Kansallispeli kiinnosti enemmän

Saturday, August 3rd, 2013

Koska sää oli eilen ihanteellinen ja otteluisännän sponsoroima pääsymaksu kohtuullinen, vakaa aikomukseni oli mennä katsomaan RoPSin peliä.

Edellisestä kerrasta on kulunut pian neljä vuotta: halusin olla paikalla RoPSin pelatessa ensimmäisen kotiottelunsa tekonurmella. Silloisen blogimerkinnän otsikkona oli Tasaista vain nurmi.

Suunnitelmat muuttuivat huomattuani, että alle puolet pelaajista oli (nimestä päätellen) suomalaisia. Tarkistin myös, että kotijoukkueen avauksessa ei ollut ainuttakaan omaa kasvattia. Surullinen tilanne, kun Rovaniemeä sentään pidetään jalkapallokaupunkina.

Antaapa olla, ajattelin. Kun katson kansainvälistä jalkapalloa, peli saa mieluummin olla huippujoukkueiden kohtaaminen tai maaottelu. Päätin mennä pesismatsiin.

Napa-Pesis oli saanut vieraakseen Iin Urheilijoiden joukkueen, jolle antoi ihan hyvän vastuksen, numerot 0-2 (2-6, 2-5). Meitä maksaneita katsojia oli 50, ja ainakin itse arvioin saaneeni kolmelle eurolle riittävästi vastinetta.

Pesäpalloa pelataan Rovaniemellä kahta pykälää alemmalla sarjatasolla kuin futista, mutta puhtaasti kotimaisin voimin. Kun lisäksi pesäpalloa pelataan huipputasolla vain Suomessa, voidaan hyvällä syyllä puhua kansallispelistä.

Suurin osa kotijoukkueen pelaajista lienee oman kylän poikia ja yksi heistä, lasteni taannoinen leikkikaveri, on käynyt meillä kylässäkin. Tämäntapaiset sidokset tuovat sarjatasosta riippumatta pelin seuraamiseen oman mukavan lisämausteensa.

Rovaniemen ensimmäistä kautta käytössä oleva pesäpalloareena on lisännyt ottelutapahtumien interaktiivisuutta. Kun aita ei enää pidättele läpilyöntejä, pallot karkailevat kauas kasvillisuuden sekaan. Osa jää noutavan pallokoiran etsittäväksi.

Kuvan tilanteessa pelipallot uhkasivat loppua, ja tehostettuihin etsintöihin osallistui pallopojan lisäksi pelaaja kummastakin joukkueesta (Rovaniemi ja Kempele), kolmospesätuomari ja katsoja. Pallo löytyi ja ottelu pääsi jatkumaan.

Yleisön ohjeistus tuomareille ja pelaajille kuuluu asiaan muissakin pallopeleissä, mutta havaintojeni mukaan alasarjan pesisotteluissa kommentit kulkevat kumpaankin suuntaan. Niin eilenkin. Lisäksi vierasjoukkueen jokeripelaaja käväisi pelin aikana katsomon puolella esittämässä minulle urheiluhenkisen ehdotuksen, jonka ilomielin hyväksyin.

Ai niin, RoPS ja Jaro tahkosivat keskuskentällä maalittoman tasurin. Lapin Kansan mukaan helteinen sää hyydytti hyökkääjät. Taisin valita oikean pelin!