Aihearkisto: Muut aiheet

Kysytään kapteenilta

Ihmettelin terminaalissa lasten paljoutta ja arvelin tilanteen liittyvän hiihtolomiin. Vasta laivassa selvisi, että olin lähdössä Harri Hylje -teemaristeilylle. Oma teemani oli poikkeuksellinen jäätilanne, rännissä kulkevat laivat.

Ilahduin kovin kuullessani kyselytunnista: kapteenilta sai kysyä kaikesta laivaan ja merielämään liittyvästä. Menin kiinnostuneena kuulemaan, mitä lasten mielessä liikkui. Kysymyksiä riitti koko sen puolituntisen ajan, joka tapahtumalle oli varattu. Kapteeni Juha Rossi ei häkeltynyt yllättävistäkään kysymyksistä, joista osa karkasi yksityiselämän puolelle tyyliin tykkäätkö Hevisauruksesta?

Enimmäkseen aiheessa pysyttiin hyvin: mikä on kivointa tekemistä laivassa, paljonko laiva painaa, kuinka kovaa kulkee, voiko ajaa pimeässä, miksi laiva pysyy pinnalla? Kysyttiin myös montako hyttiä on laivassa, paljonko ihmisiä, montako ihmistä mahtuu pelastusveneeseen, onko kapteenilla iso palkka ja miten kapteeniksi pääsee.

Kysyttäessä pimeässä ajamisesta Juha kertoi tutkan toimintaperiaatteesta. Yhtä vastaustaan Juha epäili kohdeyleisölle turhaan haasteelliseksi ja pyysi anteeksi, mielestäni ihan suotta. Niin vain sattuu olemaan, että pinnalla pysyäkseen laivan painon pitää olla pienempi kuin sen syrjäyttämän vesimäärän paino.

Ehkä yllättävin kysymys oli, montako televisiota laivassa on. Asiaatuntevin puolestaan kysyi, onko laivassa ruori vai joistikki. Ruori kuului olevan, ei kuitenkaan perinteisen mallinen.

Aurajoella käveltiin

Pitkä pakkaskausi tuotti merialueille poikkeuksellisen jäätilanteen: esimerkiksi Saaristomeri jäätyi Ahvenanmaalle saakka. Myös Aurajoki sai jääpeitteen, jonka kantavuutta turkulaiset joukolla testasivat. Käveleminen Aurajoen jäällä on sen verran harvinaista herkkua, että en voinut vastustaa kiusausta.

Oman osuuteni käveltyäni nousin puusillan kohdalta rannalle ja jatkoin kohti satamaa. Laiva lähti vasta 19.30 ja kun mitään kiirettä ei ollut, poikkesin Forum Marinumiin. Ajoitus osui sikäli nappiin, että talviolympialaisten jääkiekkoturnauksen loppuottelun jatkoaika oli juuri alkamassa. USA:n Jack Hughes viimeisteli voittomaalin jo toisella minuutilla. Mahtimaa Kandada joutui tunnustamaan naapurin paremmakseen sekä naisten että miesten turnauksessa.

Suomen Joutsen oli vaikuttava näky talvisessa ympäristössä. Sitä kuvatessa korppi lensi ylitseni kohti eteläisiä kaupunginosia. Lintu äänteli mennessään ja varmisti näin tulevansa huomatuksi. Havainto ilahdutti, koska Tampereella korppeja on näkynyt tavallista vähemmän.

Kuvasin kaksi muutakin laivaa, hostellilaiva Boren ja tutkimusalus Arandan. Tässä Boren korsteenit:

Päivä oli sädehtivän kaunis, ja Turun linna ilta-auringossa sykähdyttävän komea. Maarit arveli kuvan saatuaan, että ensimmäinen kevättä enteilevä auringonlasku on varmasti ollut linnan asukkaille talven merkkitapaus.

Bongausyrityksiä ja lentokonehavaintoja

Olen ollut lintuharrastaja koko ikäni, mutta en missään vaiheessa bongari. Päivittäisillä kävelylenkeillä mielessäni on toki usein lintu, jonka haluaisin nähdä. Esimerkiksi kuluneen viikon aikana yritin nähdä Santalahdessa talveaan viettävän tuulihaukan.

En nähnyt, mutta ilman haukkaakin retki tuotti kiinnostavan lintuhavainnon: Sara Hildenin taidemuseosta löytyi Pentti Kaskipuron Lintu.

Halusin nähdä myös koskikaran, jota olen etsinyt monta kertaa Vihiojan varresta. Yritin tällä kertaa Vuohenojalta, mutta turhaan. Mutta lauantaina tein Härmälässä tyylipuhtaan onnistuneen bongauksen. Näin nokkavarpusen ja sain eliksen!

Retkillä näkee lintujen lisäksi muutakin kiinnostavaa. Ratikkaa odottaessani huomasin, että lentokone veti kymmenen kilometrin korkeudessa siniselle taivaalle valkoista vanaa. Arvelin koneen olevan matkalla Kaukoidästä Tukholmaan, ja tarkistin asian FlightRadarista. Kiinalaisyhtiön rahtikoneen lähtöpaikka oli Peking, mutta määränpää Prestwick, Glasgown kakkoskenttä. Tänään näkemäni koneen suuntana oli Rovaniemi ja lähtöpaikka Istanbul.

Soutajan matkassa

Kap Hornilta Kapkaupunkiin soutava Jari Saario on nyt ollut matkalla viisi viikkoa ja kaksi päivää. Kilometrejä on kertynyt noin 2500 ja matkaa maaliin on vielä 5500km. Kylmyys ja vääränsuuntaiset tuulet ovat ongelma; veneen keikkumista mies ei taida sellaisena pitää.

Jari haluaisi pohjoisemmaksi, mutta tuulet ja virtaukset painavat venettä etelään. Luonnonvoimia ei kannata vastustaa soutamalla, mutta ajoankkurilla voi hillitä ajautumista väärään suuntaan, toki vain tuulesta johtuvaa.

Veneen ympärillä päivittäin ilakoivat kuningaspingviinit helpottavat yksinäisyyttä. Lähin saari (ja pingviinien pesimäalue) on Etelä Georgia 600 kilometrin päässä etelässä. Pingviinit ovat eräänlaisia albatrossin vedenalaisia vastineita, jotka elävät viikkokausia aavalla merellä ja osaavat erehtymättä suunnistaa kotisaarelleen sitten kun paluun aika koittaa. Jarin kuvaamilla videoilla on kuulunut pingviinien huutelua, joka muistuttaa kurjen ääntelyä.

Marinetrafficin kartalla Jarin etelä- ja lounaispuolella näkyvät laivat ovat risteilyaluksia, pohjoisessa Etelä-Amerikan ja Hyväntoivonniemen väliä kulkevia rahtialuksia.

Lyhyt ja harmaa päivä

Päivä on Tampereella toki hieman pidempi kuin Rovaniemellä, mutta yhtään valoisampi se ei ole. Kotikatu on kuvattu parvekkeelta tänään klo 10.30. Harmaata on. Katoilla ja nurmikoilla näkyy ohut kerros yöllä satanutta räntää, joka suli pois päivän aikana. Rovaniemen lentoasemalla lunta on 29cm.

Kun palasin kotiin Hervantakeskuksesta kolmen aikoihin, oli jo hämärää. Ratikka ajoi kiskojen päähän päästäkseen vaihtamaan raidetta. Otin siitä kuvan, koska näinä pimeinä aikoina valaistu ratikka on rohkaiseva näky.

Kolmannen kuvan otin olohuoneen ikkunasta. Kun kääntää kameran turboruuvin ääriasentoon, näinkin vähässä valossa voi kuvata ilman jalustaa. (1/25, 12800)

Yritän nähdä tilanteen positiivisen puolen: ihan pian aletaan mennä kevättä kohti!

Miehet mastossa

Aamukahveja ladatessani totesin sään jatkuvan harmaana, mutta sentään poutaisena ja heikkotuulisena. Huomasin myös, että tukiasemamaston latvassa tehtiin asennustöitä. Otin parvekkeelta muutamia kuvia.

Nosturin kori oli maston huipun tasalla, korissa kaksi miestä ja mastoon kiinnittyneenä kolmas. Asennusfirman nimi näkyi kellanvihreän puseron selässä: Enersense. Oranssipuseroinen oli nosturin kuljettaja. Kauppaan mennessäni otin vielä yhden kuvan hieman eri suunnasta.

Kori kävi päivän aikana muutamia kertoja maanpinnan tasolla, ja työt päättyivät puoli kolmen aikaan iltapäivällä. Toivottavasti urakka saatiin valmiiksi hyvän sään aikana.

Yllätys metsätiellä

Tapasin kolme viikkoa sitten metsätiellä neljällä jalalla liikkuneen otuksen, joka ei muistuttanut edes etäisesti mitään tietämääni eläintä. Otus oli täysin karvaton ja väriltään kirkkaan keltainen. Arvasin kummajaisen asuvan Teknillisellä yliopistolla, minne tapaamispaikalta on matkaa alle kaksi kilometriä.

Kotiin päästyäni selvisi, että olin tavannut robottikoira Tassun, joka on hankittu yliopistolle kolmisen vuotta sitten Yhdysvalloista. Tassu painaa 32.7kg ja sen säkäkorkeus on 61cm. Tassu käveli sujuvasti ja tuhisi kuin oikea koira, häntä kuitenkin puuttui. Päättelin reitille asetelluista englanninkielisiä opasteista, että Tassun kävelyttäjät tekivät havaintoja luetun ymmärtämisestä. Toisella heistä oli käytössään läppäri.

Seuraavana päivänä tapasin Tassun viettämässä taukoa, kävelyttäjiä ei nyt näkynyt. Aamulehden jutussa kerrotaan tutkimushankkeesta ja tähdennetään, että Tassu ei hyökkäile ihmisten kimppuun. Tästä huolimatta oikeat koirat saattavat sitä vähän pelätä.

Hyvä päivä muistella

Päivälleen 40 vuotta sitten lähdimme Arjan kanssa Kiilopäältä erityisen muistettavalle retkelle vasta perustettuun Urho Kekkosen kansallispuistoon. Ajatuksena oli kävellä Tuiskukurun kautta Luirojärvelle ja palata Lankojärven ja Rautulammen kautta takaisin. Reitti on mahdollisimman tavanomainen, mutta erikoisesta ajankohdasta johtuen emme tavanneet viikon aikana ainuttakaan ihmistä! Säiden haltija esitteli koko arsenaalinsa.

Aluksi sää oli niin sateisen harmaa, että jäimme Suomun Ruoktuun kahdeksi yöksi. Luppopäivän kävelyksi riitti pistäytyminen vanhalla kämpällä, joka rakennettiin kultamiesten saunaksi jo vuonna 1935. Puiston muut tämän ikäiset rakennukset olivat aikaa sitten maatuneet. Kun jatkoimme seuraavana päivänä Tuiskukuruun, sää poutaantui ja viileni voimakkaasti. Illalla taivaan merkit lupailivat pakkasyötä.

Merkit eivät pettäneet, ja aamulla oli kahdeksan astetta pakkasta. Puronvarren jänkä sädehti kuuraisena. Pakkasyö näkyi myös Luirojärvellä, kun se aikanaan ilmestyi näkyviin: järvi oli suurelta osin jäässä. Lähestyvä talvi innosti luusuaan asettuneen koskikaran visertelemään iloisesti. Reipas lintu!

Luirojärvellä toteutui maisemien kuvaajan toiveuni, vieläpä ihan kirjaimellisesti. Yöllä satoi ensilumen! Lumi ei ehkä ollut syksyn ensimmäinen, mutta joka tapauksessa sulaan maahan satanut. Maisema muuttui kertahaitolla.

Jäimme Luirojärvelle toiseksikin yöksi. Kuvasin ahneesti ympäristössä, Arja lueskeli kämpän vieraskirjaa ja kirjoitti vihkoon omia vaikutelmiaan, oli innostunut kaikesta kokemastaan. Kirjoittipa niinkin, että olisi mukavaa olla puistossa töissä…

Matka tuntureiden yli Lankojärvelle oli retken rasittavin. Ylimääräistä haastetta aiheuttivat jokien ylitykset: ensin piti päästä Palovanganjoen yli ja sitten vielä Suomun. Ensin mainittu joki ylitettiin niin arveluttavan oloista siltaa pitkin, että oli otettava avuksi salainen ase, säästelty Toblerone-suklaa. Suomujoelta löytyi hyvä kahlauspaikka, missä oli tasainen pohja ja vettä vain vähän polven yläpuolelle.

Ennen kuin jatkoimme matkaa, kävin Meänteis-erakon asuinpaikalla Lankojärven niemessä. Kammi oli vielä kohtuullisessa kunnossa, samoin paksusta kelosta koverrettu kiikkerän oloinen ruuhi, nimikoidut melatkin vielä tallessa. Panin aamupäivän aikana merkille tuulen voimistumisen; kun reippaan kävelyn jälkeen saavuimme Rautulammelle, voitiin hyvällä syyllä puhua jo myrskystä. Vaahtopäät vyöryivät lammen yli, ja kaarelle taipuneiden koivujen latvat lähentelivät maata. Vaijereilla varmistettu kämppä tutisi ja natisi koko yön, pysyi sentään paikallaan.

Tuuli jatkui läpi yön, mutta aallokon kohina taukosi jossain vaiheessa. Aamulla ulos mentyäni en ollut uskoa silmiäni: lampi oli kauttaaltaan jäässä. Olin tottunut siihen, että lammet ja pikkujärvet vaativat jäätyäkseen tyvenen pakkasyön. Täällä oli toisin. Tuuli oli edelleen navakka, mutta ei enää lähelläkään myrskylukemia. Pakkasta lienee ollut kymmenkunta astetta.

Kävelimme onnistuneen retken päätteeksi Kiilopäälle. Lehdessä kerrottiin, että myrsky oli nimetty Sirkaksi ja että se oli kaatanut Jaurujoen laaksossa suuren määrän metsää.

Museolintu ja muuta syysretkellä nähtyä

Pikainen syysretkeni suuntautui Helsinkiin ja Tukholmaan. Museolinnun lisäksi muita mainittavia lintuhavaintoja ei ole kerrottavaksi, muuta kiinnostavaa kyllä näkyi.

Ennen laivan lähtöä ehdin käymään Luonnontieteellisellä museolla tai Elukalla, joksi alan ihmiset taloa ehkä luontevammin nimittävät. Mittavasta luurankovalikoimasta nostan esiin vaijeri- ja siima-avusteiset lentäjät, joista suurin oli ryhävalas ja sympaattisin kuvan hömötiainen. Myös Haminaan eksynyt mursu oli päässyt lentäjien joukkoon, ei kylläkään luurankona vaan topattuna. Näyttely tarjoaa runsaasti visuaalisestikin kiinnostavia näkymiä, esimerkiksi nämä kokoelma- ja näytekaapit:

Laivani oli Cinderella, ja olen nyt tutustunut kaikkiin kulussa oleviin Punaisiin laivoihin. Turussa vuonna 1979 valmistunut alus on ikäisekseen oikein asiallinen kulkuneuvo. Perillä Masthamnenissa odotti 299-metrinen Hollannin lipun alla purjehtiva risteilyalus Rotterdam. Sitä piti käydä katsomassa lähempää. Laajakulmien käytyä ahtaiksi kuvasin laivan pokkarin panoraama-asetuksella. Tyylitöntä, anteeksi.

Jätin Vasa-museon tällä kertaa väliin ja suunnistin Erstan kautta Gamlastaniin. Kaukaa viisaat ruotsalaiset ymmärsivät jo keskiajalla rakentaa kadut niin kapeiksi, että autot eivät mahdu pilaamaan tunnelmaa (kuten Tallinnassa on päässyt käymään). Sää oli hyvä ja meitä turisteja parveili kujilla aivan valtavasti.

Jatkoin Kuninkaanlinnan ohi ja Strömmenin yli Nybrovikeniin kaupunkilaiva Emelien päätepysäkille. Matkalla kuvasin kuningas Karl XIV Johanin ratsastajapatsaan ja kuninkaanlinnaa vartioineen pyssyhenkilön. Strömmenillä ei vielä näkynyt lintujen talviruokinnan alkua odottavia asiakkaita, kyhmyjoutsenpari poikasineen lienee ollut sattumalta paikalla. Koska Emelien lähtöä olisi joutunut odottamaan kaksi tuntia, päätin kävellä laivalle. Tällä tyylillä askelia kertyi päivän aikana melkeinpä huomaamatta 19000.

Cinderella lähti paluumatkalle siten, että päivänäön aikana vastaan ehtivät tulla Viking Glory ja kohti risteilyalusten laituripaikkaa suunnistanut portugalilainen Vasco da Gama (219m); Rotterdam meni edellä jatkettuaan matkaa iltapäivällä.

Nukuin hyvin ja tähystin aamupalan jälkeen kannella sen minkä tarkenin. Kun lintuja ei näkynyt, palasin lämpimiin sisätiloihin. Satamasta lähdin kiertämään Katajanokkaa vastapäivään. Tuuli oli edelleen viileä, mutta liikkeellä ollessa tarkeni. Ihailin jäänmurtajia pitkän tovin ja luin infotaulusta, että murtajan pohjalevy on keulan kriittisellä alueella viiden sentin paksuinen.

Koska teki mieli jatkaa vesillä, ajoin kaupunkilaiva Kökarilla Kruunuvuorenrantaan ja takaisin. Uudenkaupungin telakalla v. 1967 valmistunut Kökar on lujan oloinen pikkulaiva, toiminut nimensä mukaisesti mm. yhteysaluksena Turun saaristossa. Jäitäkään Kökar ei kavahda, CV:n erikoisuutena on Kemin turistijäänmurtajan tuuraaminen! Alus pystyy liikennöimään nykyisellä reitillään ympäri vuoden, olipa talven laatu millainen hyvänsä.

Kun nyt laivoihin päädyttiin, jatketaan vielä vähän. Huomasin asiaa tutkiessani, että nykyaikaisimmissa jäänmurtajissa ja risteilyaluksissa käytössä oleva Azipod-ruoripotkurijärjestelmä yleistyy myös pienemmissä aluksissa. Yksi esimerkki on Suomenlinna II, jonka näin ja kuvasin Cinderellan lähtöä odotellessani. Ruotsinlautoista Azipod löytyy Vaasan ja Uumajan välillä liikennöivästä, Raumalla rakennetusta huippumodernista Aurora Botniasta.

Destination Ice

Kerroin kesäkuun 23. päivän postauksessa laivaliikenteestä arktisilla merialueilla. Venäläinen ydinkäyttöinen jäänmurtaja 50 Let Pobedy oli parhaillaan matkalla Pohjoisnavalle, missä se on kesän aikana käynyt useita kertoja.

Huomasin äskettäin MarineTraffic-sivustolta kauas Huippuvuorten pohjoispuolelle merkityn matkustaja-aluksen. Kyseessä oli Hollannin lipun alla liikennöivä pienehkö (108m) risteilyalus Hondius, jonka määränpääksi oli merkitty ”Destination Ice”. Ilmeisesti alus oli ajettu jäiden sekaan niin pitkälle, että tämäntapaisten elämysten toivossa risteilyn ostaneet asiakkaat olivat tyytyväisiä.

Juhannuksen tienoilla Luoteisväylällä oli hiljaista, mutta tällä hetkellä tilanne on toinen. Viime viikon lopulla Amundsenin 1903-1907 purjehtimalla reitillä oli neljä risteilyalusta ja lisäksi joukko tarkemmin määrittelemättömiä huvialuksia, useimmat varmaankin erityisen merikelpoisia purjeveneitä. Risteilyaluksista yksi on Hurtigruten varustamon risteilyihin erikoistunut Roald Amundsen, alus jota ei nähdä Norjan rannikkolinjalla.

Minua kiinnosti eniten Bahamasaarten lipun alla purjehtiva huippunykyaikainen National Geographic Resolution. Vuonna 2021 puolalais-norjalaisena yhteistyönä valmistunut alus on 124 metrin pituinen ja suunniteltu nimenomaan risteilykäyttöön vaativissa oloissa. Aluksen varustukseen kuuluu mm. 14 suurta kumivenettä, joilla halukkaat kiidätetään katsomaan ja kuvaamaan näköpiiriin ilmestyviä luonnon ihmeitä. Aluksen hytit (yht 78) ovat enimmäkseen parvekkeellisia ja niiden koko vaihtelee 40 neliön sviitistä 13 neliön pikkuhyttiin.

NRR-aluksen ulkonäössä huomiota herättää keula, joka on minun mielestäni äärettömän ruma. Koska muotoilusta on insinöörien laskelmien mukaan suurta hyötyä, vastaavat keulat ovat valitettavasti alkaneet yleistyä kaikentyyppisissä aluksissa.

Edit 21.8.
Yksi parhaillaan Luoteisväylää purjehtivista pienemmistä aluksista on 40-jalan kaksimastoinen brittipurjealus Yeva. Marinetrafficin kuva on tosin jostain aivan muualta.