Aihearkisto: Matkailu

Pitkästä aikaa Norjaan

Piti oikein muistella, milloin kävin viimeksi Pohjois-Norjassa. Onko siitä teatterireissusta todellakin jo kaksi vuotta!

Viikon kuluttua suuntaamme Jounin kanssa Kilpisjärven kautta Tromssaan. Majoitukset on varattu, mutta Hurtigruten-risteilyaluksella todetut koronatapaukset saattavat sotkea suunnitelmia.

Aluksi kerrottiin, että tartunnan saaneita on neljä, tänään puhutaan jo yli kolmestakymmenestä. Ongelmat koskevat Huippuvuorilla risteilevää Roald Amundsen -alusta, joka pysäytettiin perjantaina Tromssaan.

Tarkoituksemme on siirtyä meritse Tromssasta Honningsvågiin ja yöpyä laivalla. Aluksemme on v. 1993 rakennettu Nordlys, jolla olen matkustanut aiemminkin. Kuva on Sortlandista heinäkuulta 2011.

Tästä kun painaa…

Tamperelainen bussinkuljettaja Mats Karlsson osoitti loistavaa pelinlukutaitoa järjestäessään junioriasiakkailleen onnistumisen elämyksen. Joku ehti painaa pysäytysnappia ennen lapsia, mutta kuljettaja huomasi tilanteen ja kuittasi painalluksen, vieläpä kahteen kertaan!

Lapsille nappien paineleminen on niin kova juttu, että se kannattaa ottaa huomioon aina kun mahdollista. Talvella Tallinnassa käydessäni huomasin ilokseni Viru-hotellin hississä tämän toimintaohjeen:

Miljonäärien laiva

Norjan tieverkon rakentaminen on ollut mieletön jättiurakka, sekä maanteiden että rautateiden. Yle Areenalla nähtävillä oleva viisiosainen sarja Mahdoton maa on meille Norjan ystäville mielenkiintoista seurattavaa.

Erilaiset rakennusprojektit ovat keskeisessä osassa, mutta muustakin puhutaan. Viidennessä osassa pureudutaan turismin historiaan ja matkataan Oslosta Sognevuonolle vuoden 1901 mallin Cadillacilla. Sylintereitä on yksi ja voimaa niin vähän, että jyrkimmissä nousuissa tarvitaan veto- tai työntöapua.

Ohjelma vei paikoille, missä kävin sisareni kanssa kesäkuussa 2008. Flåmissa oli tarkoitus tehdä edestakainen junamatka Myrdaliin: juna nousee parinkymmenen kilometrin matkalla lähes 900 metriä. Tunneleita on yhteensä 20, joista yksi tekee silmukan tunturin sisällä.

Elämys jäi kuitenkin kokematta, ja se harmittaa vieläkin. Kävi nimittäin niin, että kuvassa oleva loistoristeilijä Oceana sattui samaan aikaan Flåmiin, ja meidän kannaltamme kriittinen junavuoro oli varattu kokonaisuudessaan risteilyturisteille. Taviksia ei päästetty kyytiin, vaikka tilaa olisi ollut ruhtinaallisesti. Miljonäärejä junamatka ei nyt vain sattunut sillä kertaa kiinnostamaan.

Me olimme varanneet seuraavaksi yöksi majoituksen Runden lintusaarelta emmekä voineet jäädä odottamaan seuraavaa junaa. Katselimme kylää, junaa ja museota ja jatkoimme kohti Rundea. Sitä ennen tapasimme yllättäen veljenpoikamme, joka oli kyydittämässä bussilastillista kiinalaisia turisteja. Jos olisimme päässeet junaan, Olli olisi jäänyt näkemättä.

Illaksi kotiin

Katselin viime viikon keskiviikkona telkkarista jääkiekkoa. KeuPan Jesse Pelamo ennakoi toisella erätauolla tehdyssä haastattelussa, että peli voi jäädä kauden viimeiseksi. Niin todellakin kävi, Mestiksen pudotuspelit ja kaikki muutkin jäljellä olleet kiekkopelit jäävät pelaamatta ja mitalit jakamatta. Vain KHL jatkuu (ilman Jokereita) kuin mitään erityistä ei olisi tapahtunut.

Omiin suunnitelmiini pandemia vaikutti sillä tavoin, että viikon päähän suunniteltu matka Tampereelle jää väliin. Tarkoitus oli lähteä paikan päälle katsomaan naisten hallipesiksen lopputurnausta.

Jääkiekkoliigassa Rauman Lukko oli kevään kuumin joukkue ja vahva mestariehdokas. Siihen nähden päävalmentaja Pekka Virta kommentoi tilannetta hämmästyttävän kypsästi:

Urheilu on maailman kivoin turha asia, johon voidaan palata taas, kun tärkeät asiat ovat kunnossa.

Se urheilusta. Eilen jännitimme Jounin paluuta Bukarestista. Ensimmäisen kerran saimme huokaista helpotuksesta koneen noustua kentältä.

Toisen kerran huokaistiin, kun matka jatkui Münchenistä kohti Helsinkiä.

Jouni pääsi illaksi kotiin Tampereelle, kiitollisin mielin ja terveen kirjoissa. Edessä on kahden viikon etätyöjakso.

Talviretki etelään

Kun matkustin äskettäin Jyväskylään, lumisia maisemia riitti vain Kemiin saakka. Parkanon ja Tampereen välillä näkyi osittain sulia järviä. Jyväsjärvi oli sentään kauttaaltaan jäässä mutta niin heikossa, että järvellä hohaillut uskalikko päätyi Keskisuomalaisen uutisaiheeksi.

Lintuhavainnot jäivät vähiin. Päijänteen rannoilta ilmoitettiin Tiiraan vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen paljon isokoskeloita, mutta kaupungissa näkyi vain sinisorsia. Emme ryhtyneet edes arvailemaan Rauhalahden sorsaparven nokkalukua, mutta joku viitseliäämpi oli päätynyt viiteensataan. Lähellä Helsinkiä näin junan ikkunasta kyhmyjoutsenperheen ja muutamia kanadanhanhia. Siinä mainittavimmat lintuhavainnot sitten ovatkin.

Ennen laivan lähtöä ehdin käymään kahdessa kulttuurikohteessa, joiksi olin valinnut Luomuksen ja Ateneumin. Olin luullut, että luurangot eivät kiinnosta, mutta juuri ne olivat mielestäni talon parasta antia! Kun lisäksi itse rakennus osoittautui sisältä vähintään yhtä vaikuttavaksi kuin ulkoa, vierailu (kyseessä ensivisiitti) oli retken positiivisin yllätys.

Ateneumissa kiersin katsomassa muutamat suosikit ja paneuduin sitten Schjerfbeck-näyttelyyn. Se oli laajempi kuin olin odottanut ja täytti kovat odotukset sataprosenttisesti. Väkeä riitti vaikka oli tavallinen arkipäivä.

Yövyin laivassa ja suunnistin aamulla Viru-hotellille, jonka olin valinnut ihmeen edullisen hinnan vuoksi seuraavan yön majapaikaksi. Pyhien mentyä matkailijoita oli liikkeellä poikkeuksellisen vähän. Sain huoneen käyttööni jo aamupäivällä, ja pääsin saman tien tutustumaan ylimmän kerroksen KGB-museoon. Se oli toinen syy hotellin valintaan.

Muukin päivä kului kulttuurin parissa. Kumuun houkutteli näyttely Valloittajan katse ja sen osana uusiseelantilaisen Lisa Reihanan panoraamavideoteos In Pursuit of Venus. Pakko hehkuttaa: harvoin olen katsellut visuaalista taidetta yhtä lumoutuneena kuin tätä.

Jatkoin Kadriorgin puistoon ja tutustuin 1700-luvulla rakennettuun palatsiin. Rakennus teki suuren vaikutuksen, varsinkin korkea keskisali ja pienempien salien komeat uunit. Toki ihailin myös maalauksia. Upeaan ja hyvin hoidettuun puistoon kannattaa tutustua mieluummin keskellä kesää kuin talvea!

Päivän kolmantena kohteena oli Tammsaare-museo vanhassa puutalossa Lydia Koidulan mukaan nimetyn kadun varrella. Kun muita vieraita ei ollut, sain erityispalvelua. Valvojatäti nousi perässäni yläkertaan tuoden käyttööni täppärin, josta sain lukea kirjailijan vaiheista suomeksi. Museo oli sympaattisesti vanhanaikainen kuten kotimuseoiden kuuluu ollakin.

Kaupunkiin palattuani ehdin vielä käväistä Miehitysmuseossa, joka on tekniikan puolesta tarjonnan toinen ääripää. Mukavia museoita molemmat! Illalla katselin kaupungin valoja huoneestani 21. kerroksesta.

Erilainen suomiporo

Kun purjehdusretkeltä palattuani suuntasin Tallinnaan, mielessä oli vain yksi käyntikohde. Se ei ollut Superalko, vaan toukokuun käynnillä missattu Patarein vankila. Halusin vierailla paikassa, johon miehittäjät (ensin natsit, sitten kommunistit) sulkivat tutkintavangiksi Viron itsenäisyyttä kannattaneen suosikkikirjailijani Jaan Krossin.

Vankilassa kierrellessäni en nähnyt mainitaa Krossista, joten varmuudella hänen testaamissaan selleissä en käynyt. Otin kuvan sellistä, joka voisi olla novellin Salaliitto* tapahtumapaikka. Kyseessä on isolle (novellissa 22) porukalle mitoitettu selli.

Sellin peräseinällä on kalteroitu ikkuna, jonka

kiviselle ikkunalaudalle [kyyhkyset lentävät] nokkimaan leivänmurusia, jotka yksi tai toinen on puistellut siihen omasta kuudensadan gramman annoksestaan.

Vankilan historia mietitytti, ja osaltaan synkkää tunnelmaa tehosti Kommunismi on vankila –näyttely. Se oli näyttelynä perin keskinkertainen ja ilmeisesti tilapäiseksi tarkoitettu. Vierailun selvästi vaikuttavinta antia oli itse rakennus. 

Huomasin miettiväni miltä Patarei näyttäisi, jos historiallisesti arvokkaisiin tiloihin saataisiin tasokas kansainvälinen näyttely. Aiheena voisivat olla kommunismin aikaansaannokset eri puolilla maapalloa. Toki voitaisiin esitellä myös positiivisia saavutuksia, jos sellaisia jostain löytyy.

Tietääkseni Virossa on halukkuutta peruskorjata vankila ja ottaa sen tilat museokäyttöön. Toivottavasti rahoitus saadaan kuntoon ja hanke toteutuu. Innostava esikuva löytyy naapurista: niin ikään huonoon kuntoon rapistunut lentokonehangaari kunnostettiin ja avattiin yleisölle v. 2012. Lentosatama on jo monen vuoden ajan ollut Viron suosituin nähtävyys.

Patarein mahdollisen museonäyttelyn tason ja toteutuksen osalta esikuvaksi sopii mielestäni Vapauden aukion laidalla sijaitseva Miehitysten ja vapauden museo. Kuvan vene löytyy museon äskettäin uusitusta näyttelystä, jonka näin nyt toistamiseen.

*) Novelli Salaliitto sisältyy kokoelmaan Silmien avaamisen päivä (WSOY 1989). Novellit on valinnut ja kääntänyt Juhani Salokannel.

Navigare necesse est?

Puheet matkustamisen turmiollisuudesta ilmastokatsannossa keskittyvät yleensä siihen, millaisella kulkuneuvolla ollaan liikkeellä. Eikö pitäisi mieluummin kysyä, onko matka ylipäätään tarpeellinen saati välttämätön? Mielestäni kovin harva matka tarkkaan ottaen on.

Viikon mittainen purjehdusretkemme on hyvä esimerkki ”tarpeettomasta”, pelkästään huvin vuoksi tehdystä matkasta. Kaiken lisäksi matkalla ei varsinaisesti menty minnekään: lähtö- ja päätepiste oli sama. Lieventävä seikka on sentään se, että dieselöljyä kului vain parikymmentä litraa.

Suurten risteilyalusten hyötysuhde on täsmälleen yhtä huono, mutta päästöt kokonaan eri luokkaa. Myös rahtialusten ja tankkereiden päästöt ovat massiiviset, mutta niitä pidetään hyötyaluksina. Jos mannertenvälinen tavaraliikenne on välttämätöntä, laivoja on siedettävä jatkossakin. Purjealuksiin ei liene paluuta, mutta polttoaineena nesteytetty maakaasu on askel oikeaan suuntaan.

Entä jos suhataan edestakaisin Turun ja Tukholman väliä, yötä päivää vuodet ympäriinsä? Osa matkustajista on jostain tulossa ja jonnekin menossa, mutta edes jossain määrin järkeväksi toiminnan tekevät kyydissä olevat tavararekat. Taas palataan otsikkoon.

Äskettäiseen matkaani sisältyi liikkumista purjeveneellä, laivalla, junalla ja bussilla. Ehdottomasti turhin etappi oli edestakainen junamatka Jyväskylästä Muurameen. Sähköjunalla tehtynä kaiketi ookoo, mutta keulassa olikin Ukko Pekka -höyryveturi.

Veturi pössäytteli piipustaan mustaa savua, joka valtasi joksikin aikaa koko aseman seudun. Kompensaatioista ei puhuttu mitään, mutta ketään kyydissä ollutta ei näyttänyt hävettävän. Mainio elämys!

Viikko Saaristomerellä

Tampereelle päästyään veneessä kovia kokenut läppäri virkistyi. Sen kunniaksi lisään muutaman kuvan retkeltämme.

Ensimmäinen täysi meripäivä oli sunnuntai. Lähdimme Airisto Marinasta ja vietimme vesillä yli kymmenen tuntia, pääosin luovien. Loppumatka oli pakko ajaa koneella, koska muuten pimeä olisi yllättänyt ennen rantautumista Örön saarelle. Matkalla tuli vastaan yli viisikymmentä purjevenettä, joista kolmella oli spinaakkeri vedossa ja muutamalla purjeet virsikirjalla. Merivartioston vartiolaiva Tursas valvoi viikonlopun paluuliikennettä.

Örö osoittautui erittäin mukavaksi paikaksi: hyvä satama, rikas luonto ja kiinnostava historia. Koska olimme tulleet jo yllättävän pitkästi, päätimme viettää luppopäivän saarta tutkien. Käytössä oli hyväkuntoisia Jopo-pyöriä. Tapasimme kahdeksan harmaahaikaraa ja ilmoitin linnut Tiiraan. Merellä runsaslukuisin lintu taisi olla merimetso, niitä näkyi todella paljon.

Luppopäivän jälkeen jatkoimme navakassa vastatuulessa kohti Jurmoa, ja loppumatka piti taas ajaa koneella. Viikonlopun mentyä vesiliikenne oli vähentynyt rajusti.

Olin käynyt Jurmossa aiemminkin, mutta keskitalvella ja lintuasioissa. Klasun kaupan avautumista odotellessamme kävimme Högbergetillä katselemassa kesäisiä maisemia. Satamassa oli lisäksemme kaksi purjevenettä, joista toinen Öröstä tuttu. Lähtiessämme Eivor tuli vastaan sataman edustalla.

Jurmosta Björkön saarelle saimme purjehtia lupsakassa sivutuulessa. Nautinnollista menoa, valitettavasti matka oli kovin lyhyt! Byvikenin maisemia kehuin jo edellisessä postauksessa, muita veneitä ei näkynyt.

Yöllä tuuli kiihtyi vähän liiankin kovaksi, ja aamulla ankkuri lähti laahaamaan. Pääsimme kuitenkin irtautumaan ilman isompia vahinkoja ja jatkoimme matkaa saman tien. Koska halusimme pois tuulen armoilta, suuntana oli Nauvon venesatama.

Retken viimeisen yön vietimme Merimaskussa, jo lähellä Naantalia ja veneen kotisatamaa.

Merimasku

Syksyn purjehdusretki on lopuillaan. Lähdimme viikko sitten Naantalista ja kiersimme melkoisen lenkin Saaristomerellä. Kaukaisimmat kohteet olivat Örön linnoitussaari ja Jurmo. Eilen purjehdimme Nauvosta tänne Merimaskuun.

Toisin kuin joskus aiemmin, tuulta on riittänyt eikä moottorilla ole tarvinnut ajella. Kolmena päivänä on luovittu, yksi päivämatka tultu leppoisassa sivutuulessa ja yksi lasketeltu yli kymmenen metrin myötäisessä. Nopeus nousi hetkellisesti yli yhdeksän solmun, vaikka vedossa oli vain kaistale genuaa. Enimmäkseen on pidellyt poutaa, mutta kerran saatiin vettä niskaan kuin saavista kaatamalla.

Tukholman saariston hienot luonnonsatamat ovat vaihtuneet mukaviin vierassatamiin, vain yhden yön vietimme maasähkön ulottumattomissa. Björkön saari Jurmon koillispuolella oli luontonsa puolesta mykistävän hieno ja kaikin tavoin maineensa veroinen.

Pääosin sileille kallioille merkitty luontopolku kiersi 250 vuotta sitten järveksi kuroutuneen merenlahden. Ihastelimme näkymiä ja minä seurasin Pesäkarhujen ja Kirittärien ensimmäisen finaalipelin tapahtumia. Ottelu venyi kotareihin ja päättyi Kirittärien riemukkaisiin voitontunnelmiin.

Tarkoitus oli tehdä retkeltä kuvitettu postaus, mutta se ei nyt onnistu. Läppäri mykistyi enkä ryhdy kuvahommiin puhelimen kanssa. Mutta perästä kuuluu…

Asteria saapuu Helsinkiin

GGR-purjehduskilpailuun osallistunut Tapio Lehtinen ylitti Ranskan rannikolla sijainneen maalilinjan 19. toukokuuta: 322 vuorokautta yksin maailman merillä maissa poikkeamatta. Voisi luulla, että Asteria-vene ei hetkeen houkuttelisi. Mitä vielä! Pari viikkoa myöhemmin barnakkelit oli karsittu veneen pohjasta, muonavarastot täydennetty ja siirtopurjehdus kotisatamaan starttasi.

Tällä kertaa Tapiolla oli kaveri, ja nonstoppina tultiin Ahvenanmaalle saakka. Maarianhaminan länsisatamassa yleisöllä oli mahdollisuus nähdä vene, ja Tapio teki kunniakäynnin varustajalegenda Gustav Eriksonin haudalla. Tuliaisina oli pullollinen Kap Hornin edustalta koukattua Etelämeren vettä.

Eilisiltana Asteria lillui tyvenessä Jurmon eteläpuolella. Tänä aamuna (26.6.) tuulta oli hiukan enemmän, ja matka oli edistynyt Hankoniemen edustalle.

Asteria ehtii illaksi Helsinkiin ja huomiseksi Kauppatorin rantaan. Menisin paikalle, jos matka Rovaniemeltä olisi vähän lyhyempi!