Aihearkisto: Matkailu

Performanssi museolaivalla

Tänään, Viron itsenäisyyspäivänä muistelen matkojani naapurimaahan ja elämyksiä, joita olen saanut kokea. Yksi niistä on vierailu Lentosatamassa toukokuussa 2016.

Lentosatamassa oli paljon koululaisia ja meininki paljon vilkkaampaa kuin museoissa keskimäärin. Joka puolella kuvattiin ja minullekin ehdotettiin poseeraamista armeijan manttelissa, mutta ujous iski.

Jäänmurtaja Suur Tolliin tutustuessani laivalle saapui ryhmä tyttöjä, jotka järjestivät näytöksen murtajan kannella. Hetkeä myöhemmin esitys jatkui rannalla, nyt pykälää tai kahta vauhdikkaampana.

Suur Toll on taruolento, jonka patsaan olen nähnyt Kuressaaren satamassa. Toll ja muita kuvia Virosta täällä.

Silloin ennen

Kerroin blogipostauksessani 15.12.2002, että sumun seasta on kuulunut pitkin päivää lentomelua. Syynä eivät olleet Hornetit, vaan kaupunkiin laskeutuneet 23 charterkonetta. Joulukuun 2002 aikana Lapin kentille laskeutui kaikkiaan 340 tilauslentoa, joista yli puolet Rovaniemelle.

Samoihin aikoihin ostin ensimmäisen digikamerani (Canon Powershot G3), ja oheinen Airbus-kuva on otettu sillä.

Syysretki etelään

Päättymäisillään oleva viikon rupeama sisälsi seurustelua sukulaisten kanssa, vierailut neljässä museossa ja yhden pesäpallo-ottelun seuraamisen. Myös jääkiekkopeliin oli lippu hankittuna, mutta tapahtuma peruttiin koronan takia.

Kirittäret ja Lapuan Virkiä pelasivat Hippoksella kolmannen välieräottelun. Lapualaiset onnistuivat yllättämään hallitsevan mestarin ensimmäisessä kohtaamisessa, mutta muita Kirittäret hallitsi selvästi.

Niin näkemäänikin. Ensimmäisessä vuoroparissa kummankin sisäpeli takelteli, mutta toisessa lyöjäjokeri Janette Lepistö onnistui kertaalleen. Kirittärien vastaus oli kärkietenijä Ella Korpelan tyhjään kenttään lyömä kunnari. Pääsin näkemään livenä kesän aikana tutuksi tulleen hajautetun kunnarituuletuksen.

Seuraavana päivänä matkustin Helsinkiin katsomaan kuvia, tekijöinä Vilho Lampi, Sanna Kannisto ja Vincent van Gogh. Koiviston kuvat poikkesivat täysin vallitsevasta tavasta kuvata eläimiä ja miellyttivät kovasti. Oman tiensä kulkijoita olivat kaksi muutakin taiteilijaa…

Menin Ruoholahteen metrolla, kävin Valokuvataiteen museolla ja jatkoin Espoon puolelle. Metrossa melkein kaikki matkustajat olivat varustautuneet maskilla. Keilaniemen metroasemalla olo oli kuin ulkomailla.

Kävelin Keilaniemestä Kuusisaareen, käymättömiä paikkoja kumpikin. Ihmettelin mahtoiko Espoon jäähalli olla jossakin lähistöllä; siellä olen joskus käynyt. Matkan varteen sattui pelifirma Rovion päämaja.

Kuusisaaressa katselin Vincent van Goghin työt ja nousin bussiin. Pasilan asemalla olin hetken hukassa: tarkoitus oli jatkaa matkaa Z-junalla, mutta valitsin väärän raiteen.

Tapasin Maaritin Haarajoen asemalla ja jatkoimme Pohjois-Paippisiin. Paljon oli saatu aikaan edellisen käyntini jälkeen, eläimet olivat lisääntyneet ja hevoset kasvaneet. Sain pussillisen valkosipuleita Rovaniemelle tuotavaksi. Illalla Jyväskylän junaan päästyäni tuntui kuin olisin tehnyt täyden työpäivän.

Sunnuntaina tutustuin Keski-Suomen museon uusittuun näyttelyyn. Se oli tasokas ja minulle 20 ensimmäistä ikävuottani Jyväskylässä asuneelle äärimmäisen kiinnostava.

Pitkästä aikaa Norjaan

Piti oikein muistella, milloin kävin viimeksi Pohjois-Norjassa. Onko siitä teatterireissusta todellakin jo kaksi vuotta!

Viikon kuluttua suuntaamme Jounin kanssa Kilpisjärven kautta Tromssaan. Majoitukset on varattu, mutta Hurtigruten-risteilyaluksella todetut koronatapaukset saattavat sotkea suunnitelmia.

Aluksi kerrottiin, että tartunnan saaneita on neljä, tänään puhutaan jo yli kolmestakymmenestä. Ongelmat koskevat Huippuvuorilla risteilevää Roald Amundsen -alusta, joka pysäytettiin perjantaina Tromssaan.

Tarkoituksemme on siirtyä meritse Tromssasta Honningsvågiin ja yöpyä laivalla. Aluksemme on v. 1993 rakennettu Nordlys, jolla olen matkustanut aiemminkin. Kuva on Sortlandista heinäkuulta 2011.

Tästä kun painaa…

Tamperelainen bussinkuljettaja Mats Karlsson osoitti loistavaa pelinlukutaitoa järjestäessään junioriasiakkailleen onnistumisen elämyksen. Joku ehti painaa pysäytysnappia ennen lapsia, mutta kuljettaja huomasi tilanteen ja kuittasi painalluksen, vieläpä kahteen kertaan!

Lapsille nappien paineleminen on niin kova juttu, että se kannattaa ottaa huomioon aina kun mahdollista. Talvella Tallinnassa käydessäni huomasin ilokseni Viru-hotellin hississä tämän toimintaohjeen:

Miljonäärien laiva

Norjan tieverkon rakentaminen on ollut mieletön jättiurakka, sekä maanteiden että rautateiden. Yle Areenalla nähtävillä oleva viisiosainen sarja Mahdoton maa on meille Norjan ystäville mielenkiintoista seurattavaa.

Erilaiset rakennusprojektit ovat keskeisessä osassa, mutta muustakin puhutaan. Viidennessä osassa pureudutaan turismin historiaan ja matkataan Oslosta Sognevuonolle vuoden 1901 mallin Cadillacilla. Sylintereitä on yksi ja voimaa niin vähän, että jyrkimmissä nousuissa tarvitaan veto- tai työntöapua.

Ohjelma vei paikoille, missä kävin sisareni kanssa kesäkuussa 2008. Flåmissa oli tarkoitus tehdä edestakainen junamatka Myrdaliin: juna nousee parinkymmenen kilometrin matkalla lähes 900 metriä. Tunneleita on yhteensä 20, joista yksi tekee silmukan tunturin sisällä.

Elämys jäi kuitenkin kokematta, ja se harmittaa vieläkin. Kävi nimittäin niin, että kuvassa oleva loistoristeilijä Oceana sattui samaan aikaan Flåmiin, ja meidän kannaltamme kriittinen junavuoro oli varattu kokonaisuudessaan risteilyturisteille. Taviksia ei päästetty kyytiin, vaikka tilaa olisi ollut ruhtinaallisesti. Miljonäärejä junamatka ei nyt vain sattunut sillä kertaa kiinnostamaan.

Me olimme varanneet seuraavaksi yöksi majoituksen Runden lintusaarelta emmekä voineet jäädä odottamaan seuraavaa junaa. Katselimme kylää, junaa ja museota ja jatkoimme kohti Rundea. Sitä ennen tapasimme yllättäen veljenpoikamme, joka oli kyydittämässä bussilastillista kiinalaisia turisteja. Jos olisimme päässeet junaan, Olli olisi jäänyt näkemättä.

Illaksi kotiin

Katselin viime viikon keskiviikkona telkkarista jääkiekkoa. KeuPan Jesse Pelamo ennakoi toisella erätauolla tehdyssä haastattelussa, että peli voi jäädä kauden viimeiseksi. Niin todellakin kävi, Mestiksen pudotuspelit ja kaikki muutkin jäljellä olleet kiekkopelit jäävät pelaamatta ja mitalit jakamatta. Vain KHL jatkuu (ilman Jokereita) kuin mitään erityistä ei olisi tapahtunut.

Omiin suunnitelmiini pandemia vaikutti sillä tavoin, että viikon päähän suunniteltu matka Tampereelle jää väliin. Tarkoitus oli lähteä paikan päälle katsomaan naisten hallipesiksen lopputurnausta.

Jääkiekkoliigassa Rauman Lukko oli kevään kuumin joukkue ja vahva mestariehdokas. Siihen nähden päävalmentaja Pekka Virta kommentoi tilannetta hämmästyttävän kypsästi:

Urheilu on maailman kivoin turha asia, johon voidaan palata taas, kun tärkeät asiat ovat kunnossa.

Se urheilusta. Eilen jännitimme Jounin paluuta Bukarestista. Ensimmäisen kerran saimme huokaista helpotuksesta koneen noustua kentältä.

Toisen kerran huokaistiin, kun matka jatkui Münchenistä kohti Helsinkiä.

Jouni pääsi illaksi kotiin Tampereelle, kiitollisin mielin ja terveen kirjoissa. Edessä on kahden viikon etätyöjakso.

Talviretki etelään

Kun matkustin äskettäin Jyväskylään, lumisia maisemia riitti vain Kemiin saakka. Parkanon ja Tampereen välillä näkyi osittain sulia järviä. Jyväsjärvi oli sentään kauttaaltaan jäässä mutta niin heikossa, että järvellä hohaillut uskalikko päätyi Keskisuomalaisen uutisaiheeksi.

Lintuhavainnot jäivät vähiin. Päijänteen rannoilta ilmoitettiin Tiiraan vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen paljon isokoskeloita, mutta kaupungissa näkyi vain sinisorsia. Emme ryhtyneet edes arvailemaan Rauhalahden sorsaparven nokkalukua, mutta joku viitseliäämpi oli päätynyt viiteensataan. Lähellä Helsinkiä näin junan ikkunasta kyhmyjoutsenperheen ja muutamia kanadanhanhia. Siinä mainittavimmat lintuhavainnot sitten ovatkin.

Ennen laivan lähtöä ehdin käymään kahdessa kulttuurikohteessa, joiksi olin valinnut Luomuksen ja Ateneumin. Olin luullut, että luurangot eivät kiinnosta, mutta juuri ne olivat mielestäni talon parasta antia! Kun lisäksi itse rakennus osoittautui sisältä vähintään yhtä vaikuttavaksi kuin ulkoa, vierailu (kyseessä ensivisiitti) oli retken positiivisin yllätys.

Ateneumissa kiersin katsomassa muutamat suosikit ja paneuduin sitten Schjerfbeck-näyttelyyn. Se oli laajempi kuin olin odottanut ja täytti kovat odotukset sataprosenttisesti. Väkeä riitti vaikka oli tavallinen arkipäivä.

Yövyin laivassa ja suunnistin aamulla Viru-hotellille, jonka olin valinnut ihmeen edullisen hinnan vuoksi seuraavan yön majapaikaksi. Pyhien mentyä matkailijoita oli liikkeellä poikkeuksellisen vähän. Sain huoneen käyttööni jo aamupäivällä, ja pääsin saman tien tutustumaan ylimmän kerroksen KGB-museoon. Se oli toinen syy hotellin valintaan.

Muukin päivä kului kulttuurin parissa. Kumuun houkutteli näyttely Valloittajan katse ja sen osana uusiseelantilaisen Lisa Reihanan panoraamavideoteos In Pursuit of Venus. Pakko hehkuttaa: harvoin olen katsellut visuaalista taidetta yhtä lumoutuneena kuin tätä.

Jatkoin Kadriorgin puistoon ja tutustuin 1700-luvulla rakennettuun palatsiin. Rakennus teki suuren vaikutuksen, varsinkin korkea keskisali ja pienempien salien komeat uunit. Toki ihailin myös maalauksia. Upeaan ja hyvin hoidettuun puistoon kannattaa tutustua mieluummin keskellä kesää kuin talvea!

Päivän kolmantena kohteena oli Tammsaare-museo vanhassa puutalossa Lydia Koidulan mukaan nimetyn kadun varrella. Kun muita vieraita ei ollut, sain erityispalvelua. Valvojatäti nousi perässäni yläkertaan tuoden käyttööni täppärin, josta sain lukea kirjailijan vaiheista suomeksi. Museo oli sympaattisesti vanhanaikainen kuten kotimuseoiden kuuluu ollakin.

Kaupunkiin palattuani ehdin vielä käväistä Miehitysmuseossa, joka on tekniikan puolesta tarjonnan toinen ääripää. Mukavia museoita molemmat! Illalla katselin kaupungin valoja huoneestani 21. kerroksesta.

Erilainen suomiporo

Kun purjehdusretkeltä palattuani suuntasin Tallinnaan, mielessä oli vain yksi käyntikohde. Se ei ollut Superalko, vaan toukokuun käynnillä missattu Patarein vankila. Halusin vierailla paikassa, johon miehittäjät (ensin natsit, sitten kommunistit) sulkivat tutkintavangiksi Viron itsenäisyyttä kannattaneen suosikkikirjailijani Jaan Krossin.

Vankilassa kierrellessäni en nähnyt mainitaa Krossista, joten varmuudella hänen testaamissaan selleissä en käynyt. Otin kuvan sellistä, joka voisi olla novellin Salaliitto* tapahtumapaikka. Kyseessä on isolle (novellissa 22) porukalle mitoitettu selli.

Sellin peräseinällä on kalteroitu ikkuna, jonka

kiviselle ikkunalaudalle [kyyhkyset lentävät] nokkimaan leivänmurusia, jotka yksi tai toinen on puistellut siihen omasta kuudensadan gramman annoksestaan.

Vankilan historia mietitytti, ja osaltaan synkkää tunnelmaa tehosti Kommunismi on vankila –näyttely. Se oli näyttelynä perin keskinkertainen ja ilmeisesti tilapäiseksi tarkoitettu. Vierailun selvästi vaikuttavinta antia oli itse rakennus. 

Huomasin miettiväni miltä Patarei näyttäisi, jos historiallisesti arvokkaisiin tiloihin saataisiin tasokas kansainvälinen näyttely. Aiheena voisivat olla kommunismin aikaansaannokset eri puolilla maapalloa. Toki voitaisiin esitellä myös positiivisia saavutuksia, jos sellaisia jostain löytyy.

Tietääkseni Virossa on halukkuutta peruskorjata vankila ja ottaa sen tilat museokäyttöön. Toivottavasti rahoitus saadaan kuntoon ja hanke toteutuu. Innostava esikuva löytyy naapurista: niin ikään huonoon kuntoon rapistunut lentokonehangaari kunnostettiin ja avattiin yleisölle v. 2012. Lentosatama on jo monen vuoden ajan ollut Viron suosituin nähtävyys.

Patarein mahdollisen museonäyttelyn tason ja toteutuksen osalta esikuvaksi sopii mielestäni Vapauden aukion laidalla sijaitseva Miehitysten ja vapauden museo. Kuvan vene löytyy museon äskettäin uusitusta näyttelystä, jonka näin nyt toistamiseen.

*) Novelli Salaliitto sisältyy kokoelmaan Silmien avaamisen päivä (WSOY 1989). Novellit on valinnut ja kääntänyt Juhani Salokannel.

Navigare necesse est?

Puheet matkustamisen turmiollisuudesta ilmastokatsannossa keskittyvät yleensä siihen, millaisella kulkuneuvolla ollaan liikkeellä. Eikö pitäisi mieluummin kysyä, onko matka ylipäätään tarpeellinen saati välttämätön? Mielestäni kovin harva matka tarkkaan ottaen on.

Viikon mittainen purjehdusretkemme on hyvä esimerkki ”tarpeettomasta”, pelkästään huvin vuoksi tehdystä matkasta. Kaiken lisäksi matkalla ei varsinaisesti menty minnekään: lähtö- ja päätepiste oli sama. Lieventävä seikka on sentään se, että dieselöljyä kului vain parikymmentä litraa.

Suurten risteilyalusten hyötysuhde on täsmälleen yhtä huono, mutta päästöt kokonaan eri luokkaa. Myös rahtialusten ja tankkereiden päästöt ovat massiiviset, mutta niitä pidetään hyötyaluksina. Jos mannertenvälinen tavaraliikenne on välttämätöntä, laivoja on siedettävä jatkossakin. Purjealuksiin ei liene paluuta, mutta polttoaineena nesteytetty maakaasu on askel oikeaan suuntaan.

Entä jos suhataan edestakaisin Turun ja Tukholman väliä, yötä päivää vuodet ympäriinsä? Osa matkustajista on jostain tulossa ja jonnekin menossa, mutta edes jossain määrin järkeväksi toiminnan tekevät kyydissä olevat tavararekat. Taas palataan otsikkoon.

Äskettäiseen matkaani sisältyi liikkumista purjeveneellä, laivalla, junalla ja bussilla. Ehdottomasti turhin etappi oli edestakainen junamatka Jyväskylästä Muurameen. Sähköjunalla tehtynä kaiketi ookoo, mutta keulassa olikin Ukko Pekka -höyryveturi.

Veturi pössäytteli piipustaan mustaa savua, joka valtasi joksikin aikaa koko aseman seudun. Kompensaatioista ei puhuttu mitään, mutta ketään kyydissä ollutta ei näyttänyt hävettävän. Mainio elämys!