Aihearkisto: Muut aiheet

Lappajärvi maailmankartalle

Kovan luokan urheilusuoritukset sykähdyttävät, olipa laji mikä hyvänsä. Onneksi olkoon Petra Olli!

Lappajärvi lienee murtautunut yleiseen tietoisuuteen ennen muuta urheilijoiden ansiosta, lähinnä Petra Ollin ja Elmo Savolan. Mutta maailmankartalle Lappajärvi tuli jo 76 miljoonaa vuotta sitten, ja ryminällä tulikin!

Kun läpimitaltaan 1.5 km:n meteoriitti törmäsi Maahan, vapautuneen energian arvioidaan vastanneen 17 miljoonaa Hiroshiman atomipommia. Vaikutukset tuntuivat satojen kilometrien etäisyydellä. Jos Helsinki olisi ollut olemassa, paineaalto olisi repinyt irti talojen katot!

Törmäyksessä syntyi kraatteri, jonka halkaisija oli 22 kilometriä ja syvyys 750 metriä. Paikalle syntynyt Lappajärvi on Pohjanmaan suurin järvi, laaja mutta verrattain matala. Syvin kohta on 38 metriä.

Koska olen lähtöisin Järvi-Suomesta, arvostelen järviä tiukalla asteikolla. Lappajärvi on toki ollut listoilla, mutta lähinnä erikoisen syntyhistoriansa ansiosta. Tilanne muuttui kertaheitolla, kun pääsin kesällä 2016 käymään järvellä. Kyseessä on upea suurjärvi!

Järveltä palattuani katselin vaakunaviiriäkin uusin silmin: se taitaa olla lajissaan Suomen kaunein!

Positiivista urheilupöhinää

Pikkuleijonien maailmanmestaruus käynnisti menestyksen kierteen, joka saattaa poikia vielä vaikka mitä. Avainsana oli peli-ilo ja positiivisuus, jota päävalmentaja Tommi Niemelä säteilee ympärilleen. Tuollaisen valmentajan joukkueessa pelaajat eivät pelkää epäonnistumisia, vaan uskaltavat pelata vahvuuksillaan.

Sama ilmapiiri näyttää tarttuneen myös isoihin Leijoniin, jotka ovat aloittaneet loistavasti omat kisansa. Marjamäen johtamia maajoukkueita aiemmin leimanneet maalinteko-ongelmat loistavat poissaolollaan. Tavanomaista urputusta valinnoista ja pelitavasta ei ole tällä kertaa kuulunut, mitä nyt joku peruspessimisti joutui paremman puutteessa toteamaan, että Saara Aalto puristaa mailaa!

Marika Teini voitti juuri äsken Euroopan mestaruuden suunnistuksen keskimatkalla. Kilpailu oli jännittävä ja dramaattinen. Selvässä johdossa ollut Ruotsin Tove Alexandersson harhaili pahasti 15. rastilla ja sveitsiläinen kilpasisko ohitti kokonaan 10. rastin. Hän ehti juhlia joukkuetovereineen maalialueella voittoa ennen kuin sai sai kuulla tulleensa hylätyksi.

Reaaliaikaista tulostusta

Törmäsin eilen kirppiksellä laitteeseen, jonka vain vaivoin maltoin jättää ostamatta.  Kunto oli hyvä ja laukku sisältyi hintaan: 11 euroa!

Omasta kokemuksesta tiedän, että Facit on laadukas tuote ja 1970-luvun kotikäyttöön tarkoitettujen koneiden parhaimmistoa.

”Tämähän tulostaa reaaliaikaisesti!” innostui koko ikänsä pelkkien tietokoneiden kanssa askarrellut juniorikin päästyään tutustumaan oikeaan kirjoituskoneeseen.

Muistelen ensimmäistä kirjoituskonettani Erikaa ja muita Itä-Saksan ihmeitä sivuston puolella.

Miljoona askelta

Tilastoiva askelmittari on elokuussa hankkimani älypuhelimen monista sovelluksista tarpeellisimpia. Eilen tuli täyteen miljoona askelta, joka minun kalibroinnillani tarkoittaa hieman yli 700 kilometriä. Sattumoisin saman kuukauden aikana pitkään palvelleet sieviläiset sanoivat irti yhteistyösopimuksen. Saappaan pohjaan tuli poikittainen murtuma.

Olen harrastanut luonnossa liikkumista koko ikäni ja kuluttanut loppuun suuren määrän kumisaappaita ja nyt yhden parin polyuretaanista valmistettuja. Tällä kokemuksella voin sanoa, että kestävyydessä kumisaapas häviää aivan pystyyn.

Hankin nyt poistoon menneet saappaat syyskuussa 2011, joten tulin käyttäneeksi niitä peräti kuusi vuotta. Askelien määrästä ei ole tarkkaa tietoa, mutta arviolta kolme miljoonaa niitä lienee. Kumisaappaita olisi tarvittu samassa ajassa 3-4 paria. Kuvasta näkee, että polyuretaanisaapas on aivan virheettömässä kunnossa siitä paikasta, johon kumisaappaaseen tulee ensimmäinen reikä.

Käytössä sieviläiset eivät häviä vähääkään perinteisille kumisaappaille: ne ovat mukavat jalassa ja selvästi kevyemmät. Kalliimman hintaluokan kumisaappaissa tuki nilkalle oli hieman parempi, mutta kestävyys aivan olematon. Niistä lisää täällä.

Erikoinen lintupäivä

Eilinen olisi ollut hyvä lintupäivä pelkästään lintujen ansiosta, mutta kirsikkana kakun päällä oli Lintu.

Tähän aikaan vuodesta on harvinaista nähdä kolme petolintulajia yhden päivä aikana. Niistä ensimmäinen lensi Kairatien yli kun olin kävelemässä Jängislahteen. Oikeastaan lintu vain vilahti, mutta ehdin tunnistaa lajin: kanahaukka.

Jängislahdessa ei näkynyt mainittavaa, mutta kaupunkiin kävellessäni huomasin petolinnun lentävän tien toisella puolella Ylikylään päin. Kyseessä oli piekana. Iltapäivällä sama lintu nähtiin Madesaaren rannassa paikalla, missä on kuollut joutsen.

Päivän kolmas petolintu oli merikotka. Se lensi Ounasjokea seuraillen alajuoksulle päin ja saimme Reijon kanssa ihailla sitä kohtalaisen läheltä. Satuimme seisomaan juuri sopivasti Arktikumin kukkulalla.

Sitten olikin jo kiire kotiin katsomaan, miten Hjallis Harkimon kipparoimat julkkismaakravut viihtyivät Atlantin aalloilla. Ihmeen hyvin kunhan alkuhämmennyksestä selviytyivät. Joku aiemmin purjehtinut totesi osuvasti, että tuuli on aina liian kova tai liian heikko, harvoin sopiva. Nyt kovin keli osui heti alkuun. Ihan hyvä oli ohjelmakin eikä seitsemän tunnin katselumaraton tuntunut liian pitkältä.

Atlanttia ylitetään monenlaisilla purtiloilla, mutta Harkimon porukka purjehti asiallisella aluksella. 57 jalan (17.5m) Swan ei ollut enää aivan uusi, mutta lähes legendaarinen laatuvene joka tapauksessa.

Mukana ollut Lintu-veneen omistaja joutui silti ahertamaan korjaustöissä, joista osa tuotti toivotun tuloksen. Lakkoillut moottori alkoi toimia, samoin kuvausryhmän akkujen lataamisessa välttämätön generaattori. Sen sijaan merivedestä ei saatu juomakelpoista vettä koko aikana, mutta pullovesi riitti säästeliäästi käytettynä.

Maanpäällisissä askareissa usein jotenkin toistaitoiselta vaikuttava Hjallis Harkimo oli merellä vakuuttava, kipparin roolissa kaikkea sitä mitä matkan onnistuminen suinkin vaati. Moni on saattanut unohtaa, että hän erittäin kokenut avomeripurjehtija ja todellinen merikarhu. Se näkyi ja kuului.

Jossain vaiheessa maratonia tuli mieleen, että Volvo Ocean Race starttasi eilen Espanjan Alicantesta. Purjehdusta oli tullut tarpeeksi yhden päivän osalle, mutta tänään olen seurannut kilpailua ja aion pysyä kanavalla jatkossakin. Tätä kirjoittaessani veneet ovat saapuneet Gibraltarin salmeen, mistä ne jatkavat varsinaiselle valtamerelle. Ensimmäisen legin maali on Lissabonissa, mutta ennen sinne pääsyä on käväistävä Madeiralla.

Kilpailua johtavan veneen reitinvalintoja on joutunut ihmettelemään. Avotuulesta huolimatta jälki on kuin kryssitty eikä salmeenkaan voinut mennä suoraan. Kaikesta päätellen  ammattilaiset tietävät mitä tekevät. Vauhti on ainakin ollut hyvä ellei hirmuinen.

PS
Enimmäkseen pimeänä ollut Marinetraffic virkistyi sopivaan aikaan. Salmessa lienee tuullut kunnolla, ja Vestaksen nopeudeksi ilmoitetaan huimat 22.8 solmua. Kovaa tulevat muutkin.

Siilinkari

Veneilypäiväksi oli varattu heinäkuun loppupuolen lauantai, mutta päätimmekin lähteä järvelle jo perjantai-iltana. Oli luvattu poutaa ja ennen kaikkea sopivaa purjetuulta.

Jouko haki Jounin ja minut Hervannasta, ja ajoimme Santalahden venesatamaan Särkänniemen taakse. Pursi oli 23-jalkainen Amigo-matkavene, jonka Jouko haki pari vuotta sitten Göteborgista. Kauppaan kuului pitkärikinen perämoottori.

Ajoimme moottorilla ulos satamasta, ja Jouko nosti purjeet. Itse asiassa vain isopurje piti nostaa, keulassa oli rullagenua. Se on normaalia fokkaa vaivattomampi, mutta ei aivan yhtä tehokas. Ongelmana oli se, että purjeen alaosa peitti tehokkaasti näkyvyyttä eteen. Minulle ikäni pienillä soutuveneillä liikkuneelle näkymäeste oli aivan uusi asia.

Aloitimme laitamyötäisessä kaakkoon ja kiersimme Siilinkarin, joka on yksi niitä sisävesien sääasemia, jonka tiedot löytyvät meri- ja rannikkoasemien joukosta. Katsoin käyrältä retken jälkeen, että tuuli oli aluksi 5 m/s ja tyyntyi hieman iltaa kohti. Pystyimme tekemään kaikki manööverit, joita purjehtiessa on tapana tehdä.

Siilinkarin kohdalla Jouko muistutti 7. syyskuuta v. 1929 tapahtuneesta höyrylaiva Kurun uppoamisesta, jossa hukkui peräti 136 matkustajaa. Vahinko on suurin Suomen sisävesillä tapahtunut kautta aikojen. Pelastuneita oli 22, joista 15 nosti veden varasta Mustalahden satamasta apuun rientäneen HL Tarjanteen miehistö.

Kuru nostettiin pohjasta kaksi viikkoa uppoamisensa jälkeen ja jo lokakuussa se palasi takaisin liikenteeseen. Haaksirikossa menehtyneiden muistoa kunnioitetaan Tampereella kahdella muistomerkillä, joista toinen on Kalevankankaan hautausmaalla ja toinen Näsinkalliolla vastapäätä uppoamispaikkaa.

Me gastit vuorottelimme peräsimessä ja kippari hoiti purjeita. Tuuli kävi luoteesta, ja luovimme kohti Pallosaarta käytännössä yhdellä pitkällä halssilla. Veneen perässä oli nopeusmittari, joka näytti noin viiden solmun nopeutta. Vauhti tuntui hyvältä.

Vene reagoi herkästi pieniinkin tuulen voimistumisiin; mieleen tulivat voimat, jotka siirtelevät joella liikuttaessa venettä osin yllättäviin suuntiin. Varsinkin koskissa tämä on joskus tuntunnut ikävästi sisuskaluissa, mutta minulle tutussa järviympäristössä tuntemukset olivat pelkästään nautinnollisia.

Pitkäkölinen vene pysyi suunnassa todella hyvin, ja jos peränpitäjä unohtui miettimään muita asioita, purjeiden lepattaminen muistutti roolista. Pallosaaren pohjoispuolella asetuttiin piihin ja pidettiin ruokatauko: kippari tarjoili miehistölle kahvia ja lämpimiä voileipiä. Venettä piti siirtää kahdesti sen ajauduttua turhan lähelle saarta.

Kaupunkiin palatessa Näsinneula oli hyvä kiintopiste. Muita purjeveneitä näkyi puolenkymmentä ja moottoriveneitä vähän enemmän. Kun kymmenen aikoihin palasimme venesatamaan, tuulta oli enää pari metriä ja ilta-aurinko paistoi kauniisti.

Ensimmäinen purjehdusretkeni oli Elämys. Jouko tarjosi mahdollisuutta uusintaan seuraavana päivänä, mutta en ottanut tarjousta vastaan. Tuntui hyvältä ajatukselta alkaa ja päättää purjehdusura samalla erityisen onnistuneella retkellä. Siinä vaiheessa en vielä tiennyt lupautuvani Joukon kaveriksi viikon purjehdukselle Tukholman keskustasta Mälarenin ja Södertäljen kanavan kautta saaristoon ja takaisin kaupunkiin.

Rehtiä siikaa Alaskasta?

Savustettu siika oli hyvää, siitä ei kahta sanaa. Jotenkin ikävä jälkimaku tapauksesta kutenkin jäi, koska ihan sitä ei saatu mitä päällyksen perusteella oli lupa odottaa.

Olisi pitänyt huomata tarrasta pienellä präntätty teksti: alkuperämaa Usa.

Outoja siivekkäitä

Lintujen ohilento on tältä keväältä nähty, mutta kaksiviikkoinen ACE 17 -harjoitus on tuonut Rovaniemen ilmatilaan kaiken maailman kummajaisia. Yritän määrittää konetyyppejä kotona kuvien perusteella ikään kuin ne olisivat harvinaisia lintuja.

Tänään onnistuin ikuistamaan sekaparven, jonka keulassa viiletti tuttu Hornet. Muissa riitti tutkittavaa pitkäksi aikaa. Luulin ensin deltasiipistä konetta Jas Gripeniksi, mutta tarkemmin katsottuna kyseessä olikin ranskalainen Dassault Rafale. Kolmas rajaukseen mahtunut hävittäjä on Boeing F-15 Eagle. Tämän päivän bongauksia oli niinikään deltasiipinen Mirage 2000.

Viime viikolla kuvasin suuren nelimoottorisen kuljetuskoneen, joka osoittautui Kanadan ilmavoimien kuljetus- ja tankkauskoneeksi Lockheed Martin C-130T Hercules. Lisäksi olen nähnyt kaksi lajilleen määrittämättä jäänyttä isoa konetta, joista toinen näytti paksulta kuin kimalainen.

Jokivartisten juhlahetki

Päivän uutinen liittyy jäihin mutta ei jääkiekkoon: Ounasjoki loi jäänsä.

Jokivarren asukkaille kyseessä on jokavuotinen merkkitapaus, odotettu ja visuaalisesti kiehtova. Ensilumen tulo kuuluu vaikuttavuudeltaan samaan sarjaan, mutta se toistuu yleensä monta kertaa syksyn aikana. Jäät lähtevät vain kerran vuodessa.

Kevät oli myöhässä, mutta Kemijoen jäiden lähdöllä mitattuna ennätys jäi muutaman päivän päähän. Lumi on käynyt kaupungissa vähiin, mutta vaaroilla lunta vielä riittää. Lentoaseman virallinen lukema on 37 cm.

Yhdellä pytyllä

Kun kaksisylinterisen moottorin toinen sylinteri pimenee, koneen sanotaan käyvän yhdellä pytyllä. Meidän huushollissamme on nyt ihan konkreettisesti sellainen tilanne.

Maaliskuun lopulla pikkuvessan lattialle ilmestyi vesilammikko. Ensimmäinen kerta pantiin huolimattoman tiskaajan piikkiin, mutta todellisuudessa hän oli syytön. Vesi tihkui katon rajasta ja oli peräisin yläkerrassa rikkoutuneesta viemäristä.

Remonttireiskat saapuivat paikalle nopeasti. Mittausten jälkeen vessa eristettiin muusta asunnosta ja kostuneet paikat avattiin. Ihan ensimmäiseksi kuitenkin irrotettiin pytty ja siirrettiin se tilapäisesti olohuoneeseen. Kuivatus on kestänyt niin pitkään, että olohuoneen uuteen kalusteeseen on ehtinyt täysin tottua.

Onneksi on toinenkin pytty! Tietokonepuolella syntyi samantyyppinen tilanne, kun pääsiäisen alla alla hajosi läppäri. Voin tehdä samat asiat pöytäkoneella, mutta silti yhdellä pytyllä ajeleminen harmittaa yllättävän paljon.