Arkistot kuukauden mukaan: maaliskuu 2024

Filmi ja digi

Ostin muistikortin ja muistelin aikoja, jolloin kuvattiin filmille. Olihan nysväämistä, ja kallista kaiken lisäksi!

Katsotaanpa kustannuksia. 36 kuvan kasetti diadilmiä näyttäisi maksavan kolmisenkymmentä euroa, ja kuvattu filmi pitää vielä kehityttää (15€?) ennen kuin saa käsiinsä liuskan valmiita kuvia. Niitä voi ihailla valoa vasten, ja ruudulle kertyy hintaa yli 1€/kpl.

Kuvan muistikortti maksaa parikymppiä ja siihen mahtuu pitkästi yli tuhat täyden kennon raw-kuvaa ja samaan aikaan tallentuvaa isoa jpg-tiedostoa. Lopputulos käy suoraan käsittelyn ja käytön lähtökohdaksi. Siis 20€ jaettuna vaikkapa 1200:lla, onko se alle 2 senttiä?

Filmi- ja kehityskuluja ei enää ole, mutta säästyneillä rahoilla on taipumus upota kuvausvälineisiin, tietotekniikkaan ja Adoben kuukausimaksuihin. Mikään halpa harrastus valokuvaaminen ei digiaikanakaan ole!

Kiekkomuistelus Rovaniemeltä

Mestiksen pudotuspelit alkoivat eilen ja kun liigaa ei pelattu, katsoin jatkoerän Mestiksen puolivälieräottelusta IPK-RoKi. Mestiksen runkosarjan voittanut Iisalmen IPK joutui lujille sarjassa kahdeksanneksi sijoittuneen RoKin kanssa, mutta vei lopulta voiton jatkoerän maalilla.

Minulle ottelun kiinnostavin pelaaja oli RoKin veteraani-ikäinen ykkössentteri Antti Erkinjuntti, jota seurasin tarkasti Rovaniemellä asuessani. Antti on RoKin oma junioripelaaja, joka lähti jo varhain hakemaan kiekko-oppeja Oulusta. Hän pelasi yhden kauden Kärppien U16-joukkueessa ja kaksi U18-tasolla.

Valmennusuraansa Kärppien U20-joukkueen apuvalmentajana aloitellut Kai Suikkanen pani merkille Erkinjuntin poikkeukselliset kiekkotaidot ja kehityspotentiaalin, ja miesten yhteinen taival alkoi kaudella 2004-05 Rovaniemellä. Uuden Lappi-areenan ansiosta kaupungissa orasti kiekkobuumi, jota vauhdittamaan tunnettu kiekkopersoona Kai Suikkanen palkattiin. Minäkin innostuin ja hankin RoKin kausikortin – paljolti Erkinjuntin ansiosta.

Aikani kausikorttilaisena jäi kuitenkin lyhyeksi. Lainaus blogista 13.11.2005:

Yksi kausi RoKin kausikorttilaisena riitti minulle. Kotijoukkueen ylivoimaisuus Suomi-sarjan pohjoislohkossa teki otteluista yllätyksettömiä maali-iloitteluja, joiden päätteeksi valotaululla saattoivat komeilla esimerkiksi numerot 11-7. Tuollainen lopputulos ei kuulu siihen jääkiekkoon, jota minä haluan seurata.

”Juntista” näki heti, että edellytykset huipulle olivat riittävät. Parasta oli viiltävä peliäly ja sen mahdollistamat oivallukset, jollaisia niillä leveyksillä ei usein nähdä. Suikkanen puolestaan oli komeasta pelaajaurastaan huolimatta raakile aikuisten päävalmentajana. Puutteet puolustuspelaamisessa ja ylipäätään ohut kokemus kovista peleistä kostautui karusti kevään Mestiskarsinnoissa, kun vastaan asettui rutinoitunut ja kiekkokulttuurin kyllästämä etelän joukkue.

Mieleen on jäänyt erityisesti karsintaottelu Vermuntilan Tempoa vastaan. Ensimmäinen erä oli tasainen lähinnä siksi, että vastapuolen valmennusjohto vasta tarkkaili RoKin tapaa pelata. Kun oma peli sitten aloitettiin toisessa erässä, RoKi oli käytännössä aseeton. Jos oikein muistan, tulokseen pettynyt Suikkanen syytti tappiosta omaa maalivahtia. Mikä ihmeen Vermuntila, me muut ihmettelimme.

Suikkanen opetteli valmentamista Rovaniemellä kahden kauden ajan, siirtyi astetta kokeneempana kahdeksi kaudeksi Kajaanin Hokkiin ja edelleen Turkuun TPS:n päävalmentajaksi. Valmentajauran kohokohtana on liigamestaruus TPS:n kanssa kaudella 2009-10. Erkinjuntti seurasi Turkuun saakka mukana ja on pelannut pitkän uran kovan tason ammattilaisena Suomessa, Sveitsissä ja Slovakiassa.

Roki nousi Mestikseen keväällä 2009, mutta ensimmäinen vierailu jäi kauden mittaiseksi. Toinen yritys on tuonut kiekkokartalle osaavan ja menestyvän joukkueen, jossa Erkinjuntin kelpaa aikanaan päättää uransa.

Pitkästä aikaa pesisasiaa

Menin paikalle lauantaina, kun viime kauden finalistit Manse PP ja Porin Pesäkarhut kohtasivat Pirkkahallissa Talvisuperin B-alkulohkon kärkiottelussa. Tasaista oli: eka jakso 2-2 ja toinen Manselle 1-0. Tilanne lohkossa on sellainen, että kumpikin joukkue jatkanee Seinäjoella 23-24.3. pelattavaan lopputurnaukseen.

Manse esiintyi parhaalla kokoonpanollaan, mutta Pesäkarhujen lukkarina pelasi minulle entuudestaan tuntematon juniori-ikäinen Sara Koivikko. Uusista pelaajista esittäytyivät kärkipelaaja Johanna Pirskanen ja Eveliina Lämsä. Kukaan mainituista ei loistanut mutta ei pettänytkään. Ottelun niukkajuoksuisuus kertoo ennen muuta joukkueiden hyvästä ulkopelistä.

Mansen voiton ratkaisi kotiuttajajokeri Maija Vastamäki hienolla kakkospuolen läpilyönnillään. Vastamäki on lupaava 19-vuotias pelaaja, jonka erikoista pelaajapolkua esitellään Aamulehden 1.3. julkaistussa artikkelissa (joka on maksumuurin takana). Artikkelin ingressissä todetaan, että ”kova treenaaminen ja epäterve valmennuskulttuuri johtivat loppuunpalamiseen, masennukseen ja häiriintyneisiin syömistottumuksiin, joiden kanssa hän kamppailee edelleen.” Kahden vuoden tauon jälkeen Vastamäki palasi pesäpallon pariin ja pelaa toista kautta Manse PP:n superpesisjoukkueessa.

Epäterveestä valmennuskulttuurista syytetään suoraan ja vastapuolta kuulematta Jyväskylän Kirittäriä, joka on naispesäpallossa 2000-luvun menestynein joukkue. Nimeltä mainitaan Kirittärien pitkäaikainen päävalmentaja Jussi ”Nalle” Viljanen, joka on puolestaan naisjoukkueiden valmentajista ylivoimaisesti meritoitunein. Nimimerkki Juffa kommentoi artikkelia Supervuoro.com -foorumilla huomauttaen aiheellisesti, että pelaajien yksilölliset eroavaisuudet sivuutetaan kokonaan ja ongelmat pannaan valmennuksen piikkiin.

Maija Vastamäen kokemukset Kirittäristä ovat surullista luettavaa, mutta onneksi löytyy kosolti aivan toisenlaisiakin tarinoita. Esimerkiksi Maijan kanssa saman ikäisenä Kirittärissä aloittanut Venla Karttunen on nyt 21-vuotiaana neljä naisten mestaruutta voittanut Kirittärien kapteeni. Venla teki äskettäin kasvattajaseuransa kanssa kahden vuoden jatkosopimuksen. Opiskelujakaan ei ole unohdettu: lähihoitajaksi valmistuttuaan Venla jatkaa opintoja tavoitteenaan sairaanhoitajan ammatti.