Hannu Mäkelä kertoo neljännessä muistelukirjassaan pitkästä työrupeamastaan kustannusyhtiö Otavassa. Kirja on paksu, mutta helppolukuinen ja mukaansa tempaava. Kiinnostavaa sinänsä, että kirjan kustantaja ei ole Otava vaan Tammi.

Pääosassa ovat luonnollisesti kirjailijat, ja heitä muistellessaan Mäkelä nimeää omat kaverinsa ja myös ne, joiden kanssa kemiat eivät kohdanneet. HS-arviossa pohdiskellaan, onko kustannusvirkailijan ylipäätään sopivaa muistella tähän tyyliin. No, aikaa tapahtumista on sentään kulunut melko pitkästi.

En paljasta kirjailijoista enempää kuin tämän Mäkelän yleisluontoisen havainnon:

Ja kirjailijat kuten muutkin ihmiset ovat persoonia laillaan. Myös tämä joukko on vähintään kirjava, kirjavampi ja kiinnostavampi kuin nykyään, jolloin monet sirkustemppuihin erikoistuvat tähdet ja tähtöset hoitavat ulkoasuaan ja uraansa kuin näyttelijät ainakin, harkiten ja koulitusti. Kirjansa he tekevät siinä sivussa.

Kustantamoista rakas kilpailija WSOY saa ansionsa (?) mukaan. Tapa haamiloida taloon kirjallista iskukykyä tuo mieleen jääkiekon suurseurat:

Jotkut kustantamot, varakkaat sellaiset, kuten Bulevardin kaunokainen, hoitavat pulman tuolloin näppärästi. Kun joku toisessa kustantamossa menestyy, häneen otetaan yhteyttä, hänelle tarjotaan rahaa ja hyvää sopimusta ja luvataan paljon näkyvyyttä ja markkinointia lehdissä ja kirjakaupoissa. Ja niin siirto isompaan tapahtuu. Tässä ei ole mitään uutta, näin tehdään kaikkialla. Toki siirto tapahtuu molempien osapuolten yhteiseksi iloksi. Kyräämään jäävät vain pienet ja köyhemmät kasvattajaseurat.

Mäkelän muistelut innostivat palaamaan muutamiin pitkään unohduksissa olleisiin tekijöihin. Antti Hyryltä valikoituivat luettaviksi romaanit Kurssi (1993), Aitta (1999) ja novellikokoelma Junamatkan kuvaus (1962). Vastapainoksi hillitylle Hyrylle lainasin  Hannu Salaman Juhannustanssit vuodelta 1964. Jos näistä pitää valita, Hyry on enemmän minun makuuni. Pidin erityisesti hänen novelleistaan.

Junamatkan kuvaus teki vaikutuksen jopa Pentti Saarikoskeen. Ylioppilaslehdessä julkaistun arvion aloitus on nykykielellä ilmaistuna selvää sigukamaa:

Hyry poikkeaa useimmista kirjailijoista siinä, että hän todella osaa kirjoittaa.

Huomasin myös, että muistikuvani Paavo Rintalasta kaipaa kipeästi päivitystä. Minulle tuntemattomiksi jääneistä Otavan kirjailijoista lukulistalle nousi Hannu Salakka.

Kirjastoja on ollut ”aina”, mutta viivakoodi keksittiin vasta hetki sitten. Miten ihmeessä kirjoja lainattiin ennen kuin nykyinen systeemi tuli käyttöön?

Veijo Meren pieni mainio kirja Aleksis Stenvallin elämä julkaistiin vuonna 1973 ja hankittiin välittömästi Rovaniemen maalaiskunnan Saarenkylän kirjastoon. Minun käsiini kirja päätyi viime viikolla.

Kun käänsin esiin kirjan viimeisen aukeaman, muinaiset lainaustapahtumat alkoivat palailla mieleen.  Kirjan hankintahetkellä näyttää olleen käytössä menettely, jossa kirjaan liimattuun lomakkeeseen leimattiin palautuspäivä ja sen viereen merkittiin lainaajan numero. Kirjastotäti merkitsi johonkin listaan tai kuponkiin vastaavat tiedot.

Kerrottu menettely on minulle outo, mutta takakannen sisäsivun taskusysteemi sitäkin tutumpi. Se oli käytössä koko sen ajan, jonka olin Jyväskylän kaupunginkirjaston asiakkaana. Kirjaa lainattaessa taskussa ollut kirjakohtainen kortti jäi tiskille ja siihen merkittiin lainaajan numero. Taskuun vaihdettiin kortti, johon oli leimattu viimeinen palautuspäivä. Kortti oli värillinen, muistaakseni siniharmaa.

Menetelmä oli toimiva mutta nykymittapuun mukaan toivottoman isotöinen. Räplättävää riitti. Kirjastoon jääneet kortit odottivat aakkos- ja aikajärjestyksessä kirjan palautumista. Kun tämä sitten tapahtui, kortti kaivettiin esiin, pantiin taskuun ja kirja hyllyyn.

Lyseon kirjastossa lainaaja täytti itse lomakkeen, josta tarvittavat tiedot kävivät ilmi. Ennen atk-aikaa tämä taisi olla vallitseva menettely esimerkiksi yliopistojen kirjastoissa.

Koska olin mallikelpoinen kirjaston asiakas, minulla ei ole omakohtaista kokemusta sakotusjärjestelmästä puhumattakaan siitä, miten huonosta käsittelystä kärsineet kirjat joutui korvaamaan.