Kirjoittajan arkistot: V.Vasama

Käpysavotta etuajassa

Monday, July 15th, 2013
Keskikesän ajan lamassa ollut lintuharrastukseni aktivoituu, kun pähkinähakit ilmestyvät kaupunkiin. Ajankohta vaihtelee vuosittain ja riippuu sembrankäpyjen “kypsymisestä”.

Kuluvana kesänä kaikki kasvien elämään liittyvä on reilusti etuajassa eikä sembramänty ole poikkeus. Niinpä Rovaniemen hakeilla on täysi rähinä päällä reilusti aikaisemmin kuin viime kesänä.

Kiersin eilen tietopaikat ja näin varmaankin toistakymmentä eri hakkia. Todellista määrää on vaikea arvioida, koska linnut lentelevät vilkkaasti hyvien ruokailupaikkojen väliä.

Toisaalta hautausmaan hakit jäisivät helposti huomaamatta, jos puissa touhuavat linnut malttaisivat pitää nokkansa kiinni. Mutta eivät malta! Eilen jopa epäilin, että poikasten äänekäs kerjääminen saattaa käydä emolintujen hermoille. Jatkoksi ajattelin mitä tekisin, jos olisin hakkiemo ja vastuussa poikueen ruokahuollosta.

Antaisin jokaiselle poikaselle oman kävyn, käskisin nokkimaan sitä ja olemaan hiljaa.

Poikaslinnut näyttävät saavan – ehkä tuurilla – maassa olevasta kävystä irti vähintäänkin yksittäisiä siemeniä. Kävyn irrottamiseen puusta taidot eivät tässä vaiheessa vielä riitä. Aikuiset linnut käsittelevät käpyjä taidokkaasti oksien päällä ja ihan millaisella alustalla hyvänsä.

 

Parikymmentä vuotta sitten pähkinähakkeja havaittiin Rovaniemellä vain loppukesän vaellusten yhteydessä eikä siis läheskään joka vuosi. Nykyisin hakki pesii täällä ja lintuja näkee läpi vuoden, talvella varmimmin Ounasvaaran ruokintapaikalla.

Pesintäaikana hakit piileskelevät ja silloin niitä tavataan vain satunnaisesti. Kesäkuukausien, lähinnä heinä-elokuun aikana Rovaniemellä tehtyjen pähkinähakkihavaintojen kokonaismäärä nousi kaksinumeroiseksi vasta kesällä 2008, jolloin ilmoitettiin 31 havaintoa. Sitä ennen Tiiraan ilmoitettiin hakkihavaintoja seuraavasti: 2004 3 hav / 2005 0 / 2006 2 / 2007 6.

Näin pähkinähakin ensi kerran elokuussa 1989. Olin kolmevuotiaan Maaritin kanssa kävelyllä VR:n puuvaraston alueella, kun ylitsemme räpytti pähkinähakki lajinomaisella tyylillään. Pysähdyin niille sijoilleni ja hihkaisin: mikä tuo on?

Kysymys oli retorinen, mutta Maarit vastasi silti: harakka!

Jäniskevennys

Wednesday, July 17th, 2013

Toissailtana naapurissa rakenteilla olevan kerrostalon pihalla pökkelehti jänis. Se tunsi olonsa niin turvalliseksi, että uskalsi pysähtyä pitkäksi aikaa avoimelle hiekkakentälle miettimään jotain tärkeää asiaa.

Aikansa tuumailtuaan eläin teki ratkaisun ja jatkoi matkaansa. Otin toisen kuvan juuri ennen kuin se hävisi rakennuksen taakse:

Vein kameran pois, ja sarjaan kuuluva kolmas kuva jäi saamatta.

Juuri kun ehdin takaisin ikkunaan, jänis tuli kuin ammuttuna nurkan takaa ja juoksi pihan poikki yhtä hurjaa vauhtia kuin urheiluaiheisen viihdeohjelman keventäjänä mainetta niittänyt lajitoveri.

Tässä postauksessa ei ollut tarkoitus sivuta jääkiekkoa, mutta niin vain pääsi käymään. Anteeksi.

Jänis toi nimittäin mieleeni Hjallis Harkimon, ja houkutus nurkan takana oli rahaliiga KHL. Aika näyttää, sisältyikö tapahtumaan ennustuksellista elementtiä.

Kansikuvapoika katveessa?

Kirjoitin Alex Stubbin medialta saamasta veto- ja työntöavusta tammikuussa 2013 otsikolla Näytenumero. Postaus häipyi bittiavaruuteen blogin tietomurron yhteydessä. Tänään on hyvä päivä palauttaa teksti.

* * *

Puolitoista viikkoa sitten postiluukusta kopsahti Suomen Kuvalehden näytenumero (2/2013). Tartuin lehteen uteliaana: mitä kuuluu lukusalissa satunnaisesti selailemalleni paremman väen viikkolehdelle?

Huomasin pian, että toimitus ei yritä piilotella poliittisia mieltymyksiään: Alexander Stubb, kansikuva ja neljä aukeamaa, komissaari Olli Rehn kaksi, Juhana Vartiainen kaksi, Jaakko Iloniemi puolitoista aukeamaa.

Kaikki raskaan sarjan toimijoita ja vaikuttajia, ei siinä mitään. Mutta eikö yksisuuntainen tykitys olisi vaatinut vastapainokseen edes kommenttitekstiä joltain eri linjoilla olevalta? Voisi jopa ajatella, että tällainen tapa toimia kuuluu laatujournalismin tunnusmerkkeihin.

Toimittaja Silja Lanas Cavadan kolumnista voi aistia kevyttä nokittelua Lasitalon suuntaan. Aiheena on Helsingin Sanomissa poikkeuksellisen näyttävästi julkaistu Umayya Abu-Hannan teksti.

HS:n kirjoituksen jälkimauksi jääkin se, että se on taitava julkisuustemppu aikana, jolloin kirjojen myyntiluvut eivät hivo taivaita.

Tässä kyllä pata soimaa kattilaa: Hesari mainostaa UA-H:n kirjaa, Suomen Kuvalehti Olli Rehnin teosta. Erona on se, että HS mainitsee kirjan heti Abu-Hannan tekstin jälkeen, mutta SK:n päätoimittaja mainostaa Rehnin hengentuotetta omalla kolumnipalstallaan.

Rehnistä Stubbiin. Olin aivan ällistynyt, kun HS julkaisi viime viikolla Stubbista tyhjänpäiväisen puffijutun otsikolla Katveeseen jäänyt Stubb pyrkii esiin.

Jos kansikuvapoika Stubb on ”katveessa”, mitähän ilmausta toimittaja käyttää niistä poliitikoista, jotka media on tietoisesti unohtanut tai ottanut sylkykupikseen?

Stubb tarjosi lounaan ja sai kaipaamaansa julkisuutta. Kun opettaa vallan vahtikoiran syömään kädestä, saa kivan kaverin ja hyödyllisen pikku apulaisen.

Kansallispeli kiinnosti enemmän

Saturday, August 3rd, 2013

Koska sää oli eilen ihanteellinen ja otteluisännän sponsoroima pääsymaksu kohtuullinen, vakaa aikomukseni oli mennä katsomaan RoPSin peliä.

Edellisestä kerrasta on kulunut pian neljä vuotta: halusin olla paikalla RoPSin pelatessa ensimmäisen kotiottelunsa tekonurmella. Silloisen blogimerkinnän otsikkona oli Tasaista vain nurmi.

Suunnitelmat muuttuivat huomattuani, että alle puolet pelaajista oli (nimestä päätellen) suomalaisia. Tarkistin myös, että kotijoukkueen avauksessa ei ollut ainuttakaan omaa kasvattia. Surullinen tilanne, kun Rovaniemeä sentään pidetään jalkapallokaupunkina.

Antaapa olla, ajattelin. Kun katson kansainvälistä jalkapalloa, peli saa mieluummin olla huippujoukkueiden kohtaaminen tai maaottelu. Päätin mennä pesismatsiin.

Napa-Pesis oli saanut vieraakseen Iin Urheilijoiden joukkueen, jolle antoi ihan hyvän vastuksen, numerot 0-2 (2-6, 2-5). Meitä maksaneita katsojia oli 50, ja ainakin itse arvioin saaneeni kolmelle eurolle riittävästi vastinetta.

Pesäpalloa pelataan Rovaniemellä kahta pykälää alemmalla sarjatasolla kuin futista, mutta puhtaasti kotimaisin voimin. Kun lisäksi pesäpalloa pelataan huipputasolla vain Suomessa, voidaan hyvällä syyllä puhua kansallispelistä.

Suurin osa kotijoukkueen pelaajista lienee oman kylän poikia ja yksi heistä, lasteni taannoinen leikkikaveri, on käynyt meillä kylässäkin. Tämäntapaiset sidokset tuovat sarjatasosta riippumatta pelin seuraamiseen oman mukavan lisämausteensa.

Rovaniemen ensimmäistä kautta käytössä oleva pesäpalloareena on lisännyt ottelutapahtumien interaktiivisuutta. Kun aita ei enää pidättele läpilyöntejä, pallot karkailevat kauas kasvillisuuden sekaan. Osa jää noutavan pallokoiran etsittäväksi.

Kuvan tilanteessa pelipallot uhkasivat loppua, ja tehostettuihin etsintöihin osallistui pallopojan lisäksi pelaaja kummastakin joukkueesta (Rovaniemi ja Kempele), kolmospesätuomari ja katsoja. Pallo löytyi ja ottelu pääsi jatkumaan.

Yleisön ohjeistus tuomareille ja pelaajille kuuluu asiaan muissakin pallopeleissä, mutta havaintojeni mukaan alasarjan pesisotteluissa kommentit kulkevat kumpaankin suuntaan. Niin eilenkin. Lisäksi vierasjoukkueen jokeripelaaja käväisi pelin aikana katsomon puolella esittämässä minulle urheiluhenkisen ehdotuksen, jonka ilomielin hyväksyin.

Ai niin, RoPS ja Jaro tahkosivat keskuskentällä maalittoman tasurin. Lapin Kansan mukaan helteinen sää hyydytti hyökkääjät. Taisin valita oikean pelin!

Olli irlantilaisten ilona

Sunday, October 7th, 2012

Vuodesta 2004 Irlannissa asunut kirjailija Hanna Tuuri kertoo kirjassaan Tuulen maa (Otava 2012) parin vuoden takaisesta syyspäivästä, jolloin Olli Rehn oli ehdoton ykkösnimi Vihreän Saaren mediassa. Siinä sivussa komissaarin kotimaa sai osansa julkisuudesta.

Heti aamutuimaan radiossa kerrottiin tällaista:

Suomessa on aina pimeää ja kylmää, ihmiset ovat tuppisuita yrmyjä, kaikki tapahtuu kurissa ja järjestyksessä.

Tuo on siis radiotoimittajan puolileikillään / -tosissaan esittämä luonnehdinta. Kirjailija itse jatkaa:

Selviää, että EU:n talouskomissaari Olli Rehn on vierailulla talouskriisin vaivaamassa Irlannissa. Suomalaiskomissaarin esiintymistyyli hämmentää irlantilaisia. Rehn puhuu hitaasti ja hiljaa, lausuu englannin sanat suomalaisittain, leveästi ja pehmeästi, ei hymyile, ei vitsaile eikä yritä olla nokkela, kuten irlantilaispoliitikot.

Elektroniikkaliikkeessä Rehnin puhuva pää julistaa kymmeniltä jättiruuduilta:

Nämä ovat hyviä uutisia, EU:n rahoitustuki ei ole mikään katastrofi. Ei pidä maalata piruja seinille.

Pölynimurimyyjä katselee hetken Rehniä ja ihmettelee:

Hyviä uutisia! Enpä haluaisi nähdä, miltä tuo mies näyttää, kun kertoo huonoja uutisia.

Onkohan niin, että Irlannissa hallintoalamaisten suhtautuminen Euroopan Unioniin vaihtelee asemasta ja asuinpaikasta riippuen samaan tapaan kuin täällä Suomessa? Hanna Tuuri tekee havaintoja ruohonjuuritasolla Mayon kreivikunnassa Irlannin länsiosassa, mutta viralliset arviot tulevat Dublinista.

Ulkoministeriön mediakatsauksen mukaan “useimmat lehtikirjoitukset ovat esittäneet positiivisen kuvan suomalaisesta komissaarista”.

Suuta soitellen sotaa

Friday, October 26th, 2012

Olen tässä aprikoinut, voiko sodasta kertova kirja olla sopimattoman hauska.

Lainaus sivuilta 158-159 selventää pohdiskelun taustalla olevan teoksen luonnetta ja tapaa, jolla kauhavalaisporukka käy sotaansa:

Vänrikki sanoi, ettei ymmärtänyt mitä Arvo puhui. Se kysyi, minkä arvoinen sotaherra Arvo oli ja kuinka suurta sotavoimaa se johti pohjoista kohti. Arvo sanoi, että meitä oli kahdeksan miestä eikä hän ollut sotaherra lainkaan vaan sotamies, joka johti joukkoa, koska saksalainen oli telonut meiltä kaikki sotaherrat Torniossa. Arvo sanoi taas, että me olimme demokraattinen joukko, jossa asiat päätettiin äänestämällä, mutta äänten mennessä tasan hänen äänensä ratkaisi.

Sivulta 42-43:

Vesi valui sen lakinlipasta kirkkaina pisaroina, ja kun se nosti toista jalkaansa, näin, että saappaan reunassa oli niin iso repeämä, etttä siitä roikkui pala jalkarättiä. Sanoin siitä Arvolle, mutta sen mielestä irvistelevä saapas ja saappaan reunasta pilkottava jalkarätti eivät olleet mitään verrattuna siihen, että hän oli talvella neljäkymmentäkolme Sukevalla joutunut marssimaan joka päivä kymmenen kilometriä metsätyömaalle ja takaisin paljain jaloin lumihangessa, ja kantanut usein vielä selässään Raoul Palmgrenia ja Arvo Turtiaista.

Antti Tuuri: Rauta-antura
Otava 2012

Kipeitä koiria

Friday, March 9th, 2012

Kaksi maailman suurimmassa koiranäyttelyssä rotunsa parhaaksi valittua koiraa ei päässyt kilpailemaan näyttelyn ykköskoiran tittelistä. Syynä oli se, että koirat eivät läpäiseet lääkärintarkastusta. IS:n uutisen mukaan

Iso-Britannian virallinen kennelliitto The Kennel Club on ottanut käyttöön ulkopuolisen eläinkirurgin tekemät tarkastukset eräille roduille vuodesta 2012 lähtien.

Lääkärin päätöksellä kilpailun kesken jättäneet kiinanpalatsikoira ja bulldoggi kuuluvat niihin 15 rotuun, jotka ovat ”erityisen tarkkailun alla terveydentilansa takia.”

Terveysongelmia on odotettavissa, jos eläinten “jalostamisen” ykköstavoitteena on ulkonäön muuttaminen. En tunne asiaa tarkemmin, mutta listalta löytyvät rodut lienevät näitä koiramaailman kummajaisia. Epäilen kuitenkin, että alkujaan perussporttinen saksanpaimenkoira on joutunut tähän kyseenalaiseen seuraan.

Meidän kolmesta sakemannistamme kaksi oli tunnetusta kennelistä, toinen ulkonäöltään aivan huippuyksilö. Mutta mikä merkittävämpää, Höre oli lisäksi älykäs, rohkea ja uskollinen.

Hören ongelmana olivat lonkat. Ne kuvattiin sattuneesta syystä kahteen kertaan: nuorena arvosana oli välttävä, varttuneemmalla iällä todettiin nivelrikko. Ongelmat paljastuivat, kun terveeksi luulemamme koira ei pystynyt hyppäämään autoon. Halua ei puuttunut, sillä olimme lähdössä metsään.

Höre oli sijoituskoira, jollaisten roolina on tuottaa omistajalleen rahaa ja sijoitusperheelle mielihyvää. Niin kävi tässäkin tapauksessa. Omistaja teetti koiralla pennut, jonka jälkeen omistusoikeus siirtyi meille.

Jos lonkat olisi kuvattu toistamiseen ennen pentujen teettämistä, tilanteen vakavuus olisi varmasti käynyt selväksi. Vaan eipä kuvattu, ei tietenkään!

Tapaus suututti sen verran, että lähetimme kuvauksen tuloksen kenneliittoon ja saimme aikanaan kennelin omistajalta ankaran läksytyksen. Ei ole tapana kuvata aikuisten sakemannien lonkkia eikä ainakaan lähettää tuloksia liittoon!

Eipä niin, ja lopputulos tiedetään.

Norjalaista tilataidetta

Tuesday, June 19th, 2012

Varauma: jos onnistuu löytämään Norjasta tylsän tieosuuden, vika on todennäköisesti omissa silmissä tai asenteessa….

Suorin reitti Karigasniemestä Berlevågiin myötäilee Tenojokea, ja maisemia kyllä kelpaa ihailla, Suomen komeinta jokilaaksoa. Mutta kun sitä on katsellut liki kahdensadan kilometrin matkan, alkaa kaivata vaihtelua.

Ennen kuin tie nousee tunturiylängölle, on kuitenkin jaksettava “tylsä” osuus Skipagurrasta pohjoiseen. Menomatkalla kolme hiiripöllöä virkisti autokuntaa, samoin tienpientareella alle puolen metrin päässä asvaltin reunasta hautonut meriharakka.

Kyllä on hyvähermoinen luontokappale ja periksiantamaton. Lintu ei masennu vaikka vierestä ohi hujeltavan rekan ilmavirta paiskaa munien päältä ojan pohjalle monta kertaa päivässä.

Ehdoton kohokohta oli kuitenkin erikoislaatuinen viritelmä, jonka paluumatkalla kuvasin. Kyseessä on kirjaimellisesti tilataideteos: luovuus on ryöstäytynyt valloilleen maatilan navetassa.

Käpysavotta

Friday, August 31st, 2012
Pähkinähakit ilmestyivät kaupunkiin poissa ollessani, ja nyt lintuja näkee aina kierroksella käydessään. Varmimpia tapaamispaikkoja on linja-autoaseman puistikko, missä hakkeja on ollut sembrankäpyjen kimpussa samanaikaisesti puoli tusinaa.

Kävyn työstämisessä näkee käytettävän kolmenlaista tekniikkaa. Yleisin käytäntö on irrottaa käpy ja hakata siemenet irti sopivassa oksanhangassa. Muut vaihtoehdot ovat kävyn työstäminen maassa tai siemenien irrottaminen puussa kiinni olevasta kävystä.

Hakkeja on tullut kuvatuksi niin paljon, että aihe tuntuu loppuun kalutulta. Tänään olisi syntynyt uudenlainen kuva, jos olisin ehtinyt sen ottaa: orava juoksi nurmikkoa sembrankäpy suussa ja sai peräänsä hakin. Lyhyen kahakan jälkeen käpy vaihtoi omistajaa, ja hakki lensi tiehensä käpy nokassaan.

Hakit kiistelevät myös keskenään maahan putoilevista kävyistä. Kaveri kertoi nähneensä hakin kätkemässä kokonaista käpyä; yleensä jemmataan irrotettuja siemeniä.

Märkänä vasen jalka

Tuesday, August 30th, 2011

Kävin linturetkellä ja näin taivaanvuohen, mutta en muuta mainittavaa. Sen sijaan on pakko kertoa, että vasen jalka on märkä vaikka en edes huomannut kahlanneeni. Syynä on kelvottomaksi osoittautunut kumisaapas. Oikean jalan saapas on kestävyydeltään ihan yhtä huono.

Jalassa saappat ovat mukavat ja siksi erehdyin ostamaan edellisten hajottua toisen samanlaisen parin. Kumpaakin saapasta on paikattu moneen kertaan. Paikkaaminen sujuu kieltämättä helposti, mutta paikkausgeeli on sikakallista.

Nyt mitta täyttyi, ja vastaisuudessa katselen muiden valmistajien tuotteita. Löytyy jopa kotimainen vaihtoehto, Sievin jalkineen valmistama polyuretaanisaapas. Foorumeilla se on saanut tunnustusta mm. kestävyydestään.

Kuten näkyy, postaus kuvituksineen syntyi harmistuksen vallassa.