Arkistot kuukauden mukaan: tammikuu 2020

Operaatio Paulaharjun jatkot – poroksi Niilaksen tokkaan?

Juha Hurmeen vetämä erämaateatteri lopetti toimintansa juuri kun esityksestä oli tullut meille asiaan vihkiytyneille jokavuotinen merkkitapaus. Nyt moni ihmettelee, onko muitakin syitä odottaa kesää!

Sodankyläläinen Jukka Tarkiainen on tehnyt teatteriretkistään ja näkemistään esityksistä kolme hienoa elokuvaa, jotka ovat YouTubessa kaikkien kiinnostuneiden nähtävissä. Linkit elokuviin ja kertomus projektin taustoista löytyvät Jukan blogitekstistä.

Elokuvat nähtyäni kaipuu erämaateatteriin kouraisi niin syvältä ja kovaa, että asialle oli pakko tehdä jotain. Onneksi lääke on jo olemassa, sitä pitää vain uskaltaa kokeilla! Murhahaarassa keksittiin, että pitää kokoontua tulevan elokuun lopulla tutulla porukalla ja teemalla jossain sopivassa paikassa.

Otsikon porojuttu vaatii selityksen. Neljän vuoden esitykset nähtyäni sain päähäni juhlistaa merkkipäivääni Pitsusjärvellä esittämällä Niilaksen poroa Talmulahden papin omanaan pitämällä niityllä. Arvelin näyttelijäntaitojeni riittävän kertaluontoiseen rooliin häiriköivänä porona. Pupu meni kuitenkin pöksyyn siinä vaiheessa, kun idea olisi pitänyt esittää Juhalle. 

Viime yönä (en ole varma olinko hereillä vai näinkö unta) keksin, että tilanne on korjattavissa: vetäisemme omin voimin suosikkikappaleen Niilas Saaran kiroissa. Kaikki paikalle saapuvat pääsevät esiiintymään vähintään seurakuntalaisena tai porona, ja päärooleista voidaan äänestää. 

On mahdollista, että tältä pohjalta esitys ja varsinkin kuoro-osuudet jäävät hieman amatöörimäisiksi. Tästä ei kuitenkaan kannata huolestua, koska paikalla ei ole yleisöä eikä varsinkaan kriitikoita.

Sain Murhahaarassa tehtäväkseni tehdä alustavia tunnusteluja. Jos Paulaharjun jatkot kiinnostavat, pyydän ottamaan yhteyttä. Sp-osoite löytyy sivuston infosta.

Teatterikuvia vuosilta 2014-2019

Talviretki etelään

Kun matkustin äskettäin Jyväskylään, lumisia maisemia riitti vain Kemiin saakka. Parkanon ja Tampereen välillä näkyi osittain sulia järviä. Jyväsjärvi oli sentään kauttaaltaan jäässä mutta niin heikossa, että järvellä hohaillut uskalikko päätyi Keskisuomalaisen uutisaiheeksi.

Lintuhavainnot jäivät vähiin. Päijänteen rannoilta ilmoitettiin Tiiraan vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen paljon isokoskeloita, mutta kaupungissa näkyi vain sinisorsia. Emme ryhtyneet edes arvailemaan Rauhalahden sorsaparven nokkalukua, mutta joku viitseliäämpi oli päätynyt viiteensataan. Lähellä Helsinkiä näin junan ikkunasta kyhmyjoutsenperheen ja muutamia kanadanhanhia. Siinä mainittavimmat lintuhavainnot sitten ovatkin.

Ennen laivan lähtöä ehdin käymään kahdessa kulttuurikohteessa, joiksi olin valinnut Luomuksen ja Ateneumin. Olin luullut, että luurangot eivät kiinnosta, mutta juuri ne olivat mielestäni talon parasta antia! Kun lisäksi itse rakennus osoittautui sisältä vähintään yhtä vaikuttavaksi kuin ulkoa, vierailu (kyseessä ensivisiitti) oli retken positiivisin yllätys.

Ateneumissa kiersin katsomassa muutamat suosikit ja paneuduin sitten Schjerfbeck-näyttelyyn. Se oli laajempi kuin olin odottanut ja täytti kovat odotukset sataprosenttisesti. Väkeä riitti vaikka oli tavallinen arkipäivä.

Yövyin laivassa ja suunnistin aamulla Viru-hotellille, jonka olin valinnut ihmeen edullisen hinnan vuoksi seuraavan yön majapaikaksi. Pyhien mentyä matkailijoita oli liikkeellä poikkeuksellisen vähän. Sain huoneen käyttööni jo aamupäivällä, ja pääsin saman tien tutustumaan ylimmän kerroksen KGB-museoon. Se oli toinen syy hotellin valintaan.

Muukin päivä kului kulttuurin parissa. Kumuun houkutteli näyttely Valloittajan katse ja sen osana uusiseelantilaisen Lisa Reihanan panoraamavideoteos In Pursuit of Venus. Pakko hehkuttaa: harvoin olen katsellut visuaalista taidetta yhtä lumoutuneena kuin tätä.

Jatkoin Kadriorgin puistoon ja tutustuin 1700-luvulla rakennettuun palatsiin. Rakennus teki suuren vaikutuksen, varsinkin korkea keskisali ja pienempien salien komeat uunit. Toki ihailin myös maalauksia. Upeaan ja hyvin hoidettuun puistoon kannattaa tutustua mieluummin keskellä kesää kuin talvea!

Päivän kolmantena kohteena oli Tammsaare-museo vanhassa puutalossa Lydia Koidulan mukaan nimetyn kadun varrella. Kun muita vieraita ei ollut, sain erityispalvelua. Valvojatäti nousi perässäni yläkertaan tuoden käyttööni täppärin, josta sain lukea kirjailijan vaiheista suomeksi. Museo oli sympaattisesti vanhanaikainen kuten kotimuseoiden kuuluu ollakin.

Kaupunkiin palattuani ehdin vielä käväistä Miehitysmuseossa, joka on tekniikan puolesta tarjonnan toinen ääripää. Mukavia museoita molemmat! Illalla katselin kaupungin valoja huoneestani 21. kerroksesta.

Juhlahetki jäähallissa

Eilen Hippoksen jäähallissa pelattua JYPin ja Pelicansin välistä ottelua edelsi tunteikas seremonia, jossa nostettiin kattoon pelaajalegenda Riikka Sallisen pelipaita. Riikalla on Suomen mestaruuksia neljässä lajissa, joista minulle läheisimpiä ovat jääkiekko ja pesäpallo.

Tapahtuma oli historiallinen silläkin tavoin, että naispelaajan paita nousi ensi kertaa suomalaisen liigahallin kattoon. Numeron jäädyttäminen tarkoitti käytännössä sitä, että JYPin edustusjoukkueessa numerolla 13 pelannut Anton Stråka luovutti käyttämänsä pelipaidan Riikalle. Nimi oli vaihdettu.

Pitkäaikaiselle Riikan fanille paitaseremonia oli eilisen kiekkopäivän kohokohta. Sen rinnalla oli toisarvoista, miten JYPin ja Suomen U20-joukkueille otteluissaan kävi. (JYP voitti, Suomi hävisi)

Teksti maaliskuulta 2016