Aihearkisto: Luonnonsuojelu

Tilhiä pysäkillä

Olin jo ajamassa ohi kun huomasin pysäkillä tilhen.

Lintu oli törmännyt pleksiin ja kyyhötti asvaltilla aivan muissa maailmoissa. Otin muutamia kuvia, lähimmät puolen metrin etäisyydeltä eikä lintu reagoinut mitenkään.

Pysäkkikatoksen takana oli toinen tilhi, joka oli menehtynyt törmäyksessä. Plekseistä koottu rakennelma ja pihlajat marjoineen siinä vieressä on todellinen surmanloukku tilhille, joilla on muutenkin tapana törmäillä.

Kävin myöhemmin kauppareissulla tarkistamassa tilanteen. Aamulla elossa ollutta lintua ei enää näkynyt, toisesta oli jäljellä vain sulkia ja höyheniä.

Tänään palasin jokirannoilta pysäkin kautta. Pleksipyydys oli taas näyttänyt tehonsa.

Vaeltajia

Pyöräilin eilen Saarenkylän kirjastoon ja tarkistin samalla Lainaan joutsentilanteen: enää yksi perhe paikalla, emolinnut ja kaksi poikasta. Enimmillään määrä lähenteli viittäsataa.

Lainasin kahden Pentti Haanpäätä käsittelevän kirjan lisäksi näytteen Samuli Paulaharjua: Vaeltaja tunturien maassa. Kirjan kuvitus on Paulaharjun omaa tekoa ja vahva todiste miehen ällistyttävästä monipuolisuudesta. Tässä yksi näyte:

Illalla pysyttiin tuntureilla, kun valokuvaaja Jorma Luhta näytti Arktikumissa kuvia ja kertoi uusimmasta kirjastaan Vaeltajat. Nimi viittaa tunturipöllöön, tunturisopuliin ja muihin eläinmaailman vaeltajiin, mutta myös tekijään itseensä. Ilman piilokojua otetut kuvat vaativat armottomasti kävelyä (ja hiihtoa), esimerkiksi kesän 2011 tunturipöllöprojelti noin tuhat kilometriä. Nostan hattua!

Menetelmästä johtuen maisemallisia ja sisällöltään kiinnostavia eläinkuvia on paljon, mutta ihan riittävästi myös lintukuvaajien arvostamia lento- ja lähikuvia. Tekninen laatu on erinomainen siitä huolimatta, että suuri osa on kuvattu pienivalovoimaisella neljäsataamillisellä eli ”mehupillillä”. Alan käsikirjassa kyseisen objektiivin sanotaan sopivan aloittelijoille.

Kuten Luhdan kirjoissa yleensäkin, kuvat ja teksti toimivat hienosti kokonaisuutena. Lukija pääsee myötäelämään kuvausretkien ilot ja surut ja saa siinä sivussa runsaasti tietoa kohteena olleiden eläinten elintavoista.

Luhta seuraa ilmastonmuutoksen aiheuttamia muutoksia jäätiköillä ja palsasoilla ja on aidosti huolissaan tunturiluonnon tulevaisuudesta. Tunturihaukan pesintää häiritsevä holtiton huvikelkkailu sai suksilla liikkuvalta luonnonkuvaajalta tylyn tuomion, ja hyvä niin.

Sen sijaan pidin yllättävänä, että  Luhta ei kommentoinut mitenkään nykymuotoisen porotalouden ympäristövaikutuksia, vaikka niitä näkyi kuvissa ja tilanteen vakavuus on yleisesti tiedossa. Esimerkiksi ympäristö.fi -verkkosivuilla asiasta sanotaan näin:

Tunturiluonto ei kuitenkaan ole turvassa sen tilaa muuttavilta tekijöiltä, joista merkittävimmät ovat porojen ylilaidunnus ja tulevaisuudessa yhä enenevästi ilmastonmuutos.
(…)
Porot syövät halukkaasti tunturikoivun vesoja ja taimia ja koivun uudistuminen on paikoin estynyt. Tunturikoivikoista yli puolet sijaitsee kesälaidunalueilla, joissa koivu ei käytännössä uudistu.

Myös eilen esillä ollut pohjoismaisten naalikantojen tila näyttäisi olevan kytköksissä harjoitettavan porotalouden käytäntöihin. Suomessa tehokas lisäruokinta estää laajamittaiset nälkäkuolemat, mutta Ruotsissa ja Norjassa poroja ei ruokita.

Viime talvena Norjassa naaleilla riitti syötävää…

Turhaa teatteria

Monday, January 26th, 2009

Professoriliiton ja Tieteentekijöiden liiton mielestä yliopistojen henkilöstön lausunnoilla ei ole ollut vaikutusta uuden yliopistolain sisältöön.

Liitot epäilevät yhteisessä tiedotteessaan lausuntokierroksen olleen teatteria:

henkilöstölle hyvin keskeiset ongelmat ovat säilyneet esityksessä kiveen hakattuina niitä vastaan esitetyistä lähes sadasta lausunnosta huolimatta.

Suututtaahan se, että poliitikot teettävät täyspäisillä kansalaisilla työtä, jonka ei ole tarkoituskaan vaikuttaa mihinkään.

Oma kokemukseni po. teatterista on 1980-luvun lopulta ja liittyy erämaalain säätämiseen. Tein parin vuoden ajan töitä lähes päätoimisesti, jotta erämaalakiin olisi kirjattu selkeä hakkuukielto ja Lappiin perustettavien erämaa-alueiden rajaukset olisivat olleet vähemmän mielivaltaisia.

Erämaaliike jätti komitemietintöön laajan eriävän mielipiteen, joka sai lausuntokierroksella tukea monilta merkittävinä pidetyiltä lausunnonantajilta. Käytännössä keskeiset asiat oli kuitenkin hakattu kiveen hyvissä ajoin.

Monet saamelaispaliskunnat osoittivat ymmärtävänsä kupletin juonen luovuttamalla lausuntoinaan yhteisellä sapluunalla tehtyjä muutaman virkkeen mittaisia sepustuksia.

Suomen Luonnonsuojeluliitto päätyi lausunnossaan keskeisimmän kiistakysymyksen osalta eri linjoille kuin komiteassa istunut liiton edustaja.

Posted in , Politiikka, yhteiskunta | Edit | Comments Off

Sutena Suomessa

Saturday, January 21st, 2012

Ei ole helppoa olla susi Suomessa: pohjoisessa saa peräänsä lynksin ja etelässä lynkkausporukan.

Pöytyän Suuren Susijahdin tavoitteena oli ampua pihanurkissa viihtynyt nuori häirikkösusi. Tämä onnistui, tosin vasta kun eläintä oli ensin haavoitettu. “Bonuksena” hengiltä saatiin pannoitettu alfanaaras, lauman johtaja. Maaseudun Tulevaisuus -lehden uutisen mukaan

Pihasta jäljitettyä sutta ammuttiin, mutta se vain haavoittui. Se saatiin lopetetuksi myöhemmin, mutta sitä ennen oli toisaalla ehditty ampua pannoitettu naarassusi.

Erikseen ihmettelen, oliko koko jahtiporukka aseistettu haulikoilla vai pelkästään huononäköisimmät. Jonkinasteisen osuman saanti helpottuu, mutta samalla kasvaa myös riski haavoittaa sutta. Lynkkausporukan tyyliin ja tarpeisiin rihlaton torrakko ja susihaulit sopivat kieltämättä erinomaisesti.

Pöytyän työnäyte todistaa vastaansanomattomasti, että häirikkösusien poistamista ei voida jättää metsästäjille. Tehtävään tarvitaan osaavia ja vastuullisia ammattilaisia, tämän päivän susivouteja.

Posted in , Luonnonsuojelu, Luonto | Edit | Comments Off

Eipäs juupas

Friday, April 13th, 2007

Toissapäiväinen Kainuun metsäpeurakannan romahtamista käsitellyt postaukseni on lainattu kokonaisuudessaan susisivujen foorumille. Siinä keskusteluympäristössä tunnen jääväni pahasti ristituleen. Tässä tyylinäyte:

“Suomalainen rehti ja reipas riistamies valehtelee aina ja tietoisesti – ei näistä jutuista voi muuta päätellä.”

Referoin HS:n 11.4.2007 julkaisemaa uutista, jossa merkittävimmäksi syyksi metsäpeurojen alamäkeen nimetään susikannan vahvistuminen. Tekstiäni ei ole suoraan kommentoitu, mutta sen lainannut palstan moderaattoreihin ja vakiokirjoittajiin kuuluva nimimerkki kertoo heti seuraavassa puheenvuorossa, mitä mieltä asiasta kuuluu olla:

“Elinympäristöjen suojelu on kaikkien lajien suojelun kannalta aivan ensisijaisen tärkeää. Metsäpeuralle tämä elinympäristö tarkoittaa vanhoja metsiä. Jos sama suhtautuminen tulee jatkumaan, ja metsiä yhä ajatellaan vain runkokuutioina, kaikki muut keinot metsäpeuran suojelemiseksi tulevat olemaan riittämättömät.”

Virkaveli tai -sisko todistaa samaa:

“Metsäpeuralla ei voi Suomessa mennä hyvin – siitä ei koskaan tule nuorten talousmetsien yleislajia – eikä se koskaan tule Suomessa yleiseksi. Metsäpeura on täysin riippuvainen vanhojen metsien sirpaleista – joutuu toki liikkumaan talousmetsissäkin alueiden välillä – metsää kun Kainuussa on sirpaleittain vain siellä täällä.”

Vanhojen metsien väheneminen on kiistaton tosiasia, mutta ihan joka asiaan sitä ei kannattaisi sotkea. Kainuun metsäkuva: metsien ikärakenne ja pirstoutuneisuus oli varmaankaan suunnilleen nykyisellään jo viime vuosituhannen lopulla, mutta siitä huolimatta peurakanta vahvistui ja laajensi esiintymisaluettaan.

Toisaalta voidaan kysyä, johtuuko Suomenselän metsäpeurakannan kaikinpuolinen hyvinvointi siitä, että sen esiintymisalueella on erityisen paljon vanhoja metsiä? Ei tietenkään. Esimerkiksi kuukkeliin verrattuna metsäpeura on ympäristövaatimuksiltaan täysi opportunisti.

Miksi yksinkertaisen asian ymmärtäminen ja/tai tunnustaminen on niin vaikeaa? Taustalla jäytää varmaankin pelko siitä, että jos kehitys jatkuu nykyisellään, metsäpeuran suojeleminen Kainuussa saattaa vaatia alueen susikannan harventamista. Tietääkseni kukaan ei tällaista ole vielä esittänyt, mutta susisivujen väki on jo valmiiksi kaivautunut puolustusasemiin. Sudensuojelijoiden on mahdotonta hyväksyä susien tappamista tällä perusteella.

Hesarin artikkelin kartan luulisi antavan myös suojeluväelle ajattelemisen aihetta. Kartan “Susikannat Suomessa helmikuussa 2007″ eriväriset täplät kertovat susilauman tai -parin esiintymisestä paikkakunnalla. Pohjoisin, susiparia tarkoittava täplä on Kuusamossa, ja puoli Suomea ammottaa tyhjänä!

Tilanne on hämmentävä. Kainuun metsäpeuroja ei saa suojella susilta, mutta poroja saa!

Susihuhu osoittautui todeksi

Saturday, November 25th, 2006

Eilisiltana netissä liikkuneet susihuhut olivat totta. Tiedotustoiminta hoidettiin keskitetysti niin, että vain yksi toimittaja päästettiin seuraamaan Hyrynsalmen Oravivaaran tapahtumia. Hänen juttunsa löytyy ainakin Aamulehdestä ja Lapin Kansasta. Kaikki eilen tapetut sudet ovat tämän vuoden pentuja.

Poromiehet olivat ottaneet oppia vuoden 2001 tapahtumista, jolloin vastaavanlaisen happeningin saama runsas mediajulkisuus kääntyi elinkeinon kannalta miinusmerkkikseksi.

Suomalainen susisivusto on seurannut aktiivisesti Kainuun susijahtia. Palstanpitäjien ja keskustelijoiden myötätunto on vahvasti susien puolella. Niin on minunkin, mutta en hyväksy sivustolla harrastettua RKTL:n tutkijoiden yksioikoista leimaamista poromiesten myötäjuoksijoiksi.

Tutkijoiden roolina on tehdä tutkimusta, ei politikoida. Paremminkin on syytä kysyä, miksi Luonto-Liitto on ainoa luonto- tai ympäristöjärjestö, jota poronhoitoalueen susitilanne vähääkään kiinnostaa. Monissa muissa asioissa (viimeksi valaiden puolesta) niin ärhäkkäinä esiintyvät Suomen luonnonsuojeluliitto ja Greenpeace luimistelevat häpeällisesti häntä koipien välissä.

Greenpeacella on omat perusteensa valita kulloistenkin kampanjoidensa kohteet eikä niistä sen enempää. Suomen luonnonsuojeluliitto suojelee susia etelässä, mutta maksaa pohjoisessa hintaa linjauksistaan Ylä-Lapin metsä- ja maaoikeuskiistassa.

Poroelinkeino yleensä ja ns. perinteinen saamelainen poronhoito erityisesti nostettiin kaksi vuotta sitten jalustalle, kaiken arvostelun ulottumattomiin. Kriittisiä äänenpainoja on kuultu vain Lapin piirin ja joidenkin paikallisyhdistysten kannanotoissa.

Posted in , Luonnonsuojelu | Edit | 4 Comments »

Monikäyttöinen jätesäkki

Friday, November 24th, 2006

Toistaiseksi epävirallisen tiedon mukaan Hyrynsalmella on tänään saatu lippusiiman avulla hengiltä viisi sutta. Muistokirjoitukseksi sopinee nimimerkki Raakun ajatelma Suomi24 foorumilta:

Niinhän se on että jokainen susi mikä poronhoitoalueelle tulee, laitetaan jätesäkissä takaisin.

Poroperän pasuuna

Wednesday, October 25th, 2006

Peräänkuulutin Ylä-Lapin metsä- ja maaoikeuskiistan kuumimmassa vaiheessa saamelaisten kellokkailta rehellisyyttä ja suhteellisuuden tajua tähän tapaan:

”Greenpeacen mannekiineiksi lähteneet poromiehet voisivat katsastaa talonsa ja tavaransa ja arvioida, mitä on hankittu poronhoidon tuotolla ja mitä ulkopuolisella rahoituksella, esimerkiksi oman metsäpalstan hakkuilla. Eräs inarilainen poromies-matkailuyrittäjä ihmetteli äskettäin sellaisten poromiesten moraalia, jotka arvostelevat muiden hakkuita vaikka syyllistyvät samaan omissa metsissään.” (24.3.2005)

Eilen valtakunnallisessa pääuutislähetyksessä paasannut porotilan emäntä Vuotson saamelaiskylästä on paras tiedossani oleva esimerkki kaksilla korteilla pelaamisesta.Testaa itsesi: kehtaisitko sinä saarnata kansalle metsien raiskaamisesta, jos oma metsäsi olisi tässä kunnossa? (klikkaa kuva suuremmaksi)

Tilannetta taustoittavaksi lisätekstiksi sopii Vuotson suuren pojan, puheenjohtaja Pekka Aikion kansainvälistä yleisöä kosiskeleva hehkutus Greenpeacen sivuilta:

“Living forests form a central part of Saami culture. Old growth forests are of crucial importance for reindeer herding and should not be logged for pulp mills under any circumstances. In the Saami culture we have been taught to respect forests ever since our childhood.”

 

Pyhäkeron hissiriita

Thursday, July 20th, 2006

Jyppyrävaaran rinteeseen Hetan kupeeseen rakennetaan laskettelukeskusta, jonka ensimmäisen vaihe valmistuu ensi vuoden aikana. Sami Radion julkaisema uutinen on toivottavasti tulkittavissa siten, että yksi Lapissa pitkään hiertäneistä ympäristöriidoista on lopullisesti ratkennut ja järki voittanut.

Vajaat kaksikymmentä vuotta sitten, kesäkuussa 1988 tuore ympäristöministeri Kaj Bärlund osallistui Pallastunturilla järjestettyyn maailman ympäristöpäivän Suomen päätilaisuuteen.

Ministeri jalkautui virka-autostaan keskelle mielenosoitusta. Hettalaiset vaativat suurella joukolla hiihtohissiä Pyhäkeron rinteeseen Pallas-Ounastunturin kansallispuistoon. “Kun kerran Pallaksellakin on”, kuului keskeinen perustelu.

Vaihtoehdoiksi tarjottiin mm. Sammalvaaraa ja Jyppyrää, mutta paikallinen hissipuolue nimesi Pyhäkeron ainoaksi mahdolliseksi laskettelurinteen sijoituspaikaksi. Vuosikausia jatkuneesta riidasta veikattiin Vuotoksen tapaista iäisyysasiaa, mutta toisin kävi.

Riitaa ei tietääkseni koskaan varsinaisesti sovittu, mutta riitelijät väsyivät ja vanhenivat.

Kaukaa katsottuna kaunis

“Lapin sodan aikaista lyhyttä evakkoreissua lukuun ottamatta Riestossa elettiin rauhan askareissa. Ei halunnut ryssä kahlata rimpisoilla. Saksalainen halusi, mutta jänkhän sorahti niksmannin alppikenkä. Riesto jäi polttamatta.

Kolmas tulija oli ovelampi. Se tuli takakautta. Vesittäjä luikerteli ihmisten pirtteihin kuin käärme. Sinistä väriä sylki suustaan Kemin-uoman turbiinivalta, ojanvarsien koivut sinisellä väritti. Merkit luonnossa saattoi ymmärtää vain yhdellä tavalla. Suurtulva oli tulossa.”

Lainaus on Lauri Hihnavaaran uudesta kirjasta Vesittäjät. Sompiolaissyntyisestä, pitkään Ruotsissa asuneesta Lauri Hihnavaarasta tuli kirjailija varttuneella iällä: esikoisteos Luiron laulu julkaistiin vuonna 2003.

Hihnavaara on elävästi kirjoittava armoitettu tarinankertoja, joka teksteissä Pärrä, Tipatohvi, Essan-Pekka ja muut sompiolaislegendat heräävät henkiin. Herkullisen moni-ilmeinen ja samalla ilmeisen todenmukainen on myös henkilökuva, joka piirtyy allasalueen talollisten kanssa maakauppoja hieroneesta jokiyhtiön ostoasiamies Aapo Karppisesta.

Kirjan takaliepeessä todetaan, että “Lokan tekojärven rakentaminen oli yksi maamme laajimmista luonnontuhoista ja lohduttomimmista heitteillejätöistä”. Tämän päivän lukijaa kummeksuttaa, miksi monin verroin Vuotosta mittavampi Lokan allas voitiin toteuttaa ilman mainittavaa vastarintaa. Häly nousi vasta kun vesi nousi ja

“Posoaavan paksut rahkasuot olivat pullahtaneet pinnalle. Valtavat turvelautat ajelehtivat kummallisina saarina. Porot jäivät palkimaan soitten päälle ja huilasivat tuulen mukana suurelle selälle”

Hihnavaara kirjoittaa ja jatkaa:

“Jopa rakentajat itse myönsivät tehneensä virheitä. Vastuullisia oli muitakin ja eri instanssit ryhtyivät syyttelemään toisiaan. Viimeistään silloin luontoihmiset huolestuivat. Häyrisen veljekset Jukka ja Urpo perustivat Lapin Luonnonsuojeluyhdistyksen Sodankylässä 1969. Puuhassa oli mukana myös Pentti Linkolan veli Martti sekä metsänhoitaja Kaarlo E. Klemola.”

Luonnonsuojelijoiden lisäksi jälkijättöistä mekkalaa piti median myötävaikutuksella paikkakunnan korkeinta sivistystä edustanut vuotsolainen saamelaiseliitti eli Oulun yliopiston Lapin paliskunta.

“He olivat heränneet todellisuuteen, kuten kaikki muutkin, vasta kun koutsa oli tapettu.”

Osallistuin mainitun OYY:n Lapin paliskunnan Sodankylässä v.1970 järjestämään kesätapahtumaan ja muistan hyvin silloiset tunnelmat. Ohjelmaan kuuluneella veneretkellä pääsimme ihmettelemään pystyyn haudattuja metsiä ja ajelehtivia turvelauttoja.

Vuotsossa asuessani hankin oman veneen ja liikuin Lokalla paljonkin, enimmäkseen omituisen ristiriitaisissa tunnelmissa.

Posted in , Taide, kulttuuri | Edit | No Comments »