Aihearkisto: Muut aiheet

Keppari ja optari

HS esitteli (maksumuurin takana) 13.7. Ada Filpan (20v), joka harrastaa keppihevosurheilua. Harrastus kiehtoo muitakin kuin pikkutyttöjä: jutussa Suomen yli 10 000 keppihevosharrastajan ikähaitariksi ilmoitetaan 7-30 v. Harrastajat ovat järjestäytyneet, ja vuosittain järjestetään mestaruuskilpailut lajeina koulu-, este- ja lännenratsastus. Tänä vuonna kilpailut tosin jätettiin väliin koronan takia.

Keppihevosharrastus on mainio vaihtoehto kaikille niille, joilla ei ole mahdollisuutta ratsastaa oikealla hevosella. Keppari on edullinen hankkia ja helppo hoitaa. Sille voi antaa nimen ja laatia sukutaulun. Kilpailuvideoita katsottuani voin vakuuttaa, että urheilusta puhuminen ei ole liioittelua.

Kiinnostuin ilmiöstä, kun ”iso koulutyttö” karautti kepparilla Harjulammen lintutornille. Porukka saattoi katsoa ratsukkoa ihmeissään ja ehkä hieman huvittuneenakin, mutta tyttö ei antanut sen häiritä. Asenne oli kohdallaan!

Myös purjehdus on kalliin harrastuksen maineessa, mutta ainakin pienet purjeveneet ovat hevosta paremmin harrastajien ulottuvilla, suuremmatkin jos ei halua tällä vuosituhannella rakennettua. Ruotsi on Suomeen verrattuna purjehduksen suurmaa, ja naapurista esimerkiksi hyvin pidettyjä 1970-luvun retkiveneitä saa hyvinkin edullisesti. Yksi tällainen on minulle hyvinkin tuttu.

Talvikausi saattaa synnyttää tarvetta sijaistoimintaan. Jää estää purjehtimisen ja lumi jään päällä jääpurjehduksen, joka sinällään lienee hyvinkin lajinomaista. Jos viitseliäisyyttä riittää, kautta voi kuitenkin jatkaa sisätiloissa! Kuva omintakeisesta optimistijollasta löytyi Instagramista ja tuotti hyvää mieltä pitkäksi aikaa.

* * *

Kirjoitin sivuston puolelle purjehdukseen liittyvän tekstin Lokikirjailija Lehtinen ja kapteeni Koivistoinen

Epäonnistunut linturetki: ei linnun lintua

Pyöräilin Alakorkalon hyötyjäteasemalle siinä toivossa, että näen kevään ensimmäisen töyhtöhyypän. Hyvä lintupaikka tuotti pahan pettymyksen: en nähnyt puolen tunnin aikana ainuttakaan lintua, en edes varista!

Paikalle oli sentään eksynyt yksi poro. Eksynyt todellakin, sillä en ole aiemmin nähnyt poroa jäteaseman maisemissa, metsäkauriita vain muutaman kerran.

Kuvasta näkyy, että poro on merkitsemätön. Peurakorva kuten täällä päin sanotaan.

PS
Tiirasta huomasin, että töyhtöhyyppä oli näyttäytynyt tänään jäteasemalla. Kävin siis oikessa paikassa mutta väärään aikaan. Sattuuhan sitä.

PS 2
Kuten arvata saattaa, tulokset saattoivat vain parantua. Näin jo toisella yrittämällä toivomani töyhtöhyypän ja kaksi muuta lintua. Eilen (19.4.) retki tuotti neljä uutta muuttolintua, joita on nyt nähtynä 14. Poro oleskeli välillä muualla, mutta oli eilen paikalla.

Tulppa irtosi

Suezin kanavan lähes viikon ajaksi tukkinut konttialus saatiin irrotetuksi tänään iltapäivällä. Hetki sitten ottamastani kuvakaappauksesta näkyy, että Ever Given liikkuu 6.2 solmun nopeudella pohjoiseen.

Ever Given on mittasuhteiltaan jättimäinen: pituus 400, leveys 59 ja syväys 13.7 metriä.  Vain muutamat tankkilaivat ovat vielä tätäkin suurempia.

 

Harva haluaisi olla kapteenin housuissa antamassa meriselitystä tapahtuneesta.

Maaliintuloja

Eilen hiihdetty naisten viesti ja varsinkin ankkuri Krista Pärmäkosken taistelu oli sykähdyttävä suoritus. Krista jätti kaiken ladulle, huusi maaliviivan ylitettyään suoraa huutoa ja vajosi hetkeksi hämärän rajamaille. Tuloksena kolmas sija ja pronssimitalit joukkueelle.

Ari Huusela pääsi maaliin pitkältä purjehdukseltaan tänään klo 9.35 Suomen aikaa. Kilpailusuoritus oli mahdollisimman erilainen kuin Kristalla, samoin sijoitus: joukon viimeinen sijaluvulla 25. Sankareita silti kumpikin, Krista ja Ari, unohtamatta tietenkään viestijoukkueen muita jäseniä.

Myös maalilinja ylittyi kovin eri tyylillä: Arilla oli ollut aikaa miettiä koreografiaa

Miesten viesti on ankkuriosuudella ja juuri nyt näyttää siltä, että Suomella ei ole asiaa kärkisijoille. Venäjän Boshunov on kirinyt Kläbon kantaan ja veikkaukseni on, että voitto ratkeaa Norjalle maalisuoralla.

Performanssi museolaivalla

Tänään, Viron itsenäisyyspäivänä muistelen matkojani naapurimaahan ja elämyksiä, joita olen saanut kokea. Yksi niistä on vierailu Lentosatamassa toukokuussa 2016.

Lentosatamassa oli paljon koululaisia ja meininki paljon vilkkaampaa kuin museoissa keskimäärin. Joka puolella kuvattiin ja minullekin ehdotettiin poseeraamista armeijan manttelissa, mutta ujous iski.

Jäänmurtaja Suur Tolliin tutustuessani laivalle saapui ryhmä tyttöjä, jotka järjestivät näytöksen murtajan kannella. Hetkeä myöhemmin esitys jatkui rannalla, nyt pykälää tai kahta vauhdikkaampana.

Suur Toll on taruolento, jonka patsaan olen nähnyt Kuressaaren satamassa. Toll ja muita kuvia Virosta täällä.

Baldurin matkassa

Tein tänään virtuaalimatkan m/s Baldurilla (entinen Eivor) Utöstä Jurmon, Aspön ja Nötön kautta kohti pohjoista. Koska Pärnäisten laituri on remontissa, aluksen päätesatama on tällä hetkellä Nauvo.

Pitkään jatkuneen pakkaskauden jäljiltä jäätilanne on aivan erilainen kuin viime talvena ja monena talvena sitä ennen. Pohjanlahti on jäässä Merenkurkkua myöten, Suomenlahden itäosa lähes Helsingin tasalle ja Saaristomeri Ahvenanmaalta Turkuun.

Jäät hidastivat Baldurin menoa aika tavalla varsinkin Utön ja Jurmon välillä. Jatkossa alus hyödynsi aiemmin avaamiaan rännejä ja vauhti pysytteli normaalina eli kymmenessä solmussa. Marine Traffic -sivuston kartalla Baldurin reitti näyttää tältä. Sulan veden aikana ajolinjat ovat jouhevia ilman jyrkkiä käännöksiä.

Baldurissa on keulakamera, joka toimii aluksen ollessa liikenteessä (linkki). Kuva on terävä, mutta mustavalkoinen ja huomattavan laajakulmainen. Kaappasin näkymän Jurmon satamasta ja läheltä Nauvoa.

Yllättävä talvivieras

Valkoselkätikka on viihtynyt jo pitkään Santamäen suunnalla: ensimmäinen havainto linnusta tehtiin tammikuun alkupäivinä ja toinen kolme viikkoa myöhemmin. Helmikuun puolella havaintoja alkoi tulla päivittäin. Oletan, että kyseessä on koko ajan ollut sama lintu.

Säännöllisesti samalla paikalla näyttäytynyt harvinainen vieras alkoi kiinnostaa orneja läheltä ja kaukaa. Pirkka ja Timo kyselivät WhatsAppissa ohjeita tapaamista varten, ja Anssi neuvoi yrittämään vähän ennen auringonlaskua.

Neuvo toimi ainakin 9.2. Menin paikalle klo 14.45 ja kuulin Markon nähneen tikan hetkeä aiemmin. Jäimme odottamaan linnun paluuta. Paikalle tuli muitakin tikkaharvinaisuudesta kiinnostuneita, esimerkiksi Kirsi ja Hannu.

Marko luovutti puoli neljältä, mutta päätimme Hannun kanssa odottaa vielä puoli tuntia. Ei kuitenkaan tarvinnut. Vähän eri paikassa päivystänyt Kirsi viittilöi siihen malliin, että arvasimme linnun ilmestyneen paikalle.

Tikka koputteli haavan latvuksessa ja oli irrottanut kuoren kämmenen kokoiselta alalta. Lintu viipyi työmaallaan vielä pari minuuttia ennen kuin lensi päiväkodin viereiseen metsikköön. Sieltä sitä ei enää löytynyt.

Kaksi päivää myöhemmin minua onnisti vielä paremmin. Tikka ahkeroi tällä kertaa koivussa, ja sain seurata sitä puolen tunnin ajan. Sitten lähietäisyydelle ilmestyi kaksi käpytikkaa töllistelemään ja valkoselkätikka vaihtoi maisemaa.

Oma lintuvuoteni on alkanut kahdella elämänpinnalla. Valkoselkätikka oli minulle tällainen, lisäksi näin Jyväskylässä käydessäni viiksitimalin. Laskin Tiirasta, että Lapin lintutieteellisen yhdistyksen alueella (Lappi pois luettuna Kemi-Tornion seutu ja Ylitornio) on havaittu valkoselkätikka 28 kertaa.

Ensimmäinen, takautuvasti Tiiraan ilmoitettu valkoselkätikkahavainto on vuodelta 1949. Toistaiseksi Lapissa ei ole tavattu ainuttakaan viiksitimalia, Kemistä on ilmoitettu toistakymmentä timalihavaintoa.

Kap Hornilta kotia kohti

Pallon ympäri yhtäjaksoisesti yksin purjehdittavaan Vendee Globe -purjehduskilpailuun osallistuva Ari Huusela kiersi joitakin päiviä sitten legendaarisen Kap Hornin. Olosuhteet tällä pahamaineisella merialueella olivat kerrankin suotuisat, aallonkorkeuttakin vain yksi metri.

Kun Tapio Lehtinen kiersi omalla GGR-purjehduksellaan kaksi vuotta sitten Kap Hornin, kirjoitin blogiini:

Tapio Lehtinen saavutti tänään purjehduksensa ehkä merkittävimmän välitavoitteen: Kap Horn on nyt kierretty. Matkaa on toki vielä paljon jäljellä, mutta lienee henkisesti helpompaa purjehtia kotia kohti.

Aivan varmasti on! Nyt neljä vuorokautta myöhemmin Huusela on ohittanut Falkland-saaret ja purjehtii Argentiinan rannikon edustalla. Aallokko on korkeampi kuin Kap Hornin vesillä, mutta muuten sää on paljon miellyttävämpi. Ilman lämpötila on 17 ja veden 15 astetta. Kap Hornilla lukemat olivat 10 ja 7 astetta matalammat.

Kuvasta näkyy, että 9 venettä on jo ehtinyt maaliin ja loput ovat pitkin Atlanttia. Ari Huusela purjehtii sijaluvulla 25 eli viimeisenä mukana olevista veneistä. Periaate lienee sama kuin Tapio Lehtisellä: purjehtijalle on kunnia-asia tuoda vene perille. Maalissa voi ajatella kuin Lehtisen kilpaveli kuutosveneluokasta: viimeisenä enkelien joukossa, mutta silti taivaassa.

Vuoden päättyessä

Nyt koronavuoden päättyessä voin kiitollisin mielin todeta pysyneeni terveenä ja eläneeni jokseenkin normaalia elämää. Vastuullinen olen yrittänyt olla, muistanut turvavälin, pitänyt kasvomaskia kaupassa käydessäni ja karttanut potentiaalisia viruslinkoja. Pääsin jopa käymään kahdesti ulkomailla: tammikuussa Virossa ja elokuussa Norjassa.

Varsinkin elokuinen visiitti Finnmarkissa oli ajoituksen suhteen onnekas. Lisäksi tein kolme matkaa kotimaassa. Neljäskin oli suunnitteilla, mutta jäin kotiin kun naisten hallipesiksen lopputurnaus päätettiin perua. Vahinko kompensoitui sillä, että pesiskausi pystyttiin joka tapauksessa pelaamaan ja mitalit jakamaan.

Olen ulkoillut vähintään normaalisti. Lintuvuoden kohokohtia olivat kevättalven lapinpöllöt ja kevään harvinaiset vesilinnut. Odottamaani hyvää marjalintutalvea ei Rovaniemelle saatu, mutta sentään jonkinlainen. Tilhiä ja/tai räkättejä on päässyt näkemään lähes joka retkellä.

Myöskään kirjavuoteeni korona ei tuonut mitään mullistavaa. Luin tai kuuntelin vuoden aikana noin 70 kirjaa, enimmäkseen laaturomaaneja. Yleensä ohitan Finlandiahässäkän vähällä huomiolla, mutta tällä kertaa luin tai paremminkin kuuntelin Anni Kytömäen palkitun Margaritan. Innostuin siitä niin, että luin myös Kultarinnan ja Kivitaskun. Aivan ihastuttavia teoksia kaikki kolme!

Kytömäen jälkeen teki mieli keventää, ja siinä tarkoituksessa luin Kari Hotakaisen Tarinan ja Antti Heikkisen savolaisirrottelut Kehveli ja Maaseudun tulevaisuus. Koska savon murre ei mahdu ummikon suuhun, kirjailija luki itse tarinansa äänikirjaversion.

Kolmas kirja Heikkiseltä oli Einari, vieremäläisen monitoimimies Einari Vidgrenin elämäkerta. Se on kuin Hotakaisen teos Kimi Räikkösestä: vaikka päähenkilön tekemiset eivät erityisesti kiinnostaisikaan, hyvin kirjoitettu elämäntarina tempaisee mukaansa.

Talvitulva

Kemijoen jäät ovat lähteneet jo moneen kertaan, mutta talvitulva oli uusi ilmiö. Vesi nousi Ounaskoskella, kun liikkeelle lähteneet jäät kasaantuivat padoksi Hirttiönniemen kohdalla kaupungin eteläpuolella. Kävin eilen paikalla ja otin oheisen kuvan. Joki oli todellakin ahtautunut täyteen viiden sentin paksuisia jäätelejä.

Jääpadot ovat yleisiä keväällä, mutta harvinaisia tähän aikaan vuodesta. Talvitulva saatiin hallintaan lisäämällä juoksutusta Valajaskosken voimalaitoksella. Jäiden täyttämä Ounaskoski virtasi jälleen vapaana, ja jääröyssyt jäivät rannoille muistuttamaan talvitulvasta. Kuva on Ounaskosken avantouimapaikan läheltä.

PS
Röyssy on aikoinaan Oulussa oppimani sana, jota Perämerellä käytetään korkeista jääkasautumista. Ounaskosken kasat olivat matalia, mutta käytin termiä kun se pulpahti sopivasti muistin syövereistä.