Aihearkisto: Muut aiheet

Tuulta ja tyyntä

Asteria-purrellaan maapalloa kiertävä Tapio Lehtinen ylitti viime yönä päiväntasaajan. Kaakkoispasaatin (kartan alaosan vihreä alue) vauhdittama eteneminen tökkäsi pitkäksi aikaa päiväntasaajan doldrumeihin (sininen alue). Trakkerissa veneen keula osoitti milloin mihinkin, ja päivämatkat jäivät aivan olemattomiksi.

Nyt näyttää paremmalta: edessä on koillispasaativyöhyke ja monen viikon luoviminen. Matkaa maaliin Ranskan rannikolle on hieman yli 3000 merimailia. Ongelmana on veneen pohjassa kukoistava ”eläintarha”, joka hidastaa vauhtia ja vaikeuttaa luovimista.

Kartalla Tapion edellä näkyvä vene on purjehtijalegenda sir Robert Knox-Johnstonin Suhaili, jonka reitti ja sijainti on merkitty v.1968-69 tehdyn purjehduksen lokikirjatietojen perusteella. Brasilian rannikolla näkyy alkumatkalla keskeyttäneen Francesco Cappellettin vene.

Tapion pelihuumori on koko ajan pysynyt hyvänä. Esimerkkinä siitä on Atlantin aalloilta viestitetty aprillipila.
Linkki GGR-sivustolle.

Risteilyalus ongelmissa

Viikko sitten lauantaina klo 16 uutisoitiin, että risteilyalus oli lähettänyt hätäviestin Norjan rannikolla. Viking Sky -niminen loistoristeilijä oli matkalla Tromssasta Stavangeriin, kun koneet alkoivat temppuilla. Alus ajautui jonkin aikaa kovassa tuulessa kohti rannikkoa ja pysähtyi vasta kun ankkuri saatiin lasketuksi. Matkaa kuivalle maalle oli siinä vaiheessa enää kilometrin verran, lähimpiin karikoihin vain parisataa metriä.

Tilannetta pidettiin niin kriittisenä, että evakuointi päätettiin käynnistää. Koska helikopteri ei voinut laskeutua alukselle, matkustajat oli nostettava kopteriin yksitellen.

Alus pääsi vajaalla koneteholla ajaen illan ja yön aikana turvallisen etäälle rannikosta, kunnes paikalle tilattu voimakas hinaaja saapui aamukahdeksalta ja otti Viking Skyn hinaukseen. Määränpäänä oli Molde, mihin saavuttiin sunnuntaina iltapäivällä. Risteily keskeytettiin, ja tällä hetkellä alus on Kristiansundissa korjattavana.

Tilanteesta selvittiin lopulta melko vähäisin vahingoin, mutta suuronnettomuuden ainekset olivat käsillä. Pohdiskelu haverin syistä ja päällystön vastuusta käynnistyivät välittömästi: monet olivat sitä mieltä, että aluksen olisi pitänyt pysyä maissa.

Keskiviikkona asiasta saatiin uutta tietoa: syyksi koneongelmiin ilmoitettiin alhainen öljynpaine. Kovakaan myrsky ei ole ylitsepääsemätön ongelma tämän kokoiselle (227 m) alukselle, mutta jos koneet lakkoilevat, tilanne on aivan toinen. Käsittääkseni kapteenin on voitava luottaa siihen, että konehuoneessa ollaan tehtävien tasalla. Nyt ei selvästikään oltu.

Ongelmiin joutunut Viking Sky on yksi norjalaisen Viking-varustamon kuudesta valtamerille tarkoitetusta aluksesta. Näin sisaralus Viking Sean Tukholmassa syyskuussa 2017.

Aastapäev

Vietin eilen Viron itsenäisyyspäivää seuraamalla striimiä soihtukulkueesta. Oli sykähdyttävää nähdä, kun Vanhankaupungin kadut täyttyivät tuhansista ihmisistä!

Tänään katselin uutisia ja ihmettelin, että täällä Suomessa naapurin juhlapäivää ei noteerattu millään tavalla.

Löysin etsinnän sivutuotteena mielenkiintoisen videon nyt kymmenen vuotta käyttämättömänä olleesta Kaupunginhallista, joka on siis valtava rakennus keskeisellä paikalla matkustajasataman lähellä. Seuraan mielenkiinnolla tilanteen kehittymistä, ja sivusin asiaa blogissani pari vuotta sitten.

Valtavan rakennuksen uumenissa on mm. 4900 katsojalle mitoitettu konserttisali ja 4200 katsojan jäähalli!

Mitähän isä sanoisi?

Taloa katsellessani ajattelin edesmennyttä isääni, rakennusmestaria. Mitähän mahtaisi sanoa uusimmasta rakentamisen tyylistä?

Rovaniemen Rantavitikalle nousseessa opiskelija-asuntolassa on kahdeksan kerrosta, ja julkisivu on puuduttavan yllätyksetön. Kuinkas muuten, kun rakennus koostuu valmiina paikalle tuoduista yksiöistä!

Kävin katsomassa ihmettä ja muistelemassa isän kanssa tehtyjä yhteisiä kävelyretkiä. Isä ei kiinnostunut linnuista, mutta minä näköjään taloista.

Kiinnostavaa seurattavaa löytyy lähempääkin: työmaa näkyy keittiön ikkunasta. Tätä taloa kootaan betonielementeistä, Rantavitikan talo on puurakenteinen.

Kotia kohti

Tapio Lehtinen saavutti tänään purjehduksensa ehkä merkittävimmän välitavoitteen: Kap Horn on nyt kierretty. Matkaa on toki vielä paljon jäljellä, mutta lienee henkisesti helpompaa purjehtia kotia kohti.

Kap Hornin vesillä Tapion vauhti on ollut parempi kuin pitkään aikaan, viiden solmun luokkaa. Veneen pohjassa kulkeva eläintarha saa kyytiä! Parin päivän ajan tuuli on puhaltanut lännestä yli 30 solmun nopeudella. Suomen merialueilla puhuttaisiin jo myrskystä.

Viimeistään tänään maatakin on näkyvissä – ensi kertaa kahteen ja puoleen kuukauteen!

Hattu päästä

Ranskalainen veteraanipurjehtija Jean-Luc van den Heede (73v) voitti vakuuttavasti GGR-yksinpurjehduskilpailun maapallon ympäri. Aikaa suoritukseen kului 212 vuorokautta.

VDH johti heinäkuussa startannutta kilpailua lähes alusta asti, mutta voitto oli välillä uhattuna. Marraskuussa tehdyssä kuperkeikassa masto vaurioitui, ja VDH suuntasi korjausapua saadakseen kohti Chilen länsirannikkoa. Satelliittipuhelimella saamiensa ohjeiden ansiosta VDH onnistui selvittämään tilanteen ja pystyi jatkamaan kilpailua.

Matkaan lähti 18 venettä, joista viisi on vielä mukana kilpailussa. Toiseksi sijoittuva hollantilainen Mark Slats saapuu maaliin aamuvarhaisella 1. helmikuuta, virolainen Uku Randmaa lähestyy päiväntasaajaa, USA:n Istvan Kopar tulee reilusti perässä ja sitkeä suomalaississi Tapio Lehtinen saavuttanee Kap Hornin viikon sisällä.

Tapion matka sujui mainiosti Tasmaniaan asti, mutta sen jälkeen pohjaan kiinnittyneet barnakkelit alkoivat haitata merkittävästi purjehtimista. Mutta onneksi Tapio viihtyy merellä, lueskelee ja tekee lintuhavaintoja. Nykyvauhdilla maalilinja ylittynee juhannuksen tienoilla. Toivottavasti ruoka riittää!

Koulutie

Viimeksi Jyväskylässä käydessäni tarkistin, mitä koulutieni varrella on runsaan 60 vuoden aikana tapahtunut. Kartalla reitti kotoa koululle ja Nisulan monttu, JyP:n ensimmäinen kotikaukalo:

Lähtöpaikka, Nisulan omakotialueella sijaitseva Sopukatu oli nimensä mukaisesti rauhallinen ja lienee sitä edelleen; taloja on remontoitu, muutamia kokonaan purettu ja rakennettu tilalle uusia. Komea kolmihaarainen mänty seisoo maamerkkinä taannoisella kotipihalla.

Alakoulussa ollessani melkein naapurissa asui hevonen! Hevosen nimen olen unohtanut, mutta omistaja oli Varjonen.

Omakotialue päättyi maisemoidun hiekkakuopan laitaan. Vasemmalla, Nisulankadun varrella oli leipomo, josta sopivalla tuulella tuli huumaava leivän tuoksu. Aukion toista laitaa hallitsi Keski-Suomen keskusammattikoulu, jättimäinen rakennuskompleksi, johon on ammattikoulun lisäksi sijoitettu kolme lukiota.

Kuvan metsä on kasvanut paikalle kouluaikojeni jälkeen; ammattikoulu oikealla.

Muisti saattaa tehdä tepposet, mutta loppumatka Sepänkadulta koululle tuntuu muuttuneen ihmeen vähän.

Jyväskylän keskuskansakoulu oli aikanaan oppilasmäärältään Suomen suurin. Koulua käytiin kahdessa vuorossa, ja rinnakkaisluokkia saattoi olla peräti 9. Muistan tämän siitä, että sisareni oli i-luokalla. Aloitin opintieni (1+2 lk) matalassa osassa vasemmalla ja jatkoin (3+4) oikeanpuoleisessa rakennuksessa.

Entisissä keskuskansakoulun tiloissa toimii nykyisin ammattikorkeakoulu.

Kannatti valvoa

Upeaa Nuoret Leijonat! Erityiskiitoksen ansaitsette siitä, että ratkaisitte mestaruuden varsinaisella peliajalla. Jännitystä oli ihan riittävästi näinkin.

Suomen U20-joukkueeseen pesiytynyt voittamisen kulttuuri näkyi esimerkiksi siinä, että joukkue palautti voittavan peli-ilmeen USA:n tasoituksen jälkeen. Ei merkkiäkään alistumisesta tai jatkoajan odottelusta! Se taas on inhimillistä, että 2-0 johtomaalin jälkeen ajatukset karkasivat hetkeksi.

Direktoraatti lienee taas valinnut turnauksen parhaat pelaajat ennen loppuottelua. Mielestäni arvokkaimman pelaajan titteli olisi kuulunut ehdottomasti Ukko-Pekka Luukkoselle. Muista valinnoista voidaan keskustella.

Omiksi suosikeikseni nousivat Luukkosen lisäksi puolustajista Urho Vaakanainen ja hyökkääjistä Eeli Tolvanen. Tolvanen on joukkueelle arvokas pelaaja silloinkin, kun maaliverkko ei soi.

Kaukainen Kervanto

Tänään vaihdoin linturetken museoretkeksi ja suuntasin Arktikumiin.

Maakuntamuseon matkailuaiheinen näyttely oli näkemättä ja aluksi tutkin sen. Seuraavaksi siirryin viereisen tilan Petsamo-näyttelyyn. Sieltä löytyivät ensimmäiset tutut kuvat.

Kirjailijana, sotilaana ja seikkailijana tunnettu K.M. Wallenius oli myös taitava valokuvaaja, jonka alkuperäisnegatiiveja skannasin ja käsittelin työskennellessäni museolla. Esimerkiksi kalankäsittelykuvaan ihastuin ensi silmäyksellä.

Peremmällä vastassa olivat insinöörimunkki Parmen ja muut Valto Pernun kesällä 1930 kuvaamat petsamolaiset. Parmen oli oman aikansa legenda, jonka värikkäistä vaiheista Petsamossa syntynyt kirjailija Tuulikki Soini kertoo teoksessaan Petsamo, tuulien kotimaa (Gummerus 1985).

Valto matkusti Liinahamarista laivalla ulompana sijaitseviin kyliin ja kuvasi mm. suosikkeihini kuuluvan kuvan kervantolaisista heinätöiden tauolla. Kirjoitin tähän kuvaan liittyvän blogitekstin marraskuussa 2009, ja se on odottanut arkistossa sopivaa tilaisuutta aktivoitua.

* * *

Haastatteluhetkellä Torniossa asunut ja silloin 88-vuotias Helmi Hakola muisteli Lapin Radion verkkosivuilla Talvisodan alkamispäivän tapahtumia Kervannon kylässä Petsamon Kalastajasaarennolla.

Kervannon kylässä oli kymmenkunta taloa ja viiden kilometrin päässä Vaitolahdessa enemmän. Siellä oli koulu, kaupat ja kalanostokeskus.

Kylän miehet ja pieni määrä rajamiehiä oli kaivamassa rinteessä asemia. Kylässä oli enimmäkseen vanhoja miehiä, naisia ja lapsia.

Ihmiset piiloutuivat kellareihin ja mikä mihinkin. Helmi Hakola oli panemassa pyykkiä kuivumaan, kun venäläiset saapuivat pihamaalle.

En ollut heitä huomaavinaan. En muka nähnyt tai kuullut mitään. Äiti oli pirtissä, sylissään kaksivuotias nuorimmainen. Hän aikoi kuolla kotonaan. Toiset lapsista piiloutuivat saunaan.

Miehittäjät antoivat asukkaiden asua kylässä valvonnan alaisina. Vasta helmikuussa Hakolan perhe ja muut kuljetettiin Neuvostoliittoon, Hiipinän lähellä olevalle leirille.

Helmi Hakola siirrettiin keväällä 1940 Murmanskiin, missä hänet lastattiin laivaan ja matka Suomeen alkoi. Kotiin ei kuitenkaan ollut paluuta. Kalastajasaarento menetettiin rauhanteossa.

Lisää Valto Pernun valokuvia Petsamosta VP-verkkosivuilla.

Lappajärvi maailmankartalle

Kovan luokan urheilusuoritukset sykähdyttävät, olipa laji mikä hyvänsä. Onneksi olkoon Petra Olli!

Lappajärvi lienee murtautunut yleiseen tietoisuuteen ennen muuta urheilijoiden ansiosta, lähinnä Petra Ollin ja Elmo Savolan. Mutta maailmankartalle Lappajärvi tuli jo 76 miljoonaa vuotta sitten, ja ryminällä tulikin!

Kun läpimitaltaan 1.5 km:n meteoriitti törmäsi Maahan, vapautuneen energian arvioidaan vastanneen 17 miljoonaa Hiroshiman atomipommia. Vaikutukset tuntuivat satojen kilometrien etäisyydellä. Jos Helsinki olisi ollut olemassa, paineaalto olisi repinyt irti talojen katot!

Törmäyksessä syntyi kraatteri, jonka halkaisija oli 22 kilometriä ja syvyys 750 metriä. Paikalle syntynyt Lappajärvi on Pohjanmaan suurin järvi, laaja mutta verrattain matala. Syvin kohta on 38 metriä.

Koska olen lähtöisin Järvi-Suomesta, arvostelen järviä tiukalla asteikolla. Lappajärvi on toki ollut listoilla, mutta lähinnä erikoisen syntyhistoriansa ansiosta. Tilanne muuttui kertaheitolla, kun pääsin kesällä 2016 käymään järvellä. Kyseessä on upea suurjärvi!

Järveltä palattuani katselin vaakunaviiriäkin uusin silmin: se taitaa olla lajissaan Suomen kaunein!