Päivälleen 40 vuotta sitten lähdimme Arjan kanssa Kiilopäältä erityisen muistettavalle retkelle vasta perustettuun Urho Kekkosen kansallispuistoon. Ajatuksena oli kävellä Tuiskukurun kautta Luirojärvelle ja palata Lankojärven ja Rautulammen kautta takaisin. Reitti on mahdollisimman tavanomainen, mutta erikoisesta ajankohdasta johtuen emme tavanneet viikon aikana ainuttakaan ihmistä! Säiden haltija esitteli koko arsenaalinsa.
Aluksi sää oli niin sateisen harmaa, että jäimme Suomun Ruoktuun kahdeksi yöksi. Luppopäivän kävelyksi riitti pistäytyminen vanhalla kämpällä, joka rakennettiin kultamiesten saunaksi jo vuonna 1935. Puiston muut tämän ikäiset rakennukset olivat aikaa sitten maatuneet. Kun jatkoimme seuraavana päivänä Tuiskukuruun, sää poutaantui ja viileni voimakkaasti. Illalla taivaan merkit lupailivat pakkasyötä.
Merkit eivät pettäneet, ja aamulla oli kahdeksan astetta pakkasta. Puronvarren jänkä sädehti kuuraisena. Pakkasyö näkyi myös Luirojärvellä, kun se aikanaan ilmestyi näkyviin: järvi oli suurelta osin jäässä. Lähestyvä talvi innosti luusuaan asettuneen koskikaran visertelemään iloisesti. Reipas lintu!
Luirojärvellä toteutui maisemien kuvaajan toiveuni, vieläpä ihan kirjaimellisesti. Yöllä satoi ensilumen! Lumi ei ehkä ollut syksyn ensimmäinen, mutta joka tapauksessa sulaan maahan satanut. Maisema muuttui kertahaitolla.
Jäimme Luirojärvelle toiseksikin yöksi. Kuvasin ahneesti ympäristössä, Arja lueskeli kämpän vieraskirjaa ja kirjoitti vihkoon omia vaikutelmiaan, oli innostunut kaikesta kokemastaan. Kirjoittipa niinkin, että olisi mukavaa olla puistossa töissä…
Matka tuntureiden yli Lankojärvelle oli retken rasittavin. Ylimääräistä haastetta aiheuttivat jokien ylitykset: ensin piti päästä Palovanganjoen yli ja sitten vielä Suomun. Ensin mainittu joki ylitettiin niin arveluttavan oloista siltaa pitkin, että oli otettava avuksi salainen ase, säästelty Toblerone-suklaa. Suomujoelta löytyi hyvä kahlauspaikka, missä oli tasainen pohja ja vettä vain vähän polven yläpuolelle.
Ennen kuin jatkoimme matkaa, kävin Meänteis-erakon asuinpaikalla Lankojärven niemessä. Kammi oli vielä kohtuullisessa kunnossa, samoin paksusta kelosta koverrettu kiikkerän oloinen ruuhi, nimikoidut melatkin vielä tallessa. Panin aamupäivän aikana merkille tuulen voimistumisen; kun reippaan kävelyn jälkeen saavuimme Rautulammelle, voitiin hyvällä syyllä puhua jo myrskystä. Vaahtopäät vyöryivät lammen yli, ja kaarelle taipuneiden koivujen latvat lähentelivät maata. Vaijereilla varmistettu kämppä tutisi ja natisi koko yön, pysyi sentään paikallaan.
Tuuli jatkui läpi yön, mutta aallokon kohina taukosi jossain vaiheessa. Aamulla ulos mentyäni en ollut uskoa silmiäni: lampi oli kauttaaltaan jäässä. Olin tottunut siihen, että lammet ja pikkujärvet vaativat jäätyäkseen tyvenen pakkasyön. Täällä oli toisin. Tuuli oli edelleen navakka, mutta ei enää lähelläkään myrskylukemia. Pakkasta lienee ollut kymmenkunta astetta.
Kävelimme onnistuneen retken päätteeksi Kiilopäälle. Lehdessä kerrottiin, että myrsky oli nimetty Sirkaksi ja että se oli kaatanut Jaurujoen laaksossa suuren määrän metsää.
