Aihearkisto: Matkailu

Laivoja pohjoisessa

Huomasin uutisen, jonka mukaan kiinalainen jäänmurtaja Xue Long 2 kävi elokuussa Pohjoisnavalla. Kiinnostuin asiasta ja etsin aluksen sijainnin kahdesta laivatrakkerista. Marine Traffic näyttää murtajan pelkästään sinisenä erikoisaluksena ilman nimeä ja muuta dataa, mutta onhan myös Cruise Mapper. Se palvelee jäänmurtajista ja risteilyaluksista kiinnostuneita selvästi paremmin: näyttää sijainnin lisäksi myös tietoa aluksesta, suunnan ja nopeuden, jopa lämpötilan. XL2 etenee kohti Beringin salmea yhden asteen pakkasessa 13 solmun nopeudella.

Jäätilanteesta Cruise Mapper ei kerro, mutta juuri nyt merenkulku on pohjoisimmilla merialueilla helpoimmillaan. Läpi talven Siperian rannikolla operoivat venäläiset ydinkäyttöiset murtajat näyttäisivät olevan satamissa, mutta Huippuvuorten ja Grönlannin väliseltä alueelta löytyy norjalaismurtaja Kronprins Haakon. Huippuvuorten vesillä liikkui aiemmin kesällä jopa kaksikymmentä risteilyalusta, nyt enää neljä. Yksi niistä on minulle tuttu Hurtigruten-varustamon perinnealus Nordstjernen.

Tarkistin samalla tilanteen Luoteisväylällä. Amundsenin Gjøa-aluksen taannoisen talvehtimispaikan länsipuolella oli liikkeellä kolme risteilyalusta. Kaksi niistä noudatti Amundsenin 1903 löytämää reittiä, mutta yksi oli oikaissut Kuningas Williamin saaren länsipuolitse ja kulkenut läheltä paikkaa, missä Franklinin retkikunnan alukset Erebus ja Terror 1800-luvun puolivälissä haaksirikkoutuivat ja yli 160 vuotta myöhemmin löytyivät.

Viinijärvellä

Tiesin Viinijärven taajaman naisten pesäpallosta, mutta puhun nyt järvestä. Se oli minulle uusi tuttavuus, asiallisen kokoinen ja maisemiltaan miellyttävä. Saaria oli runsaasti eikä hakkuuaukkoja näkynyt häiritsevästi. Mökki oli saaressa, kuten mökit mielellään saavat ollakin. Venepaikkoja oli kaksi, joista toinen suojassa kaikilta tuulilta. Kuvasin maiseman venepaikan laiturilta illalla ja aamulla.

Järven kalakannasta saimme ja söimme edustavan näytteen, kun Lauri pyydysti, fileoi ja paistoi yhden kuhan ja neljälle riittävän määrän kookkaita ahvenia. Vieläkin herahtaa vesi kielelle.

Mainittavimmiksi lintuhavainnoiksi jäivät yksinäinen laulujoutsen ja useaan kertaan näyttäytynyt ruskosuohaukka.

Loppulausuntona totean, että Viinijärvi on ihan kelpo järvi muuten, mutta vesi on kovin ruskeaa ja näkösyvyys sen vuoksi vaatimaton. Jos annan Päijänteelle kouluarvosanan 10, Viinijärvi saa kahdeksikon.

Järvistä parhain

Meitä oli iso joukko kokoontuneena Vaherin koululle viettämään Matin synttäreitä. Vaikka useimmat paikallaolijat olivat minulle ventovieraita, tunsin olevani omieni joukossa.

Olisi typerää yrittää panna Suomen järviä paremmuusjärjestykseen, mutta oma suosikkijärvi on lähes jokaisella. Jos sitä olisi kysytty Vaherissa, ylivoimainen ykkönen olisi varmasti ollut Päijänne. Se on minunkin suosikkini, järven perusmalli johon muita vertaan. Myönnän mielihyvin, että Suomessa on vaikka kuinka monta melkein yhtä hienoa järveä!

Isäni synnyinkoti, Kukkarosalo, sijaitsee Kukkaro-nimisessä Päijänteen saaressa. Koulupoikana ennen kesätöiden aloittamista ehdin viettää monta mukavaa mökkikesää pienessä Mertasaaressa ison Kukkaron kyljessä. Niinä kesinä tutustuin Mattiin.

Vaherissa ylistettiin Päijännettä unohtamatta järven taannoista alennustilaa: Jämsän ja Jämsänkosken puunjalostustehtaiden jätevedet saastuttivat pahoin Tiirinselän ja vaikuttivat Keski-Päijänteen suurille selkävesille saakka. Onneksi vesistöjen suojelutyö tuotti tulosta ja järvet pelastuivat – Päijänne muiden mukana.

* * *

Tässä vielä kesäkuussa 2000 kirjoitettu Päijänne-aiheinen kirja-arvostelu:

Päijänne jylhä

Näköispainoksena julkaistu Aaro A. Nuutisen ”Terveisiä Päijänteeltä” (WSOY 2000) on kertomus heinäkuisesta risteilystä höyrylaiva Tehillä. Kirjan ensimmäinen painos ilmestyi v.1938.

Tehi-laivan rakennutti v.1875 legendaarinen jämsäläispatruuna Severus Konkola. Liikematkoillaan patruuna liikkui kansanomaisesti pukeutuneena mukanaan riittävä määrä rahaa – tuohikonttiin pakattuna. Käteisellä ostetun Tehin pituus oli 100 jalkaa ja konetehoa löytyi kunnioitettavat 45 hv. Ei ihme, että se oli aikanaan Päijänteen nopein höyrylaiva.

Nuutisen teksti välittää oivallisesti upean suurjärven herättämän innostuksen ja letkeän lomatunnelman. Kun matkustajat haluavat ihailla kalasääksen pesää kaikessa rauhassa, laiva pysäytetään. Olutta tarvitaan tunnelman nostattamiseen vain kerran, silloinkin löylynheittoon savusaunassa.

Seurue ei tyydy ihailemaan Päijännettä pelkästään laivasta käsin, vaan kiipeilee väsymättä näköalapaikoilla ja tutustuu paikallisen väen elämänmenoon. Lukijalle tarjotaan mittava määrä oheistietoa ja tarinoita alueen luonnosta ja rantapitäjien historiasta.

Kirjaan sisältyy 70 valokuvaa, jotka esittelevät Päijännettä ja sen ranta-alueita monipuolisesti ja kohtuullisen tasokkaasti. Tarkkasilmäinen Päijännefani panee merkille, että hakkuuaukot eivät nykytyyliin pykälöi rantametsiä ja saarten siluetteja. Huviloita on niin vähän, että niiden omistajat tiedetään ja kiinnostavimmat esitellään lukijalle.

Tämän päivän kaukomatkaajille Nuutisen kirja antaa ajattelemisen aihetta. Lontoon Maantieteellisen Seuran pääsihteeri, professori Arthur Hinks kirjoitti 1930-luvulla Tehin vieraskirjaan mm:

…on liian paljon sellaisia suomalaisia, jotka lähtevät merta edemmäksi kalaan, matkustavat ulkomaille, vaikka heillä on suurenmoinen matkailujärvi aivan läheisyydessään.

Hinksin ranskalainen virkaveli Charles Nicolle puolestaan hehkuttaa:

Jo yksistään Päijänteen takia kannattaa Ranskasta matkustaa Suomeen.

Kotiseuturetki Lempäälään

Matka lähijunalla Tampereelta Lempäälään maksoi eläkeläiseltä 2.30 € ja kesti 15 minuuttia. Raiteelta 1 keskikaupungille ja radan itäpuolelle mentiin tunnelista, josta kulki muukin liikenne.

Ensimmäinen liikenneympyrä oli jättikokoinen tikkataulu sen kunniaksi, että vieressä oli johtavan tikanheittovälineiden valmistajan toimitalo. Se on tosin jäänyt muuhun käyttöön, koska Piippo OY:n tuotantotilat sijaitsevat nykyisin Akaassa.

Varsinainen kohteeni oli Ahtialanjärvi ja lintutorni sen rannalla. Lintuelo olikin vilkasta, mutta se keskittyi tekosaaren tuntumaan, ja jotain nähdäkseen olisi tarvinnut kaukoputken. Sellaisella varustautuneelle torni on sopivaan aikaan vuodesta mainio lintupaikka.

Putkettomalle lintuja kiinnostavampi nähtävyys oli itse torni, joka toimii samalla linja-autopysäkkinä. Keskustaan palatessa piti ylittää salmi; sillalta näin kaksi silkkiuikkuemoa, joista toisella oli kaksi ja toisella yksi poikanen. Poikaset olivat jo niin isoja, että niillä tuskin oli enää pääsyä emon selkään.

Ehdin kanavalle puoli tuntia ennen Silver Moonin saapumista. Laivankatsojien lisäksi paikalla oli kaksi kalamiestä. Sulku tyhjennettiin valmiiksi hyvissä ajoin ennen laivan saapumista, ja lokit parveilivat innostuneesti vettä laskettaessa. Nopeusrajoituskyltin päällä istui kalatiira.

Loistavasta säästä huolimatta matkustajia oli valitettavan vähän. Laivan ajaessa sulkuun jouduin nokatusten yhden matkustajan kanssa, joka epäili kanavaa liian kapeaksi. Kerroin olleeni kyydissä viikko sitten ja silloin kaikki sujui hyvin, ”hirveellä tuurilla” tosin, kuten kapteeni vitsaili. Kuusi vesiskootteria tuli sulkuun laivan perässä, ja trubaduuri nousi laivaan styyrpuurin puoleiselta rannalta.

Asemalle mennessä matkan varrella odotti Lempäälän toinen nähtävyys, Pyhän Birgitan kirkko. Suosiolla mitattuna se ensimmäinen on Ideapark.

Palasin Tampereelle juuri kun olin paistua paahteessa. Mörkö Anttilan patsas jäi näkemättä, vai joko sellainen on pystytetty?

Vesireittiä Tampereelta Hämeenlinnaan

Kartalta pikaisesti vilkaistuna laivamatka Tampereelta Hämeenlinnaan ei tunnu mahdolliselta. Mutta kyllä se on, tutustuin reittiin tiistaina. Kaikenlaisia kapeikkoja on selvästi enemmän kuin aiemmin testatulla reitillä Tampereelta Virroille. Yhteistä kummallekin on, että matkaan pitää varata aikaa koko päivä. Halutessaan laivalla voi nauttia maittavan lounaan.

Alkumatkan kohokohta on Lempäälän kanava, joka on varsinkin ensikertalaisille mielenkiintoinen kokemus. Kanava on yksisulkuinen ja sen verran kapea, että vapaata tilaa Silver Moonin laidoille ei liiemmälti jäänyt. Yli sadan metrin pituinen sulku täyttyi yllättävän nopeasti, vaikka ala- ja yläpuolisen vesistön korkeusero on yli kaksi metriä. Kanava on rakennettu v. 1867-73 ja uusittu 1958-61.

Visavuori ennen Sääksmäen siltaa on paikka, missä pidetään reilun tunnin tauko ja Hämeenlinnaan menijät vaihtavat Silver Moonista S. Stariin. Visavuoressa sijaitsevat kuvanveistäjä Emil Wikströmin taiteilijakoti ja ateljee; samalta mäeltä löytyy Kari-paviljonki ja pilapiirtäjä Kari Suomalaisen parhaiden töiden näyttely. Alakerrassa on nähtävänä Karin kanssa samaan aikaan Ateneumissa opiskelleiden taiteilijoiden töitä.

Visavuoren jälkeen ylitetään laaja Vanajanselkä, jonka jälkeen jatketaan salmivesissä. Reitin ykkösnähtävyys eli Hämeen linna ilmestyy styyrpuurin puolelta näkyviin vasta kaupungissa. Paluu Tampereelle tapahtuu kätevästi lähijunalla, joka lähtee sopivasti laivan saavuttua. Matka satamasta asemalle ei ole pitkä.

Päivä Tukholmassa

Käväisin Tukholmassa yhdistetyllä lintu- ja kulttuuriretkellä. Koska ”päivä” tarkoittaa Viking Linen ajanlaskussa noin kuutta tuntia, ohjelmaani kuului vain yksi kohde kumpaakin lajia: kävin Strömmenillä (lintujen) ruokintapaikalla ja Vasa museossa. Kulkuvälineenä oli tällä kertaa pieni yhteysalus Emelie, jolta katseltuna kaupunki esittää parhaat puolensa.

Strömmenin talviruokintapaikalla meno oli entisellään. Kaukalon äärelle oli kokoontunut kymmeniä kyhmyjoutsenia, tukkasotkia, sinisorsia, nokikanoja; joukossa myös joitakin kanadanhanhia ja telkkä. Ruokavieraista naakka ja pulu olivat kuivan maan asukkaita.

Kyhmyjoutsenten seassa oli neljä laulujoutsenta, jotka näyttivät pitävän hyvin puolensa – tyylistä tinkimättä. Edellisellä käynnillä näin samalla ruokintapaikalla laulujoutsenperheen.

Kaiteella päivystäneet naurulokit riehaantuivat, kun paikalle saapui perhepäivähoitaja (arvaus) neljän hoitolapsen ja leipäpussin kanssa. Keskinäinen ja harmaalokkien kanssa käyty kilpailu leivästä oli ankaraa. En sanoisi lokkeja röyhkeiksi, mutta äärimmäisen tuttavallisia ne olivat.

Näytöksen päätyttyä suuntasin Vasa-museoon, missä olen vieraillut usein ennenkin. Näin mainittavan, että kyseessä on maailman suosituin merenkulkuaiheinen museo, mikä on kova juttu! Aseman säilyttäminen vaatii jatkuvaa uudistumista ja hereilläoloa. Tällä kertaa uutta oli esimerkiksi Vasa-laivan rakennustyömaalla kuvattu video.:)

Huomattava osa silloisista Tukholman asukkaista (10 000) seurasi rannoilta Vasan ensipurjehdusta vuonna 1628. Laiva oli paitsi suuri, myös runsaasti koristeltu ja riikinkukkomaisen värikäs. Äkillinen tuulenpuuska sai sen kallistumaan voimakkaasti, ja vesi tulvi sisään kunnialaukauksia varten avatuista tykkien ampuma-aukoista. Laiva upposi nopeasti juhlayleisön silmien edessä.

Onnettomuudessa hukkui 30-50 laivassa työskennellyttä. Heistä tiedetään paljon muutakin kuin se, millaisiin vaatteisiin he olivat pukeutuneet. Ihmeen arkisiin laivan muuhun olemukseen verrattuna!

Laivauutinen Tampereelta

Kuulin kesällä Tarjanne-laivan kapteenilta, että laivayhtiössä harkitaan vakavasti laivan muuttamista halkokäyttöiseksi. En oikein uskonut, mutta nyt muutostyö on käynnissä. Asiasta kerrottiin kuluvalla viikolla Ylen sivuilla ja Aamulehden Morossa. Tarjanne ehti käydä polttoöljyllä lähes 60 vuoden ajan.

Muutos tuo halkopinot Tampereen ja Virtain laivarantoihin, täydennystä voidaan ottaa myös matkan varrelta. Polttoaineena käytetään metrisiä (koivu?)halkoja, joita laivaan mahtuu kerrallaan kolmekymmentä mottia. Määrä riittää matkaan Tampereelta Virroille ja takaisin.

Puuta on heitettävä pannun alle sen verran taajaan, että laivaan tarvitaan lämmittäjä. Toivottavasti myös matkustajille järjestetään mahdollisuus lisäelämyksiin konehuoneen lämpimässä ilmapiirissä.

Pesäpalloa Tallinnassa

Tallinna 18.9.

Tulin hotellille puoli kahden aikoihin ja sain avainkortin varttia vaille. Olisin voinut jäädä katsomaan läppäriltä Kirittärien ja Mansen neljättä loppuottelua, mutta en jäänyt.

Mestaruus oli katkolla Kirittärille, joka oli ryöstänyt kotiedun runkosarjan voittaneelta Manselta, voittanut kotonaan ja hävinnyt toisen vierasottelun. Tilanne muistutti kolmen vuoden takaista, jolloin vastassa oli Porin Pesäkarhut. Silloin sarja alkoi ryöstöretkellä Poriin, jatkui Hippoksen kotivoitolla ja vierastappiolla Porissa. ”Tilasin” kolmospelin tappion ehtiäkseni purjehdusretkeltä neljänteen finaalipeliin Jyväskylään.

Suuntasin Vanhaankaupunkiin. Venäjän lähetystön edessä jatkui hiljainen mielenosoitus, ja poliisiauto päivysti paikalla. Raatihuoneentorilla oli jokin yleisötapahtuma, nainen lauloi lavalla venäjäksi. Yleisöä oli niukanlaisesti. Uteliaisuus voitti ja tarkistin tilanteen: toinen vuoropari lopuillaan ja numerot edelleen 0-0. Jatkoin matkaa kohti Vabamu-museota.

Matkailuinfon risteykseen oli edellisen käyntini jälkeen pystytetty Jaan Krossin näköispatsas; mestari katseli entistä asuntoaan kirjakaupan talon ylimmässä kerroksessa. Otin kuvia patsaasta ja lopuksi selfien. Vapauden aukion laidalla talon seinään oli kiinnitetty rinnakkain Ukrainan ja Viron liput. Kirittäret oli voittanut ensimmäisen jakson niukasti mutta riittävästi 1-0.

Museolla sain kuulokkeet ja puhelimen näköisen laitteen, jonka avulla sain tietoa näyttelystä suomeksi. Vierailu oli näyttelyn uusimisen jälkeen jo kolmas, mutta yhtä vaikuttava kuin aina ennenkin. Museon wifiverkko toimi hienosti, ja jäin seuraamaan ottelun loppuvaiheita.

Juoksut olivat edelleen tiukassa. Kolmannen tasoittavalla Emma Körkkö onnistui lyömään Kirittäret 1-0 johtoon, eli Manselta vaadittiin supervuoroon pääsemiseksi vähintään kaksi juoksua.

Manse aloitti viimeisen sisävuoronsa kärjestä. Henna Peltokangas meni kentälle, mutta Venla Karttunen poltti hänet kakkoselle. Nopea Saaga-Angelia Raudasoja pääsi kentälle ja Virpi Hukka järjesti hänet kolmoselle. Hukalla itsellään oli kuitenkin liian kiire kakkoselle, ja loistavan pelin pelannut Kirittärien lukkari Mari Mantsinen teki taktisella väärällä kärpäsen.

Elli Kattelus ja Siri Eskola täyttivät pesät, ja ajoa purkamaan asettui Anna Ala-Kauhaluoma. Hän onnistui kertaalleen ja tilanne oli 1-1. Lyömään tuli Lina Olenius. Ratkaisu jäi viimeisen lyönnin varaan: kumura epäonnistui matalaksi ja jäi etulukijana pelanneen Venla Karttusen räpylään. Venla juoksi ykköspesään, ja juhlat alkoivat.

Kausi oli Kirittärille vaikea ja siksi mestaruus maistui erityisen hyvältä. Lisää makua antoi se, että Emma Körkkö ja Susanne Ojaniemi saivat päättää loistavat uransa tyylikkäimmällä mahdollisella tavalla.

Ylösalaiset liput ja muuta Virossa nähtyä

Tein viikolla kierroksen Virossa: Tallinnan ja Tarton kautta Narvaan ja takaisin Tallinnaan. Minua kiinnosti nähdä, näkyykö Ukrainan sota eteläisen naapurimaan katukuvassa. Näkyihän se.

Hiljainen mielenilmaus Tallinnassa Venäjän lähetystön edessä on jatkunut sodan alkupäivistä asti. Kävin Pikk-kadulla sunnuntaina ja uudelleen torstaina, ja kummallakin kerralla poliisi päivysti paikalla. Ihmiset katselivat aitaan kiinnitettyjä kylttejä vakavina ja vaitonaisina.

Jatkoin kohti Vabamu-museota ja löysin viime käyntini jälkeen kirjakaupan kulmalle pystytetyn suosikkikirjailijani Jaan Krossin patsaan. Vapauden aukion laidassa talon seinää koristivat suurikokoiset Ukrainan ja Viron liput.

Tartossakin liputettiin. Kuva on läheltä yliopistoa: vasemmassa reunassa näkyy Krossin kirjoista tuttu kahvila Werner. Se on toiminut opiskelijoiden tapaamispaikkana peräti vuodesta 1895!

Olen käynyt Tartossa ennenkin, mutta rajakaupunki Narva oli uusi tuttavuus. Matka kesti Lux Express -bussilla kaksi ja puoli tuntia ja maksoi eläkeläiseltä 5.40 €. Reitti sivusi Peipsijärveä, mutta laaja ulappa vilahteli vain hetkittäin. Vastarantaa ei näkynyt.

Narvassa Nato-maa Viro ja ongelmallinen naapuri Venäjä seisovat kirjaimellisesti napit vastakkain. Elämä näytti kuitenkin jatkuvan entiseen malliin. Liikenne sillalla oli vilkasta: rekkoja, henkilöautoja ja jalankulkijoita tuli ja meni, kalastajia näkyi linnojen välissä joen kummallakin rannalla.

Olin arvellut, että en näe Narvassa ainuttakaan Ukrainan lippua. Luulin väärin, sillä silmiini osui kolme sinikeltaista. Lipuista kaksi liehui tosin ylösalaisin, siis keltainen puoli ylhäällä.

Toinen väärin ripustetuista oli erittäin näkyvällä (ja virallisen tuntuisella) paikalla joen rannassa vastapäätä Iivananlinnaa. Minun on vaikea uskoa, että outo ja epäkorrekti liputtaminen voisi johtua pelkästään huolimattomuudesta.

Viking Glory jo Välimerellä

Olen seurannut Viking Linen uutuusalus Viking Gloryn 11.1. alkanutta neitsytmatkaa Xiamenin telakalta Kiinasta kohti Suomea.  LNG-tankkausta varten Glory on pysähtynyt neljä kertaa: ensin Singaporessa, sitten Sri Lankalla, kolmannen kerran Djiboutissa ja viimeksi Kyproksella.

Singaporen satama-alue on ruuhkainen. Punaisella merkityt ovat tankkereita, vihreät rahtialuksia. Matka jatkui Malakan salmen läpi Sri Lankaan, missä tehtiin seuraava tankkaus. Arabianmeren ylityksen jälkeen tankkauspaikkana oli pieni rannikkovaltio Djibouti. Laivojen kulkua seuratessa oppii maantietoa.

Djiboutista Glory jatkoi Suezin kanavan kautta Kyprokselle, ja tänä aamuna Glory oli jo ohittanut Italian. Viking Glory korvaa maaliskuun alussa Turun ja Tukholman väliä pitkään liikennöineen Amorellan.

Kuten näkyy, tilanteen Välimereltä välitti CruiseMapper, joka on joiltakin ominaisuuksiltaan parempi kuin MarineTraffic. Alusten nimet ja sijainnit näkyvät varmemmin ja ohessa tarjotaan kiinnostavaa tietoa aluksista ja esim. vallitsevasta säästä. CruiseMapper soveltuu erityisen hyvin risteilyalusten ja jäänmurtajien seuraamiseen, joista toisella kertaa enemmän.

Monet ovat ihmetelleet, miksi Viking Line tilasi uusimman aluksensa Kiinasta eikä Suomesta. Varustamon mukaan syitä oli kolme: Raumalla rakennettuna Glory olisi ollut liian kallis, Turussa toimituskirjat olivat täynnä ja Helsingin telakan halliin Gloryn kokoiset alukset (222.6 m) eivät mahdu. Mainittakoon, että Tallinkin pian aloittava uusin alus MyStar tulee Rauman telakalta.