Arkistot kuukauden mukaan: kesäkuu 2020

Juhannuslumia

Löysin juhannusaattona Evakkotien varresta lumikinoksen, joka oli yli puolen metrin korkuinen. Ilahduin tietysti löydöstäni ja päätin seurata tilanteen kehittymistä.

Olen sittemmin tarkistanut paikan kolmesti, viimeksi tänään (26.6.) Kasa on sulanut sen verran vauhdikkaasti, että heinäkuun puolelle lunta ei taida riittää.

Kuten arvelinkin, lumi suli ennen kuun vaihtumista. Sarjan viimeinen kuva otettu illalla 29.6.

Vihdoinkin urheilua!

Olen nauttinut kesästä ja katsonut urheilua.

Seurantaputki alkoi perjantai-iltana naisten superpesiksen merkeissä. Ruutu Plussan selostettuna otteluna näytettiin Kirittärien ja Joensuun Mailan ottelu Jyväskylästä. Sarjanousija antoi ensimmäisellä jaksolla hallitsevalle mestarille kunnon vastuksen, numerot 3-2. Toisella jaksolla Kirittärien sisäpeli rullasi mainiosti ja tuotti päätösnumerot 9-2.

Koronan vaikutus ottelutapahtumaan näkyi selvimmin yleisömäärässä, joka oli rajattu viiteensataan. Hutunkeitto oli korvattu kolikonheitolla eikä joukkue saanut juosta kolmospesälle juhlimaan kunnarin lyönyttä pelaajaa. Niinpä Kirittäret esitti uuden, hajautetun kunnarituuletuksen, joka voi tulla kesän aikana pesisväelle hyvinkin tutuksi. *)

llan tähti, huipputehot 1+6 iskenyt lyöjäjokeri Ella Mäkelä lienee useimmille lajia seuraavalle uusi tuttavuus: Kirittärien oma kasvatti, joka oli viime kauden Lappajärvellä kasvamassa korkoa. Näyttää siltä, että kotiutukset eivät ole yksin Siri Eskolan varassa! Lopettamispäätöksensä perunut Emma Körkkö jatkoi siitä mihin syksyllä jäi, oli ulkopelissä totutun vahva ja löi kaksi juoksua.

Pesäpallotarjonta jatkui lauantaina ihan kotinurkissa sijaitsevalla Korkalovaaran pesäpallokentällä. Täydellisissä olosuhteissa pelattiin historiallinen ottelu, jossa NaPa-Pesis kohtasi Oulun Lippo Juniorit. Sarjataso oli poikien Superpesis B.

Runsaslukuisen yleisön riemuksi kotijoukkue voitti suoraan 2-0 (10-9, 7-2). Vieraat karkasivat ensimmäisessä sisävuorossaan jo 0-6 johtoon, mutta kotijoukkueen upea nousu tuotti maistuvan jaksovoiton. Toinen jakso olikin sitten helpompi. Kaiken kaikkiaan iltapuhde oli yleisöystävällinen ja viihdyttävä, loistavaa mainosta lajille.

Napapiiri-Jukola oli tarkoitus juosta Rovaniemellä tämän viikonlopun aikana, mutta koronavirus siirsi tapahtumaa vuodella. Lohdutuspalkintona suunnistuksen ystävät saivat seurata Uudellenjuoksua, Sipoonkorven maastossa Jukola-hengessä toteutettua kutsukilpailua. Erikoista oli, että palattiin 25 vuoden takaisille suorituspaikoille: rastit olivat samat, ja karttoihin oli tehty pientä päivitystä. Mittakaava oli silloinen 1:15000.

Venlojen viestissä draaman kaaret olivat kohdillaan, ja gps-viihdettä tarjottiin kukkuramitoin. Keulassa ankkuriosuudelle lähtenyt viestinviejä teki kunnon pummin heti kakkosrastilla ja vielä pahemman kolmannella. Monen minuutin etumatka muuttui varttitunnin takamatkaksi.

’) edit 5.7.
Pesäpallolliito purki heinäkuun alussa koronarajoituksia, ja perinteiset kunnarituuletukset ovat taas sallittuja. Parempi näin!

edit 8.8.
Kirittäret on rajoitusten purkamisesta huolimatta pitänyt kiinni hajautetusta kunnarituuletuksesta. Nyt pelinjohtajat käyvät kolmosella onnittelemassa onnistujaa, ja muu joukkue iloittelee kotipesässä. 
Tyylikästä!

Toinen kevät

Vietin viikonloppuna koronakevään päättäjäisiä Piesjängän poroaidalla Utsjoella. Samalla näin toisen kevään: lunta oli paljon ja koivuissa olemattoman pieni hiirenkorva. Välillä sakea sumu haittasi toden teolla lintujen tarkkailemista, joka oli pääasiallista ohjelmaani.

Yhden mainittavan lintuhavainnon tein jo matkalla pohjoiseen: vähän Pokan pohjoispuolella tiellä oli käynnissä suokukkojen turnajaiset. Katselin touhua ”piilokojusta” ja otin muutamia kuvia. Mahtaakohan olla olemassa kahta asultaan samanlaista koiraslintua! Katso nyt vaikka näitä.

Piesjängän poroaidan ympäristö vetää puoleensa lintuja ja linnuista kiinnostuneita ihmisiä. Tapasin monia tuttuja ja juutuin puheisiin tuntemattomien kanssa. Pirkka ja Allu olivat aikoneet aloittaa pinnarallin Ailigaksella, mutta kun kiirunaa ei löytynytkään, kello pantiin käyntiin vasta Piesjängällä.

Useimpien etelästä tulleiden ykköstoiveena oli tunturikihu, joita kaikki pääsivätkin näkemään. Minun listaykköseni punakuiri näyttäytyi vasta vuorokauden paikalla oltuani, lensi teltan yli ja mekasti mennessään. En saanut kuvaa kuirista, mutta tässä tunturikihu:

Sää oli suuren osan aikaa märkä, sumuinen ja/tai sateentihkuinen, ja tällaisissa oloissa teltta ei ole mukavin majoittumisvaihtoehto. Lieventävänä seikkana oli erillinen kuiva olohuone, jonka ikkunasta näkyi Ailigas – silloin kun näkyi.

Tulva taittui Rovaniemellä

Juuri nyt näyttää siltä, että pahimmat tulvaennusteet eivät toteudu Rovaniemellä. Tarkkailupisteessäni Arktikumin Kivisillalla Ounasjoen pinta on laskenut kymmenkunta senttiä kolmen päivän takaisesta maksimista. Iso kuva on otettu tänään (2.6.) ja upotettu pikkukuva 26.5.

Vesi nousi uskomattoman nopeasti, lähes kaksi metriä vajaassa kahdessa viikossa. Tulva laskee paljon hitaammin kuin nousee, ja normaali kesäveden taso saavutettaneen vasta juhannuksen jälkeen. Silloin Kivisillan ali mahtuu melomaan kajakilla.

Tulva katkoi kulkuväyliä ja muutti radikaalisti jokivarren maisemia. Lainaanrantaa kulkeva katu on poikki, ja Kittiläntien kolmesta alikulusta kaksi on veden vallassa. Arktikumin saareen pääsee saappailla – ja näköjään myös pyörällä.

Lintujen vilkkain muuttosesonki on tältä keväältä ohi: lajeja ehti kertyä 80. Esimerkiksi sinirinta jäi näkemättä ja kuulematta – pakko lähteä perään!

Kuva on Ounasjoelta parin viikon takaa: mustaviklo seilaa jäälautalla.