oli Hippoksen hallissa kick off -tilaisuus ja siinä vieressä Kirittärillä peli Lappajärven Veikkoja vastaan. 

Vaikka JYPin kausi jäi vaisuimmaksi pitkään aikaan, hallissa oli väkeä oikein mukavasti. Kuulin uuden toimitusjohtajan puheenvuoron ja kävin juttusilla Opa Louhivaaran kanssa. Halusin kuulostella pelaajan mielialoja kauden jälkeen. Tunnelma joukkueessa kuului olevan hyvä, ja eteenpäin mentiin. Oikein, fanikin odottaa syksyä hyvillä fiiliksillä!

Kirittäret ja JYP, kaupungin kärkiseurat, tekevät monipuolista yhteistyötä. Muistutuksena tästä pelaajat juoksevat tauolta kentälle JYPin pelipaidoissa.

Ottelusta kehkeytyi juoksujuhla, jollaista en muista aiemmin nähneeni: kotijoukkue takoi toisella jaksolla peräti 25 juoksua! Kunnareita nähtiin kaksi, ja takarajan tuntumassa riitti aksioonia tässäkin tapahtumassa! Vieraat saivat ainoan juoksunsa harhaheitolla.

Blogissani ennenkin esillä olleet Virpi Hukka ja Marjukka Urpelainen palkittiin kotijoukkueen parhaina. Kävin onnittelemassa Upia ja kiitin samalla koko viime kaudesta ja niistä lukuisista ilon hetkistä, joita joukkue on etäfanilleen järjestänyt.

Väriä siivellä

Jääkiekon maailmanmestaruuden voittaminen oli kaikkia suomalaisia yhdistävä ja voimaannuttava suoritus, mutta juhlimisesta puhuttaessa kuultiin soraääniä.

Ilmavoimat ilmoitti maanantaina aamupäivällä, että Hornetit eivät lennä tervehtimään kotimaahan palaavia mestareita. Kun toimittaja Timo Haapala (IS) reagoi asiaan, päätöstä muutettiin. Hornetteja (2011) ei kuitenkaan luvattu, vaan kaksi Hawk-harjoitushävittää; keväällä 1995 saattajina nähtiin kaksi Drakenia.

Nyt reklamoi vuorostaan toimittaja Elisa Rimaila (HS) Twitterissä: ”En haluaisi olla hauskuuden pilaaja, mutta hävittäjäsaattue näinä #ilmastoahdistusaikoina?” Toisessa tweetissä Rimaila kysyy, voisiko Ilmavoimat ajatella kompensoivansa ilmastolle saattuelentelyn.

Rimailalta jäi ahdistuksessaan huomaamatta, että konetyypin vaihtaminen Hornetista Hawkiin on jo sinällään merkittävä kompensaatio. Bonuksena saatiin sinivalkoista väriä siivelle!

Leijonien uroteko todistaa oikeaksi tutun sanonnan: hyökkäämällä voitetaan pelejä, mutta puolustamalla mestaruuksia. Päävalmentaja Jalonen kuittasi Suomen pelitavasta kitisseelle Venäjän valmentajalle, että voittaakseen on osattava sekä hyökätä että puolustaa.

Juhlahumun keskellä mieltäni lämmitti aivan erityisesti ruotsalaisten kyky iloita Suomen menestyksestä. Tilannetta tosin helpottaa se, että naapureilla on mestaruus kaksista viime kisoista.

Pallonkiertäjä perillä

Tapio Lehtinen saapui hetki sitten maaliin pitkältä purjehdukseltaan. Hetki on riemukas paitsi Purjehtijalle itselleen, myös hänen tänään 86 vuotta täyttävälle äidilleen.

Tapio sijoittui viidenneksi, mutta mielestäni kaikki rankasta kilpailusta hengissä selviytyneet ovat voittajia.

Lämpimät onnitteluni!

PS
Vaihdoin aamulla kuvan ja lisäsin linkin videoon.

Tapio saapuu satamaan. (GGR-kilpailuorganisaation video, josta kaappasin kuvan)

Paluu Naganoon (nosto helmikuulta 2012)

Katselin eilen naisten jääkiekkoa, muistelin vanhoja pelejä ja kaivoin esiin blogipostauksen helmikuulta 2012, jolloin käynnissä olivat Vancouverin olympialaiset. Lainaan postausta:

Vuonna 1998 Naganon olympialaisissa pelattiin hienot ja historialliset jääkiekkoturnaukset: naiset olivat mukana ensi kertaa, samoin NHL-ammattilaiset miesten turnauksessa. Kuten muistetaan, Suomi sai pronssimitalin kummastakin. Se oli kova saavutus, joka vaati miesten puolella voittoa Ruotsista ja Kanadasta.

Vancouverin joukkueissa on seitsemän Naganossa mukana ollutta pelaajaa, kaksi naista ja viisi miestä. Toinen naisista on Emma Laaksonen. Naganossa 16-vuotias Emma oli joukkueen kuopus ja hän lienee edelleen kaikkien aikojen nuorin suomalainen olympiamitalisti. Nyt Emma on joukkueen kapteeni.

Vertasin eilen näkemääni peliä siihen, mitä pelattiin Naganossa. Tämän päivän pelaajat ovat epäilemättä nopeampia ja voimakkaampia ja peli fyysisempää. Eilisen kaltaisia nyrkkitappeluja nähtiin enintään finaalissa, kun Kanada ja USA ratkoivat paremmuuden pelatessaan omilla säännöillään.

Terävimmän kärjen takana pelin taso ei ole mielestäni kovinkaan merkittävästi noussut. Naganon tähdet, keskushyökkääjä Riikka Nieminen ja puolustaja Kirsi Hänninen olisivat tähtiä myös tämän päivän joukkueessa. Emma Laaksonen arvioi, että nykymaajoukkue pystyisi voittamaan sen, jonka osana hän Naganossa pelasi.

Vancouverissa sekä naisten että miesten ylivoimakentällisistä on puuttunut viivapelaajia, jotka pystyvät laukomaan suoraan syötöstä kovaa ja tarkasti. Naganossa Kirsi Hänninen oli tällainen pelaaja; Sami Salo ja vaikkapa Jere Karalahti ovat parhaimmillaan olleet. Näissä kisoissa Samin laukaukset paukkuvat päätypleksiin tai vastapuolen pelaajan polkkareihin.

Uskallan sanoa, että Kirsin lämäri oli laadukkaampi kuin useimpien tämän päivän liigapelaajien. Kun kiekon vauhtia mitattiin tutkalla, Kirsi päihitti maajoukkueessa esiintyneen miespuolustajan.

Sitten tähän päivään. Edellä mainituista pelaajista Riikka Nieminen (nyk. Sallinen) teki paluun ykkösketjun sentteriksi oltuaan välillä 10 vuotta sivussa edustustehtävistä. Kolmet olympialaiset käynyt Emma Laaksonen (Terho) lausui urheilujohtajan roolissa kisojen avaussanat.

Suomi esitti USA:ta vastaan vajaat kaksi erää parasta peliään koskaan, mutta kolmannessa USA meni menojaan. Eilen Kanada ja USA häikäisivät keskinäisessä ottelussaan: kärkimaiden voimasuhteet näyttäisivät pysyneen ennallaan.

Suomen kannalta parasta on ollut nuorten pelaajien esiinmurtautuminen. Petra Nieminen on loistanut kummassakin pelissä, eilen liekeissä oli Suomen vauhdikas nelosketju. Teini-ikäisten Elisa Holopaisen ja Viivi Vainikan mukana viiletti minulle JYP-ajoiltaan tuttu Sanni Hakala. Puolustuspään avainpelaajia ovat jo Vancouverissa mukana olleet Noora Räty ja Jenni Hiirikoski.

Yksi ylitse muiden

Kanadalaispelaaja Eric Perrin päätti eilen 19 kautta kestäneen uransa jääkiekkoammattilaisena. Eric on harvinaislaatuinen tapaus kiekkopiireissä: pelaajana äärimmäisen arvostettu ja ihmisenä suorastaan rakastettu. Ja kumpaakin yli joukkuerajojen.

Eric pelasi Suomen pääsarjassa 12 kautta, joiden aikana hän voitti kertaalleen mestaruuden ja nousi ulkomaalaispelaajien tilastoykköseksi pelattujen pelien määrässä, tehopisteissä ja tehdyissä maaleissa. Olisin toivonut JYPin eilen päättyneestä kaudesta parempaa kuin millainen lopulta nähtiin. Merkittävää kuitenkin on, että Eric pelasi omalla kovalla tasollaan ja oli joukkueen kolmanneksi paras pistemies. Häntä ei voi moittia.

Näin Ericin ensi kertaa jäällä Jyväskylässä joulukuussa 2002 ja ihastuin välittömästi. Parasta oli säkenöivä peliäly ja maaginen taito tehdä joukkuetovereista hyviä. Lisäksi tulee kaikki se mikä ei näy katsomoon. Nostan Ericin Reksa Ruotsalaisen rinnalle kaikkien aikojen suosikkipelaajieni jaetulle kärkipaikalle.

Olin paikalla neljä vuotta sitten, kun Ericin luultiin pelaavan viimeistä runkosarjan kotiotteluaan JYPn paidassa. Mitä vielä! Eric pelasi sen illan jälkeen kolme kautta Turussa ja palasi vielä vuodeksi Jyväskylään meidän Jyppiläisten iloksi. Kiitos siitä, Merci Eric!

Liikuntaa

Viimeksi kuluneeseen viikkoon on sisältynyt runsaasti penkkiurheilua, mutta myös aktiivista liikuntaa.

Viikko sitten näin Lappi Areenalla jääkiekko-ottelun, joka oli historiallinen kahdella tavalla. Rovaniemellä karsittiin ensi kertaa pääsystä (naisten) jääkiekkoliigaan. Vastakkain olivat paikallinen RoKi ja HIFK Helsingistä. Vieraat voittivat 2-4 ja varmistivat samalla nousunsa pääsarjaan. Kuvassa loppusummeri on soinut ja Stadin Gimmat juhlivat.

Palasin hallilta Jätkänkynttilän kautta, ja askelia tuli yli 10 000. Ihan mukava lenkki! Perjantaina avasin hiihtokauden Ounasjoen jäällä. Onneksi perjantaina, sillä sää oli satumaisen hyvä.

Tänään sää ei houkutellut hiihtosuorituksiin, mutta ennen telkkarin ääreen jumittumista kävelin Eteläkeskuksen lenkin. Korppeja ei taaskaan näkynyt.

Palattuani seurasin Holmenkollenin kisoja ja odottelin naisten hallipesiksen välieräpelien alkamista. Manse PP:n ja Pesäkarhujen paremmuus ratkesi vasta pitkittyneissä kotareissa, ja Pesäkarhut selviytyi huomiseen finaaliin.

Minua kiinnosti enemmän jälkimmäinen peli, jossa kohtasivat Kirittäret ja Lapuan Virkiä. Kirittäret voitti ansaitusti 2-0, ja varsinkin toisella jaksolla (5-1) sekä sisä- että ulkopeli oli ajoittain nautittavan laadukasta.

Kuvassa Virkiän lyöjäjokeri Janette Lepistö purkaa ajoa, syöttämässä viime kauden parhaaksi lukkariksi valittu Mari Mantsinen. Lepistö ei onnistunut kuvan tilanteessa, vaikka löikin tavanomaisen hyvin. Hallimestari selviää huomenna.

Samaan aikaan pesäpallon kanssa Lappeenrannan Veiterä ja JPS Jyväskylästä pelasivat jääpallon eli bandyn Suomen mestaruudesta. Seurasin jälkilähetystä ja iloitsin JPS:n voitosta. Mestaruus on jyväskyläläisten ensimmäinen. Onneksi olkoon!

Kisaviikko urheiluopistolla

Jos Suomen menestys olisi ollut vähänkään parempi, viikko urheilulle pyhitetyssä ympäristössä olisi varmaankin ollut elämys. Mutta kun mitalitoiveet pettivät yksi toisensa jälkeen, parasta antia oli urheiluun liittymätön kurssi mukavassa porukassa.

Olen asunut pitkään Rovaniemellä, mutta Urkalle ei ole ollut aiemmin asiaa. Moneen kertaan laajennettu rakennus osoittautui niin monisokkeloiseksi, että osasimme omin avuin ruokasaliin vasta kolmantena päivänä. Siksi ex-päävalmentaja Reijo Jylhän kohtelias opastus tuli tarpeeseen.

Kun muu ryhmä kokeili lumikenkäilyä, minä livahdin luontopolulle. Sen varressa on hyvin hoidettu lintujen ruokintapaikka, joka oli jäänyt käymättä. Näin retkelläni kolme korppia, kaksi pähkinähakkia ja läskipyörän.

Keskiviikkona kävin katsomassa RoKin ja SaPKon pelin. Käyn Lappi Areenalla muutaman kerran kaudessa, mutta yleensä naisten tai junnujen peleissä. RoKi meni menojaan jo ensimmäisessä erässä ja loppuaika vain pelailtiin. Maksaneita katsojia oli lisäkseni 1323, mukava määrä arki-iltana.

Kannatti valvoa

Upeaa Nuoret Leijonat! Erityiskiitoksen ansaitsette siitä, että ratkaisitte mestaruuden varsinaisella peliajalla. Jännitystä oli ihan riittävästi näinkin.

Suomen U20-joukkueeseen pesiytynyt voittamisen kulttuuri näkyi esimerkiksi siinä, että joukkue palautti voittavan peli-ilmeen USA:n tasoituksen jälkeen. Ei merkkiäkään alistumisesta tai jatkoajan odottelusta! Se taas on inhimillistä, että 2-0 johtomaalin jälkeen ajatukset karkasivat hetkeksi.

Direktoraatti lienee taas valinnut turnauksen parhaat pelaajat ennen loppuottelua. Mielestäni arvokkaimman pelaajan titteli olisi kuulunut ehdottomasti Ukko-Pekka Luukkoselle. Muista valinnoista voidaan keskustella.

Omiksi suosikeikseni nousivat Luukkosen lisäksi puolustajista Urho Vaakanainen ja hyökkääjistä Eeli Tolvanen. Tolvanen on joukkueelle arvokas pelaaja silloinkin, kun maaliverkko ei soi.

Valaat ja Lehtinen

Aamurutiineihini kuuluu tarkistaa kahdesta trakkerista, mitä kuuluu ryhävalaille ja Tapio Lehtiselle.

Tromssan yliopiston tutkijat kiinnittivät syyskuussa Huippuvuorten itäpuolella kymmeneen ryhävalaaseen satelliittilähettimen, joiden avulla seurataan valaiden liikkeitä. Odotettavissa oli, että valaat suuntaavat jo lokakuussa Norjan rannikon silliapajille. Avaran luonnon Atlantti-trilogian ykkösosassa nähtiin huikea kohtaus, missä ryhä- ja miekkavalaat ahdistivat ja ahmivat kutemaan tulleita sillejä. Tilanne lokakuun lopulla oli tällainen:

Nyt kuukautta myöhemmin vain yksi valas on käväissyt Norjan rannikon tuntumassa, mutta sekin kääntyi takaisin ulkomerelle. Toinen liikkuu etäällä rannikosta Lofoottien suuntaan ja kolmas porhaltaa kohti Islantia. Muu joukko pyorii edelleen Huippuvuorten tuntumassa. On huomattava, että valaita on todennäköisesti paljon enemmän kuin seurannassa olevat kymmenen yksilöä.

Valaiden käyttäytyminen lienee yllätys tutkijoillekin. Marraskuun lopulla v.2015 saimme seurata vilkasta valassesonkia Tromssan länsipuolen vuonoilla, mutta nyt valaat ovat mikä missäkin, samoin sillit.

* * *

Tapio Lehtisen matka GGR-yksinpurjehduksessa mutkistui merkittävästi Uuden Seelannin eteläpuolella. Ongelmana ovat veneen pohjaan kiinnittyneet barnakkelit (nilviäiset), jotka hidastavat veneen vauhtia ja tekevät luovimisen kovassa tuulessa lähes mahdottomaksi. Purjehdi siinä sitten! Lehtisen reitistä viime päivien ajalta on mahdotonta päätellä, mihin mies on matkalla.

Kilpailua ylivoimaisesti johtava Jean-Luc van den Heede on jo kiertänyt Kap Hornin ja purjehtii parhaillaan Falklandin saarten pohjoispuolella. Hän joutuu jännittämään, kestääkö merellä korjattu masto maaliin saakka.