Aihearkisto: Luonto

Ruskaa ja joutsenia

Ensi kertaa tänä syksynä näin joutsenia Lainaan puolella Koivusaaren edustan matalikolla, 31 aikuispukuista lintua. Arktikumin puistossa kuvasin keltaisena hehkuvan pihlajan; ruska on juuri nyt Rovaniemellä parhaimmillaan.

Ounasjoella oli lisää joutsenia: Madesaaren alapäässä 18 lintua ja Jängislahdessa 28. Juuri kun sain kaikki lasketuksi ja kaivoin taskusta sanelinta, Vitikanperän puolelta tuli lisää. Laskeutuvia joutsenia oli hetken aikaa joka puolella, ja laskutoimitus piti aloittaa alusta. Sitä ennen otin kuvan pikkuparvesta ja sain taustalle Ounasvaaran.

Lisäyksen jälkeen Jängislahdessa oli 58 lintua ja Madesaaren parvessa 54. Oletin Lainaan parven pysyneen entisellään, joten joutsenia oli yhteensä 143. Merkille pantavaa on, että joukossa ei ollut yhtään tämän vuoden poikasta.

Lähiviikkoina selviää, onko perhekuntien muutto myöhässä vai onko pesintä pahasti epäonnistunut.

Fifång

Purjehdusretkemme ensimmäinen yöpymispaikka oli Fifång -niminen saari kymmenkunta kilometriä Landsortin majakalta luoteeseen. Saavuimme paikalle kun ilta alkoi jo hämärtyä; Tukholmasta lähdettyämme olimme olleet vesillä tuntia vaille kellonympäryksen.

Sää oli pitkälle iltapäivään aurinkoinen ja heikkotuulinen, ja ajoimme moottorilla ohi Södertäljen. Kanava oli mielenkiintoinen kokemus. Vasta kunnolla merelle päästyämme tuulta alkoi olla riittävästi, niin että saatoimme nostaa purjeet ja luovia loppumatkan.

Kartan perusteella valitsemamme yöpymispaikka osoittautui oikein hyväksi: lahti suojasi tuulelta, ja jyrkät kalliorannat tarjosivat hyviä kiinnittymispaikkoja. Vieressä olleen saksalaisveneen lisäksi kauempana oli ankkurissa kaksi isompaa venettä, joista toinen näkyi laivatrakkerissa.

Aamulla selvisi, että paikka ei ollut vain hyvä, se oli suurenmoinen. Saari oli luonnonsuojelualuetta, metsä vanhaa ja järeäpuustoista, rantakalliot komeita. Huoltorakennuksessa oli säiliöt roskille ja kaksi siistiä huusia, joiden pikkuruisia ikkunoita somistivat purjehdusaiheiset verhot.

Purjehdusoppia ja luonnonsatamia

Purjehdusretken viides yöpymispaikka sijaitsee jo Tukholman sisääntuloväylän tuntumassa, mutta on yhtä hieno kuin aiemmatkin. Veneitä on koolla jo 12 ja lisää saattaa vielä tulla. Useimmat ovat keula maissa, kolme lahdella ankkurissa.

Meikäläiselle maakravulle kaikki on ollut uutta, varsinkin monipäiväiseen purjehdusretkeen iittyvät käytännön asiat. Sää on vaihdellut sopivasti, kaikenlaista tuulta on koettu ja lisäksi yksi lähes tuuleton päivä.

Tukholman saaristo on osoittautunut maineensa veroiseksi, ja ihastuttavat luonnonsatamat ovat ylittäneet odotukset.

Olemme poikenneet Utön (Ruotsin Utö) ja Sandhamnin vierasvenesatamissa ja varsinkin jälkimmäinen on todella suuri ja vilkas. Tilaa tosin oli mukavasti keskellä viikkoa nyt kuumimman sesongin hellitettyä.

Kaikki näkyvissä olevat liput ovat sinikeltaisia lukuun ottamatta yhtä…

Pitkästä aikaa Pyhällä

Kävin viime viikon perjantaina Arjan, Elinan ja Noken kanssa Pyhätunturin maisemissa. Edellisestä vierailusta ehti kulua toistakymmentä vuotta, ja sinä aikana moni asia oli muuttunut. Esimerkiksi hieno opastuskeskus oli minulle uusi tuttavuus.

Sää oli kävelyä ajatellen ihanteellinen ja kiersimme Karhunjuomalammen reitin. Kansallispuiston sivuilla tämä lenkki luokitellaan keskivaativaksi, matkaa kertyi kymmenen kilometriä. Polku oli koko matkan pitkostettu tai muuten helppokulkuinen.

Lenkin aikana pysähdeltiin tarpeen mukaan, ja kunnollinen ruoka- ja kahvitauko pidettiin Karhunjuomalammella. Itse suoritus sujui vaivattomasti, mutta tuntui seuraavana päivänä kaikkien pohkeissa. Syynä oli rankka nousu Pyhänkasteenlammelta Uhriharjun laelle. Opas taisi sanoa, että portaissa on neljäsataa askelmaa.

Kurut luonnollisesti säväyttivät, samoin komeat vanhat metsät ja värikäs suo Karhukurun pohjalla. Sen sijaan Pyhänkasteenlammen putous oli tällä kertaa vähävetinen ja vaatimaton.

Tapansa mukaan mallikelpoisesti käyttäytynyt Noke sai osakseen kiitosta ja ihailua muilta kulkijoilta, joita oli liikkeellä aika tavalla.

Kesä ja kelirikko

Pikaretki pohjoiseen ajoittui hetkeen, jolloin kesä syrjäytti kertarysäyksellä pitkän ja kolean kevään. No, kesä ja kesä. Kilpisjärvi oli edelleen rantoja myöten jäässä, ja kaksi vaeltajaa saapui maastosta sukset kainalossa. Kevon reitille oli lähdetty jalkapatikassa, ainakin yritetty.

Leiriytymissuunnitelmat menivät uusiksi sekä Kilpisjärvellä että Utsjoella, kun sulamisvedet olivat kastelleet perinteiset ja hyviksi havaitut teltanpaikat. Kuivia varapaikkoja onneksi löytyi eikä maisemissa välttämättä menetetty mitään:

Retken lintuosuus jäi vajaaksi, koska tie Piesjängän poroaidalle oli kelirikon vuoksi ajokiellossa ja leiri piti perustaa muualle, Elämykselliset ilta- ja aamuhetket lammella jäivät tällä kertaa haaveeksi.

Teimme aidalle kuuden tunnin päiväretken. Sen aikana lumi oli selvästi vähentynyt ja lähtöpaikalle oli ilmestynyt kolme uutta autoa.

Jänissaaria

Ohjelmatiedon mukaan Rolvsøyan saaressa on ”niin paljon jäniksiä, että ajokoirakin aivan hämmentyy”. No jopas nyt, pitäisikö uskoa?

Saaren nimi ei soittanut kelloja, vaikka olen mielestäni perehtynyt melko hyvin Pohjois-Norjan maantietoon. Piti tarkistaa: kyseessä on Havøysundin länsipuolella sijaitseva Moseijan kunnan suurin saari. Havøysundissa olen toki käynytkin, olisihan saari pitänyt tietää!

Wikipediassa kerrotaan, että Rolvsøyan pinta-ala on lähes 90 neliökilometriä ja asukasluku 65. Lisäksi mainitaan, että Toisen maailmansodan aikana brittiläistorpedo osui matkustaja-alus Richard Withiin, joka haaksirikkoutui Rolvsøyan luona 13. syyskuuta 1941.

Koska Richard With on Hurtigrutenin perustaja, legendaarisella rannikkolinjalla tulee varmasti aina purjehtimaan perustajan mukaan nimetty alus. Kuvassa tämänhetkinen RW Berlevågissa kesäkuussa 2007.

Katsoin ohjelman, joka oli sekalainen kattaus luonnonilmiöitä ja extremeurheilua. Rolvsøyan jäniskanta on perua 1960- ja 70-luvuilla istutetuista kymmenestä yksilöstä. Kun luonnollinen saalistus (metsästyksestä puhumattakaan) on vähäistä, jänikset ovat päässeet rauhassa lisääntymään.

Ohjelmassa jänisten paljous mainittiin, mutta kuvissa se ei näkynyt. Ja mitä jäniskoiraan tulee, se oli koko ajan täysin tilanteen tasalla, ajoittain isäntäänsä paremmin. Itse oikeasti hämmennyin jänisten paljoudesta Vadsøn saarella maaliskuussa 2007.

Minkki mateenpyynnissä

Olin jo liikekannalla, kun Marko soitti Ounaskoskelta: täällä on minkki, joka pyydysti ison mateen. Siis sinne.

Paikalle ehdittyäni minkkiä ei enää näkynyt ja arvelimme sen keskittyvän herkutteluun piilossa sivullisten katseilta. Marko ehti saada minkin ja kalan ottelusta videokuvaa, jonka mm. Maikkari julkaisi.

Jonkin aikaa odoteltuamme minkki ilmestyi eteemme ja loikki hetken kuvaajasetiä ihmeteltyään rantasulaan Jätkänkynttilän alle. Ei mennyt minuuttiakaan, kun kamppailu oli taas käynnissä. Made oli yhtä kookas kuin edellinenkin.

Tällä kertaa minkki katsoi aiheelliseksi kätkeä saaliinsa uuteen paikkaan ja lähti kalaa retuuttaen alajuoksulle päin.

Takatalvi

Heräsin torstaina viiden jälkeen ja kävelin uteliaana keittiöön. Maa oli todellakin valkoisena ja lunta tuli koko ajan lisää, lämpötila aavistuksen verran plussalla. Jäin seuraamaan tilanteen kehittymistä.

Kelikameroista näin, että lumisade oli alkanut vasta hetkeä aikaisemmin, ja sakeimman pyryn aluetta taisi olla Rovaniemen seutu. Lentoasemalla lumen syvyydeksi ilmoitettiin viisi senttiä.

Kävelin lenkin kaupungilla nähdäkseni, miten linnut suhtautuvat tilanteeseen. Naurulokit eivät odotetusti olleet moksiskaan, mutta vain kaikkein reippaimpien pikkulintujen pelihuumori riitti lauluyrityksiin: peipon ja punakylkirastaan.

Vuorenkilpi kukki lumisella pihamaalla.

Meri, merileijona ja -lehmä

Uutiset kertoivat viikolla ravintolaan eksyneestä merileijonasta. Tapaus synnytti aamukahvipöydässämme vilkkaan keskustelun älyttömistä eläinten nimistä.

Mitä tekemistä merileijonalla on oikean leijonan kanssa? No ei todellakaan mitään. Samaan sarjaan kuuluu melkoinen joukko eläimiä, joiden nimi on meri-alkuinen: merihevonen, merileopardi, merinorsu ja kaiken huippuna merilehmä.

Stellerinmerilehmä (stellerindugongi) oli ihmisiin luottavaisesti suhtautunut merieläin, jonka lihaa saattoi verrata maultaan naudanlihaan. Rasva oli kuin voita ja sitä saattoi käyttää myös polttoaineena. Ei ihme, että näin ”hyödyllinen” laji onnistuttiin metsästämään sukupuuttoon ennätysajassa: laji löydettiin Beringinsalmen suunnalta vuonna 1741 ja viimeinen havainto tehtiin 27 vuotta myöhemmin.

Kirjailijapresidentti Lennart Meri (1929-2006) mainitsee merilehmän kiehtovassa matkakirjassaan Revontulten porteilla. Meri nousi lukulistalleni osana sattumalta käynnistynyttä kirjallista ketjureaktiota, josta kirjoitin sivuston puolelle.

Vuoden kohokohtia

Maanantaisin Femmalta tuleva 12-osainen sarja Yksineläjä Severin on mukavaa seurattavaa kaikille Norjan ystäville. Viidennessä jaksossa Severin nauttii keväästä ja harventaa lähijärven ylitiheää kalakantaa: verkotus tuottaa 117 ”sinttiä” ja yhden hieman kookkaamman kalan. Sen Severin päästää kasvamaan.

Sarjaa katsellessa muistelin monia matkojani Norjaan. Esimerkiksi sitä, jonka teimme sisareni kanssa kesäkuussa 2008. Reitillä Runden lintusaarelta Trollstigenin kautta Rørosiin ohitimme Severinin kotipaikan hyvinkin läheltä, toki Storfjorden-vuonon pohjoisrantaa kulkevaa tietä.

Kaikki kolme tänä vuonna Norjaan tekemääni matkaa ovat olleet täynnä elämyksiä. Jo monen vuoden ajan suunniteltu vierailu Fram-museossa, Nasjonalgallerietissa ja Holmenkollenilla toteutui pääsiäisenä, ja marraskuun puolivälin matka Tromssan valasvesille onnistui yli odotusten.

Lopuillaan oleva vuosi on tarjonnut viisi ennennäkemätöntä lintulajia. Vaikuttavimmat lintuelämykseni eivät kuitenkaan selity harvinaisuuksilla, vaan niihin tarvitaan erityisiä maisemia ja olosuhteita. Ja sellaisiahan löytyy Norjasta!

Matkalla Gamvikiin kesäkuun alussa  saimme kokea kevään toiseen kertaan Nordkinnhalvøyan ylängöllä. Kirsikkana kakun päällä oli rantasulasta siivilleen noussut kaakkuripariskunta, joka intoutui huimaan lentonäytökseen.

Teatteriretki Lemmenjoelle elokuun lopussa kuuluu elämyksenä  samaan sarjaan edellisten kanssa.

Vuoden pitkäkestoinen kohokohta ja suuren kiitollisuuden aihe on se, että olen saanut olla terveenä. Kiitokset myös hyville retkikavereille: Jounille, Raunolle, Lealle ja Olli-Pekalle!