Arkistot kuukauden mukaan: lokakuu 2025

Yllätys metsätiellä

Tapasin kolme viikkoa sitten metsätiellä neljällä jalalla liikkuneen otuksen, joka ei muistuttanut edes etäisesti mitään tietämääni eläintä. Otus oli täysin karvaton ja väriltään kirkkaan keltainen. Arvasin kummajaisen asuvan Teknillisellä yliopistolla, minne tapaamispaikalta on matkaa alle kaksi kilometriä.

Kotiin päästyäni selvisi, että olin tavannut robottikoira Tassun, joka on hankittu yliopistolle kolmisen vuotta sitten Yhdysvalloista. Tassu painaa 32.7kg ja sen säkäkorkeus on 61cm. Tassu käveli sujuvasti ja tuhisi kuin oikea koira, häntä kuitenkin puuttui. Päättelin reitille asetelluista englanninkielisiä opasteista, että Tassun kävelyttäjät tekivät havaintoja luetun ymmärtämisestä. Toisella heistä oli käytössään läppäri.

Seuraavana päivänä tapasin Tassun viettämässä taukoa, kävelyttäjiä ei nyt näkynyt. Aamulehden jutussa kerrotaan tutkimushankkeesta ja tähdennetään, että Tassu ei hyökkäile ihmisten kimppuun. Tästä huolimatta oikeat koirat saattavat sitä vähän pelätä.

Upea pohjoisen lintu

PiLYn eli Pirkanmaan lintuyhdistyksen kuukausikokouksessa kuultiin eilen kiinnostava esitelmä tunturihaukasta, upeasta pohjoisen linnusta. Äänessä oli Pertti Koskimies, lajin paras kotimainen tuntija.
Koskimies aloitti historiasta ja päätyi tulevaisuuteen, joka valitettavasti ei lupaa hyvää äärimmäisen uhanalaiselle tunturihaukalle. Suomassa pesivien parien määräksi arvioidaan 15-25, Norjassa parimäärä on 300.

Vuosikymmenet tunturihaukkojen pesiä kiertänyt ja uusia etsinyt Koskimies kertoi lajin pesimäbiologiasta paljon ainakin minulle uutta tietoa. Tunturihaukka ei rakenna pesiä, vaan käyttää muiden lintujen, enimmäkseen korpin vanhoja pesiä. Pesät sijaitsevat yleensä kalliopahdoissa, mutta joskus myös puissa. Illan kohutieto oli se, että tunturihaukka on ensi kerran pesinyt pöntössä! Taustalla on yritys houkutella lintuja pesimään alueille, missä riekkokanta on yleensä hyvä, mutta pahdat puuttuvat.

Rengastustiedot ovat varsin niukat ja kertovat lähinnä nuorten lintujen liikenteestä Norja rannikolle. Aikuisten lintujen vaelluksista tiedetään toistaiseksi kovin vähän. Satelliittiseuranta toisi varmasti lisää tietoa, mutta kokemukset Ruotsista kertovat lähettimiin liittyvästä kuolleisuuden noususta. Siksi tutkijat eivät halua ”valjastaa” lintuja tieteen palvelukseen.

Tunturihaukan näkemiset ovat oman orniurani juhlahetkiä. Olen nähnyt tunturihaukan Suomessa kolmesti ja Norjassa kerran. Havainnoista kolme on ollut iloisia yllätyksiä ja yksi tietopaikalle hiihtämällä tehty pyhiinvaellus.

Vilkas kiekkolauantai

Eilinen kiekkopäivä oli vilkas, värikäs ja joidenkin mielestä ehkä dramaattinenkin. Maksukanavan asiakkana näen jääkiekkoa riittävästi, mutta en aivan: muutaman kerran kaudessa tekee mieli nauttia lajista livenä. Eilen tartuin Tapparan tekemään erikoistarjoukseen eli A-nuorten paikallisotteluun Nokiareenassa.

Ottelu oli vauhdikas ja vähämaalinen. Tappara hallitsi selkeästi ensimmäistä erää, toisessa osat vaihtuivat. Ilves painosti ja onnistui tasoittamaan; Tapparan mahdollista pukukoppimaalia tutkittiin videolta, mutta sitä ei hyväksytty. Ottelu oli siisti, mutta maalien edustoilla toki nähtiin kaikenlaisia hässäköitä.

Kolmaannessa erässä kumpikin onnistui maalinteossa kertaalleen, ja varsinaisen peliajan päättyessä tilanne oli 2-2. Kun jatkoajalla ei nähty maaleja, tarvittiin rankkarikisa. Näin sen aitiopaikalta, koska siirryin ensimmäisellä erätauolla päätykatsomoon.

Rankkarikisassa Ilves oli parempi maalein 2-1. Ipan voittomaalin viimeisteli Kalle Karttu, ja toinen onnistuja oli katsomossa istuneiden isänsä ja veljensä riemuksi Dan Harkimo.

Lauantain jääkiekkoherkkua riitti vielä, koska Liigassa pelattiin täysi kahdeksan ottelun kierros. Ottelut oli nimetty perhepeleiksi, ja Rauman Lukon sometiimi kunnioitti päivän teemaa julkaistessaan joukkueen kokoonpanot. Mainiota!

Minä keskityin luonnollisesti JYPin ja Vaasan Sportin otteluun. Kotijoukkue hankkiutui toisessa erässä jo 4-1 johtoon, mutta ilmeisesti liian helposti saavutettu reilu johto kostautui. Sport kavensi ja nousi kolmannessa erässä tasoihin erikoisella maalilla: Brad Hunt laukoi oman siniviivan tuntumasta tulisen lämärin kohti JYPin maalia, ja Sebastian Stålbergin keskialueella tekemä ohjaus yllätti totaalisesti JYPin maalilla pelanneen Oskari Salmisen.

Santeri Huovila ja Valtteri Ojantakanen tekivät voittomaalin jatkoajan toisella minuutilla, joten JYP jatkoi kotivoittoputkensa seitsemän ottelun mittaiseksi. Voiton lisäksi JYPin kannattajia ilahduttivat Pekka Jormakan ja Huovilan kauden avausmaalit. Huovila nousi pistepörssin kärkeen tehoin 1+18!

Hyvä päivä muistella

Päivälleen 40 vuotta sitten lähdimme Arjan kanssa Kiilopäältä erityisen muistettavalle retkelle vasta perustettuun Urho Kekkosen kansallispuistoon. Ajatuksena oli kävellä Tuiskukurun kautta Luirojärvelle ja palata Lankojärven ja Rautulammen kautta takaisin. Reitti on mahdollisimman tavanomainen, mutta erikoisesta ajankohdasta johtuen emme tavanneet viikon aikana ainuttakaan ihmistä! Säiden haltija esitteli koko arsenaalinsa.

Aluksi sää oli niin sateisen harmaa, että jäimme Suomun Ruoktuun kahdeksi yöksi. Luppopäivän kävelyksi riitti pistäytyminen vanhalla kämpällä, joka rakennettiin kultamiesten saunaksi jo vuonna 1935. Puiston muut tämän ikäiset rakennukset olivat aikaa sitten maatuneet. Kun jatkoimme seuraavana päivänä Tuiskukuruun, sää poutaantui ja viileni voimakkaasti. Illalla taivaan merkit lupailivat pakkasyötä.

Merkit eivät pettäneet, ja aamulla oli kahdeksan astetta pakkasta. Puronvarren jänkä sädehti kuuraisena. Pakkasyö näkyi myös Luirojärvellä, kun se aikanaan ilmestyi näkyviin: järvi oli suurelta osin jäässä. Lähestyvä talvi innosti luusuaan asettuneen koskikaran visertelemään iloisesti. Reipas lintu!

Luirojärvellä toteutui maisemien kuvaajan toiveuni, vieläpä ihan kirjaimellisesti. Yöllä satoi ensilumen! Lumi ei ehkä ollut syksyn ensimmäinen, mutta joka tapauksessa sulaan maahan satanut. Maisema muuttui kertahaitolla.

Jäimme Luirojärvelle toiseksikin yöksi. Kuvasin ahneesti ympäristössä, Arja lueskeli kämpän vieraskirjaa ja kirjoitti vihkoon omia vaikutelmiaan, oli innostunut kaikesta kokemastaan. Kirjoittipa niinkin, että olisi mukavaa olla puistossa töissä…

Matka tuntureiden yli Lankojärvelle oli retken rasittavin. Ylimääräistä haastetta aiheuttivat jokien ylitykset: ensin piti päästä Palovanganjoen yli ja sitten vielä Suomun. Ensin mainittu joki ylitettiin niin arveluttavan oloista siltaa pitkin, että oli otettava avuksi salainen ase, säästelty Toblerone-suklaa. Suomujoelta löytyi hyvä kahlauspaikka, missä oli tasainen pohja ja vettä vain vähän polven yläpuolelle.

Ennen kuin jatkoimme matkaa, kävin Meänteis-erakon asuinpaikalla Lankojärven niemessä. Kammi oli vielä kohtuullisessa kunnossa, samoin paksusta kelosta koverrettu kiikkerän oloinen ruuhi, nimikoidut melatkin vielä tallessa. Panin aamupäivän aikana merkille tuulen voimistumisen; kun reippaan kävelyn jälkeen saavuimme Rautulammelle, voitiin hyvällä syyllä puhua jo myrskystä. Vaahtopäät vyöryivät lammen yli, ja kaarelle taipuneiden koivujen latvat lähentelivät maata. Vaijereilla varmistettu kämppä tutisi ja natisi koko yön, pysyi sentään paikallaan.

Tuuli jatkui läpi yön, mutta aallokon kohina taukosi jossain vaiheessa. Aamulla ulos mentyäni en ollut uskoa silmiäni: lampi oli kauttaaltaan jäässä. Olin tottunut siihen, että lammet ja pikkujärvet vaativat jäätyäkseen tyvenen pakkasyön. Täällä oli toisin. Tuuli oli edelleen navakka, mutta ei enää lähelläkään myrskylukemia. Pakkasta lienee ollut kymmenkunta astetta.

Kävelimme onnistuneen retken päätteeksi Kiilopäälle. Lehdessä kerrottiin, että myrsky oli nimetty Sirkaksi ja että se oli kaatanut Jaurujoen laaksossa suuren määrän metsää.

Museolintu ja muuta syysretkellä nähtyä

Pikainen syysretkeni suuntautui Helsinkiin ja Tukholmaan. Museolinnun lisäksi muita mainittavia lintuhavaintoja ei ole kerrottavaksi, muuta kiinnostavaa kyllä näkyi.

Ennen laivan lähtöä ehdin käymään Luonnontieteellisellä museolla tai Elukalla, joksi alan ihmiset taloa ehkä luontevammin nimittävät. Mittavasta luurankovalikoimasta nostan esiin vaijeri- ja siima-avusteiset lentäjät, joista suurin oli ryhävalas ja sympaattisin kuvan hömötiainen. Myös Haminaan eksynyt mursu oli päässyt lentäjien joukkoon, ei kylläkään luurankona vaan topattuna. Näyttely tarjoaa runsaasti visuaalisestikin kiinnostavia näkymiä, esimerkiksi nämä kokoelma- ja näytekaapit:

Laivani oli Cinderella, ja olen nyt tutustunut kaikkiin kulussa oleviin Punaisiin laivoihin. Turussa vuonna 1979 valmistunut alus on ikäisekseen oikein asiallinen kulkuneuvo. Perillä Masthamnenissa odotti 299-metrinen Hollannin lipun alla purjehtiva risteilyalus Rotterdam. Sitä piti käydä katsomassa lähempää. Laajakulmien käytyä ahtaiksi kuvasin laivan pokkarin panoraama-asetuksella. Tyylitöntä, anteeksi.

Jätin Vasa-museon tällä kertaa väliin ja suunnistin Erstan kautta Gamlastaniin. Kaukaa viisaat ruotsalaiset ymmärsivät jo keskiajalla rakentaa kadut niin kapeiksi, että autot eivät mahdu pilaamaan tunnelmaa (kuten Tallinnassa on päässyt käymään). Sää oli hyvä ja meitä turisteja parveili kujilla aivan valtavasti.

Jatkoin Kuninkaanlinnan ohi ja Strömmenin yli Nybrovikeniin kaupunkilaiva Emelien päätepysäkille. Matkalla kuvasin kuningas Karl XIV Johanin ratsastajapatsaan ja kuninkaanlinnaa vartioineen pyssyhenkilön. Strömmenillä ei vielä näkynyt lintujen talviruokinnan alkua odottavia asiakkaita, kyhmyjoutsenpari poikasineen lienee ollut sattumalta paikalla. Koska Emelien lähtöä olisi joutunut odottamaan kaksi tuntia, päätin kävellä laivalle. Tällä tyylillä askelia kertyi päivän aikana melkeinpä huomaamatta 19000.

Cinderella lähti paluumatkalle siten, että päivänäön aikana vastaan ehtivät tulla Viking Glory ja kohti risteilyalusten laituripaikkaa suunnistanut portugalilainen Vasco da Gama (219m); Rotterdam meni edellä jatkettuaan matkaa iltapäivällä.

Nukuin hyvin ja tähystin aamupalan jälkeen kannella sen minkä tarkenin. Kun lintuja ei näkynyt, palasin lämpimiin sisätiloihin. Satamasta lähdin kiertämään Katajanokkaa vastapäivään. Tuuli oli edelleen viileä, mutta liikkeellä ollessa tarkeni. Ihailin jäänmurtajia pitkän tovin ja luin infotaulusta, että murtajan pohjalevy on keulan kriittisellä alueella viiden sentin paksuinen.

Koska teki mieli jatkaa vesillä, ajoin kaupunkilaiva Kökarilla Kruunuvuorenrantaan ja takaisin. Uudenkaupungin telakalla v. 1967 valmistunut Kökar on lujan oloinen pikkulaiva, toiminut nimensä mukaisesti mm. yhteysaluksena Turun saaristossa. Jäitäkään Kökar ei kavahda, CV:n erikoisuutena on Kemin turistijäänmurtajan tuuraaminen! Alus pystyy liikennöimään nykyisellä reitillään ympäri vuoden, olipa talven laatu millainen hyvänsä.

Kun nyt laivoihin päädyttiin, jatketaan vielä vähän. Huomasin asiaa tutkiessani, että nykyaikaisimmissa jäänmurtajissa ja risteilyaluksissa käytössä oleva Azipod-ruoripotkurijärjestelmä yleistyy myös pienemmissä aluksissa. Yksi esimerkki on Suomenlinna II, jonka näin ja kuvasin Cinderellan lähtöä odotellessani. Ruotsinlautoista Azipod löytyy Vaasan ja Uumajan välillä liikennöivästä, Raumalla rakennetusta huippumodernista Aurora Botniasta.