Kaakkurilammen kesä on ollut sillä tavoin poikkeuksellinen, että poikaset eivät kuoriutuneet ajallaan. Näin emon pesällä hautomassa 12. toukokuuta ja kun haudonta-ajaksi ilmoitetaan enintään 32 päivää, poikasten olisi pitänyt kuoriutua kesäkuun puolivälissä. Juhannus meni ja kesäkuu vaihtui heinäkuuksi, mutta mitään ei tapahtunut. Olin melko varma, että linnut tekivät turhaa työtä, hautoivat rautamunia.

Eilen tilanne oli ennallaan, paitsi että lammella oli ylimääräinen aikuinen kaakkuri. Se ymmärsi poistua ja lammen oma pari kiljui tapansa mukaan. Kun linnut palasivat pesän tuntumaan, huomasin vedessä parin päivän ikäisen poikasen. Oli mukavaa olla väärässä: uusintapesye onnistui eikä haudonta mennyt hukkaan! Mainio juttu!

Istuin rannalla neljä tuntia ja näin sinä aikana kummankin emolinnun lähtevän kalavesille ja palaavan kala nokassa. Ikävä vain, että tuotu kala oli poikasen nieltäväksi liian suuri. Poikanen tuli pesästä veteen ja tutustui tarjoukseen, mutta ei yrittänyt niellä kalaa. Olisin odottanut varsinkin naaraslinnulta parempaa arvostelukykyä!

Tänään menin lammelle kuuden jälkeen ja istuin taas nelisen tuntia. Tunnin odottelun jälkeen koiraslintu saapui kalan kanssa, joka oli tällä kertaa kokonsa ja lajinsa (ilmeisesti kuore) puolesta sopiva. Poikasta tarjous ei kuitenkaan kiinnostanut, se pysytteli pesässä. Ilmeisesti se oli jo syönyt aamukalansa ja oli kylläinen.

Käyntini Turussa ja saaristossa oli pikainen, mutta niin vain kaakkurit ehtivät sillä aikaa ilmestyä kotilammelleen – kaksi viikkoa etuajassa viime kevääseen verrattuna. Jäitä oli jäljellä enää kapea kaistale toisella rannalla.

Linnut uivat ja sukeltelivat lammella ja näyttivät nauttivan olostaan vailla huolia. Edellisen kesän pesimäkausi alkoi aivan toisenlaisissa merkeissä: silloin oikeus pesiä lammella ratkaistiin pitkällä ja tulisella tappelulla. Tulipaikalla toki touhuttiin ja volyymit nousivat ajoittain, mutta mikään kuivalla maalla tapahtuva ei kiinnosta kaakkureita.

Palasin lammelle seuraavana päivänä ja asetuin rantaan tulipaikkaa vastapäätä. Kun linnut huomasivat tutun sedän kameroineen, ne tulivat oma-aloitteisesti tervehtimään. Puolitoista tuntia istuttuani siirryin metsän kautta uuteen paikkaan. Sillä aikaa lammelle oli laskeutunut kolmas kaakkuri.

Tilanne ei miellyttänyt lammen omia lintuja: ne viestittivät voimauinnilla tunkeilijalle, että sen olisi viisainta poistua. Viesti meni perille eikä tappelua tarvittu.

Kävin pesällä puolenkymmentä kertaa ja näin emolinnut vain kerran, silloinkin vain vilaukselta. Pesä kuitenkin valmistui, joten odotin toiveikkaana tilanteen kehittymistä.

Eilen linnut ilmestyivät näkyviin jo ennen kuin ehdin tarkkailuasemiin: oletettu naaraslintu pylvään poikkipuomin päähän ja koiras vartiointipaikalleen toisen pylvään nokkaan. Naaras lähestyi pesää kiirettä pitämättä, nousi pesälle ja jäi hautomaan. Munaluvusta ei ole tietoa, mutta vähintään yksi muna pesässä varmasti jo oli.

Koiraslintu istui koko ajan viime keväältä tutussa vahtipaikassaan eikä häiriintynyt, vaikka touhusin lähistöllä pitkän objektiivin kanssa. Lienemme olleet vanhoja tuttuja. Kun lähdin kotiin, tilanne pesällä oli tällainen:

Viime talvena sain ihailla korppipariskuntaa olohuoneen ikkunasta lähes joka päivä kahden kuukauden ajan. Erehdyin luulemaan, että erikoistarjous jatkuu. Ei jatkunut, tänä talvena korppeja ei ole näkynyt kertaakaan. Pitäisi minun jo ymmärtää, että lintuharrastajalla ei ole saavutettuja etuja.

Toinen seurannassa ollut korppipari oli valinnut pesäpaikakseen voimalinjan pylvään, mutta onnistui siitä huolimatta kasvattamaan neljä poikasta. Koska lopputulos ratkaisee, pesäpaikka oli korppien katsannossa hyvin valittu. Sähkönsiirtoyhtiössä oltiin asiasta eri mieltä, ja pesä purettiin syksyn tai talven aikana. Olin pahoillani lintujen puolesta.

Sunnuntaina huomasin ratikan ikkunasta, että pylvääseen oli ilmestynyt risumytty. Koska kiikari oli mukana, jäin pois seuraavalla pysäkillä ja tarkistin tilanteen. Pylväässä oli todellakin puolitekoinen pesä. Korppeja ei näkynyt paikalla, mutta eilen näkyi. Hieno juttu, että linnut eivät antaneet takaiskun masentaa!

Talvi on ollut mitä on, mutta tänään saatiin nauttia kauniista talvisäästä. Kävin Viinikanlahdella toivoen näkeväni joitakin Tiiraan ilmoitettuja lintuja: listalla olivat harmaalokki, telkkä ja ennen kaikkea isokoskelo. Vielä maanantaina isokoskelo oli lahdella, mutta tänään sitä ei näkynyt, ei myöskään muita lintuja.

Maanantaina sää oli sumuinen eikä Pyhäjärven sulasta saanut mitään käsitystä. Tänään näin, että se on valtavan laaja. Vesilinnuille on reilusti uimavettä, vaikka Viinikanlahden pohjukkaan olikin muodostunut uutta jäätä. Tarkistin myös Ratinansuvannon, mutta koskeloa ei näkynyt sielläkään. Sain maanantaina koskelosta kelvollisen kuvan, jossa juhlapuvun hieno lohenväri näkyy hyvin.

Juhlapuku on edustavimmillaan talvella; toinen yhtä värikäs isokoskelo muistuu mieleen Ounaskosken sulasta Rovaniemeltä. Kuva on joulukuulta 2005, jolloin en vielä omistanut lintujen kuvaamiseen soveltuvaa objektiivia.

Kolmas kuva on Hatanpään niemestä ja se on otettu 16.4.2023. Kuten nähdään, linnun vaaleat osat ovat jokseenkin puhtaan valkoiset. Pakko sanoa, että tavattoman komea lintu isokoskelo on juhlapukunsa menettäneenäkin!