Aihearkisto: Linnut

Parasta aikaa mökillä

Parasta tekemistä mökillä on järvelle katseleminen. Ehkä pitää lisätä, että kesäisin: talvella voisi aika käydä pitkäksi. Järvi on sama, jonka rannalla tähystin viime syksynä.

Vesilinnut hallitsevat vahvasti lintuhavaintoja, mutta jotain merkittävää tapahtui kuivalla maallakin. Kirjosieppokoiras toi koko aamupäivän ahkarasti ruokaa pöntölle, jonka suuaukolla näyttäytyi aika-ajoin pesänjättöikäiseksi varttunut poikanen. Se saattoi olla poikueen nälkäisin tai ehkä paremminkin viimeinen pöntössä juronut. Ainakin toiminta pöntöllä hiljeni kokonaan iltapäivällä.

Syksyllä järveä hallitsi suuri kuikkaparvi, nyt kuikkia näkyi vain yksi perhekunta, emolinnut ja kaksi poikasta. Poikaset olivat selvästi kehittyneempiä kuin seurannassa oleva kotilammen kaakkuri. Lentoharjoituksia ei vielä näkynyt, mutta huuto oli jo aika hyvin hallinnassa. Kuikat oleskelivat aluksi mökkilahdella, mutta emolinnut nousivat yllättäen siivilleen ja lensivät järven yli vastarannalle. Poikaset seurasivat perässä uimalla ja sukeltamalla.

Iltapäivällä kaukoputken kenttään lipui yllätyslaji, kanadanhanhipari kolmen poikasensa kanssa. Linnut ilmestyivät illansuussa kotilahdelle helpommin kuvattaviksi. Kyseessä saattaa olla ensimmäinen pesintähavainto tältä järveltä. Poikasten kokoerot olivat yllättävän suuret.

Laulujoutsen on jo pitkään kuulunut järven pesimälinnustoon, poikasia on tällä kertaa kaksi. Perhe pysytteli koko päivän kaukoputkietäisyydellä, mutta suostui illalla kuvattavaksi kohtuulliselta etäisyydeltä.

Poikaselle kalaa!

Kaakkurilammen asukasluku on lisääntynyt yhdellä, näin poikasen ensi kerran torstaina. Vuosi sitten poikasia oli kaksi, samoin kesällä 2022. Silloin toinen poikanen menehtyi tuntemattomasta syystä varhaisessa vaiheessa.

Aluksi poikanen viihtyi pesässä emon lämpimissä. Syytä olikin, sillä tuuli puhalteli yllättävän koleana. Uimaan poikanen piti erikseen houkutella. Kun kalastamassa ollut puoliso saapui lammelle pikkukala nokassaan, kumpikin emolintu ui pesän ympärillä houkuttelemassa. Lopulta poikanen uskaltautui veteen, nieli kalan ja könysi emon perässä takaisin pesään.

Sittemmin poikasen uintiretket ovat pidentyneet, ja jo kolmantena päivänään se seurasi emoa keskelle lampea. Myös parin sekunnin sukellukset onnistuivat. Kaakkureiden päiväjärjestys on sellainen, että emolinnut käyvät vuorotellen jossain isommalla järvellä, syövät itse ja sieppaavat lopuksi sopivan pikkukalan poikaselle tuotavaksi.

Tuomisina on ollut alle kymmenen sentin mittaisia, lähes läpikuultavilta näyttäviä kaloja. Hoikka muoto ja kuvassa näkynyt rasvaevä viittaavat kuoreeseen. Koolla on väliä, koska kaakkurit nielevät pyydystämänsä kalat kokonaisina. Edellisinä kesinä on muutaman kerran käynyt niin, että tuotu kala on ollut liian suuri poikasen nieltäväksi. Tällöin emolintu syö kalan itse.

Tänään odottelin kolme tuntia kalastusvuorossa ollutta lintua ja kun se lopulta saapui, nokassa kimalteli hopeanvärinen kala, minun mielestäni aivan liian suuri. Ensimmäinen nielemisyritys jäikin kesken, mutta ilmeisesti nälkä oli kova eikä poikanen luovuttanut. Suoritus kesti monta minuuttia, mutta onnistui lopulta jotenkin: kalan pyrstö jäi törröttämään poikasen nokasta.

Kaakkurilammen kuulumisia

Vielä vappuaattona pesälammen jäät näyttivät lujilta, mutta sitten tapahtui ihme. Vappupäivänä avovettä oli jo niin pitkästi, että arvelin sulan riittävän kaakkureiden tarpeisiin. Illalla lintuja ei kuitenkaan vielä näkynyt, mutta seuraavana aamuna puoli seitsemältä tuttu pari oli paikalla.

Olin suorastaan pettynyt, kun linnut käyttivät ensimmäiset paluunsa jälkeiset tunnit pääosin nukkumiseen. Yli lentäneiden lajitovereiden kaakatukseen kuitenkin vastattiin kiljumalla: ”Älä edes suunnittele laskeutuvasi tälle lammelle!” Tulkinta voisi olla tällainenkin: ”Laskeudu ihmeessä jos haluat kunnolla turpiisi!”

Viesti meni perille ja yksinäiset linnut jatkoivat matkaansa. Mutta sitten lammelle laskeutui kaksi kaakkuria, luultavasti sama pari, joka ”valtasi” lammen elokuussa vakioasukkaiden siirryttyä poikasineen muihin maisemiin. Koiraslinnut mittelivät voimiaan alustavasti jo silloin, joten jatkoa oli odotettavissa. Tappelu alkoikin heti.

Koiraat tappelivat keskenään ja puolisot kannustivat vieressä. Välillä nekin tosin kävivät hetkeksi toistensa kimppuun. Kiljunta oli kova ja vesi pärskyi niin voimakkaasti, että yksi osanottaja pääsi huomaamattani livahtamaan kahakasta. Koska en nähnyt lentoonlähtöä, oletan irtautumisen tapahtuneen pitkällä sukelluksella rannan tuntumaan. Tappion kärsinyt koiraslintu poistui taistelusta yhtä huomaamattomasti. Lammen omat linnut juhlistivat torjuntavoittoaan näyttävällä ”voimauinnilla”.

Kaksi päivää tappelun jälkeen linnut tulivat tervehtimään niin lähelle, että tappelun jäljet näkyivät yksityiskohtaisesti koiraslinnun vasemmassa poskessa. Silmäkin oli ollut vaarassa. Missähän kunnossa hävinnyt osapuoli mahtoi olla!

Hurjaa tappelua seuratessani toivoin, että lintujen välit tulisivat kerralla selviksi. Niin näyttää käyneen. Viikko on eletty rauhassa eikä lammella ole kertaakaan näkynyt ylimääräisiä kaakkureita. Linnut myös uskaltavat viipyä kalavesillä yllättävän pitkään (ilman pelkoa joutumisesta uuteen taisteluun). Muninta tapahtunee ehkä jo viikon kuluttua, jonka jälkeen yhteistä vapaa-aikaa ei käytännössä ole ennen elokuun loppua.

Takatalven lintukuulumisia

Ajattelen myötätunnolla takatalven koettelemuksien kanssa kamppailevia pikkulintuja. Pakkasen kanssa vielä jotenkin pärjäisi, mutta tilanne paheni kun ruoka jäi lumen alle. Tänään tuuli henkäili etelän puolelta ja lämpötila nousi pitkästä aikaa reilusti plussalle, mutta pysyvää muutosta joudutaan vielä odottamaan. Tänään tapaamani punarinta oli ilokseni säilyttänyt pelihuumorinsa.

Pasi kertoi lopettaneensa ruokinnan jo kahdesti ja aloittaneensa uudelleen yhtä monta kertaa. Pitkäaikaisasiakkaat kuten tiklit ja urpiaiset ovat saaneet seurakseen peippoja, järripeippoja ja vielä yllättävämpiä ruokavieraita.

Isokokoiset linnut kestävät paremmin arktisia oloja. Ahvenisjärven lokit eivät ole pakkasista moksiskaan. Esimerkiksi selkälokkeja on ollut paikalla parhaimmillaan kuusi ja naurulokkeja lähes sata. Laajaksi levittäytynyt ilmastussula on kutistunut aarin kokoiseksi.

Keskelle takatalvea mahtuu myös iloinen perhetapahtuma: voimalinjan pylvääseen pesänsä rakentaneen korppipariskunnan neljä poikasta kuoriutui ehkä viikko sitten.

Talven 6. sorsalaskenta

Tarkkailen toista talvea Ahvenisjärvellä talvehtivien sinisorsien lukumäärää. Kuvista tehtynä laskenta antaa tarkan lopputuloksen, mutta jos sorsat ovat kovin hajallaan, laskenta ei onnistu. Näin kävi torstaina. Seuraavana päivänä sorsat marssivat pitkänä jonona sulasta rannalle ja ne oli helppo laskea. Ilmoitin Tiiraan pyöristetyn luvun 240.

Jos sorsat ovat ilmastussulassa, koko parven saa helposti kuvaan. Ongelmana on kuitenkin se, että jään tasalta kuvatessa eturivin linnut peittävät taakseen takana olevia. Tällöin yhdellä sorsalla näyttää usein olevan neljä jalkaa tai kaksi päätä. Tihentymät vaativat huolellista tulkintaa. Laskennan lopputulos on vaihdellut välillä 220-290.

Joukossa on (ainakin) yksi väreiltään poikkeuksellinen koirasyksilö, ns. kööpenhaminalainen. Sorsalle itselleen värivirheestä ei liene haittaa eikä hyötyä. Kööpenhaminalaiset voivat pariutua ja saada (tdn) väreiltään normaaleja poikasia. Näin tällaisen pariskunnan viime keväänä Viinikanlahdella. Rovaniemellä asuessani näin täysalbiinon sinisorsanaaraan, jolla oli normaalinvärinen puoliso.

Ulkoruokintaan

Olen juronut kokonaisen viikon sisätiloissa olematta suoranaisesti kipeä mutta en täysin tervekään. Köhä on ollut niin ankara, että on tuntunut viisaimmalta pysyä pois pakkasesta.

Tänään ulkoilin sen verran, että kävin tarkistamassa tilanteen ruokintapaikalla. Pienempi talipötkö oli syöty, mutta kiloisesta oli rippeet jäljellä; uuden pötkön asiakkaat ottivat käyttöön välittömästi. Paikalla oli ilokseni hömötiaisten seurana kaksi kuusitiaista. Sain kuviakin.

Viime talvena kuusitiainen ei vieraillut ruokintapaikallani, mutta kuluvana talvena laji on näyttäytynyt pikaisesti pari kertaa. Nyt kuusitiaispari on toivottavasti jäänyt pysyvästi paikalle.

PS
Seuraavan kerran käydessäni vein toisen talipötkön ja jäin tunniksi seuraamaan tapahtumia. Aluksi oli hiljaista, mutta sitten vilkastui. Lajeja oli kolme: hömö-, kuusi- ja talitiainen, nokkaluku noin kymmenen. Hömpät innostuivat välillä ”huutamaan” yhteen ääneen.

Takapihabongaus

Koska pihabongausta voi harrastaa muuallakin kuin omalla pihamaalla, tarkkailin tunnin ajan tapahtumia metsäruokinnallani Hervannan Makkarajärvellä. Matkaa lähimpiin taloihin on 450 metriä. Tarjolla on kaksi talipötköä, lisäksi heitin lumelle kaksi kourallista pähkinänpuolikkaita: aivan jalkoihini ja sopivalle kuvausetäisyydelle viiden metrin päähän. Kun istuin odottamaan, kello oli 12.45.

Nopeimmin näkösälle ehti hömötiaispari, seuraavaksi sinitiainen ja sitten talitiainen. Koska linnut lentävät kauemmas nokkimaan pähkinäänsä, tarkan lukumäärän selvittäminen on vaikeaa. Hömötiaisia oli ainakin kaksi paria, talitiaisia yksi pariskunta ja sinitiainen saattoi olla liikkeellä yksin.

Minun ruokinnallani harvinainen kuusitiainen poikkesi pikaisesti, ja töyhtötiaista piti tällä kertaa odotella yli puoli tuntia. Lopulta tuttu pari kuitenkin ilmestyi paikalle ja otti heti äänimaailman hallintaansa. Myös hömötiaiset ääntelivät aktiivisesti, mutta talitiaiset ja kuusitiainen olivat vaitonaisia.

Kun kauempana äännellyt käpytikka otetaan mukaan, tunnin tarkkailujakson lajimääräksi tulee kuusi ja nokkaluvuksi minimissään 11.

Talviretkellä etelässä

Kävin Helsingissä ja Tallinnassa yhdistetyllä lintu-, laiva- ja kulttuuriretkellä. Otetaan ensin linnut.

Tokoinrannan sulaan oli kerääntynyt hirmuinen määrä sinisorsia. Paikallinen harrastaja ilmoitti Tiiraan päivän (9.1.) lukumäärän, peräti 2000 yksilöä. Joukossa oli yksi täysalbiino, kolme ”kööpenhaminalaista” koirasta ja neljä kermanväristä naarasta.

Sorsaparveen oli lyöttäytynyt muitakin vesilintuja: silkkiuikku, tavi, harmaasorsa, tukkasotka ja kaksi kanadanhanhea. Uikku ja kanadanhanhet erottuivat parvesta helposti, mutta muut olivat haasteellisempia tapauksia. Harmaasorsa löytyi vasta muiden ornien opastuksella, ja tukkasotka jäi kokonaan näkemättä.

Tallinnassa lintuhavainnot jäivät vähiin. Ehkä mainittavin oli laivan yläkannen kaiteelle istahtanut talvipukuinen harmaalokki.

PS
Huomasin Tiirasta, että Tokoinrannan sulaan ilmestyi 12.1. hylje! Vesialue tyhjentyi sorsista, mutta minkäänlaista pakokauhua yllätysvieras ei aiheuttanut. (Tiirassa video)

Turboruuvi tapissa

Vein jouluna lähimetsään kaksi talipötköä ja kokeeksi hieman kookosrasvaa. Töyhtö- ja hömötiainen ilmestyivät välittömästi ruokinnalle, mutta muita lajeja ei ole näkynyt. Sään lauhduttua tilanne muuttui: tänään paikalla touhusi viidenlaisia tiaisia, kun joukkoon liittyivät tali-, sini- ja kuusitiainen.

Nyt kun tarkeni hyvin kuvata, valoa oli metsässä todella niukasti. Kuvia sentään sai kun näpytteli herkkyysasetuksen ääriasentoon eli ISO-arvoon 12800. Ero filmiaikaan on hurja! Esimerkkikuvien kohinaa on vähennetty Photoshopilla.

Joulun lintu

Otin kameran esiin heti huomattuani korppipariskunnan tukiasemamaston latvassa. Kuvausmatka oli kartalta mitattuna 115 metriä enkä olisi yllättynyt, vaikka epäluuloisiksi tiedetyt korpit olisivat pitäneet kuvaamista sopimattomana. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan linnut kiinnittivät huomiota enemmän toisiinsa kuin minuun.

Päätin yrittää lähemmäksi ja pääsin etenemään maston juurelle. Linnut istuivat somasti kylki kyljessä, ja havaittavissa oli orastavaa kevättunnelmaa. Jatkoin matkaa ja pariskunta jäi mastoon.

Kävin joulupäivänä Makkarajärvellä näkemättä yhtään lintua. Täysin linnuttomaksi päivä ei kuitenkaan jäänyt, sillä iltahämärissä huomasin olohuoneen ikkunasta maston huipussa tutut korpit.