Aihearkisto: Linnut

Haikaran näkee, kun…

Postaus on taas lintuaiheinen. Kiljuhanhi on sls-kamaa, mutta käsitellään se ensin alta pois.

Rovaniemen kesävieraat ovat edelleen maisemissa, ja näin ne tänään jo 12. kerran. Suosikkipaikaksi on vakiintunut Nätynginniemen nurmikko, mistä linnut lentävät välillä Harjulammelle sulattelemaan syömisiään.

Viikko sitten joukkoon liittyi neljäs lintu, jolla on selvästi pienempi otsakilpi kuin muilla. Voisikohan syynä olla se, että taustasta löytyy hieman tundrahanhea… Spekulaatiot renkaattoman yksilön pinnakelpoisuudesta saivat ansaitun täystyrmäyksen, kun kiljuhanhityöryhmän puheenjohtaja tulkitsi lintujen kuuluvan samaan porukkaan.

Sitten otsikkoon. Minua neuvottiin aamukahvipöydässä, että paras keino nähdä viidettä päivää paikkakunnalla viihtyvä harmaahaikara on ”mennä rannalle kököttämään”. Paikan valitsin itse ja se oli Arktikumin kukkula.

Ehdin istua kymmenkunta minuuttia, kun näin kaksi haikaraa lentämässä Erkkilänsaaresta kaupunkiin päin. Valittettavasti linnut häipyivät puiden taakse, mutta vilahtivat vielä hetkeksi näkyviin. Mahdollinen laskeutuminen jäi näkemättä. Kuva ei ole kummoinen, mutta metadatasta voi ainakin tarkistaa päivämäärän ja kellonajan.

Olen nähnyt Ahvenanmaalla paljonkin harmaahaikaroita, mutta Manner-Suomesta havainto taisi olla ensimmäinen. Lokakuussa 2002 näin Arktikumin rannassa Rovaniemelle harhautuneen kattohaikaran. Lisäsin havainnon Tiiraan vasta tänä kesänä.

Kiljukkaiden liikuntapäivä

Viisi päivää seurannassa olleet kiljuhanhet lopettivat turhanaikaisen piilossa juromisen ja lähtivät tutustumaan lähiympäristöön kaikilla osaamillaan tavoilla: ne kävelivät, lensivät ja uivat. Todellinen liikuntapäivä siis!

Aamulla Kirkkolammella hanhet oleskelivat vuoroin ajotiellä, jalkakäytävällä ja nurmikkokaistaleella. Nimenomaan oleskelivat; ruokailu ei niitä tänään tuntunut kiinnostavan. Kävelevistä ihmisistä hanhet eivät paljoa perustaneet, autoja sentään väistivät.

Kun pyöräpoika ajoi turhan läheltä, linnut nousivat lentoon, mutta laskeutuivat pienen kierroksen tehtyään Kirkkolammen saaren rantaan.

Sieltä kolmikko jatkoi tuumaustauon pidettyään kohti jäätelökioskia. Uikunpoikanen seurasi hetken vierailevia tähtiä, mutta päätti sitten palata perheensä pariin.

Melkein oikeita kiljuhanhia

WWF:n sivuilla sanotaan, että kiljuhanhi on uhanalaisin arktinen hanhilaji koko Euraasiassa. Kiljuhanhia arvioidaan olevan maapallolla 28 000 – 33 000 yksilöä, joista Pohjoismaissa pesii joitakin kymmeniä pareja. Kyseessä on siis äärimmäisen harvinainen lintulaji, jonka näkeminen on todellinen onnenpotku. Luulin onnen potkaisseen Hornøyan lintusaarella kesäkuussa 2007.

Kahdeksan aikoihin aamulla huomasin auramuodostelmaksi ryhmittyneen lintuparven, joka lensi Reinøyan ja Hornøyan välisen salmen yläpuolella määrätietoisesti avomerelle päin, kohti koillista. Kiikarilla katsottuna linnut näyttivät harmailta hanhilta, erityisiä tuntomerkkejä ei näkynyt. Kaksi muita pienempää hanhea huomasin vasta kuvasta.

Kummastelin parven lentosuuntaa ja yritin muistella ajankohtaa, jolloin vuosi aiemmin erityisseurannassa olleet kiljuhanhet Imre, Nieida ja Finn starttasivat kohti itäisiä sulkimisalueitaan.

Kiljuhanhiasiantuntija Petteri Tolvanen määritti kuvasta metsähanhien parveen liittyneet valko-otsaiset linnut tundrahanhiksi.

Nyt olen saanut ihailla kiljuhanhia täällä Rovaniemellä! Iloa himmentää kuitenkin tieto siitä, että linnut ovat ruotsalaisia tarhakarkulaisia, jotka nähtiin samaisella Harjulammella jo 11. heinäkuuta. Tällä kertaa hanhet ovat viihtyneet kerrostalon pihanurmikolla jo kolmen päivän ajan.

Hakki hakkaa

Pähkinähakki on lintu ja nimensä mukaisesti hakkuri. Täällä Rovaniemellä ei ole pähkinöitä hakattavaksi, mutta sembramännyn käpyjä on. Niiden käsittelyssä itäisen alalajin pähkinähakki on mestari.

Takavuosina pähkinähakkeja pääsi Rovaniemellä näkemään vain harvakseltaan itänaapurista Suomeen ulottuneiden vaellusten aikana, mutta nykyisin keskikesällä nähtävät yksilöt ovat todennäköisesti paikallista pesivää kantaa.

Kuluvana kesänä hakit ilmestyivät Rovaniemen keskustaan viikko sitten: löysin käsitellyn kävyn sembramännyn juurelta 3.7. Paikka oli linja-autoaseman puisto. Ensimmäiset näköhavainnot jokakesäisestä käpysavotasta ilmoitettiin Tiiraan 7.7. Oman ensihavaintoni tein eilen: kolme lintua sembroissa Hallituskadun ja kirjaston välisessä puistossa. Tänään näin samassa paikassa kaksi hakkia.

Toinen hakki askarteli puun latvassa, toinen maassa lähellä Hallituskadun jalkakäytävän reunaa. Satuin kuulemaan lasten kanssa ohi kävelleen rouvan ihmettelevän, mikä lintu tuo tuollainen on? Kerroin linnun nimen, ja hain puiden alta kaksi käpyä, hakin ja oravan käsittelemät. Myös lapset olivat nähneet oravan ja antaneet sille mansikan.

Keskikesän lintuhavaintoja

Silkkiuikku pesi vuosi sitten ensi kerran Kirkkolammella, lähellä Rovaniemen kaupungin keskustaa. Itse pesä sijaitsi pienellä mättäällä ilman kaislikon suojaa, ja jo vähäinenkin aallokko olisi riittänyt huuhtomaan munat veteen.

Uikut eivät onneksi tavoittele tyylipisteitä: pesintä onnistui kuluvana kesänä jo toistamiseen. Jos aallot eivät tuhoa pesää, lampi on oikein hyvä paikka kasvattaa poikasia. Vesiliikennettä ei ole, ja sopivan kokoista kalaa näyttää riittävän.

Pari viikkoa sitten tapasin ratapihalla korppiperheen, talvella tutuiksi tulleet emolinnut ja niiden neljä jo hyvin lentänyttä poikasta. Poikaset olivat korpeiksi ihmeen luottavaisia, ovat päästäneet lähimmillään parinkymmenen metrin päähän. Ensi tapaamisella emolinnut tarkkailivat kauempaa jälkikasvun edesottamuksia.

Viime viikolla näin Santamäen puuvarastollla huterasti lentäneen käpytikan poikasen, josta en kuitenkaan onnistunut saamaan kuvaa. Olen melko varma, että poikanen oli lähtenyt maailmalle Ruokolammella sijainneesta pesästä. Matkaa pesältä havaintopaikalle oli reilusti alle kilometri.

Totta ja tarua

Maanantai oli merkittävien tapahtumien päivä: Kemijoen ja Ounasjoen jäät lähtivät kaupungin kohdalla liikkeelle. Kun kävin tänään Jängislahdessa,(kurjassa säässä lähinnä solidaarisuudesta lintuja kohtaan), Ounasjoki oli täynnä jäitä.

Palataanpa reilu viikko taaksepäin. Kevät rynnisti Lappiin pääsiäisenä, ja seuraava viikko oli pääosin uskomattoman lämmin. Ounaskosken uimarannalla näyttäytyivät ensimmäiset paidattomat auringonpalvojat, ja uusia muuttolintuja sai kirjata puoli tusinaa päivässä. Juuri nyt lajeja on koossa 34, uusimpana tänään kuultu valkoviklo. Erityisen mukaviakin lajeja kuuluu joukkoon, esimerkiksi tunturikiuru ja täällä Lapissa harvinainen hemppo

Mieltä lämmitti nähdä, että pari päivää Harjulammen sulassa yksikseen uiskennellut silkkiuikku sai vierelleen puolison! Cityjoutsenpari on näyttäytynyt päivittäin, mutta pesimisestä ei näytä taaskaan tulevan totta: ilmeisesti kyseessä on kihlapari.

Maanantain toinen merkkitapaus oli maailmanlaajuinen: Game of Thrones -sarjassa nähtiin hartaasti odotettu sotajoukkojen yhteenotto ja sen osana lohikäärmeiden ilmataistelu. Minua kiehtoo sarjan visuaalisuus, ja siinä mielessä yöaikaan ajoittuneet tapahtumat tuottivat pettymyksen. Silti kotikatsomo kohahti, kun suosikkihahmo Arya Stark onnistui iskemään säpäleiksi pelätyn Yön kuninkaan.

Se vähän pyrkii huvittamaan, että Helsingin Sanomissa kuvitteellisen sarjan tapahtumia analysoidaan tarkemmin kuin EU-politiikkaa. Myös kommentointi osoittaa syvällistä perehtyneisyyttä asiaan.

Muuttolintukatsaus

Lintutalvi oli melkoisen vaisu ja samaa voi toistaiseksi sanoa keväästäkin. Perjantain tulokas tiltaltti on 13. tänä keväänä näkemäni muuttolintu. Samalla kyseessä on ensimmäinen aito kesälintu, toki sen joukon karaistuneimpia edustajia.

Pitkään jatkuneista yöpakkasista johtuen muuttolintujen määrät ovat edelleen erittäin pieniä. Esimerkiksi Alakorkalon hyötyjäteaseman maisemiin huhtikuun 10. päivän tienoilla ilmestyneet töyhtöhyyppä ja kiuru joutuivat odottelemaan lajitovereita viikon päivät.

Harmaalokki on normaalisti lokkien ykkönen, mutta tänä keväänä kala- ja naurulokki ehtivät ensin. (puhun omista havainnoistani) Ounaskosken sulan reunalla istui pitkäperjantai-iltana 57 naurulokkia ja kaksi kalalokkia.

Antti laski lokit lauantai-iltana ja sai tulokseksi 420 naurulokkia ja 10 kalalokkia. Tarkka työ palkitsi tekijänsä: sivutuotteena lokkiparvesta löytyi nuori pikkukajava. Huomasin asiaa koskevan viestin niin myöhään, että en viitsinyt enää lähteä liikkeelle. Aamulla koskella käydessäni kajavaa ei enää näkynyt.

Lintujen pesintä on hyvässä vauhdissa. Esimerkiksi naakat kuljettivat pesämateriaalia jo maaliskuun puolella, ja nyt ehtivimmät ovat päässeet sisustuksen viimeistelyvaiheeseen. Hitaammat, kuten kotikadun alapäässä pesää rakentava lintu kuljetti eilen risua.

Otin oheiset kuvat 11.4. Kemintien opastepalkissa pesivästä naakasta. Paikalle tullessani lintu istui palkin päällä risu nokassa ja tuntui miettivän, onko viisasta paljastaa pesän sijainti ohi kulkeneelle harmaapartaiselle papalle.

Ilmeisesti olin linnun mielestä niin harmittoman oloinen, että se päätti käynnistää projektin vaativimman vaiheen. Pesän kapea suuaukko sijaitsee palkin alapinnalla joten ei ole ihme, että piti yrittää monta kertaa.

Pulmusia tietopaikassa

Ensimmäinen tänä keväänä näkemäni muuttolintu on pulmunen. Muita mahdollisia olisivat olleet laulujoutsen ja harmaalokki, mutta ne eivät ole vielä sattuneet kohdalle.

Pulmuset löytyivät tietopaikasta eli Jängislahden lumenkaatopaikalta. Yksinäinen lintu ilmoitettiin jo viime viikolla; eilen lintuja oli jo pieni parvi, arviolta 15. Myöhemmin paikalla käyneet Leena ja Ismo panivat paremmaksi: 19 ja ”ainakin 20”. Parvi saattaa viipyä paikalla pitkään, sillä koleaa keliä on luvattu.

Ronja ja Aino lentävät etelään

Äskettäin silmiini osui HS Nyt -artikkeli viime vuoden marraskuulta, jossa Ronja kertoo pakottavasta tarpeestaan matkustaa etelään. Pakko tulee siitä, että ”Suomessa ei pysy järjissään marraskuussa”, ellei…

Ronja lentää etelän lämpöön neljä kertaa vuodessa, kahdesti keskitalven pimeimpänä aikana. Erikoiselta ja ehkä hieman ristiriitaiseltakin vaikuttaa, että ahkerasta lentelystään huolimatta Ronja ilmoittaa olevansa luonnonystävä.

Aino lähti jo syyskuussa. Ensimmäinen pitkäaikaisempi pysähdyspaikka oli Unkari, missä Aino vietti puolitoista kuukautta. Matka jatkui marraskuun puolivälissä ja maat vaihtuivat tiuhaan: Serbia, Kroatia, Italia, Tunisia. Välimerellisessä ilmastossa Ainon kaukokaipuu alkoi asettua.

Aino matkailee omatoimisesti tutussa porukassa, jonka kokeneimmat tietävät parhaat paikat ruokailla ja turvallisimmat yöpyä.

Pari kuukautta Algeriassa ja Marokossa viihdyttyään Aino ylitti Gibraltarin salmen ja pysähtyi reilun kuukauden ajaksi Espanjan sisäosiin. Suositut turistikohteet eivät Ainoa kiinnosta.

Vaikka Aino tekee varsinkin lomalla ollessaan ratkaisunsa näennäisen spontaanisti, kartalle merkittynä matka näyttää huolellisesti suunnitellulta:

Aino on siis kurki.

Korppiprojektin välitilinpäätös

Kaipaan varsinkin talvella lintuharrastukseeni pelkän katselemisen lisäksi muutakin sisältöä, projektin tynkää. Tänä talvena seurannassa ovat olleet kaupunkikorpit. Näin ensimmäisen yllättävän luottavaisen korpin marraskuun lopulla, projektiksi homma eskaloitui joulukuussa.

Olin menossa Prismaan, kun kuulin korpin ääntä. Lintu istui Oijustien varressa korkeassa mastossa ja halusi ääntelyllään varmistaa, että huomaan hänet. (Vierastan persoonapronominin käyttöä eläinyhteyksissä, mutta linnustomme älyköstä puhuttaessa se on paikallaan.) Päivämäärä oli 12.12.

Viikkoa myöhemmin tapasin samalla suunnalla korppiparin. Linnut istuivat katulampun varrella niin toisiinsa keskittyneinä, että pääsin lähestymään 60 metrin päähän. Se oli aivan ennenkuulumatonta!

Aloin suunnata päiväkävelyni Eteläkeskukseen, ja tänään oli vuorossa 40. tarkistuskäynti. Korppipari oli taas paikalla, on ollut tätä ennen jo 13 kertaa. Ennen paikalta poistumistaan linnut tekivät pari kunniakierrosta ja tapailivat hetken soidinlennon kuvioita.

Pariskunnan lisäksi olen tavannut yksittäisen korpin 11 kertaa ja kolme (2+1) korppia kahdesti. Kerran paikalla oli parikymmenpäinen naakkaparvi. Mukavana sivulajina on nuori kanahaukka, jonka olen päässyt näkemään kahdesti.

Näin monen tapaamisen jälkeen korppipari tietenkin tuntee minut jo kaukaa. Luottamus välillämme ei kuitenkaan ole lisääntynyt, vaan päinvastoin vähentynyt. Pakoetäisyys on kasvanut ensi kerrasta suunnilleen kolminkertaiseksi!