Arkistot kuukauden mukaan: marraskuu 2021

Puluja & turisteja

Lintuhavainnoilla mitattuna eilisen päiväkävelyn saldo oli kehno. Näin kymmenkunta pulua, muutamia variksia ja pari harakkaa. Erikoista on se, että en havainnut ainuttakaan pikkulintua.

Tänään onnistuin paljon paremmin. Marttiinin vanhan tehtaan ruokinnalla oli useita kymmeniä puluja ja puolenkymmentä varpusta. Lisää puluja löytyi Jätkänkynttilän vaiheilta.

Ounaskoski täyttyi viikolla joen kuljettamista jäälautoista. Lisää ei toistaiseksi tule, koska Lainas on jäässä. Rautasillalta Kirkonjyrhämälle virta oli avannut kapean sulan veden rännin, jota ei vielä toissapäivänä näkynyt. Kosken rannalla näkyi turisteja enemmän kuin pitkään aikaan. Useimmat lienevät olleet ulkomaalaisia.

Rajajääkärinkadun kerrostalon pihakoivussa istui parvi tilhiä, jotka odottivat pääsyä vuorollaan tyhjentämään pihlajia lopuista marjoista. Menin katsomaan lähempää, laskin linnut ja ilmoitin Tiiraan 50 yksilöä.

* * *
Edit
Kaivoin eilisen pulukuvan arkistosta, mutta alla oleva on otettu tänään. Laskin siitä 105 pulua, ja määrä on pitkään aikaan suurin Rovaniemeltä Tiiraan ilmoitettu. Osa linnuista jäi ulos rajauksesta, mutta en ryhdy arvailemaan lintujen todellista kokonaismäärää.

Sivuroolissa merisirri

Maanantaina näkemäni elokuva perustuu löyhästi Rosa Liksomin Finlandia-palkittuun romaaniin Hytti nro 6 (WSOY 2011). Tarkkaan ottaen sanottiin, että elokuva on Liksomin kertomuksen innoittama.

Luin kirjan tuoreeltaan, pidin siitä ja kirjoitin (v. 2013) mm. seuraavasti:

Liksom hyödyntää nuorena naapurissa näkemäänsä, vyöryttää lukijan eteen inhorealistisia visioita junaympäristöstä ja pysähdyspaikoista. Neuvostoihmistä edustaa miespuolinen hyttikaveri, kammottava tyyppi josta lopulta sentään löytyy jotain positiivistakin sanottavaa.

Visiot olivat elokuvassakin inhorealistisia, mutta hyttikaveri vähintään siedettävä, melkeinpä symppis. Ei häntä ainakaan pelätä tarvinnut!

Ajattelin, että varmaankin osa elokuvan läntisestä asiakaskunnasta ajoittaa tapahtumat nykyhetkeen vähän niin kuin Kaurismäen elokuvien visiot Suomesta. Melkoinen matkailumainos!

Minulle tämän mainion elokuvan mieleenjäävin hetki on se, kun Jäämeren rannalla kuvatussa loppukohtauksessa vilahtaa merisirri.

Muuntamoita

Lueskelen parhaillaan puutornimuuntamoista (!) kertovaa kirjaa ja ihmettelen, että ansioitunut kirjailija tarttuu moiseen aiheeseen ja vielä innostuu siitä. Näin on kuitenkin Maarit Verroselle käynyt, ja tuloksena on teos Puutornimuuntamot – tarinoita sähkönsiirrosta (Aviador 2017).

Varttuneempi väki muistaa nämä hassut tötterörakennukset, joista harva on enää käytössä. Osa jatkaa kuitenkin maisemaelementtinä kunnostettuna ja maalattuna. Maarit Verronen on saamiensa vihjeiden perusteella kiertänyt Suomea ja selvitellyt muuntamoiden syntyvaiheita ja myöhempää historiaa. Kirja koostuu mv-kuvista ja lyhyehköistä esittelyteksteistä. Välissä on yleisluontoista sähköön liittyvää asiaa.

Teoksen kiinnostavuus riippuu lukijasta. Aihe ja rakenne voisivat tuottaa tylsän, luettelomaisen tietokirjan, mutta sellaisesta ei todellakaan ole kysymys. Verronen kirjoittaa tapansa mukaan hyvin ja keventää tekstiä vähäeleisellä huumorilla.

Yli sadasta esitellystä muuntamosta yksi, Oulun Välivainiolla sijaitseva on minulle tuttu. Otin siitä kuvan 1980-luvun alkupuolella:

Kirjassa kerrotaan, että Välivainion muuntamolla on merkittävä maamerkin rooli Kauko Röyhkän romaanissa Miss Farkku-Suomi.

Olen kuluvan syksyn aina katsellut muuntamoita itsekin, en kuitenkaan puusta rakennettuja. Joskus loppukesällä täällä Rovaniemen Kolmannessa kaupunginosassa puolenkymmentä arkisen harmaata betonikoppia muuttui ihastuttaviksi väriläiskiksi. Toivottavasti spraypurkein varustautuneet maalarit arvostavat kollegoiden työtä ja jättävät kohteet rauhaan.

Lenovo

Pitkään palvellut pöytätietokone heittäytyi niin hankalaksi, että en enää jaksanut sen kanssa. Käyttöikää masiinalle kertyi kohtuulliset kahdeksan vuotta.

Hain ”uuden” koneen Ärrältä perjantaina. Koska paketti painoi 20 kiloa, kokoon taitettavasta kaljakärrystä oli iso apu kuljetuksessa. Kuvassa näkyvät lumet ovat nyttemmin lähes kokonaan sulaneet.

Kone ei siis ole uusi, paremminkin ehkä lähes uudenveroinen. Lenovo ThinkStation S30 julkaistiin samana vuonna kuin Jouni kokosi uusista komponenteista nyt kiertoon siirtyneen laitteen.

Mallissa miellyttää moni asia. Siinä on optinen asema, jollaista vähänkään uudemmissa läppäreissä ei enää ole. Tehoa on riittävästi ja bonuksena tuli mahdollisuus muistikorttien lukemiseen. Lisäksi kone sopii kuin nakutettu edeltäjälleen mitoitettuun tilaan työpöydän alle.

SSD-levy on toki uusi, mutta mukana tullut 1.5 teratavun varastolevy käytetty. Omaksi huoleksi jäi Firewire-kortin ja toisen, 3-teraisen varastokovalevyn asentaminen. Sieltä löytyvät kaikki digikuvani. Kylkilevyn takaa paljastui tällainen näkymä.

Ensivaikutelma on mukavan selkeä. Toisin kuin vanhassa koneessa, virtalähde on ylhäällä ja kovalevyt poikittain. Paikka on vain yhdelle lisälevylle, mutta enempään ei ollut tarvettakaan.

Rautapuolen kanssa ei ollut ongelmia, mutta Photoshopin uudelleenasennus on yhtä hankalaa kuin ennenkin. Se kai kuuluu asiaan.

Tämän koneen erikoisuutena on lukittava kylkilevy. Avaimet ovat tallessa pidikkeen alla tuuletusritilän alapuolella.