Aihearkisto: Luonto

Pitkästä aikaa Pyhällä

Kävin viime viikon perjantaina Arjan, Elinan ja Noken kanssa Pyhätunturin maisemissa. Edellisestä vierailusta ehti kulua toistakymmentä vuotta, ja sinä aikana moni asia oli muuttunut. Esimerkiksi hieno opastuskeskus oli minulle uusi tuttavuus.

Sää oli kävelyä ajatellen ihanteellinen ja kiersimme Karhunjuomalammen reitin. Kansallispuiston sivuilla tämä lenkki luokitellaan keskivaativaksi, matkaa kertyi kymmenen kilometriä. Polku oli koko matkan pitkostettu tai muuten helppokulkuinen.

Lenkin aikana pysähdeltiin tarpeen mukaan, ja kunnollinen ruoka- ja kahvitauko pidettiin Karhunjuomalammella. Itse suoritus sujui vaivattomasti, mutta tuntui seuraavana päivänä kaikkien pohkeissa. Syynä oli rankka nousu Pyhänkasteenlammelta Uhriharjun laelle. Opas taisi sanoa, että portaissa on neljäsataa askelmaa.

Kurut luonnollisesti säväyttivät, samoin komeat vanhat metsät ja värikäs suo Karhukurun pohjalla. Sen sijaan Pyhänkasteenlammen putous oli tällä kertaa vähävetinen ja vaatimaton.

Tapansa mukaan mallikelpoisesti käyttäytynyt Noke sai osakseen kiitosta ja ihailua muilta kulkijoilta, joita oli liikkeellä aika tavalla.

Kesä ja kelirikko

Pikaretki pohjoiseen ajoittui hetkeen, jolloin kesä syrjäytti kertarysäyksellä pitkän ja kolean kevään. No, kesä ja kesä. Kilpisjärvi oli edelleen rantoja myöten jäässä, ja kaksi vaeltajaa saapui maastosta sukset kainalossa. Kevon reitille oli lähdetty jalkapatikassa, ainakin yritetty.

Leiriytymissuunnitelmat menivät uusiksi sekä Kilpisjärvellä että Utsjoella, kun sulamisvedet olivat kastelleet perinteiset ja hyviksi havaitut teltanpaikat. Kuivia varapaikkoja onneksi löytyi eikä maisemissa välttämättä menetetty mitään:

Retken lintuosuus jäi vajaaksi, koska tie Piesjängän poroaidalle oli kelirikon vuoksi ajokiellossa ja leiri piti perustaa muualle, Elämykselliset ilta- ja aamuhetket lammella jäivät tällä kertaa haaveeksi.

Teimme aidalle kuuden tunnin päiväretken. Sen aikana lumi oli selvästi vähentynyt ja lähtöpaikalle oli ilmestynyt kolme uutta autoa.

Jänissaaria

Ohjelmatiedon mukaan Rolvsøyan saaressa on ”niin paljon jäniksiä, että ajokoirakin aivan hämmentyy”. No jopas nyt, pitäisikö uskoa?

Saaren nimi ei soittanut kelloja, vaikka olen mielestäni perehtynyt melko hyvin Pohjois-Norjan maantietoon. Piti tarkistaa: kyseessä on Havøysundin länsipuolella sijaitseva Moseijan kunnan suurin saari. Havøysundissa olen toki käynytkin, olisihan saari pitänyt tietää!

Wikipediassa kerrotaan, että Rolvsøyan pinta-ala on lähes 90 neliökilometriä ja asukasluku 65. Lisäksi mainitaan, että Toisen maailmansodan aikana brittiläistorpedo osui matkustaja-alus Richard Withiin, joka haaksirikkoutui Rolvsøyan luona 13. syyskuuta 1941.

Koska Richard With on Hurtigrutenin perustaja, legendaarisella rannikkolinjalla tulee varmasti aina purjehtimaan perustajan mukaan nimetty alus. Kuvassa tämänhetkinen RW Berlevågissa kesäkuussa 2007.

Katsoin ohjelman, joka oli sekalainen kattaus luonnonilmiöitä ja extremeurheilua. Rolvsøyan jäniskanta on perua 1960- ja 70-luvuilla istutetuista kymmenestä yksilöstä. Kun luonnollinen saalistus (metsästyksestä puhumattakaan) on vähäistä, jänikset ovat päässeet rauhassa lisääntymään.

Ohjelmassa jänisten paljous mainittiin, mutta kuvissa se ei näkynyt. Ja mitä jäniskoiraan tulee, se oli koko ajan täysin tilanteen tasalla, ajoittain isäntäänsä paremmin. Itse oikeasti hämmennyin jänisten paljoudesta Vadsøn saarella maaliskuussa 2007.

Minkki mateenpyynnissä

Olin jo liikekannalla, kun Marko soitti Ounaskoskelta: täällä on minkki, joka pyydysti ison mateen. Siis sinne.

Paikalle ehdittyäni minkkiä ei enää näkynyt ja arvelimme sen keskittyvän herkutteluun piilossa sivullisten katseilta. Marko ehti saada minkin ja kalan ottelusta videokuvaa, jonka mm. Maikkari julkaisi.

Jonkin aikaa odoteltuamme minkki ilmestyi eteemme ja loikki hetken kuvaajasetiä ihmeteltyään rantasulaan Jätkänkynttilän alle. Ei mennyt minuuttiakaan, kun kamppailu oli taas käynnissä. Made oli yhtä kookas kuin edellinenkin.

Tällä kertaa minkki katsoi aiheelliseksi kätkeä saaliinsa uuteen paikkaan ja lähti kalaa retuuttaen alajuoksulle päin.

Takatalvi

Heräsin torstaina viiden jälkeen ja kävelin uteliaana keittiöön. Maa oli todellakin valkoisena ja lunta tuli koko ajan lisää, lämpötila aavistuksen verran plussalla. Jäin seuraamaan tilanteen kehittymistä.

Kelikameroista näin, että lumisade oli alkanut vasta hetkeä aikaisemmin, ja sakeimman pyryn aluetta taisi olla Rovaniemen seutu. Lentoasemalla lumen syvyydeksi ilmoitettiin viisi senttiä.

Kävelin lenkin kaupungilla nähdäkseni, miten linnut suhtautuvat tilanteeseen. Naurulokit eivät odotetusti olleet moksiskaan, mutta vain kaikkein reippaimpien pikkulintujen pelihuumori riitti lauluyrityksiin: peipon ja punakylkirastaan.

Vuorenkilpi kukki lumisella pihamaalla.

Meri, merileijona ja -lehmä

Uutiset kertoivat viikolla ravintolaan eksyneestä merileijonasta. Tapaus synnytti aamukahvipöydässämme vilkkaan keskustelun älyttömistä eläinten nimistä.

Mitä tekemistä merileijonalla on oikean leijonan kanssa? No ei todellakaan mitään. Samaan sarjaan kuuluu melkoinen joukko eläimiä, joiden nimi on meri-alkuinen: merihevonen, merileopardi, merinorsu ja kaiken huippuna merilehmä.

Stellerinmerilehmä (stellerindugongi) oli ihmisiin luottavaisesti suhtautunut merieläin, jonka lihaa saattoi verrata maultaan naudanlihaan. Rasva oli kuin voita ja sitä saattoi käyttää myös polttoaineena. Ei ihme, että näin ”hyödyllinen” laji onnistuttiin metsästämään sukupuuttoon ennätysajassa: laji löydettiin Beringinsalmen suunnalta vuonna 1741 ja viimeinen havainto tehtiin 27 vuotta myöhemmin.

Kirjailijapresidentti Lennart Meri (1929-2006) mainitsee merilehmän kiehtovassa matkakirjassaan Revontulten porteilla. Meri nousi lukulistalleni osana sattumalta käynnistynyttä kirjallista ketjureaktiota, josta kirjoitin sivuston puolelle.

Vuoden kohokohtia

Maanantaisin Femmalta tuleva 12-osainen sarja Yksineläjä Severin on mukavaa seurattavaa kaikille Norjan ystäville. Viidennessä jaksossa Severin nauttii keväästä ja harventaa lähijärven ylitiheää kalakantaa: verkotus tuottaa 117 ”sinttiä” ja yhden hieman kookkaamman kalan. Sen Severin päästää kasvamaan.

Sarjaa katsellessa muistelin monia matkojani Norjaan. Esimerkiksi sitä, jonka teimme sisareni kanssa kesäkuussa 2008. Reitillä Runden lintusaarelta Trollstigenin kautta Rørosiin ohitimme Severinin kotipaikan hyvinkin läheltä, toki Storfjorden-vuonon pohjoisrantaa kulkevaa tietä.

Kaikki kolme tänä vuonna Norjaan tekemääni matkaa ovat olleet täynnä elämyksiä. Jo monen vuoden ajan suunniteltu vierailu Fram-museossa, Nasjonalgallerietissa ja Holmenkollenilla toteutui pääsiäisenä, ja marraskuun puolivälin matka Tromssan valasvesille onnistui yli odotusten.

Lopuillaan oleva vuosi on tarjonnut viisi ennennäkemätöntä lintulajia. Vaikuttavimmat lintuelämykseni eivät kuitenkaan selity harvinaisuuksilla, vaan niihin tarvitaan erityisiä maisemia ja olosuhteita. Ja sellaisiahan löytyy Norjasta!

Matkalla Gamvikiin kesäkuun alussa  saimme kokea kevään toiseen kertaan Nordkinnhalvøyan ylängöllä. Kirsikkana kakun päällä oli rantasulasta siivilleen noussut kaakkuripariskunta, joka intoutui huimaan lentonäytökseen.

Teatteriretki Lemmenjoelle elokuun lopussa kuuluu elämyksenä  samaan sarjaan edellisten kanssa.

Vuoden pitkäkestoinen kohokohta ja suuren kiitollisuuden aihe on se, että olen saanut olla terveenä. Kiitokset myös hyville retkikavereille: Jounille, Raunolle, Lealle ja Olli-Pekalle!

Räntää ja mursunnahkaa Pohjolan Pariisissa

Perjantain, kaupunkipäivän sää oli aamusta asti valaspäiviä tuulisempi, mutta sade alkoi vasta iltapäivällä. Näytteen paikallisesta räntäkuurosta saimme jo torstaina: se oli sakea.

Jatkoimme taidemuseolta kirjastolle. Olin katsellut kuvia netissä ja halusin nähdä, milta rakennus näyttää paikan päällä. Arkkitehti oli varmaankin ajatellut Tromssan hallitsevaa vuodenaikaa ja suunnitellut talon, joka loistaa kaamoksen hämärässä kuin jättilläismäinen lyhty. Sisältä päin kirjasto vaikutti toimivalta laitokselta, ja asiakkaita oli mukavasti.

Räntäsade olisi järkytys oikeassa Pariisissa, mutta tromssalaiset eivät olleet koiranilmasta moksiskaan, painuivat menemään niska kyyryssä. Olin pannut merkille, että monet paikalliset käyttivät työmatkoillaan ja ulkoillessaan huomioliivejä. Varmasti järkevä valinta! Kaupungin keskustassakin liivejä näki, mutta lähinnä junioreilla.

Matkalla Polar Museumiin näimme satama-altaassa viisi juhlapukuun sonnustautunutta allia. Kun sain telen paikalleen ja valmistauduin kuvaamaan, linnut olivat hävinneet. Fridtjof Nansen istui työpöytänsä takana museon yläkerrassa, ja tervehdin häntä kunnioittavasti. Alakerrassa kuvasin kappaleen mursunnahkaa. Paras iskukyky oli tiessään ja vierailu jäi lyhyeksi. Se ei haitannut, koska olimme tutkineet museon läpikotaisin edellisellä käynnillämme.

Kierroksen päätteeksi kävelimme satamaan. Rännän ja hämärän seasta kuului sumutorven törähdys ja Polarlys, tuttu Hurtigruten-alus ilmestyi näkyviin aikataulun mukaisesti. Muutamia matkustajia jäi laukkuineen maihin, ja joukko urhoollisia risteilyasiakkaita lähti tutustumaan Tromssan keskustaan.

Me palasimme mökkiimme leirintäalueelle. Pitkän sillan korkeimmalla kohdalla tuuli oli navakka ja räntä lensi vaakasuoraan. Alkuviikolla vieraita hemmotellut sää oli lähdön kynnyksellä normalisoitunut, ja hyvä niin.

Miekat ja maisemat

Tromssan retken ajoitus osui valaiden ja säiden puolesta nappiin. Nähtyjen miekka- ja ryhävalaiden kokonaismäärä nousi lähelle sataa. Vaikka hypyt jäivätkin näkemättä, olen erittäin tyytyväinen.

Retken aikana kävi selväksi, että maisemat ovat minulle sittenkin tärkein syy lähteä Norjaan aina uudelleen. Linnut ja valaat tulevat bonuksena jos ovat tullakseen.

Valas näkyvissä!

Oikeastaan otsikon kuuluisi olla monikossa. Kaksi päivää Tromssan valasvesillä on ylittänyt odotukset: varovasti arvioiden olemme nähneet 20 ryhävalasta ja 50 miekkavalasta. Pitkistä välimatkoista johtuen kuvia ei ole juurikaan saatu, mutta elämyksiä senkin edestä. Niitä lähdimme hakemaankin.

Kuvassa (Rauno Kalliskota) ensimmäinen näkemämme miekkavalas. Selkäevän koosta saa  käsityksen kun vertaa sitä veneessä seisovaan mieheen.

Valaat, kalastusalukset ja katsojia kuljettavat pikkuveneet  pyörivät samalla alueella; joillakin kakalastusaluksilla on saattueenaan taaja lokkiparvi.

Olen käynyt Tromssassa pari kertaa ennenkin, mutta silti kaupunki pääsi yllättämään. Tämä on oikeasti iso kaupunki, aivan eri luokkaa kuin esimerkiksi Rovaniemi.

Kuvan näkymä avautuu Arktisen katedraalin edestä kaupungin keskustan suuntaan.