Aihearkisto: Linnut

Mökkiviikolla nähtyä

Koska sain vapautuksen sienten poimimisesta, vein rantaan tuolin ja keskityin katselemaan järvelle. Varusteina oli kiikari, kaukoputki ja kamera. Niin, sieniä oli aivan mahdottomasti ja lintujakin ihan mukavasti.

Heti ensimmäisenä päivänä selvisi, että kolme isokoskeloa oli ottanut urakakseen järven kiertämisen. Kolmikko näyttäytyi kahdesti joka päivä. Vielä näkyvämpi vesilintulaji oli kuikka, joita seilasi selällä enimmillään 20. Ensimmäisenä aamuna yksinäinen kuikka viihtyi kotilahdella niin hyvin, että pelkäsin sen kumppanin joutuneen katiskaan. Ei onneksi sentään, ehkäpä katiska pikkukaloineen oli linnulle uusi ilmiö. Muita nähtyjä vesilintuja olivat laulujoutsen, sinisorsa ja telkkä.

Järven päällä lentäneistä linnuista on mainittava varpushaukka, ruskosuohaukka, harmaahaikara, korppi, närhi ja palokärki. Käpytikan ääntä kuului yhtenään, pikkulinnuista äänessä olivat esimerkiksi rastaat, punarinta ja peukaloinen. Koska sää oli enimmäkseen kesäinen, korennot ja ampiaiset pörräsivät ahkerasti, ja järveltä liihotteli amiraaliperhonen. Se istahti veneen airolle ehkä kyytiä odottelemaan.

Pitkään jatkunut eteläinen ilmavirtaus kääntyi hetkeksi, kun torstaille ennustettu pohjoistuuli toteutui ja käynnisti kurkien muuton. Seurasin tilannetta Tiiran sivuilta ja mökin rannasta.

Muuttava kurkiparvi ilmoitettiin Tiiraan Oulusta heti aamulla, minun näköpiiriini ensimmäinen parvi ehti vähän myöhemmin, klo 10.30. Linnut ottivat korkeutta järven yläpuolella, järjestäytyivät auraksi ja lähtivät kohti etelää. Laskin kurjet kuvasta, niitä oli 44.

Toinen, hieman pienempi parvi näyttäytyi puolelta päivin ja sen jälkeen kurkia vain kuului, iltaan mennessä neljän parven ääntelyä. Tiiraan ilmoitettiin päivän aikana satoja kurkihavaintoja. Yli 10 000 kurkea havaittiin kuudella paikkakunnalla, jotka ovat Nokia, Kangasala, Ylöjärvi, Raasepori, Tampere ja Hämeenlinna. Monissa havaintopisteissä muutto oli vilkkaimmillaan vasta illan suussa.

Torstain jälkeen tilanne rauhoittui, ja Tiiraan ilmoitetut kurkihavainnot koskevat enimmäkseen paikallisia lintuja.

Retkellä erämaassa

Luontoon.fi -sivustolla todetaan osuvasti, että pienehkön Tsarmitunturin erämaa-alueen kauniista maisemista löytyvät kaikki Lapin luonnon piirteet, joita kulkija etsii.

Täydellisessä säässä tehty retkemme kesti viisi vuorokautta ja kilometrejä kertyi nelisenkymmentä. Se ei kuulosta paljolta, mutta lenkki oli kelpo suoritus valtaosin poluttomassa maastossa. Koska sopivia leiripaikkoja oli niukasti, jäimme Kyörtisjärvelle kolmeksi yöksi. Päiväretket suuntautuivat Vanhapäälle ja Artankämpälle, yhdelle alueen harvoista tuvista.

Kyörtisjärven leiripaikalta löytyi kaikki tarvittava: riittävästi tasaista varvikkoa teltoillemme, vettä maun mukaan järvestä tai purosta ja tervasjuurakoita poltettavaksi. Maisema oli mukava ja savun ansiosta polttiaisten kanssa tuli jotenkin toimeen. Toisena iltana huomasimme yllättäen, että yhdellä puhelimella sai yhteyden ihmisten ilmoille. Muut puhelimet toimivat vain Vanhapäällä.

Heti paluumatkan aluksi pääsimme Kyörtisjärven itärannalla ihmettelemään erikoista nikkarointitaidon ja viitseliäisyyden riemuvoittoa. Riukukeloista kyhätty sohva oli mitoitettu viidelle ja sen katteena oli ollut huopanauloilla tukirakenteisiin kiinnitetty kevytpeite. Tulisijan toiselle puolelle oli järjestetty lisää istumapaikkoja lapiolla kaivetun kuopan ja kahden veistetyn hirren avulla.

Facebookin Vaellus-ryhmään lähetetty tiedustelu käynnisti vilkkaan keskustelun, mutta ei tuottanut lisätietoa rakennelman alkuperästä.

Retken kaksi mukavinta lintuhavaintoa ilmoitettiin Tiiraan. Tässä niistä toinen:

Oppimisen ylistys – kaakkurilammen kesä

Kaakkureiden kesä oli hyvä. Pesintä onnistui, ja poikaset ovat lähteneet kotilammelta suuremmille vesille, vanhempi viime viikon perjantaina ja nuorempi tämän viikon tiistaina. On todistettu oppimisen ihmettä: kaakkurit oppivat lentämään ja minä opin lajista paljon uutta!

Palataan ajassa heinäkuun loppupuolelle. Vanhempi poikanen teki 19.7. ensimmäisen näkemäni lentoyrityksen: emo näytti mallia ja poikanen räpisteli parhaansa mukaan perässä. Ilmaan se ei vielä noussut, mutta pärske oli mahtava. Tuloksena oli poikaselle voimaannuttava kokemus ja lammen pintaan kymmenen metrin kuplavana.

Viikkoa myöhemmin sama poikanen nousi viiden metrin korkeuteen ja lensi lammen toiseen päähän. Hetkeä myöhemmin suoritus oli vielä mykistävämpi: poikanen teki vastarannalla tyylikkään kaarroksen ja palasi lähelle lähtöpaikkaa! Lennolle kertyi mittaa monta sataa metriä.

Lammen maine kasvoi, ja seuraavan päivän (28.7.) aamuna lammella nähtiin peräti kahdeksan aikuista kaakkuria. Emolinnut eivät pitäneet tilanteesta ja ohjeistivat poikaset piiloon rantaveteen ja rahkamättäille. Ilmiö oli minulle uusi: viime kesänä poikanen oli aina avovedessä, silloinkin kun emolinnut lähtivät yhdessä kalastamaan. Lentoharjoittelu luonnollisesti kärsi paljosta piilossa olemisesta.

Kun häiritsijät perjantaina poistuivat, emo järjesti poikasille lentoharjoituksen. ”Kiitoradan” päässä linnut keskittyivät hetken ja sitten emo lähti liikkeelle veden roiskuessa. Vanhempi poikanen ampaisi perään ja nousi vaivattoman näköisesti monen metrin korkeuteen ja lensi lammen toiseen päähän. Nuorempi poikanen seurasi toisten esimerkkiä, mutta lento jäi vielä vaatimattoman mittaiseksi. Yritystä oli kiitettävästi.

Kun kävin seuraavana päivänä tarkistamassa tilanteen, lammella oli enää nuorempi poikanen.

Sunnuntai-iltana (30.8.) emolintu kierteli pitkään lammen yläpuolella ja motivoi kuuluvasti poikasta harjoittelemaan. Kun mitään ei tapahtunut, emo laskeutui ja nousi uudelleen ilmaan. Tällä kertaa poikanen seurasi mukana ja paransi ennätystään, tulos lupaavat 70 metriä.

Tiistai, elokuun ensimmäinen oli nuoremman poikasen suuri päivä ja muutenkin tapahtumarikas. Aamulla ylimääräisiä lintuja oli jälleen kosolti, ja poikanen pysytteli piilossa. Kerran se tosin ilmestyi lähelleni kuin turvaa hakemaan, mutta piiloutui uudelleen pitkän sukelluksen päätteeksi.

Lammella liiankin hyvin viihtyneen haastajaparin koiras järjesti isännän kanssa näyttävän kahinan. Terävät nokat eivät onneksi olleet käytössä eivätkä linnut aiheuttaneet toisilleen todellista vaaraa. Keväällä on ehkä toisin.

Rauhan palattua lentoharjoitukset käynnistyivät. Poikanen nousi ilmaan kolmesti, ja pisin lento jatkui yhtäjaksoisesti kolme lammen mittaa. Suoraksi oikaistuna se olisi melkein riittänyt lähimmälle isolle järvelle. Emolinnut kannustivat raivokkaasti, toinen ilmasta ja toinen lammen pinnalta. Suoritus oli lupaava mutta niin rasittava, että sen jälkeen piti nousta rannalle lepäämään. Lopullinen lähtö näytti olevan lähellä.

Illalla emoa ja poikasta ei enää näkynyt, ja haastajapari oli ottanut lammen hallintaansa.

Kevättä kaakkurilammella

Kaakkurilammen kevät etenee reilusti etuajassa. Vuosi sitten lampi oli vappuna kantavassa jäässä, nyt jäät sulivat jo huhtikuun puolella. Seuraava kuva on otettu 24.4. ja jäätön alue on melko laaja. Kaakkuria ei vielä näkynyt, mutta naapurit olivat pareina paikalla: tavi, haapana, sinisorsa ja telkkä.

Seuraavana päivänä lampi oli lähes jäätön ja kuinka ollakaan, yksi kaakkuri oli saapunut lammelle. Hartaasti odottamani pari näyttäytyi ensi kerran kaksi päivää myöhemmin, 27.4. Viime vuonna tein ensihavainnon vasta 9.5.

Kaakkureiden käyttäytyminen on viime keväästä muuttunut siten, että pesä vetää puoleensa selvästi enemmän. Olen nähnyt toisen linnun jopa nousevan pesälle ikään kuin harjoittelemaan hautomista. Oletan, että pesälle noussut lintu on naaras. Koirasoletettu puolestaan hätistelee loitommaksi turhan tuttavalliseksi heittäytynyttä telkkää. Vuosi sitten pesällä elvistellyt haapana ei herättänyt kaakkureissa minkäänlaisia tunteita, mutta nyt pesälle erehtynyt tavi sai äkäisen lähdön.

Taisi olla niin, että kokemattomuus leimasi vuosi sitten parin käyttäytymistä. Siksi oli iloinen yllätys nähdä kesäkuun alkupäivinä hautova emolintu pesässä. Lopputulos – yksi lentokykyinen poikanen – oli joka tapauksessa hyvä.

Edit 14.5.
Kaakkuri nukkui keskellä lampea, mutta puolisoa ei näkynyt. Sitten huomasin, että lintu oli pesässä hautomassa! Parin tunnin tarkkailujakson päätteeksi vaihdettiin haudontavuoroa. Kuva on otettu puhelimella kaukoputken läpi.

Lintuhavaintoja parvekkeelta

Staijaaminen on lintuslangia ja tarkoittaa intensiivistä muuton havainnointia yleensä hyvällä näköalapaikalla. Parhaassa tapauksessa staijauspaikka on oma parveke.

Aloitin parvekestaijaukset lankalauantaina huomattuani Tiirasta, että lähistöllä sijaitsevalla Heinurinmäellä oli nähty perjantaina 213 muuttavaa hanhea reilun kolmen tunnin aikana. Minun ensiyritykseni kesti tunnin ja tuotti 2 kurkea, 2 töyhtöhyyppää ja joitakin sepelkyyhkyjä. Pidin tulosta rohkaisevana, ja bonuksena sain kurjista kohtuullisen kuvan.

Pääsiäissunnuntaina päivystin reilun tunnin ajan ja näin 7 hanhiparvea, joissa oli yhteensä 200 hanhea ja 1+4 laulujoutsenta. Koska oli syytä epäillä tundrahanhien soluttautuneen parviin, ilmoitin hanhet Tiiraan ”harmaina hanhina”.

Kaukoputki oli välttämätön apuväline, koska suuri osa linnuista lensi kaukana horisontissa. Ilokseni osa linnuista, esimerkiksi neljän joutsenen jono lensi niin läheltä, että kaikki eivät mahtuneet kolmesataamillisen rajaukseen.

Aurinkoinen ja heikkotuulinen sää jatkui toisena pääsiäispäivänä. Kahden ja puolen tunnin staijausrupeaman saldoksi tuli 80 hanhea (7a) ja 50 joutsenta (8a). Sattumoisin saman ajan Heinurinmäellä staijannut kollega ilmoitti Tiiraan peräti 484 hanhea ja 58 joutsenta. Luvuista päätellen vain pieni osa hanhista näkyi parvekkeellemme, mutta joutsenista melkein kaikki.

Jono hanhia lensi talon yli ”väärään” suuntaan näyttäen minulle valkoiset alaperänsä. Niistä lajia ei voinut määrittää, mutta onneksi ääntely paljasti linnut tundrahanhiksi.

Tiistaina kävin Heinurinmäellä ja totesin, että horisontti näkyy vain kapeassa sektorissa. Tarkkailuun tarvittaisiin useampia silmäpareja, koska linnut ilmestyvät näkyviin ollessaan jo melko lähellä. Vierailun parasta antia oli metsähanhen seuraan liittyneen tundrahanhen ylilento: valkea otsa ja kirjava vatsapuoli näkyivät selvästi, lisäksi tundrahanhi oli metsähanhea selvästi pienempi. Kuvaa en ehtinyt ottaa.

Sääjakson viimeinen lämmin päivä ja samalla kevään toistaiseksi vilkkain muuttopäivä oli keskiviikko (12.4.). Kahden tunnin aikana näin 130 hanhea (6a), runsaasti sepelkyyhkyjä ja kaksi hiirihaukkaa/piekanaa. Myöhemmin päivällä kiikaroin aina parvekkeella käydessäni ja näin viisi parvea kurkia, yhteensä 63 yksilöä.

Alan ammattilaiset tekivät keskiviikkona Ruskon maankaatopaikalla täyden työpäivän ja ilmoittivat Tiiraan komeita lukuja: harmaat hanhet 2155 (79a), kurki 1608, laulujoutsen 111, sepelkyyhky 1076 ja varpushaukka 46.

Lopuksi sananen tundrahanhesta. Vaikka tundrahanhi on nykyisin täällä etelässä runsaslukuinen läpimuuttaja, Lapissa laji on harvinainen ja minulle uusi tuttavuus. Huhti-/toukokuussa Tiiraan ilmoitetut havainnot ovat lisääntyneet rajusti kuluvan vuosituhannen aikana. Esimerkiksi keväällä 2010 tundrahanhista tehtiin Pirkanmaalla 23 havaintoa ja vuonna 2000 vain kolme. Tilanteen taustalla lienee muuttoreitin siirtyminen.

Tundrahanhien erottaminen lentävistä sekaparvista on yleensä haastavaa, mutta kuvista tundrahanhia kannattaa etsiä. Seuraavan kuvan tundrahanhet löytyivät jälkikäteen talon yli lentäneestä parinkymmenen yksilön metsähanhiparvesta.

Rummuttaja

Kuulin eilen Hervantajärven uimarannan lähellä intensiivistä tikan rummutusta. Ääni oli aluksi niin vaimea, että epäilin pikkutikkaa. Menin lähemmäksi ja varmistuin äänen tulevan suuren haavan latvaosista. Asialla oli käpytikka.

Seurasin rummutuskonserttia varttitunnin ajan. Sinä aikana tikka vaihtoi paikkaa ja samalla tuottamaansa ääntä parin minuutin välein. Tulin vakuuttuneeksi, että tämän taiteilijan tavoitteena ei ollut mahdollisimman kovan äänen tuottaminen. Ei sinne päinkään, lintu etsi parasta saundia!

Käpytikkapari on viihtynyt pitkään ruokintapaikkani lähistöllä, ja rummutusta on kuulunut monelta suunnalta. Kuvan tikallakaan ensisijaisena tavoitteena eivät ole maksimaaliset volyymit.

Kevättä ilmassa

Voiko olla keväisempää kuin aurinkoisena maaliskuun päivänä järvenselältä kuuluva harmaalokin kaklatus?

Ääni kuului eilen Pyhäjärveltä Pyynikin edustalle ulottuvan sulan vaiheilta. Jään reunalla istui 15 lokkia; edellisenä päivänä Tiiraan ilmoitettiin peräti 160!

Soutupaviljongin rannassa oli kolme ornia ja menin kysymään, mitä kaukoputkella näkyy. Viikinsaaren takana kuului kaartelevan merikotka ja pian kaksi lisää. Kiikarilla lintuja ei näkynyt. Kaksi harmaalokkia lensi keskikaupungille päin.

Tapasin mahdollisesti samat kaksi lokkia Hämeenkadulla rautatieaseman lähellä. Sain toisesta kuvan.

Istuntoja metsäruokinnalla

Perustin tammikuussa Makkarajärven rantametsään pienimuotoisen lintujen ruokintapaikan. Parinkymmenen yksilön asiakaskunta koostuu tiaisia, joita on odotetusti neljää lajia. Suunnilleen puolet on talitiaisia, muut lajit runsausjärjestyksessä hömö-, töyhtö- ja sinitiainen. Kuusitiainen ei ole vielä ilmoittautunut.

Närhi, käpytikka ja punatulkku ovat käyneet tutustumassa tilanteeseen, mutta tarjottuun ruokaan ne eivät ole vielä koskeneet. Oravien vierailuilla näyttää olevan muitakin tavoitteita kuin syöminen: mielipuuhaa on ruokintalaitteiden tuhoaminen. Talipötköt ja pähkinäpussit kestävät pureskelua yllättäen paremmin kuin niiden suojaksi tarkoitetut muovihäkit.

Eilen orava temppuili talipötkön kimpussa. En kiistä oravan oikeutta hyödyntää kotimetsäänsä tuotua tarjoilua, mutta hyvät tavat olisi syytä muistaa!

Panin aikoinaan Vuotsossa asuessani merkille, että sinitiainen piti hyvin puoliaan kookkaamman talitiaisen kanssa. Makkarajärvellä voimasuhteet menevät koon mukaan, ja sinitiainen väistää kaikkia muita. Toistaiseksi sillekin on järjestynyt rauhallisia ruokailuhetkiä.

Ruokintapaikan varsinaisia metsätiaisia ovat töyhtö- ja hömötiainen. Töyhtis on reipas ilopilleri, jota kannattaa hetki odottaa. Yleensä ei enempää kuin kymmenen minuuttia.

Suosikikseni on noussut liikuttavan luottavainen hömötiainen. Istuntojen kohokohtia ovat hetket, jolloin hömötiainen on tullut oksalle killistelemään 30 sentin päähän. Muut lajit käväisevät yhtä lähellä vain hurahtaessaan pähkinä nokassa jonnekin taakseni.

Päivä Tukholmassa

Käväisin Tukholmassa yhdistetyllä lintu- ja kulttuuriretkellä. Koska ”päivä” tarkoittaa Viking Linen ajanlaskussa noin kuutta tuntia, ohjelmaani kuului vain yksi kohde kumpaakin lajia: kävin Strömmenillä (lintujen) ruokintapaikalla ja Vasa museossa. Kulkuvälineenä oli tällä kertaa pieni yhteysalus Emelie, jolta katseltuna kaupunki esittää parhaat puolensa.

Strömmenin talviruokintapaikalla meno oli entisellään. Kaukalon äärelle oli kokoontunut kymmeniä kyhmyjoutsenia, tukkasotkia, sinisorsia, nokikanoja; joukossa myös joitakin kanadanhanhia ja telkkä. Ruokavieraista naakka ja pulu olivat kuivan maan asukkaita.

Kyhmyjoutsenten seassa oli neljä laulujoutsenta, jotka näyttivät pitävän hyvin puolensa – tyylistä tinkimättä. Edellisellä käynnillä näin samalla ruokintapaikalla laulujoutsenperheen.

Kaiteella päivystäneet naurulokit riehaantuivat, kun paikalle saapui perhepäivähoitaja (arvaus) neljän hoitolapsen ja leipäpussin kanssa. Keskinäinen ja harmaalokkien kanssa käyty kilpailu leivästä oli ankaraa. En sanoisi lokkeja röyhkeiksi, mutta äärimmäisen tuttavallisia ne olivat.

Näytöksen päätyttyä suuntasin Vasa-museoon, missä olen vieraillut usein ennenkin. Näin mainittavan, että kyseessä on maailman suosituin merenkulkuaiheinen museo, mikä on kova juttu! Aseman säilyttäminen vaatii jatkuvaa uudistumista ja hereilläoloa. Tällä kertaa uutta oli esimerkiksi Vasa-laivan rakennustyömaalla kuvattu video.:)

Huomattava osa silloisista Tukholman asukkaista (10 000) seurasi rannoilta Vasan ensipurjehdusta vuonna 1628. Laiva oli paitsi suuri, myös runsaasti koristeltu ja riikinkukkomaisen värikäs. Äkillinen tuulenpuuska sai sen kallistumaan voimakkaasti, ja vesi tulvi sisään kunnialaukauksia varten avatuista tykkien ampuma-aukoista. Laiva upposi nopeasti juhlayleisön silmien edessä.

Onnettomuudessa hukkui 30-50 laivassa työskennellyttä. Heistä tiedetään paljon muutakin kuin se, millaisiin vaatteisiin he olivat pukeutuneet. Ihmeen arkisiin laivan muuhun olemukseen verrattuna!