Aihearkisto: Matkailu

Päivä Tukholmassa

Käväisin Tukholmassa yhdistetyllä lintu- ja kulttuuriretkellä. Koska ”päivä” tarkoittaa Viking Linen ajanlaskussa noin kuutta tuntia, ohjelmaani kuului vain yksi kohde kumpaakin lajia: kävin Strömmenillä (lintujen) ruokintapaikalla ja Vasa museossa. Kulkuvälineenä oli tällä kertaa pieni yhteysalus Emelie, jolta katseltuna kaupunki esittää parhaat puolensa.

Strömmenin talviruokintapaikalla meno oli entisellään. Kaukalon äärelle oli kokoontunut kymmeniä kyhmyjoutsenia, tukkasotkia, sinisorsia, nokikanoja; joukossa myös joitakin kanadanhanhia ja telkkä. Ruokavieraista naakka ja pulu olivat kuivan maan asukkaita.

Kyhmyjoutsenten seassa oli neljä laulujoutsenta, jotka näyttivät pitävän hyvin puolensa – tyylistä tinkimättä. Edellisellä käynnillä näin samalla ruokintapaikalla laulujoutsenperheen.

Kaiteella päivystäneet naurulokit riehaantuivat, kun paikalle saapui perhepäivähoitaja (arvaus) neljän hoitolapsen ja leipäpussin kanssa. Keskinäinen ja harmaalokkien kanssa käyty kilpailu leivästä oli ankaraa. En sanoisi lokkeja röyhkeiksi, mutta äärimmäisen tuttavallisia ne olivat.

Näytöksen päätyttyä suuntasin Vasa-museoon, missä olen vieraillut usein ennenkin. Näin mainittavan, että kyseessä on maailman suosituin merenkulkuaiheinen museo, mikä on kova juttu! Aseman säilyttäminen vaatii jatkuvaa uudistumista ja hereilläoloa. Tällä kertaa uutta oli esimerkiksi Vasa-laivan rakennustyömaalla kuvattu video.:)

Huomattava osa silloisista Tukholman asukkaista (10 000) seurasi rannoilta Vasan ensipurjehdusta vuonna 1628. Laiva oli paitsi suuri, myös runsaasti koristeltu ja riikinkukkomaisen värikäs. Äkillinen tuulenpuuska sai sen kallistumaan voimakkaasti, ja vesi tulvi sisään kunnialaukauksia varten avatuista tykkien ampuma-aukoista. Laiva upposi nopeasti juhlayleisön silmien edessä.

Onnettomuudessa hukkui 30-50 laivassa työskennellyttä. Heistä tiedetään paljon muutakin kuin se, millaisiin vaatteisiin he olivat pukeutuneet. Ihmeen arkisiin laivan muuhun olemukseen verrattuna!

Laivauutinen Tampereelta

Kuulin kesällä Tarjanne-laivan kapteenilta, että laivayhtiössä harkitaan vakavasti laivan muuttamista halkokäyttöiseksi. En oikein uskonut, mutta nyt muutostyö on käynnissä. Asiasta kerrottiin kuluvalla viikolla Ylen sivuilla ja Aamulehden Morossa. Tarjanne ehti käydä polttoöljyllä lähes 60 vuoden ajan.

Muutos tuo halkopinot Tampereen ja Virtain laivarantoihin, täydennystä voidaan ottaa myös matkan varrelta. Polttoaineena käytetään metrisiä (koivu?)halkoja, joita laivaan mahtuu kerrallaan kolmekymmentä mottia. Määrä riittää matkaan Tampereelta Virroille ja takaisin.

Puuta on heitettävä pannun alle sen verran taajaan, että laivaan tarvitaan lämmittäjä. Toivottavasti myös matkustajille järjestetään mahdollisuus lisäelämyksiin konehuoneen lämpimässä ilmapiirissä.

Pesäpalloa Tallinnassa

Tallinna 18.9.

Tulin hotellille puoli kahden aikoihin ja sain avainkortin varttia vaille. Olisin voinut jäädä katsomaan läppäriltä Kirittärien ja Mansen neljättä loppuottelua, mutta en jäänyt.

Mestaruus oli katkolla Kirittärille, joka oli ryöstänyt kotiedun runkosarjan voittaneelta Manselta, voittanut kotonaan ja hävinnyt toisen vierasottelun. Tilanne muistutti kolmen vuoden takaista, jolloin vastassa oli Porin Pesäkarhut. Silloin sarja alkoi ryöstöretkellä Poriin, jatkui Hippoksen kotivoitolla ja vierastappiolla Porissa. ”Tilasin” kolmospelin tappion ehtiäkseni purjehdusretkeltä neljänteen finaalipeliin Jyväskylään.

Suuntasin Vanhaankaupunkiin. Venäjän lähetystön edessä jatkui hiljainen mielenosoitus, ja poliisiauto päivysti paikalla. Raatihuoneentorilla oli jokin yleisötapahtuma, nainen lauloi lavalla venäjäksi. Yleisöä oli niukanlaisesti. Uteliaisuus voitti ja tarkistin tilanteen: toinen vuoropari lopuillaan ja numerot edelleen 0-0. Jatkoin matkaa kohti Vabamu-museota.

Matkailuinfon risteykseen oli edellisen käyntini jälkeen pystytetty Jaan Krossin näköispatsas; mestari katseli entistä asuntoaan kirjakaupan talon ylimmässä kerroksessa. Otin kuvia patsaasta ja lopuksi selfien. Vapauden aukion laidalla talon seinään oli kiinnitetty rinnakkain Ukrainan ja Viron liput. Kirittäret oli voittanut ensimmäisen jakson niukasti mutta riittävästi 1-0.

Museolla sain kuulokkeet ja puhelimen näköisen laitteen, jonka avulla sain tietoa näyttelystä suomeksi. Vierailu oli näyttelyn uusimisen jälkeen jo kolmas, mutta yhtä vaikuttava kuin aina ennenkin. Museon wifiverkko toimi hienosti, ja jäin seuraamaan ottelun loppuvaiheita.

Juoksut olivat edelleen tiukassa. Kolmannen tasoittavalla Emma Körkkö onnistui lyömään Kirittäret 1-0 johtoon, eli Manselta vaadittiin supervuoroon pääsemiseksi vähintään kaksi juoksua.

Manse aloitti viimeisen sisävuoronsa kärjestä. Henna Peltokangas meni kentälle, mutta Venla Karttunen poltti hänet kakkoselle. Nopea Saaga-Angelia Raudasoja pääsi kentälle ja Virpi Hukka järjesti hänet kolmoselle. Hukalla itsellään oli kuitenkin liian kiire kakkoselle, ja loistavan pelin pelannut Kirittärien lukkari Mari Mantsinen teki taktisella väärällä kärpäsen.

Elli Kattelus ja Siri Eskola täyttivät pesät, ja ajoa purkamaan asettui Anna Ala-Kauhaluoma. Hän onnistui kertaalleen ja tilanne oli 1-1. Lyömään tuli Lina Olenius. Ratkaisu jäi viimeisen lyönnin varaan: kumura epäonnistui matalaksi ja jäi etulukijana pelanneen Venla Karttusen räpylään. Venla juoksi ykköspesään, ja juhlat alkoivat.

Kausi oli Kirittärille vaikea ja siksi mestaruus maistui erityisen hyvältä. Lisää makua antoi se, että Emma Körkkö ja Susanne Ojaniemi saivat päättää loistavat uransa tyylikkäimmällä mahdollisella tavalla.

Ylösalaiset liput ja muuta Virossa nähtyä

Tein viikolla kierroksen Virossa: Tallinnan ja Tarton kautta Narvaan ja takaisin Tallinnaan. Minua kiinnosti nähdä, näkyykö Ukrainan sota eteläisen naapurimaan katukuvassa. Näkyihän se.

Hiljainen mielenilmaus Tallinnassa Venäjän lähetystön edessä on jatkunut sodan alkupäivistä asti. Kävin Pikk-kadulla sunnuntaina ja uudelleen torstaina, ja kummallakin kerralla poliisi päivysti paikalla. Ihmiset katselivat aitaan kiinnitettyjä kylttejä vakavina ja vaitonaisina.

Jatkoin kohti Vabamu-museota ja löysin viime käyntini jälkeen kirjakaupan kulmalle pystytetyn suosikkikirjailijani Jaan Krossin patsaan. Vapauden aukion laidassa talon seinää koristivat suurikokoiset Ukrainan ja Viron liput.

Tartossakin liputettiin. Kuva on läheltä yliopistoa: vasemmassa reunassa näkyy Krossin kirjoista tuttu kahvila Werner. Se on toiminut opiskelijoiden tapaamispaikkana peräti vuodesta 1895!

Olen käynyt Tartossa ennenkin, mutta rajakaupunki Narva oli uusi tuttavuus. Matka kesti Lux Express -bussilla kaksi ja puoli tuntia ja maksoi eläkeläiseltä 5.40 €. Reitti sivusi Peipsijärveä, mutta laaja ulappa vilahteli vain hetkittäin. Vastarantaa ei näkynyt.

Narvassa Nato-maa Viro ja ongelmallinen naapuri Venäjä seisovat kirjaimellisesti napit vastakkain. Elämä näytti kuitenkin jatkuvan entiseen malliin. Liikenne sillalla oli vilkasta: rekkoja, henkilöautoja ja jalankulkijoita tuli ja meni, kalastajia näkyi linnojen välissä joen kummallakin rannalla.

Olin arvellut, että en näe Narvassa ainuttakaan Ukrainan lippua. Luulin väärin, sillä silmiini osui kolme sinikeltaista. Lipuista kaksi liehui tosin ylösalaisin, siis keltainen puoli ylhäällä.

Toinen väärin ripustetuista oli erittäin näkyvällä (ja virallisen tuntuisella) paikalla joen rannassa vastapäätä Iivananlinnaa. Minun on vaikea uskoa, että outo ja epäkorrekti liputtaminen voisi johtua pelkästään huolimattomuudesta.

Viking Glory jo Välimerellä

Olen seurannut Viking Linen uutuusalus Viking Gloryn 11.1. alkanutta neitsytmatkaa Xiamenin telakalta Kiinasta kohti Suomea. LNG-tankkausta varten Glory on pysähtynyt neljä kertaa: ensin Singaporessa, sitten Sri Lankalla, kolmannen kerran Djiboutissa ja viimeksi Kyproksella.

Singaporen satama-alue on ruuhkainen. Punaisella merkityt ovat tankkereita, vihreät rahtialuksia. Matka jatkui Malakan salmen läpi Sri Lankaan, missä tehtiin seuraava tankkaus. Arabianmeren ylityksen jälkeen tankkauspaikkana oli pieni rannikkovaltio Djibouti. Laivojen kulkua seuratessa oppii maantietoa.

Djiboutista Glory jatkoi Suezin kanavan kautta Kyprokselle, ja tänä aamuna Glory oli jo ohittanut Italian. Viking Glory korvaa maaliskuun alussa Turun ja Tukholman väliä pitkään liikennöineen Amorellan.

Kuten näkyy, tilanteen Välimereltä välitti CruiseMapper, joka on joiltakin ominaisuuksiltaan parempi kuin MarineTraffic. Alusten nimet ja sijainnit näkyvät varmemmin ja ohessa tarjotaan kiinnostavaa tietoa aluksista ja esim. vallitsevasta säästä. CruiseMapper soveltuu erityisen hyvin risteilyalusten ja jäänmurtajien seuraamiseen, joista toisella kertaa enemmän.

Monet ovat ihmetelleet, miksi Viking Line tilasi uusimman aluksensa Kiinasta eikä Suomesta. Varustamon mukaan syitä oli kolme: Raumalla rakennettuna Glory olisi ollut liian kallis, Turussa toimituskirjat olivat täynnä ja Helsingin telakan halliin Gloryn kokoiset alukset (222.6 m) eivät mahdu. Mainittakoon, että Tallinkin pian aloittava uusin alus MyStar tulee Rauman telakalta.

Nähtävää Arktikumissa

Arktikumissa Rovaniemellä riittää nähtävää monelle käyntikerralle. Itse rakennuskin on näkemisen arvoinen ulkoa ja sisältä. Tuubin alla on pitkä käytävä, jonka molemmin puolin sijaitsevat kahdessa kerroksessa näyttelyt, vasemmalla Arktisen keskuksen ja oikealla Lapin maakuntamuseon.

Vielä työelämässä ollessani osallistuin maakuntamuseon perusnäyttelyn rakentamiseen, ja aina talossa käydessäni katselen ympärilleni hyvillä mielin. Näyttelyistä löytyy runsaasti kuviani, maakuntamuseosta yksi aivan erityinen. Kirjoitin aikanaan sivuston puolelle kertomuksen sen ottamisesta.

Sain kimmokkeen blogitekstin kirjoittamiseen Tiina Itkosen valokuvanäyttelystä, joka on nähtävillä Arktikumissa vielä tämän kuun ajan. Itkonen on kulkenut kuvaamassa Grönlannissa yli kahdenkymmenen vuoden ajan ja koonnut uusimmista kuvistaan näyttelyn Piniatoq – Hunter. Näyttelyn nimi on sikäli harhaanjohtava, että esillä on upea ja monipuolinen sarja elämästä Grönlannissa. Metsästyskuvien lisäksi on kuvia ihmisistä, koirista, taloista ja maisemista. Lasken ansioksi sen, että kuvaaja on pitänyt päänsä kylmänä eikä ole hurahtanut revontuliin.

Itkosen kuvista välittyy luottamuksellinen suhde kuvattaviin. Kuvaaja on hyväksytty osaksi yhteisöä ja hän on luontevasti läsnä pyyntiretkillä ja ihmisten arjessa. Kuva koirien piirittämästä jääkarhusta on perinteinen miehen näkemys asiasta, mutta kuva hylkeestä keittiössä olisi saattanut jäädä useimmilta miehiltä ottamatta. Sama koskee ihastuttavaa kuvaa Williamin kylvettämisestä.

Näyttelyn taustat selviävät lyhyistä tekstitauluista, kuvien yhteydessä mainitaan vain paikka ja vuosiluku. Kuvauspaikat sijaitsevat Grönlannin länsi- ja itärannikolla kaukana turistien suosimista kohteista. Asiasta kiinnostuneet löytävät lisää tietoa Tiina Itkosen verkkosivuilta ja Instagram-tililtä.

Haluan kiittää Tiina Itkosta vaikuttavasta näyttelystä!

Costa Toscana

Tarkistin hetki sitten Marine Trafficista risteilyalus Costa Toscanan sijainnin: alus on saapumassa Gibraltarin salmeen. CT lähti Meyerin telakalta Turusta viime viikon perjantaina ja on edennyt noin 15 solmun nopeudella satamissa poikkeamatta kohti määränpäätään Barcelonaa.

Costa Toscanan rakentaminen oli suuri urakka, joka alkoi heinäkuussa 2019. CT on järkyttävän suuri (pituus 337 m) eikä mielestäni lainkaan kaunis. On kuitenkin niin, että matkustajille risteilyaluksen sisätilat ovat tärkeät, ja ulkonäön arvioiminen jää kateellisten rannalla olijoiden tehtäväksi.

Uljasta menoa

Tamperelaiset ovat ylpeitä ratikoistaan, jotka kuuluvat olevan paljon hienompia kuin Helsingin vastaavat. Kokeilematta vielä jäivät; Helsingissä ratikat seisoivat kuskien lakon vuoksi juuri niinä päivinä kun tarvetta olisi ollut.

Ylivoimaisesti sykähdyttävin Tampereella näkemäni kulkuneuvo oli katettu kärry, jota veti uljas parivaljakko.

Kannatti käydä Turussa

Käyn Turussa pari kertaa vuodessa, mutta yleensä läpikulkumatkalla. Perjantaina jäin yöksi. Matkasuunnitelmani olivat muuttuneet, ja saavuin kaupunkiin jo aamulaivalla. Tuli tarve tappaa aikaa ennen museoiden aukeamista. Ihan ensin piti päästä eroon matkatavaroista.

Olin valinnut majapaikakseni minulle entuudestaan tutun hostellilaiva Boren, joka oli ja on Suomen paras hostelli. Sinne siis. Tiedustelin varovaisesti, olisiko mitään mahdollisuutta saada hytti käyttöön etuajassa. Kyllä oli: pikkuruinen hytti kannella 2 tarjosi sen mitä juuri silloin eniten kaipasin, vessan ja sängyn.

Lepäilin hetken ja lähdin Aurajoen vartta kohti kaupungin keskustaa. Purjealus Sigynin kohdalla nousin Läntiselle Rantakadulle ja pian näkyviin ilmestyi Turun puhutuin nähtävyys. Käyttöhäiriöistä ei ollut tietoakaan, kun funikulaari kipusi ylös Kakolanmäen rinnettä. Ei ihme, että Tampereella ollaan kateellisia!

Siirryin Martinsiltaa pitkin tois pual jokke, ja nyt tavoitteena oli Aboa Vetus -museo. Kävellessäni katselin Aurajoen vettä ja ihmettelin, miten kalat tulevat toimeen niin savisessa ympäristössä.

Aboa Vetus (Ars Nova jäi odottamaan vuoroaan) oli mykistävän hieno elämys. Aitoon ympäristöön perustetut laadukkaat museot ovat aina miellyttäneet, ja tämä oli juuri sellainen. Tutkin näyttelyn tarkasti kaikessa rauhassa.

Kansantajuinen ja hauska kertomus Aurajoen varresta kaupunkiin muuttaneen Matin vaiheista auttoi sisäistymään keskiaikaisen Turun elämänmenoon. Piirretyt kuvat elävöittivät mainiosti tarinaa, esimerkiksi tämä piirros oman aikansa ”kurakenkiin” sonnustautuneesta turuttaresta.

Paluumatkalla ylitin Aurajoen pienoislossi Förillä, joka on tietääkseni turkulainen erikoisuus.

Illalla katselin läppäriltä JYPin ja HIFK:n pelin. Boren nopea WiFi ei ryppyillyt kertaakaan, ja JYP kaiken lisäksi voitti!

Risteilyä ja muuta kesähupia

Reilun viikon mittainen turnee etelään on vielä kesken, mutta ohjelmaan kuuluneet risteilyt on tehty. Risteilin laiva-aatetta kannattaakseni ensin Turusta Tukholmaan, sitten Helsingistä Tallinnaan ja vielä Jyväskylästä Pohjois-Päijänteelle. Yhteistä kaikille oli, että en käynyt maissa.

Matkustin Jounin kanssa Turusta Tukholmaan Viking Linen aamuvuorolla. Viikolopusta ja kauniista säästä huolimatta vesiliikenne oli ihmeen vaisua. Heikko tuuli vaikutti varmaankin purjeveneiden vähyyteen.

Odotettu puolimatkan laivaparaati alkoi siitä, kun Tukholmasta saapuva Viking Grace ilmestyi näkyviin ja meni edellämme kohti Maarianhaminaa. Turusta ennen meitä lähtenyt Tallinkin Galaxy pistäytyi laiturissa ja jatkoi kohti Tukholmaa. Ruotsin lipun alla liikennöivä Birka Paradise oli viettänyt talven Maarianhaminassa, ja Turkuun oli jämähtänyt talveksi Silja Symphony.

Kesän ajaksi varustamot ovat kehitelleet uusia risteilytuotteita, joista pidän kiinnostavimpana päivä Maarianhaminassa -risteilyä: kaksi yötä laivassa ja päivä maissa. Sen aikana ehtii tutustua kaupunkiin, tutkia tasokkaan merenkulkumuseon ja käydä museoalus Pommernilla. Jos aikaa jää, voi ihailla rantakallioilta satamassa poikkeavia ruotsinlaivoja.

Matka Turusta Helsinkiin taittui rataöiden vuoksi bussilla. Moottoritie monine tunneleineen oli minulle uusi tuttavuus, samoin riistaeläimiä varten rakennettu maapenger tien yli.

Vietin iltapäivän Maaritin ja Laurin luona Sipoossa ja palasin illalla merelle suuntana Tallinna. Taaskaan en käynyt maissa, mutta sain kyytiä koko rahan edestä, sillä Viking XPRS teki sunnuntain aikataulun mukaisesti ylimääräisen matkan Helsinkiin. Kotimaassaan viikonloppua viettäneet virolaiset työntekijät palasivat Suomeen. Ilta Tallinnassa ja merellä oli satumaisen kaunis.

Jyväskylään päästyäni maltoin pysyä monta päivää kuivalla maalla. Keskiviikkoiltana ohjelmassa oli hartaasti odottamani pesiskauden avaus, jossa mestarisuosikki Kirittäret peittosi sarjan tyveen ennustetun Siilinjärven joukkueen. Meitä katsojia oli paikalla yli 600 ja useimmat olivat varmaankin tyytyväisiä näkemäänsä: ulkopeli oli pitävää ja sisäpeli rullasi iloisesti.

Syksyllä vuoden naispesäpalloilijaksi valittu Emma Körkkö pamautti kaksi kunnaria. Erikoista suorituksessa oli vain se, että Emma löi kunnarit samassa vuoroparissa. Toisella kertaa tyhjeni pajatso.

Perjantaina oli vuorossa matkan kolmas risteily, suuntana Päijänne. Suomen Suvi kävi kääntymässä Säynätsalon edustalla. Kolmen tunnin risteilyllä nähtiin mm. vauhdikkaita moottoriurheilusuorituksia, merimetso ja Äijälänsalmen 1930-luvulla rakennettu betoninen kaarisilta.

Lämmin kesäilta oli houkutellut satama-alueelle valtavasti väkeä, joka tuntui viettävän pitkän koronatalven päättäjäisiä.