Torstain ja perjantain saimme purjehtia navakassa myötätuulessa. Vedossa oli pelkkä keulapurje eikä sekään kokonaan auki; silti nopeutta oli hetkittäin yli kahdeksan solmua, keskinopeuskin varmasti lähelle kuutta. Koska myötätuuli on keulapurjeen käytön kannalta hieman hankala, Kippari viritti spinnupuomin avulla toimivan systeemin.

Navigoiti tapahtuu Navionicsin avulla, toki perinteiset merikortitkin ovat mukana. Näyttöjä on kaksi: täppäri sisätiloissa ja puhelin perämiehen käytössä. Kuvassa näkyy eilisen päivämatkan loppuosa.

Jäimme yöksi suojaiseen lahteen lähelle Kapellskäriä. Saimme sukulaisilta Mauri-myrskyyn liittyen huolestuneita yhteydenottoja, mutta täällä tuuli ei ole kiihtynyt myrskylukemiin. Eilisiltana tosin tuuli navakasti, satoi ja salamoi. Vetäydyimme sisätiloihin ja luimme ääneen Melvillen Lumottuja saaria.

Retkemme viimeisen yön vietämme Gräddön vierasvenesatamassa. Täällä voimme täyttää veneen kaksi tankkia ja tyhjentää yhden. Huomenna siirrämme Adequaten kotisatamaan, pakkaamme tavarat, siivoamme ja menemme satamaan odottamaan lautan lähtöä Naantaliin.

Terveiset Tukholman saaristosta. Neljännen purjehduspäivän jälkeen voin vakuuttaa, että toistaiseksi ei ole tarvinnut ajaa moottorilla. Tuulta on riittänyt ja kun se on ollut vastaista, olemme luovineet.

Huomenna käännymme paluumatkalle kohti Kapellskäriä. Jos ennusteet pitävät paikkansa, saamme lasketella mukavissa myötäisissä.

Maisemat ovat suurenmoisia, samoin luonnonsatamat eikä ruuhkaa enää ole. Sandhamnissa veneitä näkyi paljon, mutta esimerkiksi maanantaina ei ainuttakaan ja eilen vain kolme. Äsken saimme yöksi naapurin.

Veneenä on tällä kertaa 32-jalkainen Contessa, kaunotar 1970-luvulta. Purjeet ovat uudet ja vene kulkee mallikkaasti. Sisätilat ovat kahdelle hulppeat.

Vilkkaan loppukesän ja syksyn kolmas projekti käynnistyi eilen junamatkalla Turkuun. Yöpaikka oli persoonallinen ja purjehdusretken henkeen sopiva: hostellilaiva Bore.

Illalla ehdin tutustua Boren museo-osaan. Aluksen ollessa reittiliikenteessä matkustajat oli jaettu maksuluokkiin, mikä näkyi hyttien tasossa. Vielä erikseen oli ylellinen varustajan hytti, joka vastasi nykyisten Itämeren lauttojen parhaita sviittejä. Kävin luonnollisesti myös komentosillalla, ja kierroksen jälkeen nautin tunnelmasta Navigaressa.

Oma hytti on pieni mutta riittävän kokoinen. Nukuin yllättävän hyvin, ja ennen aamupalaa kävin saunassa. Nyt kirjoittelen ja odottelen viereisen Forum Marinumin aukeamista. Tutkin sen ja siirryn sitten kaupungin keskustaan. Ennen Kipparin saapumista ehdin tutustua kirjastokortteliin ja pariin museoon.

Retkemme Islantiin ylitti kaikki odotukset. Koska sää suosi, kuski jaksoi eikä auton kanssa tullut ongelmia, päätös kiertää saari oli oikea.

Auton ikkunasta katsottuna maisemaa hallitsivat tasangot, horisontissa näkyi toki tuntureita ja välillä jäätiköitäkin. Saaren länsiosa on yllättävän vihreä: koko matkan Grindavikista pohjoisrannalla sijaitsevaan Olafsfjorduriin tie halkoi peltoja ja niittyjä. Näimme valtavan määrän hevosia, lehmiä, lampaita ja muoviin käärittyjä rehupaketteja. Saaren itä- ja eteläosien tasangot olivat enimmäkseen karuja, äärimmillään elottomilta vaikuttaneita sandureita.

Näkemäni perusteella on vaikea uskoa, että kalastus on Islannin pääelinkeino. Kalastuksen vahvasta asemasta nyt ja lähimenneisyydestä olivat kuitenkin muistuttamassa Grindavikin satama-alueen kalankäsittelylaitokset ja toisaalta aiempiin tuotantotiloihin perustettu Siglufjordurin sillinpyyntimuseo. Jos maailma ei mullistu, jatkuvasti kasvava matkailu nousee ennen pitkää ykköseksi ellei ole sitä jo.

Saaren kiertävä ykköstie oli lyhyitä tietyöpätkiä lukuun ottamatta hyväpintainen ja sujuvasti ajettava. Yksikaistaiset sillat rytmittivät menoa; niitä taisi reitillemme osua nelisenkymmentä. Täällä Lapissa turisteilla on tapana pysäyttää autonsa missä tahansa, vaikkapa keskellä tietä, mutta Islannin ykköstiellä autoilijoiden ajokuri oli tässä suhteessa esimerkillinen.

Ihmisten määrä etäisillä Godafossin putouksilla tuntui järkyttävän suurelta, mutta saaren suosio paljastui vasta ”Kultaisen kierroksen” nähtävyyksillä. Parkkipaikat olivat ruuhkaisia ja matkamuistomyymälät pullistelivat asiakkaita. Gullfossilla myytiin kuuluisien villapaitojen lisäksi esimerkiksi muumimukeja, muodikkaita sadeasuja ja tyynyjä, joita somistivat poro ja urpiainen.

Islanti on kallis matkailumaa, mutta ei sentään aivan mahdoton. Tuoreessa muistissa olleeseen Viroon verrattuna majoittuminen on 2-3 kertaa kalliimpaa. Vuokrattavien autojen hintahaitari on järkyttävän leveä syistä, jotka eivät minulle auenneet. Tämä siis sanottuna aivan tavallisista henkilöautoista, joilla saaren sisäosiin ei ole asiaa.

Retken viimeisenä iltana teimme kierroksen Reykjavikissa. Kaupunki vaikutti suureksi paisuneelta kalastajakylältä, jonka keskellä kohosi mahtava Hallgrimskirkja. Sympaattiset puutalot elävöittivät näkymää keskustan vilkkailla ostoskaduilla. Arkkitehtuurin toiseen ääripäähän sijoittuva konserttitalo Harpa muistutti muotokieleltään Rovaniemen keskuskentän katsomoa, mutta oli sisältä katsottuna vaikuttava.

Ennen koneen lähtöä kävelin Kansallisgalleriaan lähinnä nähdäkseni, miten islantilaistaiteilijat käsittelevät kotisaarensa mykistävää luontoa. Tarjonta oli tältä osin yllättävän suppea, ja johtopäätelmät jäivät tekemättä. Käydä toki kannatti; mieleen jäi esimerkiksi kädet taskussa seisoskeleva sillinperkaajanaisten esimies ja valokuvakooste saaren sisäosissa ongelmiin joutuneista autoilijoista.