Kap Hornilta Kapkaupunkiin soutava Jari Saario on nyt ollut matkalla viisi viikkoa ja kaksi päivää. Kilometrejä on kertynyt noin 2500 ja matkaa maaliin on vielä 5500km. Kylmyys ja vääränsuuntaiset tuulet ovat ongelma; veneen keikkumista mies ei taida sellaisena pitää.
Jari haluaisi pohjoisemmaksi, mutta tuulet ja virtaukset painavat venettä etelään. Luonnonvoimia ei kannata vastustaa soutamalla, mutta ajoankkurilla voi hillitä ajautumista väärään suuntaan.
Veneen ympärillä päivittäin ilakoivat kuningaspingviinit helpottavat yksinäisyyttä. Lähin saari (ja pingviinien pesimäalue) on Etelä Georgia 600 kilometrin päässä etelässä. Pingviinit ovat eräänlaisia albatrossin vedenalaisia vastineita, jotka elävät viikkokausia aavalla merellä ja osaavat erehtymättä suunnistaa kotisaarelleen sitten kun paluun aika koittaa. Jarin kuvaamilla videoilla on kuulunut pingviinien huutelua, joka muistuttaa kurjen ääntelyä.
Marinetrafficin kartalla Jarin etelä- ja lounaispuolella näkyvät laivat ovat risteilyaluksia, pohjoisessa Etelä-Amerikan ja Hyväntoivonniemen väliä kulkevia rahtialuksia.







