Aihearkisto: Muut aiheet

Mökkiviikon iloisin yllätys

Mökkiviikon sää on ollut heikkotuulinen, aurinkoinen ja sopivan lämmin. Eilen näin ensi kerran, että järvellä ”purjehdittiin”. Koska soutuveneessä ei ollut mastoa, purjeen virkaa toimittanutta lakanaa pideltiin kiinni nurkista. Vauhti ei häikäissyt, mutta tuulen voimalla siinä kiistattomasti liikuttiin. Suoritus palautti mieleen Tuukan kertoman myötätuulipurjehduksen: kun ei osattu luovia, vene työnnettiin lähtöpaikkaan uimalla.

Saavuimme paikalle maanantaina, joten viides päivä on kääntymässä iltaan. Lintujen laulukausi on päättynyt, ja äänessä ovat vain mustapääkerttu ja peukaloinen. Toukokuussa pihapiirissä ahkeroinutta kirjosieppoa ei löydy listalta, johon on kertynyt 33 lajia. Kiinnostavin pikkulintu on kolmena päivänä samassa paikassa nähty pikkulepinkäinen. Kerran paikalla oli neljä lintua, säksättävät emot ja kaksi poikasta. Koiras oli pyydystänyt melkein itsensä kokoisen sudenkorennon.

Odottamaani kuikkaparvea ei ole ainakaan vielä näkynyt, mikä on jonkinasteinen pettymys. *) Mainittavimmat uimalinnut ovat laulujoutsen (2ad+5pm) ja lähilahdelle ilmestynyt härkälintu, ensihavaintomme lajista tältä järveltä. Harmaahaikara on näyttäytynyt kahtena päivänä.

Iloisin yllätys on se, että viiden päivän aikana nähty vain yksi sääski!

*) Odottamani kuikkaparvi näyttäytyi lauantaina, lintuja oli yhteensä 19.

Palloilua illan ja yön tunteina

Olen jääkiekon ja pesäpallon suurkuluttaja, ja kiinnostun jalkapallosta vain joka neljäs vuosi. Nyt on se aika, olen katsonut alusta loppuun puolenkymmentä mm-kisojen ottelua, viimeksi eilen illalla ja viime yönä pelatut Argentiina-Egypti ja Sveitsi-Kolumbia. Ensin mainittu oli tapahtumarikas ja jännittävä, yön ottelu puuduttavan pitkäveteinen.

Ylivoimaisesti sytyttävin näkemäni ottelu on se, jossa Norja passitti Brasilian laulukuoroon. Olen muutenkin Norjan ystävä ja lähtökohtaisesti altavastaajan puolella. Paikalla olevien fanien lisäksi koko Norjan kansa on liekeissä ja joukkueen tähti Erling Haaland kisojen kiinnostavin pelaaja.

Häpeä tunnustaa, että Haaland oli minulle ennestään tuttu vain nimenä, ja olen nähnyt miehen pelaamista vain kahden ottelun ajan. Olen vaikuttunut: ensin voittomaali epäonnistuneella ”laukauksella” Norsunluurannikkoa vastaan, sitten Brasiliaa vastaan kaksi häikäisevää taidonnäytettä. Norjan voiton toinen takuumies oli loistavasti torjunut maalivahti Ørjan Nyland.

Videoissa väkevästi kamppaileva liehuletti on pelannut näkemissäni peleissä kuin Messi, suuren osan aikaa täysin näkymättömänä. Toki merkittävä ero on siinä, että hyvänä pääpelaajana Haaland on tärkeä osa Norjan puolustusta oman pään erikoistilanteissa.

Jalkapallon mm-kisat ja Haaland ovat ehtymätön lähde meeminikkareille. Brasilian putoamisesta otettiin kaikki irti esimerkiksi tähän tapaan:

Nysse kulkee ilman kuljettajaa

Lintuhytin ja Hervantajärven väliä jo pitkään kulkenut Nysse on kiinnittänyt huomiota hupaisalla ulkonäöllään: se on kuin pyörien päällä kulkeva suuri leivänpaahdin. Nyt pantiin vielä paremmaksi: tämä Nysse kulkee ilman kuljettajaa! Ihmettä piti testata.

Nysse odotti pysäkillä ovi valmiiksi auki. Menin sisään ja maksoin matkani kortilla, maksupääte oli tuttua mallia. Kyydissä oli kaksi muuta matkustajaa, ilmapiiri uteliaan odottava. Kuulutus kehotti kiinnittämään turvavyöt, lisäksi kerrottiin mahdollisista pysähdyksistä ”jotta osaatte varautua niihin henkisesti”. Ääniyhteys valvomoon oli mikrofonista päätellen kaksisuuntainen, kuva välittyi vain yhteen suuntaan.

Lähdimme liikkeelle ja vauhti oli niin hiljainen, että ketään ei pelottanut. Ajo eteni muutenkin korostetun huolellisesti, kuin autokoulun mallioppilaalla inssiajossa.

Perillä turvavyöt aukesivat automaattisesti, ja vyön lukko-osa osui johonkin kovaan. Ääni oli niin voimakas, että kaikki säikähtivät. Siitäkin kannattaisi varoittaa matkustajia, ellei asialle voi tehdä enempää. Ehkä kannattaisi! Muuten kokemus oli oikein miellyttävä ja
mieleenjäävä.

Taidetta ja merenkulkua

Tein viikko sitten perinteisen kevätretkeni etelään. Ajankohdan määräsi toive nähdä Suomenlahdella muuttavia sepelhanhia. Retken kulttuuriantina oli tutustuminen Eero Nelimarkan taiteeseen.

Ateneumin yläkerroksessa on syyskuulle asti nähtävänä edustava näyte Eero Nelimarkan taidetta. Itselleni hieman vieraaksi jäänyt taiteilija osoittautui tekijäksi, joka on asemansa ansainnut. Omakuvat erottuivat edukseen konstailemattomista ja jotenkin varman päälle tehdyistä henkilökuvista. Muutamat väreiltään tai tyyliltään poikkeavat työt viestittivät, että taitoa irtiottoihin taiteilijalla olisi kyllä riittänyt.

Maisemia olisin katsellut enemmänkin, mutta yksi salillinen niitä sentään oli. Näkymä Kolilta oli topogafialtaan niin maltillinen, että se oli kuin kotonaan Lakeudella maalattujen maisemien joukossa.

* * *

Sepelhanhien näkeminen muuttoreitin poikki kulkevalta laivalta vaatisi ilmiömäistä tuuria, jota minulla ei taaskaan ollut. Lintujen puutteessa katselin laivoja ja illalla Suomen ja Itävallan peliä.

Tallinnassa kiertelin satama-alueella ja muistelin kuinka erilaiselta paikat näyttivät ensimmäisellä käynnilläni toukokuussa 2005. Yleisen siisteyden lisäksi huomio kiinnittyi esimerkiksi jättimäiseen valokuvaan, joka oli otettu Tallinnan laulujuhlilla vuonna 2009. Kuvassa on valtava määrä ihmisiä lähes tunnistettavan tervävänä; lukumäärää ei suoraan ilmoiteta, mutta määrän sanottiin vastaavan kymmenensosaa maan asukkaista. Miehitysajan lopulla väkeä oli vielä enemmän, noin 330000, mutta silloin vastaavaa kuvaa ei otettu.

Satama-altaan laidalla oli tällä kertaa vain yksi onkimies, jota teki mieli käydä haastattelemassa: mikä olisi toivesaalis ja kuinka usein sellainen tärppää. Käymättä kuitenkin jäi. Altaassa oli yksi erityisen kiinnostava alus: Angel-Rose -purjevene oli tyypiltään Hanse 510, hinta käytettynäkin yli puoli miljoona euroa.

Risteilijälaituriin oli kiinnittynyt suunnilleen satametrinen alus, joka oli täysvalkoinen ilman mitään tunnuksia. Outo tapaus siinäkin mielessä, että alus ei näkynyt Marinetrafficissa eikä sen ahterissa ollut lippua. Kiikarilla näin keulassa liehuivat Ranskan värit ja ryhmän keulakannella äkseeraavia perinteisiin merimiesasuihin sonnustautuneita miehistön jäseniä. Nähdyn perusteella päättelin, että kyseessä oli Tallinnassa vieraileva Ranskan laivaston koululaiva.

Liikenne Helsingin ja Tallinnan välillä on vilkasta, mutta itä-länsisuunnassa hiljaisempaa. Keskellä lahtea kiikaroin aluksia, jotka odottavat pääsyä droonihyökkäysten uhkaamiin Venäjän satamiin. Näin vain kaksi alusta, jotka saattoivat olla tihentymän läntisimmät. Melko lähellä Victorian ahterin takana näkyi vajaasti lastattu konttialus, joka oli matkalla Rotterdamista Pietariin. Aluksen nimeä en enää muista, mutta tältä se näytti:

Kysytään kapteenilta

Ihmettelin terminaalissa lasten paljoutta ja arvelin tilanteen liittyvän hiihtolomiin. Vasta laivassa selvisi, että olin lähdössä Harri Hylje -teemaristeilylle. Oma teemani oli poikkeuksellinen jäätilanne, rännissä kulkevat laivat.

Ilahduin kovin kuullessani kyselytunnista: kapteenilta sai kysyä kaikesta laivaan ja merielämään liittyvästä. Menin kiinnostuneena kuulemaan, mitä lasten mielessä liikkui. Kysymyksiä riitti koko sen puolituntisen ajan, joka tapahtumalle oli varattu. Kapteeni Juha Rossi ei häkeltynyt yllättävistäkään kysymyksistä, joista osa karkasi yksityiselämän puolelle tyyliin tykkäätkö Hevisauruksesta?

Enimmäkseen aiheessa pysyttiin hyvin: mikä on kivointa tekemistä laivassa, paljonko laiva painaa, kuinka kovaa kulkee, voiko ajaa pimeässä, miksi laiva pysyy pinnalla? Kysyttiin myös montako hyttiä on laivassa, paljonko ihmisiä, montako ihmistä mahtuu pelastusveneeseen, onko kapteenilla iso palkka ja miten kapteeniksi pääsee.

Kysyttäessä pimeässä ajamisesta Juha kertoi tutkan toimintaperiaatteesta. Yhtä vastaustaan Juha epäili kohdeyleisölle turhaan haasteelliseksi ja pyysi anteeksi, mielestäni ihan suotta. Niin vain sattuu olemaan, että pinnalla pysyäkseen laivan painon pitää olla pienempi kuin sen syrjäyttämän vesimäärän paino.

Ehkä yllättävin kysymys oli, montako televisiota laivassa on. Asiaatuntevin puolestaan kysyi, onko laivassa ruori vai joistikki. Ruori kuului olevan, ei kuitenkaan perinteisen mallinen.

Aurajoella käveltiin

Pitkä pakkaskausi tuotti merialueille poikkeuksellisen jäätilanteen: esimerkiksi Saaristomeri jäätyi Ahvenanmaalle saakka. Myös Aurajoki sai jääpeitteen, jonka kantavuutta turkulaiset joukolla testasivat. Käveleminen Aurajoen jäällä on sen verran harvinaista herkkua, että en voinut vastustaa kiusausta.

Oman osuuteni käveltyäni nousin puusillan kohdalta rannalle ja jatkoin kohti satamaa. Laiva lähti vasta 19.30 ja kun mitään kiirettä ei ollut, poikkesin Forum Marinumiin. Ajoitus osui sikäli nappiin, että talviolympialaisten jääkiekkoturnauksen loppuottelun jatkoaika oli juuri alkamassa. USA:n Jack Hughes viimeisteli voittomaalin jo toisella minuutilla. Mahtimaa Kandada joutui tunnustamaan naapurin paremmakseen sekä naisten että miesten turnauksessa.

Suomen Joutsen oli vaikuttava näky talvisessa ympäristössä. Sitä kuvatessa korppi lensi ylitseni kohti eteläisiä kaupunginosia. Lintu äänteli mennessään ja varmisti näin tulevansa huomatuksi. Havainto ilahdutti, koska Tampereella korppeja on näkynyt tavallista vähemmän.

Kuvasin kaksi muutakin laivaa, hostellilaiva Boren ja tutkimusalus Arandan. Tässä Boren korsteenit:

Päivä oli sädehtivän kaunis, ja Turun linna ilta-auringossa sykähdyttävän komea. Maarit arveli kuvan saatuaan, että ensimmäinen kevättä enteilevä auringonlasku on varmasti ollut linnan asukkaille talven merkkitapaus.

Bongausyrityksiä ja lentokonehavaintoja

Olen ollut lintuharrastaja koko ikäni, mutta en missään vaiheessa bongari. Päivittäisillä kävelylenkeillä mielessäni on toki usein lintu, jonka haluaisin nähdä. Esimerkiksi kuluneen viikon aikana yritin nähdä Santalahdessa talveaan viettävän tuulihaukan.

En nähnyt, mutta ilman haukkaakin retki tuotti kiinnostavan lintuhavainnon: Sara Hildenin taidemuseosta löytyi Pentti Kaskipuron Lintu.

Halusin nähdä myös koskikaran, jota olen etsinyt monta kertaa Vihiojan varresta. Yritin tällä kertaa Vuohenojalta, mutta turhaan. Mutta lauantaina tein Härmälässä tyylipuhtaan onnistuneen bongauksen. Näin nokkavarpusen ja sain eliksen!

Retkillä näkee lintujen lisäksi muutakin kiinnostavaa. Ratikkaa odottaessani huomasin, että lentokone veti kymmenen kilometrin korkeudessa siniselle taivaalle valkoista vanaa. Arvelin koneen olevan matkalla Kaukoidästä Tukholmaan, ja tarkistin asian FlightRadarista. Kiinalaisyhtiön rahtikoneen lähtöpaikka oli Peking, mutta määränpää Prestwick, Glasgown kakkoskenttä. Tänään näkemäni koneen suuntana oli Rovaniemi ja lähtöpaikka Istanbul.

Soutajan matkassa

Kap Hornilta Kapkaupunkiin soutava Jari Saario on nyt ollut matkalla viisi viikkoa ja kaksi päivää. Kilometrejä on kertynyt noin 2500 ja matkaa maaliin on vielä 5500km. Kylmyys ja vääränsuuntaiset tuulet ovat ongelma; veneen keikkumista mies ei taida sellaisena pitää.

Jari haluaisi pohjoisemmaksi, mutta tuulet ja virtaukset painavat venettä etelään. Luonnonvoimia ei kannata vastustaa soutamalla, mutta ajoankkurilla voi hillitä ajautumista väärään suuntaan, toki vain tuulesta johtuvaa.

Veneen ympärillä päivittäin ilakoivat kuningaspingviinit helpottavat yksinäisyyttä. Lähin saari (ja pingviinien pesimäalue) on Etelä Georgia 600 kilometrin päässä etelässä. Pingviinit ovat eräänlaisia albatrossin vedenalaisia vastineita, jotka elävät viikkokausia aavalla merellä ja osaavat erehtymättä suunnistaa kotisaarelleen sitten kun paluun aika koittaa. Jarin kuvaamilla videoilla on kuulunut pingviinien huutelua, joka muistuttaa kurjen ääntelyä.

Marinetrafficin kartalla Jarin etelä- ja lounaispuolella näkyvät laivat ovat risteilyaluksia, pohjoisessa Etelä-Amerikan ja Hyväntoivonniemen väliä kulkevia rahtialuksia.

Lyhyt ja harmaa päivä

Päivä on Tampereella toki hieman pidempi kuin Rovaniemellä, mutta yhtään valoisampi se ei ole. Kotikatu on kuvattu parvekkeelta tänään klo 10.30. Harmaata on. Katoilla ja nurmikoilla näkyy ohut kerros yöllä satanutta räntää, joka suli pois päivän aikana. Rovaniemen lentoasemalla lunta on 29cm.

Kun palasin kotiin Hervantakeskuksesta kolmen aikoihin, oli jo hämärää. Ratikka ajoi kiskojen päähän päästäkseen vaihtamaan raidetta. Otin siitä kuvan, koska näinä pimeinä aikoina valaistu ratikka on rohkaiseva näky.

Kolmannen kuvan otin olohuoneen ikkunasta. Kun kääntää kameran turboruuvin ääriasentoon, näinkin vähässä valossa voi kuvata ilman jalustaa. (1/25, 12800)

Yritän nähdä tilanteen positiivisen puolen: ihan pian aletaan mennä kevättä kohti!

Miehet mastossa

Aamukahveja ladatessani totesin sään jatkuvan harmaana, mutta sentään poutaisena ja heikkotuulisena. Huomasin myös, että tukiasemamaston latvassa tehtiin asennustöitä. Otin parvekkeelta muutamia kuvia.

Nosturin kori oli maston huipun tasalla, korissa kaksi miestä ja mastoon kiinnittyneenä kolmas. Asennusfirman nimi näkyi kellanvihreän puseron selässä: Enersense. Oranssipuseroinen oli nosturin kuljettaja. Kauppaan mennessäni otin vielä yhden kuvan hieman eri suunnasta.

Kori kävi päivän aikana muutamia kertoja maanpinnan tasolla, ja työt päättyivät puoli kolmen aikaan iltapäivällä. Toivottavasti urakka saatiin valmiiksi hyvän sään aikana.